"Tarve ilmaista kärsimystä on kaiken totuuden ehto." (Theodor Adorno teoksessaan Negative Dialektik määritellessään filosofian keskeisintä tehtävää.)
Eilen ei naurattanut. Kollegan Sauli-kissa oli kuollut odottaessaan joka aamuiseen tapaansa aamupostia. Saulilla oli tapana seurata palvelijaansa joka haki Hesarin, vei sen sitten keittiöön ja levitti keittiön pöydälle. Silloin Saulin oli aika astua ylväästi lehden keskelle ja laskeutua siihen kehräämään. Se tuntui pitävän Hesaria mainiona alustana itselleen. Säännöllinen, pehmeä ja hyvän palvelun tulos! Kukapa kissa ei siitä ilostuisi.
Ilmeisesti postiauto oli raapaissut pään rikki. Kissa kuoli muutamaa tuntia myöhemmin isäntänsä syliin eläinlääkärin pihalla. Eläinlääkäri ei ollut kotona. Lohtua antaa kuitenkin omistajan poikarakkaus, Väinö-pässi, jonka "silkinpehmeä turpa odottaa isäntää joka aamu." Kaksi muuta pässiä vaikenee aamuisin Väinön kutsuessa "sametinpehmeästi" hyväntekijäänsä.
Kollega ilmaisi kärsimystään ja minulle konkretisoitui se, mitä Adorno myöhemmässä esseessään [Ästhetische Theoria] sanoi: "Rationaaliselle tiedolle kärsimys jää vieraaksi. Sen voi määritellä ainoastaan luokittelevasti tai tuottaa välineitä sen lieventämiseksi. Rationaalinen tieto ei kuitenkaan kykene ilmaisemaan kärsimystä kokemuksen tasolla: tämän tekeminen juuri edustaisi rationaaliselle tiedolle jotakin, mikä on irrationaalista. Käsitteelliseen muotoon saatettu kärsimys jää mykäksi ja seurauksettomaksi."
Se leimasi koko loppupäivää. Heristin nyrkkiä jopa pizzakuskille, kun hän toi tilausannokset kaksi tuntia myöhässä, puoli kymmenen aikaan illalla. Lapsen koulujuhlat sen sijaan menivät reipashenkisesti vaikka muslimit eivät jostain syystä yhtyneetkään sujuvasti kristittyjen jumalaa ylistävään Suvivirteen. Se oli varmaan syynä siihen, että laulun sanoja ei ollut painettu ohjelmalehtiseen. Toisen sanoen se, että jumaliset sanat eivät olleet lehtisessä, sai minut ajattelemaan, että ehkä joku oli miettinyt asiaa. Tai sitten ei. Päiväkodin joulujuhlissa tämä ristiriita on vielä riipaisevampaa, vaikka "maassa maan tavalla" -ilmaisua ei sinänsä voi pitää perustavaa laatua olevana rasistisena logismina. Toisten sulkeminen ulos yhteisestä juhlasta voi kuitenkin olla jopa juhlan pääsanoma.
Illalla sitten pizzaa odotellessa haukuin veljeni (ei aja autoa Helsinkiin vaikka minä sanon niin), lapseni (ei halua lentää lentokoneella yksin vaikka minä sanon niin), vaimoni (koska ei ollut hetken aikaa ketään muutakaan haukuttavaa ja minä halusin sanoa niin) ja koirat (koska ne sentään uskaltavat haukkua takaisin) sekä siskoni (jonka voi haukkua kätevästi tietokoneen avulla staileja dissaushymiöitä kultivoiden ilman syytäkin, vain koska minä sanon niin). Muita vapaaehtoisia ei ollut saatavilla.
Analyysiko? Koska suurin osa haukuttavista oli naisia voinen näin löytää liittyä määräajaksi yhden henkisen blogiverkoston syövereihin: naisvihaajablogisteihin. [Niitä luemme hihittäen tyttöystävien kanssa melkein joka päivä. Tyrskimme niin että huulipuna leviää!]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti