Katsauksia

Olen viime aikoina katsellut erinäisiä sotakatsauksia. Niistä voisi yhtä ja toista kirjoittaakin: esimerkiksi jatkosodassa tehtiin puolustusvoimain katsauksia kaikkiaan 88, joista ainakin 86 sai teatteriesityksiä. Ensimmäistä katsausta ei ole missään esitetty julkisesti yli 60 vuoteen, eikä siitä ole tietääkseni mitään kirjoitettukaan. Nyt on. Kommentoikaapa tekstiä:

Puolustusvoimain katsaus Nro 1, jolla ei ole virallista alaotsikkoa, alkaa painottamalla rauhantahtoa. Katsauksen alussa – asialla on selostaja Topo Leistelä Turo Karton tekstiin – sekä sanoissa että kuvissa esillä ovat suomalaisia paimentytöt, jotka "saattelevat karjaansa heinäpelloille". Sen rauhanomaisempaa näkyä tuskin voisi kuvitella edes propagandan tekijöiden rikkaassa mielikuvituksessa, vaikka kuviin oli valittu itse asiassa sotatoimialueelta pois kuljetettavaa evakkokarjaa, joka sai näin näytellä propagandan toimin vapaan lehmän roolia. Jo ensi kuvat osoittavat, että propaganda ei jätä käyttämättä todellisten yksityiskohtien muuntelukykyään pienimmissäkään asioissa.

Historia, josta niin usein aikaisemmin on löydetty perustelu lyhytelokuvien poliittiselle sanomalle, ei saattele puolustusvoimain ensimmäisen katsauksen alun sanamuotoja. 11. päivänä heinäkuuta 1941 ilmestyneen katsauksen aikajänne ulottuu aluksi vain muutaman viikon päähän, juhannusta edeltäviin päiviin.

Lypsykarjakuvin suomalaiset kuvataan rauhaarakastaviksi maanviljelijöiksi, jotka valmistautuivat elonkorjuun aikaan varustautuakseen tulevaan talveen. Rauhanomaisia tavoitteita voisi kuitenkin horjuttaa revanssiajattelu, minkä kieltämiseksi selostaja jatkaa: "Meidän kansamme parissa ei koskaan ole haudottu hyökkäysajatuksia ja kaikkein vieraimpia ne olivat nyt, juuri kestetyn sodan jälkeen". Moskovan rauhan legitiimisyyteen katsaus ei millään tavoin ota kantaa, kuten ei myöskään talvisodan puolustusministeri Juho Niukkasen vielä sodan kestäessä lanseeraamaan ja maassa varsin yleiseen käyttöön tulleeseen "välirauha"-termiin.

Katsauksen ensimmäinen propagandateema oli siis väestön arkipäiväiseen elämään liittyvä kansanpsykologinen luonnekuvaus, siis suomalaisten rauhantahtoisuus. Psykologiasta tapahtuu kuitenkin siirtymä historiaan.

Toisen jakson aloituskuvat Turun satamasta ja sen taustalla palaneesta Turun linnan raunioista vahvistavat selostuksen väitteen siitä, että Neuvostoliitossa ajateltiin rauhanomaisuudesta toisin – vieläpä historiallisesti vakiintuneella tavalla. "Kuten niin usein ennenkin, imperialistisen Venäjän johtajat halusivat tuhota pienen rauhallisen naapurinsa, jolla ei ollut mitään muuta halua kuin rauhassa elää omaa riippumatonta elämäänsä", selostus vakuuttaa, ja jatkaa, ettei tämä jättänyt suomalaisille muuta kuin yhden ainoan mahdollisuuden, "puolustustaistelun", johon kansa "vedettiin jälleen mukaan".

Ensimmäinen propagandateema, rauhantahtoisuus, oli vieraan aggression vuoksi pakosta sysättävä syrjään: perivihollisteemaa sivuten sotatoimille annetaan ajankohtainen oikeutus puhumalla puolustustaistelusta. Se ei ollut propagandankaan näkökulmasta uusi teema. Näkemys puolustustaistelusta juontaa juurensa talvisodan aikana menestykselliseksi uskottuun propagandaan, mitä ensimmäinen katsaus toistaa lähes alkuperäisin sanakääntein.

Jatkosodan propagandateemaksi puolustussota oli paalutettu presidentti Risto Rytin puheessa 26.6.1941, sen jälkeen kun pääministeri Johan (Jukka) Rangell oli Eduskunnassa todennut Suomen olevan sodassa Neuvostoliiton pommitettua 25.6. kaikkiaan 15 eri paikkakuntaa. Ryti sanoi radiopuheessaan Saksan olevan Suomen rinnalla sodassa Neuvostoliittoa vastaan syntyneessä "toisessa puolustustaistelussa".

