Näytetään tekstit, joissa on tunniste IDFA. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste IDFA. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, marraskuuta 13, 2010

Elokuvaelämää

Aktiviteetteja on ollut enimmäkseen muualla kuin täällä, mutta sellaista elämä joskus on. Ja samanlaista on tiedossa jatkossakin, joten reippailkaapa elokuvateatteriin. Tässä joitakin vinkkejä muillekin omien tekemisten ympäriltä.

Ensi viikolla edessä ovat nelipäiväiset Kettupäivät, jossa suomalaista lyhytelokuvaa on jälleen tarjolla tuutin täydeltä. Leffoja katsotaan Helsingissä Kulttuurikompleksi Andorrassa, sen Elokuvateatteri Kinossa. Yläkerran Coronassa eli C:ssä voi sitten kohottaa tuopin ja sanailla viisaita.

Eikä Kettupäiviä ehdi käydä edes loppuun asti, kun on hypättävä lentokoneeseen hieman isompiin pippaloihin. Iloisessa Amsterdamissa alkaa puolentoista viikon mittainen International Documentary Film Festival eli IDFA.

Se on maailman suurin dokumenttielokuvafestari, muutaman kerran Helsingin DocPointiakin suurempi, mikä sekin on kymmenen suurimman joukossa maailmassa lähes 30 000 katsojallaan. IDFAssa taitaa mennä 100 000 rikki.

IDFAn päävieraana on Pirjo Honkasalo, jonka uusin elokuva Ito - kilvoittelijan päiväkirja on juuri tullut elokuvateattereihin täälläkin. Käykää ihmeessä katsomassa dokkareita myös teatterissa.

Mainostin täällä jo aiemminkin tekeillä ollutta radiojuttua. Olin Kirjakerhossa (Yle Radio 1) puhumassa Hugh Ambrosen Tyynenmeren toista maailmansotaa tarkastelevasta teoksesta The Pacific. Klikkaile itsesi tästä Ylen Areenaan, jossa Jukka Kuosmasen toimittama ohjelma on kuultavissa viikon ajan. Kommentoida voi halutessaan tänne.

Laitetaan vielä yksi linkki. Kirjoittelen siis tätänykyä myös Yle Dokblogiin. Perjantaina sinne ilmestyi juuri päättyneiden Sheffieldin dokumenttielokuvafestivaalin johtajan Guardian-haastattelun innoittama tarina Dokumenttielokuvan nykyisyydestä.

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2007

IDFA Student Award

Tuoreita Amsterdamin uutisia. Superonnittelut Elinalle!

"The very first IDFA Student Award was presented by Heddy Honigmann to Elina Hirvonen for Paradise – Three Journeys in This World (Finland), in which the stories, the dreams and the (dis)illusionment of illegal African immigrants is central. The IDFA Student Award consists of € 2,500."

Meininkiä voi katsella vaikkapa IDFA-tv:n raporteista. Siellä voi nähdä, kuinka esimerkiksi Werner Herzog hauskuutti omalla älyllisellä tavallaan yleisöä.

maanantaina, marraskuuta 26, 2007

Idfaillaan

Dokumenttielokuvat ovat olleet pääosassa Amsterdamissa IDFA:ssa viime perjantaista lähtien.

Lähden katsastamaan, miltä siellä näyttää.

Koettakaa kestää.

perjantaina, marraskuuta 16, 2007

Dokkareita Amsterdamissa

Ensi viikon lopulla alkaa Amsterdamissa IDFA, maailman suurin dokumenttielokuvafestivaali. 23. päivä alkava juhla päättyy vasta joulukuun 2. päivänä. Siellä on mukana monia suomalaisiakin, ainakin seitsemän suomalaista elokuvaa eri sarjoissa esitetään.

Joris Ivens -palkintoa on pidetty festivaalin pääpalkintona ja sitä tavoittelee, ymmärtääkseni hyvin mahdollisuuksin, Arto Halonen uusimmallaan Shadow of the Holy Book.

Jo pääseminen pääsarjaan on aika saavutus. Kisaa varten on katsottu 350 varteenotettavaa dokumenttielokuvaa. Arton elokuva on monissa etukäteisarveluissa rankattu varsin korkealle. Pirjo Honkasalo on ainoa suomalainen, joka on voittanut Joris Ivens-palkinnon Atman-elokuvallaan 1997.

Ivens-kilpailuissa on mukana myös tanskalais-suomalainen Mechanical Love, jonka osatuotantoyhtiönä on suomalainen Making Movies Oy, jo yli 50 dokkarin firma, joka on laajentanut nyt myös näytelmäelokuviin (esim. Koti-ikävä, Musta jää.) Ihmisen ja robotin suhdetta tarkastelevan dokumentin musiikin on tehnyt Sanna Salmenkallio, jolla onkin näissä tehtävissä jo hyvät meriitit. Siinäpä uusi haastateltava elokuvasta kiinnostuneille toimittajille.

En ole aivan varma, mutta muistelisin kuulleeni jossakin pöytäkeskusteluissa, että muinaisaikainen opiskelutoverini Kalle Aho - tosin toisesta historia-aineesta - on yksi Mechanical Loven tuottajista.

Uutuuksiakin näyttää olevan festivaalin liitetiedostona. Netistä löytyy Babelgum On-Line Film Festival, jota vetää Spike Lee. En tiedä, onko hän paikalla näissä bileissä.

lauantaina, syyskuuta 29, 2007

Nailonsukkia ja viinaa

Kaupunkilehtiä ei tule luettua kovinkaan tarkalla sihdillä, mutta joskus aina ilahtuu loistavasta journalistisesta tiivistyksestä.

Tällä kertaa se tuli poliisin suusta Kaupunkilehti Vartissa (30.9.2007), sitaatin kirjasi talteen Laura Helminen.

Jutun aiheena on itäviinan myynti Helsingissä. Ylikonstaapeli Hannu Juvonen Helsingin poliisin city-ryhmästä suhteuttaa alan kulttuurihistorian loisteliaasti: "Takavuosina suomalaiset matkustivat Leningradiin myymään nailonsukkia ja farkkuja ja palasivat mukanaan viinaa. Nyt osat vain ovat kääntyneet toisinpäin."

Apropos! Tekisi mieli käydä marraskuun lopulla IDFA-festareilla Amsterdamissa. Se on maailman suurin dokumenttielokuvafestivaali.