Kaikua korvassa

Suihkun ja korvasuihkun jälkeen vasempaan korvaan tuli pieni kuminakaiku. Yksi asia mitä se muistuttaa on tippukiviluola.

On tietysti hauskaa, että näin vanhoilla päivillä saa uusia ominaisuuksia, mutta tämä on kelju. Nyt on jo enemmän havaintoja. Kun ihmiset puhuvat, vasemmassa korvassa kumisee muovinen rumpu. Kun kalautan hampaita yhteen, se päästää tosi selvän rumpuäänen. Tuntuisi olevan tärykalvon yläosassa jotain pielessä. Kipeä se ei ole.

Ei kuitenkaan samaa muovikalvon rätinää, kun laskeutuessa kerran Kööpenhaminaan. Korva rätisi kolme päivää ja vierailu meni mönkään kun ei mitään sillä korvalla kuullut. Ja kun jokin fyysinen ongelma syntyy, koko ruumis keskittyy vain siihen. Siksi vasemman käden pikkusormivamma voi halvaannuttaa kaiken toiminnan.

Sitten on niitä jotka eivät anna tämmöisten vaivata... Pelottavaa...

Saddam takaisin?

Irakista kuuluu kummia. Enemmistö väliaikaisen hallintoneuvoston irakilaisjäsenistä tukee tehtävään sen nykyistä johtajaa, insinööri Ghazi Mashal Ajil al-Yawaria. Saddamin aikana al-Yawar asui Saudi-Arabiassa, missä hän kohosi Hicap Technology Co.:n varatoimistusjohtajaksi.

Nyt Irakin väliaikainen hallintoneuvosto on lykännyt vuorokaudella kokoustaan, jossa sen piti valita maalle presidentti. Kokouksen siirron arvellaan olevan merkki siitä, että on syntynyt kiista, eikä uskalleta päättää, kuka tehtävään pitäisi valita.

Amerikkalaiset eivät tue irakilaisten ehdokasta, vaan luottavat nuorekkaaseen, uuteen voimaan: heidän ehdokkaansa on 81-vuotias ulkoministeri Adnan Pachachia. Molemmat ovat sunneja.

Saddam ja Vilage People

ja

Saddam's Outkast, josta valitaan Saddams an Outkast

TIISTAIN TÄYDENNYS:
Irakin uudeksi presidentiksi on valittu väliaikaisen hallintoneuvoston johtaja, sunnimuslimi Ghazi Jawar. YK:n Irakin-lähettiläs on vahvistanut päätöksen. Vain hetkeä aiemmin valittu sunnimuslimi Adnan Pachachi kieltäytyi tehtävästä.

Valitse parempi juliste [kommentoi]

VAI [Laita mielipiteesi suoraan kuvien alta löytyvään kommenttiosatoon, saa perustellakin!]

Seksin rikkaus ja rikkaiden seksi

Linkkejä meemistelymielessä viskova kollektiivinimimerkki Linko yhdisti meitzin suorana Australiaan. Sieltä löytyi juttu, joka oli kuin Daavidin lingon pläjäys Goljatin kykloopinsilmään.

Kenguruiden maassa ihmiset oli pantu testiin. Suomeenkin on nyt sitten kantautunut tietoja, jotka todistavat jotakin uutta seksistä: enemmän seksiä ei tarkoitakaan enemmän seksiä vaan onnellisempaa elämää. Siis tietty vähemmän seksiä harjoittaviin nähden.

Tämä on varsinkin ekstreme-blogisteille tosi yllättävä veto, sillä he ovat korvanneet seksin sitä paljon seksikkäämmillä blogeilla ja maksavat siitä vielä kuukausittain väliä! Siitä ei tällä kertaa sen enempää, koska ihanteeni ei ole George Harrison, vaan Aki Kaurismäki ja erityisesti hänen seksikäsityksensä.

Seksin seireenihuutoon vastannut Linko oli paha kyllä harhautunut lehden otsikkoon: lehti nimittäin kiinnitti huomion pois olennaisesta, vai mitä sanotte tästä!
"Although the research also shows that people with high incomes are happier than people with low incomes, it found that there is no relationship between people's earnings and the amount of sex they have."

[Laillisesti suomentaen - eikä siis kääntäen - kääntäjän ammattia harjoittavia ei saa nimitellä rikollisiksi: "Vaikka tutkimus osoittaa, että ihmiset joilla on suuremmat tulot, ovat onnellisempia kuin vähätuloiset ihmiset, havaittiin tutkimuksessa ettei ihmisten tuloilla ja heidän kokemallaan seksin määrällä ollut korrelaatiota."]

Teemme johtajatason tiivistyksen. Köyhäkin saa rakastaa ja tulla onnelliseksi seksillä, mutta rikas on onnellisempi muuten vaan.

Ja minulle kun on uskoteltu, ettei raha tee onnelliseksi.

Vaikka onhan minulle kerrottu että se rauhoittaa, mutta niin tekee unipillerikin.

Joskus sanotaan että raha ratkaisee, mutta siinä lauseessa katkeruus ja sen aatteet haiskahtavat. Sillä mitä pahaa siinä on että raha ratkaisee: eilinenkin 30 euron rapurulla Kruunuhaassa oli surkean pieni annos eikä edes maistunut hyvälle. Siitä vain raharuhtinaat syömään köyhän kansan poimimat ravut pois! Ei käy kateeksi.

Onnellisimpia olivat tutkimuksen mukaan ne, jotka vähintään neljä kertaa viikossa keskittyvät siihen ainoaan oikeaan. Tutkimus ei valitettavasti kerro, oliko tämä kumppani mahdollisesti se ensimmäinen vai onko onnelliseksi tultava pitkällisen onnettomuuden kautta.

Pitkällisen onnettomuuden nimittäin aiheuttaa määrä. Kaikkein tyytymättömimpiä olivat ne joilla oli eniten seksikumppaneita, monilla tutkimukseen osallistuneista jopa yli sata vuodessa. Kysymättäkin tietää, että he ovat rikkaita, sillä kukapa tuollaisia kännykkälaskuja kestäisi.

Siksi ei yllätä, että tutkimuskin sanoi rikkailla olevan useampia seksipartnereita kuin vähätuloisilla. Rikkauteen liittyvää tyytymättömyyttä lisäsi se, että seksistään maksoi ja jopa sekin, jos sitä harjoitti avioliiton ulkopuolella.

Nykyisen avioerojurismin korkean tason tunnistaen tämä ei ole ihme: tutkimus suorastaan kehottaa keskivertorikasta välttämään avioliittoa, mutta muistettava on sekin, että tosi rikkaita rahastetaan kaikesta. Niin kiva kuin onkin tuhlata rahaa kivan seuralaisen kanssa, kivan pito loppuu, kun jälkeenpäin siitä ýritetään rahastaa kivalla laskulla.

Tule siinä sitten onnelliseksi.

[Poliittisesti korrekti -tietoisku-disclaimer: Kirjoittaja korostaa, että hänen käyttämänsä kiva-sana viittasi tässä sarkasmiin eikä suomenruotsalaisuuteen. Eikä se ole myöskään sukupuolesta kiinni, rikkaat voivat olla naisia ja miehiä. Eikä seksuaalisesta suuntautumisesta: ainakin hetero- ja homososiaaliset seksiharrastajat olivat tutkimuksenkin mukaan aivan täsmälleen yhtä onnellisia tai onnettomia, siihen kuuluisaan pieneen eroon ei tässä nyt sitten tartuttu.

Purkakaa vihanne, sanoi Metallica!

Kesä ilman puukkoa on teeskentelyä

TIETOISKU
"Pääkaupunkiseutu tänään.
Odotettavissa puolipilvistä, koleaa tuulta, maksimilämpötila 13".
TIETOISKU PÄÄTTYY

Neljä vuodenaikaa

Mehän olemme kaikki iloisia siitä, että meillä on neljä vuodenaikaa. Se on tuonut meille monia erikoisia ("you are special") kullanmuruja ("darling") joita vaalia. Meillä on kevätflunssa, kesäflunssa, syysflunssa ja talviflunssa. Niiden olemassaolo tekee aivan luontevaksi sen, että olemme flunssassa vuoden ympäri.

Ympärivuotinen flunssaepidemia on ainoa asia jonka ulkomaalaisetkin ymmärtävät Suomesta. Ne jotka ovat täällä käyneet tyytyvät nyökyttelemään päätään: täällä on niin kylmä [Oulussa asuneet sanovat rumahkosti: "V*%&n kylymä"]. Siitä kyllä irtoaa flunssa poikineen.

Siksi suomen kielen monipuolisin sana on räkä. Paitsi lempinimenä [esim. taannoisen Briards-yhtyeen Pete "Räkä" Malmi] se on tunnettu muistakin lapsuudestani tutuista ilmaisuista "räkänokka" ja "räkäpää", ja myös semmoisista sanonnoista kuin "voihan räkä", "räkä valuu", "pyyhi poika nenäs", ja myös nakkikioskilta, jossa leivotaan niin että "räkä lentää". Nykyiset punk-yhtyeet näyttävät olevan hyvin perinnetietoisia. Mutta poikkeuskin on: "Ei kelpaa räkä pirulle."

Jääkarhuilmiö

Ne jotka eivät ole vielä onnistuneet käymään Nokian ja Sibeliuksen ja Nurmen ja Kimi Räikkösen kotimaassa ymmärtävät flunssan periaatteessa samoin mutta toisin: he tietävät "by heart" että jääkarhut levittävät tuota ihmiskunnan kiroamaa flunssavirusta äärimmäisen helposti äärimmäisissä olosuhteissa.

Tämän ns. jääkarhuilmiön vuoksi kehuskelenkin olevani kyllä vegaani mutta samalla armoton jääkarhuntappaja (ns. homo thalarctosi maritimus lupus -periaate).

Itse asiassa olen niin armoton, että olen tehnyt tieteellisen tarkasti suunnitellen näistä tappopuuhistani taidetta. Tappaminen on lähellä sydäntäni. Kouluttauduin historiassa juuri sen vuoksi. Historia on monessakin mielessä paras ajan tappaja. Tästä on sitten helppo päätellä vastaus ikiajat vaivanneeseen ongelmaan: Onko historia tiedettä vai taidetta?

Mutta jääkarhuista puheen ollen. "En todellakaan ("really") tarkoita virtuaalitaidetta", virnistän leveästi veriuralla varustettua puukkoani kauhisteleville ulkomaalaisille, erityisesti tanskalaisille. Heitä se kismittää siksi, että he pitävät puukkoa suomalaisen maskuliinisuuden tunnusmerkkinä.

Ainoa näpsäkkä vastaus vihaani jääkarhuja kohtaan on tähän mennessä tullut romanimieheltä, joka viittasi suomalaiseen sananlaskuun: "Jo ma tuon tuonnii viran tiijän, sano mustilaespoeka, kun olj päevän renkinä."

Metallica

Toinen arktisen vihan erityispiirteet tunnistava oli Metallica-yhtyeen jäsen, joka kehotti kymmeniä tuhansia pikkusarvipäitä purkamaan vihaansa nyt ja heti.

Tuon kehotuksen jälkeen en lainkaan ihmettele, etteivät he lehdistölausuntonsa ("On hyvä purkaa vihansa, tiedän sen, kun olen itse ollut vihainen") jälkeen halunneet missään tapauksessa jäädä maahan, vaan lensivät pois. Minnepä muuhun kuin Tanskaan.

Köpiksessä iltaoluella he kuulevat leppoisia vitsejä suomalaisista ja puukoista. Ja naureskelivat kehotustaan purkaa vihansa ["he he... heti konsertin jälkeen ... he he... saavat toisten bändien kannattajat kyytiä... kyllä pikkusarvipäät tietää"]

Paha kyllä, nykyään lentoyhtiöt pakkaavat keräämään aina suomalaisuuden tunnusmerkkinä vyöllä kantamani puukkoni pois ennen lentomatkaa. Olen tähän mennessä aina suostunut heti, kun he pystyvät tilastoin osoittamaan, ettei koneessa tilastollisesti juuri tänään ole yhtään jääkarhua.

Koneessa olen kovaäänisesti korostanut, että jääkarhu ei ole vain suurin nelijalkainen peto vaan se on ainutlaatuinen paitsi suurine kehoineen ja valkoisine turkkeineen myös sopeutumisellaan elämään jäällä ja vedessä. Juuri siksi se on vaarallinen ja pilaa kenen tahansa kesän.

Harva suomalainen ottaisi kesämökilleen jääkarhua edes kesytettynä sen enempää kuin rumpukomppikaiullaan kesytettyä Metallicaa Stadionilleen.

TIETOISKU
Tämän päivän Helsingin Sanomien pikku-uutisten mukaan ihmisiä oli puukotettu viikonlopun aikana ainakin Tampereella, Savonlinnassa, Sonkajärvellä ja Oulussa.
TIETOISKU PÄÄTTYY

Matkustimme kaupunkiin incognito!

Meidän piti tavata Harry Potter, pelin merkeissä tietenkin, mutta se ei tänään onnistunut.

Jääpalan nuolaisu on vaikeaa

Harry Potteria ei löytynyt, joten menimme lohduttautumaan hampurilaisbaariin. Mukavinta on imeskellä jääpaloja, mutta ne karkaavat aina mukin pohjalta.

Tänään piirretään

Tytär piirsi tänään sarjakuvaa. Copyrightillä tietenkin.

Tuotemerkki

Maailmanihme, festivaaleja ja irtovessoja

Lapseni elämän ensimmäinen kesälomapäivä alkoi sillä, että hän vaati kutsumaan itseään toisluokkalaiseksi. Selitin tämän olevan vielä liian aikaista, hän voi sanoa menevänsä toiselle luokalle syksyllä, mutta ei kuitenkaan vielä olevansa toisluokkalainen.

Hän on välitilassa. Ei enää ekaluokkalainen eikä vielä tokalla. Yritin sanoa, että juuri se on koululaisena olemisessa ihmeellistä, että luokka-asteiden välissä voi sanoa olevansa kesälomalainen eikä tarvitse sitoutua eka- tai tokaluokkalaisuuteen.

Omaan kesälomaan on vielä viikkoja. Terveisiä vain opettajille, joiden ammatin ainoa eksklusiivinen piirre alkaa tänään.

Lapsen ihmeistä maailman ihmeisiin. Kesäloma tuo mukanaan festivaalit. Festivaalit tuovat mieleen moniakin asioita, mutta erityisesti tilapäisvessat.
HS kirjoitti tänään valkovenäläisistä rosvoista, jotka ryöväsivät liikuteltavan vessan.

Ongelma Gomelin kaupungissa syntyi kun traktorilla liikkuneet vorot nostivat wc:n kyytiinsä. He eivät huomanneet, että vessassa istui 45-vuotias mies, joka oli bussia odotellessaan huomannut hätänsä suuruuden.

Voitte asettua miehen asemaan helposti. Traktori horjahtelee wc-kyydissään 40 kilometrin tuntivauhtia Valko-Venäjän pikkukaupungin kuoppaisia teitä - siellä ei puhuta TVH:n aikaansaannoksista eikä tietulleista - ja te yritätte saada housut nilkoista ja lopulta vyön kiristetyksi. Sitten vain ulos, hinnalla millä hyvänsä.

Avuksi tulevat elokuvat. Olkapää edellä ulos vessasta: mies selvisi uuteen varmasti erilaiseen vapauteensa solisluun murtumalla.

Varkaita syytetään HS:n mukaan julkisen omaisuuden tärvelemisestä ja mahdollisesti myös vapaudenriistosta. Edistyksellisen lainsäädännön vuoksi jälkimmäisen maksimirangaistus on 25 vuotta vankeutta. Joten vilkaiskaapa ympärillenne kun menette festivaalivessaan. Näkyykö missään epäilyttäviä traktoreita... Tai kun vessa vähän heilahtaa...

Aurinko paistaa (risukasaan)

Sain mieltä painavan asian hoidetuksi. Ostin digikameran. Paha tuuli on tipotiessään.

Viime päivät ovat olleet hankalia. Anteeksi vaimo. Anteeksi lapsi. Anteeksi koirat, siskot, veljet ja maan matoset. "Anna anteeksi, eno että katosin, sanomatta sanaakaan", kuten tuomari Nurmio asian ilmaisi.

Minä olen ollut teille hyvin paha viime päivinä [Paavo Lippos-imitaationa...]. Minä kadun. Kadun syvästi ja aidosti. [Painaa päänsä kameran etsimeen...]

Mutta asiaan. Agnes Heller oli oikeassa. Mitä pahaa on siinä, että uuden koltun [tässä: digikameran] OSTAMISELLA voi tulla hyvälle tuulelle.

Miksi juuri minun pitäisi verhoutua säkkikankaaseen ja ripotella päälleni tuhkaa? Extreme-kouluttautuneen, täysipäiväisessä ja ylikin työssä olevan ja inflaatiovajeesta huolimatta melkein velattoman miehen, jolla ei ole autoa, kesämökkiä ja viimeistä vuosimallia olevaa... ei, sen minä sentään jätän sanomatta.

Oikeastaan, kun nyt tarkemmin sitä ajattelen: Minä ansaitsin digikamerani. Se kuului minulle. Vielä paremmin: se valitsi minut.

Mutta ei ole helppoa valintojen tekeminen. Lähtökohtana ei ollut rajaton kulutusmahdollisuus, ts. valinnan tekeminen haasteita mitoittamalla.

Sen sijaan kyse oli pitkällisestä neuvottelusta. Ensin vakuutin itseni.

Ei, en ole ostamassa ammattilaiskameraa>1500 euroa. Ei en ole ostamassa hyvän amatöörin kameraa>800 euroa. Ei, en hanki Minolta Dimagea, Canonin uutta, Nikonia keskitasoa tai Olympuksen uusia Camedia-malleja eli pistä noin 500 euroa.

Vaikka lähellä oli. Se olisi saattanut minut Mikko Kivis-dieetille. Näkkileipä päivässä. Lapselle laivakorppuja. Vaimo kirjallisuuspiiriin muiden eväisiin.

Kiersin kauppoja huonoimmat vaatteeni ylläni. Pari keskiolutta alle ja kulunut maripaita ylle. Tuntiessaan ummehtuneen oluentuoksun huippuunsa viritetyt aggressiiviset kodinkonemyyjät eivät ahdistele, mutta eivät uskalla olla vastaamatta huipputeräviin ja loisteliaasti fakki-idiootin asiantuntemusta pursuaviin yllätyskommentteihini, vertailuihini, nippelitietoihini ja kerskailuihini satunnaisilla valokuvausansioilla.

Tiedättehän, tyyliin: "Valokuvasin muuten tässä taannoin Francis Ford Coppolaa, ja hän oli hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Suomen johtava elokuvalehti on julkaissut säännöllisesti kuviani, vaikka kuvauskalustoni onkin vaatimaton. Mutta tärkeintähän onkin silmä ja vakaa käsi!"

Ja lopulta löysin etsimäni. Olympus Camedia C-740, siis pari vuotta vanha malli. 10 x optinen zoom [3 x digi päälle]. Ohjelmat ja kaapelit, patterit ja 16 Mb:n kortti. Ostin 128 Mb:n kortin päälle ja tinkaisin paketin 400 euroon.

Sitten jättiläispihvi sisuksiin: hyvällä tuulella ei saa olla nälkäinen. Vaimolle kotiin pullaa ja kahvia. Lapselle tikkari. Isi on onnellinen. Isi on hyvä.

Maailma on kaunis kameran etsimen läpi. [Jumalauta, on liian kirkasta tihrustaa tuosta näytöstä yhtään mitään...]

Ehkäpä saan kuvia joskus tännekin. Arvatkaa vain... Missäs se Playboy-toimittajan badgeni onkaan...

Adoniksen kuolema [on siis aamu]

Odysseusta etsimässä

Tänä aamuna bussipysäkillä tunsin olevani Odysseus. En tietenkään semmoinen kreikkalainen sankarityyppi vaan enemmänkin porvarillisen miehen arkkityyppi. Olin siis omasta mielestäni vertauskuva Odysseukselle. Hänkään ei ollut varma siitä minne oli menossa eikä varsinkaan siitä, minne pitäisi mennä. Jos luette tarinan niin huomaatte ettei O:lla ollut kiire minnekään. Hän saattoi viettää saarella kuin saarella helposti jopa vuosia.

Olin käsitteellinen henkilö. Epäilemättä minä, mutta käsittellinen tavallinen porvarillinen mieshenkilö. Enemmän itsesäilyttävä kuin aistimellinen.

Ja silti minua ihmetytti. Suomalaiseen tapaan bussipysäkki oli tyhjä. Se ei suinkaan tarkoittanut sitä etteivätkö ihmiset meidän lähiössämme olisi matkustaneet keskustan suuntaan julkisilla kulkuvälineillä. Totta kai he matkustivat. Monet ovat varsin tietoisia matkoistaan. He eivät halua saastuttaa tai tuhlata ympäristön voimavaroja. Siksi he turvautuvat HKL:n erinomaisiin palveluihin. Pari-kolme minuuttia metroasemalle. Ja sieltä vain hujaus keskustaan ellei jotain yllättävää satu.

Yleensä metrossa voi jopa keskustella. Muistan eräitä mielenkiintoisia juttutoveja parinkin kirvesmiehen kanssa. Ihastelin sitä taitoa, jolla he saivat teränsä upotettua millintarkasti siihen mihin halusivat. Tuosta vain, ajattelematta.

Mutta en vielä ollut päässyt matkaan, kun ihmetys jo alkoi. Minä nimittäin myönnän poikkeavuuteni. Menin bussipysäkille, tiedättehän, sille alueelle, joka on kadun sisennyksellä merkitty bussipysäkiksi. Joskus, jos iloisen väristä maalia on riittänyt, katua reunustava kivi on maalattu keltaiseksi. Siihen ei saa pysäköidä.

Tosin monet pysäköivät juuri siihen. Esimerkiksi kaikki videokauppaan menijät. He ovat saaneet vapautuksen kaikista liikennesäännöistä, jotka eivät heitä koske.

Bussia odotti noin 20 lähiöihmistä, en uskaltanut laskea. Kunnollisia, perusveronmaksajia. Ei yhtään opiskelijaa tai muitakaan hampuuseja kärkkymässä pummimatkaa, jos kontrolli vaan pettää. Meillä, kansalaisilla eikä millään veronkuluttajilla, oli prässit suorassa, siistit huivit kaulassa ja lippu valmiina sisäänmenon jouduttamiseksi.

Meitä oli siis yli 20. Mutta minua ihmetytti se, että olin ainoa, joka odotti bussia pysäkillä. Muuta seisoivat etäänpänä. Uudet tulijat jäivät yhä kauemmaksi bussipysäkistä. Ihmisten välinen etäisyys pysyi samana, noin kolmessa neljässä metrissä. Äänetöntä aamusyntiä kyllä harjoitettiin, sillä jokainen mittaili toisiaan, varsinkin niitä lähietäisyydelle tulleita. Arvioita tehtiin silmämäärin mitaten.

Kaikki tiesivät, että kohta H-hetki koittaa. Samalla sekunnilla kun bussin kärki pilkistää tien mutkan takaa, kaikki yli kaksikymmentä ihmistä keksivät bussipysäkin ja tunkevat asemiin kuin tarkk'ampujat Irakissa. Jokainen haluaa varmistaa itselleen hyvän sijan bussissa. Se varmistuu ehtimällä bussin sisään ennen edellistä.

Koko hieno järjestelmä, lähes sadan metrin mittainen odotusväylä lymyisine porttikonkeineen ja sivukatoksineen, oviholvineen ja pylväineen jonka taa piiloutua oli mennyttä siinä silmänräpäyksessä kun bussin kärki pamahti eteen.

Minä satuin melkein oven kohdalle, mutta annoin tietä kaikille 20:lle. Tiesin, että he olivat jääneet pois bussipysäkiltä aivan muista syistä kuin halun tai tahdon puutteesta. Näin heidän päättäväisistä silmistään, että halua ja tahtoa päästä tuohon bussiin oli paljon enemmän kuin minulla. Minä olin vain työmatkalla. Bussi oli välttämättömyys, ei intohimojen kohde. Minulla ei ollut kiire vaikka minulla oli päämäärä. Minä olin Odysseus.

Hiljaa virtaa halpa viina, siitä alkaa kyllä piina II

Ennustelin keskiviikkona näin Viron alkoholiveron nostosta: "Virolaiset kohta tulevat Helsinkiin viinaostoksille samalla lailla kuin norjalaiset ja ruotsalaiset siellä, missä raja on taksimatkan päässä. Mutta ehkä moralistit saavat selkävoiton jo ennen sitä."

Niin kävi. Vanhanen (pääministeri, Suomen Tasavalta) ilmoitti, että jos Viro nostaa alkoholiveroa, Suomikin nostaa sitä.

Että ostakaapa varastot täyteen. Tulee maailmanennätyspiikki tilastoihin. Tullikaan ei voisi perävaunujonon keskellä muuta kuin levitellä käsiään: omaan kulutukseen kaikki kun pitää loppuelämäksi kerralla ostaa alkoholiveron roiman korotuksen vuoksi.

Miksi alkoholista tulee keskusteltua itsekseen näin paljon. Perjantaina. Ilman lämmitessä!

Kärsimys ja hihitys

"Tarve ilmaista kärsimystä on kaiken totuuden ehto." (Theodor Adorno teoksessaan Negative Dialektik määritellessään filosofian keskeisintä tehtävää.)

Eilen ei naurattanut. Kollegan Sauli-kissa oli kuollut odottaessaan joka aamuiseen tapaansa aamupostia. Saulilla oli tapana seurata palvelijaansa joka haki Hesarin, vei sen sitten keittiöön ja levitti keittiön pöydälle. Silloin Saulin oli aika astua ylväästi lehden keskelle ja laskeutua siihen kehräämään. Se tuntui pitävän Hesaria mainiona alustana itselleen. Säännöllinen, pehmeä ja hyvän palvelun tulos! Kukapa kissa ei siitä ilostuisi.

Ilmeisesti postiauto oli raapaissut pään rikki. Kissa kuoli muutamaa tuntia myöhemmin isäntänsä syliin eläinlääkärin pihalla. Eläinlääkäri ei ollut kotona. Lohtua antaa kuitenkin omistajan poikarakkaus, Väinö-pässi, jonka "silkinpehmeä turpa odottaa isäntää joka aamu." Kaksi muuta pässiä vaikenee aamuisin Väinön kutsuessa "sametinpehmeästi" hyväntekijäänsä.

Kollega ilmaisi kärsimystään ja minulle konkretisoitui se, mitä Adorno myöhemmässä esseessään [Ästhetische Theoria] sanoi: "Rationaaliselle tiedolle kärsimys jää vieraaksi. Sen voi määritellä ainoastaan luokittelevasti tai tuottaa välineitä sen lieventämiseksi. Rationaalinen tieto ei kuitenkaan kykene ilmaisemaan kärsimystä kokemuksen tasolla: tämän tekeminen juuri edustaisi rationaaliselle tiedolle jotakin, mikä on irrationaalista. Käsitteelliseen muotoon saatettu kärsimys jää mykäksi ja seurauksettomaksi."

Se leimasi koko loppupäivää. Heristin nyrkkiä jopa pizzakuskille, kun hän toi tilausannokset kaksi tuntia myöhässä, puoli kymmenen aikaan illalla. Lapsen koulujuhlat sen sijaan menivät reipashenkisesti vaikka muslimit eivät jostain syystä yhtyneetkään sujuvasti kristittyjen jumalaa ylistävään Suvivirteen. Se oli varmaan syynä siihen, että laulun sanoja ei ollut painettu ohjelmalehtiseen. Toisen sanoen se, että jumaliset sanat eivät olleet lehtisessä, sai minut ajattelemaan, että ehkä joku oli miettinyt asiaa. Tai sitten ei. Päiväkodin joulujuhlissa tämä ristiriita on vielä riipaisevampaa, vaikka "maassa maan tavalla" -ilmaisua ei sinänsä voi pitää perustavaa laatua olevana rasistisena logismina. Toisten sulkeminen ulos yhteisestä juhlasta voi kuitenkin olla jopa juhlan pääsanoma.

Illalla sitten pizzaa odotellessa haukuin veljeni (ei aja autoa Helsinkiin vaikka minä sanon niin), lapseni (ei halua lentää lentokoneella yksin vaikka minä sanon niin), vaimoni (koska ei ollut hetken aikaa ketään muutakaan haukuttavaa ja minä halusin sanoa niin) ja koirat (koska ne sentään uskaltavat haukkua takaisin) sekä siskoni (jonka voi haukkua kätevästi tietokoneen avulla staileja dissaushymiöitä kultivoiden ilman syytäkin, vain koska minä sanon niin). Muita vapaaehtoisia ei ollut saatavilla.

Analyysiko? Koska suurin osa haukuttavista oli naisia voinen näin löytää liittyä määräajaksi yhden henkisen blogiverkoston syövereihin: naisvihaajablogisteihin. [Niitä luemme hihittäen tyttöystävien kanssa melkein joka päivä. Tyrskimme niin että huulipuna leviää!]

Eipä tässä muuta eikä naurata.

Koskinen lyhentäisi siviilipalvelusta. Uutinen kertoo mm. että Suomessa oli viime vuoden aikana 11 totaalikieltäytyjävankia, joiden tuomiot vaihtelivat 175 päivästä 197 päivään.


Suomi on ainoa EU-maa, jossa totaalikieltäytyjät tuomitaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Hiljaa virtaa halpa viina, siitä alkaa kyllä piina

Siitä lähtien kun kieltolaki vuonna 1932 lakkasi, suomalaiset ovat valittaneet kallista viinanhinnoista. Toisaalta he ovat supatelleet posket punaisina, että kyllä se on hintansa väärti. EU-jäsenyyden sanottiin nostavan maan turvallisuutta. Todellisuudessa ainoa asia, joka oli selvää ja jota lehdistö rummutti ahkerasti oli mahdollisuus laskea alkoholin hintaa ja päästää ne maitokauppoihin. Suorat maahantuojat verovalituksineen saivat palsta- ja ruututilaa.

Sitä ei tarvinnut kutsua populismiksi sillä se oli sitä. Journalismin tila oli se, että kansa sai mitä halusi, ja koska se halusi, sitä tuettiin pääkirjoituksia myöten. Näyttäkää minulle viinasta huolestunut kolumnisti 1990-luvulta! Itä-Euroopan valtioihin erikoistunut Tauno Tiusanen päätti lopettaessaan juomisen myös ärähtää muille vuonna 2003 otsikolla Viinaa, viinaa!"

Kossupullon hintaa laskettiin yleiseurooppalaisista syistä pari-kolme euroa. Nyt parillakymmenellä tyhjällä pullolla saa yhden täyden. Sillä haluttiin estää viinarallia. Maaliskuun alkupäivinä poliisi ei ennakoinut "halvaksi" [muka] muuttuneen viinan saavan aikaan mitään normaalista poikkeavaa. - Ne, jotka ostivat ennen viinaa, ostavat sitä edelleen, mutta vähän halvemmalla, kirjoitti Iltalehti (1.3.) poliisin kertoneen. Vaikutti siltä, että suomalaisilla on sivistyneet juomatavat.
Tämä olisi saattanut väärään valoon esimerkiksi Vihreiden ennakoivat tahot, joissa varoiteltiin halvan viinan vaaroista toteamalla niiden käyvän kalliiksi.

Halvan viinan turmiollisuus

Mutta tuuli kääntyi pian. Kuin salamaniskusta lehdet ja niiden ahkerimmat journalistit ja kolumnistit näkivät sen, mitä eivät sosiaalipoliittisessa hurmiossaan koskaan.
Oulalainen Kaleva halusi kirjoittaa 14.5. :"Halvan viinan tulo alkaa näkyä poliisin työssä ja terveysasemilla. Poliisin tilastojen mukaan rattijuoppoja on tänä keväänä ollut aiempaa enemmän. Kun vuoden 2002 huhtikuussa rattijuoppoudesta tehtyjä rikosilmoituksia oli poliisin tutkinnassa 50 ja viime vuoden huhtikuussa 46, niin tämän vuoden huhtikuussa poliisi sai tutkiakseen 64 rikosilmoitusta. Komisario Tapani Tasanto sanoo, että suurta piikkiä rattijuopumuksissa ei ole, mutta muutos on selvästi näkyvissä. Tasannon mukaan poliisin voimavarat alkavat olla koetuksella rattijuoppoilmoitusten tutkimuksessa." Vajaan viidentoista ilmoituksen kasvu asetti Oulun poliisin rattijuoppousilmoitusvoimavarat koetukselle! Mainittakoon että Kouvolan alueella vastaava kasvu ei toteutunut:Halpa viina ei lisännyt rattijuoppojen määrää Jarmo Gråsten kirjoitti.

Samainen Kalevan toimittaja vieraili myös terveyskeskuksessa tilastotiedettä harjoittamassa: "Vastaanoton terveydenhoitaja Ulla-Maija Kipinä arvioi, että aiemmin rattijuoppoja näkyi kerran kuukaudessa, nyt määrä on kahdesta kolmeen kuukaudessa."
Päätelmään tarvitaan tietenkin toimittajan haluama syy. Kaleva jatkaa: "Ehkä se on sitä, että juodaan enemmän väkeviä", Kipinä miettii. Seurantaan määrätään kahdesti tai useammin rattijuoppoudesta kärähtänyt kuljettaja. Humalaisten reuhaaminen vastaanotolla ei sen sijaan ole pahentunut. "Ei vielä ainakaan ole näkynyt. Tuontiviinat eivät Oulussa näy samalla tavalla kuin etelässä."

Susirajallakin on alettu juoda vasta alkoholiveron alennuksen jälkeen: "Alkoholiveron alennus pudotti hiljattain viinan hintaa. Rommipullon tai koskenkorvalekan saa Alkosta huomattavasti aiempaa halvemmalla. Nyt moni asiantuntija pelkää viinasta aiheutuvien ongelmien kasvavan. Vaikka virallista kantaa saa hakea, on halpa viina aiheuttanut alkoholikuolemia jo nyt, muista ongelmista puhumattakaan." Seppo Eskelinen Karjalan Maan kolumnissaan peesasi edellistä.

Ilmeisesti päin vastoin kuin ennen keväisin, puistot olivat täynnä alkoholisteja, jotka joivat "halpaa viinaa." Iltapäivälehdet tiesivät poliisin laskeneen puistoista enemmän makaajia kuin koskaan. Siihen että kommentit sattuivat kevään ainoiksi hellepäiviksi, ei tarvinnut moraalisessa närkästyksessä aluksi kiinnittää huomiota. Päinvastoin, kuten tämä Iltasanomien juttu kertoo: "Helsinkiläiset saivat eilen seurata aitiopaikalta viina-alen seurauksia. Humalaisten makuupaikkoja löytyi mm. puistoista. Tyrmäävä juopposaldo tuli poliisillekin yllätyksenä. - Meille on tuotu sisään jo 28 juopunutta tämän päivän aikana, kertoi ylikonstaapeli Ilpo Paavola Töölön säilöönottosuojasta alkuillasta. Paavolan mukaan alkoholin hinnanalennus on johtanut siihen, että päihtyneet ovat entistä vahvemmassa humalatilassa. - Yli neljän promillen humala ei ole enää mikään harvinaisuus. Viime vuonna tänne päädyttiin useammin kahden promillen kännissä." Kahden promillen känni muuttui neljän promillen känniksi 30 prosentin veronalennuksen myötä! Huimaa!

Journalistien moraalin laatua ei asetettu kyseenalaiseksi näin kesähelteellä. Mutta miksi kymmenen asteen koleudessa näistä makaajista kukaan, ei edes ohikulkija, ei välitä. Pakkasella välittämistä tapaa vielä vähemmän. Etelä-Saimaa kiinnitti poikkeuksellisesti asiaan huomiota: "Sairasautot eivät ota humalassa sammuneita kyytiinsä, ellei heillä ole vammoja. Humalaiset kuuluvat edelleen poliisille. Tiistaina herätti kummastusta Kauppakadun ja Kievarinkadun kulmaan tuupertunut mieshenkilö, jolle ohikulkijat soittivat apua moneen otteeseen ihmetellen sitä, ettei poliisia näkynyt vajaaseen tuntiin paikalla."

Mutta aiheeseen ei tartuttu tästä näkökulmasta. Sen sijaan ulkomaiden suomalaisjuopoista kiinnostuneiden tiedotusvälineiden lisäksi myös YLE ryhtyi moralisoimaan:
Otsikolla "Halvan viinan kallis hinta" toimittaja Hannele Valkeeniemi mainosti ohjelmaansa: "Sitten viina-asiaa. Halpa väkevä viina on nyt ensimmäiset seurauksensa näyttänyt: putkat pursuavat känniläisiä ja rattijuoppoja on enmmän kuin normaalisti. Poliitikot ovat jo aloittaneet väännön siitä, tuliko sittenkin tehtyä väärä päätös, kun viinaveroa laskettiin juuri väkevimmästä päästä. Viime viikonlopun lämpö ja halpa viina ovat yhdistelmä, jota lehdet ja televisioryhmät ovat käyneet ihmettelemässä ulkomaita myöten. Näin teimme myös me."

Forssan Lehti teki asiasta gallupkyselyn: 52 prosenttia kannatti sitä että suomalaiset ja lämmin ilma eivät sovi yhteen. 48 prosenttia sanoi sen sopivan. Media otti tuon 52 prosentin kannan välittämättä tuosta 48 prosentista lainkaan. Kristillisdemokraattien kantaa asiaan ei kannattane arvuutella, mutta moralistisen kannan voi omaksua myös huumorilla. A-klinikkasäätiö otti esille myös uusien näpsäköiden tuotenimien vetovoiman. Niitä haluaa kokeilla entistä useampi!

Tämä riittänee osoittamaan että moralistinen tiedotus kattoi kaikki mediat. Selkokielinen Papunet kirjoitti: "Halpa viina on lisännyt alkoholin kulutusta Suomessa rajusti. Erityisesti väkevien viinojen hinnan roima alennus on houkutellut ihmiset ostamaan aiempaa enemmän alkoholia. Vappuna Euroopan unioniin liittyneestä Virosta tuodaan myös enemmän viinaa Suomeen. Uusin suosikki on kymmenen puolen litran muovista Koskenkorva-pulloa sisältävä pakkaus eli niin sanottu kossumäyräkoira. Poliisin mukaan viinan kulutuksen kasvu näkyy myös rattijuopumustilastoissa sekä humalaisten määränä kaupungeissa. Rattijuoppoja on kevään aikana jäänyt kiinni selvästi enemmän (18 prosenttia) kuin viime vuonna samaan aikaan. Juomisen lisääntymiseen vaikuttaa myös kaunis sää." Halpa viina, halpa naapurimaa ja kaunis sää ovat syntipukkeja. Poliisin tehostunutta rattijuoppousvalvontaa ei kommentoida. [Se on muuten meneillään paraikaa tällä viikolla, tietäkää te halvan viinan latkijat]. Kukaan ei muuten kysy, miten ravintolamyynnin on käynyt. Onko kotiin ostettu viina korvannut ravintolassa juotuja. Ostavatko ihmiset itselleen isompia varastoja? Onko uutuudenviehätyksellä vaikutusta?

Nuoriso ja perhe

Ketkä sitten halvasta viinasta kärsivät? Neljän promillen juojat ovat alkoholisteja ja vain moraalisen närkästyksemme kohteita. Mutta tulkaamme lähemmäksi Matti Meikäläistä. Meillä on varsin usein lapsia - tiedän tämän asian hämmästyttävän blogisteja - ja niinpä otsikolla "Nuoret ja halpa viina - Mäyräkoirasta Vodkakoiraan?" Elämä on parasta huumetta -yhdistys valistaa meitä vaaroista: "Tallinnasta voi tuoda Suomeen lähes rajattomasti jopa 80%:sta alkoholia. Konkreettisena uhkakuvana on nuorten sekä aikuisten alkoholin käytön huomattava lisääntyminen ja siten myös terveysriskien kohoaminen."

Uusimmat huolet ovat lehdistön yleisen tavan mukaan lähitulevaisuudessa. Halpa viina tuhoaa nuorison koulun päättäjäispäivinä. Halvan viinan tilapäinen maailmanloppu toteutuu tällä viikolla, eikä Flash Gordonia näy sanomassa, että "We have only 24 hours to save the World".

Myös perheväkivaltatapauksia on laskettu lehtien mukaan entistä useampia. Poliisin antamien ympäripyöreiden kommenttien mukaisesti lehdet väänsivät siitä otsikoita, että syynä olisi "halpa" viina.

Mainittakoon, että alkoholivalistuksessa nuorison ja perheen kärsimykset eivät ole esillä aivan ensimmäistä kertaa. Ainoa uusi asia tässä on se, että nyt sen aiheuttaa "halpa" viina. Perheväkivaltaa harjoittavien viinanjuojien ja nuorison tuhoajien taloudellista seurausta ei pohdita: jäisikö ruokaan nyt pari euroa enemmän vai meneekö kaikki kasvaneeseen kulutukseen?
Vasemmistoliitto toteaa viinan olevan köyhän turmio.

Viron oveluus

Yllättääkseen suomalaisten sivistyneisiin juomatapoihin luottaneen ministeri Hyssälän, joka kertoi eilen olevansa yllättynyt viinan myynnin kasvusta, Viro veti välistä. Ensiksi se liittyi hämmästyttävästi Euroopan Unioniin. Suomi kannatti liittymistä. Yksi seurauksista oli se, että viinaralli Helsingistä tuli kannattavaksi, tähän asti sitä oli tehty huvin vuoksi. Muualta Viroon on vieläkin kallista matkustaa. Viinan haun kannattamattomaksi saattaminen oli veronalennuksen pääsyy. Toinen syy oli eroavat verotasot Euroopan Unionissa.

Uusimmat uutiset tuottaa EU-maa Viro, joka on keksinyt loisteliaan tavan verottaa. Maassa nimittäin suunnitellaan alkoholi- ja tupakkaverotuksen kiristämistä jo ensi vuoden budjetissa. Helsingissä keskiviikkona vierailleen pääministeri Juhan Partsin arvion mukaan väkevien alkoholijuomien hinnat voisivat nousta noin 20 prosenttia. Virolaiset hallituspiirit perustelevat päätöstä alkoholi- ja terveyspoliittisilla syillä. Valtion kassaan korotus toisi lisätuloja noin puoli miljardia kruunua.

Ehkä virolaiset kohta tulevat Helsinkiin viinaostoksille samalla lailla kuin norjalaiset ja ruotsalaiset siellä, missä raja on taksimatkan päässä. Mutta ehkä moralistit saavat selkävoiton jo ennen sitä.

Yhtä köyttä

Blogistanin vasta valittu olympiajoukkue harjoitteli pääjoukkuelajiaan köydenvetoa eilen Helsingissä. Mannerheimin ratsastajapatsas selvisi kuitenkin yrityksestä voittajana, raportoivat olympialähteet.

Blogistanin olympiajoukkue valittu

Blogistanin tietotoimisto tiedottaa:

Blogistanin olympiakomitean hallitus valitsi ensimmäisessä valintakokouksessaan tulevan kesän Ateenan maailmancup-olympialaisiin 14 blogistia ja peräti 40 huoltajan tukiryhmän. Huoltoa turvaamaan valittiin jälleen kerran Sedis, jolla on pitkä kokemus sekä lipun heiluttamisesta että kansainvälisten taistelijoiden huoltotoiminnasta.

- Ensimmäisessä valintakokouksessa suurin osa valinnoista koski joko maakohtaisia tai henkilökohtaisia kiintiöpaikkoja, joten valinnat olivat melko selkeästi Pinserin top-listan mukaisia, olympiakomitean valmennuksen johtaja Pinseri luonnehti ja piti samalla omaa valintaansa "yllätyksenä, joskin välttämättömänä yllätyksenä".

Valintoja tehtiin kaikkiaan kahdeksassa blogilajissa: ammunnassa, painissa, purjehduksessa, ratsastuksessa, sulkapalloilussa, taekwondossa, uinnissa ja yleisurheilussa. Valinnat noudattivat blogilajien liittojen esityksiä täydellisesti.

Usean lajiliiton edustajat kiittivät Blogistanin olympiakomiteaa aikaisista valinnoista ja mahdollisuudesta rauhoittaa blogistien kesä valmistautumiseen.

"Paukut voidaan säästää Ateenaan"

Tiukin kamppailu olympiapaikoista käytiin ammunnassa, jossa kolmella valitulla oli lukuisa joukko tasaveroisia haastajia, joiden ruuti ei kuivu. Edustajat ovat olympialaisten ensikertalaisia. Blogistanin naisten ampujien edustaja Plöki, Mihin Vaan Ampujien Kysyn Vaan ja Sotilasurheiluliiton Pariampujien Asento! tulivat valituksi.

- Painotimme top-listamenestyksen lisäksi alkuvuoden onnistumisia, päävalmentaja selvensi ja jatkoi pitävänsä oleellisena myös kanssablogistien turvallisuutta.

- Säästämme heidän paukkujaan Ateenaan.

Blogimaratonin valinnat tehtiin ehdollisena

Perinteiset pitkän blogiuran valinnat tehtiin kuningasmatkalle tällä olympiadilla varauksin.

- Ensimmäiset näytöt Ateenan maratonille alkoivat jo toukokuussa 2002, koska kyse on erikoislajista. Toisaalta painotetaan nykykuntoa, joten esimerkiksi Ikuisen kahvitauon lisänäyttötarve on perusteltu, sen verran ongelmia viime päivien 94 %:in päivitystahdissa on ollut, valmennuksen ja koulutuksen johtaja totesi.

- Myös SchizoBlogin viimeaikaisiin hepulikohtauksiin ja kofeiiniriippuvuuteen on kiinnitetty huomiota. Kofeiinin dopingraja voi suurkuluttajalla helposti ylittyä juuri blogimaratonin päivitysrumban yhteydessä.

Valmennuksen ja koulutuksen johtaja kiinnitti huomiota myös kolmantena ehdollisesti valitun Tommipommin otteisiin.

- Niissä on havaittu epävarmuutta aina nimeä myöten. Siksi lisänäytöt vakuuttavasta blogimaratonurasta huolimatta ovat tarpeen.

Hänen henkilökohtainen valmentajansa Tiedemies saa kuitenkin rahoittaa matkansa apurahalla.

- Olympiakomitean mahdollisuudet valmentajien matkatukiin ovat vähentyneet, mutta tieteen parissa rahoitusmahdollisuuksia kyllä nykyisellään löytyy.

Painijoukkue harvinaisen pieni

Koko blogipainijoukkue valmistautuu Ateenaan päävalmentajansa johdolla, vaikka joukkue on pienin sitten vuoden 1906.

-Karsintasysteemi oli oikeudenmukainen, mutta kokonaisuudessaan emme onnistuneet. Varapaikkojen toivossa koko joukkue nyt valmistautuu. Muistutan mieliin että vuonna 2003 olympialaisiin ei osallistunut yhtään blogipainijaa.

Valituiksi tulivat kuitenkin ilmaisunsa kanssa painiva Kirjailijaelämää, biologisen ja erityisesti sosiaalisen sukupuolen kanssa painiva Isosisko sekä maailman ongelmien parissa painiskeleva Markku, ulkonäkönsä kanssa painiskeleva ATN: Ruman naisen päiväkirja, opintojensa kanssa painiva tamperelaiskiintiöblogisti Totuuden torvi, ja maaseudun ongelmien kanssa painiva maatalouskiintiöblogisti Maalainen.

- Nämä valinnat olivat vaikeita, koska kiintiöiden ja henkilökohtaisten painityylien välinen suhde on kokonaisuudessaan kestämätön. Odotamme tulevia näyttöjä mm. amerikkalaisen ja kanadalaisen vapaapainin sekä japanilaisen sumotyylin edustajilta. Myös muita maailman kamppailulajien edustajia seurataan tarkoin

Yllätyksiä

Eräitä yllätyksiä valinnoissa toki tapahtui. Sairastumiset, loukkaantumiset, lopettamiset ja henkilökohtaiset päihderiippuvuudet sekä kuntoutusohjelmien laiminlyönti jättivät monta itsestään selvää olympiaedustajaa rannalle Blogistanin olympiakomitean pitäessä yllä tiukkaa linjaa.

Savuton aamu

Poikamiesvuosinani herätyskellolle oli aina sija vierelläni. En tosin muistanut virittää sitä juuri koskaan, mutta toisaalta en myöskään heitellyt sitä pitkin seiniä, kuten monilla poikamieskollegoillani oli tuolloin tapana. Jotkut ihmiset, erityisesti poikamiehet, ovat ärtyneitä aamuisin. Veikkaisin ristikaksi että heillä on noussut väärä jalka sängystä.

Itse asiassa halutessani tavata poikamieskollegoitani menin usein suurehkon tavaratalon herätyskello-osastolle päivystämään. Lakkasin käymästä siellä kun rakastuin käkikelloon. Samalla vieraannuin poikamiestavoista.

Istuessani kolmatta vuotta Vanhan kuppilassa tulin ottaneeksi vastaan savukkeen. Aitajuoksun estetiikasta sittemmin väitellyt ystäväni poltti savukkeita sinivalkoisesta rasiasta, mitä pidimme yleisesti hieman epäilyttävänä.

Ongelma oli sama kuin käärmeperheessä lapsen alkaessa seurustella. Onko tuo nyt hyvästä kuopasta kotoisin ja varmasti myrkyllinen? Hyvä tupakka tihkuu nikotiinia ja tervaa, värjää sormet keltaisiksi ja mustaa hampaat.

Kadehdin oikeita piippumiehiä, jotka aidon asian lisäksi tylsistyttävät kulmahampaansa puremalla piipunnysää kymmenenkin tuntia päivässä. Omat kulmahampaani näyttävät ehdottomasti liian aggressiiviselta. Piippu pehmittää imagoa.

Kevytsavukkeet tulivat markkinoille vasta paljon myöhemmin. Sen uutisen otimme vastaan raskaasti. Tiesin sydämessäni, että Maailma - tuo "ex-lö moond va de lyi mem" - oli muuttumassa. Oli kuin rakastajatar kertoisi vaihtavansa sukupuolta.

Lisätodisteita? Alkoholista väitellyt ystäväni, sosiologi siis, piti valtavan pitkän ja vaikuttavan saarnapuheen keskioluen puolesta. Koskapa minullakin on suvussa maallikkosaarnaajia ja herätysjohtajien adjutantteja, osaan antaa arvoa kunnon saarnoille.

Hän selitti kiihkeästi kuinka tuo hyljeksitty juoma ansaitsisi tulla arvoonsa. Tosiasia on, että tuolloin keskiolutta löytyi esimerkiksi Vanhan kuppilan varastosta keskimäärin kuusi pulloa. Kaikki joivat A-olutta tai punaviiniä, jota ei juotu laseittain vaan pikkupullollinen kerrallaan, koska se oli edullista.

Hämmennyin entistä enemmän kuin alkoholitohtori haki saarnansa päätteeksi itselleen tuopillisen A-olutta. Aloin ymmärtää entistä paremmin, mitä tarkoittaa velvollisuudentunto. Leipäpappiuden ymmärsin paljon myöhemmin, oikeastaan vasta sitten kun oma leipä loppui. Nuoruuteni idealismi karisi samalla kun maailma muuttui.

Toinen ystäväni, kommunisti, seurasi huolestuneena Neuvostoliiton kehitystä. Hänen selkärankansa splitroitui, kun Neuvostoliitto valitsi itselleen missin. Hän sai kuulla suusta suuhun menetelmällä myös, että eräässä neuvostokaupungissa Leninin patsasta oli siirretty sen vuoksi, että ko. paikkaan tuli liikenneympyrä. Tuo missiasia oli vakavampi juttu.

Maailma oli muuttunut. Kolmas ystäväni, tähtitieteilijä, suuttui minulle. Hän raivostui silmittömästi, otti silmälasinsa ja viskasi päin. Väistin - olin nuorena harjoitellut nyrkkeilyä - ja lasit lensivät päin kiviseinää. Suhteemme palautui ennalleen vasta kun hän alkoi soitella aamuyöstä Yhdysvalloista ja sopersi, ettei pidä paikallisten teinien juomatavoista.

Minäkin muutuin. Aloin polttaa yhä useammin. Muutos tuli kaikkien huulille kun kolmantena tupakointivuotenani aloin ostaa omia tupakoita.

Nyt olen lopettanut tupakanpolton. Aamuisin herätessäni otan herätyskellon paikalta tupakan. Nousen istumaan ja laitan sen polvelleni. Sanon: "Hyppää."

Ei ole hypännyt.

Gladiaattoriksi marraskuussa

Menimme naimisiin kahdeksan vuotta sitten. Sovimme häämatkasta ja kohteeksi valikoitui Rooma.
Se oli vaimon ehdotus. Hän oli opiskellut Roomassa, asunutkin lähes vuoden. Opintojen vuoksi matka lykkääntyi. Myöhemmin matkan esteenä oli jonkun vuoden kestänyt krooninen rahapula. Rahatilanteen parannuttua tuli muita syitä, työesteitä. Kun nekin lakkasivat huomasimme, ettemme voi ottaa yhtä aikaa lomaa. Kyse oli siis eräänlaisesta lomaesteestä. Lapsen kesävalvonta piti järjestää jotenkin koulun lomien ajaksi.

Teimme kompromissin. Matkustimme spontaanisti häämatkalle Porvooseen. Koska olimme käyneet aiemmin Lahdessa, eikä vaimo silloin suostunut nousemaan 30 asteen helteessä ohjelmavirtamuseoon hyppyrimäen vierelle, kieltäydyin minäkin menemästä J. L. Runebergin kotitaloon. Katseen vaihdot olivat ikimuistoisia, niin kuin häämatkalta odottaa sopii. Emme unohda sitä ikinä.

Paluumatkalla Porvoosta Helsinkiin veneellä lapsi kaatoi oluttuopin vaaleille housuilleni. Vietin suurimman osan matkasta veneen kannella, joka oli tihkusateesta liukas. Siten ummehtuneen oluen tuoksu ei häirinnyt kanssamatkustajia ja housutkin kuivahtivat vähäsen. Muistan elävästi kuinka pienet lapset painoivat nenänsä littanaksi lasiin nähdäkseen tarkemmin. Minä esittelin heille kulmahampaitani kuten naapurin Panu, jonka toiset lapset olivat tehneet ilkeäksi heittelemällä häntä lumipalloilla. Panu oli lapsuudessani tapaamani Suomen pystykorva. Tai ainakin 75 prosenttia siitä oli.

Äitini pääsee eläkkeelle kesällä. Hän lupautui ensikysymällä lastenhoitajaksi Helsinkiin. Se tarkoittaa että me pääsemme vaimon kanssa Roomaan. Matkat marraskuuksi on jo varattu, etumaksukin maksettu. Kumpikaan meistä ei pidä kesähelteistä. Marraskuussa kyse on minun kohdallani myös lomasuunnittelutekniikasta, talvilomanpidennyksestä. Ilmainen viikko siis. En voi valittaa. Vaimo ei tietenkään valita.

Päinvastoin hän esitelmöi minulle päivittäin Rooman nähtävyyksistä. Tai sanoinko päivittäin, sillä oikeampaa olisi käyttää käsiteparia "aamuin illoin". Käsittämätöntä kyllä hän osaa Rooman visuaalisen olemismuodon ulkomuistista. Löisin vetoa, että jokaisen rakennuksen, sen historian, arkkitehtuurin, lyhimmät reitit ja erikoisuudet. Jokaisen kohdalla hän kysyy, haluaisinko käydä siellä. Minä sanon: "Totta kai rakas. Häämatkalla!"

Yksikseni sitten mietin miten tämän matkan nyt ottaisi. Tänä aamuna silmiini tarttui metrossa pikku-uutinen:

"Rooma ryhtyy tarjoamaan turisteille yhä aidompia antiikin elämyksiä", Metro-lehti kirjoitti [24.5. 2004, s. 7]. "Ikuiseen kaupunkiin saapuva voi lähteä gladiaattorikurssille. Matkailijoille aletaan järjestää myös latinan kielen kursseja."

Rooman aluehallinnon edustajat sanovat samaisen lehtiuutisen mukaan, että kiinnostus "Rooman imperiumia on suurta. Olisi hulluutta olla järjestämättä jotain aiheeseen liittyvää kaiken keskipisteessä." Syy kiinnostuksen kasvuun oli taannoisessa Gladiator-elokuvassa, joka osoittautui suurmenestykseksi. Onko seuraava matkakohde Troija?

Minustako gladiaattori? Historiallisesti heidän asemansa oli ongelmallinen. Gladiaattorihäämatkan puolesta puhuu se tosiasia, että gladiaattoreilla - päinvastoin kuin orjilla yleensä - saattoi olla perhe. Orjathan eivät voineet laillisesti mennä naimisiin. Yhteiskunnallista arvonantoa vähensi se, että gladiaattorit olivat usein rikollisia. Monet heistä oli saanut kuka mistäkin kolttosesta kuten murhasta, tuhopoltosta tai varkaudesta tuomiokseen ad ludos eli he joutuivat vapautuakseen selviämään hengissä areenalla viiden vuoden ajan. Hengissä säilymisen lahjaa edellytti myös alistuminen raskaaseen ja kurinalaiseen koulutuselämään, johon kyllä pidemmissä avioliitoissa helposti tottuu, vaikkei leipäveitsiä tarvitsisi väistelläkään. "Ave imperato morituri te salutant" ["Eläköön keisari, pian kuolemaan menevät miehet tervehtivät teitä"], vastassa oli tiikereitä Intian suunnalta, leijonia Afrikasta ja härkiä Pohjois-Euroopasta. Kilven ja atraimen käyttö sekä verkottaminen on tuttua monista arkipäivän tilanteista meille nykypäivän grillausta harjoittaville gladiaattoreille.

Colosseumilla koko päivän kestäviä kemuja järjestettiin noin 100 kertaa vuodessa eli lähes joka kolmas päivä. Tarkkoja katsojalukuja ei ole säilynyt, mutta 50 000 ei liene liioittelua. Sekään ei pahasti pelota, onhan meillä moderneilla gladiaattoreilla ainakin karaokekokemusta. Ylärivit areenalla oli jätetty naisille, sillä heidän innokkaat äänensä kantoivat kyllä sieltäkin. Vestan neitsyillä - tämä on kylläkin enemmän poikamiesten heiniä - oli tosin oma aitionsa.

Aamulla areenalla oli hauskuutusten vuoro. Silloin pääosassa olivat koomiset hahmot, mutta niihinkin liittyi usein ripaus splatteria ja muuta raakaa väkivaltaa. Iltapäivällä oli sitten treenatumpien gladiaattorien vuoro. Silloin pääosassa oli miesten lihaksikkaiden bodyjen lisäksi kuolema: esimerkiksi Colosseumin vihkimisvuonna areenalla kuoli lähes 2000 gladiaattoria. Vuoden 100 tienoilla järjestettiin useinkin illanviettoja, joissa kaikki gladiaattorit kuolivat. Toisaalta v 109 kerrotaan järjestetyn valtavan spektaakkeli-illan, jolloin areenalla taisteli pareittain yhteensä lähes 10000 gladiaattoria. Vuonna 404 nämä gladiaattorien väliset taistelut kiellettiin, mutta eläintaistelut jäivät henkiin. Viimeinen Gladiator Night Colosseumilla pidettiin 540.

Ennen gladiaattoriksi ryhtymistä on harkittava sitäkin, että gladiaattorin elämä ei kyllä välttämättä helpottunut areenauran jälkeen. Entinen gladiaattori oli koko loppuelämänsä infamis, joka tarkoittaa sitä, että hänet oli suljettu niin monista virkatehtävistä kuin myös joukosta yhteiskunnallisia velvollisuuksia. Mutta jos tuo jälkimmäinen tarkoittaisi roskapussin viemistä tai sukkien keräämistä lattialta...

News Flash from Texas, Washington D.C.

Blogistanin tietotoimisto tiedottaa


Tämänaamuisten lehtien kertomalla tavalla George W. Bush, 57, on lentänyt Teksasista lauantaisesta ilmakiepistään huolimatta Washingtoniin. Naarmuja on make up-tietojen mukaan peitelty ykkösleuasta, ylähuulesta, nenästä, oikeasta kädestä ja molemmista polvista. "Bush on edelleen hyvin attraktiivinen mies", Valkoisen talon meikkaaja kertoi suomalaisille toimittajille. "Pienet kolhut vain lisäävät karismaa kuten tiedätte Mätt Njyykäsen tapauksesta."

Texasin maantiepoliisin mukaan Bush oli naapuriranchin antamien havaintojen perusteella syyllistynyt ennen onnettomuutta runsaaseen ylinopeuteen ja kaahailuun omalla polkupyörällään. Poliisi kertoi pahoitellen, että käytetyn pyörään vakiovarusteena kuuluvat apupyörät oli ilmeisesti säädösten vastaisesti poistettu. Lisäksi Bush oli itse kertomansa mukaan yrittänyt ajaa pyöräänsä yhdellä pyörällä ilman käsiä.

Hallituslähteet kiistävät ne tiedot, joiden mukaan ajomoraali on nuorten presidenttien kohdalla viime aikoina pahoin heikentynyt. "Onnettomuuksia ei ole sattunut sen useammin kuin tavallisestikaan", korkea hallituslähde vahvistaa näyttämällä Valkoisen talon laastarikulutustilaston. "Tähän on vaikuttanut sekin, että tyttäret ovat pitäneet huolta piilotetuista pulloista kiitettävällä tavalla."

Tarkkailijamme Washington D.C.:ssä arvelevat, että George W. Bush pystyy tänään pitämään Yhdysvaltain Irak-stategiaa koskevan puheensa vähintään yhtä pahan näköisenä kuin amerikkalaisten kiduttamat ja nöyryyttämät irakilaisvangit. Teksasin tapahtumien uskotaan lieventävän myös YK:n turvallisuusneuvoston Irak-lausuntoa, jonka valmistelut alkavat toden teolla tänään.

Washingtonissa on tapauksen johdosta kuitenkin ryhdytty joihinkin erityistoimiin. Puolustusministeri Rumsfeld antoi aikaisin tänään ehdottoman määräyksen, ettei Bushin puhetta saa ikuistaa kännykkäkameroilla. Pörssit reagoivat tähän voimakkaasti, erityisesti Sony-Ericssonin kurssi laski romahdusmaisesti.

Salaisena pysyttäytyvät amerikkalaislähteet haluavat korostaa, että mikään ei viittaa siihen, että kyse olisi ollut terroriteosta. Secret Service on kuitenkin ottanut tarkkailuun naapuriranchin vintiöt, joiden tiedetään laskeneen ilmat presidentin polkupyörän renkaista ennenkin. Huhut tämän Osama Bin Ladenin omistaman Straight To Paradise -ranchin yhteyksistä Al-Qaidaan ovat kuitenkin ehdottomasti liioittelua, kertoi Cannesista tavoittamamme Bush-asiantuntija Michael Moore eilen saamansa kultaisen Komisario Palmun lehvän alla.

Samat tavallisesti asioista perillä olevat lähteet vakuuttavat, että tiettävästi kukaan suomalainen ei loukkaantunut onnettomuudessa. Suomen ulkoministeriö korostaa Suomen linjan Yhdysvaltojen suhteen pysyvän ennallaan, hyvinä ja varsinkin luottamuksellisena.

Ulkoministeri Tuomiojan mukaan Tasavallan Presidentti Tarja Halonen on jo lähettänyt pahoittelusähkeen kollegalleen: "Toivon, teidän herra presidentti, muistavan jatkossa mahdollisuuden liittää Kioton sopimuksen mukaiset vähemmän savuttavat slicks-apupyörät myös käyttämäänne polkupyörämalliin. Samalla haluamme onnitella teitä hyviä liittoumasuhteitaimme edistävästä kypäränkäytöstä."

Tavoittamamme Risto E. J. Penttilä kuitenkin katsoi tämän laatuisen viestinnän osoittavan, kuinka vähäisellä kunnioituksella Yhdysvaltain mahtiasemaa tänään kumarrellaan. "Presidentti on vaihdettava, enkä tarkoita tällä George Junioria", Penttilä jyrähti Elinkeinoelämän Valtuuskunnan aamusaunassa.

Kansallinen Kokoomus ilmoitti STT:lle tiedotteella, että Bushin ilmoitus kypäränkäytöstä ei tarkoita sitä, että hän olisi lähtenyt mukaan Kokoomuksen puheenjohtajakilpaan. "Siinä olisi silloin pitänyt olla papin kaapu mukana", tavoittamamme puoluetoimiston edustaja sanoi epävirallisesti off-the-records. Puoluetoimisto vahvisti samalla, että Bush ei aio ilmaantua myöhempiinkään puheenjohtajakilpakeskusteluihin, joita maaseudulla on pidetty.

Gallup-tietojen mukaan Bush on kuitenkin ollut selvässä nousussa Kokoomuspörssissä. "Bush olisi parasta sekä Suomelle että Kokoomukselle sitten Niinistön lähdön", kerrotaan puoluejohtajakeskusteluissa todetun yleisesti.

Mustatahratesti

Printteri päätti tehdä minulle ns. projektiivisen testin. Tehän tiedätte sen psykologisen arviointimenetelmän, jossa tutkittavalle annetaan nähtäväksi standardiärsykkeitä kuten epämääräisiä musteläiskiä ja piirrettyjä kuvia. Minulle kävi niin, että grafologille tarkoittamani upean tekstin sijaan printteri läimi paperille Fibonaccin spiraalin.

Vein sen kuitenkin grafologilleni. Hän selitti käsiään yhteen hieroen, että tämä Herman Rorschachin 1920-luvulla luoman testin tuottama kultainen leikkaus oli minun tapauksessani helppo analysoida. Grafologini selitti minulle, että se ei tarkoittanut hammaslääkärioperaatiota, mikä lamaannutti heti hymyni, vaan se kertoi budjettileikkauksesta, joka on tarpeen viikonlopun kännykkähankintojen vuoksi. Tulostamani Fibonaccin spiraali oli siis oikeastaan juustohöylän symboli, hän korosti ja kertoi heti palkkiopyyntönsä jälkeen lompakkoani vilkuillen, että minun oli ruvettava säästökuurille. "Turhat pois", hän rohkaisi.

Maksoin parin päiväpalkkani verran grafologilleni ja lähtiessäni hän kertoi minulle, että nämä psykologiset arviointimenetelmät ovat aivan arkipäiväisessä käytössä. Esimerkiksi Michael Mooren Cannes-palkinto perustui tälle samalle periaatteelle. Kaikki tunnustavat, että Cannesissa esitettiin tänä vuonna parempia elokuvia, grafologini muistutti, mutta Fahrenheit 9/11 läimäisee katsojan silmille mustetahran, jonka kaikki tunnistavat psykologiseksi luonnekuvaksi maailman mahtavimmasta poliitikosta. Siksi ei ole ihme, että Yhdysvalloissa elokuva on laitettu siellä täällä esityskieltoon.

Grafologini muistutti minulle myös siitä, että kaikkein eniten Mooren elokuvan mustetahratestien kaltaisilla psykologisilla keinoilla kerrotun totuuden julkisuutta pelkäävät ne Disneyn kaltaiset yhtiöt, jotka luottavat pelkän mielikuvituksen voimaan. "Mielikuvitus on hyvä apuväline, mutta helevetin huono renki. Se nimittäin ei pelkää asettua makuulle vaativimmankaan työn äärelle."