Juuri tämä ajattelutapa antoi perusteen puhua myöhemmin "jatkosodasta", eikä historiankirjoituksen yritys lanseerata käyttöön termiä "hyvityssota" ole hyväksytty. L. A. Puntilan historiapoliittinen yritys vaihtaa sodan nimitystä 1970-luvulla perustui sekä poliittiseen konsensusajatteluun valtiojohdon tuolloin esittämien historianäkemysten kanssa että sotien tosiasialliseen kulkuun. Jatkosotaa ja sen syntyä on vaikeaa luonnehtia rehellisessä mielessä puolustussodaksi.

Puolustussota-teema ja sen luonnehdinnat näkyvät myös katsauksen kuva-aiheissa ja selostuksessa. Turun linna – kaupungin nimeä sotasalaisuuden vuoksi mainitsematta – kuvataan selostuksessa kulttuurihistorialliseksi kohteeksi: "Palopommeilla suoritetun hävityksen ensimmäiseksi kohteeksi kyynillinen verivihollisemme valitsi kulttuurihistoriallisesti arvokkaimman kaupunkimme, jonka vanha linna bolsevikkien mielestä nähtävästi oli ylen huomattava sotilaallinen kohde."

Talvisodan propagandan jatkumolta vaikuttaa myös selostus sen luetellessa syypäät pommitukseen. "Vanhat tuttavamme herrat Stalin ja Molotov halusivat ilmeisesti täydelleen toteuttaa uhkauksensa: Suomi ja Suomen kansa, sen kulttuuri ja sen merkitsevimmät elämän ilmaukset oli kerta kaikkiaan olemattomiin hävitettävä."

Tarkkaan luettuna tämä on muunnelma talvisodan teemasta, jossa Suomi toimi sivistyksen ja sen myötä lännen etuvartiona barbaarimaisten ja tuhovimmaisten venäläisbolsevikkien kohteena. Sodan alkuvaiheessa "Länsi"-termiä ei kuitenkaan haluttu käyttää, olihan aseveli sodassa juuri "Lännen" kanssa. Katsauksen alussa Suomi esitetään, ei niinkään valtiona, vaan itsenäisenä kansankokonaisuutena, jonka suurvalta yritti "kyynillisesti" tuhota olemattomiin. Ensimmäinen pv-katsaus heinäkuussa 1941 yrittää näin lyödä läpi yleiskuvaa sodasta, jossa Suomi puolustautuu totaalisen kulttuurisen ja fyysisen hävityksen uhan alla. Neuvostoliiton aggression luonne oli kaikille suomalaisille selvä: se uhkaa kansallista olemassaoloa.

Syy sotaan oli propagandan mukaan yksinomaan naapurissa, jonka erilaisuutta ei lakattu hetkeksikään korostamasta. Siksi katsauksen yleisöille oli tehtävä selväksi myös suomalaisen kansallisen kokonaisuuden luonne. Ensimmäisen katsauksen kuvissa viitataan – sitä suoraan sanomatta – sen vastakohtaan: Neuvostoliiton itse käyttämään luonnehdintaan maastaan "työläisten valtiona" ja kansainvälisestä asemaa kaikkien kansojen työväestöjen puolestapuhujana. Kuviin valittujen pommitustuhojen todistusvoimalla tämä näytetään epätodeksi: "Pysyäkseen täysin uskollisena ohjelmalleen herrat Stalin ja Molotov varmuuden vuoksi antoivat lentäjiensä pommein tuhota Turun työläiskaupunginosan, jonka asukkaat ovat halunneet ainoastaan sitkeästi ja ahkerasti tehdä työtä yhtenäisen suomalaisen kansa-perheen jäseninä." Panoroinneilla tuhotuista asutuskortteleista visuaalinen viesti vahvistaa sanottua.

Propagandan näkökulmasta hämmentävää on sen sijaan se, että pommituskohteiden kaupungin nimi mainitaan selostustekstissä. Sitä on pidettävä lapsuksena, vaikka Turun linnan kuvien vuoksi kenellekään tuskin on jäänyt epäselväksi se, mitä kaupunkia katsauksessa kuvataan.

