Vaadimme rauhaa Saksan ja Suomen välille

Rauhanliikkeillä ei ole mennyt erityisen hyvin sitten 1980-luvun jättisuosion saaneiden rauhanmarssien.

Nyt olisi kuitenkin konkreettinen tavoite käsillä ja vielä saavutettavissa.

Uusimmassa Sotilasaikakauslehdessä - se on sotilaiden ja sotilasalasta kiinnostuneiden ammattilehti - Kansallisarkiston tutkija Kauko Rumpunen paljastaa järkyttävän tosiasian: Suomi ei ole solminut Saksan kanssa rauhaa siitä sodasta joka syntyi kun jatkosota kääntyi Lapin sodaksi eli Saksan joukkojen ajamiseksi pois Lapista.

Tunnetusti jo sodan julistaminen ja käyminen oli vaikeaa, vaikka pelisääntö oli selvä: Neuvostoliiton ja Suomen välisen aseleposopimus määräsi, että Suomen on riisuttava saksalaiset joukot aseista syyskuun puoleen väliin mennessä 1944. Asiaa julkisuuteen hoitavat ministerit vain unohtivat kertoa siitä asiasta.

Sisäisesti asia oli hoidettu. Hallitus oli Antti Hackzellin suulla ilmoittanut suhteiden katkaisemisesta Saksaan Eduskunnalle ennen aselepoa, 2.9. järjestetyssä suljetussa istunnossa: “.. niin pian kuin Saksalla on kiistattomasti valta-asema Itämerellä, niin kauan meidän taistelumme Neuvostoliittoa vastaan kuuluu niihin primäärisiin seikkoihin, joista Saksan sodan johdon on ollut huolehdittava. Mutta niin pian kuin Suomenlahden eteläranta menee Saksalta ja sen asema tämän kautta heikkenee, muuttuu Suomen rintama Saksan kannalta vähemmän arvoiseksi. Mitä tämä meille merkitsee, sitä meidän on vakavasti ajoissa ajateltava.”

Tilanne oli parantunut alkukesästä siinä mielessä, että Neuvostoliitto ei enää vaatinut ehdotonta antautumista. Saksalaisten poisajaminen oli kuitenkin selvä vaatimus, johon eduskuntakin sitoutui. "Tästä johtuen ei Suomen valtakunnan aluetta enää kauemmin voida käyttää Saksan valtakunnan sotilaallisten päämäärien saavuttamiseksi." Itse asiassa Hackzell sanoi kansanedustajille, että tämä oli myös saksalaisten etu "nykyoloissa" - vastarintaa ei kannattanut enää tehdä.

Määräaikaan mennessä kuitenkin vain Etelä-Suomi tyhjeni saksalaisista joukoista ilman taistelutoimia. Sotaa sen sijaan käytiin hampaat irvissä, kun saksalaiset yrittivät siinä onnistumatta vallata Suursaaren 15.9. lähtien. Maahan saapunut valvontakomission neuvostojohto totesi tällöin pohjoisen tilanteeseen viitaten suomalaisille, että olisi syytä tappaa kymmenen saksalaista, että heitä voisi tappaa sata. Kauniimmin sanottuna valvontakomissio kiirehti saksalaisten poistamista maasta.

Hackzell sairastui aselevon jälkeen Moskovan neuvotteluissa, ei kyennyt jatkamaan ja tilalle tuli lyhytaikainen Urho Castrénin hallitus 21.9.-17.11.1944.

Neuvostoliiton joukot ylittävät Suomen rajan Suomussalmella ja Kuusamossa, mutta vaikka suomalaiset (Airon toimesta) sitä myöhemmin pyysivät, he eivät osallistuneet perääntyvien saksalaisten kurittamiseen millään tavoin.

Pohjois-Suomen evakuointi aloitettiin aselevon jälkeen, mutta vasta päivää jälkeen välirauhan elokuussa valittu tasavallan presidentti C. G. E. Mannerheim teki periaatepäätöksen sodan aloittamisesta. Käytännössä sotakone yski, kun aseveljet eivät halunneet ryhtyä tositaisteluihin.

Itse asiassa syyskuun 11. päivänä oli tulevien entisten aseveljin kesken sovittu rauhanomaisesta vetäytymisestä. Tällä menetelmällä säästyi Oulu, jossa ammuttiin kaksi saksalaissotilasta. Lapin väestöä oli silloin evakuoitu jo viikon ajan.

27. syyskuuta johtoon määrätty Ensio Siilasvuo ryhtyi toimiin heti tehtävän saatuaan, sillä Valvontakomissio oli kiinnittänyt huomiota suomalaisten passiivisuuteen. Ensimmäisissä taisteluissa tuli muutama uhri puolella ja toisella, mutta yleisesti taisteluja ei käyty ja suomalaisten takaa-ajo oli lähinnä nimellistä jos edes sitä. Lokakuun 1. päivänä aloitettu Tornion valtaaminen oli jo täyttä sotaa, suomalaiskaatuneita oli 376. Rovaniemen kauppala vallattiin 17. päivä lokakuuta. Merkittäviä taisteluita käytiin kuun loppuun saakka kolmella eri rintamalla. Sotaa käytiin lähinnä maavoimien kesken, sotaan kun ei satsattu.

Saksalaiset olivat aloittaneet Lapin tuhoamisen jo syyskuussa. Varmin tapa pysäyttää suomalaisten eteneminen oli kuitenkin jättää tiedustelijoille riittävän suuri viinavarasto. Siinä meni helposti kolmekin päivää.

Talven 1944-45 saksalaiset pitivät vahvoja asemia käsivarren Lapissa. Ns. Sturmbock-asemat suojasivat saksalaisjoukkoja Ruijassa. Vasta 27.4. viimeiset saksalaiset sotilaat poistuvat Suomesta edelleen miehittämänsä Norjan puolelle. Päivähän on nykyisin, vuodesta 1987 lähtien kansallinen veteraanipäivä.

Suomi katsoi omalta osaltaa sodan päättyneeksi. Muodollisesti sotatila jatkui, kunnes hallitus 12. maaliskuuta 1954 kirjasi hallituksen pöytäkirjaan pääministeri Sakari Tuomiojan johdolla: "Sotatoimien sittemmin lakattua ja kanssakäymisen Suomen ja Saksan välillä viime vuosina kehityttyä rauhanomaisesti on aiheellista todeta, että mainittu sotatila on päättynyt." Se oli itse asiassa Saksan liittotasavallan eli Länsi-Saksan toiveesta tehty toteamus. Maiden välinen kaupankäynti on arvatenkin ollut siinä toiveessa takana.

Mutta kuten Rumpunen toteaa, Suomi ja Saksa eivät ole solmineet rauhaa. Toivottavasti tämä voidaan solmia ikuisiksi ajoiksi.

Ottakaamme siis rauhanliikkeen tunnukseksi: Vaadimme rauhaa Saksan ja Suomen välille!