tiistaina, maaliskuuta 24, 2009

Elämän rasitustodistus

Vaikka blogi on hiljentynyt lähes olemattomiin, maapallo pyörii edelleen. Yritin pitää hieman taukoa kirjarääkistä, onnistuinkin, mutta toisia odottamattomia asioita tuli tilalle.

Historiantutkija on ihmisen kuoleman äärellä alkulähteillä. Jäämistöstä löytyy todistuksia syntymistä, kuolemista, avioliitosta, sukulaisuussuhteista, tontin ostosta ja omistuksesta ja rasituksista, talon rakentamisesta, veloista ja käytännön elämän tuloista ja menoista, eläkkeistä kahdessa eri maassa. Isot asiat ovat usein paperilla, vaikka paperien säilytyspaikkaa pitää väliin vähän arvailla. Monia jäänteiden tietoja pitää täydennellä ja yhdistellä, jotta asetettuihin kysymyksiin saisi tarvitun vastauksen.

Käytännön tekemistä on paljon: vesi, sähkö, puhelin, vakuutukset, televisiolupa, lehtitilaukset, ajanvarauksen peruutukset, maksamattomat laskut ja muut pankkiasiat, nuohous, posti ja lain vaatimat toimenpiteet, hautajaiset järjestelyineen ja tilauksineen ja tiedonvälitys, johon sähköiset numerohakemistot ovat tuoneet valtavasti apua. Puheluita lompakosta löytyneeseen numeroon lakimiehelle. Puuttuvien asioiden varmistamista puuttumiseksi.

Vuosien varrelta säilyneet muistikirjat lisäävät tietoa arjen koukeroista, salaisuuksiakin paljastuu, mutta ei esimerkiksi sitä, miksi kuolemanvaarallisesta sairaudesta piti vaieta kaikille läheisille kolmen vuoden ajan.

(Sukulaisille kerrottakoon, että kyse ei ole minun sukulaisestani.)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä nimi blogimerkinnällä!