tiistaina, maaliskuuta 18, 2008

Blogeista taas kerran

Helsingin Sanomat näyttää jatkavan blogikirjoitteluaan tänään uutisanalyysissaan. (Valtamedia väittää, asiablogit haukkuvat, C1). Seurantajutussaan Esa Mäkinen täydentää sunnuntaista kirjoitteluaan blogeista.

Minuakin on näemmä siteerattu. Jos toisen kappaleen perään olisi mahtunut blogeja tarkoittava virke: "Ne kirjoittavat asioista, joita printtimediasta on vaikea löytää", olisi homma ollut mitä mainioimmin kasassa. Siteeraus oli kyllä tuollaisenaankin ihan hyvä valinta.

Vaikka jatkuvasti sekä printtimediassa että yllättävää kyllä jopa täällä blogosfäärissä esitetään, että blogeista kertovista - tai varmaan muistakaan - lehtijutuista ei saisi kritiikin sanaa esittää, niin mikäs minua estää. Ja sitä paitsi, ajatellaanpa hetki päinvastoin, kukapa olisi hanakampi vetoamaan oikeuksiinsa julkaista sitä ja tätä kuin mitä ammattiaan harjoittava toimittaja on.

Sanottakoon vielä arvoisille tunne-elämän tutkijoille, että en ole tätä kirjoittaessa äkäinen, raivostunut, loukkaantunut, ärsyyntynyt, vetänyt hernettä nenään tai muutenkaan erityisemmin suurten tai pienten tunteiden vallassa.

Hartioita kyllä kivistää, mikä ei taida meille ammatikseen kirjoittaville olla harvinainen olotila.

Mistä ihmeessä nuo pisteliäät (keltapäivälehdistöstä tutut) adjektiivit niin monelle uutisjournalismin objektiivisyyskriteereitä arvostaville kirjoittajille aina kumpuavat?

Oikea vastaus on tietenkin että ilkeilystä. "Merkille pantavaa asiabloggaajien reaktioissa on se, että viihteen tekijät eivät viihdemääritelmästä loukkaantuneet", kirjoittaa Mäkinen kuin konsanaan syytettä varova kynäilijä. Muut sitten varmaan?

Joopa! Loukkaantuuko oluen tekijä oluesta, mäkihyppääjä mäkihypystä. Ja jos ei myötäile, vaan kritikoi, niin se tulkitaan yksinomaan tunnereaktioksi. Vaikka se ei pitäisi tai kuten tässä, ei pidä paikkaansa, sen sanominen leikkaa vakuuttavuutta. Ja juuri se on sanojan tavoite. Tämä on uutisanalyysia, jonka ääressä toivottavasti viihdymme kaikki (emmekä vaihda kanavaa...).

Mutta vihdoin asiaan. Verkoston merkitys verkkokirjoittelun yhteydessä nousee Mäkisen jutussa esiin jo alaotsikossa, mikä on hyvä asia. Tuhat silmää näkee paremmin, varsinkin paikalla ollessaan, vaikka tietysti tiedämme, että miljoona kärpästä voi olla väärässä varsinkin haaskalla pörrätessään.

Silti jo takavuosina tunnettu ns. sopuli-ilmiö ei kuvaa bloggareita vaan toimittajia. Toisteisuus, imitaatio ja aiheiden varastaminen pienin tai mitättömin muutoksin on mediaelämän arkea. Kyllästymiseen asti, kuten me televisiokanavien asiaohjelmatarjontaa seuraavat tiedämme.

Pientä puolustelua Mäkisellä on ilmassa, mutta homma pysyy hanskassa, vaikka alun siteeraus onkin pieni tyylivirhe, varsinkin kun hän määrittelee siteeraamansa kollegan kyyniseksi.

Taitavasti kirjoittava Mäkinen oli kääntänyt minun juttuni pointsin nurin.

Minä kirjoitin hänen sunnuntaisen pläjäyksensä pohjalta: "Kansalaisjournalismin henkinen vastustaminen - mitä tämmöinen aliarvioiva pilkkaaminen on - varsinkin näinä aikoina, jolloin journalistipalkinnot menevät 14-vuotiaille kansalaisille, on omituinen haaste, mutta se on ymmärrettävä journalisti-identiteetin kriisin kautta, kuten tämän kaltainen kritiikki yleensäkin. Toimittajat pelkäävät kuollakseen, mitä tulevaisuus heille tuo ja siksi he tarvitsevat tuulimyllyn, jota vastaan taistella." Blogit ja bloggarit ovat yksi näistä tuulimyllyistä yllättävän monelle toimittajalle.

Mäkisen journalistinen lapajättiläinen on seuraava: "Bloggaajien haluttomuus vertautua muuhun mediaan vaikuttaa uuden sosiaalisen ilmiön harjoittajien kokemalta pelolta. Muiden ei haluta määrittelevän omaa tekemistä. Pelko on ymmärrettävä, mutta kovin perusteltua syytä sille ei ole. Yhden ihmisen toimituskunta ja netti julkaisualustana ei vielä tee blogeista ainutlaatuisia. Viittauksia, lainauksia, kuvia ja kommentteja on ollut mediassa jo vuosikymmeniä."

Jos blogien määrä on räjähdysmäisesti kasvanut, ei se nyt kovin suurelta pelkoreaktiolta vaikuta. Ja jos median toimintaa, virheitä, puutteita ja epäonnistumisia ruoditaan, ei sekään, vaikka tässä monien puntit jo tutisevat.

Myöskään myötäkarvaan toimiminen, kehuminen, kannustaminen ja pitämisen ilmaukset eivät ole pelkoreaktioita. Eikä se, että jakelee ajatuksiaan verkkoon muiden luettavaksi. Vain kyyninen toimittaja voi pitää niitä jonakin muuna kuin ainutlaatuisina.

Mitä bloggarit (kokonaisuutena, julkisena ilmiönä) pelkäävät?

Eivät yhtään mitään. Se on käynyt kyllä kaikissa suurissa aktioissa selväksi.

Ne jotka pelkäävät, eivät bloggaa.

Siinä voi olla ongelmaa, kuten Hesarin C4-sivulla julkaistut nettikommentitkin osoittavat.

Tiivistän journalistisesti: mitä pelkäämistä on lehdessä, joka huomenna kääritään kalan ympärille?

Se on selvää, että käsittääkseni yksikään blogin kirjoittaja ei halua toimittajan tai muunkaan viranomaisen "määrittelevän omaa tekemistä", vaikka halukkaita näyttää ilmestyvän oikealta ja vasemmalta pilvin pimein. Joku haluaa Mäkisen kaltaisella tavalla säilyttää fantastisen yksinoikeuden, toinen kannattaa sensuuria, kontrollia ja valvontaa. Mustia listoja väitetään olevan olemassa myös netin yhteydessä - liekö totta, että Blogilistaan liittyenkin niitä jo on olemassa, vaikka "tilastoseuranta" onkin lastenkengissä.

Minä en tästä mitään tiedä, mutta ongelma on siinä, että kukaan muukaan ei tiedä. Salailu, toisten tekemisien määrittely, sensuuri eivät ole yksittäisen bloggarin hallussa - kyllä aivan jotkut muut instituutiot ja sen lakeijat sitä harjoittavat.

On vahinko, jos valtamedia (ja sen...) asettuu sille puolelle - vastoin yleisiä periaatteitaan. Mutta ovat niin monet muutkin asiat tässä maailmassa kierähtäneet kokonaan ympäri.

Bloggarilla ei ole päätä silittävää päätoimittajaa, joka astuisi vastuuseen pahan päivän sattuessa - ehkä valtamedian blogien kohdalla on toisin.

Näinhän päätoimittaja tekee varsin useinkin silloin, kun liikaa innostuneen toimittajan tekosia puidaan oikeusistuimessa.

Valistumme Mäkisen kirjoituksesta myös sen, että ajallisesta etumatkastaan huolimatta kirjoittelu verkossa "ei silti tarkoita sitä, että aiheet lähtisivät liikkeelle blogeista".

Harvemmin tietysti aiheet, mutta juttuaiheet sitäkin useammin. Vaihtoehtoja on tietysti monia, toimittajan jalkautumisesta jumalalliseen intuitioon ja maan päälle toimitettuihin kultalevyihin, mutta uskoisin varsin monen uutistaustoja selvittelevän osaavan avata selaimensa siinä missä kännykkänsäkin.

Itse asiassa suurin osa journalisteista on riippuvainen kansalaismielipiteen kehityksestä. Sen he saavat nopeimmin ja varmimmin selville netistä. Mutta mikä on tässä se? Se on mielipiteiden kirjo. Sille haarukalle toimittaja sitten lähtökohtansa asettaa.

Harva valitsee ääripään. Siihen Mäkisellä kyllä on hieman taipumusta, vaikka hyvä kielentaju - tarkoin asetetut sanat - pelastavat hänet monesta pinteestä tässäkin mielessä. Tämä ääripäisyys ei tietenkään ole maailman suurin ongelma, mutta minun kaltaiselle lukijalle se antaa vaikutelman feikistä - ymmärtää helposti, että tarkoituksena on provoilu.

Esimerkkikin tästä ääripäisyydestä löytyy Mäkisen jutusta: "Monilla bloggaajille on käsitys, että blogit ovat täysin uudenlainen media, johon ei voi soveltaa mitään vanhasta mediasta opittua."

Kun toimittaja yleistää ääripäisesti, saamme tällaisia sammakoita. Sen vanhan median kanssa kaikki vuosikymmenet eläneenä varmasti jotakin on tullut opituksi. Ainakin siitä, mikä ei verkossa toimi.

Mutta kaiken tämän jälkeen. Mäkisen juttu oli ihan hyvä printtimedian aikaansaannokseksi. Mies pärjäisi bloggarinakin.

7 kommenttia:

pni kirjoitti...

Tuo Mäkisen uusin taitaa olla vain paperilla (tai maksun takana verkossa). Mielenkiintoinen tapa jatkaa keskustelua blogeista... tai no, ehkä sen ei edes ole tarkoitus olla keskustelua vaan massamediamaista yksisuuntaista kuuluttamista.

pni kirjoitti...

Heps, korjaan: olipas se sittenkin saatavilla ilman rahaa verkossa, eri otsikolla tosin, eikä linkkiä löydy alkuperäisestä jutusta. En linkitä minäkään :)

Sedis kirjoitti...

Minä olen mennyt niin sekaisin näistä maksullisista ja ei-maksullisista Hesareista, että en osaisi linkittää, vaikka haluaisin.

Kaura kirjoitti...

On se kuitenkin hianoa, kun miehet puhuvat tunteista! Mäkinen taisi mainita ainakin sellaisia kuin pelko, loukkaantuminen ja kiihkoilu, ehkä turhien kuvittelu itsestä on ollut myös mielessä. Bloggaajathan ovat identtisistä olennoista koostuva kollektiivi, jossa vellovat yhteiset fiilaritkin. Ainakaan kritiikissä ei voi olla kyse muusta kuin tunteilusta ;-)

Sedis kirjoitti...

Viihteen ihmissuhdekieli on levinnyt journalistiseksi sammaleksi.

erkka kirjoitti...

Minä en oikein ilahtunut siitä, että oma kirjoitukseni ikäänkuin käännettiin noussutta kritiikkiä vastaan kun nimenomaan tarkoitin sillä, että se oli asiakysymysten kannalta aiheellista. Nyt Mäkinen kääntää sanomiseni omiensa tueksi, vaikken hänen sanomisiaan tippaakaan tue - en vain pidä mitenkään ihmeellisenä tai poikkeuksellisena, ettei toimittaja aina osu kirjoituksillaan oikeaan.. En odota sitä edes kansalaisvastaavilta :D

Sedis kirjoitti...

Otsikko on tärkeä.

Olinkin huomaavinani, että olimme monissa kohdissa varsin samanmielisiä kritiikissämme.