keskiviikkona, marraskuuta 03, 2010

Tiivistämisen jalo taito

Onnistuin kollegan kanssa puristamaan muottiinsa ensi kevään Dokumentin ydin -sarjan kolme esitystä. Niistä voi kuulemma kirjoittaa ensi maanantaihin mennessä esitevihkoon yhteensä melkein kuusi tekstiviestillistä (yht 1020 merkkiä välilyönteineen), joka on sitten jo paljon hankalampi homma: entisenä kympin matematiikan oppilaana voin summata, että se tekee kaksi kirjoittajaa ja siis yhteensä kaksi tekstiviestiä päivässä. Yhteensovitukselle ei lasketa aikaa, koska ei siitä rahaakaan saa. Me teemme tätä typistämistä intohimosyistä. Onpahan ainakin oikeus kiroilla ääneen aina tavattaessa.

Koska pyydettyä aikaa ennen kuolemanlinjaa annettiin, lähetinkin DocPointille festarilehteä varten heidän kaipaamansa jutun lähes paluupostissa. Oli siinäkin merkkirajoitus, 3000. Se on niin paljon, etten ruvennut laskemaan, paljonko postiin lähti. Tämä rypistys ei typistystä kaipaa. Se ei nimittäin ole intohimojuttu, vaan kutsumusta. Soitan torvia hyvän asian puolesta.

Olen ollut aistivinani, että maailma on muuttumassa. Hajuttoman, mauttoman ja viimeisen päälle korrektin tiedottamisen aika on ohi. Hirveä kasa infoa toimii, mutta esteettisesti typistetyt, hiotut ydinlauseet voidaan laskea bittikaivoon, ainakin minun kohdallani.

Tiedottajat ovat järkiään järjettömän hyviä kirjoittajia, se on tunnustettava, mutta miten ihmeessä he ovat niin samanlaisia. Eikö se riitä, että he pukeutuvat samalla lailla. Pitääkö heidän vielä olla teksteissäänkin niin ennustettavia, hitto soikoon.

2 kommenttia:

-rh kirjoitti...

... ja pikku juttuja siihen nähden, että laajempi kehys, myös elokuvat, joita me kaikki osaltamme kustannamme, ovat nekin samanlaisia.

Kuvataide, joku alkaa duunata rötjäyksiä. Vähän aikaa kaikki tekee samaa kamaa kototarpeisiin.
Musa: ankeat suomirockin maneerit, joiden kanssa notaatioissa pärjäisi kahdellakin nuottiviivalla.

Sedis kirjoitti...

Elokuvien kohdalla olen sitä aina ihmetellyt. Formaatteja ilman suoranaista pakkoa siihen.