Kinkkua ja laatikkoa

Veronpalautukset ovat tänään tulleet tileille. Vähän toista sataa euroa ei koko joulua tee, mutta lämmittää mieltä. Sillä saa kinkun laatikoineen ja kuoharia päälle. Sitä ennen on katsottava muutama sata Finlandia-katsausta. Niitä tehtiin kaikkiaan 700 helmikuusta 1943 heinäkuuhun 1964, jolloin verouudistus tappoi tämän elokuvagenren Suomesta.

Kaupassa on nyt verrattain edullista lihaa, possua ja nautaa. Syksyn teurastushintoja, kai. Ja kinkun oston odotustunnelmissa hinnat ovat laskeneet. Naudan sisäfileestä näemmä verotetaan lehtimainoksen mukaan 30 euroa kilolta, mutta hyvä kokki tekee halvemmastakin (alle 7 euroa kilo) maittavaa.

Kinkkua saa luulla alle neljän euron kilo, luuttomana menee vitoseen. Pakastimeen voi panna toisen ja kolmannenkin kinkun jos luulee kestävänsä yksipuolista ruokavaliota eikä kihti uhkaa.

Sanon silti, että on hullua olla syömättä lihaa juuri nyt.

Kun polttonesteiden hinnat ovat laskeneet monta kymmentä prosenttia, niin mihin tämä maataloustuotteiden jatkuva hinnan nosto nyt perustuikaan. Tuottajahinnoista en osaa puhua, vaan vain kuluttajan maksamista. Niissähän on tuottajahintaa, veroa, kauppaa ja varmaan jotain kierrätysmaksuakin...

Mutta polttonesteiden ja sen myötä tuotantokustannuksien nousulla tätä tänä vuonna tapahtunutta hinnan äkillistä nousua perusteltiin kovasti paljon. Olisi kiva, jos joku olisi tehnyt ruumiinavauksen tällekin asialle juuri nyt, polttonesteiden hinnan laskun jälkeen.

Katsoin lehdestä raaka-ainepörssin kuulumisia. Kaikki laskussa paitsi kaakao (45 % nousua vuodessa) ja sokeri juuri ja juuri plussalla. Mikä näitä nostaa? Joulusuklaan teko?

Itse asiassa en oikein jaksa uskoa näihin puheisiin ruoan hinnan jatkuvasta noususta. Miksi ne nousisivat enemmän kuin mikään muukaan, kun kenenkään etu ei ole tehdä maanviljelijöistä rahassa (ja rahasta) kieriviä juppeja. EU tappoi talonpojan, mutta nykyisten maatalousyrittäjien määrä alkaa olla kohdallaan. Tilakokojen kasvaessa ja yrityshenkisyyden vallatessa sijaa siellä on halua vaurastua luomulla tai ilman.

Skeptisyyteni takana on takaraivossa kolkkaava ajatus siitä, että näillä tämän vuotisilla järkkysuurilla hinnankorotuksilla syötiin etukäteen olemattomaksi vaikutuksiltaan jäävä alv-alennus. Ruoan arvonlisävero alenee ensi vuoden lokakuussa 17 prosentista 12 prosenttiin. Vaikka monet demarit tätä näyttävät vastustavan, minä en, jos sillä pienituloinen perhe saa sen viisikymppiä kuussa. Ja minä ja muut hyvin (ja kalliisti) syövät ehkä vajaan satasen.

"Ruoan hinta nousee" on mantra, jota toistetaan, kunnes riittävän iso osa meistä sen uskoo. Minä uskon enemmänkin siihen, että hallituspuolue Suomen keskusta on onnistunut maatalouspolitiikassaan, jonka rahoittamiseksi tämä mantra on välttämätön. Se sopii myös yrittäjähenkisten maanviljelijöiden pirtaan. Vasemmistolle se kelpaa verotulojen kasvun vuoksi. Vihreät ajattelevat, että luomun ja tavallisen ruoan välinen hintaero pienenee. Saisi pienetäkin, ei vähiten siksi, että itse tuotteissa ei taida paljon eroa olla.

Ainoa joka ruoan hinnan noususta kärsii on kuluttaja, varsinkin se, joka on vähillä tuloillaan tarkasti jo nyt syövä. Tuskinpä hänelle näitä veronpalautuksiakaan paljon tuli. Toivottavasti nyt edes kinkun ja laatikon verran.

