Alma Media, yhteiskunnallinen vastuu ja syrjintä

Syrjintä on Suomessa termi, jolla ei ole läheskään niin paha kaiku kuin pitäisi olla.

Oikeudellisesti se on käsittääkseni määritelty varsin hyvin. Perustuslain mukaan ketään ei saa asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Mielestäni se on hyvä laki.

Työsyrjintä on määritelty rikokseksi. Yhdenvertaisuuslain säännökset kieltävät syrjinnän esimerkiksi työhönotossa ja koulutuksessa. Kielletyt syrjintäperusteet ovat ikä, etninen tai kansallinen alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto, vakaumus, mielipide, terveydentila, vammaisuus, sukupuolinen suuntautuminen tai muu henkilöön liittyvä syy.

Julkisuudessa liberaalit ajatukset ovat saaneet vuosi vuodelta enemmän tilaa. Toiset laissa mainitut perusteet ovat olleet esillä enemmän kuin toiset, mutta tuskin niitä kovin paljon kannattaa alkaa keskenään kilpailuttaa mittaamalla.

Tasa-arvolaki on dynaamisempi: vaikka sukupuolen perusteella ei saa syrjiä, laki ymmärtää poikkeuksia. Esimerkiksi näyttelijäksi esitettävän näytelmään kirjoitetun miehen rooliin voidaan hakea ja valita vain mies. Toinen esimerkki voidaan saada terveydenhoidosta: lakia rikkomatta esimerkiksi vanhuksen kotihoidossa sukupuoli voi olla valintakriteeri.

Asennetasolla muutos on paljon hitaampaa. Tiedämme, että rasistiset asenteet ovat niin yleisiä, että niitä kohtaa arkipäivässä ja julkisuudessa jatkuvasti.

Mielipiteiden ja syrjivien asenteiden välinen rajanveto on vaikeaa, kuten esimerkiksi sadat nettikeskustelut osoittavat, mutta oikeus on ratkaisujaan tässäkin suhteessa viime vuosina tehnyt. Mielipiteilläkään ei saa julkisesti syrjiä, puhumattakaan että kiihottaisi toisia kansanryhmiä vastaan.

Sampo Pankin konsernijohtaja Björn Wahlroos ilmoitti taannoin, että yrityksien ainoa tehtävä on tehdä tulosta eli rahaa. Niillä ei ole muita velvoitteita, ei esimerkiksi yhteiskunnallista vastuuta.

Nyt Alma Median suuromistaja Kai Mäkelä peesaa häntä yhtiönsä kriisissä: ei ole väliä mitä puhutaan, sillä kaikki julkisuus tekee yhtiötä tunnetuksi.

Sampoa ja Alma Mediaa yhdistää myös se, että Alma Median hallituksen puheenjohtaja Kari Stadigh on Sampo Pankin konsernijohtajan varamies.

Sen että Alma Median viisimiehisessä (sic!) hallituksessa ei ole yhtään naista voi hyvin lukea tasa-arvokannanotoksi.

Alma Media ja sen johto on nyt lähellä tilannetta, jossa se arvattavasti tulee tuomituksi syrjinnästä päätoimittaja Johanna Korhosen tapauksessa.

On jännittävää nähdä, kuinka Wahlroosin & Mäkelän yhteiskunnallinen linja kestää, kun tuomiota viimeisellä rannalla jaetaan. Yhteiskunnallista vastuuta ei valitun linjauksen mukaan ole, mutta lain edessä tiettyjä vastuita kuitenkin toki kannetaan.

Tuskinpa vastuullinen yrityshallitus jää sitä odottamaan.

Paha vain, että syrjintä tuskin saa Alma Median hallitusta toimiin. Se on käynyt jo nyt ilmi toiminnan hitaudesta.

Sen sijaan yrityksen hallitusta mietittää varmasti se, että Alma Median kilpailijat Sanoma ja Yleisradio ottavat tapahtuneesta tietysti kaiken irti. Kilpailijat ovat selvästi enemmän oikealla asialla, vaikka eivät varmasti pyyteettömiä olekaan. Helsingin Sanomien pilapiirros tänään oli tosin epäonnistunut, koska Lapin kansan toimitus saa siinä aiheettomasti mutaa niskaansa.

