Mitä blogi on? Jos kukaan ei kysy sitä minulta, tiedän, mutta jos minun olisi selitettävä se jollekin kysyjälle, en tiedä.
Edellisen viestini keskusteluissa käsityksemme siitä, miten blogit voidaan ylipäätänsä määritellä, menivät hedelmällisesti ristiin.
Monet ovat sitä mieltä, että patenttihakemustyylinen selvitys blogista riittää. Tekninen selitys alustasta, mekaaninen järjestys päivittäisestä muistiinpanosta, jossa tuorein teksti on ylinnä, on tarpeeksi kertomaan kaiken.
Minun mielestäni on omituista, että kaikki se teksti, ääni ja kuva, jota 70 miljoonaa bloggaria (lähes) päivittäin julkaisee, jää määritelmän ulkopuolelle.
Vertauskohdaksi tuli televisio. Minua valistettiin, että selittääkseen mitä televisio on, siinä lähetettäviä ohjelmia ei tarvita.
Itse uskalsin olla eri mieltä. Miten me voisimme määritellä "television" tuossa pöydälläni olevalla "televisiolaitteella", joka viikon päästä ei ilman digiboksia näytä yhtään lähetettävää ohjelmaa.
Jos minun "televisiolaitteeni" ei kelpaa esimerkiksi, miettikää niitä, jotka asuvat digikelpoisen signaalin ulkopuolella.
Siitä vain määrittelemään televisiota. Minervan pöllö on lentänyt analogisten ohjelmien ohi, joten määritelmän pitäisi olla helppo. Eri asia sitten on, kuinka toimiva selitys näin syntyy.
Vertaus kertojaan, joka tarinassa kuvailee näköä vailla olevalle vertauskuvallisesti jotakin mikä pitäisi nähdä, tulee mieleen. Se tarinahan päättyy onnellisesti. Tästä en ole niin varma.
Media on viesti, sanoi Marshall McLuhan jo yli 40 vuotta sitten nähdessään vision globaalista kylästä, jossa asuvan "ihmisperheen" kesken vallitsee "yksi tietoisuus". Teknologia siis muuttaa meidän elämäämme ja kyse on siitä miten. "Me tulemme sellaisiksi mitä meillä on."
Tämä mcluhanilainen ajattelutapa on juuri se, miksi me kutsumme blogien muodostamaa kokonaisuutta Blogistaniksi tai nykyään yhä useammin blogosfääriksi. Edellisessähän on viite kaupunkimaisuuteen - siitä McLuhankin lähti liikkeelle. Blogosfääri on selvemmin globaali ilmaisu. Siihen McLuhan päätyi ja siksi häntä pidetään visionäärinä.
Voimme hyödyntää myös nationalismitutkija Benedict Andersonia, jonka inspiroimana olen itse määritellyt blogosfäärin "blogien kirjoittajien kuvitelluksi yhteisöksi". Tämä kuviteltu yhteisö on saanut verkostoitumisen koko muodossaan nimiä kuten esimerkiksi tulevaisuuden visio Web2.0. Se määritellään yleisesti tekniikan mahdollistamaksi sosiaaliseksi verkostoitumiseksi.
Patenttiselittäjät irrottaisivat tästäkin määritelmästä sosiaalisen ja suhteet pois ja sanovat että alan uusin villitys Facebook on "ihmishakemisto". Meillä on aina insinööri keskuudessamme.
Blogit ja muun internetejä hyödyntävät verkostot ovat yllättävän pitkälle sosiaalisia verkostoja siitä huolimatta, että ne ovat syntyneet globaalin, valtiollisen ja paikallisen hallinnollisen kontrollin, voittoa päämääränään tavoittelevan teollisuuden ja kaiken kaupallistamiseen pyrkivän kauppamiesten yritysten toiminnan äärimmäisellä ydinalueella.
Juuri tämän menestystarinan vuoksi haluaisin vaalia blogeissa yksilön toimintaa - sananvapaus kuuluu muuten vain yksilöille, ei yrityksille. Sen pitää näkyä määritelmässäkin. "Me tulemme sellaisiksi mitä meillä on". Ja meillä on tämän välineen lisäksi myös itse tuottamamme ja muiden tarjoama sisältö. Ei vain väline.
13 kommenttia:
Ei blogi ole pelkkä väline, kirjoitusalusta, vaan myös sisällöllinen kokonaisuus bittiavaruudessa. Samoin ei kirjakaan ole pelkkä kansien ja lehtien muodostama tavarakappale, vaan se on kirja vasta kun siinä on luettavaa.
Yhdyn siis tähän päreesi näkemykseen niin kuin sen ymmärsin, mitään teorioita tuntematta, oman ajattelun ja kokemuksen siivittämänä.
Lisäsin juuri viimeiseen kappaleeseen pienen tarkennuksen ajattelustani, joka komppaa aika hyvin tätä kommenttiasi.
Yhdyn ja eroan. Sosiaalisena ilmiönä blogi (tai televisio) on jotakin muuta kuin välineellinen asia. Se voi kuitenkin olla niin montaa muuta asiaa, että voidaan kait aika helposti löytää koko joukko blogeja, joilla ei ole keskenään paljon muuta yhteistä kuin juuri nuo välineen piirteet. Silti niitä sanotaan blogeiksi.
Tekininen kuvaus on siis jonkinlainen suurin yhteinen tekijä blogeille. Muut ovat jotain muuta. Uutisilla, saippuaoopperoilla, bigbrothereilla ja kännykkävisailuillakaan ei kait ihan kauheasti ole muuta yhteistä kuin se väline, jolla ne tuodaan ihmisten koteihin.
