DOKUMENTIN YTIMESSÄ 54: SELOSTAJAT II: SANAN VOIMALLA SODASSA JA RAUHASSA

DOKUMENTIN YTIMESSÄ 54
SELOSTAJAT II: SANAN VOIMALLA SODASSA JA RAUHASSA

Orionissa (Eerikinkatu 15) 17.11. keskiviikkona SIC! Alkaa 16:30

Kamerat pyörivät

Kamerat pyörivät on uusi avaus suomalaisessa elokuvassa. Se on dokumentaarisen esittämisen ja mainosfilmin ristisiitos, joka nykykatsannossa omaa piirteitä sekä trailerista että ns. making of -elokuvasta. Ensimmäinen kolmesta tehdystä Kamerat pyörivät –lyhäristä sisältää näytteitä kahden Suomi-Filmin 1930-luvun puolivälissä markkinoille saattaman pitkän elokuvan valmistamisesta.

Aluksi kuvausryhmä valmistaa Hangossa ja Helsingissä Valentin Vaalan ensimmäistä Suomi-Filmille ohjaamaa komediaa Kaikki rakastavat (1935). Toinen kuvausryhmä valmistautuu yhtiön puuhakkaan johtajan Risto Orkon ohjaaman suuren meriseikkailuelokuvan VMV 6 (1936) kuvauksiin kolealla ja tuulisella Suomenlahdella. "Johtaja Orko on kuin Mooses Punaisenmeren tyrskyissä", toteaa elokuvan selostusääni, Suomi-Filmin lyhytkuvaosaston johtoon valittu Topo Leistelä.

Puolustusvoimain katsaus 2

Jean Sibeliuksen musiikki kannattelee 10.7.1941 tarkastettua Puolustusvoimain katsausta No 2, jonka arkistonimenä on elokuvaa luonnehtivalla tavalla "Vuoden 1940 rajan ylitys". Katsauksen alkukuva kertoo asiallisesti tapahtuneen: sotilaat irroittavat rajavyöhykkeen kyltin paikaltaan. Topo Leistelän käsikirjoitus ja selostus täsmentää nähdyn sensuurin hyväksymin propagandistisin painotuksin: "Suomen kansan käy nyt alkamaansa puolustussotaa siirtääkseen tuskallisen pakkorauhan rajamerkit sinne, missä niitä voidaan tehokkaasti puolustaa ketä vastaan tahansa."

Katsaus siirtyy jo ensimmäisessä katsauksessa esitellystä "puolustussotateesistä" uuteen propagandateemaan, joka koskee Itä-Karjalaa. Sanoma oli sodanpäämäärien näkökulmasta selvä: Itä-Karjalan sanotaa kuuluvan Suomeen. Luontomaisemakuvan saattelemana selostus kertoo: "Siellä kaukana Itä-Karjalassa uinuu suomalainen alue kylineen ja taloineen. Siellä ovat Kalevalamme keruun tienoot, jotka jos mitkään, elimellisesti kuuluvat suomalaiseen kulttuurialueeseen. Nyt koittaa vihdoinkin tällekin alueelle vapaampi ihmisen arvoinen elämä."

Toisen jakson avaa kuva kyltistä hirsitalon seinässä. Se kertoo SNTL:n raha-asiain kansankomissariaatin perustaneen kylään Työtätekevien Valtion Säästökassan No 4712/011. Kyltin teksti kertoo asian sekä suomeksi että venäjäksi. Kuva siirtyy karjalaislapsiin ja selostus luonnehtii heidän nykyistä tilaansa ja asemaansa: "Puolitotisena tai varovaisen hilpeinä vastaanottavat Kauko-Karjalan tyttäret suomalaiset vapauttajansa, jotka kylän vallattuaan jälkeen jatkavat seudun perusteellista puhdistamista maamiinoista ja muista ryssän kujeista. Sillä joukkojen on päästävä eteenpäin, tänään niin kuin huomenna ja ylihuomenna." Eteenpäin oli maassa nähtyjen saksalaisten viikottaisten katsausten useimmin toistettu iskusana.

Missä tämä iskulauseena vaadittu eteneminen päättyy, katsaus vaikenee epämääräisyyttä sodan päämäärissä korostaneen progandakoneiston mukaisesti, ja siirtyy kuvaamaan sotilaan "harkittua ja varovaista" työskentelyä maamiinan sytytysjärjestelmän purkamisesta lähikuvassa. "Tähän on Iivana asettanut vaarallisen paukun, ja se on tehtävä vaarattomaksi", selostus säestää huolettomuutta tavoitellen. "Maamiina puretaan huolellisesti ja sitten tuollainen epäterveellinen limppu kaivetaan ylös maasta. Kolme ryssän limppua tavattiin siinäkin suomalaisten hengenmenoksi asetettuina."

Katsauksen toinen jakso avautuu saksalaisen esikuvan mukaisella otoksella eteenpäin kiitävistä Saksan tunnuksin merkityistä panssarivaunuista: "Kaikkialla kiirehditään eteenpäin. Nyt ollaan kaukana Sallassa ja seurataan saksalaisten aseveljien tarmokasta ja vastustamatonta rientoa vihollisen linjoja päin. Heillekin on kuulunut käsky: "Vorwärts", "Eteenpäin!" Kuvat vaihtuvat panssarijoukkojen lepohetkeä.

Myös suomalaisten jalkamiesten etenemistä luonnehditaan eteenpäin-käskyn toteuttamiseksi. Se on ollut miehille helppoa, sillä käskyä ei "ole tarvinnut kahdesti toistaa", sillä miehet lähtevät "kilvaten sotaan, maansa tulevaisuuden ja uusien sukupolvien paremman elämän toivosta ja kaikkia aselajeja elähdyttää sama syvä tunto: Suomi suureksi, Viena vapaaksi!" Sanat muistuttavat Mannerheimin miekantuppikäskystä.

Kuva siirtyy kolmannen jakson alussa maastoon, jossa näemme kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuon upseeriseurueensa kanssa saapumassa saksalaisten luokse vierailulle. "Ja sitten taas eteenpäin. Ja tällä kertaa sotamiehen tosi työhön, tulitaisteluun, jossa ei armoa anneta eikä pyydetä."

Neljännen jakson taistelukohtauksia säestävät tulivalmistelua kuvaavat äänitehosteet: "Tulivalmistelun jälkeen alkaa hyökkäys, eteneminen. Miehet hiipivät asemiinsa antaakseen voittamattomille puna-armeijalaisille sopivan muistutuksen siitä, että suomalaisen miehen kanssa ei leikitä eikä harjoiteta koirankujeita. Pioneerit raivaavat pääsyä eteenpäin. Vastustamattomasti etenee suomalainen sotilas ja valtaa takaisin kallista maata, joka kuuluu vain meitä." Selostus saa runollista tahtia ennnen hyökkäystä käsittelevän kuvakertomuksen omaa rytmiä: "Hyökkäyksen tahti kiihtyy, aseet laulavat kammottavan juhlallista säveltään."

Viides jakso alkaa kuvilla palavista Enson sellu- ja paperitehtaista nykyisessä Svetogorskissa. Sekä Laatokan Karjalan että Karjalan kannaksen sijaitsevat kahdeksan uutta tehdasta olivat Neuvostoliitolle tärkeitä, minkä suomalaiset propagandistit toki tiesivät. "Siellä roihuu todistus siitä, kuinka epätoivoisena bolsevikit itsekin pitävät taisteluaan. Ja mukamas kostavat hävittäen ja polttaen mutta samalla tyyten unohtaen että heidän tilinteon hetkensä on koittanut. Siitä on Suomen mies osaltaan pitänyt huolta."

Sibeliuksen Kareliasarjan säestyksellä kuva siirtyy pieneen ratsuväen osastoon, joka on lähdössä partioretkelle. Kuvavälähdyksen jälkeen kamera seuraa radio-osaston toimintaa, joka on tekniikan edistymisen myötä asettanut "sodan aikaisen tiedoitustoiminnan kokonaan uudelle pohjalle". Radiolaitteiston kokoamisesta kertovien kuvien yhteyteen sijoitettu selostus toteaa, että "tämäkin keksintö palvelee sodan kiihkeätä ja vauhdikasta tempoa ja on tehokas ase taitavan käyttäjänsä kädessä". Erityisesti selostaja korostaa tykistön toiminnan tehostumista, jonka tuloksia myös kuvissa esitellään.

