Tilaisuuksien järjestäjillä on näinä päivinä lämpimät oltavat. Kuinka näihin kaikkiin riittää järjestäjiä? Suuremmissa pippaloissa liikun itse vain harvoin, eikä minua niihin kovin usein kutsutakaan, mutta ymmärrän kyllä cocktailhenkisen seuranpidon, jolla on nykyiseen muotisanaan verkostoitumiseen ainakin löyhä kosketus eli tatsi. Kolmatta muotisanaa kultivoidakseni - ilman eu-tukea - sen vaikuttavuudesta en tiedä uusien fb- eli naamakirjafrendien ulkopuolella.
Kokemukseni mukaan paremmat keskustelut käydään ulkoparvekkeella, jossa vielä saa tupakoida suojautumatta ilman tark'ampujien pelkoa. Vierailtakin voi pummata tulta ja tappuraa riittää ainakin elokuvantekijöiden bileissä iltamyöhään. Sanoman saaminen perille kun on niin v-n haastavaa. (Anteeksi kokoperheen bloginlukijoilta!)
Käyn tänään katsomassa ennakkoon 138 minuuttia TPA2:sta, koska TPA1 jäi niin jännään kohtaan. Itseäni kismitti aikoinaan, että menin arvata pöläyttämään harvinaisen mukavalle iltasanomalehden toimittajalle TPA1:n tulevista katsojaluvuista. Luulin että tekeillä oli pieni sivupalsta, mutta osin varmaan vastuuttoman lörpöttelyni innoittamana kahden sivun jutussa luki, että tekijät muka olisivat tyytyväisiä, jos se saa yli 150 000 katsojaa, mikä ei siis mitenkään ole vähän täällä Pohjantähden alla.
Uskaltauduin just äsken katsomaan, miten sille kävi. Ei huonosti. Tähän mennessä 162576 katsojaa. Kolmas sija Risto räppääjän (319497) ja Havukka-ahon ajattelijan jälkeen (217083). Ellei Sisko tahtoisin jäädä, jo nyt henosti 109 943 katsojaa, aivan hirveästi intoudu, niin lista pysynee jokseenkin, suurin piirtein tai ainakin melkein samana. Ehkä. Sehän on teistä passiivikoista kiinni.
Dokumenttisuosikit Reindeerspotting (63686) ja maailmaa ihastuttanut Miesten vuoro (33010) ovat jättimäisiä kävijälukuja elokuvateattereissa dokkareille, mutta enemmänkin voisi olla. Teatterinomistajien sanoma on ollut yksinkertainen. Ihan sama mikä leffa, kunhan jengi käy katsomassa. Dokkari ei ole huonommassa asemassa levityksen näkökulmasta, mutta ei se ole paremmassakaan.
Uusin markkinoille ryntäävä elokuva on Artsi Halosen Prinsessa. Kokenut elokuvantekijä vaikka onkin, tämä on hänen ensimmäinen valkokankaille viety pitkä näytelmäfilkka. TV-elokuva Koti oli toki jo aikaa sitten näyttö osaamisesta. Mutta mitäpä tätä toistamaan: joku vuosi ja menestysdokkari sitten kirjoitin miehen aiemmasta urasta tarinan, joka näyttää vieläkin löytyvän verkosta Art Filmsin sivuilta. Tänään on Prinsessan kutsubileet, huomenna menestyksestä vastaavat markkinat eli katu määrää kuis äijän käy. Kerran jo leffan nähneenä voin sanoa, että varsinkin yhdessä kirjan kanssa aikamoinen paketti, josta voi juttua vääntää, niin kuin hyvästä leffasta pitääkin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arto Halonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arto Halonen. Näytä kaikki tekstit
keskiviikkona, syyskuuta 08, 2010
keskiviikkona, huhtikuuta 16, 2008
Irti tsaareista
Hallituksen sivistysohjelman toteuttajat ovat kaivaneet esille kulttuurikirveen. Nyt ei höylätä ja fiilata juustohöylällä vaan pannaan halki, poikki ja pinoon. Kulttuurin- ja taiteiden tutkimuksen uusien opiskelijoiden määrää aiotaan vähentää 50 prosenttia vuoteen 2012 mennessä. Porvarihallitus näyttää karvansa.
