Kevättä ilmassa

Maanantaiaamun todellinen piristyspommi ei ole lasillinen grapemehua vaan Bruce Willisin tähdittämä sotaelokuva. DVD:llä saatavissa oleva ja kolmeen kertaan Nelosella televisiossa esitetty Tears of the Sun ei hitaudellaan ja jähmeydellään vetoa, mutta aamuseitsemältä sen esittämän etnisen puhdistuksen rytmikäs ratatataa (kahden tunnin kestossaan) riittää kahvimukilliseen jos toiseenkin.

Päivitys uuden sotaelokuvan sykkeeseen oli hieman tahmeaa, mutta toivottavasti kieli vertyi tarpeeksi tunnin kestoisen puhelun aikana. Päivällä sitten huomasin, että joitakin vanhoja juttuja myös ilmestyy. Taannoin Turun ylkkäri jututti kulttielokuvista, joita esitettään täysin rinnoin Suomalaisen elokuvan festivaaleilla Turussa huhtikuussa.

Kun sitten ahkerasti, mutta kohtuullisin vähin villoin selvittelin Lauri Karilon (Kulttuurifilmi Oy. Kurki ja Suomi-Filmin opetusfilmit) taustoja ja henkilöhistoriaa, olikin takana jo seitsemän tunnin tauoton työrupeama.

Kiinalainen työlounas, vilkas suunnittelupalaveri sekä ekstratyötehtäväksi langennut pikainen perehtyminen rakkauselokuviin kollegan työhuoneessa ovat saaneet aikaan sen, että 9 tuntia on jo täynnä eikä loppua näy. Tai kaksitoista jos aamuyön alkutunnit lasketaan.

Kevättä on siis ilmassa. I'm back to business.

Päiväkirja, Gezelius ja professorien erillissotakannat

Sunnuntai 19.10.2008

Täytin 49 vuotta. Onnittelut välittyivät eri tavalla kuin aiempina vuosina. Innostuin laskemaan. Facebookin kautta sain 22 tervehdystä ja kuusi "naamakirjan" maililla. Blogissa onnittelijoita oli viisi. Neljä lähetti onnittelunsa tekstiviestillä, ja vain kaksi - äiti ja käly - soittivat. Vaimo onnitteli laululla. Lapsi loikoili sen ajan Aku Ankan taskukirjan takana omassa huoneessaan. En saanut ainuttakaan kirjettä tai postikorttia tapahtuman johdosta.

Syntymäpäivää ei juhlittu muuten kuin että söimme hyvän aterian kaupungin parhaassa kiinalaisessa, Kalevankadun Nankingissa. Ankkaa sitruunakastikkeessa oli minun valintani. Ankan syöminen on kai nykyään epäeettistä, koskapa näitä eläimiä ennen loppuaan ruokitaan pakottamalla.

Lapselle tuli kiire ruokailun jälkeen tapaamaan koko viikonlopun pois ollutta ystäväänsä. Hän on tullut teini-ikään ja pyrkii irrottautumaan vanhemmistaan kuten teinin kuuluukin tehdä. Hän täyttää ensi viikolla 12.

Ruokaa odotellessa tenttasimme ateistivanhempina pakanalastamme tulevasta uskonnonkokeesta välttääksemme puhetta tulevista elektroniikkahankinnoista. Tällä kertaa lapsen ei tarvitse päntätä uskonkappaleita, vaan kyse on enemmänkin uskonnonhistoriasta. Se liippaa läheltä Suomen historiaa, jota toivomme hänen hallitsevan. Sen verran kai kahden historioitsijavanhemman jälkeläiseltä voi odottaa.

Anders Chydenius oli tuttu jo edellisestä historiankokeesta, ja jopa Johannes Gezelius. Kysyin kumpaa Johannesta tarkoitetaan, vanhempaa vai nuorempaa. Kysehän oli isästä ja pojasta. Siihen ei ruokailuporukka osannut vastata.

Arvelin että kyse oli vanhemmasta. Johannes, vanhemmissa teksteissä Juhana Gezelius vanhempi eli 1600-luvulla. Hän eteni Turun piispaksi Ruotsissa ja Virossa opiskellen teologian tohtoriksi ja hänestä tuli Turun piispa ja Turun Akatemian varakansleri vuodesta 1664 kuolemaansa saakka vuonna 1690.