Grafologini katsoi vielä kerran printtiäni, pyysi sen arkistoonsa esimerkiksi onnistuneesta analyysistä ja korosti tieteellisen maailmankuvan keskeisyyttä. "Niillä veri punnitaan", hän sanoi. Lopuksi hän halusi antaa ilmaisen neuvon. "Sinun ei ehkä kannattaisi jättää päivätyötäsi tämän printtauksesi perusteella", hän sanoi vakavan näköisenä toinen kulmakarva koholla. "Mutta ei huolta, voisit esimerkiksi alkaa pitää blogia. Se pitää mielenterveytesi kunnossa. Mutta varo, etteivät toiset ryhdy pilkkaamaan sinua. Erityisesti sinun on varottava parodioita. Kyllä siinä on tarpeeksi kestämistä, että maailmalla liikkuu 16 replikaasi, 3 klooniasi, 2 look-alike-kilpailun voittajaa, kaksoisveljesi ja anoppisi. He pitävät huolta puhumisesta. Mutta kirjoittaminen on vain sinun. Älä anna niiden viedä sitä."

Niin minä sitten ryhdyin blogistiksi. Mutta otin vaarin hänen vinkistään tieteellisen otteen suhteen. En perusta kirjoitteluani huuhaalle. Esimerkiksi tämän blogin todellinen tarkoitus on asettaa koko Blogistan projektiiviseen testiin. Sedis-simulaattori tuottaa satunnaisesti standardiärsykkeitä (kuten Teemu Mäki-kirjoitukset, muiden blogien parodiat, meemit ja kiertävät testit) ja sen ärsyttämänä tutkittavien tulee joko kertoa mitä hän näkee epämääräisissä ärsykkeissä tai kuvissa tai tuottaa itse aineistoa piirtämällä tai kirjoittamalla.

Jotta projektiivinen testi onnistuisi, tutkittavien tulee siis joko kertoa mitä hän näkee esiin tuomissani epämääräisissä ärsykkeissä tai kuvissa. Parasta olisi jos hän tuottaisi aineistoa itse joko piirtämällä tai kirjoittamalla omaa blogiaan. Tätä päämäärää vahvistaakseen Blogistanin virtuaalinen keskushallitus on päättänyt rangaistuksen uhalla kieltää blogin ja blogeista pitämisen lopettamisen.

DISCLAIMER:
Oleellista on se, ja tätä ette saa kertoa muille, että minä ja Blogistanin Psykologisen Sodankäynnin Osasto päättelee kuvausten, piirrosten ja kirjoitusten avulla blogistanilaisten persoonallisuutta. Mehän kaikki muistamme, että tutkittava projisoi eli ”sijoittaa” aineistoon omiaan, mitä voimme freudahtavasti sanoa tiedostamattomiksi ominaisuuksiksi. Teemme rutiininomaisesti blogien perusteella myös testejä, jotka tunnetaan esimerkiksi nimillä TAT, Draw-a-person (DAP) ja Wartegg Zeichen Test (WZT). Kaikkea mitä sanotte, voidaan käyttää teitä vastaan.

Päivän fiilis

"Minä ajattelin että..."

Kotona oli eilen pyörremyrsky. Se alkoi samalla lailla kuin se aina alkaa. Tiedättehän, minä ajattelin... Kun vaimo sanoo: "Minä ajattelin että...", niin silloin voi kaiken toivon heittää. Se tarkoittaa maailman suurimman ja monimutkaisimman suunnitteluorganisaation perustamista. Kun kuulen hänen sanovan: "Minä ajattelin että..." tiedän, että maailma koostuu miljoonista toisiinsa limittyvistä hammasrattaista, ja minä olen vain unilukkari, joka heittää hiekkaa silmille.

Vaimo oli ajatellut heittää meidän yhteisen menneisyytemme menemään. Hän kaiveli tarkoin kaikki ne nurkat ja kaapit, jonne olimme piilottaneet yhteisien elinvuosiemme tärkeimmät muistoesineet. Hän kärräsi mantrojansa mutisten nämä kalliit tavarat ulos. Minä ja lapsi, me emme voineet muuta kuin iloita ja ylistää sitä tosiasiaa, ettei meissä ollut kantokahvoja. Erityisesti varoitin lasta siitä, ettei häntä heitettäisi ulos pesuveden mukana.

Haikea olo. Menneisyys on mennyt eikä tule takaisin. Missä olet tänään 20 vuoden takainen puvuntakkini ja 10 talvea nähnyt talvitakkini, missä majaat nyt koskaan-pesemätön-keittiönmatto ja missä ovat muistiinpanoni herkiltä vuosiltani.

Tuska oli niin suuri, että kirjoitan ensimmäisen runoni, jonka ajattelin olevan haiku:

ikuiset muistot
palautuivat mieleeni
roskalaatikossa

Vaakuna?

Sweet little sixteen

Ajattelitteko, että heitin rokkivaihteen päälle niin kuin SchizoBlog 20.5. 2004.

[Jumalan kiitos tämä käyttöliittymä näyttää selväsanaisesti nimimerkin tuossa alalaidassa. Muuten tällainen sanasokea olisi saanut plärätä ruutua puolen vuotta. Mutta en ryhdy skitsoilemaan, sillä pahempaakin on kyllä nähty. Otetaan esimerkiksi globaali ystäväni, Nietzschen puolalainen pikkuserkku Sznieztzszche, joka oli saanut nimensä pahan allergisen nuhansa takia.]

Ei. Ei rokin jättiläisiä minulle.
Mutta tunnustettakoon, että hänen The Slider-Potter -hatustaan johtuen päätin hypätä hetkeksi Luihuisten riveihin.

Alkuperäinen idea oli Raparperi-Raisan. Hän oli kolmenkympinkriisiä järjestelmällisesti rakentaessaan ryhtynyt pohtimaan teemaa, mitä tulikaan ajatelluksi viime vuosituhannella. Hän oli jo 16-vuotiaana tehnyt omaa identiteettiään ja tulevaisuuttaan peilaavan strategia- ja visiopaperin. Mielestäni juuri tämä on yksi käytännön esimerkki siitä, kuinka päättäväisesti kasarisukupolven feminismi oli omaksunut uuden yhteiskunnan perusteet. Juuri strategia- ja visiopapereita kirjoittamalla saattoi päästä eteenpäin vasta kehittymässä olevan kilpailuyhteiskunnan askelmilla.

Nykyisin tällaisia henkilökohtaisia strategia- ja visiopapereita sanotaan portfolioiksi.

RR teki valikoivan katseen taaksepäin, töihin tehtyihin, ja merkkasi niistä plussat ja miinukset, tosin vain tyynesti tarkastellen, mikä niistä oli toteutunut, mikä ei.

Toinen mahdollisuus olisi ollut se, että hän olisi ottanut kantaa myös siihen, oliko niissä mitään järkeä.

Mutta tämäkin ajatus on mukana luultavimmin eräänlaisena jäänteenä menneellä vuosituhannella yleisestä taidesuuntauksesta, ns. sosialistisesta realismista. Sen oleellisin piirre oli vastaanoton tapa, rivien välistä lukeminen.

Erilaisten aatesuuntausten kuoleman hauskin puoli on oikeastaan se, että me eloonjääneet voimme aina omaksua vanhoja hyviksi ja toimiviksi havaittuja metodeja, vaikka niillä maineensa ansainnut järjestys ja ideologia olisivat kuolleet.

Metodi siis ikään kuin vapautuu toisten aatesuuntausten käyttöön. Tätä samaa ilmiötä olemme voineet havaita myös viime aikojen kansainvälisessä suurpolitiikassa. Ne metodit, joita diktatuurit ja tyranniat harjoittivat, ennen kuin demokraattiset voimat ne päättäväisesti murskasivat, voivat nyt isännästään vapautuneena tulla demokraattisten valtioiden käyttöön. Tarkoitan tietysti ikivanhaa käyttäytymistieteellistä hallintametodia, ns. kidutusta ja murhaamista.

Palatkaamme Blogistaniin. Vain poliittinen korrektiuteni estää minua käyttämästä rivien välistä lukemisen taitoa näihin menneisyydenhallintatilintekoihin, jotka Raisa esitti itse määritellen positiivisena.

Raisa on siis a) "+ Saanut ensimmäisen lapseni (melkein)", 2) "+ Ollut kihloissa" 3) "+ Ajanut skootterilla Pariisissa" sekä 4)"+ Ollut ottamatta asuntolainaa".

Aivan ensimmäisenä kommenttina minun on sanottava, ettei minulla ole likainen mielikuvitus. Pesen mielikuvitukseni aamuin illoin, ja muistan myös purskuttaa purupinnat. Kerran viikossa poistan jäämät ulkoiluttamalla mäyräkoiraa. Tiedän myös, että lukijani ovat yhtä puhdassieluisia. Ja juuri siksi en voi pitää sattumana sitä, että jokaisesta Raisan positiivisesta elämänkohtalosta voisi kirjoittaa rivien välistä lukien blogin, joka olisi ehdottomasti elokuvatarkastamon kokonaan kieltämä. Videoituna se joutuisi Kiasman salaiseen holvistoon salalokeroon numero 666.

Tämän vuoksi esitänkin luonnollisen toiveen: älkää kertoko tästä meemistä eurovaaliehdokkaillenne. Ajatelkaa jos he kaikki tulisivat kaapista kertomaan mitä he halusivat tehdä 16-vuotiaana. Olen nimittäin varma, että he haluavat tehdä sen kaiken nyt Euroopalle.

Siksi annankin tässä perusohjeet 16-vuotialle strategia- ja visiopaperin rakentamiseen. Tärkeät, ns. asiasanat on boldattu. Juuri nämä asiasanat ovat niitä kulmakiviä, joiden varaan 16-vuotiaan strategiapaperi ennen 30-vuotispäivää on rakennettava.

Älä kuitenkaan unohda asettaa myös välitavoitteita. Sellaisiksi sopivat esim. 21-vuotispäivä, 26-vuotispäivä, 29-vuotispäivä, 29½-vuotispäivä, kolmikymmenvuotispippaloviikon järjestämispäivä ja pari edellistä päivää, jolloin on syytä miettiä Finnairin (v. 2018 Trans-Atlantic EuroFinn -Lines, sillä pääjohtaja Pekka Himasen mukaan vaikka kaikki muut Euroopan lentoyhtiöt sulautuisivat, me Finnairissa pysymme itsenäisenä) äkkilähtöjä. Finnair on siihen mennessä strategiapaperinsa lupaamalla tavalla pystynyt kuljettamaan lähes kaikki diktatuurimaiden hallitsijat pois kotimaastaan välittömästi heidän hallintonsa hajottua. Näistä on tehty ns. kättäpäällesopimus, josta Finnair saa kultaisena kädenpuristuksena 20 prosenttia omaisuudesta.

Hyvä Sweet Little Sixteen!

Vuonna 1988 syntyneenä kuulut siihen segmenttiin, jossa globaali väestönkehitys saattaa muodostua ongelmaksi, ei vähiten globaalisti vääristyneen ikärakenteen vuoksi. Erityisen ongelmalliseksi tämä on tullut ympäristöpäästöjen vuoksi, sillä haikarat ovat ruvenneet yhä useammin menemään ns. globaalisti kehittyviin maihin. Itse asiassa haikarakato on lähestulkoon rakentanut ihmispyramidin väärinpäin.

Tätä kehityskulkua tulevat voimistamaan muuttovirrat ja aina arvaamattomammaksi käyvä kansainvälinen politiikka. Sinun ei tule väheksyä teknologista kehitystä, joka on mahdollistanut maailman suurimman virtuaalivaltio Blogistanin itsenäisyyden ja vapauden. Vapauden arvolle perustuvaa luovuuden kulttuurin lisäksi uimahallien on ehdottomasti oltava ilmaisia ja keskeiset kannaotot ovat tarpeen myös seuraavilla aloilla: Talous "veroja ja työnantajamaksuja on alennettava", elinkeinorakenne "oltava monipuolinen", luonto "pidettävä fitissä kunnossa", ympäristö "on ylin arvo", kansallisvaltio "kuolee, mutta voidaan käyttää propagandassa", hallinto "on paha, paha, paha", oikeus "otettava tarpeen vaatiessa omiin käsiinsä", julkinen sektori "on paha, paha, paha, paha", paitsi kun se antaa rahaa strategia- ja visiopaperitutkimukseen, markkinointiin, takaisin maksettavaan opintotukeen, yliopistoihin ja muodon vuoksi kehitysapuun. Mukana on syytä olla myös verkottuva kansalaisyhteiskunta, kiinnostava ja haasteikas kolmas sektori, yhä monimutkaisemmaksi ja vaativammaksi muuttuva työelämä, työllisyys, omaehtoinen verkottuva kulttuuri, päämäärätietoinen ja tehokas koulutus, kehittyvien maailmojen oleelliseksi piirteiksi verkottunut viestintä, verkottunut vapaa-aika sekä soveltuvat arvot ja tarkoin valitut aatteet ovat teemoja, joihin nähden jokaisen 16-vuotiaan on omat päämääränsä ripustettava.

Niillä Sinun, Sweet Little Sixteen, sopii porskuttaa 2010-luvun karikot läpi.

Ei koskaan enää

Tupakanpolton lopettaminen oli vasta alkua.

Vastakkainasettelut ovat nyt mitattavissa. Testaa google-sodassa miten niissä käy.

Yö vasta aluillaan...

Minä, postikortti ja kännykkä

Tunnetteko te ihmisiä, jotka eivät suin surminkaan hankkisi kännyköitä. "Minä en koskaan osta kännykkää", he sanovat ja jatkavat suurenmoisen itsetietoisuutensa tuomalla varmuudella, etteivät tarvitse niitä missään, koskaan eikä minkään vuoksi. Vastaväitteitä he eivät ota kuulemattomiin korviinsa.

Minulla on asiasta kokemusta. Nuorena en hankkinut itselleni lankapuhelinta. Päin vastoin kerroin kaikille, että minulle riitti postikortti ilmoitukseksi esimerkiksi siitä, että voisimme tavata huomenna tai ensi viikonloppuna. Valistin muita siitä, että postikortti oli mielestäni helpompi panna eteisen ilmoitustaululle muistuttamaan tulevasta tapaamisesta kuin se kalankääreenä olleen Hesarin reunapaperi, johon elämäni kutsujen puhelinnumeron muistaakseni viime yönä raapustin.

