Blogeja kirjoittavien kuvitelluissa (ei kuvitteellisessa) yhteisöissä eli blogosfäärissä syntyy keskusteluja siitä mitä blogit ovat. Blogien olemuksesta ei ole päästy yksimielisyyteen. Ilmiö on niin monimuotoinen, että se lipsuu olemushahmottelijan kädestä kuin made.
Se ei ole ihme. Filosofitkaan eivät ole päässeet yrityksistä huolimatta yksimielisyyteen olemisesta, joten ontologisilla pohdiskeluilla voidaankin katsoa olevan vakuuttamisen sijaan enemmänkin haasteellinen luonne. Se on näin tai voi se olla niinnii. Savolaiset sen tiesivät.
Blogien määrittely-yrityksiäkin on esitetty ja yllätyksekseni tuloksena on ollut surkein mahdollinen: blogin määritelmä kiinnitetään siihen tekniseen alustaan ja muodolliseen tapaan, jolla se päivittäisenä rutiinina toteutetaan.
Tämä jättää blogien sisällön, tekstin, kuvan ja äänen, kokonaan ulos blogin määritelmästä. Se ei pelkästään ole, vaan sen täytyy olla väärin.
Erityisen kipakka suhde blogikirjoittamisilla on kirjoittamisen ammattilaisiin. Palkkatyötään tekevä ja kutsumustaan toteuttavan ammattilaisen näkökulmasta ihmisten vapaaehtoisesti blogimuodossa tuottamat tekstit, kuvat ja äänet ovat enimmäkseen roskaa. Ja voi kuinka mukavaa sitä on toistaa julkisuudessa - usein vielä palkkaa ja palkkiota vastaan.
Roskaksi arviointiin kuuluu oleellisena osana se, että maku- ja muiksikin tuomareiksi ryhtyvät professionaaliset kirjoittajat määrittelevät itse sen, mitä blogit milloinkin ovat.
Journalismin ulkopuolelle määritelty ja epäonnistumaan tuomittu "kansalaisjournalismi", "narsistinen itsetilitys", "tylsin mahdollinen arkipäivän selostus", "humalaisten puhetta kantapöydässä valomerkin aikaan" .
Ammattilaiskäytäntö ulottuu vähättelystä vihanpitoon. Ammattilainen löytää aina käyttöönsä sopivan määritelmän, jonka varjossa anonyymia bloggaria voi kepittää.
Se on hämmästyttävää, kun ajattelee, kuinka vähän todellista valtaa yksityistä blogiaan pitävällä kirjoittajalla on. Siinä rikas lyö köyhää, vahva heikkoa.
Kriitikoiksi ryhtyneet sisällön tuottamisen ammattilaiset unohtavat mieluusti, että myös heidän itsensä tuottamista ja julkaisemista teksteistä merkittävä osa on roskaa. Näin ainakin tuotoksia kuluttavien mielestä. Siksi ammattilaiset korostavat, kuinka mukavaa positiivinen palaute on. Sitä kuulemma kuulee hyvin harvoin.
Eikä tässä kaikki. Sen lisäksi että blogikirjoittelu on roskaa, maailman kaikista elokuvista 99 prosenttia on pornoa eli roskaa, päivittäisistä sanomalehdistä suurin osa on roskaa, jota kukaan koskaan ei lue - tämä koskee erityisesti pääkirjoituksia. Television roskaohjelmavirtaa ei voi muuta kuin hämmästellä ja kyllä sitä hämmästelläänkin. Radiokanavilla suurin osa musiikkitallenteiden toiston ulkopuolella esitetty on paitsi roskaa myös typerää roskaa.
Tätä mediamuotojen roskalitaniaa voisi jatkaa loputtomiin. Roska on trendikäs ilmaisu, sillä siinä on ekologinen pohjavire.
Todennäköisesti kaikesta kommunikaatiosta ylivoimaisesti suurin osa on roskaa, mikäli lähtökohdaksi otetaan yksilön ja suuren individualistin oma pieni pää. Siksi kukaan ei halua uida vastavirtaan muuten kuin suu kiinni.
Hulluinta asiassa on se, että molemmat osapuolet - blogeja viattomasti ihan itse suoltavat ja suurenmoisen mediainfrastruktuurin osaseksi kiinnittyneet ja niiden levityskanavia täysimääräisesti hyödyntävät blogkriitikot - luultavasti hyväksyvät tosiasiaväittämäksi sen että markkinat suosivat roskaa.