Ensimmäinen professuuri hänellä oli itämaisissa kielissä ja kirjallisuudessa Tartossa, mutta hän muutti takaisin syntymämaahansa Ruotsiin, Västeråsiin kymnaasin teologian lehtoriksi ja sai Stora Skedvin kirkkoherran viran Taalainmaalla. Väkirikkaiden alueiden kirkkoherran virat olivat varsin tuottoisia myös taloudellisesti.

Mutta palvelu valloitusmailla oli sitä vielä enemmän. Ruotsin suurvalta-ajalle tyypillisesti hän toimi ennen Turkuun tuloaan Liivinmaalla superintendenttinä ja Tarton yliopiston varakanslerin sekä Riian ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherrana.

Koululaisten muistoihin tämä kansanopetusta kannattanut mies pääsi julkaisemalla omassa painossaan oppikirjoja.

Kuuluisin niistä on vuodelta 1666. Sen nimi on helppo muistaa: Yxi paras lasten tawara. Siitä on otettu yli sata painosta. Kirjasta löytyi aapinen, Martin Lutherin kirjoittama Vähän katekismus selityksineen, katekismuksen keskeinen sisältö kysymysten muodossa sekä raamatunlauseiden valikoima, jossa ovat Pyhän Raamatun oleellisena pidetyt opetukset.

Teologista kirjallisuutta hän julkaisi runsaasti, mutta hän kirjoitti myös kreikkalais-latinalaisen sanakirjan ja julkaisi laajan ensyklopedian Encyclopedia synoptica (1672).

Sekin oli oppikirja, Gezeliuksen opiskelevalle nuorisolle tarkoittama. Kyse oli tieteisopista, vetenskapslära, joka oli järjestetty skolastisen filosofian periaatteiden mukaan. Siinä filosofia jaetaan formaaliin filosofiaan, joka käsittää grammatiikan, retoriikan ja logiikan sekä reaalisen filosofian, joka on osittain teoreettista, osittain käytännöllistä. Teoreettisen filosofian osa-alueet ovat metafysiikka, pneumatiikka eli henkioppi, fysiikka ja matematiikka sekä käytännöllisen filosofian etiikka, politiikka ja taloustiede. Monipuolista koulutusta, sitä paitsi yleissivistävää.

Niillä pärjäsi kaikkialla maailmassa etenkin kun hän painotti voimallisen kurinkäytön sijaan koululaitoksessa havainnollisuutta, hyödyllisyyttä, ja omatoimisuutta, vieläpä niin, että oppilasta kohdellaan lempeästi ja ystävällisesti. Nämä Ruotsin syrjäytetyn uudistushahmon Johan Amos Comeniuksen opit tulivat käytäntöön Gezelius vanhemman toteuttamassa kouluuudistuksessa 1680-luvulla. Sisällöllisesti oppia oli saatu myös Saksasta, jo vuonna 1635 kuolleelta Wolfgang Ratkelta.

Gezelius vanhempi lienee innostunut oppikirjojen tekoon Ruotsin vuonna 1649 uusitun koulujärjestyksen johdosta, oppimiseen ja sivistykseen kannustaneen kuningatar Kristiinan aikana.

Koululaitos poikkesi rakenteeltaan jonkin verran nykyisestä. Opetuslaitoksia oli neljänlaisia: akatemioita, lukioita ja ylempiä sekä alempia triviaalikouluja. Triviaalikoulussa käytiin neljä yksivuotista luokkatasoa, mutta ne, jotka eivät halunneet jatkaa pidemmälle, saivat oppinsa lyhyemmässä ajassa kirjoitus- ja laskentoluokalla. Triviaalikoulusta saattoi edetä neljään yksivuotiseen luokkatasoon perustuvaan lukioon.

Triviaalikoulun viimeisellä ja lukion ensimmäisellä luokalla opeteltiin logiikkaa. Logiikan perusteet päntättiin ulkomuistiin. Ne, jotka halusivat lukiosta akatemiaan, saivat lisäksi muutaman tunnin opetusta filosofiassa.