Eli ikäänkuin että radio on television aito osajoukko. Vaikkei tietenkään oikeasti ole.
Iineksen kirjaesimerkki oli hyvä. Blogi on blogi vasta silloin, kun siinä on sisältöä. Pelkkä välineen olemassaolo ei riitä, vaikka sekin on välttämätön. Välinettä pitää myös pystyä käyttämään.
Se on sitten eri asia, kuinka tarkan teknisen kuvauksen blogille halutaan antaa. Blogin itse sisältö voi kuitenkin mielestäni olla mitä tahansa, aivan kuten kirjoissa ja televisiossakin.
Minä mutuilen että Andersonin termi kääntyy kuvitelluksi, ei kuvitteelliseksi (Imagined Communities). Yhteisö on kuviteltu olemassaolevaksi, se ei välttämättä ole kuvitteellinen (jonka ymmärrän epätodelliseksi).
Kuvittelemallakin luotu blogiyhteisö on ehkä vähän idealistinen konsepti niin kuin web2.0:kin - onko laajempi yhteys kuitenkin vain jaettu tekninen alusta? Blogiyhteisöjä, blogosfäärejä tietysti on, ainakin monikossa.
Joskus reilu sata vuotta sitten suomeksi kirjoittava (no, julkaiseva) yhteisö ei ollut andersonilainen, koska kaikilla oli mahdollisuus tuntea toisensa, yhteyttä ei tarvinnut kuvitella.
Olen sisällöllisiä määritelmiä vastaan. Ne ovat lähes aina joko avoimesti tai piilotetusti normatiivisia. Ne siis heijastavat sitä, mikä määritelmän esittäjän mielestä on hyvää bloggausta (vrt.porno vs. erotiikka).
Tietysti kuviteltu! [Itse olen ollut tätä suomennettujen termien eroa aikoinaan - yli kymmenen vuotta saitten - kehittelemässä...]
Kiitos, korjasin tekstiin.
"Joskus reilu sata vuotta sitten suomeksi kirjoittava (no, julkaiseva) yhteisö ei ollut andersonilainen, koska kaikilla oli mahdollisuus tuntea toisensa, yhteyttä ei tarvinnut kuvitella."
Ei kai sentään ihan käytännössä. Kyllä siinä kuvittelua tarvittiin.
No joo, hieman kärjistin - ero nykyiseen yhteisöön kuitenkin on melkoinen. Kylä vs. kansakunta/suurkaupunki tjsp.
Tietysti on monia "blogosfäärejä", mutta tässä vaiheessa yhtä oleellista on visioida yhdestä, maailmaan globaalisti kattavasta sfääristä.
Oleellinen kysymys on tällöin, ketkä suljetaan sfäärin ulkopuolelle. Osa joutuu sinne teknisistä syistä (kehitysmaat, köyhät, katvealueet), osa poliittisista (sensuuri, kansalaisyhteiskunnan kehityksen vastustaminen hartiavoimin eli poliisin ja turvallisuuspalveluiden toimesta).
Eli inessä olevien lisäksi pitää muistaa ne, jotka ovat out.
Se, että inessä olevat muodostavat useita sosiaalisia verkkoja ja siten oman sfäärinsä on sitten oma aiheellinen tarkentamisen paikka.
Olet herättelemässä mukavalla tavalla keskustelua blogien olemuksesta. Oli mukava lukea suulla suuremmalla sanottuna se, mitä minäkin olen ajatellut, että ns. ammattilaiset taas väheksyvät. Vuosia sitten ne eivät halunneet koskea tikullakaan, nyt kun bloggaamisesta on tullut in, mediat ryntäävät mukaan ja haluavat vallata kentän - ja yhä vähätellä.
Blogeissa on edelleen paljon löytämätöntä, missä media ei auta. Niissä kukkii aito kansalaiskeskustelu ja demokratia, sanomisen vapaus - vaikka tietenkään harva kuuntelee.
Olisikohan niin, että harva kuuntelee? Meitä vain lukijoita on paljon. Osa omasta blogista haaveilevia, osa ehkä ei tunne tarvetta ottaa kantaa kaikkeen, mutta seuraa mitä muiden mielissä liikkuu. Itse olen havainnut), että blogimaailma sisältää erittäin paljon hyvää. Jokainen voi miettiä, mitä haluaa seurata, mitä arvottaa. Tällaiselle lukuihmiselle, huonolle nukkujalle ja vähän fyysisesti jaksavalle blogit ovat jos ei nyt Ihmemaa Oz niin upea vaihtoehto pasianssille. Kutkuttelevat luullakseni laaja-alaisemmin aivosoluja (eihän pasianssiin voi raivostua kuten ns. mielipiteisiin, ei voi ihastua kuin häneen, joka juuri nyt lausuu minun ajatukseni jne.)- Antaa palaa, Frank!
Jatkoa edelliseen: aiemmat kommentit liittyivät suurempaan kokonaisuuteen blogien, kritiikin, ammattikirjoittajien suhteesta. En ole tutkaillut Blogistanian historiaa, mutta lukemastani olen käsittänyt, että tärkeää on ollut ajatuksellinen vapaus sekä kyky olla kajoamatta kirjoittajan persoonaan. Siis juuri se, mitä itsekukin voi osakseen toivoa.
Lähetä kommentti