Monet boikottihankkeet mustaavat Alma Median mainetta. Pystyykö tällainen yritys toimimaan median tasapuolisuusvelvoitteiden mukaisesti? Palkkaako yritys syrjintää suosivia ihmisiä?

Suomi-brändikin on joutunut jälleen kerran koetukselle, kun pohjoismaiden media täräyttelee asiasta täydeltä laidalta.

On vahinko, että Alma Median kilpailijoiden johdolta ei kannanottoja kuule. Aika alkaisi olla sihenkin. Yritysetiikkaa olisi hyvä kirkastaa niissäkin, vaikka wahlroosilaiset ovatkin varmasti eri mieltä.

EDIT 12:30. Kannanotto olisi tarpeen myös siksi, että tulilinjalla oleva Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne on Suomen Tietotoimiston eli STT:n hallituksen puheenjohtaja.

Metabloggausta

Mitä blogi on? Jos kukaan ei kysy sitä minulta, tiedän, mutta jos minun olisi selitettävä se jollekin kysyjälle, en tiedä.

Edellisen viestini keskusteluissa käsityksemme siitä, miten blogit voidaan ylipäätänsä määritellä, menivät hedelmällisesti ristiin.

Monet ovat sitä mieltä, että patenttihakemustyylinen selvitys blogista riittää. Tekninen selitys alustasta, mekaaninen järjestys päivittäisestä muistiinpanosta, jossa tuorein teksti on ylinnä, on tarpeeksi kertomaan kaiken.

Minun mielestäni on omituista, että kaikki se teksti, ääni ja kuva, jota 70 miljoonaa bloggaria (lähes) päivittäin julkaisee, jää määritelmän ulkopuolelle.

Vertauskohdaksi tuli televisio. Minua valistettiin, että selittääkseen mitä televisio on, siinä lähetettäviä ohjelmia ei tarvita.

Itse uskalsin olla eri mieltä. Miten me voisimme määritellä "television" tuossa pöydälläni olevalla "televisiolaitteella", joka viikon päästä ei ilman digiboksia näytä yhtään lähetettävää ohjelmaa.

Jos minun "televisiolaitteeni" ei kelpaa esimerkiksi, miettikää niitä, jotka asuvat digikelpoisen signaalin ulkopuolella.

Siitä vain määrittelemään televisiota. Minervan pöllö on lentänyt analogisten ohjelmien ohi, joten määritelmän pitäisi olla helppo. Eri asia sitten on, kuinka toimiva selitys näin syntyy.

Vertaus kertojaan, joka tarinassa kuvailee näköä vailla olevalle vertauskuvallisesti jotakin mikä pitäisi nähdä, tulee mieleen. Se tarinahan päättyy onnellisesti. Tästä en ole niin varma.

Media on viesti, sanoi Marshall McLuhan jo yli 40 vuotta sitten nähdessään vision globaalista kylästä, jossa asuvan "ihmisperheen" kesken vallitsee "yksi tietoisuus". Teknologia siis muuttaa meidän elämäämme ja kyse on siitä miten. "Me tulemme sellaisiksi mitä meillä on."

Tämä mcluhanilainen ajattelutapa on juuri se, miksi me kutsumme blogien muodostamaa kokonaisuutta Blogistaniksi tai nykyään yhä useammin blogosfääriksi. Edellisessähän on viite kaupunkimaisuuteen - siitä McLuhankin lähti liikkeelle. Blogosfääri on selvemmin globaali ilmaisu. Siihen McLuhan päätyi ja siksi häntä pidetään visionäärinä.

Voimme hyödyntää myös nationalismitutkija Benedict Andersonia, jonka inspiroimana olen itse määritellyt blogosfäärin "blogien kirjoittajien kuvitelluksi yhteisöksi". Tämä kuviteltu yhteisö on saanut verkostoitumisen koko muodossaan nimiä kuten esimerkiksi tulevaisuuden visio Web2.0. Se määritellään yleisesti tekniikan mahdollistamaksi sosiaaliseksi verkostoitumiseksi.

