Pienet asiat

Joskus viikko sitten taisin murehtia kirjastoasioita. Kaupunginkirjastosta uupuu yhä, säntillisen etsimisen jälkeenkin, yksi opettavainen ja valistuksellinen kirja jazzin teoriasta ja elämäni ainokainen Hifi-lehden numero.

Eduskunta kaipasi lähes röyhkeäsävyisellä kirjeellä palautusta vuosia huolella pitämästäni teoksesta Säännöksiä elokuvista (1936) ja yliopiston kirjaston tilannetta en uskalla edes katsoa ennen tammikuuta, jotta ei menisi kinkku omasta ja lapsen suusta. Rotundan vihreäsilmäisen hirviön kitaan on kyllä syötetty aneita tänä vuonna kymmeniä euroja!

Tämä siitä huolimatta, että näille lainakirjoille on tässä yli sadan hyllymetrin kotikirjastossa oma paikkansa.

Tai siis pitäisi olla. Esimerkiksi tuo elokuvasäännöskirja on noin 15 x 12 cm ja lipsahtaa helposti silmän ulottumattomiin.

Entäs elämäni ensimmäinen luettu Hifi-lehti? Armahtakoon minua siivoavalta kädeltä. Onneksi näitä tämmöisiä lehtiä ei luvattani saa taloudesta poistaa. Mutta jos näin on, missä se on?

Kirjaahan siis etsitään loputtomista hyllyriveistä ja niiden takariveistä värin ja koon mukaan. Ja voi onnetonta, kun ne sattuvat olemaan mielessä väärin päin. Silloin niitä ei löydä, vaikka otsansa kirjan reunaan kolauttaisi.

Jäljelle jää paras metodi. Loputon pelmehtiminen hyllyjen äärellä, ihan toisen kirjan etsintä ja omaan tuuriin luottaminen sekä siihen epäilystä heittäen säästöjen kerääminen sakkoja varten.

Aamu oli pelastettu, kun eräästäkin takarivistä aivan muuta teosta etsiessä käteen sattui Säännökset elokuvista. Se ei selvästikään halunnut takaisin Eduskuntaan, mutta mitäpä näistä haluista. A man's gotta do what a man's gotta do.