Parlamentti sananvapaudesta

Virolainen sosialidemokraattinen meppi Marianne Mikko on suuntautunut tuoreessa aloiteraportissa sananvapauteen. Raportti on Mikon luonnostelema, mutta sillä on laajempaa kantavuutta siksi, että se on hyväksytty Euroopan Parlamenttin kulttuurikomissiossa. Raportti hyväksytään lopullisesti myöhemmin Parlamentissa.

Raportista on nostettu esiin sen pyrkimys luoda sääntelyä niin, että blogosfääri tulisi katetuksi mukaan. Se ei kuitenkaan ole sen pääasia, vaikka sanomalehtiä lukemalla niin voisi päätellä. Asiaan kuuluu tietysti edellä linkitetyn jutun tavoin mainita, että bloggarit ovat saaneet lööppilehdistä tutuimmalla tavalla tunnereaktion eli "raivostuneet". Vaikea vain löytää niitä raivostuneita bloggareita tälläkään kerralla.

Ei ole vaikea arvata miksi suuret lehtiyhtiöt ja heidän kirjoittajansa kiinnittävät huomiota vain bloggareihin. Pääasia jää uutisoinnista pois ja jopa raportin otsikko pimitetään.

Raportin kritiikki suuntautuu ennen muuta yksityisomisteiseen mediaan. Raportin mukaan on "huomattava riski" siitä, että yksityisomisteisen median voitontavoittelu kompromettoi sen kyvyn toimia demokratian vahtikoirana. Siksi raportti ehdottaa että on tarve luoda lailliset takeet siitä, että esimerkiksi oikeusjuttujen yhteydessä vastuukysymyksiä voidaan käsitellä ja samalla luotaisiin säännelty oikeus vastineeseen.

Komitean puheenjohtaja, kreikkalainen sosialisti Katarina Batzeli sanoi raporttia julkaistessa seuraavasti: "Rajoittamattoman omistuksen keskittymisen tapauksessa, tai puuteellisen sisältöpluralismin yhteydessä media vaarantaa sekä kulttuurisen diversitettin että ilmaisunvapauden, eikä tämä tapahdu ainoastaan kansallisilla markkinoilla vaan Eurooppalaisella tasolla. Meillä on sen vuoksi vahva eurooppalainen sitoumus ratkaista nämä haasteet erityisesti uuden teknologian ja mediasektorin palveluiden suhteen."

Raportti viitaa otsikollaan viittaa aivan muuhun kuin bloggareihin, vaikka sitäkin toki sivutaan. Marianne Mikon raportti "Median keskittyminen ja pluralismi Euroopan Unionissa" varoittaa median keskittymisestä muutamien yritysten käsiin siksi, että media on niin elintärkeä tae demokratian toteutumiselle. Mikko sanoi, että "media pysyy voimakkaana välineenä, eikä sitä pitäisi kohdella pelkästään taloudellisin termein". Raportti vaatii myös yhteiskunnallisia ja lain sääntelemiä takeita journalisteille ja vastuullisille päätoimittajille.

Toki kysymys blogeistakin on vahvasti raportissa ja varsinkin sen julkisessa komentoinnissa esillä. Tätä voidaan pitää hyvänä asiana. Tutut kysymykset blogien (ja netissä yleensäkin) julkaistusta aineistosta ovat esillä. Käyttäjälähtöinen sisältö, valokuvat ja videot nostavat esiin kysymyksiä etiikasta ja yksityisyydestä, kuten hyvin tiedämme. Bloggaritkin saattavat vajota keltaisen lehdistön tasolle omassa julkaisupolitiikassaan. Raportti toteaa, että journalistit ja muut mediammattilaiset ovat tämän uuden tilanteen edessä vahvan paineen alaisia.

Toivottavasti se ei tarkoita sitä mitä luulen: journalistit haluaisivat irti kahleiksi kokemista eettisistä säännöistään. Joka tapauksessa on selvää, että on yhä useampia journalisteja, jotka eivät anna näiden kahlita itseään. Ja mitä selvempää tämä on, kaikesta syytetään bloggareita. Luotettavuusargumentti on kotoisesta keskustelustamme osin jo kadonnut, mutta Euroopan Unionin tasolla siihen vielä vedotaan. Tosiasia on, että mikään median käyttämä formaatti ei ole toista luotettavampi.