Logiikkaa harjoitettiin pääasiassa väittelyillä. Sen on nykykoulutus Suomessa unohtanut. Niinpä meistä on tullut huonoja väittelijöitä, vaikka riitelyyn kyllä kykenemme. Koulun pitäisi satsata enemmän puheeseen, asioiden selvittelyyn ja keskinäiseen väittelyyn.

Vaimo piti hyvänä, että uskonnon oppikirjassa on oma lukunsa kansanuskonnoista, tavoista ennen katolisen kirkon tuloa Suomeen. Arvaisin vanhemman Gezeliuksen liittyvän juuri tähän. Hänen elämäntehtäviinsä kuului vanhan uskon hävittäminen.

Vuonna 1673 Gezelius antoi määräyksen loitsujen hävittämisestä: Kaikki vanha taikausko, jota ovat loitsut (etenkin riistaa pyydettäessä jne.) hävitetään saarnaamalla tarmokkaasti sitä vastaan, vakavin nuhtein, ja maallisen oikeuden avulla sekä asiaan kuuluvalla kirkkokurilla; mikäli taikauskon harjoittajat kuitenkin ovat liian jäykkäniskaisia eivätkä välitä näistä keinoista, kysytään neuvoa tuomiokapitulilta. Taikuudesta ja loitsinnasta tehdään välittömästi ilmoitus maallisessa oikeudessa."

Nuorempi Juhana Gezelius sai 43-vuotiaana pestin Turun piispana isänsä kuoleman jälkeen 1690. Muotokuvissa hän näyttää mustanpuhuvalta ja huomattavasti synkemmältä kuin leppoisan oloinen isänsä, joka oli kuvattu kyllä harmaapartaisena ja ehkä rajuuttaan ja voimaansa menettäneenä. Nuorempi Juhana Gezelius oli 1680-luvulla kahdeksan vuotta Inkerinmaan superintendentti, jonka päätehtävänä oli inkerikkojen ja karjalaisten ortodoksien käännyttäminen luterilaiseksi. Tietokirjat puhuvat "voimallisesta käännyttämisestä". Se tarkoittaa ylemmän vallan ja väkivallan käyttämistä.

Isänsä poika Gezelius oli siksi, että hän jatkoi isänsä töitä, muun muassa Gezeliuksen raamattuteoksen valmistamista.

Toinen päivän suuri aihe oli Suomen asema toisessa maailmansodassa. Vanha konservatiivinen ja nationalistinen historioitsijapolvi on takertunut termiin erillissota, jonka käytöllä on ollut tarkoituksena häivyttää Suomen ja Saksan välisen suhteen tosiasiallinen läheisyys. On tarrauduttu dokumentin puutteeseen. Kun ei ole kirjoitettua liittosopimusta, ei ole sotaliittoakaan. Se mitä käytännössä tapahtui maiden välillä, ei näitä historioitsijoita liikuta. Suomi taisteli omaa sotaansa ja sillä hyvä. Saksan tai Adolf Hitlerin tai natsien kanssa sillä sodalla ei ollut mitään tekemistä.

Helsingin Sanomissa (19.10.) Esa Mäkinen oli saanut vajaa kolmekymmentä historian professoria vastaamaan viiteen kysymykseensä historian taitekohdista. Tärkeimmäksi vastauksissa oli noussut se, että suurin osa piti järkevänä kuvata Suomen toisen maailmansodan aikaista suhdetta Saksaan liittolaissuhteeksi. De facto-liittolaissuhde, joka tarkoittaa tosiasioiden hyväksymistä totuudeksi, ajaa ohi juridiset ja historiateoreettiset pohdinnat siitä, pitääkö kaikesta olla paperi.

Itse olen ollut erillissota-teesiä vastaan jo 1980-luvulta. Tunnetuista historioitsijoista Markku Jokisipilä on sitä kantaa edustanut ja viimeksi professori Henrik Meinander pääsi tai joutui kannastaan julkisuuteen. Vahinko ettei toimittaja saanut professorien vastauksille enemmän tilaa, vaikka juttu lehtijutuksi oli toki laaja. Suomalaiset suurlähettiläät saivat paljon enemmän kantojaan esille Suomen Kuvalehdessä, kun ulkoministeri Alexander Stubb julkaisi heidän kantojaan maailman menosta.