Jo aiemmin on ilmoitettu, että yliopistoista vähennetään 1 000 henkilötyövuotta vuoteen 2015 mennessä. Tämä leikkaus aiotaan nyt ilmeisesti toteuttaa humanistien ja kulttuurialojen opetuksen kustannuksella.
Maailmassa on selvästi liikaa niitä, jotka osaavat avata merkityksiä ja selostaa niitä järkeenkäyvällä tavalla. "Kulttuuriala on se, jota pitää vähentää aika suurestikin pitkällä aikavälillä", opetusneuvos Jukka Katajisto opetusministeriöstä sanoo.
Siellä ei ole paljon säästettävää. Kynä ja kumi eivät paljon maksa, eikä palkoilla ole päässyt rehvastelemaan.
Samaan aikaan kulttuurivientiin lisätään määrärahoja. Toivottavasti en muista väärin, kun sanon, että Saksaan suunnattuun musiikkivientiin satsattiin 190 000 euroa. Music Export Finland oli sitä ennen saanut puolisen miljoonaa tukea muuhun, esimerkiksi hallintoonsa. Sitä ei kannata verrata yliopiston menoihin, mutta festivaaleihin kyllä. Niihin nähden tuo vientituki on aika paljon. Tämä siis vain vertauksen vuoksi sanottuna vailla taka-ajatuksia.
Lainaan uutista: "YLEn haastattelemat yliopistojen edustajat eivät ole nähneet suunnitelmia ennen opetusministeriön raportin julkaisua. Jukka Katajisto Opetushallituksesta myöntää, että kaikki pienemmät tieteenalat eivät välttämättä ole olleet mukana lausuntokierroksella. - Valitettavasti yhteys on hyvin ohutta. Voi olla, että joku pieni ala ei aina tule esiin, Katajisto kertoo."
Mitäpä sitä hyvän tsaarin aikana kyselemään. Siirtymä kulttuurillisesta analysoinnista kulttuuriseen yritystoimintaan on selkeää. Se mikä on jäänyt sanomatta, on se, että kulttuurialan koulutuksen painopiste siirtyy samalla yliopistoista ammattikorkeakouluihin. Yliopistoille opetusministeriön linjaus on varmasti tappiollista.
Tsaareista irti pääsystä tuli mieleen, että viime aikoina on alkanut ropsahdella esitelmäkutsuja loppukesälle ja syksylle. Myös artikkeleita, pieniä ja laajempia, pyydetään. 1918-aiheilla on varsinkin kysyntää.
On käynyt selväksi, että valtiovallalla ei intressiä näihin vanhojen kaivelemiseen ole. Ihmiset ajattelevat toisin. Tilaisuuksiin on ollut jopa tunkua. Sana niistä kiertää suusta suuhun. Televisiokeskusteluja sentään järjestetään. Oli setiä ja tätejä ja setämäisyyksiä ja tätimäisyyksiä. Tiedämme, että tietty sukupolvi elää juoksuhaudoissa, mutta luulin jo niiden aikojen olevan ohi, että vuoden 1918 juoksuhautoihin olisi tungosta. Siltä varalta, että kirjamainoksiin tarvitaan bloggarin sanaa sanottakoon: Ylikangas on ylitse muiden.
Takaisin luentoihin ja esitelmiin ja muuhun kulttuuriseen evankeliointiin. Näistä tilaisuuksista ei enää nykyisen journalismikäsityksen mukaan informoida. Lyhyet uutiset saattavat joskus harvoin kertoa etukäteen tilaisuudesta, mikä on tietysti kiitettävää. Kulttuuriala kaipaa sponssausta: ihmisten saaminen tiettyyn tilaan tiettynä aikana ei ole helppoa varsinkaan kaupungeissa. Mutta tilaisuuden sisällöstä ei sitten enää kerrotakaan, koska se on eilispäivää. Sadan vuoden aikana tämä on varmaankin journalismin suurin sisällöllinen muutos. Siitä on tullut ennustustehdas, ei asioita kertova ja analysoiva (symbolinen) instituutio.
