Joo, ne meni lost and foundiin. Mä niinku en enää kyenny. Viis päivää saa meitsin niinku senverran kyykkyyn et ottaa kupoliin ajatellakaan enää viinaa ja muita spirittei. Oli vielä muutama ulkomaanelävä megessä, mutt mä luulen et nekin livahti hotelliin sillee salaa.
Mut vittu oli aika kiva päivä, vaik aamulla menin sovaa vasta klo 5.42. Ensin me pistettiin niinku Vietnamin asiat kasaan, kun oli herra Cahn, Nicke Torvalds - jes se Linuxin isä - Mänttäri ja Naukkarinen leffantekijöistä, vietnamseuraa puheenjohtajatasolla ja ulkoministeriötä Aasia-deskiltä silleen jutskaamassa mitä niinku sillä Vietnaminsodalla on just nyt ja silloinkin tekemistä tän maailman kanssa. Sitä ennen mä olin ehtiny tsekata Kristiinan kaa miten jengii on festareil vieraillu. Lauantaina leffassa kävi 3200, se on satakakskyt enemmän ku entinen ennätys. Alkupuoli oli senverran hitaampaa, et tänään olis pitäny olla 1700 et olis päästy edellisvuoden saldoon. Me veikkaan et oli, ku aamulla se Websterin loistava poliisileffa oli sold out ja niin oli naukkarisen uusintakin. Ja ulkomaiset uusinnat möi tietysti tosi paljo. Siinä kun kännyllä kuultiin lukuja ja laskettiin tukkimiehen kirjanpidolla niin toisella olalla pidettiin huumorii yllä brittivieraiden kanssa. Niillä oli ainakin ollu kivaa.
Sielt paneelist ensin päätösleffaan. Artsi Halonen oli duunannu ton Kuuban konkistadorit - se oli ns. ennakkoensi-ilta ja jengii oli sen verran et just olis mahtunu presidentti ja sen suku eturiveihin - ja mä vähän otin nokosii, koska mulla on kutsu ens torstain ensi-iltaan, mut sen verran mä tsiigasin - kun duunipaikan tytyllä oli niin terävät kyynärpäät ("sä et muuten ala kuorsaa") et oli se nyt sentään aika magee noin leffaks, tai ainaki dokkariks. Huomaatsä vittu vähän ironiaa. Sit me mentiin ensin syömään duunikavereit kanssa, ja siks mä myöhäistyin niist ilmasist punkuist joita oli tyrkyllä Vanhalla. Tosin mä otin sen fetasalaatin ja kirsikkasuklaan kans 24 centtii punkkuu ja Vanhalla sitten lisää se verran ku eurooppalaisee käytäntöön kuuluu.
Vanhalla mä kehuin ensin Naukkarisen ja sitten Halosen, moiggasin Honkasaloo ja jutskasin Rustaniuksen kanssa Kuubasta - se kun oli ollu siellä ja niin pöydän tytötki. Siellä oli tuottajaa ristiksi asti ja niitä mä kehuin kanssa, ja toisella puolella PV Lehtisen, kun se on taas tehny niin hyvän leffan, The Crawlin, joka tulee kohta teattereihin sen sukellusleffan kaa. Siinä vois rikkoo vaikka dokkariennätyksii, jos vaan viittitte mennä kattoon.
Petterin - siis sen vonin - kanssa jutskattiin enemmänkin, ku se oli kuitenki aika tyytyväinen siihen Ahosoldanpalkintoon. Ja et sen neljätoista leffaa tuli esille. Vähän enemmän ois voinu filmiltä heittää, vaikka kyllä siellä jotkut meni vähä risakski ku on ne yli kolkytvuotta vanhat filmit jo vähän uupuneit ja isoilt keloilt pyörittäess ne vääntyy siinä koneen ulkopuolell nii et tahtoo mennä katki. Meni pariki kertaa. Sitä kopioo ei enää sit esitetä. Vaik ei kaa tää teit kiinnosta. Tai jos kiinnostaa niin tulkaa sit nenä etee sanoo.
Inka Achtelle - joka duunas festarissa, vaikka sillä oli oma leffa inessä - heitin ohimennen herjan kaks smailin kaa. Se muuten sen ansaitsi, ku oli ulkomaalaisinehmot huoltanu suomenmaahan niin kivasti. Hubert ainaki sitä kehu, ja sen Darwin's Nightmare möi loppuun pari kertaa. Niin muuten Naukkarisen Utopia-leffakin eikä sillä ole edes teatterilevitystä ainakaan vielä, vaikka kuuluis olla. Tsekatkaa nyt kuitenkin ne viis leffaa, jotka Finnkino heittää dokkareita maailmalle alkukeväästä - on ne siellä ilmoituksissa ihan selvästi DocPoint-pointterilla varustettuna.
Bailuissa staffi näytti viihtyvän, ja eksekutiivi Kai heitti niille vielä ruusut kämmeneen vaikka oli aika duunatun näkönen - sillä on ollu kolmen tunnin yöunet jo viikon ajan - niinku Kristiinallakin joka on se artistic director. Helppo meikäläisen - courtesy officerin osa on rankka mutta vastuu tulee vasta jälkeenpäin. Jollei nyt ihan kusta silmään niin kyllä tästä hengissä selvittiin.
Festarit jatkuu - ei paljon isommaksi tästä tartte menne. Oisin odottanut pientä laskua, mutta ei sitä taida tulla. Eli siellä parinkymmenentuhannen kokonaiskävijän parissa ollaan - siinä on enintään parintuhannen heittoo kun ei vielä juttu ole edes kokonaan ohi. Siinä luvussa on sitte kaikki leffakävijät, bilettäjät, seminaarilaiset, paneeliosallistujat, mestariluokkalaiset, koululaisosallistujat ja itähelsinkiläiset ilmaisnäytökset - niitä on vielä ensi viikolla - mukana. Mut tää on striktisti unofficial.
Mulla oli kivaa, ja mä oon tosi pahoillani, jos te ette ollu mukana. Ois kannattanu. Mut on meillä dokkarifestivaalit ens vuonnaki. Silloin ei ole varaa jäädä vege.
maanantaina, tammikuuta 17, 2005
sunnuntaina, tammikuuta 16, 2005
Viides festaripäivä, viimeistä viedään
DocPointin viimeinen päivä. Eilen kävin jopa elokuvissa, mutta en päässyt katsomaan Hearts and Mindsia, klassista Vietnam-elokuvaa, sillä vaimon eilisten tekojen vuoksi - ks. edellinen postaus - nälkäisenä minun oli tyytyminen päivälliskutsuun suomalaisten, ruotsalaisten, norjalaisten, tanskalaisten, hollantilaisten, brittiläisten, japanilaisten, liettualaisten, ranskalaisten, sveitsiläisten ja venäläisten elokuvaihmisten kanssa.
Hauskuutimme toisiamme kolme tuntia Ravintola Lasipalatsissa, jossa alkupaloina tarjottiin Savustettuja portobellosieniä ja vihannes-linssisalaattia, pääruoka piti valita kolmesta vaihtoehdosta: Kuhaa Marski (paistettua kuhafileetä, mustatorvisienimuhennosta ja voissa haudutettua piparjuurta)tai Pippuripihvi härän sisäfileestä maalaisranskalaisten ja konjakki-kermakasvisten kanssa tai mikäli vegehammasta pakottaa, niin tarjolla oli myös Feta-pinaattistruudelia tuoretomaattikastikkeen kera. Jälkiruokana Pistaasinougatjäädykettä ja aniskakkua!
Otin listan mukaan kotiin vaimonkin katsottavaksi ja kerroin eläväisesti kuinka hauskaa meillä oli varsinkin kun törmäsimme 20 hengen voimalla ensin Moskova-baariin, ja Sauna-baariinkin olisimme halunneet, mutta meidän seurueemme oli puoli tuntia ennen sulkemisaikaa ravintolalle liian iso - tulee olemaan muuten tulevaisuudessakin sille sinne asti emme nyt tai myöhemmin vastaavaa viestiä kuulemaan enää tule! - ja lopulta menimme Vanhalle diskoilemaan. Nyt ovat pohkeet kipeät.
Erityisen tyytyväisiä olivat Lisa Munthe ja Helen Ahlsson, jotka ovat ohjanneet 75 minuuttisen dokumentin naiskädenvääntäjästä: Armbryterskan från Ensamheten sai eilen aina ohjaajia lämmittävän tiedon siitä, että elokuva tulee Suomeen teatterilevitykseen helmikuussa FS-filmin toimesta. Kelpasi Vanhan parketilla tanssia väliin hieman kukkomaisin elkein, niin paljon kuin naisihmisistä onkin kyse. Mutta eipä jääty itse sen heikommaksi.
Kävi ilmi hauska sattumus, että minä ja Helen olimme molemmat asuneet aikoinaan Enskedessä Tukholman lähettyvillä ja vielä samalla kadulla. Oliko talo sama, ei käynyt ilmi, kun en enää muista silloista osoitettani ja muistiinpanot tuolta kesältä katosivat kesän päätteeksi tehdyllä matkalla, kun minut Skopjessa ryöstettiin.
Eilisen uusia tuttuja oli myös Hupert Sauper jonka elokuva Darwin's Nightmare oli eilen loppuunmyyty. Tänään ohjelmistossa on myös ylimääräisiä uusintoja, varmasti myös tämä.
Tänään olen puheenjohtajana illan Vietnam-paneelissa Vanhalla.
Hauskuutimme toisiamme kolme tuntia Ravintola Lasipalatsissa, jossa alkupaloina tarjottiin Savustettuja portobellosieniä ja vihannes-linssisalaattia, pääruoka piti valita kolmesta vaihtoehdosta: Kuhaa Marski (paistettua kuhafileetä, mustatorvisienimuhennosta ja voissa haudutettua piparjuurta)tai Pippuripihvi härän sisäfileestä maalaisranskalaisten ja konjakki-kermakasvisten kanssa tai mikäli vegehammasta pakottaa, niin tarjolla oli myös Feta-pinaattistruudelia tuoretomaattikastikkeen kera. Jälkiruokana Pistaasinougatjäädykettä ja aniskakkua!
Otin listan mukaan kotiin vaimonkin katsottavaksi ja kerroin eläväisesti kuinka hauskaa meillä oli varsinkin kun törmäsimme 20 hengen voimalla ensin Moskova-baariin, ja Sauna-baariinkin olisimme halunneet, mutta meidän seurueemme oli puoli tuntia ennen sulkemisaikaa ravintolalle liian iso - tulee olemaan muuten tulevaisuudessakin sille sinne asti emme nyt tai myöhemmin vastaavaa viestiä kuulemaan enää tule! - ja lopulta menimme Vanhalle diskoilemaan. Nyt ovat pohkeet kipeät.
Erityisen tyytyväisiä olivat Lisa Munthe ja Helen Ahlsson, jotka ovat ohjanneet 75 minuuttisen dokumentin naiskädenvääntäjästä: Armbryterskan från Ensamheten sai eilen aina ohjaajia lämmittävän tiedon siitä, että elokuva tulee Suomeen teatterilevitykseen helmikuussa FS-filmin toimesta. Kelpasi Vanhan parketilla tanssia väliin hieman kukkomaisin elkein, niin paljon kuin naisihmisistä onkin kyse. Mutta eipä jääty itse sen heikommaksi.
Kävi ilmi hauska sattumus, että minä ja Helen olimme molemmat asuneet aikoinaan Enskedessä Tukholman lähettyvillä ja vielä samalla kadulla. Oliko talo sama, ei käynyt ilmi, kun en enää muista silloista osoitettani ja muistiinpanot tuolta kesältä katosivat kesän päätteeksi tehdyllä matkalla, kun minut Skopjessa ryöstettiin.
Eilisen uusia tuttuja oli myös Hupert Sauper jonka elokuva Darwin's Nightmare oli eilen loppuunmyyty. Tänään ohjelmistossa on myös ylimääräisiä uusintoja, varmasti myös tämä.
Tänään olen puheenjohtajana illan Vietnam-paneelissa Vanhalla.
lauantaina, tammikuuta 15, 2005
Neljäs festaripäivä
Fanikuva blogille joka on aina.
Kolme festaripäivää takana. Neljäs alkoi virikkeekkäästi festariklubilla (jossa mm. vanhat valtatie 22:n varrella sijaitsevan kotipaikkakuntani pojat 22-pistepirkosta soittivat raivoisan taidokkaasti) ja aamuyön päivistyttyä heräsin kotoa noin klo 13. "When I woke up this evening!"
Kaikki oli hyvin: pää humisi tutusti, aurinko pilkahteli ulkona, lapset - omat ja naapurin - pelasivat tietokonepeliä, vaimo hyräili lieden äärellä hääriessään. Näytti olevan tulossa sienipiirakkaa ja perusteellisesti hapankaaliin valmistettua borssikeittoa.
Siihen tietysti sitten minäkin haistelemaan mielessäni vatsassa kiljuva jalopeura. Vaimo läikäytti märällä pyyhkeellä ja ilmoitti se topakin ilme kasvoillaan, että näihin ruokiin et koske, ne ovat illan "kirjallisuuspiiriä" varten. Katselin punaviinipulloriviä ja siteerasin vanhaa Juice Leskisen kappaletta:
"Minä lähden, takaisin en ikävöi." (kappaleesta Klovni heittää veivin)
Vetoan teihin, kanssabloggaajat, myötätunnon osoitukset ja tuen ilmaisut kommentteihin!
perjantaina, tammikuuta 14, 2005
SEA tiedottaa
Kiirettä pitää, joten tänään vain tämä:
LEHDISTÖTIEDOTE
SUOMEN ELOKUVA-ARKISTO
KEVÄTKAUSI 2005 ORIONISSA
Suomen elokuva-arkiston (SEA) kevätkausi käynnistyy tiistaina 18.1.2005 elokuvateatteri Orionissa (Eerikinkatu 15, puh. 09-61540201). Kolme näytöstä illassa kuutena iltana viikossa on omistettu klassikoille, laatuelokuville ja erikoissarjoille.
Edvin Laineen 100. juhlavuosi antaa aiheen suomalaisen teatterin ja elokuvan suurmiehen ensimmäiselle täydelliselle ohjaajaretrospektiiville. Mikään modernismin esitaistelija Laine ei ollut, suomalaisen elokuvan suuri eepikko kyllä, ja 50 v sitten valmistunut Tuntematon sotilas on monen mielestä yhä maailman paras sotaelokuva. Vuoden mittaan Orionissa esitetään Laineen kaikki 39 ohjaustyötä, ja kevätkauden Edvin-teemoja ovat Hella Wuolijoki, Väinö Linna ja lapset.
19.1. klo 17 sarjan avaa Wuolijoki-tohtori Anu Koivunen esittelemällä Niskavuoren Hetan (1952), jota pidetään Laineen taiteellisena läpimurtona.
30.3. klo 17 Edvin Laine 100 v, Tuntematon sotilas 50 v -tilaisuudessa ovat esiintyvinä juhlavieraina Åke Lindman, Matti Ranin, Matti Kassila, Kalevi Kalemaa ja Yrjö Varpio.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Elokuvan mestareista rakastetuimpia on ranskalainen François Truffaut (1932–1984), jolta nähdään pitkästä aikaa täysi retrospektiivi. 400 kepposesta (1959) lähtien hän teki viisi Antoine Doinel -elokuvaa, joissa ohjaajan "toista minää" tulkitsi Jean-Pierre Léaud. Ohjaajan monipuolisen uran vaikutteet ulottuivat Renoirista Hitchcockiin, ja hän loi kiehtovia rooleja näyttelijöille Jeanne Moreausta Gérard Depardieuhun. Jules ja Jim, Fahrenheit 451, Morsian pukeutui mustaan, Kesytön ja Adèlen tarina nähdään tuliterinä suomeksi tekstitettyinä kopioina.
Muotoilun vuosi 2005 innoittaa kahteen elokuvasarjaan. Suomi kohosi toisen maailmansodan jälkeen muotoilun suurvallaksi. Miten Aallon, Wirkkalan, Marimekon ja Sarpanevan aikakausi kohdattiin elokuvassa? Tämä on eräänä keskeisenä aiheena Ilkka Kippolan ja Jari Sedergrenin keväisissä Dokumentin ytimessä -ohjelmissa. HYY:n Elokuvaryhmän luentosarjassa perehdytään elokuvan ja designin rinnakkaiseen historiaan jugendtyylistä nykypäivään. Tarkastelun kohteina ovat designin monet muodot ja myös design elokuvataiteilijan näkökulmasta: vieraiksi ovat luvassa mm. Mika Taanila 11.2. ja Kaisa Rastimo 8.4. Luennot ovat perjantaisin klo 14.30, ja niille on vapaa pääsy.
Rakkauselokuvan mestari oli amerikkalainen Frank Borzage (1894–1962), jolta nähdään ensi kertaa Suomessa suuri katselmus (24 elokuvaa). Ensimmäisellä ohjaaja-Oscarilla palkittu Seitsemäs taivas (1927) avasi hänen legendaarisimman kautensa. Jäähyväiset aseille (1932) on nykyään tunnetuin Borzage-elokuva. Man's Castle (1933) oli hänen mestariteoksensa suuren laman ajalta. History Is Made at Night (1937) tunnetaan "elokuvan historian romanttisimpana nimenä". Borzage oli vapauden ja suvaitsevaisuuden puolestapuhuja, joka asettui natsismia vastaan jo silloin kun USA oli puolueeton. Johtaja Hervé Dumont (Cinémathèque Suisse, Lausanne), mahtavan Borzage-teoksen Sarastro à Hollywood tekijä, avaa sarjan 20.–21.1. (Dumontin lennon saapumisaika on 20.1. klo 12.10; lehdistötilaisuus / haastatteluja toiveiden mukaan.)
Belgialainen Chantal Akerman (s. 1950) on sukupolvensa johtavia elokuvantekijöitä, ja kuuluisa hyperrealistinen Jeanne Dielman, 23 Quai du Commerce, 1080 Bruxelles (1976) ilmensi unohtumattomasti naisnäkökulmaa ja keston filosofiaa. Kokeellinen haastavuus ei ole talttunut jatkuvasti aktiivisella Akermanilla, jolta nähtävään 10 elokuvan sarjaan sisältyy kunnianhimoinen Marcel Proust -tulkinta La Captive (2000). Retrospektiivi sisältää sekä fiktiota että dokumenttia, ja mukana on kolme USA:ssa toteutettua teosta.
Kirjailijat kohtaavat elokuvan Nuoren Voiman Liiton ainutlaatuisessa elokuvahappeningissa viikonloppuina 15.–17. ja 22.–24.4. Ohjelmassa on kirjailijoiden johdattelemia elokuvanäytöksiä, runoilla säestettyjä mykkäelokuvia ja luentoja, virikkeinä Duras, Bresson, Murnau ja Brigitte Helm. Esiintyviä runoilijoita ja esseistejä ovat Mikko Myllylahti, Eino Santanen, Saila Susiluoto, Sanna Nyqvist, Antti Nylén, Tuomas Timonen, Martti-Tapio Kuuskoski ja Laura Lindstedt.
Uuden ranskalaisen elokuvan persoonallisimpiin ohjaajiin kuuluvalta François Ozonilta (s. 1967) esitetään kootut pitkät elokuvat Koko perheen lemmikistä Swimming Pooliin. Hänen monipuolisen tuotantonsa punaisena lankana on persoonallinen yhteistyö vahvojen naisnäyttelijöiden kanssa.
Hans-Jürgen Syberbergin 70-vuotisjuhlaa kunnioitetaan kolmella wagneriaanisella jättiläisteoksella. Joukossa on neliosainen Hitler: elokuva Saksasta (1978) jonka Susan Sontag lukee 1900-luvun taiteen jaloimpiin mestariteoksiin.
Vietnamin sota palaa Orionin valkokankaalla, jossa nähdään näkemyksiä niin Ranskasta (Dien Bien Phu) kuin Vietnamistakin (Riksakuski) sekä jenkkivisioita John Waynesta (Vihreät baretit) Francis Ford Coppolaan (Ilmestyskirja. Nyt).
Maailman vanhinta kristillistä kirkkoa juhlitaan keväisessä Armenia-tapahtumassa, jonka elokuva-annin tarjoavat Sergo Paradzhanov ("maailman kauneimmaksi elokuvaksi" kiitetty Granaattiomenan väri), Atom Egoyan (Ararat) ja Henri Verneuil (Mayrig).
Brittikauhun monipuolisuus ohi Hammer-tuotantoyhtiön paljastuu English Gothic -sarjassa. Se suo harvinaisen tilaisuuden nähdä valkokankaalla arvoteoksia kuten Witchfinder General ja The Wicker Man.
Sunnuntaisin saa nauraa Marx-veljesten seurassa.
Kantakortti 4 E vaaditaan 16 vuotta täyttäneeltä, ja se oikeuttaa lipun (3,5 E) lunastamiseen näytöksiin. Alle 12-vuotiaalta lapselta pääsylipusta peritään 2 E. Elokuvissa, joissa ei ole suomea, ruotsia tai englantia, on elektroninen tekstitys suomeksi. Kuulorajoitteisille teatterissa on induktiosilmukka.
Lisätietoa, kuvia, yhteydenottoja vieraisiin:
Antti Alanen Satu Laaksonen Outi Heiskanen (tiedotus)
(antti.alanen@sea.fi) (satu.laaksonen@sea.fi) (outi.heiskanen@sea.fi)
LEHDISTÖTIEDOTE
SUOMEN ELOKUVA-ARKISTO
KEVÄTKAUSI 2005 ORIONISSA
Suomen elokuva-arkiston (SEA) kevätkausi käynnistyy tiistaina 18.1.2005 elokuvateatteri Orionissa (Eerikinkatu 15, puh. 09-61540201). Kolme näytöstä illassa kuutena iltana viikossa on omistettu klassikoille, laatuelokuville ja erikoissarjoille.
Edvin Laineen 100. juhlavuosi antaa aiheen suomalaisen teatterin ja elokuvan suurmiehen ensimmäiselle täydelliselle ohjaajaretrospektiiville. Mikään modernismin esitaistelija Laine ei ollut, suomalaisen elokuvan suuri eepikko kyllä, ja 50 v sitten valmistunut Tuntematon sotilas on monen mielestä yhä maailman paras sotaelokuva. Vuoden mittaan Orionissa esitetään Laineen kaikki 39 ohjaustyötä, ja kevätkauden Edvin-teemoja ovat Hella Wuolijoki, Väinö Linna ja lapset.
