keskiviikkona, kesäkuuta 24, 2009

Polttaa kesäkatu kuuma

Kaivattu helle rentouttaa ja - pehmittää pään. Kävelylenkin päätteeksi kirjastosta löytyi kesäluettavaa, kotimaisia sosiologian lukemistoja.

Arto Noron kokoelma, Risto Heiskalan muutaman vuoden takainen yhteiskuntateoriateos ja viisi vuotta vanha kokoelma "sosiologisia kartanlehtiä". Sotkuisista alleviivauksista ja reunamerkinnöistä päätellen kaksi viimeksi mainittua ovat tenttikirjoja jossakin.

Kesän kertaus tapahtuu siis sosiologian parissa. En koskaan sitä yliopistolla lukenutkaan, mitä on pidettävä paitsi itsesuojeluvaiston saneleman toimintateoreettisen käytännön ilmauksena myös rakenteellisena vastavirtana.

Romaanipuolella tökki pahemmin. Tavallisesti olen lukenut jonkin kotimaisen kirjailijan tuotannon. Nyt en keksinyt yhtään ketään ja mitään, mikä on pantava helteen viaksi, ei kirjailijoidemme.

Parin siipalle kiikutetun Alberto Moravian teoksen lisäksi yritän edetä Antonio Tabucchin ja Carlos Fuentesin viitoittamalla tiellä. Vinkkejä saa antaa.

Polttavalle kesäkadulle ei ole vielä päästy. Itse asiassa ei parveketta pidemmälle.

tiistaina, kesäkuuta 16, 2009

Shaking all over

 

Porttikosken nk. VIP-alueelta siirryttäessä metsätaivalta pitkin tanssilavalle matkaajat kohtasivat oudon näyn. Nyrhis, Mirkka ja Matti esittivät ohikulkijoille Shaking All Over -fiiliksiä. Sodankylä Witch Project?
Posted by Picasa

maanantaina, kesäkuuta 15, 2009

Anni Sinnemäki

 

Onnittelin Sodankylän elokuvajuhlien teltan Nanook-näytännössä Anni Sinnemäkeä saman tiensä sekä puheenjohtajuudesta että vaalivoitosta.
Posted by Picasa

Aleksi Bardy ja Anna Tulusto

 

Robert Flahertyn Nanookia seuraamassa teltassa olivat myös Aleksi Bardy ja Anna Tulusto. Sodankylä 2009.
Posted by Picasa

Lapin luonto

 

Lapin luonto luo outoa taikaa... Matkalla Sodankylän elokuvajuhlille 2009.
Posted by Picasa

Atik Ismail

 

Sodankylän elokuvajuhlien vakiovieraisiin kuuluu Bloggarinakin kunnostautuva Atik Ismail.
Posted by Picasa

John Boorman

 

Uni ja virta ovat avainsanoja John Boormanin elokuvatuotantoon. "Harmonian löytyminen on elämäntavoitteeni", hän sanoi Sodankylässä 2009.

Juttelin Porttikoskella hänen kanssaan kahdesta asiasta: rakkaudesta elokuvahistoriaan ja musiikista hänen elokuvissaan. Musiikia tärkeämpiä ovat hänellä hiljaisuus ja tehosteet. Esimerkiksi Syvä joki -elokuvassa, jonka monet muistavat banjon ja kitaran taistelusta elokuvan alkukohtauksessa, musiikkia on kaikkiaan vain 16 minuuttia. Banjotaistelusta hän ei paljoa puhunut: "Se oli helppo."

Elokuvahistoria on Boormanille tärkeä kohde. "Elokuva on reilut sata vuotta vanha. Olen ollut elokuvan kanssa tekemisissä siitä lähes puolet ja olen tavannut monia varhaisempia, pioneeriaikojen toimijoita henkilökohtaisesti. He keksivät niin monet elokuvassa nykyisin käytettävät asiat. Jo siksi elokuvahistorian tuntemus on tärkeää. Se on saanut minut tekemään dokumenttielokuvia ja julkaisemaan kirjoja aiheesta."
Posted by Picasa

Robert Guédiguian

 

"En halua tehdä mitään aiemmin jo tehtyä, vaan otan tietoisia riskejä. En kirjoita juttuja vain siksi, että jokin toimii hyvin. Aina pitää ottaa riskiä motivaation ylläpitämiseksi”, ranskalainen ohjaaja Robert Guédiguian kertoi Sodankylän elokuvajuhlilla 2009.
Posted by Picasa

maanantaina, kesäkuuta 01, 2009

Helteen jälkeen

Helsinkiä hyväilee helle vielä tänään, mutta viikolle on luvattu kylmenevää. Kirjan teksti on oikoluettu kertaalleen, mutta nimi- ja elokuvahakemistojen sivuttaminen on vielä edessä. Tässä tapauksessa se ei ole ihan pikkuhomma.

Väistämättä katse kuitenkin suuntautuu eteenpäin, työpaikan kesällä tapahtuvaan muuttoon ja Sodankylän elokuvajuhliin. Työhuone pitää purkaa laatikoihin ja samalla miettiä mitä heittää pois. Sodiksen osalta perusasiat ovat kunnossa, majoitus ja liput ostettu.

Oikoluku on sysännyt syrjään muun lukemisen. Yksi kirja on listalla juuri nyt, Lundin yliopiston väitöskirja joulukuulta 2007. Tommy Gustafsson on kirjoittanut selvästikin mainion teoksen En fiende till civilisationen. Manlighet, genusrelationer, sexualitet och rasstereotyper i svensk filmkultur under 1920-talet. (Sekel Bokförlag, 2007).

Ruotsin elokuvahistorian "kultainen aika" saa siinä kyytiä. Voisin joskus tehdä saman suomalaisen elokuvan historialle. Mutta tämä kaikki siis helteen jälkeen.