Toisten "tapellessa" on toisilla hetki aikaa lauluun, selostus sanoo seitsemännen osan alussa kuvatessaan jälleen katsauksissa uuden aselajin, suomalaisten merisotilaiden laulua haitarin säestyksellä. "Mutta ryssä ei siedä suomalaista musiikkia. Se tulee turmanlintuineen häiritsemään sitä. Poikamme eivät suinkaan siekaile, vaan kiirehtivät heti paikoilleen antaaksen Stalinin haaskalinnuille muistutuksen, että parempiakin lintulajeja on hävitetty sukupuuttoon." Myös lotat tulevat mukaan puolustusvoimain katsauksiin kahdeksannessa jaksossa. "Oivalliset ilmavartiolottamme valvovat tarkkaavaisina lentävien ryssien liikkeitä. Ilmatorjuntamiehet ovat niin ikään saaneet vihollislentäjät kiikariinsa. Kuuluu hälytys ja vikkelinä kuin kärpät juoksevat it-miehet pelottavan aseensa luokse. Määrätietoisen ja rauhallisen työskentelyn tuloksena lähtee tuota pikaa vaarallinen, räjähtävä karamelli siihen ilmatilaan, jota vihollinen on pyrkinyt terrorisoimaan. Tuskin on paukahtanut kun oma lentoaseemme nousee ilmaan ajaaksen vihollisen pakosalle.136 Stalinin korppia ovat maahan lentäjämme sodan alettua suistaneet."

Aselajien tasapuolinen esittäminen muodostui jo aikaisessa vaiheessa tärkeäksi. Se kuuluu selostuksessakin: "Rauhallisilla vesillämmekin asuu nyt jokahetkinen valppaus. Vihollisemme on katala ja sille on tehtävä kiukkuista vastarintaa kaikkialla, missä tahansa se näyttäytyykin. Ja puolustuslaitoksemme kaikki aseet ovat sen täysin mitoin tajunneet. Niin varsinainen kuin tilapäinenkin laivastomme valmistautuu tehtäviinsä samalla pelottomalla tyyneydellä, jolla koko Suomen armeija ja koko Suomen kansa käy puolustussotaansa."

Seuraava jakso siirtyy vallattuun karjalaiskylään, jota luonnehditaan pahoin runnelluksi . Tykkituli on jättänyt ennen kukoistavaan, idylliseen kylään "sodan aiheuttaman tuhon karvaita merkkejä".

Koli, mahtava – kuuluisa

T. J. Särkän vetämä Suomen Filmiteollisuus ei koskaan panostanut lyhytelokuviin – 1930-luvulla niitä valmistui yhtiöltä vain muutamia kymmeniä. Samaan aikaan useita satoja lyhyitä veroalennusfilmejä markkinoille sylkeneen Suomi-Filmin lyhytfilmiosaston pitkäaikaisen johtajan, puolustusvoimissa jatkosodan aikana puolustusvoimain katsauksia liukuhihnalta työstäneen Topo Leistelän palkkaaminen SF:n palvelukseen kuitenkin johti luontevasti lyhytfilmituotantoon. Viipurissakin pitkään asunut Leistelä tunsi lukkarinrakkautta itäiseen Suomeen, ja sodan keskellä kansallismaiseman tunnelmat saavat kuvissa itsekin vilahtavan, kaiken nähneen lyhytelokuvamestarin herkistymään.

Parran pärinää

Topo Leistelän Suomen Filmiteollisuudelle valmistama mainos markkinoi Helsingin Olympialaisten innostuksella ratsastavia Olympia 52 -partateriä. "Olympia 52 panee parran matalaksi", sanailtiin partakarvojen kohtalosta urheiluun liittyvän uhokielen voimalla.