Mikko itse sanoi edellä linkatun haastattelunsa mukaan kysyttäessä blogien asemasta, että "blogosfäärillä on tähän mennessä ollut hyviä intentiota ja sen käsittelytapa on ollut suhteellisen rehellinen. Mutta nyt, kun blogeista on tullut arkipäivää, vähemmän periaattelliset ihmiset haluavat käyttää niitä".

Häneltä kysyttiin myös, ovatko bloggarit "uhka". Mikko kiistä sen, mutta totesi bloggareiden olevan asemassa jossa he voivat "huomattavasti saastuttaa kyberavaruutta", ja jatkoi toteamalla netin olevan jo liian täynnä spämmiä, misinformaatiota ja pahantahtoisia aikeita". Ihmiset ovat luottavaisia blogeja kohtaan, Mikko lisäsi ja jatkoi, että blogien on syytäkin pysyä luottamuksen arvoisena. "Se mitä tarvitsemme on laatumerkintä, selvä esitys siitä kuka kirjoittaa ja miksi."

Saksalainen liberaaliryhmän edustaja Jorgo Chatzimarkakis talous-ja rahakomissiosta sanoi samaten, ettei bloggareita voi pitää automaattisesti uhkana, "mutta ajatelkaa painostusryhmiä, ammattimaisesti asioista kiinnostuneita tai mitä tahansa ryhmää, joka käyttää blogeja välittääksen sanomiaan. Blogit ovat voimakas väline, ne voivat edustaa kehittynytt lobbyismin muotoa, joka taas voidaan nähdä uhkana." Saksalaismepin mukaan kenen tahansa bloggarin joka edustaa tai esittää enemmän kuin vain oman näkemyksensä pitäisi vakuuttua tästä raportin luettuaan.

Blogien vastuukysymykset tulevat varmasti olemaan esillä. Luulenpa, että me entistä useammin siirrymme siihen, että blogia pitävä hyväksyy saamansa kommentit harkinnan jälkeen.

Ks. myös tiedote raportin journalismia koskevista esityksistä.

Sun Äitis jakaa palkintoja

Sun Äitis on jakanut auliisti Kansalaisjournalisti-pystejä jo muutama päivä sitten, mikä jäi heti huomaamatta ilmeisesti meneillään olevien ristiinnaulintapäivien vuoksi.

Kiitän kohteliaimmin palkinnosta erityisesti siksi, että pääsin näin kerrankin erinomaiseen hyvään seuraan.

Brief without grief

Kansalaisjournalismia Afrikasta.

Joka torstai ilmestyvän Pambazuka Newsin takana on panafrikkalainen yhteisö, johon kuuluu noin 300 henkilöä ja organisaatiota - akateemisen maailman edustajia, poliitikkoja, yhteiskunnallisia aktivisteja, naisorganisaatioita, kansalaisjärjestöjä, kirjoittajia, taiteilijoita, runoilijoita, bloggareita ja kommentaattoreita. Puolisen miljoonaa lukijaa: lehden lisäksi tarjontaan kuuluu ääni- ja videobloggausta, radio-ohjelmia, kännybloggausta ja kännyhälyttimiä naisiin kohdistuvan väkivallan vastustamiseksi ja blogeja, jotka seuraavat erityisesti Afrikan Unionia.


Kännykällä voidaan suojella vaikkapa vaalien demokraattista toteutumista. Tätä seurataan sivustolla, jota ylläpitää National Democratic Insitute for International Affairs. Tätä ette kuule Häkämieheltä! Järjestön periaatteet löydät tästä linkistä.

Hossein Derakhshan, tuttavallisemmin "Hoder" in iranilainen bloggari ja toimittaja. Vähän toista Irania tarjolla kuin mihin meidän tiedotusvälineemme kykenevät.

Life-Line to Citizen on blogi netin käyttökelpoisuudesta erityisesti Intiassa ja Etelä-Amerikassa.

Maailmassa on miljoonia kiintoisia, merkityksellisiä blogeja ja saitteja. Miksi emme kuule niistä koskaan kotoisen journalismin kautta?

Antaa mennä kun on alamäki

Kari Haakana kirjoitti taannoin: "Päivälehtien aikakauslehtimuotoiset liitteet ovat aivan erityisesti ottaneet takkiinsa. Merkittävää pudotusta on HS Kuukausiliitteellä, Nyt-liitteellä, IS:n Plus-liitteellä ja IL:n Viikonvaihde-liitteellä. Kaikki ovat menettäneet lähemmäs 100 000 lukijaa, IS jopa 161 000."

Tämän tosiasian inspiroimana luin yhden alamäkeä laskevan lehdykän perjantai-aamun ratoksi. Ja koska olen bloggari, kiinnitän huomiota blogeista kirjoitettuun.

NYT-liitteen Leena Maria Aula oli tutustunut amerikkalaiseen sivustoon, joka valaisee Nelosella pyörivän televisiosarjan Greyn anatomian ympärille rakennettuja blogeja. [Jutussa ei tietenkään mainita, että Nelonen kuuluu samaan konserniin kuin NYT-liite eli kyse on puhtaasti mainonnasta. Mahdollinen journalismihan liikkuu tällöin tavallisesti lähinnä ryhmäristisiteen tasolla.]

Nykyisiin toimittajiin sisäänrakennettu ylimielisyys - käytän tätä termiä hyvin harvoin koska se yleensä ei pidä paikkaansa - näkyy jälleen kerran pienistä vivahteista, joita nämä rentojen ranteiden teknikot osaavat juttuunsa sirotella. [Tätäkin kirjoitusta luonnehdittaisiin varmaankin "vihaiseksi", "äkäiseksi", "purkaukseksi" jne...]

Toimittajalle oleellista on kertoa, kuinka mitätöntä puuhaa blogien kirjoittaminen on, vaikka päinvastaisesta todistavat tosiasiat ovat mitä ovat.

"Televisiokanava ABC:llä kuiskutellaankin jo että blogien pito alkaa olla haastavampaa kuin itse sarjojen käsikirjoittaminen." , sanchopanzamme rakentaa ilmeisen ironisella tarkoituksella, kuitenkaan itse asiaa pohtimatta ja harhautuukin asiasta sättimään blogikirjoittamista. "Sitä ei tosin ulkopuolien huomaa. Tv-blogien lukeminen on yhtä tuskallista kuin blogien yleensä. [ - -] Ja siten se syntyi: yksi lause kässäriä ja sata sivua blogijaarittelua. [- -] Tv-blogeja lueskellessa ei voi kuin kiittää luojaa, etteivät kirjailijat ole tätä vielä keksineet."

Tämä kaikki sen jälkeen, kun kirjoittaja on todennut, että tv-sarjan blogeja suunnitellaan tuotantopalavereissa ja niiden ylläpito on yksi tekijätiimin tärkeimmistä tehtävistä. Miksi meidän pitäisi aamukahvilla lukea siitä, että toimittajalla on tylsää lukiessaan blogeja? Kuinka blogimaista kirjoittelua! Sanoisi suoraan, että hänellä on tylsää tehdessään puffia journalismin sijaan.

Toimittaja saa tietysti henkilökohtaisen sananvapautensa nimissä kirjoitella kaikenlaista, ja niin he tekevätkin.

Mutta jos ja kun blogit ovat näin kuolettavan tylsiä, miksi ihmeessä tässäkin NYT-liitteessä (38/2007) on peräti kaksi muuta juttua, joiden aiheena ovat nämä ikuisesti toimittajan sielua jäytävät blogit.

Sivulla kymmenen kerrotaan Inka Simolan jutussa blogilistan suosituimpiin nousseesta lottovoittoblogista Nyt se tärähti. Ja kohta (s. 45) ylistetään Mia Ylösen jutussa leivontablogeja. "Leivontablogini myötä sain idean perustaa marsipaanikoristeita valmistavan nettiyrityksen", kertoo haastateltava leipurikondiittori Merja Sirviö jutussa.

Netti on muutenkin lehdessä esillä. Vailla alentavia painotuksia kirjoitetaan blogiviritelmiä monellakin tapaa muistuttavasta leikinomaisesta ja addiktoivaksi luonnehditusta Facebookista, jolle lehti omistaa kokonaisen sivun (s. 5). "Se on maailman kuudenneksi selatuin sivusto", Otto Talvio kirjoittaa.

Katselin lehden läpi ja mietin varsinkin sen lyhyitä juttuja. Monet olisivat blogimuodossa parempia, kun niitä ei tarvitsisi raskauttaa niitä "sanoo-se-ja-se -journalismilla".