19.1. klo 17 sarjan avaa Wuolijoki-tohtori Anu Koivunen esittelemällä Niskavuoren Hetan (1952), jota pidetään Laineen taiteellisena läpimurtona.
30.3. klo 17 Edvin Laine 100 v, Tuntematon sotilas 50 v -tilaisuudessa ovat esiintyvinä juhlavieraina Åke Lindman, Matti Ranin, Matti Kassila, Kalevi Kalemaa ja Yrjö Varpio.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Elokuvan mestareista rakastetuimpia on ranskalainen François Truffaut (1932–1984), jolta nähdään pitkästä aikaa täysi retrospektiivi. 400 kepposesta (1959) lähtien hän teki viisi Antoine Doinel -elokuvaa, joissa ohjaajan "toista minää" tulkitsi Jean-Pierre Léaud. Ohjaajan monipuolisen uran vaikutteet ulottuivat Renoirista Hitchcockiin, ja hän loi kiehtovia rooleja näyttelijöille Jeanne Moreausta Gérard Depardieuhun. Jules ja Jim, Fahrenheit 451, Morsian pukeutui mustaan, Kesytön ja Adèlen tarina nähdään tuliterinä suomeksi tekstitettyinä kopioina.
Muotoilun vuosi 2005 innoittaa kahteen elokuvasarjaan. Suomi kohosi toisen maailmansodan jälkeen muotoilun suurvallaksi. Miten Aallon, Wirkkalan, Marimekon ja Sarpanevan aikakausi kohdattiin elokuvassa? Tämä on eräänä keskeisenä aiheena Ilkka Kippolan ja Jari Sedergrenin keväisissä Dokumentin ytimessä -ohjelmissa. HYY:n Elokuvaryhmän luentosarjassa perehdytään elokuvan ja designin rinnakkaiseen historiaan jugendtyylistä nykypäivään. Tarkastelun kohteina ovat designin monet muodot ja myös design elokuvataiteilijan näkökulmasta: vieraiksi ovat luvassa mm. Mika Taanila 11.2. ja Kaisa Rastimo 8.4. Luennot ovat perjantaisin klo 14.30, ja niille on vapaa pääsy.
Rakkauselokuvan mestari oli amerikkalainen Frank Borzage (1894–1962), jolta nähdään ensi kertaa Suomessa suuri katselmus (24 elokuvaa). Ensimmäisellä ohjaaja-Oscarilla palkittu Seitsemäs taivas (1927) avasi hänen legendaarisimman kautensa. Jäähyväiset aseille (1932) on nykyään tunnetuin Borzage-elokuva. Man's Castle (1933) oli hänen mestariteoksensa suuren laman ajalta. History Is Made at Night (1937) tunnetaan "elokuvan historian romanttisimpana nimenä". Borzage oli vapauden ja suvaitsevaisuuden puolestapuhuja, joka asettui natsismia vastaan jo silloin kun USA oli puolueeton. Johtaja Hervé Dumont (Cinémathèque Suisse, Lausanne), mahtavan Borzage-teoksen Sarastro à Hollywood tekijä, avaa sarjan 20.–21.1. (Dumontin lennon saapumisaika on 20.1. klo 12.10; lehdistötilaisuus / haastatteluja toiveiden mukaan.)
Belgialainen Chantal Akerman (s. 1950) on sukupolvensa johtavia elokuvantekijöitä, ja kuuluisa hyperrealistinen Jeanne Dielman, 23 Quai du Commerce, 1080 Bruxelles (1976) ilmensi unohtumattomasti naisnäkökulmaa ja keston filosofiaa. Kokeellinen haastavuus ei ole talttunut jatkuvasti aktiivisella Akermanilla, jolta nähtävään 10 elokuvan sarjaan sisältyy kunnianhimoinen Marcel Proust -tulkinta La Captive (2000). Retrospektiivi sisältää sekä fiktiota että dokumenttia, ja mukana on kolme USA:ssa toteutettua teosta.
Kirjailijat kohtaavat elokuvan Nuoren Voiman Liiton ainutlaatuisessa elokuvahappeningissa viikonloppuina 15.–17. ja 22.–24.4. Ohjelmassa on kirjailijoiden johdattelemia elokuvanäytöksiä, runoilla säestettyjä mykkäelokuvia ja luentoja, virikkeinä Duras, Bresson, Murnau ja Brigitte Helm. Esiintyviä runoilijoita ja esseistejä ovat Mikko Myllylahti, Eino Santanen, Saila Susiluoto, Sanna Nyqvist, Antti Nylén, Tuomas Timonen, Martti-Tapio Kuuskoski ja Laura Lindstedt.
Uuden ranskalaisen elokuvan persoonallisimpiin ohjaajiin kuuluvalta François Ozonilta (s. 1967) esitetään kootut pitkät elokuvat Koko perheen lemmikistä Swimming Pooliin. Hänen monipuolisen tuotantonsa punaisena lankana on persoonallinen yhteistyö vahvojen naisnäyttelijöiden kanssa.
Hans-Jürgen Syberbergin 70-vuotisjuhlaa kunnioitetaan kolmella wagneriaanisella jättiläisteoksella. Joukossa on neliosainen Hitler: elokuva Saksasta (1978) jonka Susan Sontag lukee 1900-luvun taiteen jaloimpiin mestariteoksiin.
Vietnamin sota palaa Orionin valkokankaalla, jossa nähdään näkemyksiä niin Ranskasta (Dien Bien Phu) kuin Vietnamistakin (Riksakuski) sekä jenkkivisioita John Waynesta (Vihreät baretit) Francis Ford Coppolaan (Ilmestyskirja. Nyt).
Maailman vanhinta kristillistä kirkkoa juhlitaan keväisessä Armenia-tapahtumassa, jonka elokuva-annin tarjoavat Sergo Paradzhanov ("maailman kauneimmaksi elokuvaksi" kiitetty Granaattiomenan väri), Atom Egoyan (Ararat) ja Henri Verneuil (Mayrig).
Brittikauhun monipuolisuus ohi Hammer-tuotantoyhtiön paljastuu English Gothic -sarjassa. Se suo harvinaisen tilaisuuden nähdä valkokankaalla arvoteoksia kuten Witchfinder General ja The Wicker Man.
Sunnuntaisin saa nauraa Marx-veljesten seurassa.
Kantakortti 4 E vaaditaan 16 vuotta täyttäneeltä, ja se oikeuttaa lipun (3,5 E) lunastamiseen näytöksiin. Alle 12-vuotiaalta lapselta pääsylipusta peritään 2 E. Elokuvissa, joissa ei ole suomea, ruotsia tai englantia, on elektroninen tekstitys suomeksi. Kuulorajoitteisille teatterissa on induktiosilmukka.
Lisätietoa, kuvia, yhteydenottoja vieraisiin:
Antti Alanen Satu Laaksonen Outi Heiskanen (tiedotus)
(antti.alanen@sea.fi) (satu.laaksonen@sea.fi) (outi.heiskanen@sea.fi)
torstaina, tammikuuta 13, 2005
DocPoint avattu
Ensimmäinen varsinainen festivaalipäivä takana, toinen kovaa vauhtia menossa.
Eilinen historiakeskustelu oli hyvätasoinen, sillä kaikilla osallistujilla päivänsankari Peter von Baghilla, Jukka Tarkalla, J-P Roosilla, Kimmo Ahosella ja minullakin oli oma näkemys elokuvan ja historian suhteesta. Kaikille jäi puolentoista tunnin aikana aikaa myös esittää ne. Yleisökysymyksiäkin tuli.
Arvata tietysti sopi, että kysymys lähdekritiikistä, dokumenttielokuvan "sopivuudesta" historian lähteeksi, faktasta ja fiktiosta dominoivat keskustelua, eikä vaikeutta ollut ounastella sitäkään, että sotaan liittyvät elokuvat saivat keskustelussa suhteettoman suuren painoarvon. Onneksi muustakin saimme puhutuksi. Toivottavasti nettiin ilmestyy jotakin keskustelusta, niin voin rakentaa siihen linkin. Paneeliin osallistujana asioiden ylös kirjaaminen on mahdotonta, sillä oma sanottava on kuitenkin niin paljon mielen päällä itse tapahtumassa. Aiheesta pitäisi kirjoittaa artikkeli, semmoinen on minulta Romaniaan tilattukin, joten katsotaan miten käy, kun aika antaa myöten.
Keskustelun jälkeen Vanhan olutkaffilassa juttu jatkui hetken samaan tahtiin. Taideteollisen Korkeakoulun professoreita oli pöydissämme kaksi, Kanerva Cederström, jonka kanssa keskustelimme hetken elokuva-arkiston esityssarjoista ja elokuvahistorian opetuksesta ja Peter von Bagh, elokuvahistorian professori hänkin, joka silminnähden nautti siitä, että nyt hänen ansionsa elokuvantekijänä - eikä vain elokuvan yleismaakarina - on noteerattu. "Ehkä joku saattaa nyt pitää minuakin elokuvantekijänä", hän sanoi avajaisissa saatuaan palkintonsa elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalolta ja lopuksi olin havaitsevinani, että emootiot olivat puristaa silmänurkkaan kyyneleet - ehkä jo edesmenneitä työtovereita muistellessa. Petterin elokuvasta Kreivi on tuttu myös Kaj Chydeniuksen Nuoruustango, jonka säveltäjä säesti ja Eero Ojasen tytär Anna Ojanen suoralla, kantavalla äänellään esitti mieleenpainuvasti. Elokuvateatterin äänentoistoa olisi voinut viritellä laulajalle helpommaksi, sillä esimerkiksi kaiku puuttui laulajan tukena lähes kokonaan. Tekniikka siis mätti: KC:n pianoesitys oli vakuuttava.
Peter von Bagh mainittiin työtoverina myös festivaalin avajaisten elokuvassa, joka oli Lasse Naukkarisen Olipa kerran Utopia. Elokuva oli elämäkerrallinen - kertomus 1960-luvun alun teinistä, noottikriisin jälkeisen armeijan - jossa havuilla todellakin lakaistiin poteron ympäriltä ydinjäämiä -, taide- ja elokuvakoulujen kautta elokuvantekijäksi Risto Jarvan, Jaakko Pakkasvirran ja Peter von Baghin jengiin. Lasse on taitava valokuvaaja ja elokuvaaja, minkä tästäkin huolella rakennetusta elokuvasta saattoi havaita.
Elokuva kulminoitui poliittiseen radikalismiin, ensin maolaisten, sitten stalinistien piirissä. Kertomus kokemuksista DDR:stä, rakastumisestakin, Chilen vallankaappauksen jälkeisistä tapahtumista, solidaarisuustyöleiristä Kuubasta rakentui tyylikkäästi ja tyynesti: vahva osuus oli musiikilla, joka ei ollut valittu itsestään selvyyksistä, vaan harkitun oloisesti elokuvaa tukevasta musiikista. Silti kuulimme Ukrainan, Chilen kaappauslaulun ja tietysti Solidaarisuuden (Bertolt Brechtin sanat), joka on Lassen poliittisen kauden tärkeimmän elokuvan nimikappale. Eero Ojanen oli tehnyt elokuvaan paljon musiikkia, ja kävi kukitettavanakin, niin kuin ensi-iltoihin kuuluu.
Elokuva oli sukupolvielokuva siinä mielessä, että monille ajan eläneille - ja heitä paikalla riitti, vaikka nuorison suuri määrä salissa innosti - teemat, jaottelu ja ehkä vähän kokemuksetkin olivat tuttuja. Lassen tyyneys, älyllinen erittely ja aitous - vaikka on hän aina ollut perillä trendeistäkin ehkä enemmän kuin itse haluaa tunnustaa - yhdessä elokuvantekemisen taidon kanssa (siihen liittyy kyky työskennellä oman tiiminsä kanssa) tuottaa aina hyviä elokuvia, ja niistä hyvistä tämä on epäilemättä paras.
Iltabileet olivat Vanhalla. Tarjolla oli olutta, viiniä ja sushia, ja vaikka väkeä tuvallinen, moni ehti maistaa toisenkin lasin. Dokumenttielokuvaohjaajia paikalla oli varmaankin parikymmentä, Naukkarisen, von Baghin ja Honkasalon lisäksi muutamia mainitakseni mm. Visa Koiso-Kanttila, Seppo Rustanius, Rostislav Aalto, Erja Dammert, Anne Lakanen, Tahvo Hirvonen, Heikki Huttu-Hiltunen ja muita elokuvantekijöitä vähintääkin kaksi samanmoista kokoonpanoa, joten keskusteltavaa, pohdittavaa ja vähän seliteltävääkin sekä juoruja riitti, niin kuin aina, kun vahvojen mielipiteiden vahvat ihmiset kohtaavat.
Toiminnanjohtaja Kai Huotari oli puolen yön jälkeen väsynyt mies, mutta tyytyväisen oloinen: festivaali on lähtenyt hienosti liikkeelle. Filmiliikenteessä oli pieniä ongelmia Ranskan päässä, ja siksi oli pakko valvoa, juosta ja järjestellä vielä tämäkin päivä. Lähetin velvollisuudentuntoisen miehen nukkumaan, sillä festivaalipäiviä on jäljellä monta. Ennen yhtä halasin vielä taiteellista johtajaa Kristina Schulginia onnistuneesta päivästä.
Ehkä ehdin katsomaan oppilastöitä tänään klo 17. Myöhemmin tänään festivaaleille saapuu kansainvälisiä vieraita lisää. Naiset käyvät ensin saunassa ja miehet palloilevat baarissa, kunnes klo 19 menemme illalliselle varmaankin poroa nauttimaan. Samaan aikaan olisi myös Jouko Aaltosen Hengenpelastajan ensi-ilta, mutta sinne en tämän päivällisen vuoksi ehdi. Markku Lehmuskallion ensi-ilta Fata Morgana olisi sitten klo 21, mutta tiukaksi menee. Vanhalle on tietysti mentävä illallisen jälkeen jatkamaan juhlintaa ja seurustelua - jos minulla näiden katalogikirjoittamisien, joiden käytännön töiden ja paneelipuheenjohtajuuksien lisäksi jotakin tekemistä festivaalien hyväksi on, niin se on tämä seurustelu-upseerina toimiminen. Ja se on väliin aika antoisaa, näin uskon tänäänkin olevan.
Hesari ei tänään kirjoittanut nähdäkseni sanaakaan DocPointista.
Eilinen historiakeskustelu oli hyvätasoinen, sillä kaikilla osallistujilla päivänsankari Peter von Baghilla, Jukka Tarkalla, J-P Roosilla, Kimmo Ahosella ja minullakin oli oma näkemys elokuvan ja historian suhteesta. Kaikille jäi puolentoista tunnin aikana aikaa myös esittää ne. Yleisökysymyksiäkin tuli.
Arvata tietysti sopi, että kysymys lähdekritiikistä, dokumenttielokuvan "sopivuudesta" historian lähteeksi, faktasta ja fiktiosta dominoivat keskustelua, eikä vaikeutta ollut ounastella sitäkään, että sotaan liittyvät elokuvat saivat keskustelussa suhteettoman suuren painoarvon. Onneksi muustakin saimme puhutuksi. Toivottavasti nettiin ilmestyy jotakin keskustelusta, niin voin rakentaa siihen linkin. Paneeliin osallistujana asioiden ylös kirjaaminen on mahdotonta, sillä oma sanottava on kuitenkin niin paljon mielen päällä itse tapahtumassa. Aiheesta pitäisi kirjoittaa artikkeli, semmoinen on minulta Romaniaan tilattukin, joten katsotaan miten käy, kun aika antaa myöten.
Keskustelun jälkeen Vanhan olutkaffilassa juttu jatkui hetken samaan tahtiin. Taideteollisen Korkeakoulun professoreita oli pöydissämme kaksi, Kanerva Cederström, jonka kanssa keskustelimme hetken elokuva-arkiston esityssarjoista ja elokuvahistorian opetuksesta ja Peter von Bagh, elokuvahistorian professori hänkin, joka silminnähden nautti siitä, että nyt hänen ansionsa elokuvantekijänä - eikä vain elokuvan yleismaakarina - on noteerattu. "Ehkä joku saattaa nyt pitää minuakin elokuvantekijänä", hän sanoi avajaisissa saatuaan palkintonsa elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalolta ja lopuksi olin havaitsevinani, että emootiot olivat puristaa silmänurkkaan kyyneleet - ehkä jo edesmenneitä työtovereita muistellessa. Petterin elokuvasta Kreivi on tuttu myös Kaj Chydeniuksen Nuoruustango, jonka säveltäjä säesti ja Eero Ojasen tytär Anna Ojanen suoralla, kantavalla äänellään esitti mieleenpainuvasti. Elokuvateatterin äänentoistoa olisi voinut viritellä laulajalle helpommaksi, sillä esimerkiksi kaiku puuttui laulajan tukena lähes kokonaan. Tekniikka siis mätti: KC:n pianoesitys oli vakuuttava.
Peter von Bagh mainittiin työtoverina myös festivaalin avajaisten elokuvassa, joka oli Lasse Naukkarisen Olipa kerran Utopia. Elokuva oli elämäkerrallinen - kertomus 1960-luvun alun teinistä, noottikriisin jälkeisen armeijan - jossa havuilla todellakin lakaistiin poteron ympäriltä ydinjäämiä -, taide- ja elokuvakoulujen kautta elokuvantekijäksi Risto Jarvan, Jaakko Pakkasvirran ja Peter von Baghin jengiin. Lasse on taitava valokuvaaja ja elokuvaaja, minkä tästäkin huolella rakennetusta elokuvasta saattoi havaita.
Elokuva kulminoitui poliittiseen radikalismiin, ensin maolaisten, sitten stalinistien piirissä. Kertomus kokemuksista DDR:stä, rakastumisestakin, Chilen vallankaappauksen jälkeisistä tapahtumista, solidaarisuustyöleiristä Kuubasta rakentui tyylikkäästi ja tyynesti: vahva osuus oli musiikilla, joka ei ollut valittu itsestään selvyyksistä, vaan harkitun oloisesti elokuvaa tukevasta musiikista. Silti kuulimme Ukrainan, Chilen kaappauslaulun ja tietysti Solidaarisuuden (Bertolt Brechtin sanat), joka on Lassen poliittisen kauden tärkeimmän elokuvan nimikappale. Eero Ojanen oli tehnyt elokuvaan paljon musiikkia, ja kävi kukitettavanakin, niin kuin ensi-iltoihin kuuluu.
Elokuva oli sukupolvielokuva siinä mielessä, että monille ajan eläneille - ja heitä paikalla riitti, vaikka nuorison suuri määrä salissa innosti - teemat, jaottelu ja ehkä vähän kokemuksetkin olivat tuttuja. Lassen tyyneys, älyllinen erittely ja aitous - vaikka on hän aina ollut perillä trendeistäkin ehkä enemmän kuin itse haluaa tunnustaa - yhdessä elokuvantekemisen taidon kanssa (siihen liittyy kyky työskennellä oman tiiminsä kanssa) tuottaa aina hyviä elokuvia, ja niistä hyvistä tämä on epäilemättä paras.
Iltabileet olivat Vanhalla. Tarjolla oli olutta, viiniä ja sushia, ja vaikka väkeä tuvallinen, moni ehti maistaa toisenkin lasin. Dokumenttielokuvaohjaajia paikalla oli varmaankin parikymmentä, Naukkarisen, von Baghin ja Honkasalon lisäksi muutamia mainitakseni mm. Visa Koiso-Kanttila, Seppo Rustanius, Rostislav Aalto, Erja Dammert, Anne Lakanen, Tahvo Hirvonen, Heikki Huttu-Hiltunen ja muita elokuvantekijöitä vähintääkin kaksi samanmoista kokoonpanoa, joten keskusteltavaa, pohdittavaa ja vähän seliteltävääkin sekä juoruja riitti, niin kuin aina, kun vahvojen mielipiteiden vahvat ihmiset kohtaavat.
Toiminnanjohtaja Kai Huotari oli puolen yön jälkeen väsynyt mies, mutta tyytyväisen oloinen: festivaali on lähtenyt hienosti liikkeelle. Filmiliikenteessä oli pieniä ongelmia Ranskan päässä, ja siksi oli pakko valvoa, juosta ja järjestellä vielä tämäkin päivä. Lähetin velvollisuudentuntoisen miehen nukkumaan, sillä festivaalipäiviä on jäljellä monta. Ennen yhtä halasin vielä taiteellista johtajaa Kristina Schulginia onnistuneesta päivästä.
Ehkä ehdin katsomaan oppilastöitä tänään klo 17. Myöhemmin tänään festivaaleille saapuu kansainvälisiä vieraita lisää. Naiset käyvät ensin saunassa ja miehet palloilevat baarissa, kunnes klo 19 menemme illalliselle varmaankin poroa nauttimaan. Samaan aikaan olisi myös Jouko Aaltosen Hengenpelastajan ensi-ilta, mutta sinne en tämän päivällisen vuoksi ehdi. Markku Lehmuskallion ensi-ilta Fata Morgana olisi sitten klo 21, mutta tiukaksi menee. Vanhalle on tietysti mentävä illallisen jälkeen jatkamaan juhlintaa ja seurustelua - jos minulla näiden katalogikirjoittamisien, joiden käytännön töiden ja paneelipuheenjohtajuuksien lisäksi jotakin tekemistä festivaalien hyväksi on, niin se on tämä seurustelu-upseerina toimiminen. Ja se on väliin aika antoisaa, näin uskon tänäänkin olevan.
Hesari ei tänään kirjoittanut nähdäkseni sanaakaan DocPointista.
keskiviikkona, tammikuuta 12, 2005
DocPoint -paloja
Viiden päivän ajan ei sitten ohjelmasta ole pulaa. DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali alkaa tänään.
Olkaa tervetulleita päivän keskusteluun Vanhan keittiössä tänään keskiviikkona 12.1. klo 15.15.-16.45. Aiheena on löyhästi Elokuva ja historia, ja siellä Aho & Soldan -palkittu Peter von Bagh saa aloituspuheenvuoron. Paikalla ovat keskustelemassa yhteiskuntapolitiikan professori J. P. Roos, (poliittisen historian) tohtori Jukka Tarkka, Turun yliopiston historian laitoksen tutkija Kimmo Ahonen, joka on myös Widerscreen-lehden kantavia voimia. Puheenjohtajana toimin minä.
