Chaillot ja Oslo

Eilen juhlittiin sitä, että YK:n yleiskokous hyväksyi ihmisoikeusjulistuksen Chaillot'n palatsissa Pariisissa 10. joulukuuta 1948. 60-vuotisen olemassaolon kunniaksi jaettiin 6000 euron palkinto, joka kantaa palatsin nimeä. YK:n yleiskokous pitää vuosittain yleiskokouksen julistuksen kunniaksi.

Jäsenvaltioita moraalisesti ja poliittisesti sitovan julistuksen mukaan ihmisoikeudet ovat perustavanlaatuisia ja luovuttamattomia. Ne kuuluvat yhdenvertaisesti maailman kaikille ihmisille.

Chaillot'n palkinnon sai Al-Nahdan naisten ihmisystävät, kahden saudiarabialaisen naisen, anteeksi prinsessan vuonna 1962 perustama järjestö, joka on avustanut köyhiä perheitä, kouluttanut naisia työelämää varten ja mm. perustanut koulun Down-syndroomasta kärsiville Persianlahden alueella.

Vaiheinen kommentoi asiaa jo eilen ja antoi asiaankuuluvia linkkejä.

Ahtisaari piti kuulemma hienon puheen Nobelin rauhanpalkintoa vastaanottaessaan Oslossa. Oli menoja ja se jäi eilen väliin. Voisiko joku pistää linkin siihen kommentteihin?

De mortuis nil nisi bene

"De mortuis nil nisi bene" on vanha sanonta ja pätee betonipilariin virka-autollaan törmänneeseen Jörg Haideriinkin, "suurimpaan kärnteniläiseen", kuten hänen maaherraseuraajansa asian ilmaisi.

"Tämä on kuin maailmanloppu", totesi puoluetoveri, ja vasemmaltakin itävaltalaispoliitikot antavat tunnustusta Haiderin vaikuttavuudelle maan politiikassa, "mielipide-eroista huolimatta".

Haiderin uran aikana julkisesti esitettyihin kansallissosialistisiin sympatioihin kommentteja tulee ulkomailta: Serbiasta ja Israelista voimakkaimmat. "Puolesta ja vastaan" oli myös kirkollinen kommentti.

Kuolleista erikoisen eläviin. Eilen bussimatkalla Kuopiosta Mikkelin kautta stadiin radio toisteli Martti Ahtisaaren ylistystä lähes väsyksiin asti. Korttijengi meinasi seiskan keskeltä jo hermostua hypetykseen. Alexander Stubb oli valmis sublimoimaan Ahtisaaren suureksi suomalaiseksi "Mannerheimin rinnalle".

Ei rauhan miehen sallittu nousta arvostukseen ilman sotaisaa vertausta... Mutta niinpä nobelistin tärkeimmäksi kommentiksi tämän päivän lehdissä nostettiin kehotus Suomelle liittyä Natoon. Hukkaan meni hyvä paikka rauhan sanomaan.

Kotimassa lehdet netissä järjestävät äänestyksiä ja näyttäisi siltä, että 85 prosenttia pitää Nobelin rauhanpalkinnon saajan valintaa oikeaan osuneena, minä yhtenä monista siis. (Uusi Suomi) Väite, jonka mukaan valinta vaikuttaisi Suomen maineeseen positiivisesti, epäilyttää lähes joka neljättä.(HS)

Mistähän näitä "kriitikkoja" oikein syntyy, kuka heidät kasvattaa ja kukaa pitää pahaa mieltä yllä näinkin itsestään selvässä tapauksessa. Kyllä edes nettiäänestyksessä voisi aseensa laskea hetkeksi.

Kirjallisuutta ja elokuvaa

Kirjallisuuden Nobel-palkinto meni Doris Lessingille. Lessingin omaelämäkerralliset, usein Afrikkaa sivuavat teokset ovat täynnään Wikipedia-tekstiä lainaten "politiikkaa, sosiaalisia suhteita, kulttuurien yhteenottoa, rotusyrjintää ja rotujen eriarvoisuutta, 'kamppailua vastakkaisten elementtien lomassa omana yksilöllisenä persoonallisuutena' sekä konfliktia 'invidualistisen omantunnon ja kollektiivisen hyvän' välillä.

Suomessahan mikään kirja ei ole koskaan tarpeeksi hauska, jollei sitten kyse ole, niin kuin nykyään kaikkein useimmin, dekkarista. Kirjallinen keskustelukin on tietysti pohtinut kaikkein eniten kysymystä ovatko dekkarit kirjallisuutta. Sen mukaisesti sitten nimetään jo yliopistolliset oppituolitkin kirjallisuudessa. Mieluummin katselee maailmaa historioitsijana, vaikka syntinsä toki siinäkin, eivätkä ihan vähäisetkään.

Lessingin palkintokaapin lukeminen kertoo, kuinka menestyvän kirjailijan vakava - se on tässä todellakin humoristisen vastakohtana -, kuinka siis vakava ura palkitaan tihentyvällä tahdilla: Somerset Maugham Award (1954), Prix Médicis étranger (1976), Österreichischer Staatspreis für Europäische Literatur (1981), Shakespeare-Preis der Alfred Toepfer Stiftung F. V. S., Hamburg (1982), W. H. Smith Literary Award (1986), Palermo Prize (1987), Premio Internazionale Mondello (1987), Premio Grinzane Cavour (1989), James Tait Black Memorial Book Prize (1995), Los Angeles Times Book Prize (1995), Premio Internacional Catalunya (1999), David Cohen British Literary Prize (2001), Companion of Honour from the Royal Society of Literature (2001), Premio Principe de Asturias (2001), S.T. Dupont Golden PEN Award (2002), Nobel Prize (2007).

Näitä katsoessa on kiva seurata suomalaisten Internet-keskustelupalstojen pohdintaa seuraavasta suomalaisesta kirjallisuuden Nobelin saajasta.

Elokuvassakin on palkintoja jaettu. On kiintoisaa vertailla sitä tosiasiaa, että Pohjoismaiden elokuvapalkinto annettiin tanskalaiselokuvalle Kunsten at græde i kor (suom. "Kuorossa itkemisen taito"). "Elokuva on yhtä aikaa järkyttävä ja viihdyttävä ja käsittelee lasten hyväksikäytön kaltaista vaikeaa aihetta terävästi mutta inhimillisesti", kiittelee jury.

Suomi osallistui kilpailuun elokuvalla, joka käsitteli humoristisesti miesprostituutiota.