tiistaina, toukokuuta 18, 2004

Salaliittoja

Ihmisen pitäisi tietysti huolestua, kun alkaa nähdä salaliittoja. Huolestumiseen on syytä sen vuoksi, että salaliittojen luonteeseen kuuluu, ettei niitä nähdä. Ja jos näkee sellaista, mitä ei oikeastaan voi nähdä, on syytä huolestua.

Minulla oli aikoinaan ystävä, joka soitteli minulle puhelinkopeista. Puhelinkopit olivat viime vuosituhannella maisemaan pystytettyjä, yleensä lasisia, isonkin miehen mentäviä koppeja, joihin oli sijoitettu ns. lankapuhelin, jota saattoi käyttää kolikoilla, loppuvaiheessa jopa luottokorteilla. Ystäväni soitteli minulle todellakin usein puhelinkopeista. Kun puhelu oli yhdestä kopista kestänyt noin minuutin, hän kertoi vaihtavansa koppia, sillä oli varma, että häntä kuunnellaan. Hän ei ollut huolestunut siitä, että joku nauhoittaisi sen, kun hän ilmoittaa vaihtavansa salakuuntelun vuoksi puhelinkoppia, koska hänellä oli varma ns. "mutu" ["mutu" = "musta tuntuu"] siitä, että hän oli kuunneltujen joukossa.

Koska mies opiskeli teologiaa, kutsuimme häntä muistaakseni "Jumalan ruoskaksi". Saatan kyllä sotkeakin, ehkä tuolla nimellä kutsuttiin erästä toista kiinnostavaa persoonallisuutta. Minua ei kyllä muistaakseni silloin kutsuttu "huonomuistiseksi" vaan ihan Sedikseksi.

Mutta nyt tämä salaliitto on varmasti totta. Muistattehan että aamulla valitin blogipörssitilanteeni huolestuttavan kurjasta kehityssuunnasta. Graafisesti tarkastelle se muistutti ns. "lehmänhäntä"-ilmiötä. Ensin häntä nousee ja sitten se kohta laskee. Siinä välissä on pihalle päästetty ties mitä.

Kun viikonloppuna rustailin, kuten silloin ilmoitin, sisäisen insinööriyteni pakottamana uusia, entistä koreampia blogisivuja, taiten laitoin sivuun myös linkin Päivän Pamaukseen, jotta blogini tilaus tapahtuisi mahdollisimman vähän muiden blogistien elämänlaatua heikentämättä. Mutta jumankekka. Siinä oli väärä id-numero. Mistä ihmeestä minä olen sen väärän numeron siihen keksinyt? Ja kun jotain ei keksi, on kyseessä varmaankin eksplisiittisesti salaliittoteoriatapaus. Netistä en asiaan selvyyttä saanut sillä erilaiset salaliittoteoriat aina näistä aina näihin asti ovat kansoittaneet jokaisen tyhjäksi jääneen nurkkauksen. Näyttäisi siltä, että jos sopivaa salaliittoa ei ole tyrkyllä, sellainen on keksittävä.

Mutta silti jää selvitettäväksi, miksi juuri minä?. Kuten linkkiesimerkistäni huomaatte, edes tämä sinänsä tarkka ja täsmällinen kysymys ei tuo helposti yksiselitteistä vastausta. Perusgoogletus tuo nimittäin hakuun "miksi juuri minä" 50400 vastausta. Jos TE saatte eri vastauksen kuin NE minulle antavat, tiedätte että kysymys on, mistäpä muusta kuin salaliitosta.

Ei kommentteja: