Helsingin Sanomat on uudistunut positiivisesti, se näyttää ihan samalta kuin parhaat maakuntalehdet jo vuosia. Toinen toivoakseni käypä vertaus lienee nettijulkaisu. Pitäisiköhän minunkin vaihtaa blogin fonttia käyttäjäystävällisemmäksi. Varmasti, jos sata tuhatta lukijaa sitä vaatii.
Hesaria on nyt helpompi lukea, se on selvää. Mutta aamuaivastukset ovat entisellään lehdessä käytetyn pölisevän musteen vuoksi. Vaihtakaa sekin. Arvovaltaisista itse julkaistuista kritiikeistä löytyisi toinenkin vaihdettava: lehden aiempi päätoimittaja totesi, että nykytoimittajien kirjoituksista näkyy kovin selvästi kirjoittajan tieto- ja taitotaso. Sitä ei voi paremmin sanoa. Niin näkyy. Joka päivä ja lähes joka sivulla.
Terveistä ilmiöistä sairaisiin. Aivastukset kääntyivät viime viikolla ysköksiksi asti, kun keuhkot repesivät raa'an ja kostean ilman karkeudessa. Kolmen sairaspäivän, sen jälkeisen pikaisen työpäivän ja hermeettisen kotiviikonlopun jälkeen keuhkoja kutittaa vain silloin tällöin, niin että tietää ettei ole vielä terve.
Sikainfluenssaa se ei tainnut olla, mutta jos oli, niin olen siitä ja sen vaisuudesta kovin kiitollinen. Näin viruksen pitää osata käyttäytyä. Maltillisesti ja liikoja haittaamatta. Tämän biologismin jälkeen voisi kai halata puuta. Tai ainakin kaikkialla näkyvää Anna Puuta.
Yskän kiusallisimpiin piirteisiin kuuluu se, että terveysintoilijat lähestyvät aina näihin aikoihin vuotta sanomalla, että ei tuo yskä ole muuta kuin tupakkayskää. Hyvä on, ettei tämä henkilökohtainen tupakkayskäni vaivaa muulloin kuin silloin kun tupakoimattomatkin tapaavat yksikseen yskiskellä. Terveysintoilijat ovat usein niitä, jotka ovat aina oikeassa, mutta ajavat silti tai paremminkin juuri sen vuoksi kolareita tuon tuostakin. Paitsi tietysti Christer jota on kiva lukea.
En tiedä, onko sairas vai terve ilmiö, mutta monet ovat huomautelleet siitäkin että olisin laihtunut. En ole. Sen sijaan vaihdoin vaatteita. Ostin lentäjien vielä lentäessä aikataulujen mukaan Lontoosta sopivat: jostakin syystä siellä lyhyille ja tanakoille löytyy vaatteita ihan tavallisista kaupoista ja vielä edulliseen hintaan.
Kotokapitalismimme toimii toisin. Täällä myydään ei-oota. Jos siis myydään, sillä ainakaan ystävällisesti rahaa tuotetta vastaan tarjoamaan tullutta ei tavallisesti kohdella. Oikein ketuttaa sellaiset epäystävälliset ihmiset, ymmärrättehän.
Kutsuivat varmaankin raisun luontoni tähren käymään Ylistarossa Filmiä ja valoa -elokuvafestivaaleilla, jossa teemoitellaan ensi viikonloppuna 1918-aiheen parissa. Säät pahalaiset vain näyttävät hieman hangoittelevan vastaan.
Vielä hyvähenkinen loppukaneetti. Elokuva-alan toimijoiden Lehtiset julkaisi elokuvaohjaaja Ville Suhosen esittelyn kirjastamme. Se kannattaa lukea malliksi siitä, miten näinkin vaikean kirjan voi arvostella kun osaa ajatella ja kirjoittaa yhtä aikaa.
EDIT: Laitetaas vielä tämäkin. Ruotuväkilehdessä yhtenä haastateltavana: Sotaelokuvien luvattu maa.
5 kommenttia:
Minun käsiini Hesari tuntuu laihemmalta ja silmiini näyttää vähätekstisemmältä kuin ennen. Mutta eivät sentään siirtyneet tabloid-formaattiin.
Kirjoitit taas asiaa, Sedis! Terveysintoilijat ovat välillä aika hassua sakkia. Alaa tiiviisti seuraavana on kovin vaikea tajuta miksi terveyssanoman perille saamiseksi niin usein ammennetaan voimaa siitä sensaatioiden ja fantasioiden lähteestä. Isoja tajunnanvirran pysäyttäjiä tarvitaan (ilmeisesti). Minä haluan vain ihan vähän koskettaa ihmistä - ei räjäyttää heidän tajuntansa pihalle.
Yritän suhtautua uudistuneeseen hesariin intohimottomasti. Ajattelen, että jonain aamuna en muistakaan, että se on ollut joskus freesimpi.. :)
Liika on aina liikaa mutta joskus innostavista terveysintoilijoista on se hyöty, että kun itse ei "jaksa" niin on hauskaa jos joku muu jaksaa innostaa. Tuputtaminen ja tyrkyttäminen ja pakkosyöttö on tietysti asia erikseen.
Voi Sedis, kiva kun pääset käymään Matintuvalla! Minä kävin siellä pitämässä elokuvakerhoa vv.86-90, suunnilleen, niin kauan ne minua Kyrönmaalla katselivat, siis neljän pitäjän opisto.
Matintuvan väki oli sydämellistä. Kivoimpia paikkoja koko Etelä-Pohjanmaalla, ihan tosi! Ylistaro on ainut paikka Kyrönmaalla, jossa elokuvaharrastus on säilynyt. Harrastukseksi sitä kai on kutsuttava pienillä maaseutupaikkakunnilla, vaikka kyllä Matintupa oli täyteenammuttu ja -ahdistettu kun Antti Tuurin Pohjanmaata näytettiin.
Jos nyt sitten kaikkien iloksi ja ylöspanoksi ja viisastumiseksi vielä kirjoittaisit lyhyen raportin!
Varmaan kirjootan kun saan kuvat. Kivaa oli.
Lähetä kommentti