Vanhalla ovat myös avajaisjuhlat kaikille klo 21 lähtien; kutsuvieraat aloittavat kuohuviinillä jo klo 18 elokuvateatteri Rexissä, katsovat Lasse Naukkarisen ensi-iltaelokuvan Olipa kerran Utopia ja siirtyvät Vanhalle jatkamaan ensi-ilta -bailuihin ja avajaisklubille. Tuo avajaisklubi on ilmainen, kuten muutkin festariklubit lukuunottamatta perjantaita, jolloin 22-Pistepirkko - tuo kotiseutujeni yhtye - on pääesiintyjänä kymmenen euron hintaan. Sieltä löytyy blogattavaa!
Petteri näyttää olevan aamutelevisiossa (TV1) tänä aamuna kello 8.48 lähtien.
Olkaa tervetulleita päivän keskusteluun Vanhan keittiössä tänään keskiviikkona 12.1. klo 15.15.-16.45. Aiheena on löyhästi Elokuva ja historia, ja siellä Aho & Soldan -palkittu Peter von Bagh saa aloituspuheenvuoron. Paikalla ovat keskustelemassa yhteiskuntapolitiikan professori J. P. Roos, (poliittisen historian) tohtori Jukka Tarkka, Turun yliopiston historian laitoksen tutkija Kimmo Ahonen, joka on myös Widerscreen-lehden kantavia voimia. Puheenjohtajana toimin minä.
Vanhalla ovat myös avajaisjuhlat kaikille klo 21 lähtien; kutsuvieraat aloittavat kuohuviinillä jo klo 18 elokuvateatteri Rexissä, katsovat Lasse Naukkarisen ensi-iltaelokuvan Olipa kerran Utopia ja siirtyvät Vanhalle jatkamaan ensi-ilta -bailuihin ja avajaisklubille. Tuo avajaisklubi on ilmainen, kuten muutkin festariklubit lukuunottamatta perjantaita, jolloin 22-Pistepirkko - tuo kotiseutujeni yhtye - on pääesiintyjänä kymmenen euron hintaan. Sieltä löytyy blogattavaa!
Petteri näyttää olevan aamutelevisiossa (TV1) tänä aamuna kello 8.48 lähtien.
tiistaina, tammikuuta 11, 2005
Peter von Baghin elokuvia
Kuten varmaan jo tiedätte, Aho & Soldan -palkinnon saa huomenna alkavilla DocPoint-elokuvafestivaaleilla tänä vuonna Peter von Bagh.
Olen kirjoittanut joistakin hänen festivaaleilla nähtävistä elokuvistaan juttuja Sediksen elokuvablogiin, minne näin ystävällisesti pyydän teitä linkin myötä hetkeksi siirtymään. Sinne varmaankin tulee myöhemmin pari lisäystä, joten elokuvablogini kannattaa pamauttaa: Se on juuri nyt erittäin seksikäs, eikä kannata jättää huomiseksi sitä seksiä, mitä voi saada tänään aikaiseksi, sillä millaiseksi elämä muuten muodostuisikaan: varsinaiseksi kaaokseksi.
Olen kirjoittanut joistakin hänen festivaaleilla nähtävistä elokuvistaan juttuja Sediksen elokuvablogiin, minne näin ystävällisesti pyydän teitä linkin myötä hetkeksi siirtymään. Sinne varmaankin tulee myöhemmin pari lisäystä, joten elokuvablogini kannattaa pamauttaa: Se on juuri nyt erittäin seksikäs, eikä kannata jättää huomiseksi sitä seksiä, mitä voi saada tänään aikaiseksi, sillä millaiseksi elämä muuten muodostuisikaan: varsinaiseksi kaaokseksi.
Goodnight, Oblomov, Goodnight
Australiasta kerrotaan, että varsinkin miesten on syytä nukkua 20 minuuttia pidempään, kuin mitä he nyt tekevät. Miksikö?
Syynä on lihavuus. Tutkimus nimittäin vääjäämättömästi ja vastensanomattomasti sanoo, että "lihavammat subjektit nukkuivat n. 1,8 tuntia vähemmän viikossa kuin ne, jotka olivat normaalipainoisia".
Nyt siis unitutkijat, aineenvaihdunnan tutkijat, sydäntutkijat ja diabetestutkijat sanovat, että riittämätön uni voi johtaa joukkoon sairauksia, joita vain harva ammatillisissa piireissä, suuresta yleisöstä puhumattakaan, osaa tähän elämänpiirteeseen yhdistää.
Ei olisi pitänyt tulla kaupunkiin. Maaseudulla voisi vieläkin nyhjötellä pankon päällä. Ja sinne voisi asentaa vielä laajakaistankin.
Paitsi että sitten taas valvoisi.
Kello on 3:42. Menen nukkumaan.
Syynä on lihavuus. Tutkimus nimittäin vääjäämättömästi ja vastensanomattomasti sanoo, että "lihavammat subjektit nukkuivat n. 1,8 tuntia vähemmän viikossa kuin ne, jotka olivat normaalipainoisia".
Nyt siis unitutkijat, aineenvaihdunnan tutkijat, sydäntutkijat ja diabetestutkijat sanovat, että riittämätön uni voi johtaa joukkoon sairauksia, joita vain harva ammatillisissa piireissä, suuresta yleisöstä puhumattakaan, osaa tähän elämänpiirteeseen yhdistää.
Ei olisi pitänyt tulla kaupunkiin. Maaseudulla voisi vieläkin nyhjötellä pankon päällä. Ja sinne voisi asentaa vielä laajakaistankin.
Paitsi että sitten taas valvoisi.
Kello on 3:42. Menen nukkumaan.
maanantaina, tammikuuta 10, 2005
Paha maa
Tänään miestä vietiin. Ensin DocPointin pressi ja sitten Paha maa. Tältä se näytti.
Suomi 2005. Ohjaaja: Aku Louhimies. Pääosissa: Jasper Pääkkönen, Mikko Leppilampi, Pamela Tola, Samuli Edelmann, Matleena Kuusniemi, Petteri Summanen, Sulevi Peltola, Pertti Sveholm, Mikko Kouki. Katsokaa tiivistettyjä tuotantotietoja täältä
Aku Louhimiehen kolmas elokuva on hänen parhaansa – Levottomat ja Kuutamolla olivat ne kaksi ensimmäistä. Paha maa on synkkä, mutta ei suinkaan huumoriton kertomus nyky-Suomesta, josta on turha etsiä puhtaita kilpiä, eikä taisteluunkaan ole enää aihetta, sillä se on liian myöhäistä.
Se on Eppu Normaalin Murheellisten laulujen maa, jossa keskeltä kumpujen ja mullasta maan, isät vähemmän ylpeinä katsovat poikiaan ja jossa työttömyys, viina, kirves ja perhe, lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe luonnehtivat tapahtumien kulkua kohti lopun aikaa, joka ei todellakaan ole tulossa sillä se on jo täällä. Puhtain paperein selviävät vain poliisi ja Mannerheim, joka ehkä luuraa hänkin elokuvassa eräässä muotokuvassa – näin minulle kerrottiin elokuvan jälkeen, vaikka se livahti silmästä pahan kerran.
Elokuva avautuu hautajaiskuvaan, jossa puheessa on Niko (Jasper Pääkkönen), perusnuori viipottavine yläleukapartoineen, puku päällä osoittamassa sopeutumistaan. Niko on äidin- ja isänkielen opettajan (Pertti Sveholm) laiskanletkeä poika, josta ei puutu muuta kuin onnea. Viinaa ja pillereitä on tarjolla yllin kyllin niin säästötoimien myötä alamäkeen ajautuvalle isälle kuin pojallekin.
Nikon kaveri Tuomas (Mikko Leppilampi) on tietokonehakkeri, joka haluaisi tehdä jotakin rankempaa, yhteiskunnallisesti tärkeätä. Hän on valmis tekoihin. Tuomaksen tyttöystävä on rikkaasta perheestä tuleva Elina (Pamela Tola), parikymppinen aktivistiopiskelija. Nuoret suunnittelevat naimisiinmenoa, sillä Elina on raskaana. Tuomas pyytää Nikon mukaan vaaralliseen operaatioon.
Elokuvan toisen tarinan motto on tolstoilainen ajatus siitä, miten ihmiset kierrättävät omaa pahaa oloaan. Huumebailujen päätteeksi isänsä töitä kadulle etsimään ajama Niko väärentää 500 euron setelin. Se ajautuu sattumusten myötä hanttihommilla ja verkostomarkkinoinnilla itseään elättävälle Isto Virtaselle (Mikko Kouki). Isto kierrättää pahaa oloaan varastamalla maastoauton autokaupasta, jonka ykkösmyyjä (Samuli Edelmann) kostaa menetyksen pölynimureita hengenpitimekseen kauppaavalle Hurskaiselle (Sulevi Peltola), joka toimeentulomahdollisuutensa menetettyään ratkeaa ryyppäämään kuten joskus ennen raitistumistaan.
Kolmannessa tarinassa - jolla ei ole mottoa sillä se jos mikä on sattumaa ja sairautta - päähenkilöt ovat hermojensa kamppaileva naispoliisi Hannele (Matleena Kuusniemi) ja hänen opettajamiehensä Antti (Petteri Summanen). Antti kohtaa huonon onnen seurauksena yhteiskunnan turvaverkon kuin sirkuksen trapetsitaiteilija, joka putoaa liian korkealta.
Pahan maan monet tarinat ja teemat tuovat mukaan loputtoman määrän henkilöhahmoja. Heidän elämänsä on punottu löyhästi toisiinsa tavalla, joka on tuttua monista viime vuosikymmenen elokuvista – onneksi yleensä niistä paremmista. Vaikeuden väistämättömyys on tässä kertomuksessa sattuman ja pahan mahdollisuuden realisoitumisen luomaa, niin kuin elämäkin usein kiemuroineen. Vain harvat ja valitut pääsevät edes joskus siihen, mistä elokuvan juliste muistuttaa länsimaisen elokuvan perinteelle uskollisena: onnelliseen loppuun. Toisilla menee paremmin.
Elokuvan ohjaus ja erityisesti kuvaus ovat parasta suomalaista a-luokkaa, jossa ei ole häpeämistä kiikutettiinpa elokuvan printti mihin maanosaan hyvänsä – ja varmasti myös kiikutetaan. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota siihen etukäteen taisteltuun asiaan, että reilu kaksi tuntia ei ole tämän elokuvan kanssa pitkä aika, vaikka maailmanmarkkinoille menoa se ns. ylipitkänä varmasti vähän haittaa. Totisesti on niin, että elokuva ei luo positiivista Suomi-kuvaa, mutta se luo positiivista kuvaa suomalaisten elokuvataidoista.
Vaikka roolihahmoja on paljon, näyttelijöillä on paljon tekemistä elokuvassa. Sveholmin ja Peltolan tapaiset konkarit tekevät tasaisen varmaa jälkeä hämmentäviä lähikuvia myöten, nuoremmista stetsonia on nostettava selvimmin Mikko Koukille tämän hieman etäämpää tarkastellusta rämälämälämbäm-roolista. Nuori tulokas Pamela Tola kasvattanee kynsiään elokuvissa myöhemminkin – kysyä sopii, olivatko kiistellyt seksikuvat – ne joita elokuvissa ei sitten enää ole - tarkoitettu hänen paljastamisekseen? Muiden kohdalla henkilöohjauksessa voisi olla jopa petrattavaa.
Pahan maan tarina on monimutkainen - konsulttiapua on käytetty - ja ehkä juuri siksi väliin kliseinenkin, sillä tällä tarinalla on totta vie esikuvia, mutta tärkeintä on että se on kiinnostava ja uskottava yleiseltä osaltaan. Esikuvat luettelette varmaan sujuvasti omissa blogeissanne. Yksityiskohdissa on tietysti elokuvan epäjohdonmukaisuuksia kerääville bongareille aineksia. Ja ne autot, jotka eivät käynnisty tai pääse perille, elektroniikka, joka pettää aina ja niin edelleen.
Tämä elokuva on eräällä tavalla 1970-lukulainen, enkä sano tätä pahassa mielessä, vaikka onhan se nykymaailman näkökulmasta pahasti sanottu. Mutta se on tehty tämän ajan vaatimukset täyttäväksi - voi kun niin olisi osattu 1970-luvullakin. 1970-luvusta muistuttavat a) yhteiskuntakriittisyys (joka on ihailtavan taitavasti nivottu tarinaan kaikkea muuta kuin sormella osoittavalla paatoksella), 2) synkkyys (jota on osattu täydentää huumorilla - eikä sen huumorin ole todellakaan tarkoitus aina vain vapauttaa, niin kuin monissa muissa nykyajan elokuvissa) ja 3) naishahmojen totaalinen minimoiminen - tämä elokuva on miesten elokuva kybällä ja just sitähän 70-luvulla duunattiin. Haluaisin oikeasti nähdä tämän elokuvan feministikritiikin! Tähän elokuvaan miesten pitää viedä naisensa, ei toisinpäin.
Mutta sanon, että 250 000 katsojaa ei ole tälle elokuvalle liikaa, 200 000 hyvin ja 150 000 minimi. Ja se tarkoittaa, että teidänkin on käytävä se katsomassa.
Suomi 2005. Ohjaaja: Aku Louhimies. Pääosissa: Jasper Pääkkönen, Mikko Leppilampi, Pamela Tola, Samuli Edelmann, Matleena Kuusniemi, Petteri Summanen, Sulevi Peltola, Pertti Sveholm, Mikko Kouki. Katsokaa tiivistettyjä tuotantotietoja täältä
Aku Louhimiehen kolmas elokuva on hänen parhaansa – Levottomat ja Kuutamolla olivat ne kaksi ensimmäistä. Paha maa on synkkä, mutta ei suinkaan huumoriton kertomus nyky-Suomesta, josta on turha etsiä puhtaita kilpiä, eikä taisteluunkaan ole enää aihetta, sillä se on liian myöhäistä.
Se on Eppu Normaalin Murheellisten laulujen maa, jossa keskeltä kumpujen ja mullasta maan, isät vähemmän ylpeinä katsovat poikiaan ja jossa työttömyys, viina, kirves ja perhe, lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe luonnehtivat tapahtumien kulkua kohti lopun aikaa, joka ei todellakaan ole tulossa sillä se on jo täällä. Puhtain paperein selviävät vain poliisi ja Mannerheim, joka ehkä luuraa hänkin elokuvassa eräässä muotokuvassa – näin minulle kerrottiin elokuvan jälkeen, vaikka se livahti silmästä pahan kerran.
Elokuva avautuu hautajaiskuvaan, jossa puheessa on Niko (Jasper Pääkkönen), perusnuori viipottavine yläleukapartoineen, puku päällä osoittamassa sopeutumistaan. Niko on äidin- ja isänkielen opettajan (Pertti Sveholm) laiskanletkeä poika, josta ei puutu muuta kuin onnea. Viinaa ja pillereitä on tarjolla yllin kyllin niin säästötoimien myötä alamäkeen ajautuvalle isälle kuin pojallekin.
Nikon kaveri Tuomas (Mikko Leppilampi) on tietokonehakkeri, joka haluaisi tehdä jotakin rankempaa, yhteiskunnallisesti tärkeätä. Hän on valmis tekoihin. Tuomaksen tyttöystävä on rikkaasta perheestä tuleva Elina (Pamela Tola), parikymppinen aktivistiopiskelija. Nuoret suunnittelevat naimisiinmenoa, sillä Elina on raskaana. Tuomas pyytää Nikon mukaan vaaralliseen operaatioon.
Elokuvan toisen tarinan motto on tolstoilainen ajatus siitä, miten ihmiset kierrättävät omaa pahaa oloaan. Huumebailujen päätteeksi isänsä töitä kadulle etsimään ajama Niko väärentää 500 euron setelin. Se ajautuu sattumusten myötä hanttihommilla ja verkostomarkkinoinnilla itseään elättävälle Isto Virtaselle (Mikko Kouki). Isto kierrättää pahaa oloaan varastamalla maastoauton autokaupasta, jonka ykkösmyyjä (Samuli Edelmann) kostaa menetyksen pölynimureita hengenpitimekseen kauppaavalle Hurskaiselle (Sulevi Peltola), joka toimeentulomahdollisuutensa menetettyään ratkeaa ryyppäämään kuten joskus ennen raitistumistaan.
Kolmannessa tarinassa - jolla ei ole mottoa sillä se jos mikä on sattumaa ja sairautta - päähenkilöt ovat hermojensa kamppaileva naispoliisi Hannele (Matleena Kuusniemi) ja hänen opettajamiehensä Antti (Petteri Summanen). Antti kohtaa huonon onnen seurauksena yhteiskunnan turvaverkon kuin sirkuksen trapetsitaiteilija, joka putoaa liian korkealta.
Pahan maan monet tarinat ja teemat tuovat mukaan loputtoman määrän henkilöhahmoja. Heidän elämänsä on punottu löyhästi toisiinsa tavalla, joka on tuttua monista viime vuosikymmenen elokuvista – onneksi yleensä niistä paremmista. Vaikeuden väistämättömyys on tässä kertomuksessa sattuman ja pahan mahdollisuuden realisoitumisen luomaa, niin kuin elämäkin usein kiemuroineen. Vain harvat ja valitut pääsevät edes joskus siihen, mistä elokuvan juliste muistuttaa länsimaisen elokuvan perinteelle uskollisena: onnelliseen loppuun. Toisilla menee paremmin.
Elokuvan ohjaus ja erityisesti kuvaus ovat parasta suomalaista a-luokkaa, jossa ei ole häpeämistä kiikutettiinpa elokuvan printti mihin maanosaan hyvänsä – ja varmasti myös kiikutetaan. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota siihen etukäteen taisteltuun asiaan, että reilu kaksi tuntia ei ole tämän elokuvan kanssa pitkä aika, vaikka maailmanmarkkinoille menoa se ns. ylipitkänä varmasti vähän haittaa. Totisesti on niin, että elokuva ei luo positiivista Suomi-kuvaa, mutta se luo positiivista kuvaa suomalaisten elokuvataidoista.
Vaikka roolihahmoja on paljon, näyttelijöillä on paljon tekemistä elokuvassa. Sveholmin ja Peltolan tapaiset konkarit tekevät tasaisen varmaa jälkeä hämmentäviä lähikuvia myöten, nuoremmista stetsonia on nostettava selvimmin Mikko Koukille tämän hieman etäämpää tarkastellusta rämälämälämbäm-roolista. Nuori tulokas Pamela Tola kasvattanee kynsiään elokuvissa myöhemminkin – kysyä sopii, olivatko kiistellyt seksikuvat – ne joita elokuvissa ei sitten enää ole - tarkoitettu hänen paljastamisekseen? Muiden kohdalla henkilöohjauksessa voisi olla jopa petrattavaa.
Pahan maan tarina on monimutkainen - konsulttiapua on käytetty - ja ehkä juuri siksi väliin kliseinenkin, sillä tällä tarinalla on totta vie esikuvia, mutta tärkeintä on että se on kiinnostava ja uskottava yleiseltä osaltaan. Esikuvat luettelette varmaan sujuvasti omissa blogeissanne. Yksityiskohdissa on tietysti elokuvan epäjohdonmukaisuuksia kerääville bongareille aineksia. Ja ne autot, jotka eivät käynnisty tai pääse perille, elektroniikka, joka pettää aina ja niin edelleen.
Tämä elokuva on eräällä tavalla 1970-lukulainen, enkä sano tätä pahassa mielessä, vaikka onhan se nykymaailman näkökulmasta pahasti sanottu. Mutta se on tehty tämän ajan vaatimukset täyttäväksi - voi kun niin olisi osattu 1970-luvullakin. 1970-luvusta muistuttavat a) yhteiskuntakriittisyys (joka on ihailtavan taitavasti nivottu tarinaan kaikkea muuta kuin sormella osoittavalla paatoksella), 2) synkkyys (jota on osattu täydentää huumorilla - eikä sen huumorin ole todellakaan tarkoitus aina vain vapauttaa, niin kuin monissa muissa nykyajan elokuvissa) ja 3) naishahmojen totaalinen minimoiminen - tämä elokuva on miesten elokuva kybällä ja just sitähän 70-luvulla duunattiin. Haluaisin oikeasti nähdä tämän elokuvan feministikritiikin! Tähän elokuvaan miesten pitää viedä naisensa, ei toisinpäin.
Mutta sanon, että 250 000 katsojaa ei ole tälle elokuvalle liikaa, 200 000 hyvin ja 150 000 minimi. Ja se tarkoittaa, että teidänkin on käytävä se katsomassa.
Hyvää syntymäpäivää
Guantanamon vankilan "uudesta" perustamisesta "laittomien taistelijoiden" oikeudettomana säilytyspaikkana on sitten kolme vuotta.
Itse vankilan historia on pidempi. Alun pitäen se oli "telttasuoja" Haitin pakolaisille. Suoja-nimitys ei estänyt piikkilangan pyörittämistä leirin ulkopuolelle, eikä sitä että sitä vahtivat amerikkalaiset sotilaat. Haitilaisia seurasivat kuubalaiset, eivätkä amerikkalaisten oikeusistuinten toteamukset vankileireistä muuttaneet sen hallinnon päätä, joka ylläpiti leirejä (kansainvälisen oikeuden ulottumattomissa).
Tammikuun 11. päivänä 2002 leirille tuotiin sitten ensimmäiset "terrorismin vastaisen sodan" vangiksi otetut "laittomat taistelijat" Afganistanista. Paikan 600 vankia kuuluivat tietojen mukaan 43:een eri kansallisuuteen. 27 heistä oli yrittänyt itsemurhaa ennen kesäkuuta 2003. Kansainvälinen Punainen Risti ja monet muut järjestöt ovat anoneet heille turhaan sotavangin statusta. Sotavankiahan koskevat mm. Geneven sopimuksen määräykset. Viimeksi vankilaan on säilötty Al-Qaidan jäseneksi epäiltyjä.
Viime aikaiset uutiset Irakista ovat johtaneet pohtimaan myös Guantanamon vankilan olosuhteita, sillä vankilan väitetyistä väärinkäytöksistä on nyt sitten pantu käyntiin tutkimus. Asia vaikeuttaa myös hra Gonzalesin pääsyä yleiseksi syyttäjäksi, joka on päivän kohu-uutisia.
Pannaan tähän vielä linkki Irakin "politiikan" uusimpaan käänteeseen. Tätähän me kaikki Amerikan ystävät haluamme!