Tai jos kerrotaan, kyse on raportti, jonka ydin on toimittajan minän oleminen siinä tilassa. Haastatteluissa sanottava kutistetaan minimiin, entistä useammin haastateltavakin. Toimittaja, kansan palvelija, osoittaa kaapin paikan entistä useammin. Mutta ei valtaa pitäville, vaan niille, jotka heitä työssään auttavat antamalla haastatteluja - asiantuntemuksesta riippumatta tietenkin korvauksetta.
Esitelmän pitäminen kuuluu niihin kulttuurituotteisiin, jotka näennäisesti häviävät, kun ne on pidetty. Jotakin niistä kuitenkin jää läsnäolevien päähän. Taiteista teatteri ja baletti ovat vastaavassa asemassa. Oopperaa kuullaan paljon levyltäkin, ja oopperaelokuvia on aikamoinen määrä, mutta eihän se sama ole.
Elokuvista puheen ollen. Uusi Ennen ja nyt on ilmestynyt verkkoon. Käykääpä katsomassa juttutarjontaa. Outi Nieminen on tehnyt tiedettä nuorena kuolleesta elokuvatähdestä Sirkka Sarista ja Kalle Kaarnan Isovihasta, talvisodan alla ilmestyneestä historiallisesta spektaakkelista, tarjolla on hieman vähemmän tiedettä allekirjoittaneen artikkelissa. Lehti on uudessa olomuodossaan muutenkin tutustumisen arvoinen.
Myös Idäntutkimus satsaa erikoisnumerossaan (1/2008) elokuvaan. Arvostetun venäläisen tutkijan Juri Tsivjanin artikkeli "Mitä elokuva on?" löytyy pdf-muodossa, omaa vaatimatonta kolumniani ei. Lehteä saa ainakin keskustan hyvinvarustetuista kirjakaupoista.
Vielä jonkun päivän voi netissä kuunnella myös Ylen Jukka Kuosmasen elokuvaohjaaja Arto Halosesta toimittamaa ohjelmaa Miten minusta tuli minä? Arton siskon ja lapsuudenkaverin lisäksi heittelen ajatuksia miehen persoonasta minäkin. Kuosmanen on mainio toimittaja ja hyvä tunnelman luoja.
Jo aiemmin on ilmoitettu, että yliopistoista vähennetään 1 000 henkilötyövuotta vuoteen 2015 mennessä. Tämä leikkaus aiotaan nyt ilmeisesti toteuttaa humanistien ja kulttuurialojen opetuksen kustannuksella.
Maailmassa on selvästi liikaa niitä, jotka osaavat avata merkityksiä ja selostaa niitä järkeenkäyvällä tavalla. "Kulttuuriala on se, jota pitää vähentää aika suurestikin pitkällä aikavälillä", opetusneuvos Jukka Katajisto opetusministeriöstä sanoo.
Siellä ei ole paljon säästettävää. Kynä ja kumi eivät paljon maksa, eikä palkoilla ole päässyt rehvastelemaan.
Samaan aikaan kulttuurivientiin lisätään määrärahoja. Toivottavasti en muista väärin, kun sanon, että Saksaan suunnattuun musiikkivientiin satsattiin 190 000 euroa. Music Export Finland oli sitä ennen saanut puolisen miljoonaa tukea muuhun, esimerkiksi hallintoonsa. Sitä ei kannata verrata yliopiston menoihin, mutta festivaaleihin kyllä. Niihin nähden tuo vientituki on aika paljon. Tämä siis vain vertauksen vuoksi sanottuna vailla taka-ajatuksia.
Lainaan uutista: "YLEn haastattelemat yliopistojen edustajat eivät ole nähneet suunnitelmia ennen opetusministeriön raportin julkaisua. Jukka Katajisto Opetushallituksesta myöntää, että kaikki pienemmät tieteenalat eivät välttämättä ole olleet mukana lausuntokierroksella. - Valitettavasti yhteys on hyvin ohutta. Voi olla, että joku pieni ala ei aina tule esiin, Katajisto kertoo."
Mitäpä sitä hyvän tsaarin aikana kyselemään. Siirtymä kulttuurillisesta analysoinnista kulttuuriseen yritystoimintaan on selkeää. Se mikä on jäänyt sanomatta, on se, että kulttuurialan koulutuksen painopiste siirtyy samalla yliopistoista ammattikorkeakouluihin. Yliopistoille opetusministeriön linjaus on varmasti tappiollista.
