Yliopistojen digitaaliset markkinat

Tieteen digitaalisilla markkinoilla tapahtuu hurjia. Helsingin yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto on päättänyt, että yliopiston henkilökunnalla on tieteellisiä julkaisujaan koskeva tallennusvelvoite.

Kaikki 1.1.2010 jälkeen koti- ja ulkomaisissa tieteellisissä julkaisuissa ilmestyneet artikkelit pitää tallentaa myös yliopiston omaan avoimeen julkaisuarkistoon. Kukin saa tallentaa vain omansa, ryhmäjulkaisuihin täytyy tallentajan hankkia muiden kirjoittajien lupa. Päätös koskee tieteellisessä aikakauslehdessä, sarjajulkaisussa tai konferenssijulkaisussa tai muussa kokoomateoksessa julkaistavia yksittäisiä artikkeleita.

Samalla kirjoittajien pitää pyrkiä siihen, että kaikkiin julkaisuihin julkaisusopimuksen yhteydessä kirjataan Helsingin yliopiston rinnakkaistallennusoikeus.

Oman oikeutensa tallentaa voi tietysti myös luovuttaa muille. Helsingin yliopiston kirjaston projektipäällikkö Veera Ristikartano lupaakin jo tallennusapua yliopiston tiedekunta- ja kampuskirjastoista. Jälkimmäisiä on peräti neljä, minkä lisäksi Kansalliskirjastolla on oma opinnäytteitä julkaiseva E-thesis-palvelu.

Asia ei tietenkään ole yksinkertainen, kuten maailman ensimmäiselle historioitsijoiden nettikurssille pari vuosikymmentä sitten osallistunut "digioppilaani" Jyrki Ilva Kansalliskirjaston yhteisblogissa kirjoittaa.

"Rehtorin päätös tarkoittaa periaatteessa siis sitä, että Helsingin yliopiston henkilökunnan vuosittain julkaisemat noin kymmenen tuhatta artikkelia alkavat 1.1.2010 alkaen tallentua yliopiston julkaisuarkistoihin. Käytännössä kukaan tuskin odottaa, että tallennuksessa päästäisiin aivan heti automaattisesti lähellekään sataa prosenttia. Myös tallennuksen käytäntöjen ja työkalujen luomisessa on vielä kova työ, vaikka julkaisuarkistosovelluksia sinänsä jo pystyssä onkin."

Ilvalla on paljon muutakin kiintoisaa sanottavaa asiasta, joten klikkailkaa linkkejä. Esimerkiksi: Mikä versio artikkelista pitäisi tallentaa: oma, hyväksytty versio vai se lehdessä (ehkä jopa vuotta myöhemmin) julkaistu, editoitu versio? Nyt on päädytty jälkimmäiseen.

Muitakin haasteita järjestelmälle on helppo keksiä. Tässä pari mutu-tuntumalta. Rinnakkaisjulkaisuoikeuden saaminen julkaisusopimukseen tuottaa varmasti vaikeuksia. Miksi joku (myynnissä oleva) julkaisu antaisi sellaisen.

Käytännössä alkuperäisjulkaisijan embargo voi olla vuoden, kaksi tai jopa kolme. Tämähän on jo tavallistenkin nettiversioiden ongelma käyttäjän kannalta.

Ja ensimmäinen peruskysymys on, voiko yliopisto yksipuolisella hallinnollisella päätöksellä, ilman erillistä julkaisusopimusta, ottaa julkaisuoikeuden työntekijänsä tieteellisiin artikkeleihin vieläpä ilman mitään korvausta?

Alkulimaa

 

Keskustelu jatkuu vaikka Kari Haakana liputtaa itsensä _näyttävästi_ ulos.

Kemppinen kiinnitti huomiota Helsingin Sanomien Hannu Marttilan sivuhuomautukseen aivan toisen asian parissa. Marttila puhui kriitikoiden odottelevan runokustantajilta "nidottua, mutta kannetonta ja leikkaamatonta blokkia (jota ei pidä sekoittaa kirjalliseen alkulimaan, blogiin)".

"Kiitos nyt tästäkin vähästä", Kemppinen kuittaa:
"Kielikuva tarkoittaa, että joidenkin miljoonien vuosien kuluessa blogista voisi kehittyä peräti kirjallisuutta. Alkulima, josta Haeckel käytti nimitystä Urschleim, ja T. Huxley Bathybius, oli tieteellinen väärinkäsitys tai petos. Sen piti olla epäorgaanista ainetta, jota löytyy merenpohjasta. Sillä on se ominaisuus, että se synnyttää omia aikojaan elämää, siis toisin kuin esimerkiksi Helsingin Sanomien kulttuuriosaston julkaisemat kirjoitukset. Hannu on kulttuuriosaston toimittaja. Kuten tästäkin katkelmasta ilmenee, hän seuraa valppaasti ajan ilmiöitä."

Blogien epäiltävyys aikansa kulttuuriartefakteina on jatkuvasti establisoituneiden tarkkailijoiden huolena, kuten eilisessäkin postauksessani tarkoitin merkitä.

Juha Seppälä, jolla alkaa kirjailijuuden lisäksi olla mainetta bloggarinakin, aloitti eräässä kolumnissaan - mitä se muuten on nykyaikana? - äärikriitikkona. Se on aina hyvä aloitus. Se, että on särmää. Jos muistoni ovat yhtäpitävät totuuksien kanssa, Seppälä totesi sivistyneesti blogi-ilmiön olevan roskaa, mutta epäilemättä hän pitää sitä nykyisin suurenmoisena roskana.