Hallitus – kansan palvelija / Regeringen – folkets tjänare

Karl-August Fagerholmin sosialidemokraattinen vähemmistöhallitus ei ollut pitkäikäinen, mutta elokuva siitäkin ehdittiin tehdä. Ohjauksesta ja selostuksesta vastasi 15 vuoden lyhytfilmikokemuksella Topo Leistelä, eikä kuvaaja Reino Tenkasenkaan kokemus ollut vähäinen: työskentely rikospoliisin palveluksessa ja varsinkin sodanaikainen ura puolustusvoimain filmien parissa oli poikkeuksellisen pitkä, sillä Tenkanen kieltäytyi kotiutuksesta sodan kestäessä. Hän sai kuin saikin jatkaa sodan loppuun asti ja piilotteli sodan jälkeen korvauksetta puolustusvoimain filmejä ja saksalaisia uutiskatsauksia kesämökillään, jonka rakenteet lopulta hajosivat monien tonnien painavan filmivaraston painosta. Sodan jälkeen molemmat löysivät tiensä poliittiseen turvapaikkaan, sosialidemokraattisena pidettävään Kansan Elokuvaan, jossa leipä edellytti nyt toisenlaisia lauluja kuin sodan aikana.

Suomi-Filmin uutiskuvia 1 / Suomi-Filmis nyhetsbilder 1 / Suomi-Filmi Newsreel No. 1

Suomi-Filmin uutiskuvia -sarjan ensimmäinen katsaus ilmestyi lokakuussa 1939 usean vuoden tauon jälkeen. Siihen kerättiin otoksia toisen maailmansodan ensimmäisestä kuukaudesta. "Eurooppalainen sota" antaa sisällön tapahtumille. Jo avaus, kuvattu syyskuun 1. päivä valkenee samanlaisena kuin aikaisemmatkin päivät, mutta pian Helsingin katujen lehtipojat jakavat uhkaavaa sähkösanomaviestiään: Euroopassa on syttynyt sota. Ihmiset varustautuvat pahan päivän varalle, bensiini joutuu säännöstelyn alle, kertausharjoitukset käynnistyvät Mannerheimin 4. lokakuuta tekemän aloitteen mukaisesti suomalaiseen tapaan yksinkertaisesti: kutsutut saivat viestin postissa.

Katsaukseen sisällytettiin toki viitteitä normaalista arkipäivästä: suomalainen retkikunta saapuu Grönlannista, itä ja länsi kohtaavat jälleen kerran pesäpallossa, tulos tasapeli, joka oli tuloksena myös nyrkkeilyottelussa porvareiden Suomen Nyrkkeilyliiton ja työväen järjestön Työväen Urheiluliiton eli TUL:lin välillä. Jalkapallo-ottelu paljastaa perinteen: ei maalin maalia vieraisiin ja selvä tappio Latvialle 3-0. Muita aiheita ovat kulttuurisen lyhytelokuvan kestohahmon V. A. Koskenniemen suorittama Uuno Kailaan muistokiven paljastus ja perinteisistä perinteisin syksyinen joukkotapahtuma silakkamarkkinat, jota kuvattiin jo vuosisadan ensimmäisellä kymmenellä.

Itsenäisyyspäivämme Helsingissä 1940

Talvisodan päättäneen Moskovan rauhan jälkeinen Suomen itsenäisyyspäivä toteutui tavallisin juhlamenoin. Kuvissa nähdään Itsenäisyyden muistomerkki ja itsenäisyyden kuusi Kaivopuistossa, juhlallisuuksia sankarihaudoilla Hietaniemessä, kutsuvieras-, sotilasasiamies-, sotilas- ym. osastoja ja yleisöä Senaatintorilla ja sen ympäristössä. Marsalkka Mannerheim tarkastaa joukkojen ohimarssin Senaatintorilla ja siniristiliput hulmuavat talvisodan "korsuissa karaistuneen aseveljeyden ja yhteistunnon" merkeissä.

Ryssät motissa messuhallissa

Syksyllä 1941, jatkosodan ensimmäisenä syksynä, sotaa markkinoitiin kotirintamalle raflaavasti Messuhallin sotasaalisnäyttelyssä. Jo talvisodan elokuvallisessa propagandassa sotasaalista oli esitelty varsin hulppeasti voitonmerkkeinä ja osoituksina Suomen Armeijan iskukyvystä. Jatkosodan alussa tunnelmat olivat samanmoiset, mitä ei voi pitää ihmeenä, sillä käsikirjoituksen tekijä oli talvisodan elokuvapropagandan ykkösmies, R. W. Palmrooth.

