lauantaina, joulukuuta 23, 2006

Jouluvalmisteluja

Aurinko paistaa jotenkin kalsasti. Lähikaupassa, toisessakin, lanttusurvos oli loppu. Mikä takaisku! Ketkä miljoonat olivat keksineet varastaa yksilöllisen ajatukseni laittaa lanttulooraa "ihan itse".

Sinnikäs googlaaminen reseptien perässä ja eilinen kokin haastattelu baarissa menivät ihan hukkaan.

Ehkä sitä survosta vielä ilmestyy kauppoihin ennen ensi joulua. Pääsen sitten kokeilemaan edellisen postaukseni kommenteissa annettuja erikoislanttulooriohjeita. Kiitos niistä ja tulevista.

Kaupasta toiseen juostessani huikkasin kuusimyyjille, että mikä on päivän hinta. 35 euroa. Minä siihen, etten ole koko metsää ostamassa, yhden pienen kuusen vain. Mies veti lippalakkia syvemmälle. Kauppamiehen katse.

Kinkku on jo vetäytynyt ja sitä pitäisi kohta ruveta maistelemaan. Uunissa on kypsymässä karjalanpaistia. Sitä syötiin kotona aina jouluaattona, varsinaisia jouluruokia vasta jouluna. Melko tarkalleen lapsuuteni maut saadaan näemmä aikaiseksi nykyäänkin, vaikka onhan se suu muuttunut.

4 kommenttia:

Jari Sedergren kirjoitti...

Mitenkään väheksymättä aiempia makukokemuksia: kinkunpaisto on onnistunut loistavasti. Se on jumalaisen hyvää! HK:n kylmäsuolattu - ei siis koskaan pakastettu - juhlakinkku. Harmaasuolattu.

Mutta oikea sinappi pitäisi kehitellä vai tekisikö senkin itse.

Anonyymi kirjoitti...

Sinapinystävänä on pakko mainostaa hieman: Hango sinappi, jota siis saa vain Hangon seudun ruokakaupoista, tai esmes Four Seasons Fish – kalasavustamosta Inkoosta, on vallan mahdottoman hyvää. Meidän talouteen sitä kannetaan aina ohiajettaessa tuubikaupalla. Suosittelen myös kinkun kaveriksi!


http://www.hs.fi/artikkeli/Sinituubinen+sinappi+on+hittituliainen/HS20060629SI1AR01myh

Anonyymi kirjoitti...

Kinkku on hyvää, joskin itse en sitä enää laita:-)* syy tuntematon*, en kerro..!
Eli siis onnea hyvälle kinkulle:-))
Oikein rauhallista joulua!!!!

T:Cat

Jari Sedergren kirjoitti...

Kiitos molemmille ja hyvät joulun toivotukset.

Myös karjalanpaistista tuli älyttömän hyvää.