Esa Mäkinen teki miehen työn jutullaan Hesarissa. Hän ehkä lyhensi akateemisen tiedon tietä kouluihin ja koteihin vuosikymmenellä.
Kyselyt historian professoreilta ja maamme toimivilta suurlähettiläiltä ovat hyvää journalismia ja kaiken kaikkiaan kannatettavaa toimintaa.

Yhtä vaille viisikymmentä

Viideskymmenes elinvuosi lähti tuossa aamuseitsemän paikkeilla kulumaan. Olo vastaa ikää aika tarkasti.

Päinvastoin kuin viime vuosina on ollut tapana, oli aamuksi laitettu kystä kyllä pöydän täydeltä, vaikka onnittelulaulun ajaksi lapsi piiloutui Aku Ankan taakse. Suostui kuitenkin tulemaan yleisvaltakunnallisesta teininäreestään huolimatta aamiaiselle.

Riemullista syntymäpäiväjuhlaa odotellessa olen viime viikolla lueskellut paitsi Jouko Kokkosen urheilu ja nationalismi -väitöskirjaa (kiitos SKS lahjasta!) myös Matti Klingeä. Professorin päiväkirjat ovat perää perää luettuna varsin kiintoisia, erityisesti kohdissa, jossa hän intoutuu hieman luennoitsemaan. Ne ovat antoisia hetkiä historianystävälle.

Päiväkirjoissaan tai muistiinpanoissaan Klinge on mielestäni hieman radikaalimpi kuin mitä hänen tosielämän imagonsa on. Hyvä niin. Toisin päin se olisikin sietämätöntä. Mutta hattuani professorille nostan mielelläni! Tällaista lisää.

Itse asiassa olen ajatellut tehdä itse sellaista lisää. Yritän kirjoittaa tämän ja muiden blogien ja kirjojen ja artikkelien ja puhetilaisuuksien ohella vuoden ajan päiväkirjaa, jonka voisi julkaista kirjana. Koska viisikymppisyyteen on tänään tasan vuosi, työnimeksi sopii Viidenkympin villitys.
Kustantajat voivat tehdä tarjouksia. Voittaako nopein vai paras, jää nähtäväksi.

Päiväkirjaa

Neljän päivän paussi. Viime viikkoisen Amsterdamin matkan jälkeen tekemistä riitti enemmän kuin tarpeeksi ja tämä tihkusade, musta märkyys ja hämmentävä riippuvuus dead line-elämästä otti voimille.

Jätin keskiviikkona kaikki pikkujouluihin viittaavankin väliin, vaikka "naamakirja" välittikin houkuttelevia tarjouksia solkenaan.

Alkuviikon huippukohtia oli postin ilmoitus "isokokoisesta kirjeestä". Sateessa marssin sitten postiin ja sain amerikkalaisen säkin, jota piti tietysti kannella ympäri kaupunkia. En tuntenut oloani joulupukiksi, sillä ihmiset reagoivat epätavallisen näköiseen kantamukseeni lähinnä syrjäyttävästi.

Jättikokoisen muovisäkin sisällä oli kahdeksan Vidal Goren kirjaa, jotka olivat matkanneet varsin vikkelästi suuren meren yli. Hänen muistelmiaan, ensimmäinen nimeltään Palimpsest ja toinen Point to Point Navigation nyt sitten lähiaikoina lueskelen. Spontaaneja nettiostoksia Hanhensulan yllyttämänä.

Jälkimmäinen muistelma alkaa tunnustuksella. Gore kertoo saapuneensa sen oven äärelle, jossa lukee exit, ja toteaa tässä tilanteessa, että "oikeastaan ainoa asia josta olen aina pitänyt on elokuvissa käynti". Semmoinen päällekirjoitettu elämä.

Lueskelen samalla vähän kerrallaan Natalia Laurilan uutuuskirjaa Parhaat Bollywood-elokuvat. Haastattelen tekijää ensi maanantaina Kolmen sepän kirjakaupassa iltaviideltä. Kirjan staili kansi ja piirustukset taitavat olla bloggaritoverin käsialaa.