Tsaareista irti pääsystä tuli mieleen, että viime aikoina on alkanut ropsahdella esitelmäkutsuja loppukesälle ja syksylle. Myös artikkeleita, pieniä ja laajempia, pyydetään. 1918-aiheilla on varsinkin kysyntää.
On käynyt selväksi, että valtiovallalla ei intressiä näihin vanhojen kaivelemiseen ole. Ihmiset ajattelevat toisin. Tilaisuuksiin on ollut jopa tunkua. Sana niistä kiertää suusta suuhun. Televisiokeskusteluja sentään järjestetään. Oli setiä ja tätejä ja setämäisyyksiä ja tätimäisyyksiä. Tiedämme, että tietty sukupolvi elää juoksuhaudoissa, mutta luulin jo niiden aikojen olevan ohi, että vuoden 1918 juoksuhautoihin olisi tungosta. Siltä varalta, että kirjamainoksiin tarvitaan bloggarin sanaa sanottakoon: Ylikangas on ylitse muiden.
Takaisin luentoihin ja esitelmiin ja muuhun kulttuuriseen evankeliointiin. Näistä tilaisuuksista ei enää nykyisen journalismikäsityksen mukaan informoida. Lyhyet uutiset saattavat joskus harvoin kertoa etukäteen tilaisuudesta, mikä on tietysti kiitettävää. Kulttuuriala kaipaa sponssausta: ihmisten saaminen tiettyyn tilaan tiettynä aikana ei ole helppoa varsinkaan kaupungeissa. Mutta tilaisuuden sisällöstä ei sitten enää kerrotakaan, koska se on eilispäivää. Sadan vuoden aikana tämä on varmaankin journalismin suurin sisällöllinen muutos. Siitä on tullut ennustustehdas, ei asioita kertova ja analysoiva (symbolinen) instituutio.
Tai jos kerrotaan, kyse on raportti, jonka ydin on toimittajan minän oleminen siinä tilassa. Haastatteluissa sanottava kutistetaan minimiin, entistä useammin haastateltavakin. Toimittaja, kansan palvelija, osoittaa kaapin paikan entistä useammin. Mutta ei valtaa pitäville, vaan niille, jotka heitä työssään auttavat antamalla haastatteluja - asiantuntemuksesta riippumatta tietenkin korvauksetta.
Esitelmän pitäminen kuuluu niihin kulttuurituotteisiin, jotka näennäisesti häviävät, kun ne on pidetty. Jotakin niistä kuitenkin jää läsnäolevien päähän. Taiteista teatteri ja baletti ovat vastaavassa asemassa. Oopperaa kuullaan paljon levyltäkin, ja oopperaelokuvia on aikamoinen määrä, mutta eihän se sama ole.
Elokuvista puheen ollen. Uusi Ennen ja nyt on ilmestynyt verkkoon. Käykääpä katsomassa juttutarjontaa. Outi Nieminen on tehnyt tiedettä nuorena kuolleesta elokuvatähdestä Sirkka Sarista ja Kalle Kaarnan Isovihasta, talvisodan alla ilmestyneestä historiallisesta spektaakkelista, tarjolla on hieman vähemmän tiedettä allekirjoittaneen artikkelissa. Lehti on uudessa olomuodossaan muutenkin tutustumisen arvoinen.
Myös Idäntutkimus satsaa erikoisnumerossaan (1/2008) elokuvaan. Arvostetun venäläisen tutkijan Juri Tsivjanin artikkeli "Mitä elokuva on?" löytyy pdf-muodossa, omaa vaatimatonta kolumniani ei. Lehteä saa ainakin keskustan hyvinvarustetuista kirjakaupoista.
Vielä jonkun päivän voi netissä kuunnella myös Ylen Jukka Kuosmasen elokuvaohjaaja Arto Halosesta toimittamaa ohjelmaa Miten minusta tuli minä? Arton siskon ja lapsuudenkaverin lisäksi heittelen ajatuksia miehen persoonasta minäkin. Kuosmanen on mainio toimittaja ja hyvä tunnelman luoja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)