Ille faciet

Aikomoista hiljaiseloa, vichynjuontia täällä Clichyssä elämä on ollut. Äiti soitti ja valitti, etten ole kirjoittanut blogia entiseen tapaan. Toisaalta kukaan muu ei ole valittanut. Kyse ei siis ole vain määrästä vaan myös laadusta.

Helmikuu on perinteisesti omistettu työlle ja opettamiselle. Molempia on riittänyt, kiitos kysymästä. Repertuaarista on kaiveltu vanhoja tuttuja asoita, mutta paketteja on sentään vähän koristeltu. On puhuttu ja väliin vähän saarnattu historian perusasioista, propagandasta, sensuurista, nationalismista.

Käyntikorttiin voisi siis kohta painattaa sen perinteisen matkalaukkuhistorioitsijan ammatti-identiteetin logon: Travelling Historian. Joskus oman sanatulvan keskelle nousee atavistinen muisto suvun historiasta, jossa saarnaajia jumalien ja vähän muunkin armosta on noussut väkijoukkojen keskelle sanaa jakamaan. Käytännössä tilanne on hieman omituinen, ajattelee toista kuin mitä puhuu.

Tunteen voivat tietää vain ne, jotka sen ovat kokeneet. Kuten Freud ja Zizek häntä siteeraten sanovat, ainoa oikea tunne on ahdistus. Muu on petosta.

Sanan lisäksi siis kuvaa ja ääntä on jaettu, paitsi silloin kun esiintymispaikan laitteet eivät nyt sitten vain suostu toimimaan millään järkevällä tavalla, vaikka asiantuntija toisensa jälkeen vuosien varrella siellä yrittää. Ille faciet ei todellakaan ole lentävä lause tällöin.

On ollut vaikeaa ennenkin saan selitykseksi. Eniten korvenneissa laitteistoissa on silmämääräisesti kiinni kymppitonni. Ongelmia on, mutta sille ei tehdä mitään, vaan tilanne jatkuu vierailijasta toiseen. Niin toimii ammattikorkeakoulu vuokratiloissa.

Ehdotukseni on nykymenon mukainen. Laitteitahan ei koskaan saada toimimaan, se on tullut jo selväksi. Siksi luvatuista mutta toimimattomista laitteista pitäisi luennoitsijan saada ylimääräinen erikoispalkkio - kokonaispalkkion huomioon ottaen suuruusluokkaa 0,50 euroa tunti. Ja kommandopipo luokan edessä koettua aitoa häpeää varten.

Vaikka lumihangessakin on tarvottu, pääsääntöisesti jatkuvat pakkaset ovat pakottaneet tällaisen herkkänahkaisen pysyttelemään sisätiloissa. Osin elämäntilanne on parantunut, sillä omaksi hämmästykseksi tupakointi on vähentynyt minimiin. Eilen ei yhtään eikä tänäänkään. Perjantaina varmaan kolme tai neljä. Alle askin viikossa joka tapauksessa. Pakkasessa tupakointi ei ole minun juttuni. Eikä muuten tee edes mieli. Katsotaan kuinka lämpimällä käy.

Hair cut -tunnustusta jatkaakseni myös kuukausia kestävä ja jatkuva antiobioottikuuri onkin saanut jälkiteinifinnit pois naamasta. Niitä oli parhaimmillaan 50 päivässä, että repikää siitä. Tai puristakaa jos niikseen tulee. Iho on nyt siloinen kuin vauvan peppu. Kun saisi vielä turhat ajatusfinnit pois, niin saisi aivoistakin yhtä siloisen. Silloin voisi tehdä vaikka mitä hurjaa.

Sublimointia

Kesäaamu oli sen verran valloittava, että käväisimme vajaan kahdeksan kilometrin lenkillä. Lähdimme jo ennen yhdeksää liikkeelle.

Tasoitukseksi urheiluhengen sublimoinnille olemme syöneet pari tuntia jääkaappia tyhjäksi: Heti lenkin jälkeen ciabattaa vuohenjuustolla ja ohuella siivulla eilen tehtyä jääkaappikylmää, valkosipulista ja pippuroitua porsaanfilettä. Sen jälkeen rauhoittuminen. Parvekkeen lämmössä nautimme kumpikin lasillisen camparia hyvälaatuisen appelsiinimehun ja kivennäisveden seassa.

Parvekenotkuilun jälkeen oli aika kattaa ateria parvekkeelle. Pidättäydyimme porsaanfileessä, joka oli nyt uunikuumaa, täytetty vuohenjuustolla ja reunustettu uunissa samalla kertaa kypsyneillä luumutomaateilla. Plain and simple.

Lisukkeena ruotsalaisia uusia perunoita ja herkkusieni-sipuliseosta - valmistetaan paistinpannulla voissa ja öljyssä, sekaan tavallista soijaa ja makeaa soijaa sekä ripaus pippuria). Ruokajuomana proseccoa lasillinen. Jälkiruoaksi ryypyllinen sisilialaista limoncelloa.

Välissä oli tapahtunut kaikenlaista. Lapsi oli lenkin aikana tehnyt täydellisen suunnitelman. Palattuamme hän esitti 107 euron laskun vanhemmilleen eilisestä todistuksesta. Euro per numero.

Ainakin bisneshenkisyys tarttuu näemmä lapsiin kuin häkä. Tätä ei ole kotona opetettu. Eilen ensi töikseen saatu kymppi oli hävinnyt - koko kaveripiiri nautti sillä jäätelöä ja limonadia.

Lenkin endorfiinit kai aiheuttivat sen, että palkitsemista tapahtui, mutta ei suinkaan läheskään vaaditussa määrin.

Hyvän liikeidean mielestään keksineen lapsen naamassa se näkyi, ja antoi minulle aiheen ihmetellä viattomasti, miksi luonteva ilo kesäloman alkaessa ei näy olemuksessa.

Neuvottelut olivat rankat, mutta toivottavasti elämän perusteita selventäviä.