Patenttiselittäjät irrottaisivat tästäkin määritelmästä sosiaalisen ja suhteet pois ja sanovat että alan uusin villitys Facebook on "ihmishakemisto". Meillä on aina insinööri keskuudessamme.

Blogit ja muun internetejä hyödyntävät verkostot ovat yllättävän pitkälle sosiaalisia verkostoja siitä huolimatta, että ne ovat syntyneet globaalin, valtiollisen ja paikallisen hallinnollisen kontrollin, voittoa päämääränään tavoittelevan teollisuuden ja kaiken kaupallistamiseen pyrkivän kauppamiesten yritysten toiminnan äärimmäisellä ydinalueella.

Juuri tämän menestystarinan vuoksi haluaisin vaalia blogeissa yksilön toimintaa - sananvapaus kuuluu muuten vain yksilöille, ei yrityksille. Sen pitää näkyä määritelmässäkin. "Me tulemme sellaisiksi mitä meillä on". Ja meillä on tämän välineen lisäksi myös itse tuottamamme ja muiden tarjoama sisältö. Ei vain väline.

Kuinka bloggarilta käy roskaaminen

Blogeja kirjoittavien kuvitelluissa (ei kuvitteellisessa) yhteisöissä eli blogosfäärissä syntyy keskusteluja siitä mitä blogit ovat. Blogien olemuksesta ei ole päästy yksimielisyyteen. Ilmiö on niin monimuotoinen, että se lipsuu olemushahmottelijan kädestä kuin made.

Se ei ole ihme. Filosofitkaan eivät ole päässeet yrityksistä huolimatta yksimielisyyteen olemisesta, joten ontologisilla pohdiskeluilla voidaankin katsoa olevan vakuuttamisen sijaan enemmänkin haasteellinen luonne. Se on näin tai voi se olla niinnii. Savolaiset sen tiesivät.

Blogien määrittely-yrityksiäkin on esitetty ja yllätyksekseni tuloksena on ollut surkein mahdollinen: blogin määritelmä kiinnitetään siihen tekniseen alustaan ja muodolliseen tapaan, jolla se päivittäisenä rutiinina toteutetaan.

Tämä jättää blogien sisällön, tekstin, kuvan ja äänen, kokonaan ulos blogin määritelmästä. Se ei pelkästään ole, vaan sen täytyy olla väärin.

Erityisen kipakka suhde blogikirjoittamisilla on kirjoittamisen ammattilaisiin. Palkkatyötään tekevä ja kutsumustaan toteuttavan ammattilaisen näkökulmasta ihmisten vapaaehtoisesti blogimuodossa tuottamat tekstit, kuvat ja äänet ovat enimmäkseen roskaa. Ja voi kuinka mukavaa sitä on toistaa julkisuudessa - usein vielä palkkaa ja palkkiota vastaan.

Roskaksi arviointiin kuuluu oleellisena osana se, että maku- ja muiksikin tuomareiksi ryhtyvät professionaaliset kirjoittajat määrittelevät itse sen, mitä blogit milloinkin ovat.

Journalismin ulkopuolelle määritelty ja epäonnistumaan tuomittu "kansalaisjournalismi", "narsistinen itsetilitys", "tylsin mahdollinen arkipäivän selostus", "humalaisten puhetta kantapöydässä valomerkin aikaan" .

Ammattilaiskäytäntö ulottuu vähättelystä vihanpitoon. Ammattilainen löytää aina käyttöönsä sopivan määritelmän, jonka varjossa anonyymia bloggaria voi kepittää.

Se on hämmästyttävää, kun ajattelee, kuinka vähän todellista valtaa yksityistä blogiaan pitävällä kirjoittajalla on. Siinä rikas lyö köyhää, vahva heikkoa.

Kriitikoiksi ryhtyneet sisällön tuottamisen ammattilaiset unohtavat mieluusti, että myös heidän itsensä tuottamista ja julkaisemista teksteistä merkittävä osa on roskaa. Näin ainakin tuotoksia kuluttavien mielestä. Siksi ammattilaiset korostavat, kuinka mukavaa positiivinen palaute on. Sitä kuulemma kuulee hyvin harvoin.

Eikä tässä kaikki. Sen lisäksi että blogikirjoittelu on roskaa, maailman kaikista elokuvista 99 prosenttia on pornoa eli roskaa, päivittäisistä sanomalehdistä suurin osa on roskaa, jota kukaan koskaan ei lue - tämä koskee erityisesti pääkirjoituksia. Television roskaohjelmavirtaa ei voi muuta kuin hämmästellä ja kyllä sitä hämmästelläänkin. Radiokanavilla suurin osa musiikkitallenteiden toiston ulkopuolella esitetty on paitsi roskaa myös typerää roskaa.

Tätä mediamuotojen roskalitaniaa voisi jatkaa loputtomiin. Roska on trendikäs ilmaisu, sillä siinä on ekologinen pohjavire.

Todennäköisesti kaikesta kommunikaatiosta ylivoimaisesti suurin osa on roskaa, mikäli lähtökohdaksi otetaan yksilön ja suuren individualistin oma pieni pää. Siksi kukaan ei halua uida vastavirtaan muuten kuin suu kiinni.

Hulluinta asiassa on se, että molemmat osapuolet - blogeja viattomasti ihan itse suoltavat ja suurenmoisen mediainfrastruktuurin osaseksi kiinnittyneet ja niiden levityskanavia täysimääräisesti hyödyntävät blogkriitikot - luultavasti hyväksyvät tosiasiaväittämäksi sen että markkinat suosivat roskaa.

Roska menee kaupaksi, niin muodoin myös blogit. Siksi blogit ovat tulleet olennaiseksi osaksi median valtavirtaa. Suurimmat toimijat unohtavat mainita pienemmät - ne joita hyödynnetään -, mutta muistavat nostaa omaa häntäänsä.

Otan satunnaisen esimerkin. Helsingin Sanomien linkkiviittauksilla oman talon sisältä kirjoitettuihin blogeihin on valtaa. Se näkyy sadoille tuhansille lukijoille. Ei ihme, että samaan aikaan samalla kanavalla toimittajarutiineihin ei kovinkaan usein kuulu viitata edes niihin blogeihin tai saitteihin, joista kulloinenkin juttu on kokoon harsittu.

Päinvastoin, voimme tulkita. Ne on jätetty aivan tahallaan pois, sillä niin tyhmä ei edes lähdettään hyväksikäyttävä toimittaja voi olla.

Tyhmyys on jätetty bloggareiden, todellisen kirjoittamisen ryysyköyhälistön ja roskan tuottajien kannettavaksi. Kuinka pieniä asioita ja kuinka organisoimattomasti he kirjaimiaan sijoittelevat. Bloggareilta puuttuu laadunvalvonta, joka on mediatalojen ylpeyden aihe ennen ja nyt!

Ja katso, maailmassa on 70 miljoonaa blogia. Vaikka se olisi väärä luku, se on todella paljon. Ei ihme, että kirjoittamisen ammattilaiset ovat peloissaan.

Minä ainakin olisin. Markkinoihin he tuskin voivat luottaa. Ja voivatko mihinkään muuhunkaan?

Kanava aivottomille teineille

Meidän digitaalisesta häkkyrästä on alkanut näkyä Yle Extra-niminen kanava. Sen tieltä poistui ympärivuotiseksi tarkoitettu uutiskanava Yle24.

Kotisivujen perusteella Yle Extraa brändätään aivottomille teineille.

Otos kyselypalstalta (joka on muutenkin lähinnä - outo):

YLEEXTRA
30/04/2007 - 18:57

Näkyykö yleextra maanpäällisessä antennissa?

Arttukustaa vastaa:

Moi Masa!

Häh! Mikäs hemmetti se on?

Hehkutusta

Päivän menovinkki: Mediapäivät Messukeskuksessa.