Elokuvan latauksen luonne paljastuu jo alkusanoissa, jotka saattelevat vauhtiin tämän sodan jälkeen mahdollisimman pysyvään pannaan sensuurissa laitetun elokuvan: "Ryssä on ryssä, vaikka sen voissa paistaisi. Bolsevikkien 104 johtohahmosta on jäljellä 17, kuolleista ainoastaan 10 on kokenut luonnollisen kuoleman. Bolsevikki on peto, joka syö omat poikasensa."

Sotasaalisnäyttelyn vetonauloja olivat "pienoismotti Ruki vjehr ja politrukin boksi". Näyttelyn päällikön kapteeni R. W. Palmrothin eli Reino Hirvisepän (1906-1992) selostusteksti luonnehtii tätä jatkosodan propagandaelokuvaa talvisodan myyttisessä hengessä. Kyse oli "Molotovin asettamasta Mainilan vekselistä, jonka lunastimme".

Leijonalipusta siniristiin

R.W. Palmrothin alias Reino Hirvisepän omistama Opus Oy jatkoi omaa isänmaallisen paatoksen linjaansa myös 1960-luvulla, jota on lähinnä laajalti esiin nousseiden vasemmistolaiskantojen vuoksi ajateltu jonkinlaiseksi vaikenemisen vuosikymmeneksi. Leijonalipusta siniristiin on yksi osoitus siitä, etteivät kumpujen öiden sananpainot olleet kadonneet 1960-luvun jälkipuoliskollakaan. Juhlavan esittelyn aiheena on siniristilippu, joka on tekijälleen, sotamuseon intendentille, pyhä asia. Isänmaallinen tehtävä levittää elokuvaa lankesi koko Suomessa operoivalle SOK:oslaiselle osuuskauppaväelle, Helsingissä elokuvan opetus suunnattiin koululaisille.

Finlandia-katsaus 8

Holger Harrivirta kantoi mentorinsa Björn Soldanin tukemana vastuun Finlandia-katsauksista, jotka lanseerattiin markkinoille 1943. Puolustusvoimien katsaukset jatkoivat omaa militaarista linjaansa, ja oli arvattavissa, että sodan päättyessä niitä ei olisi syytä jatkaa. Valtiovalta tarvitsi kuitenkin oman tiedotuskanavansa myös elokuvan muodossa. Siksi markkinoille kehiteltiin Finlandia-katsaus, joka keskittyi uutisoimaan muista kuin suoraan sotarintaman asioista. Kyse oli siis sekä työnjaosta että jatkuvuuden turvaamisesta. Kesällä 1943 sodan loppu ei kuitenkaan ollut käsillä, ja niin katsauksen aiheiksi valikoituivat aina kiinnostavan omenapuiden kukkimisen ohella SS-vapaaehtoisten paluu Suomeen ja valtiovarainministeriötä tyydyttävä tieto siitä, että Suomen kansa säästi sotavuonna 1942 yli 3.200 miljoonaa markkaa.

Jälleen uutta 4

Veikko Itkosen katsauksen aluksi Yhdysvaltain lähettiläs Avra M. Warren jättää valtakirjansa tasavallan presidentille. Katsaus kertaa tuoreen ystävyys- ja avunantosopimuksen syntyvaiheet: Stalin oli tehnyt kirjeitse ehdotuksen asiasta presidentti Paasikivelle, minkä jälkeen Suomen hallitus käsittelee asiaa. Lopulta Suomen valtuuskunta matkustaa Moskovaan, heitä seuraavat Hertta Kuusinen ja Mauno Pekkala neljä päivää myöhemmin. Katsaus näyttää myös Urho Kekkosen ja Johan O. Söderhjelmin saapumisen Moskovasta antamaan selontekoa tilanteesta ja sen kuinka Kekkonen ja Söderhjelm palaavat Moskovaan. Sopimuksen solmimisen jälkeen valtuuskunta palaa Helsinkiin, saa asiaankuuluvan vastaanoton Helsingin asemalla. Presidentti Paasikivi puhuu sopimuksesta radiossa – elokuvaan sisältyy tältä osin 100% ääni! – ja eduskunta hyväksyy YYA-sopimuksen. Kommunistien ykkösnimi Hertta Kuusinen puhuu ja katsaus seuraa myös muita vapunviettotapoja: Ylioppilaat juhlivat perinteisesti Ullanlinnassa, ruotsalaiset ylioppilaat Kaisaniemessä, Suomen Kansan Demokraattinen liitto Kaisaniemessä ja sosialidemokraatit Mäntymäellä.

