keskiviikkona, marraskuuta 19, 2008

Euroopan digitaalikirjasto avautui

Euroopan digitaalikirjasto avautui tänään. Euroopan unionin jäsenmaiden kansalliskirjastot ja kulttuurilaitokset ovat lahjoittaneet yhteiseurooppalaiseen kirjastoon tähän mennessä yli kaksi miljoona teosta.

Vuoden 2010 loppuun mennessä kirjoja, karttoja, äänitteitä, valokuvia ja maalauksia, arkistodokumentteja sekä elokuvia pitäisi löytyä yli 10 miljoonaa.

EU:n tutkimuspuiteohjelmasta suunnataan vuosina 2009-10 kaikkiaan 69 miljoonaa euroa digitointiin ja digitaalikirjastojen kehittämiseen. Lisäksi Euroopan kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelmassa tuetaan noin 50 miljoonalla eurolla Euroopan kulttuurisisällön saatavuuden parantamista.

Viiden miljoonan kirjan digitoiminen Euroopan kirjastojen kokoelmista maksaa sitäkin enemmän, arviolta 225 miljoonaa euroa. Kuluihin on laskettava lisäksi käsikirjoitusten ja maalausten kaltaisten teosten digitointikustannukset.

Euroopan digitaalikirjastohankkeen (Europeanan) toteuttaminen edellyttää huomattavia investointeja kansallisilta laitoksilta, mutta toistaiseksi useimmat maat suuntaavat digitointiin vain vähäistä ja hajanaista rahoitusta. Ranskan kansallinen audiovisuaalinen arkisto on ollut kuitenkin erinomaisen aktiivinen.

4 kommenttia:

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Kirjaston linkki ei taida olla ihan oikein?

Leena kirjoitti...

http://dev.europeana.eu/index.php

kylteri kirjoitti...

Pitääpä tutustua. Jos vaikka löytyisi jotain kiinnostavaa...

Sedis kirjoitti...

Oli huonosti tehty linkki. Korjataan.