Rkp:n dilemma

Kolmas - itse asiassa Vihreiden jälkeen vasta neljäs hallituspuolue Rkp piehtaroi Keskustan tavoin vaalitappiossaan. Tappio eli ravunkäynti, kuten ruotsalaiset asian ilmaisevat, oli tuntuvin pääkaupunkiseudulla.

Kymmenessä vuodessa leppäkerttujen määrä Helsingin valtuuston faunasta on pudonnut kahdeksasta viiteen. Kannatuslukuina se tarkoittaa tiputusta 5,4 prosentista 4,7 prosenttiin. Tuorein tappio saattelee puolueen kipurajoille, sillä kannatus ei riitä itsestään selvästi kaupunginhallituspaikkaan.

Rkp:n puheenjohtaja, ministeri Wallin ei ole helsinkiläinen, kuten ei kukaan puolueen puheenjohtaja sitten Jan-Magnus Janssonin. Luonteva vaaliveturi siis puuttuu. Kriitikot eivät myöskään niele purematta sitä, että etelässä Rkp:n pitäisi osoittaa Wallinin sanoin "skärpt framförhållning i konkreta frågor och ideologiskt stuk". Siteeraus Hbl:ssä on epäselvä, mutta ymmärsin niin, että painoa pitäisi siis antaa konkreettisille kysymyksille ja jättää ideologiset kysymykset taka-alalle. (Poliitikon kielenkäytöstä muutenkin: esimerkiksi sanoja framförhållning ja stuk eivät tavalliset nettisanakirjat tunne - voimme päätellä että kyse ei ole pyrkimyksestä helposti ymmärrettävään kieleen vaan väistelystä.)

Kriitikoiden mielestä tässä ei ole järkeä. Jörn Donner (sd) sanoo Hbl:n haastattelemana, että tätä voidaan luonnehtia termillä "snömos", lähinnä suomeksi lumisose, joka sulaa lämmössä. Rkp:llä ei ole katu-uskottavuutta eikä näkyvyyttä. Hän tarjoaa käyttöön vanhaa "keppihevostaan", kaksikielisyyttä. Käyttämättömiä voimavaroja löytyy kaksikielisistä perheistä, nyt myös perheistä, joissa on muitakin kuin suomen- ja ruotsinkielisiä.

Barbro Teir kehottaa juuri päinvastaiseen kuin Wallin: ensin pitäisi selvittää ideologiset kysymykset, sitten jatkaa selkeästi sen pohjalta konkreettisiin kyymyksiin. Rkp:n pitäisi päättää onko se vasemmisto-, keskusta- vai oikeistopuolue. "Nyt puolue syleilee sekä ex-kommunisteja että oikeistolaisia", Teir huomauttaa.

Liberaaliksi itsensä määrittelevä professori ja ent. Vasabladetin päätoimittaja Birger Thölix sanoo Rkp:n leimaantuneen liikaa oikealle, oikeistopopulismiin. "Kieli ei ehkä olekaan se kitti, niin kuin on uskottu ja luotettu", professori sanoo. "Voiko kielipuolueesta enää edes puhua?" Jotkut ovat vaatineet uhkakuvia yhdistämään suomenruotsalaisia, mutta professori pitää parempana "vapautunutta kieli-ilmastoa". Lahjakkuudet ajautuvat toisiin puolueisiin, professori sanoo ja arvelee, ettei Bjarne Kallis (kd) ja Alexander Stubb (kok) olisi välttämättä päässeet asemiin Rkp:ssä.

Myös Thölixillä on sanottavaa ideologisista perusasetelmista. "Suomenruotsalaiset ovat aina olleet jakaantuneet kahteen ryhmään. Köyhien mielestä rikkaat ovat olleet yksiä perkeleitä. Sellainen pohja pettää ennen pitkää."

Siv Sandberg toteaa, että Rkp on ollut hampaaton pääkaupunkiseudun suurissa kysymyksissä liikenteessä ja asumisessa sekä siinä halutaanko metropolia vai ei. Sipoon tapaus heikensi myös helsinkiläistä rkp-ryhmää, jolta puuttuu vetovoimaisia johtohahmoja "äänimagneeteiksi".

Yhteistä kaikille näille on se, että kommentaarit näyttävän keskittyvän tiukasti Rkp:n sisäisiin asioihin.