Sallikaa minun nauraa

Tärkeimmistä poliittisista tavoitteista on sitten kansalaisilta tiedusteltu. Helsingin Uutiset on tehnyt kyselyn, jonka mukaan 44 prosenttia suomalaisista haluaisi, että hallituksen tulo- ja veroremontilla korjattaisiin ensisijaisesti naisvaltaisten alojen pieniä palkkoja.

Uutiset kertovat lisäksi, että ruoan arvonlisäveron alentamista pitää tärkeimpänä joka kolmas ja perintöveron alentamista joka viides. Nehän tekevätkin yhteensä lähes sata prosenttia. Satujen kolme toivomusta onkin siis empiirinen fakta!

Näin perintöveron alennus kuihtuu yrittävien kokoomuslaisten ja varakkaiden tiloja omistavien kepulaisten haaveiluiksi huolettomasta tulevaisuudesta. Käsittääkseni sukujen vaurastuminen ei ole ollut mahdotonta tähänkään asti.

Lehdistön tukemanakaan tämä porvarillinen kampanjointi ei siis selvästikään ole onnistunut. Onpahan palstamillimetrejä tai pikemminkin kilometrejä saatu taas aikaiseksi vähemmän tärkeästä yhteiskunnallisesta asiasta.

Monikohan olisi kannattanut varallisuusveron poistamista? Tuskin edes noin moni.

Huomattakoon, että kysymys, johon siis kansa vastasi kovin kielteisesti, koski parintöveron alentamista, ei poistamista.

Hyväksyttävin malli olisi varmaankin perintöveron tuottavan alarajan nostaminen. Karrikoiden sanottuna nythän veroa maksetaan perinnöistä, jotka eivät riitä vainajan hautaamiseen.

En kyselynkään jälkeen tiedä, mikä mahtaisi olla sellainen veroremontti, joka auttaisi korjaamaan "naisvaltaisten alojen pieniä palkkoja"? Enpä usko sellaista olevan. Saa huutaa hep sieltä katsomosta.

Tuloremontteja kyllä voisi tehdä yleensäkin pienten palkkojen alueella. On jotenkin kummallista, että juuri siellä se on vaikeinta.

Pientenpalkkojen korottamisen sijaan puhutaan ideologiasta, vastakkainasettelun vähentämisestä. Uudet palkkajärjestelmät kyllä tarkoittavat työpaikkatasolla juuri jotakin toista. Siellä vastakkain asetetaan Matti ja Maija. Entäs sitten nämä hallituksen ja virkamiesten kilvan kehittelevät kannustimet, leikkaukset, säästöt, kontrolli ja rajoitukset, jotka kaikki asettuvat täysimääräisesti pienipalkkaisten kannettaviksi. Miettikää vaikkapa "liikaa otetun" opintotuen takaisinmaksun koron prosentteja, joita Dickensin ja Shakespearen hahmotkin olisivat hävenneet.

Mutta miten palkkoja edes voisi korottaa? Jokaisella työpaikalla on palkanlaskija, eikä ainuttakaan palkankorottajaa.

Suomalaiset ovat antaneet huijata itsensä syömään kalliisti. Lehmien sairastama tauti nosti muiden lihojen hintoja rajusti, kun pelkokysyntä kasvoi. Eivät tulleet takaisin ne rovot. Kotimaisuuskampanjoissa on samaa pelon herättämistä.

Itse suhtaudun ulkomaiseen ruokaan samalla tavalla, kuin suhtauduin EU:nkin. Jos se kelpaa ranskalaiselle ja saksalaiselle, mikä ettei? Vaikka kyllä on myönnettävä, että nämä kovat ja kuivat italialaiset porkkanat ovat eri maasta vetäisty.

Uskonpa kuitenkin, jälleen kerran vastoin suuren yleisön ja kansan uskomaa, että juuri ruoan arvonlisäveron alenemisella pienipalkkaisen asema kohenee parhaiten.

Sillä ymmärtäähän sen kuvittelun turhaksi, että työnantajien ja maanomistajien liitto kenenkään pieniä palkkoja korottaisi!

Sallikaa minun nauraa.