Roska menee kaupaksi, niin muodoin myös blogit. Siksi blogit ovat tulleet olennaiseksi osaksi median valtavirtaa. Suurimmat toimijat unohtavat mainita pienemmät - ne joita hyödynnetään -, mutta muistavat nostaa omaa häntäänsä.
Otan satunnaisen esimerkin. Helsingin Sanomien linkkiviittauksilla oman talon sisältä kirjoitettuihin blogeihin on valtaa. Se näkyy sadoille tuhansille lukijoille. Ei ihme, että samaan aikaan samalla kanavalla toimittajarutiineihin ei kovinkaan usein kuulu viitata edes niihin blogeihin tai saitteihin, joista kulloinenkin juttu on kokoon harsittu.
Päinvastoin, voimme tulkita. Ne on jätetty aivan tahallaan pois, sillä niin tyhmä ei edes lähdettään hyväksikäyttävä toimittaja voi olla.
Tyhmyys on jätetty bloggareiden, todellisen kirjoittamisen ryysyköyhälistön ja roskan tuottajien kannettavaksi. Kuinka pieniä asioita ja kuinka organisoimattomasti he kirjaimiaan sijoittelevat. Bloggareilta puuttuu laadunvalvonta, joka on mediatalojen ylpeyden aihe ennen ja nyt!
Ja katso, maailmassa on 70 miljoonaa blogia. Vaikka se olisi väärä luku, se on todella paljon. Ei ihme, että kirjoittamisen ammattilaiset ovat peloissaan.
Minä ainakin olisin. Markkinoihin he tuskin voivat luottaa. Ja voivatko mihinkään muuhunkaan?
14 kommenttia:
Olen aivan samaa mieltä ja kaikki mitä kirjoitat on niin ilmeistä, että ihmettelen että tästä ylipäänsä pitää keskustella. Mutta ilmeistä se ei siis ainakaan joillekin journalisteille näemmä ole.
Mielestäni ainoa "oikea" tapa määritellä blog on nimenomaan tekninen. Jos minun pitäisi vastata kysymykseen "mikä on televisio", en suinkaan lähtisi luettelemaan ohjelmia joita televisiosta voi nähdä, vaan selvittäisin teknisen periaatteen; samoin pitää toimia blogin suhteen, se on väline.
Siksi onkin pöyristyttävää, että joku luulee pystyvänsä määrittelemään blogien sisällön roskaksi.
"Mielestäni ainoa 'oikea' tapa määritellä blog on nimenomaan tekninen."
Niin, jos hakee patenttia.
Televisiotakaan ei oikein voi määritellä, jos ei ole ohjelmia, mitä sillä katsoa.
Laitteesta kun ei sitten näkyisi kuvaa muuten kuin periaatteessa.
Niin tuota, herää kysymys, miksi blog tai televisio ylipäänsä pitää määritellä.
Itse olen sen joutunut määrittelemään viimeksi pari päivää sitten, kun autoin uutta bloggaajaa. Emme puhuneet halaistua sanaa sisällöstä; vaikka olet oikeassa siinä, että sisältö tekee välineen, ilman sisältöä väline on vain periaate.
Blogin tekniikka, rakenne ja alkuperäinen idea ohjaavat sisältöäkin, mutta koska meitä nyt on ne 70 miljoonaa, käyttäjät ovat löytäneet aika luovia ratkaisuja eikä sisältöä voi kuvailla niinkään yksiselitteisesti kuin vaikkapa sanomalehden tai television ollessa kyseessä. Blog yhdistää yksityisen ja massaviestinnän, siksi sitä on vaikea raamittaa.
Ja hyvä niin!
Tämä voisi auttaa.
Aiheesta käydään keskustelua Turun sanomienkin keskustelusivuilla:
Blogit ja journalismi.
Heh,ihan ajatuksen luit: meinasin vetäistä tuohon edelliseen kommenttiin mcluhanismin mukaan, mutta ei näköjään tarvinnut. Siinä McLuhan ainakin on oikeassa, että teknologiasta on tullut osa itseä: kenpä ei kokisi blogiaan osaksi persoonaansa!
Juuri tuosta Turun sanomienkin keskustelusta käy ilmi, että blog käsitetään jonain muuna kuin välineenä. Jotenkin kansalaisjournalismi ja blog ovat niin yks'yhteen mielikuvissa, ettei oikein saateta erottaa niitä toisistaan.
Kuitenkin blog on useimmiten aivan muuta kuin kansalaisjournalismia.