Katsauksen siirtyessä toiseen jaksoon selostus siirtyi kesäisen kepeään ilmaisuun toteamalla auringon paistavan sekä "hyvien että pahojen päälle", mitä maailmassa tapahtuukin. Juhannustuntu, suviyö ja haitarinsoitto luonnehtivat selostuksen mukaan rajojen suuntaan siirtyviä hyväntuulisia sotilaskolonnia. Tilanteen tosiasiallista myllerryksenomaista luonnetta korostetaan Sibeliuksen musiikilla. Kepeä kääntyykin vakavaksi, sillä rajoilla tilanne oli sodan alkaessa toinen: "Mutta rajojemme vartijoiksi kutsuttujen miesten keskuudessa ei unohdeta valppautta. Sotilaalle kuuluvia tehtäviä ei keskeytetä edes juhannusaattona."

Valtioiden rajojen luonne ei kuitenkaan ollut pysyvä. Jatkosodan alun tunnelmissa niitä voitiin pitää päinvastoin suorastaan viihdyttävänä. Kuin ohimennen sanoo selostus suomalaisten sotilaiden huvittaneen itseään venäläisten rajahälytysjärjestelmästä, jossa piikkilanka-aitoihin oli kiinnitetty lehmänkelloja.

Venäläinen tai kuten sitä useammin sanottiin, "bolsevistinen" ja "ryssän" tekniikka, työskentelytavat ja organisoituminen olivat olleet jatkuvan pilkan kohteena myös talvisodan propagandassa. Tässäkin mielessä jatkosodan propaganda jatkoi jo talvisodasta tuttuja latuja. Kuvat tekevät selväksi sen, että suomalaiset tarkastelevat entistä venäläistä maaperää. Raja on siis ylitetty, jonka katsojat hyvin katsausta katsoessaan tietävät, vaikka itse katsaus ei siihen muuten ole vielä viitannut.

Katsauksen kolmas jakso on rakennettu kuvallisen narraation varaan: upseeri saa puhelimitse hälytysilmoituksen, sotilat ryntäävät korsuistaan hälytyksen saatuaan, taivaalla nähdään vihollisen lentokoneita, joita selostus kuvaa "turmanlinnuiksi", aivan kuten talvisodan katsauksissakin toistavasti sanotaan. "Meidät vedetään väkisin sotaan verivihollista vastaan." Selostuksen mukaan "puolustustaistelu" on kuitenkin tehtävä, johon Suomen miestä ei tarvitse kahdesti käskeä. Sen kertoo jo sotilaiden ripeä tahti – kutsu on kuultu kerralla. Tässä sodassa suomalaiset sotilaat ryhtyvät "määrätietoisen rauhallisesti ja levollisen varmasti" toteuttamaan "pyhää, raskasta tehtävää, turvaamaan meille annetun maan koskemattomuuden".

Suomen miehen kuntoisuutta ei katsauksessa ymmärrettävästi epäillä, mutta sävy on sotien välisien aikojen poliittisista poikakirjoista tutulla tavalla uhoava: "Vihollinen saa karvaasti tuta, ettei Suomen mies koskaan horju. Tietoisuus, että taistelu jälleen koskee koko kansan kalleimpia elämänarvoja, antaa valtavaa voimaa jokaiselle rivimiehelle." Tätä ideologisesti talvisodan henkeä alleviivaavaa ilmoitusta seuraa varsin näyttävä taistelukohtaus rynnäköivine panssareineen ja tulittavine tykkeineen. Rintamatoimintaa kuvataan myös jalkamiesten etenemisellä: "Sotilaat valmistautuvat vastaiskuun, syöksyvät, heittäytyvät maahan ja syöksyvät jälleen. He tuntevat maaston, he osaavat käyttää hyväkseen sen etuja. Nyt on heillä tukenaan tekniikankin apua kuin katkeran ylevässä talvisodassa."

Karjalan Armeijan yleishyökkäys Moskovan rauhan rajan yli oli alkanut vain päivää ennen katsauksen ilmestymistä 11.7.1941. Siksi tämä ei kuulu katsauksen selostustekstissä, joka tyytyy toteamaan sotakoneiston toimineen hyvin ensimmäisissä "rajakahakoissa". Kuin ohimennen selostus jatkaa suoraan jo kerrotulla tavalla aiemmin viitattuun Moskovan rauhan rajan ylitykseen: rajakahakoiden "tyynnyttyä suomalaiset partiot tehtäviä suorittaessaan ylittävät äsken vedetyn pakkorajan", mitä he olivat koko ajan selostuksen mukaan toivoneet. Kuvituksena toimivat rajalinjan venäjänkieliset kyltit ja rajan muut merkit.

Sodan päämääriin ensimmäinen katsaus ei viittaa mitenkään: puolustustaistelu ei tarvitse päämäärän määrittelyä – rajan ylitys tulee kuitatuksi tavanomaisina sotilasoperaatioina.