Keskiviikkona saimme kollegan kanssa tämän syksyiset Dokumentin ydin -tapahtumat talvitelakalle. Viiden vuoden aikana olemme pyhiinvaeltaneet Orionin valkokankaan välityksellä dokumentin ytimeen 41 kertaa. Paikalla ei ollut paljon väkeä. Ensi kevääksi, joskus huhtikuulla yritämme vielä pari kertaa jakaa dokumentinsanaa.

Sitä ennen pitäisi kirjan käsikirjoitus vihdoin saada valmiiksi ja seuraavat kirjat aloitetuksi enemmänkin kuin vain pilkkeenä silmäkulmassa.

Tasavallan Presidentin juhlavastaanotto alkaa. Pitänee siirtyä tarkailuasemiin.

Eilinen A-studio esiintyminen löytyypi nyt Ylen Areenasta. Esitän kryptisen lausuntoni ohjelman lopussa.

Päiväkirjailua

Tilastoista huomaan, että tämä blogi tavoitetaan yhä useammin myös Agricolan arvovaltaisesta rss-hakemistosta. Tervetuloa sieltäkin tasapuolisesti.

Viime aikoina jumitelleen Blogilistan kautta tänne tulee noin 10-15 prosenttia kävijöistä, useimpina päivinä ei sitäkään. Se väylä on selvästi hiljentynyt. Syitä siihen keksin pari: tuoreita-listan nopea kierto jonotilanteissa ja etusivun nyt luetaan -listaukseen liittyvä väistämätön yksipuolisuus, joka heijastuu sekä sinänsä demokraattiselle top-listalle että luetuimpien listalle.

Vähintään viikottain blogissa käyviä Blogilista-tilaajia näyttää olevan tänä aamuna 227. Määrä on noussut tänä vuonna kymmeneksellä, mikä on positiivista, sillä luettavaksihan tämä on tarkoitettu, mutta aika vähän, kun ottaa huomioon listalle rekisteröityneiden määrän kasvun.

Tuolta blogin otsikon alta Blogilistalle rekisteröityneet eli tunnuksen omaavat ja sisään kirjautuneet voivat sen kätevästi lisätä omalle suosikkilistalleen.

Tavoite on entinen, 100000 lukijaa päivässä. Siihen asti on syytä petrata. (Tavoite voisi olla huomattavasti korkeampikin. En tiedä yhtään syytä, miksi tätä ja blogitovereitteni blogeja lukisi harvempi kuin esimerkiksi Helsingin Sanomia. Tänään minä en lue edes HS:ää, sillä lehteä ei ole tänä aamuna tullut. Maksettu se kyllä on. Vai onko?)

Viimeisistä kahdeksasta tuhannesta rekisteröityneestä Blogilistalla vain muutama näyttää tarttuneen tilaajaksi. Tai mistä minä tiedän. Voihan olla, että kaikki lukijat vaihtuvat aina muutaman viikon välein. Kommenttien kirjo ei hirvittävän montaa lukijaa ole tehnyt tutuksi, mutta onpahan joitakin - hei vaan! - ja samalla minusta on tullut usein kommentoijien blogin lukijoita.

Facebookin välityksellä tuli ihan aluksi enemmänkin väkeä, mutta ei enää parina viime viikkona. En tiedä kuinka hyväksi jakelukanavaksi sen voi kehittää.

Muitakin ulos meneviä syötevirtoja olen silloin tällöin pystynyt bongaamaan, hämmentävää kyllä myös maan rajojen ulkopuolella. Kerran olin jollakin Ruotsin toplistalla nro 35. En tiedä miten se oli mahdollista. Jaiku-jälkiä ei paljon näe, Technoratia samoin varsin harvoin ja FeedBurner sekä vastaavat syöteautomaatit eivät jätä käsittääkseni jälkiä tilastoihin, jotka ovat muutenkin varsin epäluotettavia.

Tällaiselle monisanaiselle googlettaminen tuo valtaisan määrän kävijöitä - iso osa käy varmaankin kääntämässä kantapäänsä porstuassa, varsinkin jos hakukone tuo blogin kuukausihakemistoon eikä suoran päivittäisen litanian ääreen.

