Silminnäkeminen ammattina

 

Kuvat voivat kertoa enemmän kuin tuhat sanaa." (Kurt Tucholsky)

Tämä päivä tulee olemaan sekoitus kirjoittamista, lukemista ja arkistotutkimusta. Elokuvia en katso ennen iltaa vaikka olenkin silminnäkemisen ammattilainen. Silminnäkijä voisi painaa käyntikortteihin, joista tosin on tähänkin asti puuttunut se ystävän oivallus ammattinimikkeeksi: "Travelling historian".

Vaikka Martti Ahdin Elmo Kaila -elämäkerta on vielä kesken, otin jo esille kirjan, jonka kannessa hyväryhtinen hyväntekijä, Josif Stalin katselee valkeassa generalissimuksen - ja silti arvo- tai kunniamerkittömässä - takissaan oikealle kaukaisuuteen. Oikean käsivarren ympärille on siististi kiedottu takki.

Stalinin taustalla on maisema, jonka juuri hän on saanut aikaan. Luonto on muovannut punamultaisen perustan, tuon loputtoman pitkän, viljelyyn täydellisesti sopivan tasangon, mutta Stalinia voimme kiittää siitä, että silmänkantamattomilla pelloilla liikkuu kolme traktorimallista, jättiläiskokoista puimakonetta. Koneiden takaa erottuu Stalinin infrastuktuuriuudistusten tunnusmerkkinä ja modernin edistyksen symbolina horisontaalinen sähkölinja. Jokaisessa sähköpylvästornissa on kuusi haaraa ja ennennäkemättömän paljon sähkölankaa. Linjan takana näkyy uusi, yhtenäineksi rakennettu valoisa kaupunki, joka on vastakohta maaseudun perinteiselle takapajuisuudelle Venäjällä ennen Stalinia. Takavasemmalle on maalattu joitakin maatyöläisiä pellolla, kuitenkin jo niin pieninä, ettei varmasti voi sanoa. Ne edustavat massaa, sillä Stalin voi olla etualalla niin tyynenä, valloittavana ja vastustamattomana vain suuren massan tuella. Tässä kuvassa riittää massan edustaja, sillä Stalin on raamatullinen hahmo, hän täyttää ja hedelmällistää tyhjyyden pelkällä olemassaolollaan.

Kirjan nimi on Eyewitnessing. The Uses of Images as Historical Evidence.[Reaktion Books, 2001] Kirjoittajana vanha tuttu Peter Burke. [Burke Wikipediassa]

Burke ajaa kuvien käyttöä historiantutkimuksen jälkenä ja juonteena ("trace", joka siis jotakin muuta kuin lähde, "source"), toteaa, ettei historiankirjoituksen kuvitus saa olla vain kuvitusta vaan kuvien analyysi on olennainen osa historiantutkimusta. Kuvat voivat kertoa asioista, joista sanat eivät kerro. Kuvat ovat paitsi suora todiste menneisyydestä, myös aktiivinen instrumentti tai väline niin historiallisissa neuvottelu- ja vastarintatilanteissa, puhumattakaan nyt niiden kyvystä parodioida, tehdä naurunalaiseksi, ironisoida ja vähän satirisoidakin. Ja tämä kaikki tilassa, jossa historiaa tehdään ja toteutetaan sekä myös pannaan kirjoihin. [Tunnustan mielihyvin, että en ole oikein sisäistänyt tätä tila-käsitteen käyttöä historiantutkimuksen teoriassa. Se ei lopulta tainnut tuoda juuri mitään käyttökelpoista mukanaan, sillä olihan arkkitehtooninen, elokuvallinen tms. tila otettu toki huomioon jo paljon aiemmin. Mutta ehkä olen tässä väärässä.]

Kirja vaikuttaa kiintoisalta, eikä ole edes paksu.

EXTRAA: Huomasin, että Burke on tenttikirjakin. Tässäpä muita tuon kohdan kirjoja, jos jotakuta kiinnostaa:

* Peter Burke: Eyewitnessing. The Uses of Images in Historical Writing
* Norman Fairclough: Miten media puhuu
* Larry J. Griffin and Marcel van der Linden (eds.): New Methods for Social History
* Einar Hreinsson och Tomas Nilsson (red.): Nätverk som social resurs. Historiska exempel
* Pat Hudson: History by Numbers. Introduction to Quantitative Techniques
* Markku Hyrkkänen: Aatehistorian mieli
* Jorma Kalela: Historiantutkimus ja historia
* Anu Kantola, Inka Moring, Esa Väliverronen (toim.): Media-analyysi: tekstistä tulkintaan
* Marianne Liljeström (toim.): Feministinen tietäminen. Keskustelua metodologiasta
* Kari Palonen ja Hilkka Summa (toim.): Pelkkää retoriikkaa. Tutkimuksen ja politiikan retoriikat
* Matti Peltonen: Mikrohistoriasta
* Magnus Perlestam (red.): Genusperspektiv i historia. Metodövningar
* Paula Saukko: Doing Research in Cultural Studies. An Introduction to Classival and New Methodological Approaches
* Quentin Skinner: Visions of Politics. Regarding Method vol. 1

Laitan vielä itselleni muistiinpanon, että Burken kirjan arvosteluja näyttäisi olevan ainakin lehdissä:

Paul Betts: The Journal of Modern History, volume 75 (2003), pages 662–663.