Teoriassani ja käytännön toimintasuunnitelmassani ei ollut mitään vikaa, enkä keksi siitä aukkoa vieläkään. Ihmiset vain eivät lähettäneet minulle postikortteja.

Tästä oli vakavia yhteiskunnallisia seurauksia. Luultavasti juuri sen vuoksi Postin myöhempi pääjohtaja Pekka Vennamo lakkautti kaikki ne postit, joita erityisesti tarvittiin pitkien etäisyyksien ja hankalien kulkuyhteyksien vuoksi. Kun ihmiset eivät lähettäneet minulle postikortteja, kate väheni. Kyse oli tietysti myös isäkapinasta.

Muistattehan kontekstina sen, että Pekan isä oli asuttanut kaikki nämä ihmiset pitkien etäisyyksien ja hankalien kulkuyhteyksien taakse, saanut heidät rikkomaan terveytensä voin, viinan ja raskaan raivaustyön yhteiskäytöllä. Tilalle tarjottiin uuden puolueen voima ja unohdetun kansan voiman ideaali. Nyt poika halusi korjata tämän epäterveen tilan. Koska ihmisiä ei saatu muuttamaan pois äärialueilta, kaikki yhteydet sinne piti katkaista. Siinä hänen voimansa eivät olisi yksin riittäneet, ja hän tarvitsi sosiaalidemokraattien tuen.

Sosialidemokraatit olivat liittyneet rintamaan jo aiemmin. He nimittäin ymmärsivät jo 1960-luvun puolivälissä että nämä vääriin paikkoihin kansallisella territoriolla asutetut ja asuttautuneet ihmiset olisi halvempi elättää täällä etelässä.

Asian lopullista ratkaisua pitkitti kuitenkin se, että ihmisille alettiin maalaisliittokeskustalaisten indeksivaatimusten myötä maksaa siitä, että he lakkasivat viljelemästä peltojaan Suomen keskustan alueen ulkopuolella, ns. syrjä-Suomessa.

Myöhemmin näille maaseudun käytännössä autiuttajille maksettiin myös siitä, että he luopuivat syötäväksi tai maatalouskulutustuotteiden reprodusointiin suunnitelmallisesti tietyksi ajaksi elätetyistä eläimistä, joista viime vaiheessa maksettiin nyttemmin Suomen Maaseudun Teemu Mäki-tueksi nimitettyä lopetuspalkkiota.

Lopetuspalkkiot sopi käyttää vaikka vapautettuun keskiolueen. Keskiolut ei kyllä vapauttanut ketään, sillä sen vapauttaminen oli verrattavissa seksin vapauttamiseen. Seksin vapauttamisen yhteiskunnallinen seuraus on selvä: Enemmän seksiä tarkoittaa enemmän seksiä. Ei muuta. Sen sijaan enemmän keskiolutta tarkoittaa vähemmän mäyräkoiria.

Eläinten tappaminen piti pystyä todistamaan. Se ei ollut vanhemman Vennamon aikana helppoa, sillä 50 000 kanan kanalan lopettamista dokumentoivaan splattervideoon tarvittavaa laitteistoa ei ollut kunnolla tuolloin edes keksitty. Pelkästään pohjoiskarjalaisen alle 20 lehmän navetan perustuhon todistaminen olisi vaatinut ammattilaiskäyttöön viittaavan filmikaluston tuomista paikalle.

Kevyet kannettavat äänifilmikamerat alkoivat yleistyä 1960-luvulla: se näkyi mm. totuuselokuvan keksimisenä. Eläinten lopettamisia ei paljonkaan dokumenttielokuvissa käsitelty. Kidutuksia ja kärsimyksiä sentään jonkin verran: pisimmälle kyllä yllettiin näytelmäelokuvassa; Andrei Tarkovski sytytti laukkaavan hevosen tuleen Andrei Rublevissa saadakseen spektaakkelia filmille.

Ensimmäiset maailman televisioissa olohuoneisiin välitetyt globaalit teurastusvideot näytettiin Biafran sodan yhteydessä. Brittiläinen Visnews vei Biafraan videokalustonsa, joka vuoden 1966 malliston mukaisena painoi 20 000 kiloa.

Raavaimmatkaan tulevat maatalousyrittäjät - tuolloin vielä suomalaiset talonpojat ja maatyöläiset - eivät olisi saaneet aikaiseksi sellaista videooperaatiota: maaseudun infrastruktuuri ei olisi kestänyt noin suurien jatkoperävaunujen kuljettamista sateen pehmittämillä ja kuopittamilla hiekkateillä. Eläimille olisi pitänyt perustaa keskitysleiri - eräänlainen Teemu Mäki Center siis - ja ne olisi pitänyt tuhota siellä keskitetysti.

Painavan sanomansa vuoksi Biafrassa kuvattiin oikeastaan vain ihmisten teurastuksia. Tätä jatkettiin sitten myös Vietnamissa. Kissojen pariin videointia ei vielä tuolloin laajennettu. Silti ihmisten teurastuksista otetut valokuvat ja filminpätkät keräsivät maailmalla erilaisia palkintoja. Ne herättivät miljoonat ihmiset huomaamaan globaalia kärsimystä.

Mutta ei kissojen ja koirien teurastuksissa mitään uutta ollut. Kun SS- ja Wehrmachtin joukot etenivät toisen maailmansodan aikana itään, minkä tahansa paikkakunnan valloitusta seurasi eläinten joukkomurha. Saksalainen kun on aina ollut tarkka hygieniasta.

Kaikki kodittomat kissat ja koirat tapettiin mahdollisimman tarkoin, tämän tappomääräyksen antaminen oli nimitetyn komendantin ensimmäisiä tehtäviä. Raporteissa ei viitattu siihen, että kodittomia näistä entisistä kotieläimistä oli tullut, kun kansallissosialismin asiaa ajaneet, hygieniastaan tarkat bakteerikauhuiset joukot olivat tuhonneet niiltä varsin perusteellisten operaatioiden tuloksena kodin. Kun eläimet oli teurastettu, oli rotuhygieenisen käytännön aika. Niitäkin filmattiin varsin harvoin. Komendanttiraporttien lisäksi asiasta kerrottiin lähinnä postikorteissa.

Minä en siis saanut postikortteja. Minusta tuli erakko. Kaupungilla entiset ystäväni tuijottivat minua ja kuiskuttelivat toisilleen, että tuo on Sedis. Sillä ei ole lankapuhelinta, siksi me ei kerrota bileistä sille edes suullisesti.

Itse asiassa nuo takanapäinpuheet vakuuttivat minut siitä että puhelinlaitokset ja -verkostot pitivät kaupunkilaisia sorrettuja nuoria vankeudessa labyrintissaan ja sitä paitsi vaativat joka vuosi ihmisuhreja. Siksi ajattelin olla Helsingissä se Theseus Stadilainen, joka päätti mennä HPY:n labyrinttiin ja kohdata Minoksen härän, Minotauroksen ja surmata sen kuin pahan tappaisi.

Mutta minulle kävi huonosti. Siinä kappaleessa kreikkalaisten tarinoiden kirjaa, josta otin sankaritöihini oppia, oli pieni käyttöliittymäongelma. Voileivän karheaa pintaa silottanut salamimakkaraviipale oli rasvallaan peittänyt lukukelvottomaksi sen kohdan, missä puhuttiin Ariadnen langasta. Vain sitä pitkin pääsi kommunikaatiolabyrintista pois. Minä en päässyt. Lankapuhelin - Ariadnen lankapuhelin - olisi voinut auttaa.

Ja siksi ostin tänään kaksi kännykkää lisää. Annoin toisen vaimolleni, joka ei suin surminkaan hankkisi kännykkää. Toisen annoin lapselleni, jotta hän oppisi jo varhain sen kuinka julma maailma on soittamisissaan ja soittamatta jättämisineen.

Minä taidan keskittyä postikortteihin.

Varjojen maa

Richard Attenbourghin Varjojen maat (Shadowlands, Yhdysvallat 1993, 126 min) on elokuva, jonka pääosissa ovat mm. Anthony Hopkins, Debra Winger, Roddy Maude-Roxby, Edward Hardwicke ja Peter Firth. Se on loistelias rakkauselokuva Oxfordin yliopistossa opettaneen kirjailija ["Narnia" jne.] C.S.Lewisin ja hänen amerikkalaisen ihailijansa kohtaamisesta. Immeiset, katsokaa: TV1, klo 21.30.

Hyvää huomenta kaikki kanssameemit!

Huoltoa turvaamaan! Supermarketissa väärälle käytävälle heti herättyään eksynyt Ben Rope kyseli ilmeisesti itseaiheutetussa aamujanossaan ja -nälässä ja - kuten on elämää kokeneempana pakko sanoa vaikka tietääkin että se sattuu - ensimmäiset tarkkanäköisen keski-ikäisyyden ahdistuksen merkit sielussaan: "Miksi elintarvikkeita kutsutaan elintarvikkeiksi? Voisiko samalla tarkentaa esimerkiksi oluen olevan maksatarvike ja sipsien sydäntarvike?"

Luettuani BR:n aamublogin kuuteen kertaan, minun on pakko olettaa, että tuottajansa toiveesta huolimatta mainostamisesta kieltäytyvä Roup oli pistäytynyt Elintarvikekaupassa. Mainoksen mukaan siellä tarjotaan "ILOISTEN IHMISTEN ELINKAUPPAA VUODESTA 2003". Siksi muistutankin mieleen Tampereen kaupungin sivuilla mattoja tamppaavan Ekotallaajan ohjetta: "Mieti aina ostopäätöstä tehdessäsi, tarvitsetko todella tuotetta vai pärjäätkö ilmankin."

Oluen (unkariksi "sör" ja tilaus: "söör, söör, please!") nimittäminen maksatarvikkeeksi olisi toki mahdollista, kun muistaa sen videon jolla Apua! orkesteri vuonna 1985 kailotti elintilaansa koko Suomelle. Kappale oli tietysti Juicen sanoittama Maksamme velkaa [12", Poko ETIOPIA 2, FIN -85, EX/EX, divarissa noin 4 euroa]. Aikanaan käytettiin paljonkin aikaa ja energiaa sen pohtimiseen, olisiko esimerkiksi sydän ollut parempi sisäelin tuon laulun kohteena. Lopulta voiton veivät aivot, jotka unohtivat koko jutun - vain jotta toisin sen taas framille, kaikkien huulille, read my lips. Mutta ei kukaan olisi kerännyt kahtakymmentä taiteilijaa, jotka olivat melkein kaikki eri perheistä, laulamaan kappaletta Sipsimme velkaa. Sipseistä ei siis ole sydäntarvikkeeksi!

Tässä on jo ollut niin näppärästi Tonavan neron välähdyksiä, että annettakoon väliin tietoisku - me muut voimme käydä noutamassa jääkaapilla nauttimassa OhjelmaVirran erikoisen, sipsimme siis oluen.

TIETOISKU
Asiallisempaa aamulinjausta kaipaavat voivat pistäytyä blogin ulkopuolella Euroopan elintarvike- ja eläinlääkintätoimiston sivuilla.
TIETOISKU PÄÄTTYY

Ben Ropen aamuahdistus herätti monia blogistanaatteeseen vihkiytyneitä kanssasisaria ja -veljiä. Mea (Culpa?)pohdiskeli hänen viestinsä kommenttipalstalla lyhyttavara-termin merkitystä. "Minua on kauan mietityttänyt, että mitä myy lyhyttavarakauppa. Kymmenen sentin viivottmimia? Lyhytlahkeisia kalsareita? Mäyräkoiran kumisaappaita? Tai mitä minä sitä ihmettelen, kerrankin jossain kauppa ihan minua varten."

En voi olla suosittelemasta pitkälahkeisia kalsareita, jos elää Suomessa. Niiden riisuminen voi olla vaikeampaa, mutta se tulee pitkän päälle mahdolliseksi juuri niiden avulla. Historianopettajani nimittäin sanoi kunnallisessa keskikoulussa aikoinaan, että Euroopan väestöräjähdys sijoittui samaan aikaan kuin pitkien alushousujen keksiminen. Hän ei muistanut lisätä, että väestöräjähdyksellä on tekemistä myös sen kanssa kuinka usein kalsareita vaihdetaan. Vanha kansa - se mikä loi suomalaisuuden - riisui ne kerran viikossa ja vaihtoi kerran kahdessa. Älkää enää ihmetelkö sitä ahdistusta, mikä suomalaiskodeissa tunnetaan siivousta kohtaan!

Minulla on hämmentävän vahva "mutu" [Musta Tuntuu] tässä Mean ongelmassa. Lyhyttavara esiintyi useimmin kangas- ja vaatekaupan yhteydessä, joissa myytäviä lyhyitä tavaroita eli nappikauppaa nimim. selluloid älykkäästi luetteli. Sukupuolten tasa-arvon nimissä on sanottava, että näistä nimistä on luovuttu mitä todennäköisimmin poliittisen korrektiuden periaatteen vuoksi. Onhan selvää, että tämmöiset kaupat sortavat aina miehiä, koska sitä pitkää tavaraa myytiin metreissä eikä senteissä. Nykyään sitä myytäisiin euroissa mutta semmoisia myyvien kauppojen perustaminen on kielletty, ja tyytyminen omansa myymiseen. Jos on siis bisnesverta sukusuonissa.