Ja tottakai on helpompi puhua blogeista, se jotenkin ympäröi näpäkästi keskustelun. Vaarana tosin on, että luullaan haircutinkin tähtäävän journalismiin ja sitten vänistään roskasta.
Vuan eipä ole helppoa tämä verkkoelämä ihan kaikille, esim. aika monelle internet on yhtä kuin selain.
"Televisiotakaan ei oikein voi määritellä, jos ei ole ohjelmia, mitä sillä katsoa."
No kyllä todellakin voi.
Ota kypärä pois hetkeksi, Kerwå.
Nythän meillä on tuhansia analogiseen vastaanottoon kykeneviä "televisioita" joka kodissa.
Määrittele sitä ilman digiboksia ihan koko vakaumuksellasi.
Ei se aina riitä, että sanoo ei.
Ihan sellainen reunahuomautus, että siinä on vissi ero, jos valtamedian toimittaja vapaa-aikanaan omassa blogissaan kommentoi blogosfääriä vs. toimittaja haukkuu valtamediassa blogit roskaksi.
Arto Paasilinnalla on tapana määritellä ihmiset tyhjentävästi yhdessä lauseessa kertomalla ikä, sukupuoli, asuinpaikka ja ammatti. Tuollainen ihmisten lokerointi on aikansa elänyt, nykyään ihmisillä on erilaisia identiteettejä eri ympätistöissä. Toimittaja on töissään toimittaja mutta blogissaan ensisijaisesti bloggaaja, jolla on sitten kyllä toimittajatausta.
Tästä sitten seuraa, että tuskinpa lounaitaan blogiin kuvaava kansalaismediakatsauksen toimittajakaan, josta tämä koko syssy lähti liikkeelle, on aikeissa tehdä kansalaismediakatsausta otsikolla Blogit ovat roskaa.
Minusta tässä kollektiivisessa raivonpurkauksessa on hiukkasen enemmän kuin hitusen verran ylireagoinnin makua.
Teppo. Kyllä ko. toimittaja on (onneksi) saanut olla lounaspiloineen melkoisen rauhassa.
"Kollektiivisesta raivonpurkauksesta" puhuminen on... on... on... roskaa.
Siinä sinä vähättelet ja mitätöit kritiikkiä, yrität tehdä sitä naurettavaksi luonnehtimalla sitä ylisanoin ja suoraan sanoen ihan päin mäntyä, koska tuo ei minkään tekstin perusteella ole selvästikään totta tai edes sinne päin. Samaa teit blogissasi puhuessasi "nokkiinsa ottamisesta". Mistä tämä tarve luonnehtia - mielestäni epärehellisesti manipuloida - keskustelua?
Tunteiden esittäminen ei varmaan sinällään ole haitallista.
Entäs muut toimittajat?
Disclaimereita tyyliin "en edusta blogissani edustamaani yhtiöitä" toki on nähty. Hyvä niin - en ole nähnyt sitä missään kritikoitavan. Eron tekeminen on tietysti lukijoille aina vaikeaa silloin, kun kirjoittaja tunnetaan.
Sitten ovat ne, jotka edustavat ihan virallisesti. Miksi sinä ne unohdit? Niitä aina välillä kritikoidaan ja eikös se kuulu työn luonteeseen. Vallan käyttäjiä kritikoidaan. Ainakin minä teen niin ja sallin muillekin sen oman (mahdollisen) vallankäyttöni suhteen.
Sitten ovat anonyymit tai salanimen takana kirjoittavat toimittajat. Maailmalla heillä on useinkin kriittinen rooli: näkökulma jota Suomessa ei juuri näe. En sano, että anonymiteetti tai nimimerkki olisi hyvä ilmiö sellaisenaan, mutta joskus varmaankin paikallaan. Lähde suojelee sillä itseään.
Ehkä tässä on nyt tuota keskustelun manipulointia suuntaan ja toiseen. En sitten tiedä, onko se tarkoituksellisen epärehellistä vai johtuuko vain haluttomuudesta tai kyvyttömyydestä ymmärtää toista osapuolta. Valitettavasti tämä tuntuu olevan (verkko)keskusteluiden perusheikkous.
Tekemäsi jako ammatin puolesta ja yksityishenkilöinä bloggaaviin toimittajiin on relevantti, sitä ei käy kiistäminen. Pointtini oikeastaan onkin, että näillä on ero. Kuulun itse jälkimmäisiin, vieläpä tämän disclaimerilla ilmoittaviin.
Tiukinta journalismin instituutioiden kriitiikkiä voisi odottaa juuri noista instituutioiden sisältä kirjoitetuista anonyymeistä toimittajablogeista, tyyppiluokkaa Pesänlikaajista ja edesmenneestä Toimittaja valittaa -blogista. Tämä on taas oma kategoriansa toimittajablogeissa.
"Tiukinta journalismin instituutioiden kriitiikkiä voisi odottaa juuri noista instituutioiden sisältä kirjoitetuista anonyymeistä toimittajablogeista."
Ehkä näin, mutta tämän ohella vastaanottajatkin voivat olla tiukkoja ja vaativia kuluttajia.
Aivan kuten journalisteista löytyy mimosan lailla asemastaan herkkiä, kuluttajista löytyy rankkoja kriitikkoja.
Blogit tarjoavat tähän kritiikkiin varsin hyvän alustan. Laskisin mediakritiikin kansalaisjournalismin helpoimmin toteutettavissa olevaksi tärkeäksi muodoksi.
Ja sitten on sekin mahdollisuus, että kuluttajat voivat olla aina väliin oikeassa omassa kritiikissään. Vaikka kritiikki olisikin sattumanvaraista, tunteiden täyttämää ja epäorganisoidusti esitettyä (ja siten siis vailla hiukkaakaan "kansalaisjournalistista" otetta). Se riittää kun me tulkitsemme sen siksi.
"Ehkä näin, mutta tämän ohella vastaanottajatkin voivat olla tiukkoja ja vaativia kuluttajia."
"Ja sitten on sekin mahdollisuus, että kuluttajat voivat olla aina väliin oikeassa omassa kritiikissään. Vaikka kritiikki olisikin sattumanvaraista, tunteiden täyttämää ja epäorganisoidusti esitettyä (ja siten siis vailla hiukkaakaan "kansalaisjournalistista" otetta). Se riittää kun me tulkitsemme sen siksi."
Mitäpä tähän lisäämään, totta molemmat.
"Laskisin mediakritiikin kansalaisjournalismin helpoimmin toteutettavissa olevaksi tärkeäksi muodoksi."
Totta tämäkin. Eniten minua ihmetyttää se, ettei koko ajan kasvavasta joukosta löydy kirjoittajia, joilta löytyisi kunnianhimoa ja kykyä tehdä vähän vaikeammin toteutettavaa kansalaisjournalismia.
Internetin tietosanakirja Wikipedia sanoo dogmista muun muassa näin: dogmi on uskon ydinkohta, jonka katsotaan olevan käytännössä pakollinen kaikille kyseisen uskonnon seuraajille. Dogmin katsotaan perustuvan asioihin, joista on niin paljon näyttöä, ettei niitä voida kiistää. Dogmin hylkäämisestä seuraa tällöin käytännössä uskonnon omakohtainen hylkääminen tai henkilökohtaiseen epäilyksen tilaan joutuminen.
Esimerkiksi blogikirjoittajat uskovat blogeihin niin paljon, että
hämärtyy jo käsitykset muusta maailmasta.
Kyllähän blogeissa on roskaa ja paskaa ihan samalla tavalla kuin muussakin elämässä ja ihmisten teoissa.
Tietenkin on selvää, että tällainenkin blogi on tarkoitettu provosoivaksi. Ei tietenkään tarvitse provosoitua jos provosoidaan. Kuitenkin on turha pelotella, että ammattitoimittajat tai media tai minkään muunkaan tarvitsisi olla peloissaan leipänsä puolesta sen takia, että on 70 mijoonaa tai olkoon vaikka 700 miljardia blogia. Eivät blogin sisällöt ole roskaa, mutta blogien sisällössä on roskaa. Onko sitten teknistä määrittelyä, jos jokin blogikirjoittaja määrittelee bloginsa otsikoksi vaikka paskaa tai perse... ja mainitsee blogissaan vaikkapa Matti Virtakallion ( Keksitty nimi ) nimen: Googlesta sitten tulee hakusanalla Matti Virtakallio esille otsikolla paskaa oleva blogi. Tai päinvastoin !
Entä sitten sisällöt ylipäätään ? Blogikirjoittajalle on yhtä tärkeää kuin muillekin itseään rakastaville, että tekstejä luetaan, joskus on niin, että muusta viis. Että jos vain hakukoneesta vahinkossakin tulee paljon kävijöitä, niin hyvä.
Täytyy ottaa huomioon missä ympäristössä toimitaan ja kuinka merkittävä esimerkiksi googlen käyttö on Suomessa.
Lähetä kommentti