Itse vankilan historia on pidempi. Alun pitäen se oli "telttasuoja" Haitin pakolaisille. Suoja-nimitys ei estänyt piikkilangan pyörittämistä leirin ulkopuolelle, eikä sitä että sitä vahtivat amerikkalaiset sotilaat. Haitilaisia seurasivat kuubalaiset, eivätkä amerikkalaisten oikeusistuinten toteamukset vankileireistä muuttaneet sen hallinnon päätä, joka ylläpiti leirejä (kansainvälisen oikeuden ulottumattomissa).
Tammikuun 11. päivänä 2002 leirille tuotiin sitten ensimmäiset "terrorismin vastaisen sodan" vangiksi otetut "laittomat taistelijat" Afganistanista. Paikan 600 vankia kuuluivat tietojen mukaan 43:een eri kansallisuuteen. 27 heistä oli yrittänyt itsemurhaa ennen kesäkuuta 2003. Kansainvälinen Punainen Risti ja monet muut järjestöt ovat anoneet heille turhaan sotavangin statusta. Sotavankiahan koskevat mm. Geneven sopimuksen määräykset. Viimeksi vankilaan on säilötty Al-Qaidan jäseneksi epäiltyjä.
Viime aikaiset uutiset Irakista ovat johtaneet pohtimaan myös Guantanamon vankilan olosuhteita, sillä vankilan väitetyistä väärinkäytöksistä on nyt sitten pantu käyntiin tutkimus. Asia vaikeuttaa myös hra Gonzalesin pääsyä yleiseksi syyttäjäksi, joka on päivän kohu-uutisia.
Pannaan tähän vielä linkki Irakin "politiikan" uusimpaan käänteeseen. Tätähän me kaikki Amerikan ystävät haluamme!
sunnuntaina, tammikuuta 09, 2005
DocPoint
DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali kestää sitten ensi viikon: täyteen vauhtiin festivaali pääsee vasta keskiviikkona.
Mutta tehkääpä suunnitelma festivaalielokuvien katsomiseksi. Olen festivaaleilla mukana aktiivisesti, ainakin keskiviikon paneelin puheenjohtajana, joten siellä voi tavatakin!
Sedis Blog -button available
For Friends and Lovers: Sedis Blog button, jonka voi hakea myös urlilla:
http://photos1.blogger.com/img/256/906/1024/zedis.jpg
Kommunismikeskustelua
Edellisessä postauksessa referoin William H "Bill" Gates III:n kommunismikommentaaria. Tässäpä tsunamillinen vastalaineita Slashdotin keskusteluista:
Machination.org marssi välittömästi Adam Kelseyn Nappikauppaan ja tekaisi näyttäviä "commie", "communism" ja "cccp"-buttoneita, joilla voi sitten korvata ne kotoperäiset polvihousu-bloginapistot, joita sivubaarin menuihin on alkanut blogialkupaloiksi ilmestyä täällä suomettuneessa blogistanissakin.
Katie Dean Wired Newsissa on yksi niistä, jotka irtisanoituivat "kommunismisyytöksistä" ja sanovat olevansa vain luovia. Kyse ei ole kannustinjärjestelmistä - kukapa nykypäivänä ei ottaisi dollaria sieltä mistä sen saa - vaan luovuudesta.
Freewarettaminen ja open source-periaatteet motivoituvat luovuudella eikä kommunismilla, nämä tunnetut journalistit ja bloggaajat tuntuvat sanovan. Dean on hankkinut kunnon journalistin tavoin järkeviä kommentteja juttunsa koristeeksi, ja sieltä voi nähdä myös joukko taideteoksia - lippuja, symboleita, logoja - jotka keskittyvät neuvostolippumaisen punavärin ja neuvostosymboliikan hyödyntämiseen, mutta nostavat keskeiseksi logoksi peilikuvana piirretyn c-kirjaimen - sen kutsumanimi ei ole "copyright" vaan "copyleft".
Aihe on sinällään kiinnostava. Siksi pieni visiteeraus digitaalisen julkaisemisen tekijänoikeusjärjestelyihin "Creative Commons Organisationin sivuistolle voi olla järkevää. Sivustolla on suora yhteys myös suomalaiseen elämäntapaan. Toinen kiinnostava komukeskus on tietysti Union for the Public Domain. Tässä Kominternetissä on mukana varmaankin myös GNU Operating System - Free Software Foundation.
Samalla MS-maailman kommunistisin maa on tietysti Puola, joka on Euroopan Unionissa näyttävästi toiminut yhteispatenttisopimusta vastaan.
Machination.org marssi välittömästi Adam Kelseyn Nappikauppaan ja tekaisi näyttäviä "commie", "communism" ja "cccp"-buttoneita, joilla voi sitten korvata ne kotoperäiset polvihousu-bloginapistot, joita sivubaarin menuihin on alkanut blogialkupaloiksi ilmestyä täällä suomettuneessa blogistanissakin.
Katie Dean Wired Newsissa on yksi niistä, jotka irtisanoituivat "kommunismisyytöksistä" ja sanovat olevansa vain luovia. Kyse ei ole kannustinjärjestelmistä - kukapa nykypäivänä ei ottaisi dollaria sieltä mistä sen saa - vaan luovuudesta.
Freewarettaminen ja open source-periaatteet motivoituvat luovuudella eikä kommunismilla, nämä tunnetut journalistit ja bloggaajat tuntuvat sanovan. Dean on hankkinut kunnon journalistin tavoin järkeviä kommentteja juttunsa koristeeksi, ja sieltä voi nähdä myös joukko taideteoksia - lippuja, symboleita, logoja - jotka keskittyvät neuvostolippumaisen punavärin ja neuvostosymboliikan hyödyntämiseen, mutta nostavat keskeiseksi logoksi peilikuvana piirretyn c-kirjaimen - sen kutsumanimi ei ole "copyright" vaan "copyleft".
Aihe on sinällään kiinnostava. Siksi pieni visiteeraus digitaalisen julkaisemisen tekijänoikeusjärjestelyihin "Creative Commons Organisationin sivuistolle voi olla järkevää. Sivustolla on suora yhteys myös suomalaiseen elämäntapaan. Toinen kiinnostava komukeskus on tietysti Union for the Public Domain. Tässä Kominternetissä on mukana varmaankin myös GNU Operating System - Free Software Foundation.
Samalla MS-maailman kommunistisin maa on tietysti Puola, joka on Euroopan Unionissa näyttävästi toiminut yhteispatenttisopimusta vastaan.
W. H. Gates III ja kommunismi
CNET News.Comin haastattelussa Microsoftin pääjohtaja William H. "Bill" Gates III käytti muinaishistoriallista termiä "kommunisti", joka herätti hämmennystä maailmalla ja blogistanissakin. Microsoftin kielenkäytössä tämä ei ole uutta, sillä yhtiön johtaja totesi jo kesällä vuonna 2000, että Linux on kommunismia. Enää en yhtään ihmettele, että Microsoft on satsannut uusimpaan antikommunistiseen ohjelmaansa, joka on tietysti AntiSpyware. [Kokeilin sitä ja hyvin toimii!]
Kommunismipuheiden yhteyttä en ole huomannut tarkoin kotiblogistanissa esitettävän, joten tässäpä käännös siitä, miten keskustelu oikein meni -- muistakaa että en ole mikään lisensoitunut suomentaja, siksi korjailen tätä sumennostani -- sainpas tähän vitsin -- aina välillä:
Kysymys (Michael Kanellos): Viime vuosina monet ovat pitäneet meteliä siitä, että intellektuaalista omaisuutta koskevat oikeudet (usein suomessa termillä 'immateriaalioikeudet' eli 'aineettomat oikeudet') tulisivat joko uudistetuksi tai rajoitetuksi. Mistä tässä on kysymys ja miten sinun mielestäsi intellektuaalista omaisuutta koskevat oikeudet pitäisi uudistaa?
Bill Gates vastaa:
Ei. Sanoisin, että maailman talouksissa on juuri nyt enemmän kuin kuin koskaan niitä, jotka uskovat intellektuaaliseen omaisuuteen. Maailmassa on nykyään vähemmän kommunisteja kuin aiemmin. On kyllä joitakin uusia tämän päivän tyylisiä kommunisteja, jotka eri asioiden varjolla haluavat päästä eroon niistä kannusteista, jotka kuuluisivat muusikoille, elokuvantekijöille ja ohjelmistosuunnittelijoille heidän tekemisistään. Heidän mielestään kannusteita ei pitäisi olla olemassakaan.
Tätä keskustelua kyllä tullaan käymään tulevaisuudessakin. Minä olen ensimmäinen sanomaan, että patenttijärjestelmää voi aina virittää -- mukaanlukien amerikkalainen järjestelmä. Joitakin päämääriä voidaan saavuttaa reformistisilla elementeillä. Mutta ajatus siitä, että USA on johtava yhtiöiden luomisessa ja johtava luomaan työpaikkoja juuri sen vuoksi että meillä on paras intellektuaalista omaisuutta koskeva järjestelmä -- ei ole epäilystäkään siitä, että minun mielestäni, ja kun ihmiset sanovat, että he haluavat elää kilpailutaloudessa, heillä täytyy olla kannustava järjestelmä. Intellektuaalinen omaisuus on tulevaisuuden tuotteiden kannustejärjestelmä."
Ja blogeistakin siinä puhuttiin:
Kysymys:
Yksi suurista ilmiöistä tänä vuonna on ollut bloggaaminen. Onko sen kasvu yllättänyt sinut?
Vastaus:
"Well, oikeastaan suurin bloggaustilasto jonka tiedän, se joka oikeasti räjäytti minut, on että Messengeriin yhdistettyjen Spacesien määrä on jo lähes miljoona sinne laitettua blogia.
Me emme tehneet Xboxia vain videopelien vuoksi, vaan siksi että se on osa meidän visiotamme digitaalisesta elämäntavasta, ja seuraavan sukupolven myötä me todellä menemme sinne. Mutta blogien kanssa täytyy aina olla varovainen. Tuhoutumisaste - se että "aloitin ja lopetin" tai "aloitin eikä kukaan käynyt" on melko korkea, mutta kun RSS kehittyy ja arvoa lisäävä hakujärjestelmä on saatu mukaan, tämä juttu todella kypsyy.
Ja me olemme tehneet Japanissa ja Koreassa jotain, joka on ainutlaatuista blogikokeilua. Spaces-juttu on maailmanlaajuinen yritys. Se on upea ilmiö, se on eräällä tavalla rakennettu sähköpostin, ja siksi meidän täytyy integroida bloggausmahdollisuus sähköpostimaailman sisään - ja niin me teemme Outlookin seuraavassa versiossa, tulet näkemään.
Meidän on integroitava sitä meidän SharePointimme sisään, mikä on meidän yhteistyö-Officen alusta, ja sitten, kuten kerroin, MSN sulkee sen piiriinsä niin, että sen sijaan että ajateltaisiin "OK, menen tuonne yhteisöön pistämään valokuvia, yhteisöön jossa yksi yhteisö on sosiaalista verkostoitumista, toinen yhteisö jotakin muuta varten", me sanomme: "Hei", vege Messengeristä, jossa on jo kaverilista, ja sitten, "Annetaan sinun tehdä valokuvajuttusi, sosiaalinen verkostoitumisesi ja kaikki -- mutta aloitetaan se integroidulla tavalla Messengerin ulkopuolella."
Kysymys:
Mitä blogeja luet, jos luet.
Vastaus:
"Well, se on mielenkiintoista, saan paljon ihmisiltä -- ja se on minulle tyypillistä -- saan ihmisiltä jotka forwardoivat juttuja minulle, joten minulla on eräänlainen ihmishakukone joka sanoo: 'Hei, siellä on joku erikoinen juttu joka on just nyt kuuma ja se on kiinnostava.
Minä lyön sisään eri avainsanoja. Meillä on Microsoftilla paljon blogeja, jotka ovat vain sisäiseen käyttöön. Ihmiset ovat täysin avoimia siitä mikä on menossa tämän tai tuon asian kanssa.
Olen leikitellyt ajatuksella, että perustaisin blogin itsekin, mutta en halua olla yksi niistä ihmisistä, jotka aloittavat ja sitten eivät vie aloittaamaansa päätökseen, ja olen taas ajatellut, että voisin tehdä yhden jutun kuukaudessa tai yhden kuudessa viikossa -- jotakin sellaista. Jossakin mielessä minä haluaisin, mutta minun on oltava varma siitä että voin tehdä sitä ainakin vuoden, jotta siitä tulisi sen tekemisen arvoista."
Kommunismipuheiden yhteyttä en ole huomannut tarkoin kotiblogistanissa esitettävän, joten tässäpä käännös siitä, miten keskustelu oikein meni -- muistakaa että en ole mikään lisensoitunut suomentaja, siksi korjailen tätä sumennostani -- sainpas tähän vitsin -- aina välillä:
Kysymys (Michael Kanellos): Viime vuosina monet ovat pitäneet meteliä siitä, että intellektuaalista omaisuutta koskevat oikeudet (usein suomessa termillä 'immateriaalioikeudet' eli 'aineettomat oikeudet') tulisivat joko uudistetuksi tai rajoitetuksi. Mistä tässä on kysymys ja miten sinun mielestäsi intellektuaalista omaisuutta koskevat oikeudet pitäisi uudistaa?
Bill Gates vastaa:
Ei. Sanoisin, että maailman talouksissa on juuri nyt enemmän kuin kuin koskaan niitä, jotka uskovat intellektuaaliseen omaisuuteen. Maailmassa on nykyään vähemmän kommunisteja kuin aiemmin. On kyllä joitakin uusia tämän päivän tyylisiä kommunisteja, jotka eri asioiden varjolla haluavat päästä eroon niistä kannusteista, jotka kuuluisivat muusikoille, elokuvantekijöille ja ohjelmistosuunnittelijoille heidän tekemisistään. Heidän mielestään kannusteita ei pitäisi olla olemassakaan.
Tätä keskustelua kyllä tullaan käymään tulevaisuudessakin. Minä olen ensimmäinen sanomaan, että patenttijärjestelmää voi aina virittää -- mukaanlukien amerikkalainen järjestelmä. Joitakin päämääriä voidaan saavuttaa reformistisilla elementeillä. Mutta ajatus siitä, että USA on johtava yhtiöiden luomisessa ja johtava luomaan työpaikkoja juuri sen vuoksi että meillä on paras intellektuaalista omaisuutta koskeva järjestelmä -- ei ole epäilystäkään siitä, että minun mielestäni, ja kun ihmiset sanovat, että he haluavat elää kilpailutaloudessa, heillä täytyy olla kannustava järjestelmä. Intellektuaalinen omaisuus on tulevaisuuden tuotteiden kannustejärjestelmä."
Ja blogeistakin siinä puhuttiin:
Kysymys:
Yksi suurista ilmiöistä tänä vuonna on ollut bloggaaminen. Onko sen kasvu yllättänyt sinut?
Vastaus:
"Well, oikeastaan suurin bloggaustilasto jonka tiedän, se joka oikeasti räjäytti minut, on että Messengeriin yhdistettyjen Spacesien määrä on jo lähes miljoona sinne laitettua blogia.
Me emme tehneet Xboxia vain videopelien vuoksi, vaan siksi että se on osa meidän visiotamme digitaalisesta elämäntavasta, ja seuraavan sukupolven myötä me todellä menemme sinne. Mutta blogien kanssa täytyy aina olla varovainen. Tuhoutumisaste - se että "aloitin ja lopetin" tai "aloitin eikä kukaan käynyt" on melko korkea, mutta kun RSS kehittyy ja arvoa lisäävä hakujärjestelmä on saatu mukaan, tämä juttu todella kypsyy.
Ja me olemme tehneet Japanissa ja Koreassa jotain, joka on ainutlaatuista blogikokeilua. Spaces-juttu on maailmanlaajuinen yritys. Se on upea ilmiö, se on eräällä tavalla rakennettu sähköpostin, ja siksi meidän täytyy integroida bloggausmahdollisuus sähköpostimaailman sisään - ja niin me teemme Outlookin seuraavassa versiossa, tulet näkemään.
Meidän on integroitava sitä meidän SharePointimme sisään, mikä on meidän yhteistyö-Officen alusta, ja sitten, kuten kerroin, MSN sulkee sen piiriinsä niin, että sen sijaan että ajateltaisiin "OK, menen tuonne yhteisöön pistämään valokuvia, yhteisöön jossa yksi yhteisö on sosiaalista verkostoitumista, toinen yhteisö jotakin muuta varten", me sanomme: "Hei", vege Messengeristä, jossa on jo kaverilista, ja sitten, "Annetaan sinun tehdä valokuvajuttusi, sosiaalinen verkostoitumisesi ja kaikki -- mutta aloitetaan se integroidulla tavalla Messengerin ulkopuolella."
Kysymys:
Mitä blogeja luet, jos luet.
Vastaus:
"Well, se on mielenkiintoista, saan paljon ihmisiltä -- ja se on minulle tyypillistä -- saan ihmisiltä jotka forwardoivat juttuja minulle, joten minulla on eräänlainen ihmishakukone joka sanoo: 'Hei, siellä on joku erikoinen juttu joka on just nyt kuuma ja se on kiinnostava.
Minä lyön sisään eri avainsanoja. Meillä on Microsoftilla paljon blogeja, jotka ovat vain sisäiseen käyttöön. Ihmiset ovat täysin avoimia siitä mikä on menossa tämän tai tuon asian kanssa.
Olen leikitellyt ajatuksella, että perustaisin blogin itsekin, mutta en halua olla yksi niistä ihmisistä, jotka aloittavat ja sitten eivät vie aloittaamaansa päätökseen, ja olen taas ajatellut, että voisin tehdä yhden jutun kuukaudessa tai yhden kuudessa viikossa -- jotakin sellaista. Jossakin mielessä minä haluaisin, mutta minun on oltava varma siitä että voin tehdä sitä ainakin vuoden, jotta siitä tulisi sen tekemisen arvoista."
lauantaina, tammikuuta 08, 2005
Elvis-pappa
Nyt on päässyt käymään niin, että Elvis täyttäisi tänään 70 vuotta, jos eläisi.
Elvis oli kuitenkin se onnekkaampi veljes, sillä hänen kaksoisveljensä Jesse Garon menehtyi synnytyksessä.
Paras tapa tehdä tutustumiskierros on soittaa lapsille tarkoitettu reilun 17 minuuttinen Elvis-medley
Lyhyitä Elvis -elämäkertoja löytyypi jopa kulttuurikielellä.
Martti Lahti esitteli aikoinaan elokuva-arkiston esityssarjan yhteydessä Elvis-elokuvia. Niitä hänelle kertyi peräti 33 - monia näkee näinä päivinä maailman televisiokanavilla.
Elokuvia katsoessa on sitten syötävä Elvis-voileipä "Sametti-Elvis"
Kaksi voileipää saa leffanpainikkeeksi näin:
1. Mäshää pari petiittiä banaania.
2. Pilko vaaleata leipää neljä viipaletta - helppo laskea, sillä siinähän on siis yhtä monta viipaletta kuin vasemman käden sormiasi viime pilkkomisen jälkeen. [Opin tämän selityksen viime Japanin-matkani jälkeen.]
3. Ota purkki pähkinävoita, livo se kaikille neljälle leipäviipaleelle tasapuolisesti.
4. Levitä banaanimäski kahdelle voileivälle.
5. Aseta ne yhdistellen päällekkäin kahteen kokonaisvaltaiseen banaani-pähkinävoiviipale erään.
6. Räimi voita paistinpannulle tai leipägrillin kyseen ollen voileivän reunoille.
7. Ihan snadisti ruskista.
7. Viipaloi palat kolmioiksi ja syö heti - älä viivyttele tai muutut banaanikärpäseksi.
[Elvis itse käytti valkoista leipää, margariinia ja sekoitti pähkinävoin ja banaanin etukäteen yhteen. Hänen runsaat rembrantilaismuotonsa ovat peräisin varmaankin tästä reseptistä. Via Mariahx.
Lisää paljastuksia
Täällähän paljastuu koko antikommunistinen menneisyyteni! Hui!
Kohta varmaan joku keksii, että olen anti-kekkoslaisesta kodista!
Tasapuolisuuden vuoksi antaa anarkistien Kapinatyöläisen kertoa, mistä Solidaarisuudessa oli kyse.
Ja tässä huippuhetket Verkkouutisista.
Ja itse ohjelman voi katsoa täältä: valitse A-piste
Ohjelman mainos Yle:n sivuilta napattuna:
"TV1 perjantaina 7.1.2005 klo 21.00Suomi ja Solidaarisuus -erikoisraportti
Kylmä sota oli kuumassa vaiheessa 1980 –luvun alussa: Neuvostoliitto oli miehittänyt Afganistanin ja Moskovassa urheiltiin boikottien varjossa. Puolassa tapahtui kansannousu. Gdanskin telakkalakoista sai alkunsa Solidaarisuus –ammattiliike. Solidaarisuus oli yksi kipinöistä, joka myöhemmin räjäytti koko itäblokin.
Solidaarisuuden ja Suomen vallanpitäjien suhteita ei ole tarkemmin tutkittu. A-pisteen raportti paljastaa surullisen kuvan suomalaisten solidaarisuudesta puolalaisia kohtaan.
Solidaarisuus –liikettä tukemaan perustettu kansalaisliike vaiettiin. Kannanottoja kerättiin mieluummin Chilen puolesta, eikä SAK halunnut Solidaarisuutta mukaan kansainväliseen ammattiyhdistysliikkeeseen.
Suomen ei haluttu leimautuvan Solidaarisuuden kannattajaksi. Puolassa Solidaarisuus –liikkeen johtohahmot luokittelivatkin Suomen selvästi Neuvostoliiton vaikutuspiiriin kuuluvaksi maaksi.
Toimittajina Boris Salomon ja Juha Ristamäki"
Kohta varmaan joku keksii, että olen anti-kekkoslaisesta kodista!
Tasapuolisuuden vuoksi antaa anarkistien Kapinatyöläisen kertoa, mistä Solidaarisuudessa oli kyse.
Ja tässä huippuhetket Verkkouutisista.
Ja itse ohjelman voi katsoa täältä: valitse A-piste
Ohjelman mainos Yle:n sivuilta napattuna:
"TV1 perjantaina 7.1.2005 klo 21.00Suomi ja Solidaarisuus -erikoisraportti
Kylmä sota oli kuumassa vaiheessa 1980 –luvun alussa: Neuvostoliitto oli miehittänyt Afganistanin ja Moskovassa urheiltiin boikottien varjossa. Puolassa tapahtui kansannousu. Gdanskin telakkalakoista sai alkunsa Solidaarisuus –ammattiliike. Solidaarisuus oli yksi kipinöistä, joka myöhemmin räjäytti koko itäblokin.