Katsauksen neljäs jakso käsittelee tiedotustoimintaa: kuviin on tallennettu se, kuinka valpas ja ajan tasalla oleva lehdistö ja radio ovat tallentamassa "kesän 1941 tapahtumien yllättäviä vaiheita". Esille nousee kytkös urheiluun: kuviin otetaan suosittu urheiluselostaja Martti Jukola, joka tunnettiin jokaisessa suomalaisessa kodissa. "Martti-tohtorin" kerrotaan haastattelevan tykkimiehiä kesken taistelutoiminnan ja hän saakin tallennettua mikrofoniinsa "heidän suustaan sitä korutonta kertomaa, jota kaikki kernaasti kovaäänisestään kuuntelevat". Propaganda viittaa näin itseensä ja vakuuttaa näin omaa luotettavuuttaan.

"Samaan aikaan tapahtuu muutakin ikimuistettavaa suomalaisella maaperällä", selostus toteaa, kun kuva siirtyy katsauksen viidennessä jaksossa suomalaisten sotilaiden luo jossakin Pohjois-Suomessa tervehdyskäynnin tekeviin saksalaisiin sotilaihin. "Kahden kuuluisan armeijan kaksi kuuluisaa kenraalia lyö kättä suurten tapahtumien aattona. He tuntevat toisensa vanhastaan, nämä aseveljet, kenraali von Falkenhorst ja Suomussalmen sankari, kenraali Siilasvuo. He hymyilevät toiveikkaasti ja heillä on siihen syytä. Nämä nykypäivän ristiritarit ovat yhteisellä asialla. Heidän ja heidän muiden aseveljiensä suurena tehtävänä on eurooppalaisen kulttuurin pelastaminen aasialaiselta rutolta."

Talvisodasta tuttu rasistinen propaganda löytää tiensä jo ensimmäiseen jatkosodan katsaukseen. Länsimainen sivistys määrittyy nyt eurooppalaiseksi kulttuuriksi, jonka vastapainoksi asettuu aasialainen maailma sen pelottavimmassa ja halveksuttavimmassa muodossaan. Tämä oli muotoilu, joka muistuttaa suuresti Saksan Neuvostoliiton-vastaista propagandaa, mutta ei ollut tuntematonta arkisessa kotimaisessa käytössäkään.

Kenraalieversti Nikolaus von Falkenhorst ja kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuo olivat todellakin vanhoja tuttuja. Samalla kun kesäkuun alussa 1941 oli sovittu päämajan alaisten joukkojen ja Saksan Norjan-armeijan väliseksi rajaksi Oulun – Oulunjärven – Sorokan linja, määrättiin sen pohjoispuolelle perusetettava Siilasvuon komentama sodan ajan III Armeijakunta (III AK) alistaa heti liikekannallepanon jälkeen Saksan Oslosta johdetulle Norjan-armeijalle, jonka Rovaniemellä sijaitsevaa Suomen-komentopaikkaa (Befehlstelle Finnland) von Falkenhorst johti esikuntapäällikkönään eversti Erich Buschenhagen kesäkuun 10. päivästä lähtien. Siilasvuon tehtävänä oli suojata hyökkäämällä ensin Kiestingin ja Uhtuan suunnissa ja sen jälkeen päävoimilla Vienan Kemin suuntaan Saksan Norjan-armeijan oikeaa sivustaa. Siilasvuo sai tietää eversti Buschenhagenilta Saksan Norjan-armeijan hyökkäyssuunnitelman 16.6. 1941. Sen mukaan saksalaiskenraali Eduard Dietlin johtama Vuoristoarmeijakunta Norwegenin hyökkäys alkaisi 29.6. Petsamon alueelta. Saksalainen XXXVI Jalkaväkiarmeijakunta (36.AK) ja Suomussalmen alueella toimiva Siilasvuon III AK aloittaisivat hyökkäyksensä 1. heinäkuuta. Näistä sotasuunnitelmista tai jo toteutuneesta taistelutoiminnasta katsaus vaikenee visusti. Kyse ei ole informaatiosta vaan propagandasta. Kuvilla tehdään tutuksi sodan menestyksen perustana olevaa suomalais-saksalaista aseveljeyttä.