Kirjailijuuden gloria on nykyisin niin surkea, että sitä pitää oikein vaalia poissulkevalla nöyryydellä: "Kirjailijan on vaikea ymmärtää, mikä kirjallisuudessa olisi niin hohdokasta." Ideat ovat hohdokkaita, käytäntö harvemmin.

Hämmentävän moni johonkin muuhun kirjoittamalla elävä toimittaja / kirjailija jne. muistaa mainita julkisesti joka välissä, että "suurin osa blogeista on roskaa". Esimerkkejä tästä on niin paljon, ettei viitsi johonkin tiettyyn edes viitata. Joskus toivoisi näiden tipahtavan tornistaan, joka ei ole heidän toiveistaan huolimatta norsunluinen vaan ainoastaan tilaa ympäröivän piikkilangan varasto.

Nykyään käytämme blogien muodostamasta kuvitellusta yhteisöstä nimeä blogosfääri. Aluksi sen kanssa kilpaili nimitys Blogistan, mutta kaupunkimaisuus on vaihtunut globaaliksi, yhtä paikkaa vailla olevaksi virtuaalimaailmaksi, ja samalla vain yhdeksi sosiaalisen verkostoitumisen muodoksi monien muiden joukossa. Facebook näyttää olevan niistä juuri nyt suosituimpia. Siellä kaikki ovat ystäviä kuin Säästöpankissa konsanaan.

Max Ryynänen ennusti eilen taitelijablogien olevan tulevaisuuden taidetutkijan alkulimaa. Tällaisen avautumisen jälkeen on syytä ottaa pari taka-askelta ja varoittaa kirjoittavia taitelijoita: "Kannattaa miettiä ennen kuin kirjoittaa blogiaan pikkutunneilla parin lasin jälkeen."

Minä tietysti varoisin enemmän sitä paria lasia.

Mutta palatkaamme hetkeksi kuvan tarjoamaan näkymään elämäni alkuvaiheiden periaatteisiin: "raittiuteen ja sosialismiin".

Kuten yllä olevasta ja blogin reunassa riippuvasta muotokuvasta voi päätellä, matkaa on taitettu pitkään näiden alkulima-harrastusten parissa.

EDIT iltapäivällä:
Aiheeseen liittyviä linkkejä

A Heartbreaking Blog of Staggering Genius kirjoitti aikoinaan Juha Seppälän kolumnista.

Samaisessa blogissa kommentoitiin taannoin toistakin Seppälän kirjoitusta aikakauslehdistä: "Aikakauslehti on semmoinen liittymä, että sitä ei verkkoversio uhkaa."

Helge V. Keitel: Tuottaako Web 2.0. roskaa.

Ja onko Wikipedia roskaa?

Kirjailija Ellilä pohtii, muuttuuko maailma paremmaksi, jos roskaa julkaistaisiin vähemmän. Jä hän puhui kirjoista...

Silkkaa roskaa tulee aalloiltakin kirjoittaa DNB.

Eduskunnan kirjaston henkilöstö ja erityisesti Kimmo Tuominen on pohtinut kirjakokoelmien ja blogikokoelmien kasvua nerokkaassa artikkelissaan Blogien määrä ja laatu , joka ansaitsee kaiken mahdollisen julkisuuden:

"Blogeja on jo yli 70 miljoonaa ja maailmassa lähennetään 17 blogiviestiä joka sekunti, eli 1,5 miljoonaa blogiviestiä päivässä. Kiinnostavaa Technoratin saamissa mittaustuloksissa on myös se, että vuoden 2007 aikana japani on ohittanut englannin suosituimpana bloggauskielenä (japanin osuus on 37 ja englannin 33 prosenttia kaikista uusista blogiviesteistä)."

Tuomisen artikkelista löytyvät myös blogien "laatukriteerit", oma hauska eliittimääritelmä sekin. Mieli tekisi toistaa ne tässä, mutta käännös on tainnut vaatia aikaa. (Katsokaa nyt sitä linkkiä.)

Bloggaaminen on siis myös kieli- ja geopoliittinen kysymys. Ovatko muuten blogit kehittyvistä maista roskaa? Miten muuten heidän asiansa voisivat valua markkinoille?

Oman linkkinsä vaatii myös roskaposti.

Entäs jos Kaikki kirjoitettu on roskaa, kuten runoilija d.a. levy sanoi ennen kuin tappoi itsensä.

"jos minulla on laisinkaan rohkeutta
tapan itseni ensi viikolla
kerron itselleni niin joka viikko
& löydän jotain uutta mistä kirjoittaa
tai uuden tavan sanoa saman mitä
viime viikolla

viimeinen keskiaikainen rajaseutu
goottilainen ohio
katolinen huoratalo –
valon vartijat – HEVONPASKAT!
nikealainen tekijänoikeus – Hevonpaskat!"

[jos oikein ymmärsin tuo on Ville-Juhani Sutisen suomennos]

Roskalla voi myös elää

Mutta eiköhän se perusvalitus tiivisty aina ajankohtaisessa aahosen kirjoituksessa:

"Roskaa TV:stä tuntuukin tulevan entistä enemmän. Kuulin huhun että siellä digitelevisiossa olisi kaikkea kiinnostavaa kulttuuritarjontaa, analogisella puolella se ainakin on jo lopetettu. Muistan vielä ajan jolloin joka sunnuntai tuli ykköseltä joku korkeatasoinen elokuva jostain vähemmäntunnetusta elokuvamaasta. Tai vaihtoehtoisesti jotain korkealaatuista elokuvataidetta.

No mitäpä tuosta, pitäisi lopettaa TV:n katselu muutenkin."