Solidaarisuuden ja Suomen vallanpitäjien suhteita ei ole tarkemmin tutkittu. A-pisteen raportti paljastaa surullisen kuvan suomalaisten solidaarisuudesta puolalaisia kohtaan.
Solidaarisuus –liikettä tukemaan perustettu kansalaisliike vaiettiin. Kannanottoja kerättiin mieluummin Chilen puolesta, eikä SAK halunnut Solidaarisuutta mukaan kansainväliseen ammattiyhdistysliikkeeseen.
Suomen ei haluttu leimautuvan Solidaarisuuden kannattajaksi. Puolassa Solidaarisuus –liikkeen johtohahmot luokittelivatkin Suomen selvästi Neuvostoliiton vaikutuspiiriin kuuluvaksi maaksi.
Toimittajina Boris Salomon ja Juha Ristamäki"
perjantaina, tammikuuta 07, 2005
Skunkkihajuvettä
Skunkkihajuvesi - peittää ihmistuoksut!
Kuten käyttäjäkommentit ilmoittavat, kyse on aidosta luonnontuotteesta - aitoa skunkin tuoksua. Ja koska se on aito luonnontuote, se on Sinulle hyväksi! Mainos lupaa, että tämä tuote hakkaa chanelvitosen tosta vaan.
Mutta maailmankapitalismi on armoton. Tuotteella on vahva kilpailija ja sen mainoskuva on viettelevämpi.
Sekin on sataprosenttinen luonnontuote. Mainos varoittaa, ettei sitä kannata levittää vaatteisiin ja kenkiin: "Tuoksusta on lähes mahdoton päästä eroon."
Ihmistuoksusta eroon pääseminen on joskus aivan välttämätöntä. Kuka leijona- tai sarvikuonovalokuvaaja haluaisi tuoksahtaa ihmiselle, tuolle nisäkkäistä kamalimmalle.
Mutta webin maailma on pettävän looginen kuten tämä elektromagneettiseltä säteilyltä suojaava tuote meitä valistaa ohjeissaan webmastereille:
"Onko opettajasi kertonut sinulle, että webissä saattaa olla epäluotettavaa informaatiota. Ja sitten he näyttävät sinulle saittilistan, jota voit "arvioida". Kääntääkö tämmöinen esittely sinut listan saitteja vastaan? Yllyttääkö se sinua katsomaan asioita niin, että kaikki listalla olevat asiat olisivat vääriä? Palkitaanko sinua jonkinlaisen sosiaalisen hyväksynnän nimissä, esimerkiksi hyvillä arvosanoilla tai sanallisella kehulla siitä, että uskot joidenkin websaittien olevan harhaanjohtavia? Jos vastasit näihin kysymyksiin kyllä, olet ajatuskontrollin uhri.
Opettajat, kirjastonhoitajat ja muut informaation portinvartijat ovat osa salaliittoa, joka kontrolloi sinunkin ajatteluasi. Heidät on puolestaan värvännyt ryhmä, joilla on erityinen intressi tuoda esiin tiettyjä maailmankuvia - maailmankuvia jotka tuovat näille ryhmille valtaa ja rikkauksia - ja jotka ovat tehtäviinsä valittuja juuri siksi, että he kykenevät muokkaamaan ihmisten maailmaa siihen lopputulokseen.
Henkilö joka lähetti sinut tänne "arvioimaan" tätä saittia on osa tätä salaliittoa, joka kääntää sinun mielesi.
Kuinka sitten voi taistella tätä salakavalaa vallan väärinkäyttöä vastaan? Aloittelijat, älkää luottako niihin, joiden valta kontrolloi sinua tai estää pääsyäsi informaation äärelle. Ole skeptinen mihin tahansa, josta he sanovat, että se on totta. Jos he väittävät jotakin vääräksi, on olemassa suuri todennäköisyys sille, että se on oikeastaan totta.
Sinulla on toinenkin tärkeä asia tehtävänä. Rakenna ja pue yllesi Aluminum Foil Deflector Beanie. Se estää psyktronisen ajatuskontrollin, jota harjoitetaan piirtoheittimiin piilotettujen psykotronien avulla. Mutta muista olla varovainen! Jos he saavat sinut kiinni siitä, että pidät AFDB:tä luokassa, he tietävät että olet heitä vastaan ja he rankaisevat sinua. Voit naamioida AFDB:si niin, että puet sen päälle baseballhatun, mikä samalla nostaa arvostustasi 90% kanssakumppaniesi silmissä."
Ilmankos nykyään näkee niin monia myssy päässä sisälläkin!
***** ***** *****
On siis perjantai. Ja lomaa, vaikka lapsen ärjyntä Winx-ohjelman äärellä: "Hei, sitä juotavaa! Ja heti!" hieman laskeekin tunnelmaa.
Ei niin pientä virkaa, etteikö se bloggaamista haittaisi!
torstaina, tammikuuta 06, 2005
Megatsunami
Tsunami sai aikaan pahaa jälkeä, mutta minkälaista saisi megatsunami? Jotkin elokuvat ovat näitä tilanteita kuvanneet, mistä Deep Impact ja The Abyss (ohjaajan leikkaama versio) ovat hyviä esimerkkejä.
Megatsunami tarkoittaa erityisen suurta tsunamia. Tieteellistä määritelmää siitä ei ole ja megatsunamin mekanismi on sama kuin tsunamilla, mutta se on käytännöllinen tapa viitata tsunameihin, joiden aaltokorkeus ulottuu 40 metristä yli sataan metriin. Niitä ilmenee joskus paikallisesti hyvin lähellä tsunamin syntypaikkaa ja erilaisissa syvissä lahdelmissa.
Megatsunameita voivat saada aikaan suuret maanjäristykset ja esimerkiksi mereen romahtava saari. Hyökyaalto voi tällöin ulottua jopa 20 kilometrin päähän sisämaahan. Vedenalaiset maanjäristykset eivät yleensä aiheuta megatsunameita, paitsi silloin kuin siihen liittyy suuri maanvyöry veden alla - tavallisimmin tsunamit ovat alle kymmenmetrisiä, niin kuin Kaakkois-Aasiassakin nyt koettu. Historiallisten megatsunamien uskotaan olevan monien vedenpaisumuskertomusten takana.
Alaskan tapaus todisti megatsunamit
Alaskan öljynetsijägeologit kehittivät megatsunamiteorian 1953. He löysivät eräästä kapeasta lahdelmasta Lituya Baysta, Alaskasta, todisteita epätavallisen suurista aalloista. Jäänpeittämä lahdelma on 220 m syvä, ja sen ulostuloaukko on vain 10 metriä leveä. Topologisesti se on sen vuoksi erityisen sopiva tuottamaan paikallisen megatsunamin. Vuonna 1958 heinäkuussa läheinen, 7,5 Richterin asteikolla tapahtunut maanjäristys sai aikaan aallon, joka oli ollut lahdelmassa suurimmillaan 520 metriä korkea. Teoria megatsunameista oli todistettu.
Megatsunamit ovat hyvin harvinaisia, mutta äärimmäisen tuhoisia. Viimeksi megatsunami on realisoitunut noin 4000 vuotta sitten Réunionin saarella, itään Madagascarilta. Lokakuussa vuonna 1963 valtava laatta - 260 miljoonaa kuutiometriä - pohjoiseen Venetsiasta sijaitsevasta Mount Toc-vuoren sivustasta aiheutti Vajont-padon alueella 250 metriä korkean aallon, joka ylitti 110 metrisen padon, tuhosi useita kyliä ja tappoi 2600 ihmistä.
Tapahtumasta on tehty italialainen elokuva Vajont (2002), joka kertoo padon suunnitelleesta insinööris Semenzasta, joka uskoi padon avulla antavansa sähkön jokaiseen kotiin koko maassa. Journalisti Tina Merlin yritti varoittaa vaarasta, joka syntyi kun pato rakennettii lähelle Mont Tocia sekä siitä ongelmasta, mikä syntyi korruptoituneiden poliitikkojen ja työntekijöiden slarvaillessa padonrakennuksen yhteydessä. Täältä löydät Vajontin katatstrofin valokuvia.
Norjanmerellä on ollut tsunami yli 7000 vuotta sitten: tutkijat uskovat, että Storeggan vyörymän kaltaisen tapahtuman uusiutumisen riski on monimaalinen. Vyörymiä on ollut kolme, ensimmäienn 25-30000 vuotta sitten, toinen ja kolmas toisiaan lähellä noin 7300 v sitten. Niiden aiheuttamat tsunamit iskivät Shetlantiin noin 20-25 metriä korkeina. Norjan rannikolla nuo hyökyaallot olivat silloin pahimmillaan 10-metrisiä, miedoimmillaan 3-5 metriin. Megatsunameita ei Euroopassa ole nähty.
Nykypäivänä vaarallisia megatsunameja voi syntyä vulkaanisilla saarilla, kuten Réunionilla ja Hawaijin saarilla, mutta näitä tuliperäisiä saaria on Mooren (2000) mukaan kaikissa valtamerissä. Niiden vaikutus ulottuisi myös niiden naapurisaariin. Hawaijilla on Mooren tutkimuksista (1964) lähtien tutkittu asiaa ja viime vuosina havaittu todisteita viidestä suuresta vedenalaisesta maanvyörymästä Kilauean alueella.
Eurooppa ja megatsunami
Se mikä koskettaa Eurooppaa on geologien arvelu siitä, että seuraava megatsunami syntyisi La Palman saarella Kanarian saarilla. Tätä skenaariota hahmotelleiden Steven N. Wardin ja Simon Dayn mukaan 2000 metrin korkuinen Cumbre Viejan purkautumisen yhteydessä vuonna 1949 tulivuoren läntinen osa halkesi irti vuoresta ja jäi roikkumaan useita metrejä aiempaa lähempänä vettä. Lisäksi veden ja tulikuuman magman yhteisvaikutuksesta monet uskovat, että se aiheutti saaren rakenteeseen suuria muutoksia. Nyt tutkijat uskovat, että muutaman lähivuosituhannen aikana saaren läntinen puoli, 25 km pitkä ja 15 km leveä, kooltaa 500 kuutiokilometriä eli ehkä noin 500 miljardia tonnia, liukuisi mereen ja aiheuttaisi katastrofin. Tämä tapahtuisi 10 minuutissa ja ulottuisi jopa 60 kilometrin etäisyydelle saarelta. Megatsunamiskenaariota kritisoidaan juuri siksi, että se tuo esiin vain kaikkein pahimman mahdollisuuden. Jos maanvyöry ei tapahtuisi näin nopeasti, ei tsunamikan olisi niin paha.
Se aiheuttaisi megatsunamin, jossa paikalliset aaltokorkeudet voisivat olla jopa satoja metrejä. Ensimmäinen aalto lähtisi noin 200 metriä korkeana, muttamat myöhemmät voivat jopa ylittää sen. Afrikan rannikolle tullessaan korkeus olisi tutkijoiden mallin mukaan 50-100 metriä.
Atlantin yli reissattuaan aallon korkeus olisi 10 (Newfoundland)- 25 metriä Floridassa, Karibealla ja Etelä-Amerikassa. Ensimmäiseksi aalto ottaisi Yhdysvalloissa Bostonin, sitten New Yorkiin aallot, joita lasketaan tuolloin olevan tusinan verran, tärähtäisivät lähemmäs 15 metrisenä, Miamissa jo melkein 25 metrisenä.
Eurooppa suurelta osin välttyisi megatsunamilta tämän pahimmankin skenaarion mukaan. Aallot tosin iskisivät Portugalin pohjoisosiin ja Espanjan Atlantin puoleiselle rannikolle, Irlantiin ja Islantiin.
Design dokumentin ytimessä
Kun kerran aloin työstäni puhua, niin tässäpä pieni näyte sen yhdeltä osa-alueelta, toistahan on luettavissa Sediksen elokuvablogista, kolmatta Suomen kansallisfilmografiasta, jonka työryhmään kuulun. Lisäksi kirjoittelen kirjoja ja luennoin, esittelen, ja osallistun elokuvahäppeningeihin.
Ilkka Kippolan kanssa olemme rustanneet seuraavan esityssarjan kevääksi Orioniin. Tulkaa ihmeessä katsomaan: tässä Ilkan tekstiä Orionin ohjelmavihkosta.
"Kevään dokumenttiohjelmisto kunnioittaa teollisen taiteemme juhlavuotta kolmella esityksellä, eikä sittenkään riittävästi. Elokuvakamera, jos mikään, taltioi perinteellisiä käsityötaitoja ja sen teollisuuden, joka sovitti 1930-luvulla muotoilun ja tuotekehittelyn kulttuurisen identiteetin ohjelmaan. Maailmansotien jälkeen kansallisen designin missio nosti puusta, metallista, savesta ja lasista valmistetut esineet teollisen taiteen objekteiksi. 1950-luvun triennale-menestysten nosteessa muotoilijoista tuli myös lyhytelokuvien ikoneja Sibeliukseen turvautuvan Suomi-propagandan ehtyessä. Tämän kehitystarinan elokuva-arkisto esittelee dokumenttiottein 70 vuoden ajalta (Dokumentin ytimessä 17).
Filmiryhmä Oy:n tiimi valmisti Aito Mäkisen ohjauksessa Virke Lehtisen kameralla eräitä taideteollisuutemme avainkuvia 1960-luvun päätteeksi. Tuon ajan musiikin, kameran ja montaasin summana syntyi Artekin tuotteita, informalististisia maalauksia ja mariasuisia näyttelyvieraita tutkaileva lyhytkuva Kupla (1966). Näyttelyssä nähdyt tasaraidat ja kasvikuviot muotoutuivat ideasta kuosiksi teollisuuselokuvassa Marimekko (1967), jonka esitämme ainutlaatuisesti pitkänä versiona. Työyhteisöstä välittyvä demokraattinen saundi ei aikanaan kelvannut Armi Ratian raadille kaikessa komeudessaan.
Filmiryhmän elokuvasilmä suuntautui energisesti designin koko alueeseen 100°C / 212°F -elokuvan (1969) muovisangoista Naisen kuvioiden (1971) make up -kosmetiikkaan. Muotoilun juuriin ja mestareihin Mäkinen ja Lehtinen syventyivät myöhemmin henkilökuvassa Lasimies Timo Sarpanevasta (1990), dokumentissa Maailma lautasella – Birger Kaipainen (1989) sekä Iris –manufaktuurin(1891-1908) perustajasta kertovassa elokuvassa A.W. Finch – eurooppalainen (1992) (Dokumentin ytimessä 16).
Design panosti 1960-70 –luvuilla kaupunkikuvaa jäsentäviin suhteisiin ja ympäristösuunnitteluun. Filmiryhmän ohessa näitä kysymyksiä käsitteli valoon, liikkeeseen ja merkkien semantiikkaan keskittynyt taiteilija Eino Ruutsalo. Ruutsalon Sinisilmäinen Helsinki (1963) kuvaa urbaanin tila-arkkitehtuurin ratkaisuja ja kadun kommunikaation risteileviä tasoja mainoksista kulttuurieliitin keskusteluihin. Finland ABC (1969) on Suomi-kuvan semanttinen aapinen, jossa D on "design", M "midnight sun" ja X yhä "tuntematon". Ilkikurinen Ruutsalo oli tarvittaessa syvällinen. Dokumentissaan Hvitträsk (1972) hän etsi ympäristösuunnittelun kansallisromattista juurta. Elokuva esittelee myös Eliel Saarisen kansainvälisen ulottuvuuden Yhdysvaltojen kaupunkuvan uudistajana (Dokumentin ytimessä 18).
On väitetty, että vasemmisto sosialisoi taideteollisuutemme 1970-luvulla. Samalla politisoitunut tilauselokuva hylkäsi designin mission. Vastavuoroisesti bisneshenkiset PR-elokuvat kätkivät edistyksen alle ympäristösuunnittelun epäkohdat. Pääkaupunkiseudulla näihin ongelmiin iski vastaelokuvien terävä sarja. Tulituksesta vastasi Kunnantyöntekijöiden elokuvatoimikunnan kommandot Väinö Pennanen, Hannu Eerikäinen ja Kari Kyrönseppä. Punainen Helsinki (1971) avasi kunnallispolitiikan härskeimmät kuviot. Tästä jatkoi Musta liitto (1975) grynderien keinotteluilla lähiösuunnittelun kustannuksella. Sarjaa täydensi Taistelu kaupungista(1972) dokumentti Helsingistä, joka muuttuu ja kasvaa, ei kuitenkaan suuren enemmistön etujen mukaisesti (Dokumentin ytimessä 20).
Taideteollisen muotoilun menestystarina katkesi talvi- ja jatkosodan vuosiksi. Esittelemme naisten ja nuorison uhrauksia kolmen dokumentin voimalla. Näistä ainutlaatuisin on Valtion tiedotuslaitoksen ja Lotta-Svärdin kätilöimä Rivi-lotta. Mika Waltarin skenario pohjusti elokuvan levitykseen toukokuussa 1943. Nuorison maanpuolustustahtoa terästettiin samaan aikaan lyhytfilmeillä Lottatyttö (1944) ja Poikien työpalveluleiri (1942). Eino Mäkisen muotoilemat kuvat sotapoikien lapiokomppaniasta olivat menestys, joka kelpasi myös Kolmannen valtakunnan esitettäväksi (Dokumentin ytimessä 19).
Lasipullo on muotoilun tuote, alkoholi sen sisältönä kansallinen ongelma ainakin 1980-luvulle asti. Kotimaisen holismin olemusta kuorimme esiin valikoimalla alan elokuvista. Valistusväen talkoisiin osallistui myös Matti Kurjensaari, joka kirjoitti lystikkäästi raittiuselokuvan Kunnian kukko (1955). AA-kerhon monologielokuva Olen naisalkoholisti (1966) päätyy pohjakosketuksen kautta uuden elämän alkuun. Rantojen miesten (1971) rupiset kuvat kertovat sosiaalihuollon viimeisen linnakkeen, "liekkihotellin" asukkien lohduttoman kohtalon. Hannu ja Erkki Peltomaan designista riisuttu ja sosiaalipornoksi haukuttu dokumentti sai Tampereen lyhytelokuvajuhlien pääpalkinnon vuonna 1971. (Dokumentin ytimessä 21)."
Eli kevääksi 2005 olemme rakentaneet viisi dokumenttielokuvan slottia ja olemme saaneet maagiset 20 näytöstä aikaiseksi kahdessa vuodessa. Vaikka olemme kirjahankkeidemme vuoksi tehneet tavallista helpomman sarjan, työlästä tässä on tuo Dokuydin 17: sen koostaminen uutiskatsauksista, lyhytelokuvista ja dokumenttielokuvista vie aika monta työpäivää tammikuusta.
Merkatkaa kalentereihinne!
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 16: SUOMALAINEN TAIDETEOLLISUUS & MUOTOILU I 9.2.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 17: SUOMALAINEN TAIDETEOLLISUUS & MUOTOILU II (I dokumentärens kärna 17: Finnish Design II) 16.2.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 18: SUOMIKUVAA TURISTEILLE 23.2.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 19: SODAN NAISET JA LAPSET 2.3.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 20: TAISTELU HELSINGISTÄ 16.3.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 21: VIINAA JA VALISTUSTA (I dokumentärens kärna 21: Sprit och upplysning) 23.3.
Ilkka Kippolan kanssa olemme rustanneet seuraavan esityssarjan kevääksi Orioniin. Tulkaa ihmeessä katsomaan: tässä Ilkan tekstiä Orionin ohjelmavihkosta.
"Kevään dokumenttiohjelmisto kunnioittaa teollisen taiteemme juhlavuotta kolmella esityksellä, eikä sittenkään riittävästi. Elokuvakamera, jos mikään, taltioi perinteellisiä käsityötaitoja ja sen teollisuuden, joka sovitti 1930-luvulla muotoilun ja tuotekehittelyn kulttuurisen identiteetin ohjelmaan. Maailmansotien jälkeen kansallisen designin missio nosti puusta, metallista, savesta ja lasista valmistetut esineet teollisen taiteen objekteiksi. 1950-luvun triennale-menestysten nosteessa muotoilijoista tuli myös lyhytelokuvien ikoneja Sibeliukseen turvautuvan Suomi-propagandan ehtyessä. Tämän kehitystarinan elokuva-arkisto esittelee dokumenttiottein 70 vuoden ajalta (Dokumentin ytimessä 17).
Filmiryhmä Oy:n tiimi valmisti Aito Mäkisen ohjauksessa Virke Lehtisen kameralla eräitä taideteollisuutemme avainkuvia 1960-luvun päätteeksi. Tuon ajan musiikin, kameran ja montaasin summana syntyi Artekin tuotteita, informalististisia maalauksia ja mariasuisia näyttelyvieraita tutkaileva lyhytkuva Kupla (1966). Näyttelyssä nähdyt tasaraidat ja kasvikuviot muotoutuivat ideasta kuosiksi teollisuuselokuvassa Marimekko (1967), jonka esitämme ainutlaatuisesti pitkänä versiona. Työyhteisöstä välittyvä demokraattinen saundi ei aikanaan kelvannut Armi Ratian raadille kaikessa komeudessaan.
Filmiryhmän elokuvasilmä suuntautui energisesti designin koko alueeseen 100°C / 212°F -elokuvan (1969) muovisangoista Naisen kuvioiden (1971) make up -kosmetiikkaan. Muotoilun juuriin ja mestareihin Mäkinen ja Lehtinen syventyivät myöhemmin henkilökuvassa Lasimies Timo Sarpanevasta (1990), dokumentissa Maailma lautasella – Birger Kaipainen (1989) sekä Iris –manufaktuurin(1891-1908) perustajasta kertovassa elokuvassa A.W. Finch – eurooppalainen (1992) (Dokumentin ytimessä 16).
Design panosti 1960-70 –luvuilla kaupunkikuvaa jäsentäviin suhteisiin ja ympäristösuunnitteluun. Filmiryhmän ohessa näitä kysymyksiä käsitteli valoon, liikkeeseen ja merkkien semantiikkaan keskittynyt taiteilija Eino Ruutsalo. Ruutsalon Sinisilmäinen Helsinki (1963) kuvaa urbaanin tila-arkkitehtuurin ratkaisuja ja kadun kommunikaation risteileviä tasoja mainoksista kulttuurieliitin keskusteluihin. Finland ABC (1969) on Suomi-kuvan semanttinen aapinen, jossa D on "design", M "midnight sun" ja X yhä "tuntematon". Ilkikurinen Ruutsalo oli tarvittaessa syvällinen. Dokumentissaan Hvitträsk (1972) hän etsi ympäristösuunnittelun kansallisromattista juurta. Elokuva esittelee myös Eliel Saarisen kansainvälisen ulottuvuuden Yhdysvaltojen kaupunkuvan uudistajana (Dokumentin ytimessä 18).
On väitetty, että vasemmisto sosialisoi taideteollisuutemme 1970-luvulla. Samalla politisoitunut tilauselokuva hylkäsi designin mission. Vastavuoroisesti bisneshenkiset PR-elokuvat kätkivät edistyksen alle ympäristösuunnittelun epäkohdat. Pääkaupunkiseudulla näihin ongelmiin iski vastaelokuvien terävä sarja. Tulituksesta vastasi Kunnantyöntekijöiden elokuvatoimikunnan kommandot Väinö Pennanen, Hannu Eerikäinen ja Kari Kyrönseppä. Punainen Helsinki (1971) avasi kunnallispolitiikan härskeimmät kuviot. Tästä jatkoi Musta liitto (1975) grynderien keinotteluilla lähiösuunnittelun kustannuksella. Sarjaa täydensi Taistelu kaupungista(1972) dokumentti Helsingistä, joka muuttuu ja kasvaa, ei kuitenkaan suuren enemmistön etujen mukaisesti (Dokumentin ytimessä 20).
Taideteollisen muotoilun menestystarina katkesi talvi- ja jatkosodan vuosiksi. Esittelemme naisten ja nuorison uhrauksia kolmen dokumentin voimalla. Näistä ainutlaatuisin on Valtion tiedotuslaitoksen ja Lotta-Svärdin kätilöimä Rivi-lotta. Mika Waltarin skenario pohjusti elokuvan levitykseen toukokuussa 1943. Nuorison maanpuolustustahtoa terästettiin samaan aikaan lyhytfilmeillä Lottatyttö (1944) ja Poikien työpalveluleiri (1942). Eino Mäkisen muotoilemat kuvat sotapoikien lapiokomppaniasta olivat menestys, joka kelpasi myös Kolmannen valtakunnan esitettäväksi (Dokumentin ytimessä 19).
Lasipullo on muotoilun tuote, alkoholi sen sisältönä kansallinen ongelma ainakin 1980-luvulle asti. Kotimaisen holismin olemusta kuorimme esiin valikoimalla alan elokuvista. Valistusväen talkoisiin osallistui myös Matti Kurjensaari, joka kirjoitti lystikkäästi raittiuselokuvan Kunnian kukko (1955). AA-kerhon monologielokuva Olen naisalkoholisti (1966) päätyy pohjakosketuksen kautta uuden elämän alkuun. Rantojen miesten (1971) rupiset kuvat kertovat sosiaalihuollon viimeisen linnakkeen, "liekkihotellin" asukkien lohduttoman kohtalon. Hannu ja Erkki Peltomaan designista riisuttu ja sosiaalipornoksi haukuttu dokumentti sai Tampereen lyhytelokuvajuhlien pääpalkinnon vuonna 1971. (Dokumentin ytimessä 21)."
Eli kevääksi 2005 olemme rakentaneet viisi dokumenttielokuvan slottia ja olemme saaneet maagiset 20 näytöstä aikaiseksi kahdessa vuodessa. Vaikka olemme kirjahankkeidemme vuoksi tehneet tavallista helpomman sarjan, työlästä tässä on tuo Dokuydin 17: sen koostaminen uutiskatsauksista, lyhytelokuvista ja dokumenttielokuvista vie aika monta työpäivää tammikuusta.
Merkatkaa kalentereihinne!
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 16: SUOMALAINEN TAIDETEOLLISUUS & MUOTOILU I 9.2.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 17: SUOMALAINEN TAIDETEOLLISUUS & MUOTOILU II (I dokumentärens kärna 17: Finnish Design II) 16.2.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 18: SUOMIKUVAA TURISTEILLE 23.2.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 19: SODAN NAISET JA LAPSET 2.3.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 20: TAISTELU HELSINGISTÄ 16.3.
DOKUMENTIN YTIMESSÄ 21: VIINAA JA VALISTUSTA (I dokumentärens kärna 21: Sprit och upplysning) 23.3.
Työpaikkaetu
Työpaikan myötä tulevia etuja ei paljon ole. Mutta tämä on ihan mukava olla olemassa. Olisi oikeastaan kiva käydä elokuvissa.
Kukahan lähtisi mukaan?
keskiviikkona, tammikuuta 05, 2005
Hidas lasku
Raskaan kahden lomaviikon jälkeen on oikea ajatus tehdä hiljainen ja hidas lasku työelämään. Kolmen päivän työviikko on hieno keksintö. Loppiaisen jälkeinen perjantai on tietysti vaihdettu vapaaksi maksamalla työnantajalle riihikuivaa rahaa päiväpalkan verran.
Niinpä edessä on järjetön verryttelyviikonloppu keskiviikkoillasta sunnuntai-iltaan. Kyllä kelpaa harjoitella DocPointin alkuun asti.
Olen kuullut jostakin uudesta ilmiöstä, jonka nimi on japaniksi. Siinä tyrkätään käteen jokin laite, ja sitten näkymätön tai ns. tyhjä orkesteri (kara "oke") meiskaa takana. Siihen pitää kuulemma huutaa lujaa, että kuuluu. Toinen käsi on vapaana kiertymään tanssitytön lanteen vai-mikä-se-nyt-oli ympäri ja toinen käsi pitelee sitä laitetta niin, ettei kolauta toisen tanssitytön hampaisiin, kun he pää taivutettuna laulavat suomalaisen rokenrollin klassikkoa, jossa tahdottiin enemmän kuin missään muussa kappaleessa ennen sitä.
Sitä täytyy kokeilla. Lomalla. Apocalypse! Nyt!
Niinpä edessä on järjetön verryttelyviikonloppu keskiviikkoillasta sunnuntai-iltaan. Kyllä kelpaa harjoitella DocPointin alkuun asti.
Olen kuullut jostakin uudesta ilmiöstä, jonka nimi on japaniksi. Siinä tyrkätään käteen jokin laite, ja sitten näkymätön tai ns. tyhjä orkesteri (kara "oke") meiskaa takana. Siihen pitää kuulemma huutaa lujaa, että kuuluu. Toinen käsi on vapaana kiertymään tanssitytön lanteen vai-mikä-se-nyt-oli ympäri ja toinen käsi pitelee sitä laitetta niin, ettei kolauta toisen tanssitytön hampaisiin, kun he pää taivutettuna laulavat suomalaisen rokenrollin klassikkoa, jossa tahdottiin enemmän kuin missään muussa kappaleessa ennen sitä.
Sitä täytyy kokeilla. Lomalla. Apocalypse! Nyt!
Aamuyöllä kumpikaan meistä
Aamuyöllä kumpikaan meistä ei jaksanut kelloa katsoa. Niinpä nousimme ylös tuntia tavallista aikaisemmin ja kahvi porisi valmiiksi jo klo 6.24. Että "taas on tsuhna laiska", kuten professorini Osmo Jussila tapasi sanoa, kun koko päivän 9.00-18.30 arkistossa vietettyämme palasimme klo 19 laitokselle kirjoittamaan siitä, mitä tuli tutkittua. Osmon uusi jättiläisteos Suomen Suuriruhtinaskunta on vasta puoleen väliin luettu. Mutta hyvä se on, vaikka välillä vähän puheenomaisesti kirjoitettu - ehkä yllättäen. Ei se haittaa, kaikki luennoiminen ei ole tylsää, vaikka jostakin minulle käsittämättömästä syystä "luennointi" saa nykyään negatiivisen konnotaation. Erityisesti jos moni kuulee yhtä aikaa: yksilöllistyneet opiskelijat eivät halua, että muut jakavat saman tiedon samalla kertaa. Se loukkaa heidän yksilöllistä oikeuttaan. Sen takia "massaluennot" ovat pahasta. [Anna mun kaikki kestää!]
Aika kun tuli näin puheeksi, niin havaitsin tuossa aamulenkilläni Internetissä, että Visakopu oli rakentanut linkin "rakettitieteilijä", soveltavan fysiikan professori Dick Henryn kalenteria koskevaan uutiseen.
Ideana on saada viikonpäivät pysymään joka vuosi samoina: professorin elämä helpottuu, kun tentit ja harjoitusten palautuspäivät pysyvät samoina. Kyse on siis kalenterista johtuvasta turhasta työstä ja materiaalin haaskauksesta, kun kalentereita - tyhjiä - printataan joka vuosi uudestaan.
Henryn ratkaisu on paitsi justeerata muutaman kuukauden pituutta lisätä vuosikiertoon 5-6 -vuoden välein toteutettava ylimääräinen viikko, joka ei kuulu mihinkään kuukauteen: hän kutsuisi sitä Isaac Newtonin mukaan Newton-viikoksi. [Teinit - just sitä varten on Google!]
Mutta jos kalenteri pantaisiin toteen miettikää ammattiyhdistysliikettä, joka taistelee arkipyhien puolesta - arvatkaa mikä sota syttyisi siitä, miten Henryn kalenteri aseteltaisiin suhteessa juhlapyhiin, jotka siis vuodesta toiseen olisivat nyt samoina päivinä. Siinä menisi palkankorotuksetkin (aivan niin kuin meidän työpaikalla just nyt...)
Ja syntymäpäivät. Ajatelkaa niitä onnellisia, joiden syntymäpäivät olisivat perjantaina ja lauantaina. Aina kivaa. Ja sitten meitä onnettomia, joille se sattuisi aina maanantaiksi tai sunnuntaiksi, jolloin aamujuhlinnasta joutuisi jalkapuuhun.
Ylimääräinen tunti on saatu menemään aamukahvitellessa, turkkilaisia pikkuherkkuja napostellen, pitaleipää falafelien kanssa purren. Muihin hommiin, lapion varsi jo viheltää, kun käsi on hukassa ja se kaipaa hellää puristusta. Tänä vuonna ojaa syntyy ennätysmäärä.
Aika kun tuli näin puheeksi, niin havaitsin tuossa aamulenkilläni Internetissä, että Visakopu oli rakentanut linkin "rakettitieteilijä", soveltavan fysiikan professori Dick Henryn kalenteria koskevaan uutiseen.
Ideana on saada viikonpäivät pysymään joka vuosi samoina: professorin elämä helpottuu, kun tentit ja harjoitusten palautuspäivät pysyvät samoina. Kyse on siis kalenterista johtuvasta turhasta työstä ja materiaalin haaskauksesta, kun kalentereita - tyhjiä - printataan joka vuosi uudestaan.
Henryn ratkaisu on paitsi justeerata muutaman kuukauden pituutta lisätä vuosikiertoon 5-6 -vuoden välein toteutettava ylimääräinen viikko, joka ei kuulu mihinkään kuukauteen: hän kutsuisi sitä Isaac Newtonin mukaan Newton-viikoksi. [Teinit - just sitä varten on Google!]
Mutta jos kalenteri pantaisiin toteen miettikää ammattiyhdistysliikettä, joka taistelee arkipyhien puolesta - arvatkaa mikä sota syttyisi siitä, miten Henryn kalenteri aseteltaisiin suhteessa juhlapyhiin, jotka siis vuodesta toiseen olisivat nyt samoina päivinä. Siinä menisi palkankorotuksetkin (aivan niin kuin meidän työpaikalla just nyt...)
Ja syntymäpäivät. Ajatelkaa niitä onnellisia, joiden syntymäpäivät olisivat perjantaina ja lauantaina. Aina kivaa. Ja sitten meitä onnettomia, joille se sattuisi aina maanantaiksi tai sunnuntaiksi, jolloin aamujuhlinnasta joutuisi jalkapuuhun.
Ylimääräinen tunti on saatu menemään aamukahvitellessa, turkkilaisia pikkuherkkuja napostellen, pitaleipää falafelien kanssa purren. Muihin hommiin, lapion varsi jo viheltää, kun käsi on hukassa ja se kaipaa hellää puristusta. Tänä vuonna ojaa syntyy ennätysmäärä.
tiistaina, tammikuuta 04, 2005
Blogien tulevaisuus
Joho the Blog aloitti laajan keskustelun blogien tulevaisuudesta lokakuussa 2003. En ole huomannut että tätä keskustelua olisi referoitu suomalaisessa blogosfäärissä. (Ehkä keskustelu käytiin ennen kuin tulin mukaan toukokuussa 2004). Lähtökohtana on siis D. Weinbergerin juttu, mutta olen niitä surutta täydennellyt ja lisännyt kommenttejani. Tehän luette sen alkuperäisen muutenkin, eikö totta!
1. "Blogi alkaa merkitä sanana yhä enemmän." Tämä väittämä on epäilemättä tullut todeksi kun blogista tuli viime Vuoden Sana ja bloggarit Vuoden Ihmisiä suurimpien mediayhtiöiden mielestä.
Alkuperäinen kysymys oli määrittelystä: "Riittääkö blogiksi se, että kuka tahansa purkaa ajatuksiaan sanoiksi jossakin tietyssä osoitteellisessa paikassa Internetissä useammin kuin kerran?" [Looginen jatkokysymys: Miksi sen muoto olisi tärkeää?]
2. "Ryhmäblogit yleistyvät." Erilaiset tilastot osoittavat, että aktiiveja - ts. useammin kuin kerran kahdessa viikossa päivittyviä - blogeja on maailman mittakaavassa vain vähän. Uusimpien tietojen mukaan päivittäin täydentyviä blogeja on noin 5 prosenttia kaikista blogeista. [Lähde: Pew Internet & American Life Project]. Useampi sisällöntuottaja saa aikaan säännöllisemmin päivittyvän blogin.
3. "Blogien ja keskustelujen rajat hämärtyvät." Osallistuminen blogikeskusteluun on helpompaa kuin oman perustaminen. Erityisen vaikeaa on tuottaa päivittäin uusia aiheita. Jo keskusteluun osallistuminen on blogin pitämistä - omaa blogia ei tarvita. Tämän ovat mahdollistaneet standardiblogeihin liittyvät kommentointimahdollisuudet.
4. Oma bloggaus ei ole enää niin tärkeää --> suosituiksi eivät välttämättä tule (eivätkä enää aina ole) ne blogit, joilla on eniten sanottavaa tai jotka sanovat parhaiten. Menestystä tulee myös niille blogeille, jotka tuottamatta sitä juurikaan itse sen enempää kuin näyttävä järjesteleminen vaatii osaavat kerätä aktuellia / kiinnostavaa / tarpeellista / myyvää / houkuttelevaa "sisältöä". Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat (esim. sukellus.fin elämän listan nousu 300 päiväkäynnistä yhdessä päivässä 255 tuhanteen osoittaa, että rajat ovat todella kaukana, vaikka sekin on toki pienempi kuin esim. Helsingin Sanomien päivittäinen levikki, joka voisi olla jonkinlainen haamuraja.)
5. "Sähköpostin ja blogin rajat hämärtyvät." Sähköpostin voinee pian ohjata verkkoon niin, että se synnyttää samalla instant-saitin, joka kasvaa kooltaan samaa vauhtia kuin viestirihmastokin (= engl. thread). Näin sähköpostin ja bloggaamisen välinen ero kuroutuu umpeen.
6. Päätelmä: suljetut kiertoblogit tulevat yhtä tärkeiksi kuin avoimet blogit. Suljettu kierto korvaa yhteispostituslistat ("cc lists")
7. Päätelmä: Monet blogit syntyvät tapahtumariippuvaisena ja ovat toiminta-ajaltaan rajattuja. Matkablogit ja esim. häiden valmistelublogit sekä muut yksilön tai ryhmän juhliin liittyvät blogit ovat tästä esimerkkejä.
8. Blogin sivustan linkkilistat - jotka eivät em. Pew-tutkimuksen mukaan muuten useimmin eivät viittaa ns. traditionaalisiin tietolähteisiin - ja reunoja koristavat ns. kaverilistat sulautuvat.
9. Ero suuriliikenteisten blogien ja muun maailman bloggaamisen välillä kasvaa rajusti. "Häntä" saa entistä enemmän arvoa, koskapa suuriliikenteiset blogit välttämättä kasvavat paljon hitaammin. Samaan aikaan "kärkipään" (top-kärki) ei enää edes näytä bloggareilta, koska se mitä he tekevät, on niin erilaista kuin se, mitä loput ovat tekemässä. Vertaus: Kyse on eräänlaisesta massaefektistä: miljoonalevikkinen kiertokirje on eri asia kuin kirje ystävältä. Suomen volyymillä tämä ei taida vielä kovin paljon tuntua.
10. Yritys- ja tiedeblogien merkitys kasvaa tavoitteena toisaalta kehitystyö, toisaalta interaktiivisuus intressiryhmien välillä.
11. RRS-virrasta tulee mediakeskus, jossa paitsi luetaan blogiviestejä, myös uutisia, sähköpostia, ilmoituksia, joita voidaan tuottaa paitsi tekstinä, myös äänenä tai videona. Tämä kasvaa yhteen selaimen kanssa ja tulee lopulta verkkoon kytketyn koneen avaajalle yksilöllisesti muokatuksi avausmaisemaksi globaaliin verkkoon.
12. Blogit antavat lisäarvoa demokratialle. Se tuntuu viime päivien kokemuksella jo Suomessakin.
Lisää linkkejä löydät täältä:
Radian Marketing Group - The future of blogging
1. "Blogi alkaa merkitä sanana yhä enemmän." Tämä väittämä on epäilemättä tullut todeksi kun blogista tuli viime Vuoden Sana ja bloggarit Vuoden Ihmisiä suurimpien mediayhtiöiden mielestä.
Alkuperäinen kysymys oli määrittelystä: "Riittääkö blogiksi se, että kuka tahansa purkaa ajatuksiaan sanoiksi jossakin tietyssä osoitteellisessa paikassa Internetissä useammin kuin kerran?" [Looginen jatkokysymys: Miksi sen muoto olisi tärkeää?]
2. "Ryhmäblogit yleistyvät." Erilaiset tilastot osoittavat, että aktiiveja - ts. useammin kuin kerran kahdessa viikossa päivittyviä - blogeja on maailman mittakaavassa vain vähän. Uusimpien tietojen mukaan päivittäin täydentyviä blogeja on noin 5 prosenttia kaikista blogeista. [Lähde: Pew Internet & American Life Project]. Useampi sisällöntuottaja saa aikaan säännöllisemmin päivittyvän blogin.
3. "Blogien ja keskustelujen rajat hämärtyvät." Osallistuminen blogikeskusteluun on helpompaa kuin oman perustaminen. Erityisen vaikeaa on tuottaa päivittäin uusia aiheita. Jo keskusteluun osallistuminen on blogin pitämistä - omaa blogia ei tarvita. Tämän ovat mahdollistaneet standardiblogeihin liittyvät kommentointimahdollisuudet.
4. Oma bloggaus ei ole enää niin tärkeää --> suosituiksi eivät välttämättä tule (eivätkä enää aina ole) ne blogit, joilla on eniten sanottavaa tai jotka sanovat parhaiten. Menestystä tulee myös niille blogeille, jotka tuottamatta sitä juurikaan itse sen enempää kuin näyttävä järjesteleminen vaatii osaavat kerätä aktuellia / kiinnostavaa / tarpeellista / myyvää / houkuttelevaa "sisältöä". Mahdollisuudet ovat lähes rajattomat (esim. sukellus.fin elämän listan nousu 300 päiväkäynnistä yhdessä päivässä 255 tuhanteen osoittaa, että rajat ovat todella kaukana, vaikka sekin on toki pienempi kuin esim. Helsingin Sanomien päivittäinen levikki, joka voisi olla jonkinlainen haamuraja.)
5. "Sähköpostin ja blogin rajat hämärtyvät." Sähköpostin voinee pian ohjata verkkoon niin, että se synnyttää samalla instant-saitin, joka kasvaa kooltaan samaa vauhtia kuin viestirihmastokin (= engl. thread). Näin sähköpostin ja bloggaamisen välinen ero kuroutuu umpeen.
6. Päätelmä: suljetut kiertoblogit tulevat yhtä tärkeiksi kuin avoimet blogit. Suljettu kierto korvaa yhteispostituslistat ("cc lists")
7. Päätelmä: Monet blogit syntyvät tapahtumariippuvaisena ja ovat toiminta-ajaltaan rajattuja. Matkablogit ja esim. häiden valmistelublogit sekä muut yksilön tai ryhmän juhliin liittyvät blogit ovat tästä esimerkkejä.
8. Blogin sivustan linkkilistat - jotka eivät em. Pew-tutkimuksen mukaan muuten useimmin eivät viittaa ns. traditionaalisiin tietolähteisiin - ja reunoja koristavat ns. kaverilistat sulautuvat.
9. Ero suuriliikenteisten blogien ja muun maailman bloggaamisen välillä kasvaa rajusti. "Häntä" saa entistä enemmän arvoa, koskapa suuriliikenteiset blogit välttämättä kasvavat paljon hitaammin. Samaan aikaan "kärkipään" (top-kärki) ei enää edes näytä bloggareilta, koska se mitä he tekevät, on niin erilaista kuin se, mitä loput ovat tekemässä. Vertaus: Kyse on eräänlaisesta massaefektistä: miljoonalevikkinen kiertokirje on eri asia kuin kirje ystävältä. Suomen volyymillä tämä ei taida vielä kovin paljon tuntua.
10. Yritys- ja tiedeblogien merkitys kasvaa tavoitteena toisaalta kehitystyö, toisaalta interaktiivisuus intressiryhmien välillä.
11. RRS-virrasta tulee mediakeskus, jossa paitsi luetaan blogiviestejä, myös uutisia, sähköpostia, ilmoituksia, joita voidaan tuottaa paitsi tekstinä, myös äänenä tai videona. Tämä kasvaa yhteen selaimen kanssa ja tulee lopulta verkkoon kytketyn koneen avaajalle yksilöllisesti muokatuksi avausmaisemaksi globaaliin verkkoon.
12. Blogit antavat lisäarvoa demokratialle. Se tuntuu viime päivien kokemuksella jo Suomessakin.
Lisää linkkejä löydät täältä:
Radian Marketing Group - The future of blogging
maanantaina, tammikuuta 03, 2005
Mitä blogit tiesivät?