Lehden pääjuttu oli taas sitä, miksi lukijoita on aina vaan vähemmän. Pokeri on suosittua, mutta myös torjuttua. Kolme puoli sivua ja Playstation-mainos on aivan liikaa.

Metabloggausta

Mitä blogi on? Jos kukaan ei kysy sitä minulta, tiedän, mutta jos minun olisi selitettävä se jollekin kysyjälle, en tiedä.

Edellisen viestini keskusteluissa käsityksemme siitä, miten blogit voidaan ylipäätänsä määritellä, menivät hedelmällisesti ristiin.

Monet ovat sitä mieltä, että patenttihakemustyylinen selvitys blogista riittää. Tekninen selitys alustasta, mekaaninen järjestys päivittäisestä muistiinpanosta, jossa tuorein teksti on ylinnä, on tarpeeksi kertomaan kaiken.

Minun mielestäni on omituista, että kaikki se teksti, ääni ja kuva, jota 70 miljoonaa bloggaria (lähes) päivittäin julkaisee, jää määritelmän ulkopuolelle.

Vertauskohdaksi tuli televisio. Minua valistettiin, että selittääkseen mitä televisio on, siinä lähetettäviä ohjelmia ei tarvita.

Itse uskalsin olla eri mieltä. Miten me voisimme määritellä "television" tuossa pöydälläni olevalla "televisiolaitteella", joka viikon päästä ei ilman digiboksia näytä yhtään lähetettävää ohjelmaa.

Jos minun "televisiolaitteeni" ei kelpaa esimerkiksi, miettikää niitä, jotka asuvat digikelpoisen signaalin ulkopuolella.

Siitä vain määrittelemään televisiota. Minervan pöllö on lentänyt analogisten ohjelmien ohi, joten määritelmän pitäisi olla helppo. Eri asia sitten on, kuinka toimiva selitys näin syntyy.

Vertaus kertojaan, joka tarinassa kuvailee näköä vailla olevalle vertauskuvallisesti jotakin mikä pitäisi nähdä, tulee mieleen. Se tarinahan päättyy onnellisesti. Tästä en ole niin varma.

Media on viesti, sanoi Marshall McLuhan jo yli 40 vuotta sitten nähdessään vision globaalista kylästä, jossa asuvan "ihmisperheen" kesken vallitsee "yksi tietoisuus". Teknologia siis muuttaa meidän elämäämme ja kyse on siitä miten. "Me tulemme sellaisiksi mitä meillä on."

Tämä mcluhanilainen ajattelutapa on juuri se, miksi me kutsumme blogien muodostamaa kokonaisuutta Blogistaniksi tai nykyään yhä useammin blogosfääriksi. Edellisessähän on viite kaupunkimaisuuteen - siitä McLuhankin lähti liikkeelle. Blogosfääri on selvemmin globaali ilmaisu. Siihen McLuhan päätyi ja siksi häntä pidetään visionäärinä.

Voimme hyödyntää myös nationalismitutkija Benedict Andersonia, jonka inspiroimana olen itse määritellyt blogosfäärin "blogien kirjoittajien kuvitelluksi yhteisöksi". Tämä kuviteltu yhteisö on saanut verkostoitumisen koko muodossaan nimiä kuten esimerkiksi tulevaisuuden visio Web2.0. Se määritellään yleisesti tekniikan mahdollistamaksi sosiaaliseksi verkostoitumiseksi.

Patenttiselittäjät irrottaisivat tästäkin määritelmästä sosiaalisen ja suhteet pois ja sanovat että alan uusin villitys Facebook on "ihmishakemisto". Meillä on aina insinööri keskuudessamme.

Blogit ja muun internetejä hyödyntävät verkostot ovat yllättävän pitkälle sosiaalisia verkostoja siitä huolimatta, että ne ovat syntyneet globaalin, valtiollisen ja paikallisen hallinnollisen kontrollin, voittoa päämääränään tavoittelevan teollisuuden ja kaiken kaupallistamiseen pyrkivän kauppamiesten yritysten toiminnan äärimmäisellä ydinalueella.

Juuri tämän menestystarinan vuoksi haluaisin vaalia blogeissa yksilön toimintaa - sananvapaus kuuluu muuten vain yksilöille, ei yrityksille. Sen pitää näkyä määritelmässäkin. "Me tulemme sellaisiksi mitä meillä on". Ja meillä on tämän välineen lisäksi myös itse tuottamamme ja muiden tarjoama sisältö. Ei vain väline.