Retkiä Helsingissä

Aamu oli aurinkoinen ja teimme kävelyretken eteläiseen Helsinkiin. Sinne päästyämme pilvet olivatkin karanneet yllemme ja rannalla tuuli ikävän voimakkaasti. Hieman sisempänä kaupungissa oli kyllä varsin mukavaa.

Mutta hieman hulabaloomaisen täyden Cafe Ursulan korvapuustit, munkit ja leivokset olivat priimatavaraa. Niistä saisivat muut kahvilat ottaa oppia, sillä kaupungissa taso vaihtelee rajusti.

Kala-allergikkona kiersin Silakkamarkkinat kaukaa. Meteli kuului hyvin Tähtitorninmäelle ja kalan haju Unioninkadulle. [Tiesittekö muuten, että 1819 perustettu Union gatan viittaa Suomen ja Venäjän kymmentä vuotta aikaisemmin syntyneeseen ihasteltavaan unioniin.]

Teini kulki koko matkan mukana ja huudatti kännykkäkaiuttimestaan omaa rämäläläbämbäm-musikkiaan vain osan aikaa. Vaikka nuori kapinallinen kaikin tavoin yritti osoittaa, ettei ole kiinnostunut historialuennoistamme - vaimo on ollut aikoinaan vuosikausia Helsingin kaupungin oppaana enkä minäkään ole jäänyt aihepiiristä täysin oppimattomaksi - aina silloin tällöin katse kääntyi kuin ohimennen kiinnostuneena sormemme osoittamaan suuntaan.

Paniikkiin hän joutui vain silloin, kun totesin, että viisitoistavuotisna hän tulee osaamaan kaikki kaupungin patsaat ja rakennukset ulkoa. Siis hänkö, joka aina sanoo, että ei hän tule mukaan katselemaan "joitakin taloja". Jotakin tarttuu aina matkaan...

Berliinin munkki on kuitenkin tehokas lahjus tulevaisuudenkin kävelyretkillä, joiden valistusosuus osoittaa selvästi postmodernin historiatajuttomuuden harhan.

Olen ollut huomaavinani, että blogimiittien luonne kestää erilaisia vaihteluja.

Mikä ettei sellaista voisi joskus rakentaa "opastetun" tai ehkä paremmin sanottuna kommentoivan kävelyretken ympärillekin? Siihen voi sitten piknikin tai baarikierroksen yhdistää varsin sujuvasti ken haluaa.

Metro

Helsinkiin muutettuani Oulun vierailut olivat aina kiintoisia. Velipoika asui opiskelija-asuntolassa Välkkylässä ja kun Rattorilupin ilta päättyi aikaisin, saattoi ulkona tupakoivilta kysyä: "Mistä lähtee metro Välkkylään?"

Tänään Helsingin metro täyttää virallisesti - siis avajaispäivästä laskettuna - 25 vuotta. Matkustettu sillä oli ruuhka-aikoina jo kesäkuun alusta. Asemia oli kuusi Rautatientorilta Itäkeskukseen.

Vaikka suunnitelmia metron rakentamiseksi oli ollut aiemminkin, Helsingin poliitikot päättivät metron rakentamisesta loppukeväällä 1969. Herttoniemen ja Roihupellon välisen koeradan pykääminen aloitettiin samana syksynä. Koejuna huristeli radalla jo loppuvuonna 1971. Nykyisen metron vihki käyttöön neljännesvuosisata sitten tasavallan presidentti Mauno Koivisto.

Hyvää syntymäpäivää meille metron käyttäjille!

First we take Manhattan

First we take Manhattan, then we take Berlin. Ei vaan Sipoohan se oli. Helsinki saa pari tuhatta asukasta ja paljon maata gryndereille.

Mutta ei se kaikkein hulluinta politiikkaa ole. Sitä tekee Jyri Häkämies (kok) Afganistanissa.

Häkämies on nimittäin sitä mieltä, että se mitä Afganistan tarvitsee juuri nyt, on aseita. Jollei Afganistanissa tunnustettaisi muita uskontoja, ristisin käteni ja katsoisin taivaaseen anovasti.

Muutenkin kaikki näyttää kirkkaammalta, mutta ei tämä kesää ole.

Helsingin patsaiden siirtosuunnitelma

Jos joku on innostunut suunnittelemaan uusiksi Helsingin patsaiden sijoituspaikat, niin kannattaa katsoa Ylen elävästä arkistosta Veikko Itkosen tuottama Katselemme patsaita.