Ulkoministeri Erkki Tuomioja kirjoittaa (3.1.) kotisivullaan johtopäätöksistä, joita hän on tehnyt nyt koetusta Kaakkois-Aasian tilanteen seurannasta:
"Erityisen kriittisesti on syytä tarkastella kriisitilanteiden tiedon keruuta, arviointia, välittämistä ja käyttöä. Jo nyt on esimerkiksi kiinnitetty huomiota siihen, miten internetissä tietoa liikkui paljon enemmän ja nopeammin kuin viranomaistiedotuksessa. Netin käyttöä onkin epäilemättä osattava tehostaa. Samalla on kuitenkin muistettava, että netin ongelmana on se, että se on väline yhtä hyvin oikean kuin väärän tiedon ja pahimmillaan suoranaisen disinformaation levittämiseen."
Totta joka sana, minkä toteaminen on siksikin helppoa, että kirjoitin samasta aiheesta itsekin aika tarkkaan samalla tavalla eilen.
Mutta katsokaamme hieman blogien suuntaan. Mitä blogit tiesivät? Tämä kirjoitus on toivottavasti ymmärrettävästi pelkkää satunnaisotosta, sillä laajaan läpikäyntiin minulla ei ole aikaa. Olisiko joillakin muilla?
Otamme esimerkin yhdestä maailman suosituimmista blogista. Tarkasteluun siis Boingboing. Se reagoi maanjäristykseen vasta 27.12. 2004 klo 02:09:42 AM. pohtimalla otsikolla Data alert network could have helped in Asia tsunami kuinka maanjäristyksestä olisi ennakkovaroitusjärjestelmällä voitu tiedottaa ajoissa.
27.12. klo 08:06:53 AM, 36 tuntia tapahtumien alusta, heidän kauttaan tuli tietoa bloggareista Sri Lankasta, Thaimaasta ja Malesiasta, yhteensä 12 eri linkkiä, jotka pitivät sisällään kuvia, videokuvaa ja kertomuksia. Tuhon laajuus, 24000 kuollutta tuolloin oli tietotoimistojen antama. Blogi ohjasi samalla antamaan apua 27.12 perustettuun: Tsunamihelp -blogiin.
Boing Boing viittasi World Changing Comiin, joka oli vuorokausi aiemmin julkaissut tällaisen uutissähkeen:
Sumatra Earthquake: largest in 40 years, thousands feared dead
QuickChanges At 7.59 a.m. this morning the largest earthquake in 40 years, registering 8.9 magnitude, struck off the coast of Sumatra. Initial reports estimate between 3800-7000... Posted by Cameron Sinclair at 10:31 AM
Ensimmäiset raportit tulivat seuraavana aamuna 8:35 otsikolla Surviving the Tidal Wave - A First-Hand Report, joka piti sisällään Sri Lankan pääministerin vetoomuksen.
Jotta tiedotuksen laajuuden näkisi on katsottava koko tuon 27. päivän uutisointi, ts. maanantaina ei kukaan asiasta kiinnostunut oikeastaan voinut olla tietämättä hyökyaallon katastrofin suunnattomasta suuruusluokasta:
Covering the Asian Tsunami: Will U.S. News Media Do It Right?
QuickChanges Over at Poynter Online, columnist Jill Geisler is challenging American news editors and journalists to report on the Asian tsunami with the seriousness, depth, focus...
Posted by Emily Gertz at 10:41 PM Permalink Comments (4) TrackBack
"The Biggest Disaster Relief Effort The World Has Ever Seen"
QuickChanges With 25,000+ estimated dead (the number is expected to reach at least 40,000), and many millions of people homeless and in grave danger of epidemic...
Posted by Alex Steffen at 05:32 PM Permalink Comments (0) TrackBack
AfH/ Worldchanging Reconstruction Fund -- Please Consider a Donation
QuickChanges We are formally teaming up with Architecture for Humanity to promote the Architecture for Humanity/ Worldchanging Tsunami Reconstruction Appeal. AfH has a long, honored tradition...
Posted by Alex Steffen at 04:02 PM Permalink Comments (3) TrackBack
Tsunami in Southeast Asia: A Summary Report
Big Systems - Global Institutions, Governance and History By Rohit Gupta, Jon Lebkowsky, and Dina Mehta. This summary post is a living document, expect regular updates. (For the latest, check the front page.)...
Posted by Jon Lebkowsky at 01:38 PM Permalink Comments (41) TrackBack
Tsunami Animation and Information
QuickChanges The US Geological Survey has a link to an animation of the course of yesterday's Indian Ocean tsunami created by Japan's National Institute of Advanced...
Posted by Jamais Cascio at 01:12 PM Permalink Comments (1) TrackBack
Worldchanging responses to the Tsunami Disasters
Money as a Tool – Finance, Venture Philanthropy, Trade and Economy The tragedy in Asia has touched many of us deeply. You might be asking yourself, "What can I do?" We can't claim special insight into...
Posted by WorldChanging Team at 12:47 PM Permalink Comments (0) TrackBack
Wikipedia on the Disaster
QuickChanges Some excellent resources can also be found on the Wikipedia entry for this disaster....
Posted by Alex Steffen at 11:27 AM Permalink Comments (0) TrackBack
True Films 1.0
QuickChanges I'm a sucker for a good documentary (Control Room was in the DVD player yesterday), but my passion pales beside the Godzilla-like geekery of Kevin...
Posted by Alex Steffen at 10:17 AM Permalink Comments (2) TrackBack
Surviving the Tidal Wave - A First-Hand Report
QuickChanges We don't, as a general policy, cover news per se on this site, but the Indonesian earthquakes and their aftermaths are clearly something more than...
Posted by Alex Steffen at 08:35 AM Permalink Comments (2) TrackBack
Tsunami-Helplines
QuickChanges Some other South Asian bloggers and I will be listing all the involved agencies accepting and soliciting donations for relief in the affected areas at...
Posted by Rohit Gupta at 05:42 AM Permalink Comments (2) TrackBack
Kanyakumari Collaborates
The Second Superpower – Cooperation, Politics and Activism UPDATE: For more information on the tsunami and recovery efforts, go to the Worldchanging main page While we face a tough time ahead, I am...
Posted by Rohit Gupta at 04:59 AM Permalink Comments (10) TrackBack
Avustamisen organisointi ja tiedotus laajeni nopeasti maailmanlaajuiseksi ja samalla näistä linkeistä tuli esiin tuli monia blogeja jotka olivat silminnäkijöitä:
Evelyn Rodriguez oli yksi niistä, jotka olivat Thaimaassa, Phi Phi -saarella, jossa varsinkin ruotsalaisia menehtyi varsin paljon. Hän kertoo Dec 26, 2004 at 10:03 PM seuraavaa:
"Thus, currently nearly penniless, passport-less, travel insurance-less etc. at the moment. But at the hospital everything is free including email access. Unfortunately, the US embassy has not been very helpful in contrast to other embassies and we don't know much logistically in terms of loans, passports, retreiving our stuff, etc. The ambassador to Sweden personally visited all the Swedes (several were on our boat trip)."
"Erityisen kriittisesti on syytä tarkastella kriisitilanteiden tiedon keruuta, arviointia, välittämistä ja käyttöä. Jo nyt on esimerkiksi kiinnitetty huomiota siihen, miten internetissä tietoa liikkui paljon enemmän ja nopeammin kuin viranomaistiedotuksessa. Netin käyttöä onkin epäilemättä osattava tehostaa. Samalla on kuitenkin muistettava, että netin ongelmana on se, että se on väline yhtä hyvin oikean kuin väärän tiedon ja pahimmillaan suoranaisen disinformaation levittämiseen."
Totta joka sana, minkä toteaminen on siksikin helppoa, että kirjoitin samasta aiheesta itsekin aika tarkkaan samalla tavalla eilen.
Mutta katsokaamme hieman blogien suuntaan. Mitä blogit tiesivät? Tämä kirjoitus on toivottavasti ymmärrettävästi pelkkää satunnaisotosta, sillä laajaan läpikäyntiin minulla ei ole aikaa. Olisiko joillakin muilla?
Otamme esimerkin yhdestä maailman suosituimmista blogista. Tarkasteluun siis Boingboing. Se reagoi maanjäristykseen vasta 27.12. 2004 klo 02:09:42 AM. pohtimalla otsikolla Data alert network could have helped in Asia tsunami kuinka maanjäristyksestä olisi ennakkovaroitusjärjestelmällä voitu tiedottaa ajoissa.
27.12. klo 08:06:53 AM, 36 tuntia tapahtumien alusta, heidän kauttaan tuli tietoa bloggareista Sri Lankasta, Thaimaasta ja Malesiasta, yhteensä 12 eri linkkiä, jotka pitivät sisällään kuvia, videokuvaa ja kertomuksia. Tuhon laajuus, 24000 kuollutta tuolloin oli tietotoimistojen antama. Blogi ohjasi samalla antamaan apua 27.12 perustettuun: Tsunamihelp -blogiin.
Boing Boing viittasi World Changing Comiin, joka oli vuorokausi aiemmin julkaissut tällaisen uutissähkeen:
Sumatra Earthquake: largest in 40 years, thousands feared dead
QuickChanges At 7.59 a.m. this morning the largest earthquake in 40 years, registering 8.9 magnitude, struck off the coast of Sumatra. Initial reports estimate between 3800-7000... Posted by Cameron Sinclair at 10:31 AM
Ensimmäiset raportit tulivat seuraavana aamuna 8:35 otsikolla Surviving the Tidal Wave - A First-Hand Report, joka piti sisällään Sri Lankan pääministerin vetoomuksen.
Jotta tiedotuksen laajuuden näkisi on katsottava koko tuon 27. päivän uutisointi, ts. maanantaina ei kukaan asiasta kiinnostunut oikeastaan voinut olla tietämättä hyökyaallon katastrofin suunnattomasta suuruusluokasta:
Covering the Asian Tsunami: Will U.S. News Media Do It Right?
QuickChanges Over at Poynter Online, columnist Jill Geisler is challenging American news editors and journalists to report on the Asian tsunami with the seriousness, depth, focus...
Posted by Emily Gertz at 10:41 PM Permalink Comments (4) TrackBack
"The Biggest Disaster Relief Effort The World Has Ever Seen"
QuickChanges With 25,000+ estimated dead (the number is expected to reach at least 40,000), and many millions of people homeless and in grave danger of epidemic...
Posted by Alex Steffen at 05:32 PM Permalink Comments (0) TrackBack
AfH/ Worldchanging Reconstruction Fund -- Please Consider a Donation
QuickChanges We are formally teaming up with Architecture for Humanity to promote the Architecture for Humanity/ Worldchanging Tsunami Reconstruction Appeal. AfH has a long, honored tradition...
Posted by Alex Steffen at 04:02 PM Permalink Comments (3) TrackBack
Tsunami in Southeast Asia: A Summary Report
Big Systems - Global Institutions, Governance and History By Rohit Gupta, Jon Lebkowsky, and Dina Mehta. This summary post is a living document, expect regular updates. (For the latest, check the front page.)...
Posted by Jon Lebkowsky at 01:38 PM Permalink Comments (41) TrackBack
Tsunami Animation and Information
QuickChanges The US Geological Survey has a link to an animation of the course of yesterday's Indian Ocean tsunami created by Japan's National Institute of Advanced...
Posted by Jamais Cascio at 01:12 PM Permalink Comments (1) TrackBack
Worldchanging responses to the Tsunami Disasters
Money as a Tool – Finance, Venture Philanthropy, Trade and Economy The tragedy in Asia has touched many of us deeply. You might be asking yourself, "What can I do?" We can't claim special insight into...
Posted by WorldChanging Team at 12:47 PM Permalink Comments (0) TrackBack
Wikipedia on the Disaster
QuickChanges Some excellent resources can also be found on the Wikipedia entry for this disaster....
Posted by Alex Steffen at 11:27 AM Permalink Comments (0) TrackBack
True Films 1.0
QuickChanges I'm a sucker for a good documentary (Control Room was in the DVD player yesterday), but my passion pales beside the Godzilla-like geekery of Kevin...
Posted by Alex Steffen at 10:17 AM Permalink Comments (2) TrackBack
Surviving the Tidal Wave - A First-Hand Report
QuickChanges We don't, as a general policy, cover news per se on this site, but the Indonesian earthquakes and their aftermaths are clearly something more than...
Posted by Alex Steffen at 08:35 AM Permalink Comments (2) TrackBack
Tsunami-Helplines
QuickChanges Some other South Asian bloggers and I will be listing all the involved agencies accepting and soliciting donations for relief in the affected areas at...
Posted by Rohit Gupta at 05:42 AM Permalink Comments (2) TrackBack
Kanyakumari Collaborates
The Second Superpower – Cooperation, Politics and Activism UPDATE: For more information on the tsunami and recovery efforts, go to the Worldchanging main page While we face a tough time ahead, I am...
Posted by Rohit Gupta at 04:59 AM Permalink Comments (10) TrackBack
Avustamisen organisointi ja tiedotus laajeni nopeasti maailmanlaajuiseksi ja samalla näistä linkeistä tuli esiin tuli monia blogeja jotka olivat silminnäkijöitä:
Evelyn Rodriguez oli yksi niistä, jotka olivat Thaimaassa, Phi Phi -saarella, jossa varsinkin ruotsalaisia menehtyi varsin paljon. Hän kertoo Dec 26, 2004 at 10:03 PM seuraavaa:
"Thus, currently nearly penniless, passport-less, travel insurance-less etc. at the moment. But at the hospital everything is free including email access. Unfortunately, the US embassy has not been very helpful in contrast to other embassies and we don't know much logistically in terms of loans, passports, retreiving our stuff, etc. The ambassador to Sweden personally visited all the Swedes (several were on our boat trip)."
Ainakin ruotsalaisilla piti olla hajua siitä, mitä oli tapahtunut. Phi-Phi oli niittäin paha paikka.
Seuraavana päivänä, maanantaina, hän raportoi Phuketista "tilanteen laajuudesta":
Things are absolute madhouse here. Looks like a marketplace with tents and booths - but nothing is being sold just given away. Thousands of people here sorting through embassy stuff here. The government of Thailand and the people here have been absolutely wonderful providing free clothing, water, toiletries, food, accomodations, flights back to Bangkok and on and on. There are bulletin boards with lists of survivors here in addition to all the missing people photos and dead bodies photos (for help with identification). It reminds me that only two days ago I was just happy to just be alive.
Tiistaina, 8.01 AM hän oli jo Bangkokissa, ja suomalaisiakin vilahtaa jutussa (seuraavana päivänä eli keskiviikkona tilanteen laajuus selvisi varmaan jos sillä, että kyseinen suom.-ruots. pari oli valittu Bangkok Post -lehden kuvitukseen):
I flew to Bangkok today (a necessity as we had to go to the US Embassy in person) via the Royal Thai Air Force. The C-130 was reserved for injured travelers and was about a quarter full of people in stretchers. The Swedish woman next to me had befriended a severely injured Finnish boy whom was traveling alone.
Phuket Tsunami - FIRST HAND SURVIVOR STORIES oli blogi, jossa "Rick Von Feldt describes first hand what happend when a tsunami hit Phuket, Thailand on December 26, 2004. This site also includes other FIRST HAND STORIES of survival - Scroll to bottom to see first post. Most recent is on top - I would really enjoy contributions to this blog either from those reading or from individuals who also experienced what I experienced. Send to: rvonfeldt@yahoo.com"
Hänen ensimmäinen postauksensa tuli Monday, December 27, 4:00 in the afternoon. 28 hours after the Tsunami hit Phuket, Thailand.
Seuraavan päivän blogissaan hän kertoo kokemuksistaan ja lainaa mm. lukemaansa Yahoo-artikkelia, josta hän sanoo, että juuri näin se tapahtui : "The water went back, back, back, so far away, and everyone wondered what it was — a full moon or what? Then we saw the wave come, and we ran," said Katri Seppanen, who was in Thailand, on Phuket island's popularPatong beach." Hän kertoo myös siitä, kuinka tyhjentynyt lahti täyttyi 10-15 minuutissa ja kuinka paikalliset alkoivat itkeä kun aalto tuli rantaan - he tiesivät mitä se tarkoitti.
Patongin ranta Phuketin lähellä oli siis ollut täynnä ulkomaalaisia turisteja: "We could see that people in the hotels were climbing as quickly as they could. The huddled on the roofs of all the hotels.And down below - we could see boats and autos and everything smaller being thrased again and again against buildlings. It looked like a bathtup with lots of small toys - surreal - but real enough." Sen lukeneilla oli helppo tajuta, että uhreja on ja kaikista ilmansuunnista paikalle tulleista.
"I walked down to the beach area - just to the edge where I knew I was high enough - yet farther down from the hotel. I stood there and watched as people ran "in between waves" to get to the street that ran up the hill. Most made it. But if you were far enough down the beach - you didn't realize how quickly the receded water would come back. Some got caught - and we sat and watched horror as the waves rushed back, grabbing the feet of people and throwing them up in the air like little rubber ducks. Most survived. A few did not."
Varhain maanantai-aamuna hän raportoi:
Over in Phi Phi Island (a yet smaller island away from Phuket) - hundreds of people drowned. Many locals had relatives there. And they have not heard from them.
Alanin ja monien muidenkin blogien olemassaolosta laajalle yleisölle tiedotti tosin myöhemmin mm. : http://www.command-post.org/nk/
Ruotsalaisille Phi-Phi ja Phuket kuolonuhreineen olivat jo tuttuja tapauksia, kuten tämä 26.12. klo 8 aamulla julkaistu juttu ja seuraavana aamuna klo 5 päivitetty juttu kertoo: http://www.expressen.se/index.jsp?a=222489
Alussa mainittu Boing Boing oli toimittanut Phuketin ja Phi Phin bloggarien ja muidenkin juttuja ja kuvia jo 27.12., eikä niiden näkeminen anna aihetta muuhun kuin tilanteen tulkitsemiseen varsin vakavaksi.
Kanssabloggarit voivat arvata ja tietävät, että tämmöistä selontekoa voisi jatkaa loputtomiin. Oleellista on, että jos nettiä vähän selaili tapahtumia seuranneena päivänä 27.12., Thaimaan suomalaisalueiden tilanteen vakavuus tuli väistämättä esiin, eikä isompia pelkoja misinformaatiosta ollut.
Ainakin se olisi antanut ymmärtää, että "tilanteen vakavuus" oli enemmän kuin hälyttävää luokkaa, vaikka sordiinoa olisi pidettykin yllä täsmällisten tietojen puuttuessa. Siksi en voi muuta kuin kannattaa ulkoministerin ajatusta tämänkaltaisen seurannan lisäämisestä netin suuntaan missä tahansa vastaavassa katastrofitilanteessa. Sellaisen hälytettävän "nettiringin" perustaminen ei varmasti ole kovin vaikeaa.
Menopaussin masu pois
Nyt kun Radio Suomi mainostaa loppiaisen suurta Elvis-iltaansa, kannattaa tutustua - annelitempakkamaisesti sanottuna - myös yhteen erilaiseen ilmiöön. Sedis proudly presents: Red Elvises, Kick Ass Rokenroll from Siberia! Sillä lähtee menopaussiltakin vatsakumpare. Mutta punaiset korkokengät kannattaa riisua ennen sitä.
[Lähde: Wynonna Rider: Burning Love]
[Lähde: Wynonna Rider: Burning Love]
Kerran vielä
Tänään on sitten aamun valjettua palattava töihin kahden viikon lomailun jälkeen. Kannattiko? Kyllä ja ei. Hauskinta oli kun joulupukin saavuttua tytär hämmentyi, koska oli edellisvuoden kokemusten jälkeen 100 % varma, että naamion taakse kätkeytyi velipoikani, mutta eipäs niin ollutkaan... Pelkkä lahjojen jako olisi riittänyt leikkiin uppoutumiseen, mutta tämä lisäsi tunnelman kaksin- ellei kolminkertaiseksi.
Joulun jälkeisen juhlinnan jälkimorkkis - ihan henkistä plaatua kun mitään erityisiä sattumuksia ei ollut - taas oli sitä kuuluisaa miinusta. Vaikka tuosta on jo neljä päivää aikaa ja välissä koko joukko melkoisen mukavia kokemuksia, tietty vaisu angstius kuikkii takaraivosta otsalohkoon.
Joululoman negativiista tunnelatausta tietysti aiheuttivat myös Kaakkois-Aasian tapahtumat ja siihen liittyvä laaja uutisointi: kun katsoi esimerkiksi Deutsche Wellen nopeasti tehtyjä reportaashidokumentaarielokuvia murhaavan aallon jälkeisestä Sri Lankasta ja Intiasta, ei voinut kuin ihmetellä, kuinka nopeasti monikulttuurinen Saksa osaa televisiotuotannollaan reagoida maailman tapahtumiin.
Resurssit ovat täällä koto-Suomessa tietysti pienemmät, mutta niin taitavat olla myös johtajaresurssit, jotka ohjelmistoa suunnittelevat ja resursseja myöntävät. Surullisiinkin tapahtumiin liittyy aina mahdollisuus, mutta tiedämmekö nyt enemmän Kaakkois-Aasiasta kuin ennen tsunamia.
Eikä sitä kotimaistakaan uutisointia erityisen hyvin ole hoidettu. Erityisesti MTV:n strategioita katsellessa ei voi muuta kuin ihmetellä suu apposen avoimena. Toivottavasti ette haukottele itseänne uniin, kun aion lainata itseäni ja vielä sitä samaa kohtaa jo toisen kerran tsunami-jutuissani mielestäni kelvollisella muistutuksella viestinnän teoriasta:
Kyse on uutistoiminnan viihteellistymisestä. --- Draama - ja vielä jatkokertomus - on nykyisen uutistoiminnan muoto. Se käyttää surutta hyväksi emotionaalista kiristystä ja kuvallisia keinoja kuten saippuaoopperoista tuttuja erikoislähikuvia. Samaa viihteellisyyttä - tunteiden ja elämyksien luomisen teknologiaa - on siinä, että tapahtumien päähenkilöiden psykologiset reaktiot ovat erityisen kiinnostuksen kohteena.
Tähän voisi lisätä vielä nyt käynnissä olevan sisäpoliittisen jatkokertomuksen päähenkilöiden täydellisen yksilöllistämisen: ulkoministeri, pääministeri ja presidentti ovat olleet tämän (kokoomuksen puoluetoimistossa suunnitellun?) uutisstrategian päämaaleja.
Kaikki ymmärtänevät, että poliittisin perustein esitetty hallinnon kritiikki on ollut varsin haettua. Silti minustakin on hyvä ajatus ihan vastaisen varalle selvittää, mitä UM 26.12. tiesi ja mitä siitä tiedotti ja ennen kaikkea millä perusteella tiedotti niin kuin tiedotti. Siinä nimittäin ei maalaisjärjellä ajatellen ollut edes maalaisjärkeä, kaupunkilaisesta nyt puhumattakaan.