Matka mustien maanosaan (ote) / Till de svartas land

Elokuvan tuottaja Veikko Itkonen ja hänen vaimonsa Eija Itkonen (os. Karipää) matkailivat vuodesta 1946 alkaen eri puolilla Eurooppaa. Kamera seurasi pariskuntaa myös vuonna 1950 Pohjoi-Afrikan matkalla. Talvella 1951 Veikko Itkonen matkusti kirjailija Ensio Rislakin yllyttämänä eteläiseen Afrikkaan. Oppaaksi he saivat Suomen Etelä-Afrikan tasavallan asiainhoitajan Helge von Knorringin. Matkakertomus alkaa Kööpenhaminasta: filmille tallentui sodan haavoista hiljakseen toipuvaa Eurooppaa lähes 40 minuuttia. Nämä kuvat ovat peräisin pääosin Itkosen vanhoista matkailulyhytelokuvista.

Elokuvan viimeiset 450 metriä eli runsaat 16 minuuttia kuvattiin värifilmille – kyse on matkaosuudesta Kapkaupungista Port Elizabethin ja Durbanin kautta Pretoriaan. Filmausmateriaalina Itkonen käytti markkinoilla helpohkosti saatavaa belgialailaista Gevacoloria. Se oli ensimmäinen värijakso kotimaisissa kokoillan elokuvissa. Negatiivit kehitettiin Ranskassa, kopiot valmistettiin Englannissa. Elokuva-arkiston duplikaattikopiossa myös väriosuus on mustavalkoisella materiaalilla. Seuraavat suomalaiset värielokuvat nähtiin vasta vuonna 1956 elokuvissa Yli merten ja mannerten ja Juha.

Elokuvaan liittyviä erikoisuuksia ovat myös taiteilija Veikko Marttisen piirtämät mainosvalokuvat. Veikko Itkosen ottama valokuva Ensio Rislakista ndjabele-heimon lapsien parissa julkaistiin Suomen Kuvalehden numerossa 24/1951 kansikuvana. Valentinin nimellä Rislakin Etelä-Afrikan matkakertomus ilmestyi lehdessä 12-osaisena kesä -- syyskuussa 1951. Matka mustien maanosaan valmistui esityskuntoon toukokuussa 1952, mutta nähtiin Helsingissä vasta joulukuun alussa. Kantaensi-iltaa juhlittiin Oulun Tähdessä 25.5.1952.

Elokuvan yleisömenestys oli vuoden 1952 heikoin. Elokuva-Aitan (19/1952) haastattelussa Itkonen kertoo saaneensa elokuvansa esitettäväksi televisioon Yhdysvalloissa. Itkonen oli yksi elokuvatarkastuksen kanssa taistelevista riippumattomista tuottajista. Eikä sensuurista selvitty ongelmitta: vuoden 1955 leimaverolain muutos määritteli elokuvan ulkomailla kuvattuna kotimaisia elokuvia korkeampaan 25 %:n veroluokkaan ja samalla sille annettiin uusi, ulkomaisten elokuvien tarkastusnumero.

Filmi filmistä

Veikko Itkosen kulttuuridokumentti elokuvavuokraamon päivästä syksyllä 1949. Selluloidikelat kulkevat ympäri Suomea kiitotavarana. Mutta joskus käy näinkin: "Iloinen leski ei tullut, lähettäkää Verta ja kultaa!" Mukana on myös kiintoisa pätkä Suomen elokuvatarkastamon toiminnasta 60 vuotta sitten.

Jari Sedergren ja Ilkka Kippola 17.11.2010