Seuraavan kuudenteen jaksoon johtavan välikuvan aiheena on ruokalepo, jota riippumatossa viettää hymyilevä aseveli, saksalainen sotilas. Kevennys sotilasjohdon aseveljeydestä armeijan arkeen ja syvien rivien pariin on vain muutaman sekunnin mittainen: saksalais-suomalaisin upseerikuvin vahvistetaan etteivät "lepää ne, joilla on hartioillaan taistelutoiminnan johtamisen vastuu. Heillä on sananmukaisesti tuhat rautaa tulessa ja pitkä tie edessä". Paluu rintamamiesten arkeen kestää jälleen vain hetken: selostus toteaa, ettei lepoa suoda myöskään huoltotoimituksista vastaaville "pojille", jotka kuvissa ovat esimerkkinä "suomalaisesta sisusta", joka "kyllä auttaa pulmista selviytymään".

Seitsemäs jakso aloittaa katsauksista myöhemmin tutuksi tulevalla tavalla keskittymällä tiettyyn aselajiin. Ensimmäisenä vuorossa ovat ilmavoimat. "Lentoaseestamme on tullut koko kansan lempilapsi", selostus toteaa. "Senkin iskuvoima on aivan toinen kuin niinä talvipäivinä, jolloin sitä viimeksi tarvittiin." Jo ensimmäiset taistelut toivat sille menestystä: kuvissa näkyy kuinka luutnantti Nieminen piirtää koneeseensa uuden voittoviivan. Kehuja riittää myös muulle lentohenkilöstölle mekaanikkoja myöten ennen kuin "isot linnut" suuntaavat jälleen taivaalle "antamaan lisävauhtia vihollisen paolle". Esiin nousee myös talvisodan lentäjasankari Jorma Sarmanto, jonka ampumatarkkuuden sanotaan olevan "vähintäänkin entinen". Talvisodasta tutulla tavalla katsaus tuo esille myös sotasaaliskuvat, johon kuuluu nyt lentokelpoiseksi väitetty lentokonekin, "jonka kärki viimenkin on käännetty oikeaan suuntaan, itää kohti". Pommien lastauskuvan yhteydessä todetaan tekniikan pääsevän näin "oikealla tavalla palvelemaan ihmiskuntaa". Näin "länsimaisesta sivistyksestä" puhuminen kierretään Saksa-suhteiden vuoksi termillä ihmiskunta.

Vaikka sodanpäämääriä ei kerrottu, talvisodassa menetetty Viipuri kangasteli konkreettisena tavoitteena. "Viipuri-sana saa jokaisen karjalaisen sydämen lyömään entistä kiihkeämmin", viipurilainen Topo Leistelä selostaa katsauksen loppujakson aluksi. "Ja voimme vain aavistaa miltä tuntuu siitä tiedustelulentäjästä, jonka tehtävänä on tähystyslento Karjalan pääkaupungin yllä." Viipuri oli selvästi tavoite, sillä selostuksen mukaan ei kukaan voi "koskaan irrottaa suomalaisesta kohtalonyhteydestä". Tiedustelulennon narratiivi päätetään aristotelisesti: kuvat näyttävät myös lentokoneen onnistuneen laskun retken jälkeen.

Tulevaisuuteen ja valloituksiin viittaava Karjala-puhe oli mahdollista, sillä armeijan ylipäällikkö, sotamarsalkka C. G. E. Mannerheim oli ns. miekantuppipäiväkäskyssään sanonut: "Kutsun Teitä kanssani pyhään sotaan...Aseveljet! Seuratkaa minua vielä viimeisen kerran - nyt, kun Karjalan kansa nousee ja sarastaa Suomen uusi huomen..." Yleistä propagandalinjaa tämä ei vastannut, mutta ylipäällikköä ei voinut vaientaa. Katsauksessa uuden huomenen teema liittyi luokkavihollisuuksien vastustamiseen. Talvisodan useimmin käytettyihin propagandateemoihin kuului väite siitä, että suomalainen yhteiskunta on yksimielinen ja käytännössä luokaton. Katsauksen lopuksi selostus tiivistää tämän propagandaväitteen tosiasiaksi: "Suomen kansan armeijassa taistelevat aseveljinä kaikkien kansankerrosten miehet. Heidän yhteinen voimansa on usein ankarien vuosisatojen aikana pelastanut olemassaolomme ja nyt tästä voimasta on kasvava, kuten sotamarsalkkamme sanoi, Suomen uusi huomen."

Jatkosoda ensimmäinen puolustusvoimain katsaus ei kuitenkaan pääty tähän runolliseen poliittiseen viestiin, vaan käytännölliseen voiman osoitukseen: selostuksen päätyttyä kuvat seuraavat hetken alas ammuttua venäläiskonetta ja sen jäljiltä löydettyjä lentäjien henkilöpapereita.