Alussa mainitussa historiablogien rss-syötehakemistossa on mukana myös Kemppinen, joka taannoin tuota umpeen avautuvaa solmua mainostaessaan kirjaili: "Harmi että osa jengistä kirjoittaa päiväkirjaa. Blogina julkaistu päiväkirja ei kuitenkaan ole rehellinen eikä kattava. Tai ainakaan minun silmääni ei ole sattunut sellaista."

Tämä sai minut tietysti heti päiväkirjailemaan, sillä mikäs sen parempi dokumentti, kuin kirjaimiksi muunnettu palanen elävästä elämästä. Tuhat ja yksi sanaa kertoo enemmän kuin syntymäpäivävalokuva.

Eikä Vantaanjoki ehtinyt virrata hiljaksijaan pitkääkään, kun tänään Don Kemppinen itse loihe turinoimaan uudesta tyylikkyytensä lähteestä, kadonneesta kaulahuivista, kertoo lukevansa satuja ja tunnustaa harkinneensa pitsinnypläystä ja ostaneensa kudontapuikkoja Los Angelesista. Dekkareita, satuja ja nypläystä. Populismin vaara, populismin vaara!

Erityisen tärkeää päiväkirjaileminen on historian emeritusprofessori Matti Klingelle, joka on niitä yhteenkerättynä julkaissut kohta hyllymetrin.

Jossakin viimeisimmän julkaisun arvostelussa viitattiin jo edesmenneeseen valtakunnan päiväkirjailija Matti Kurjensaareen. En tiedä sykähdyttikö vertailu emerituksemme sydäntä.

Kurjensaarea ei tunneta siitä, että hän keksi ilmaisut "ensimmäinen tasavalta" ja "toinen tasavalta". Niistä on siitä huolimatta ollut paljon harmia historianymmärrykselle tässä maassa.

Muta se on selvää, että päiväkirja on ihan cool eli ihqu. Ajattelin suuntautua samoin sen jälkeen, kun parin vuoden päästä täytän 50 vuotta.

Klinge odotti eläkkeelle asti, enkä tiedä olisiko se minun kohdallani hyväksi. Minulle tosin tapahtuu paljon vähemmän kuin menevälle emeritukselle.

Klingen yhdessä yhtiössä julkaistujen päiväkirjojen lista on vakuuttava ja osoittaa, että hän kuuluu niiin, joille koko ajan tapahtuu jotakin. [Merkkaan ne tähän kannustaakseni itseäni lukemaan niitä. Vai joko kannustaminen on politisoitunut niin, että se tarkoittaa yksinomaan jotakin negatiivista. Se on vähän kuin tarkistus. Viimeksi tarkistivat vuokraa, perskutarallaa. Kiroileminenkin on pop. Johtajien aateli käyttää sitä, kertoo alan viimeisin tutkimus.]

Päiväkirjastani (Otava 1999)
Eurooppaa (Otava 2000)
Luen ja matkustan (Otava 2001)
Humanistin iltapäivä (Otava 2002)
Kirjoitan muistiin (Otava 2003)
Teetä ja suurmiehiä (Otava 2004)
Rooma, Moskova, Sesenheim (Otava 2005)
Miksi? (Otava 2006)
Savo, rajat, papukaija (Otava 2007)

Miksi kirjoitin tällaisia päiväkirjajuttuja tänään?

Jotta panisin paremmaksi. Tässä tallentamisen arvoinen ruokaohje:

Mtabbal (munakoisotahna)

1 kg munakoisoa
2 dl bulgarianjogurttia
1/2 tl suolaa
1 1/2 sitruunan mehu
1/2 lasillista tahinaa
3 valkosipulinkynttä
3-4 rkl oliiviöljyä
persiljaa

1. Laita munakoisot sellaisinaan uuniin 250 asteeseen noin tunniksi.
2. Jäähdytä munakoisot ja kuori sekä hienonna.
3. Valuta liika neste jogurtista (laita siivilään talouspaperia ja jogurtti sen päälle valumaan).
4. Lisää jogurtti munakoisohakkelukseen.
5. Lisää seokseen puristettu valkosipuli, suola ja sitruunan mehu.
6. Laita joukkoon tahina ja sekoita.

Levitä seos lautaselle ja koristele hienonnetulla persiljalla. Lorauta päälle myös vähän oliiviöljyä.