tiistaina, heinäkuuta 28, 2009
Viimeistä viikkoa viedään
Kohta alkaa työnteko. Edessä onkin monenlaista. Kirja ilmestyy elokuussa, työpaikka muuttaa lupausten mukaan syyskuun loppuun mennessä. Monta mottia hakattavia halkoja siis edessä. Mutta harvinaisen kivasäinen kesä tämä on ollut.
maanantaina, heinäkuuta 20, 2009
15 kirjaa
Tämä on nopea. Älä mieti liian kauan. Listaa viisitoista kirjaa, jotka pysyvät mielessäsi aina. Ensimmäiset viisitoista, jotka muistat alle 15 minuutissa. Merkitse 15 ystävää, minut mukaanlukien, sillä olen innokas näkemään mitä kirjoja ystäväni valitsivat.
1. Joseph Heller, Catch-22.
2. Italo Svevo, Zenon tunnustuksia.
3. Robert Davies, Viides rooli.
4. Robert Musil. Mies vailla ominaisuuksia.
5. Elias Canetti, Pelastunut kieli & Soihtu korvassa & Silmäpeli. (Muistelmasarja)
6.Thomas Mann, Taikavuori.
7. Jaroslav Hasek, Kunnon sotamies Svejkin seikkailut.
8. Fedor Dostojevski, Rikos ja rangaistus.
9. Halldor Kiljan Laxness, Atomiasema.
10. Joseph Conrad, Pimeyden sydän.
11.Marianne Alopaeus, Pimeyden ydin.
12. Simo Puupponen, Siunattu hulluus.
13. Jörn Donner, Isä ja poika.
14. Väinö Linna, Sotaromaani.
15. Juhani Aho, Rautatie.
Kiitos kaikille mukaan kutsuneille!
1. Joseph Heller, Catch-22.
2. Italo Svevo, Zenon tunnustuksia.
3. Robert Davies, Viides rooli.
4. Robert Musil. Mies vailla ominaisuuksia.
5. Elias Canetti, Pelastunut kieli & Soihtu korvassa & Silmäpeli. (Muistelmasarja)
6.Thomas Mann, Taikavuori.
7. Jaroslav Hasek, Kunnon sotamies Svejkin seikkailut.
8. Fedor Dostojevski, Rikos ja rangaistus.
9. Halldor Kiljan Laxness, Atomiasema.
10. Joseph Conrad, Pimeyden sydän.
11.Marianne Alopaeus, Pimeyden ydin.
12. Simo Puupponen, Siunattu hulluus.
13. Jörn Donner, Isä ja poika.
14. Väinö Linna, Sotaromaani.
15. Juhani Aho, Rautatie.
Kiitos kaikille mukaan kutsuneille!
lauantaina, heinäkuuta 18, 2009
Kesävisa2
Kesälomareissulla tulee vastaan kaikenlaista, eikä sompailun loputtua ole lainkaan selvää, missä sitä on tullut käytyä. Lukijat voinevat auttaa paikkakuntien ja kohteiden selvittelyssä. (Kuvia klikkaamalla ne saa esille näyttävämmin.)
Ensimmäisestä kuvasta sentään muistan jotakin. Se on syntymäkotini, koulurakennus, jonka pihapiirissä järjestetään ymmärtääkseni vuosittain kovan suomalaisen kirjailijan nimissä kesäjuhliakin. Asuin tässä isäni työpaikassa vuodet 1959-1964, joskin synnytyksen jälkeiset kuukaudet käytännössä äidin kotona Kajaanissa, joka on syntymätodistukseen merkitty syntymäpaikkani. Huhtakatu 2:ssa vaunuissa vietetyistä päivistä mieleen ovat jääneet voimakkaasti kaupungin hajut, kuvan pihalta ja itse asiassa katon rajasta ensimmäiset mielikuvat jo kaksivuotiaana. Kiipesin näkyvältä metalliparvekkeelta palotikkaita myöten katolle tuossa iässä. Muistan mielipahan, joka koitui, kun käsi ei ylettynyt ylimmälle kaarelle, että olisin päässyt siirtymään tikkailta katolle. Jouduin odottelemaan isää pelastamaan tilanteen jonkin aikaa, sillä hän paikalle hälytettynä kielsi minua yrittämästä korkeammalle. Ihmettelen tietysti vieläkin miksi.
Jatkoimme matkaa syntymäkodista lauleskellen. Siellä tuli vastaan paitsi jumalaton määrä asuntovaunuja ja niskatukkaista musiikinystävää, myös lauluntekijälaulajan patsas, harvinaisuus tässäkin maassa. Paikkakunnan nimi tuntuu tutulta, vaan ei millään tule mieleen.
Mersun kierrokset pyörivät helteessä kiivaasti, mutta tämän rakennuksen äärellä pistin tupakaksi. Mikä ja missä ihmeessä me oikein oltiin?
Matkallemme vahingossa kehittynyt kirjailijateema näyttäytyi hetkeksi myös kuuluisan kirjailijan syntymäkodissa, joka on tietenkin se, se ... Mikä se nyt oli ja missä...
Kaupunkikohteita kesälomamatkalla riitti. Tämä taitaa olla raatihuone. Ainakin siltä se näyttää. Mutta minkä kaupungin? Auttakee immeiset.
Vanhan kirkon torni oli jo vinossa, mutta ei sitä tästä perspektiivistä havainnut. Laudoista huomaa, että ainakin kolmesataa vuotta ellei pitempäänkin ne ovat säitä uhmanneet. Kyllä se varmaan samassa kaupungissa oli kuin raatihuonekin.
Luonto herkisti vanhaa kirkkoa kierrettäessä:
Raatihuoneen ja kirkon lisäksi paikkakunnan silmiin pistäviä tunnusmerkkejä on nähtävissä myös tässä:
Kartanoita on kierrettävä, vaikka kaikissa ei kirjailijoita asunutkaan. Mutta täällä oli taiteilija Akseli Gallen-Kallelasta kertova näyttely meneillään. Mikä ihmeen kartano ja missä se sitten sijaitsikaan...
Suomessa on ihmeellisiä paikannimiä. Tämäkin kylä lienee perustettu A-studion toimittaja Esko Varhon kunniaksi. Mutta missä päin Suomea se lienee, sitä ei matkaseurueestamme kukaan muista.
Tämä paikka vaikuttaa hämärästi tutulta. Sain siellä piristävää kahvia ja unelmahöttöä. Oli ollut kuulemma televisiossakin juuri, mikä toi turisteja paikalle. Me emme semmoisista välitä, henkevät ja aidot kulttuuri-ihmiset. Olimme paikalla naistenlehden mainoksen perusteella.
Kiva reissu kaiken kaikkiaan, ihan vaaleanpunaisia muistoja, jos nimittäin muistaisi. Pistäkääpä paikat ja paikkakunnat paikalleen, niin saadaan albumiin tekstit.
Ensimmäisestä kuvasta sentään muistan jotakin. Se on syntymäkotini, koulurakennus, jonka pihapiirissä järjestetään ymmärtääkseni vuosittain kovan suomalaisen kirjailijan nimissä kesäjuhliakin. Asuin tässä isäni työpaikassa vuodet 1959-1964, joskin synnytyksen jälkeiset kuukaudet käytännössä äidin kotona Kajaanissa, joka on syntymätodistukseen merkitty syntymäpaikkani. Huhtakatu 2:ssa vaunuissa vietetyistä päivistä mieleen ovat jääneet voimakkaasti kaupungin hajut, kuvan pihalta ja itse asiassa katon rajasta ensimmäiset mielikuvat jo kaksivuotiaana. Kiipesin näkyvältä metalliparvekkeelta palotikkaita myöten katolle tuossa iässä. Muistan mielipahan, joka koitui, kun käsi ei ylettynyt ylimmälle kaarelle, että olisin päässyt siirtymään tikkailta katolle. Jouduin odottelemaan isää pelastamaan tilanteen jonkin aikaa, sillä hän paikalle hälytettynä kielsi minua yrittämästä korkeammalle. Ihmettelen tietysti vieläkin miksi.
Jatkoimme matkaa syntymäkodista lauleskellen. Siellä tuli vastaan paitsi jumalaton määrä asuntovaunuja ja niskatukkaista musiikinystävää, myös lauluntekijälaulajan patsas, harvinaisuus tässäkin maassa. Paikkakunnan nimi tuntuu tutulta, vaan ei millään tule mieleen.
Mersun kierrokset pyörivät helteessä kiivaasti, mutta tämän rakennuksen äärellä pistin tupakaksi. Mikä ja missä ihmeessä me oikein oltiin?
Matkallemme vahingossa kehittynyt kirjailijateema näyttäytyi hetkeksi myös kuuluisan kirjailijan syntymäkodissa, joka on tietenkin se, se ... Mikä se nyt oli ja missä...
Kaupunkikohteita kesälomamatkalla riitti. Tämä taitaa olla raatihuone. Ainakin siltä se näyttää. Mutta minkä kaupungin? Auttakee immeiset.
Vanhan kirkon torni oli jo vinossa, mutta ei sitä tästä perspektiivistä havainnut. Laudoista huomaa, että ainakin kolmesataa vuotta ellei pitempäänkin ne ovat säitä uhmanneet. Kyllä se varmaan samassa kaupungissa oli kuin raatihuonekin.
Luonto herkisti vanhaa kirkkoa kierrettäessä:
Raatihuoneen ja kirkon lisäksi paikkakunnan silmiin pistäviä tunnusmerkkejä on nähtävissä myös tässä:
Kartanoita on kierrettävä, vaikka kaikissa ei kirjailijoita asunutkaan. Mutta täällä oli taiteilija Akseli Gallen-Kallelasta kertova näyttely meneillään. Mikä ihmeen kartano ja missä se sitten sijaitsikaan...
Suomessa on ihmeellisiä paikannimiä. Tämäkin kylä lienee perustettu A-studion toimittaja Esko Varhon kunniaksi. Mutta missä päin Suomea se lienee, sitä ei matkaseurueestamme kukaan muista.
Tämä paikka vaikuttaa hämärästi tutulta. Sain siellä piristävää kahvia ja unelmahöttöä. Oli ollut kuulemma televisiossakin juuri, mikä toi turisteja paikalle. Me emme semmoisista välitä, henkevät ja aidot kulttuuri-ihmiset. Olimme paikalla naistenlehden mainoksen perusteella.
Kiva reissu kaiken kaikkiaan, ihan vaaleanpunaisia muistoja, jos nimittäin muistaisi. Pistäkääpä paikat ja paikkakunnat paikalleen, niin saadaan albumiin tekstit.
perjantaina, heinäkuuta 17, 2009
Kesälomavisa1
torstaina, heinäkuuta 02, 2009
Ranskaa ja vähän muitakin kieliä
Juhannuksen jälkeisenä aikana olen lukenut Antonio Tabucchin suomennetun tuotannon, muutaman Irène Némirovskyltä suomennetun teoksen ja aloittanut jo pari klassikkoa, kuten kesäiseen sivistysprojektiin kuuluu. Mukana on Proustia, Flaubertia ja de Maupassantia ja ainakin yksi tuoreempi tapaus, Jean Echenozin Minä lähden.
Klassikkohankkeella hälvennän samalla elinikäistä Ranskaan kohdistunutta epäluuloa. Ilmiön takana lymyävät tietenkin omat vajavaisuudet - en osaa ranskaa.
Miksi en? Ensimmäinen virheen tein lukioiässä. Minun olisi pitänyt mennä kielilinjalle eikä opiskella fysiikkaa ja kemiaa, jota yritin hetken opiskella jopa yliopistossa. Ranskan ja venäjän koulussa väkisin päntätyt kurssit olisivat olleet vankka pohja sille aikuisoppimiselle, mitä muiden kielten kohdalla on tapahtunut myöhempinä vuosina.
Uusien kielten opettelu on aikuisena paljon, paljon vaikeampaa. En oppinut venäjää, puolaa, espanjaa enkä arabiaakaan, vaikka yliopiston kursseilla yritin, tosin lähinnä säälittävällä tavalla. Italian opiskelu aikuisiällä näyttää olevan vähän samantapainen tavallinen tarina.
Thaikielen aakkoset sen sijaan opin Ruotsissa kesän asuessani, kun saman työpaikan tytöt selittivät, etten ikinä oppisi niitä. Käytössä olevia kirjoitusmerkkejä oli muistaakseni 46 tai 47 - historialliset mukaan lukien tietysti paljon enemmän. Opettelin Sergelnin torin kirjastosta lainaamani Easy Thai -kirjan ulkoa Tukholman rautatieasemalla lihapullavoileipien ja kakkosoluen voimalla. Harjoitteluun kului yksi sininen vihko. Lintsasin tietysti töistä tämän vuoksi kaksi päivää. Mutta kyllä se kannatti, sillä tyttöjen ilmeet olivat aidosti hämmästyneet, kun kirjoittelin pitkät rimpsut tunnistettavalla thaikirjaimistolla ja -kielellä, myös heidän antamansa "tehtävät". Kaiken olen unohtanut, paitsi sanonnan "koon kwai". Se tarkoittaa, että olet vesipuhveli. En ole sen tiedon kanssa vielä Thaimaassa käynyt.
Ranskasuhteeseen ovat toki vaikuttaneet nuoruuden Interrail-kokemukset siitä, että ranskalaiset eivät osaa muuta kuin ranskaa. Tiemme kulkivat erilleen, kuten asia kauniisti ilmaistiin. Ranskankielisiin elokuviin suhtautumiseen tämä ei ole vaikuttanut, niiden ymmärtämiseen ehkä kyllä. Mutta ehkä klassikkokirjallisuuden lukemisella sitä voi hieman parantaa, vaikka suhde jäisikin viileähköksi puutteideni vuoksi.
Klassikkohankkeella hälvennän samalla elinikäistä Ranskaan kohdistunutta epäluuloa. Ilmiön takana lymyävät tietenkin omat vajavaisuudet - en osaa ranskaa.
Miksi en? Ensimmäinen virheen tein lukioiässä. Minun olisi pitänyt mennä kielilinjalle eikä opiskella fysiikkaa ja kemiaa, jota yritin hetken opiskella jopa yliopistossa. Ranskan ja venäjän koulussa väkisin päntätyt kurssit olisivat olleet vankka pohja sille aikuisoppimiselle, mitä muiden kielten kohdalla on tapahtunut myöhempinä vuosina.
Uusien kielten opettelu on aikuisena paljon, paljon vaikeampaa. En oppinut venäjää, puolaa, espanjaa enkä arabiaakaan, vaikka yliopiston kursseilla yritin, tosin lähinnä säälittävällä tavalla. Italian opiskelu aikuisiällä näyttää olevan vähän samantapainen tavallinen tarina.
Thaikielen aakkoset sen sijaan opin Ruotsissa kesän asuessani, kun saman työpaikan tytöt selittivät, etten ikinä oppisi niitä. Käytössä olevia kirjoitusmerkkejä oli muistaakseni 46 tai 47 - historialliset mukaan lukien tietysti paljon enemmän. Opettelin Sergelnin torin kirjastosta lainaamani Easy Thai -kirjan ulkoa Tukholman rautatieasemalla lihapullavoileipien ja kakkosoluen voimalla. Harjoitteluun kului yksi sininen vihko. Lintsasin tietysti töistä tämän vuoksi kaksi päivää. Mutta kyllä se kannatti, sillä tyttöjen ilmeet olivat aidosti hämmästyneet, kun kirjoittelin pitkät rimpsut tunnistettavalla thaikirjaimistolla ja -kielellä, myös heidän antamansa "tehtävät". Kaiken olen unohtanut, paitsi sanonnan "koon kwai". Se tarkoittaa, että olet vesipuhveli. En ole sen tiedon kanssa vielä Thaimaassa käynyt.
Ranskasuhteeseen ovat toki vaikuttaneet nuoruuden Interrail-kokemukset siitä, että ranskalaiset eivät osaa muuta kuin ranskaa. Tiemme kulkivat erilleen, kuten asia kauniisti ilmaistiin. Ranskankielisiin elokuviin suhtautumiseen tämä ei ole vaikuttanut, niiden ymmärtämiseen ehkä kyllä. Mutta ehkä klassikkokirjallisuuden lukemisella sitä voi hieman parantaa, vaikka suhde jäisikin viileähköksi puutteideni vuoksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)