Muistettava on kuitenkin, että tässä on kysymys retorisesta argumentaatiosta: lihaksi ja vereksi ne sanat eivät olisi kuitenkaan tuona jättiläismäisen kansainvälisen katastrofin ensimmäisenä päivänä voineet tulla. Sellaiseen toimintaan UM on liian raskas ja kokematon - ja niin ovat kaiken maailman ulkoministeriöt, jotka tunnetusti eivät ole niitä dynaamisimpia ministeriöitä. Poliittisen osaston päällikkö vertasi viitisentoista vuotta sitten ulkoasiainministeriötä dinosauruksiin. [Ja minä tietysti opiskelijalehdessä kysymään, mitenkäs dinosauruksille kävi, kun maailma muuttui!]
En tiedä, onko Alpo Rusin eilen Helsingin Sanomissa esittämä ehdotus järkevä - muitakin järkeviä ratkaisumalleja varmasti on, mutta jotakin UM:n on tehtävä, jotta se pystyy globaalisti seuraamaan maailman tilannetta, analysoimaan sitä ja toimimaan analyysinsa mukaan. Diplomaattiraportointi ei riitä, vaikka sähköposti ja kännykät heilläkin ovat. Totta kai bloggarit tietävät paremmin kuin UM, mitä maailmassa tapahtuu, mutta se tieto on harvoin tarkkaa ja virallisen toiminnan perustaksi riittävää. Mutta se, että jotakin supervakavaa, tässä tapauksessa täystuho, on jossakin maailmassa tapahtunut, on sellainen asia, että se on vaikka blogeja lukemalla selvitettävä.
Silti bloggareiden resursseilla esimerkiksi tuota kuuluisaa 186 nimen listaa ei olisi saatu aikaan, ministeriöiden ja virkamiesten yhteistyöllä se onnistui parissa päivässä, vaikka blogiverkoston resurssit ovat näistä kahdesta ne suuremmat - virheiden mahdollisuus oli suuri, eikä listan päivittäminen ja mahdollisimman täydelliseksi rakentaminen ole ollut mikään pieni työ.
Mutta kaikki kunnia bloginpitäjien, sukeltajien/sukellusyrittäjien ja muiden toimijoiden kansalaisrohkeudelle - kyse oli varmasti myös tietoisesta kansalaisvastarinnasta, sillä hankkeella ei ollut muuta laillista perustaa kuin varmuus siitä, että näin on tehtävä. Tietosuojavaltuutettukin tyytyi katsomaan tilannetta sormien läpi: se on dynaamisuutta ja vanhaa tuomarin perusohjeistoa: järjen käyttöä!
Takaisin uutisstrategiaan (MTV3, IS, IL). Käynnissä olevan sisäpoliittisen jatkokertomuksen päähenkilöiden on vaadittu "tunteiden osoittamista", "empatiaa" ja jopa "globaalin hädän" realisoimista.
Missä: teoissako? Näiltä vuosikymmeniä globaalikysymysten äärellä toimineilta ammattilaisilta?
Ei, vaan puheissa ja mieluummin kameran edessä, suorassa tilanteessa, jossa täysin tunteeton, täysin empatiaa vailla oleva toimittajaroisto kaivaa esiin psykologisia reaktioita päähenkilöstään, joka sattuu olemaan vakavalla mielellä asian puolesta työtä koko ajan tekevä suomalainen poliitikko - ja näissä tapauksessa ehdottomasti sieltä osaavimmasta päästä poliitikkokuntaa!
Mitä ajan työ- ja lähetysajan hukkaamista! Ja mitkä otsikot olisivatkaan saaneet esimerkiksi toimittajan esiin puristamat kyyneleet - eikös se nyt sitten ole loogisesti ajatellen se ultimaattinen tavoite tunteiden revolverisankarihaastattelussa - ja miten nekin olisi sitten palstamillimetrejä ja lähetysaikaa tuhlaten tuomittu. Muistamme Arja Alhon ja monen muun median rääkkäämän kohtelun. Arjalla oli tunteita ja Arja sai lähteä, kun itkeä tihrustelee. Paavo tuki aikansa, mutta oli julma ja kova, kun pisti itkeskelevän ja tehottoman virheentekijän lähtemään. Kyyneliä on sittemmin katseltu Jäätteenmäen sun muiden silmäkulmista ja kuinka kova rautarouva Tarja olikaan, kun ei enää halunnut puristaa Annelia kädestä, niin kuin ennen.
Kuinka ala-arvoista journalismia, vaikka ottaisi huomioon taktiikkaan kuuluvan näennäisen "pehmenemisen" haastattelun loppukysymyksissä, kun tavoite on muka saavutettu. Unohtaa ei sovi, että ala-arvoinen journalismi on tässä kytkeytynyt suoraan "päivän poliittiseen peliin", jossa oppositiosta hyökätään hallitusta vastaan. Lyönpä vetoa, että kun nyt hallitus ja virkamiehistö kiittelivät toisiaan hyvästä toiminnasta ja yhteispelistä tähän mennessä, sekin tuomitaan kovin sanoin. Pitäisi mennä nurkan taakse kiittelemään työtovereita.
Mielenkiintoista median toiminnassa on ollut se, että minusta on näyttänyt siltä, että varsinaiset sankarit, tarinan perustoimijat, puuttuvat tämän kertaisesta katastrofiuutisoinnista. Urheita, rohkeita ja auttavia ihmisiä on toki nostettu esiin, niin kuin pitääkin, mutta sankareita heistä ei ole tullut. Sankarit ovat esiintyneet enemmänkin sivulauseissa ja pikku-uutisissa. Oikeita Sankareita tulee silloin, kun kyse on kansallissankareista. Amerikkalaisilla ei ollut Twin Towers -katastrofin jälkeen vaikeaa nostaa palomiehiään ja poliisejaan - eläviä ja kuolleita - kollektiivisen kansallissankarin asemaan.
lauantaina, tammikuuta 01, 2005
Casillero del Diablo, Syrah 2003
Uusi juoma maistiin. Näyttäisi siltä, että 2004 vuosimallia emme Syrahia saisikaan! Tavallisesti 8 kk kypsytetty tammitynnyreissä, paitsi neljännes terästynnyreistä vuonna 2002 - siis liian hyvä sato! Viini on vahvaa, peräti 14,5 %. Viini sai pronssi-mitalin vuonna 2003: yksi Chilen parhaista Syraheista siis.
"Concha y Toro is America's #1 imported wine from Chile. It is also one of Chile's most historic wineries, and over the past ten years has become the country's leading ambassador in the international wine market. "
Käyttötarkoitus tänään: Grillatun tumman liharuoan yhteydessä ja tietysti myös selkeiden seläkkeiden kanssa.
Viinioppaan mukaan edellisen vuosimallin (2002) juoma oli: "Kypsä, lähes hillomaisen mehevä tuoksu muistuttaa aromeiltaan mustaherukkaa ja makeita mausteita. Siitä voi erottaa myös paahteisia tammitynnyrikypsytyksen aromeja. Täyteläinen ja kypsän hedelmäinen maku on mustasävytteinen. Siitä voi erottaa pippurisia ja yrttisiä sävyjä. Napakat parkkihapot tukevoittavat makua tehden siitä erittäin tasapainoisen. Viini jättää pitkän suussa maistuvan, rustiikkisen jälkivaikutelman." Rustiikkinen = maalaismainen (eikä moukkamainen, sinä hulttio, joka aiot kommentoida).
"Concha y Toro is America's #1 imported wine from Chile. It is also one of Chile's most historic wineries, and over the past ten years has become the country's leading ambassador in the international wine market. "
Käyttötarkoitus tänään: Grillatun tumman liharuoan yhteydessä ja tietysti myös selkeiden seläkkeiden kanssa.
Viinioppaan mukaan edellisen vuosimallin (2002) juoma oli: "Kypsä, lähes hillomaisen mehevä tuoksu muistuttaa aromeiltaan mustaherukkaa ja makeita mausteita. Siitä voi erottaa myös paahteisia tammitynnyrikypsytyksen aromeja. Täyteläinen ja kypsän hedelmäinen maku on mustasävytteinen. Siitä voi erottaa pippurisia ja yrttisiä sävyjä. Napakat parkkihapot tukevoittavat makua tehden siitä erittäin tasapainoisen. Viini jättää pitkän suussa maistuvan, rustiikkisen jälkivaikutelman." Rustiikkinen = maalaismainen (eikä moukkamainen, sinä hulttio, joka aiot kommentoida).
Hätääntyneet uusoikeistolaiset globalisoituvat
Näkymä rannalta kirjoittaa viisaasti:
"Ruotsin iltapäivälehdet näyttävät ihmiskohtaloiden ohella keskittyneen hallituksen ja etenkin ministeri Freivaldsin lyömiseen. Oletin meillä olevan paremmin, mutta IS:n ja IL:n lukeminen korjasi käsityksen. Kansa raivostui ulkoministeriölle, väittää IS. Paskat raivostui.
IS on kaivanut jonkun kriisipsykologin kitisemään, että Tuomioja ei ole osoittanut tapeeksi myötätuntoa ja matkustanut oitis Thaimaahan. Onhan ulkoministeri kylmä kala ja nykyään toiset vaatimukset kuin Paasikiven esiintyessä kerran vuodessa -radiossa, mutta silti. Kaipa valtioneuvostoon pitäisi perustaa vielä empaatikon virka."
Ruotsissa ns. demariviha oli vahva ilmiö jo Olof Palmen aikana. Sitä samaa asennetta on nyt tuotu Suomeen reilu vuosikymmen. Sen oleellinen piirre on henkilöinti, instrumentti tässäkin semmoiset termit kuin "tunteet", "empatia" ja "ihmisten hätä". [Komeaa miestä loukkaamatta: Jos minä olisin Ilta-Sanomien A.-P. Pietilä, en kyllä tuommoista smiley-valokuvaa itsestäni pistäisi propagandistisen "hätäjutun" koristukseksi.] "Tällä kertaa globaali hätä ei herättänyt Halosta, vaikka maanjäristys oli hajottanut kymmenet tuhannet perheet ja surmannut ainakin 40:een eri kansalaisuuteen kuuluvia ihmisiä", herra kirjoittaa jokseenkin ala-arvoisesti sekä presidenttiä että henkilöä loukaten.
Tällaisen "kritiikin" pilkka osuu kyllä ennen pitkää omaan nilkkaan, kun ihmiset havahtuvat miettimään sekä Tuomiojan että Halosen toimintaa viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana ja vertaavat sitä näiden (uus)oikeistolaisten globalisaatioajattelijoiden toiminnan totaaliseen puutteeseen.
Ongelmaksi tällaiselle kokoomuslaiselle ulkopolitiikalle muodostuu se, että nyt näistä asioista on sitten heidänkin puhuttava, kun ovat - tosin läpinäkyvän selvästi vain sisäpoliittinen "pelin politiikka" mielessä - heränneet maailman ongelmiin. Presidentti ja ulkoministeri voisivat hyvin toivottaa heidät tervetulleiksi näidenkin asioiden käsittelyn piiriin. Tähän asti heidän globalisaationsa on ollut vain kovaa taloutta - ja se on jokseenkin vastakkaista sille mitä "empatia", "tunteet" ja "ihmisten hätä" on ollut. Vaikka kuten Blogistanin taloustieteilijät meitä aina muistuttavat, mitä raaempi kapitalismi, sen paremmin asiat ovat. "Niin monella menee hyvin", lauloi jo Reijo Franck silloin, kun työväellä oli omat laulunsa.
"Ruotsin iltapäivälehdet näyttävät ihmiskohtaloiden ohella keskittyneen hallituksen ja etenkin ministeri Freivaldsin lyömiseen. Oletin meillä olevan paremmin, mutta IS:n ja IL:n lukeminen korjasi käsityksen. Kansa raivostui ulkoministeriölle, väittää IS. Paskat raivostui.
IS on kaivanut jonkun kriisipsykologin kitisemään, että Tuomioja ei ole osoittanut tapeeksi myötätuntoa ja matkustanut oitis Thaimaahan. Onhan ulkoministeri kylmä kala ja nykyään toiset vaatimukset kuin Paasikiven esiintyessä kerran vuodessa -radiossa, mutta silti. Kaipa valtioneuvostoon pitäisi perustaa vielä empaatikon virka."
Ruotsissa ns. demariviha oli vahva ilmiö jo Olof Palmen aikana. Sitä samaa asennetta on nyt tuotu Suomeen reilu vuosikymmen. Sen oleellinen piirre on henkilöinti, instrumentti tässäkin semmoiset termit kuin "tunteet", "empatia" ja "ihmisten hätä". [Komeaa miestä loukkaamatta: Jos minä olisin Ilta-Sanomien A.-P. Pietilä, en kyllä tuommoista smiley-valokuvaa itsestäni pistäisi propagandistisen "hätäjutun" koristukseksi.] "Tällä kertaa globaali hätä ei herättänyt Halosta, vaikka maanjäristys oli hajottanut kymmenet tuhannet perheet ja surmannut ainakin 40:een eri kansalaisuuteen kuuluvia ihmisiä", herra kirjoittaa jokseenkin ala-arvoisesti sekä presidenttiä että henkilöä loukaten.
Tällaisen "kritiikin" pilkka osuu kyllä ennen pitkää omaan nilkkaan, kun ihmiset havahtuvat miettimään sekä Tuomiojan että Halosen toimintaa viimeisen neljänkymmenen vuoden aikana ja vertaavat sitä näiden (uus)oikeistolaisten globalisaatioajattelijoiden toiminnan totaaliseen puutteeseen.
Ongelmaksi tällaiselle kokoomuslaiselle ulkopolitiikalle muodostuu se, että nyt näistä asioista on sitten heidänkin puhuttava, kun ovat - tosin läpinäkyvän selvästi vain sisäpoliittinen "pelin politiikka" mielessä - heränneet maailman ongelmiin. Presidentti ja ulkoministeri voisivat hyvin toivottaa heidät tervetulleiksi näidenkin asioiden käsittelyn piiriin. Tähän asti heidän globalisaationsa on ollut vain kovaa taloutta - ja se on jokseenkin vastakkaista sille mitä "empatia", "tunteet" ja "ihmisten hätä" on ollut. Vaikka kuten Blogistanin taloustieteilijät meitä aina muistuttavat, mitä raaempi kapitalismi, sen paremmin asiat ovat. "Niin monella menee hyvin", lauloi jo Reijo Franck silloin, kun työväellä oli omat laulunsa.
Mikä on in vuonna 2005?
Rekisteröitymistä vaativa New York Times on listannut asioita, jotka ovat out ja mitkä in vuonna 2005. [NY Times on itse in, koska se ilmestyy Washington Postin tavoin aina kahdeksalta aamulla Helsingin aikaa ja sen ehtii lukea töihin mennessä.]
Jotta pääsette hyvin varustautuneena ottamaan Uuden Vuoden loiventavia, minä raitis juhlija olen etsinyt niille selityksetkin valmiiksi! Siis ripaus Amerikan kulttuurihistoriaa - näillä loistamme yhdessä Trivial Pursuitissa muutaman vuoden päästä! In ovat mm. seuraavat asiat - äänestämisen jätin listalta pois:
1) Wisteria Line, joka on öljysaippuayhtiö, mutta siitä ei ole kyse, vaan ABC-televisioyhtiön menestyssarjasta Desperate Housewives. "There are easily dozens of Wisteria Lanes across the country, but as many as 25 million Americans have been focused on only one on Sunday nights, the suburban street of ABC's mega-hit, Desperate Housewives (9 p.m. ET/PT)", kertoo USA Today, selkokielisen esittämisensä myötä Yhdysvaltain suosituin sanomalehti!
2) Wabi Sabi
Wabi-sabi on olennainen osa japanilaista estetiikkaa, sen perikuva. Wabi tarkoittaa jotakin erityisen kaunista, täydellistä - mutta vähän teknistä - kauneutta, Sabi taas kohteen historian kautta purkautuvaa ikiaikaista kauneutta, esimerkiksi patinaa.
3) Standardit. Tämän jätän suosiolla asiantuntija Marjutille.
4) Rannekorut, joita pidetään sitten keskellä kyynärvartta - linkissä mainoksia!
5) Bob Berney Newmarket -yhtiöstä.
Syntymäpaikka ja -aika: Oklahoma City, Oklahoma, 1954.
Kiinnostuu elokuvista ja elokuvateatterista jo varhain. Ensimmäinen työ niissä "joka-paikan-höylänä". Opiskelee Austinin yliopistossa Texasissa elokuvaa ja elokuvahistoriaa ja joutuu tekemisiin campuksen elokuvaohjelmiston kanssa. Aloittaa radio-televisio-elokuvaa käsittävän alemman korkeakoulututkintonsa jälkeen FilmDallas yhtiössä elokuvalevittäjänä. Yhtiö on osa New World Films -yhtiötä, josta siirtyy sitten Triton Filmsin, Orion Picturesin kautta Banner Filmsiin.
Perustaa omaa markkinointikonsulttiyhtiönsä, Inwood Filmin, joka hoitaa Oscar-nimitetyn Memento-elokuvan markkinointia. Perustaa IFC Filmsin, joka on osa Independent Film Channelia, joka tukee sellaisia kriitikko- ja kaupallistakin menestystä saaneita indie-elokuvia, kuin esimerkiksi Y Tu Mamà Tambìen ja Big Fat Greek Wedding, jotka tuottavat $241 miljoonaa dollaria.
Ryhtyy Newmarket Filmsin presidentiksi 2002 ja osataa Whale Rider -elokuva miljoonalla dollarilla Toronton Film Festivalissa. Se tuottaa $21 miljoonaa. Hän levittää myös Monster -elokuvaa, joka kuvaa keski-Floridassa toiminutta muistaakseni suomalaissukuista sarjamurhaajaa Aileen Wuornoa - se saa yhden Oscarin ja tuottaa $34 miljoonaa. Seuraava menestys on Mel Gibsonin The Passion of The
Christ, jonka tuotto on $370 miljoonaa dollaria. Yhteistyökumppaneina ja ideanikkareina toimivat yhtiössä hänen lisäkseen William Tyrer ja Chris Ball.
6) Humvees with Hillbilly Armor selviää tästä linkistä - suomennos olisi liian rankkaa!
7) Scava on Atlantassa, Georgiassa, toimiva Southern Crescent Alliance of Visual Artists. Scava on italiaa ja tarkoittaa kaivamista!
8) Spamalot on Monty Pythonin teatterijuttu Chicagossa.
Jotta pääsette hyvin varustautuneena ottamaan Uuden Vuoden loiventavia, minä raitis juhlija olen etsinyt niille selityksetkin valmiiksi! Siis ripaus Amerikan kulttuurihistoriaa - näillä loistamme yhdessä Trivial Pursuitissa muutaman vuoden päästä! In ovat mm. seuraavat asiat - äänestämisen jätin listalta pois:
1) Wisteria Line, joka on öljysaippuayhtiö, mutta siitä ei ole kyse, vaan ABC-televisioyhtiön menestyssarjasta Desperate Housewives. "There are easily dozens of Wisteria Lanes across the country, but as many as 25 million Americans have been focused on only one on Sunday nights, the suburban street of ABC's mega-hit, Desperate Housewives (9 p.m. ET/PT)", kertoo USA Today, selkokielisen esittämisensä myötä Yhdysvaltain suosituin sanomalehti!
2) Wabi Sabi
Wabi-sabi on olennainen osa japanilaista estetiikkaa, sen perikuva. Wabi tarkoittaa jotakin erityisen kaunista, täydellistä - mutta vähän teknistä - kauneutta, Sabi taas kohteen historian kautta purkautuvaa ikiaikaista kauneutta, esimerkiksi patinaa.
3) Standardit. Tämän jätän suosiolla asiantuntija Marjutille.
4) Rannekorut, joita pidetään sitten keskellä kyynärvartta - linkissä mainoksia!
5) Bob Berney Newmarket -yhtiöstä.
Syntymäpaikka ja -aika: Oklahoma City, Oklahoma, 1954.
Kiinnostuu elokuvista ja elokuvateatterista jo varhain. Ensimmäinen työ niissä "joka-paikan-höylänä". Opiskelee Austinin yliopistossa Texasissa elokuvaa ja elokuvahistoriaa ja joutuu tekemisiin campuksen elokuvaohjelmiston kanssa. Aloittaa radio-televisio-elokuvaa käsittävän alemman korkeakoulututkintonsa jälkeen FilmDallas yhtiössä elokuvalevittäjänä. Yhtiö on osa New World Films -yhtiötä, josta siirtyy sitten Triton Filmsin, Orion Picturesin kautta Banner Filmsiin.
Perustaa omaa markkinointikonsulttiyhtiönsä, Inwood Filmin, joka hoitaa Oscar-nimitetyn Memento-elokuvan markkinointia. Perustaa IFC Filmsin, joka on osa Independent Film Channelia, joka tukee sellaisia kriitikko- ja kaupallistakin menestystä saaneita indie-elokuvia, kuin esimerkiksi Y Tu Mamà Tambìen ja Big Fat Greek Wedding, jotka tuottavat $241 miljoonaa dollaria.
Ryhtyy Newmarket Filmsin presidentiksi 2002 ja osataa Whale Rider -elokuva miljoonalla dollarilla Toronton Film Festivalissa. Se tuottaa $21 miljoonaa. Hän levittää myös Monster -elokuvaa, joka kuvaa keski-Floridassa toiminutta muistaakseni suomalaissukuista sarjamurhaajaa Aileen Wuornoa - se saa yhden Oscarin ja tuottaa $34 miljoonaa. Seuraava menestys on Mel Gibsonin The Passion of The
Christ, jonka tuotto on $370 miljoonaa dollaria. Yhteistyökumppaneina ja ideanikkareina toimivat yhtiössä hänen lisäkseen William Tyrer ja Chris Ball.
6) Humvees with Hillbilly Armor selviää tästä linkistä - suomennos olisi liian rankkaa!
7) Scava on Atlantassa, Georgiassa, toimiva Southern Crescent Alliance of Visual Artists. Scava on italiaa ja tarkoittaa kaivamista!
8) Spamalot on Monty Pythonin teatterijuttu Chicagossa.
Vuosi 2005
Alkoihan se sentään. Mutta kyllä kannatti odottaa. Nyt vain toteuttamaan lupauksia. Vaimo!!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)