Helena Waddy - Eyewitnessing: The Uses of Images as Historical Evidence (review) - Journal of Social History 36:3 Journal of Social History 36.3 (2003) 767-768 Eyewitnessing: The Uses of Images as Historical Evidence. By Peter Burke (Ithaca: Cornell University Press, 2001. 224pp. $35.00)

Sharon Corwin - Eyewitnessing: The Uses of Images as Historical Evidence (review) - Technology and Culture 43:4 Technology and Culture 43.4 (2002), 830-831.

Sol Cohen: An Innocent Eye: The "Pictorial Turn," Film Studies, and History. History of Education Quarterly Vol. 43 Issue 2 Page 250 June 2003

Metabloggausta

Mitä blogi on? Jos kukaan ei kysy sitä minulta, tiedän, mutta jos minun olisi selitettävä se jollekin kysyjälle, en tiedä.

Edellisen viestini keskusteluissa käsityksemme siitä, miten blogit voidaan ylipäätänsä määritellä, menivät hedelmällisesti ristiin.

Monet ovat sitä mieltä, että patenttihakemustyylinen selvitys blogista riittää. Tekninen selitys alustasta, mekaaninen järjestys päivittäisestä muistiinpanosta, jossa tuorein teksti on ylinnä, on tarpeeksi kertomaan kaiken.

Minun mielestäni on omituista, että kaikki se teksti, ääni ja kuva, jota 70 miljoonaa bloggaria (lähes) päivittäin julkaisee, jää määritelmän ulkopuolelle.

Vertauskohdaksi tuli televisio. Minua valistettiin, että selittääkseen mitä televisio on, siinä lähetettäviä ohjelmia ei tarvita.

Itse uskalsin olla eri mieltä. Miten me voisimme määritellä "television" tuossa pöydälläni olevalla "televisiolaitteella", joka viikon päästä ei ilman digiboksia näytä yhtään lähetettävää ohjelmaa.

Jos minun "televisiolaitteeni" ei kelpaa esimerkiksi, miettikää niitä, jotka asuvat digikelpoisen signaalin ulkopuolella.

Siitä vain määrittelemään televisiota. Minervan pöllö on lentänyt analogisten ohjelmien ohi, joten määritelmän pitäisi olla helppo. Eri asia sitten on, kuinka toimiva selitys näin syntyy.

Vertaus kertojaan, joka tarinassa kuvailee näköä vailla olevalle vertauskuvallisesti jotakin mikä pitäisi nähdä, tulee mieleen. Se tarinahan päättyy onnellisesti. Tästä en ole niin varma.

Media on viesti, sanoi Marshall McLuhan jo yli 40 vuotta sitten nähdessään vision globaalista kylästä, jossa asuvan "ihmisperheen" kesken vallitsee "yksi tietoisuus". Teknologia siis muuttaa meidän elämäämme ja kyse on siitä miten. "Me tulemme sellaisiksi mitä meillä on."

Tämä mcluhanilainen ajattelutapa on juuri se, miksi me kutsumme blogien muodostamaa kokonaisuutta Blogistaniksi tai nykyään yhä useammin blogosfääriksi. Edellisessähän on viite kaupunkimaisuuteen - siitä McLuhankin lähti liikkeelle. Blogosfääri on selvemmin globaali ilmaisu. Siihen McLuhan päätyi ja siksi häntä pidetään visionäärinä.

Voimme hyödyntää myös nationalismitutkija Benedict Andersonia, jonka inspiroimana olen itse määritellyt blogosfäärin "blogien kirjoittajien kuvitelluksi yhteisöksi". Tämä kuviteltu yhteisö on saanut verkostoitumisen koko muodossaan nimiä kuten esimerkiksi tulevaisuuden visio Web2.0. Se määritellään yleisesti tekniikan mahdollistamaksi sosiaaliseksi verkostoitumiseksi.

Patenttiselittäjät irrottaisivat tästäkin määritelmästä sosiaalisen ja suhteet pois ja sanovat että alan uusin villitys Facebook on "ihmishakemisto". Meillä on aina insinööri keskuudessamme.

Blogit ja muun internetejä hyödyntävät verkostot ovat yllättävän pitkälle sosiaalisia verkostoja siitä huolimatta, että ne ovat syntyneet globaalin, valtiollisen ja paikallisen hallinnollisen kontrollin, voittoa päämääränään tavoittelevan teollisuuden ja kaiken kaupallistamiseen pyrkivän kauppamiesten yritysten toiminnan äärimmäisellä ydinalueella.

Juuri tämän menestystarinan vuoksi haluaisin vaalia blogeissa yksilön toimintaa - sananvapaus kuuluu muuten vain yksilöille, ei yrityksille. Sen pitää näkyä määritelmässäkin. "Me tulemme sellaisiksi mitä meillä on". Ja meillä on tämän välineen lisäksi myös itse tuottamamme ja muiden tarjoama sisältö. Ei vain väline.