Sotapuheita

Ulkoasiainministeriön Pentti Torstila (s. 1946) on ruvennut historian tuomariksi. Ilmiöhän ei ole mitenkään uusi. Eikä tämänkertainen aihekaan.

Sehän on lyhyesti jälleen kerran erillissota ja sen ulottuvuudet. Ruotsissa ajatellaan aina silloin tällöin, että Suomi oli Saksan kanssa liitossa jatkosodan aikana.

Suomessa monet historioitsijat tämän kiistävät. Samat historioitsijat välttävät kuin ruttoa kertomasta, mitä Suomi Saksan kanssa sitten teki. Ja kuitenkin samat henkilöt sanovat, että Suomella ei ollut muuta mahdollisuutta. Siis mahdollisuutta mihin? Saksan valitsemiseen. Anna mun kestää tätä logiikkaa.

Suomi oli de facto liitossa Saksan kanssa. Suomalaisten joukkojen alistaminen pohjoisessa saksalaisille, joita oli Lapissa kaikkiaan 150 000 - 200 000, erillissota-teesin hidas kehittyminen vuoden 1941 elokuusta lähtien, erilaiset poliittiset paktit syksyllä 1941: näillähän ei ole mitään merkitystä, kun puhe käy näin:

"Det existerade ingen politisk överenskommelse mellan Tyskland och Finland när operation Barbarossa inleddes. Det fanns inga stora sympatier gentemot nazismen i Finland. Snarare var det så att man i upplysta kretsar hoppades att Tyskland skulle segra över Sovjetunionen och att de västallierade därefter skulle besegra Tyskland.

Hur lyckades Finland försvara sin självständighet under andra världskriget ? Först och främst genom motstånd mot Sovjetunionen men också tack vare att de allierade besegrade Nazityskland. Detta innebar att vi alla undvek att bli "vita negrer i tredje rikets tjänst", som Mannerheim skrev till sin syster Eva i mars 1939 i ett brev som Krister Wahlbäck med sitt skarpa öga har hittat. I fortsättningskriget försökte Finland med egna trupper ta tillbaka de områden som förlorades i Vinterkriget och avancerade mot Östkarelen. Finland stred som medkrigförande med Tyskland men hade inget alliansavtal med landet."