Ben Rope oli saanut toisenkin ajatuksen ed. kommenttien jälkeen: "Lisää pohdiskelua aiheuttaa siirtomaatavarakauppa. Mitä siellä myydään? Ja mikä ihmeen huoltoasema?" Siirtomaatavarakauppa on nykyään myös kielletty. Vihreän diktatuurin perustamisen jälkeen tällainen ei enää ole mahdollista. Siteeraan taas Ekotallaajaa:

"Suosi mahdollisimman lähellä tuotettuja palveluja ja tuotteita, niin vähennät liikenteestä ja energian kulutuksesta johtuvia haitallisia ympäristövaikutuksia. Suosi ympäristömerkittyjä tuotteita. Suosi myös mahdollisimman vähän pakattuja sekä kestäviä, laadukkaita ja korjattavia tuotteita."

Mutta tämä oli puoluepoliittinen kannanotto ja sitoutumattomuuteen sitoutuneet blogistit välttävät sellaisia. Siirtomaatavarakauppojen salaisuuksiin voidaan vihkiytyä pohtimalla sitä mitä on siirtomaa. Nopea tarkastelu osoittaa, että siirtomaat ovat loppuneet kesken. Siirtomaiden loppumisen vuoksi siirtomaatavarakaupoilla on ollut jakeluvaikeuksia. Logistiikka ei sinällään pettänyt, vaan länsimäinen logiikka "luopua" siirtomaista petti kaikki siirtomaatavarakauppiaat. Minun on vaikea kuvitella, että laajat siirtomaatavaraketjut pysyisivät yllä sillä, mitä Maailman Viimeinen Siirtomaa Länsi-Sahara tarjoaa. Siirtomaa-termi on siirtynyt imperialismin käytöstä moderneihin, ja paha kyllä käsitteellisesti varsin laveisiin ja siksi epäselviin merkityksiin. Tässä se muistuttaa monia muitakin historiallisesti merkittäviä termejä kuten feodalismia.

Ben Rope ihmetteli myös huoltoasema-termin syvintä olemusta. Se kytkeytyy äsken keskustelemaamme teemaan, ts. post-imperialistisiin ajatuksiin. Vietnam oli ensimmäisiä uusia Amerikan siirtomaita 1960-luvulta lähtien, Afganistan ja Irak viimeisimpiä. Amerikkalaisilla on armeijalleen tunnetusti maailman paras huolto: cocacolaa ja cameltupakkia riittää kaikille, jotka eivät ammu takaisin. Omakohtaisia tuntojakin asiasta on, sillä muistan hyvin, kuinka erään ystäväni lähtiessä Etelä-Afrikkaan Mandelan töihin lauloin olutlasi kädessäni Vanhan kuppilassa jäähyväislaulun: "Näkemiin vapaaehtoinen, sinä lähdet taistelemaan, ja minä partisaani, jään huoltoa turvaamaan."

Imperialismiin ja Suomeen tämä liittyy TB-huoltamoiden kautta. Eräs miehinen aikakauslehti repi 1970-luvulla valtavan jutun siitä, että maahamme perustetut TB-huoltoasemat, jotka täyttivät tankkinsa neuvostoöljyllä ja siitä tehdyllä bensiinillä, sijaitsevat geopoliittisesti itä-länsi -akselilla. Juuri sen vuoksi, lehti kirjoitti, ne olivat huoltoasemia neuvostotankkeja varten. Suomea miehitettäessä neuvostotankit pysähtyisivät vain TB-asemilla ja kysyisivät montako ruplaa litra polttoaine täällä maksaa. Jos päivän hinta olisi liian kova, he jatkaisivat matkaansa viimeisillä polttoainelitroilla Shellin tai Esson asemalle, suuntaisivat tankin piipun kohti huoltamokonttoria ja valittaisivat unohtaneensa alennuskupongin kotiin, mutta että voisivatko he silti saada parin sentin alennuksen litralta.

Tämän neuvostotankkiuhan vuoksi TB-asemia ei enää ole, Suomi on liittynyt Euroopan Unioniin ja loputkin "huoltoasemat" ovat joko kylmiä tai miehittämättömiä asemia. Huoltoa niiltä on turha pyytää, sen sijaan monenlaista lyhyttavaraa ja amerikkalaisten siirtomaille tarkoitettuja propagandatuotteita niistä kyllä voi vielä ostaa. Ennen kuin vihreä diktatuuri sen kieltää.

Stand Up. Get Up. Don't Give Up Your Fight!
Stand Up. Get Up. Don't Give Up Your Rights!

Moderni perjantai alussa

Haluaisinko miljonääriksi?

Meillä kaikilla on varmasti ollut infantiilina aikakautena tapana pohtia, miksi haluaisi tulla ja mitä haluaisi elämässä tulevaisuudessaan tehdä. Ehkä juuri epävarmuus tulevaisuuden suhteen sai minut kiinnostumaan historiasta: kun esimerkiksi vaimo kysyi taannoin aionko tänään tulla kotiin aikaisin, minun oli helppo vastata etten minä sitä voi tietää, koska en ole ennustaja vaan historian ystävä.

Tietysti unohdin sen asian, että historiasta kiinnostuminen jos jokin tuo mukanaan epävarman tulevaisuuden. Mutta aina voi suhtautua maailmaan realistisesti ja sanoa, että senhän me tiedämme varmasti vasta jälkeen päin.

Minä määrittelin seitsenvuotiaana tulevan elämäni kolmeen pieneen tehtävään. Ne olivat kaikessa lyhykäisyydessään "tehdä kirja", "tehdä levy" [esihist. termi, viittaa vinyylille tallennettuun musiikkikappaleeseen] ja "tulla miljonääriksi".

Yllättäen levyttäminen [= äänitysstudiossa musiikkikappaleen saattaminen johtimitse tallennettavaan muotoon ja tallennuksen siirto vinyylille sekä sen järjestelmällinen jakelu kaupallisia kanavia pitkin] toteutui ensimmäisenä.

Bändiurani ei ollut pitkä. Levynjulkistamiskeikka oli viimeinen, vaikka sitä ei ymmärtänyt silloin sellaisena juhlia. Kahta kuukautta myöhemmin bändin ehdoton diktaattori tuli apureidensa kanssa ja keräsi soittimet ja vahvistimet pois. Ne olivat yhtyeen omaisuutta. Bändi ei levyttänyt enää koskaan.

Kirjan kirjoittaminen vei jo pidempään. Ensimmäistä kokoon pantua kirjaa ei koskaan julkaistu, se jäi muhimaan Olivetin varhaisen tekstinkäsittelylaitteen muistipiireihin ja on epäilemättä jatkanut matkaansa suureen kosmiseen bittikaivoon. Kyse oli palomiehen käytösoppaasta. Sitä tehdessäni sain hyvän käytöksen koulun itseopiskelupalkinnon, sillä luin tarkkaan diplomaattien rouvien ja kadettikoulun käytösoppaat. Osaan ripustaa jopa kunniamerkit oikein.

Sitten aloin kirjoittaa romaaneja. Sysäyksen siihen antoi se hämmennys, jota koin aina mennessäni kirjastoon. Tunne vain paheni kun muutin maalta kaupunkiin. Kirjastoissa on nimittäin järkyttävän monta kirjaa, jotka joku on kirjoittanut.

Voisin varmaan joskus julkaista jonkun varhaisimmista romaaneistani. Tai oikeammin vain niiden alun. Huomasin nimittäin olevani varsin taitava romaaninalunkirjoittaja. Niitä on laskujeni mukaan 31.

Yhtään keskikohtaa ja loppua en ole saanut tehdyksi. Kun sitten novellit ovat itse asiassa alku, keskikohta ja loppu vain lyhyemmässä muodossa, en ole saanut aikaiseksi niitäkään. Runot, ah, jäivät mulle etäiseksi.

Etsikkoaikani kului. Varhaiskypsästä lapsesta kasvoi lahjakas teini, lahjakkaasta teinistä lupaava ylioppilas, lupaavasta ylioppilaasta vähemmän lupaava ylioppilas, ex-lupaavasta, menetetystä ylioppilastoivosta yllätysmaisteri vanhoilla päivillä, yllätysmaisterista lupaava lisensiaatti ja nousevan tähden tietä niin edelleen, kunnes todellinen alamäki alkoi, kun kirja julkaistiin. Sitä käyn ihailemassa kirjastossa, joka näyttää minun silmissäni entistä useammin kirjojen hautausmaalta.

Miljonääriksi tulo on mutkistunut. Hyvänä ajatuksenani on ollut ajatella kerran viikossa tunnin ajan, kuinka tulla miljonääriksi. Monia hyviäkin ideoita on tullut, mutta niistä on puuttunut keskikohta ja loppu. Sponsorit, ottakaa yhteyttä.

Eilinen (musta aukko)

- Miten ihmeessä kolme pientä lintua syö nopeammin sangollisen kauroja kuin kolme hevosta? - Koska linnut eivät syö hevosia.

Aamupäivän aherrus ohjelmavirta-alalla, t.s. se, että tohtori X sai aineksia Amsterdamin luentoonsa, piti palkita. Ystäväni Tampereelta oli saapunut suurkaupunkiin. Päätimme mennä Ratakadun Himalajaan. Sieltä saa nepalilaista ruokaa.


Pikkulinnut olivat visertäneet, että juuri siellä voi bongata harvinaisia lintulajeja. Odotellessamme annoimme luovuuden virrata ja testailimme digikameraa sen ajan, kun riisinjyvät laitettiin keittiössä ojennukseen. En ole koskaan pitänyt siitä, että lintuperspektiivistä tarkastellen riisit olisivat lautasellani sekaisin: tästä annan aina tilatessani kirjallisen ohjeen. Tutuissa paikoissa sitä ei tarvitse tehdä, sillä he ovat kantapään kautta oppineet tuntemaan tapani. En halua vaikuttaa pikkumaiselta, mutta minun on pakko sanoa, että olen pettymyksekseni huomannut, kuinka palvelu on viime vuosina heikentynyt. Erityisesti ruuhka-aikoina minulle tarjotaan tutuissa paikoissa epäilyttävän usein jotakin muuta lisäkettä kuin riisiä. Minä kuitenkin pidän juuri sellaisesta annoksesta riisiä, jonka jyvät ovat ojennuksessa. Mielestäni näin pienistä perversioista ei pitäisi nostaa mekkalaa.

Olimme hyvin, hyvin nälkäisiä: olisin voinut syödä alligaattorin (jota ei ole saanut edes Tampereella pitkään aikaan). Omistaja halusi tietysti poseerata, mutta koska olimme hyvin, hyvin nälkäisiä, vaadimme lautaset eteemme heti veitsiä ja haarukoita kilistäen. Keskustelu Horatiuksesta sopi hyvin "päivän pannu" -vitsien painikkeeksi. Jälkiruokana kanelikahvia.

Linturuoka, "tikka"-jotakin [Denrocopos leucotos?], oli vähän-mutta-hyvää. Totesimme kuin yhdestä suusta, että internationaali referentti ravintolan nimessä ei tarkoittanut valitusosoitetta.

Illan bongausretkellä tunnistettu seeprakäenpoika odottaa lisää juomaa.

Bongarin musta aukko...

Ihminen harakkana

Tiedättehän, että on ihmisiä, jotka ovat uuden tekniikan perään. Jos jokin tekninen uutuus laitetaan lasivitriiniin ilman hintalappua, he ajattelevat että heidän pitää saada se nyt ja heti. Mikään maailmassa ei saisi heitä sijoittamaan rahojaan niinkään arkipäiväisiin asioihin kuin vuokraan tai ruokaan. Jos jokin kiiltävä esine on tyrkyllä, se on vietävä pesään. Ulosottomieskään ei näitä ihmiseksi naamioituneita harakoita pelota.

Vanhimmasta ystävästäni piti tulla runoilija. Hänen runonsa olivat niin hyviä, että maailmasta löytyi useita lukijoita, jotka olivat valmiita nimittämään hänen riimittelyjään runoiksi. Minä pidin sitä kunnioitettavana saavutuksena. Itse en ole koskaan oppinut lukemaan runoja vaikka juuri tässä tarkoituksessa asensin vessaamme kirjatelineen, johon sulloin lukematta jääneitä runokokoelmia Paavo Haavikosta johonkin modernimpaan.

Mutta ystävälläni kävi suurenmoinen epäonni. Rakastuttuaan erääseen oululaiseen tyttöön hän menetti itseluottamuksensa eikä enää uskonut omaan runouteensa. Hän lainasi Federico Garcia Lorcaa siinä määrin sanasta sanaan, ja unohti paha kyllä mainita lähteen (vaikka sen olisi ihan hyvin voinut mainita). Ja jäi kiinni. Sen jälkeen runokilpailun voittaminenkaan ei tehnyt hänestä runoilijaa, vaikka en ole kenenkään muun nähnyt alta kaksikymppisenä nousevan kovalta laverilta niska kaarella yskimään juuri runoilijan perikuvan, keuhkotautisen kuolevaisen näköisenä...

Mutta taiteellista luonnetta hänellä kyllä on. Muutettuaan Mansesterista lähikaupunkiin, jonka nimi on muistaakseni Hämeen Hitachi, hän osti uuden cd-soittimen, daf-nauhurin, 3000 mummon markan rinkan ja kuuden entisen polkupyörän lisäksi seitsemännen, entistä koreamman. Ai että se kiilsi kauniisti. Mutta ei selitystä tarvitse kaukaa hakea. Joka viikonpäivälle oli nyt oma pyöränsä.

Sitten vastaan tuli aivan upea konkurssihuutokauppa. Siellä oli myytävänä Sveitsissä valmistettu kilpapyörä, joka oli paitsi "halpa" myös kaunis. Jokaisella viikonpäivällä oli kuitenkin jo oma pyöränsä. Siksi hän laittoi sen makuuhuoneen seinälle, kiiltämään oman sängyn päälle, josta sitä voi aina halutessaan ihailla. Parantumaton esteetikko.