Eilen juhlimme Arto Halosen saamaa Suomi-palkintoa. Opetusministeriö perusteli palkintoa seuraavalla tavalla: "Arto Halosen matka tunnustetuksi ja tunnetuksi dokumenttielokuvien tekijäksi on alkanut 8 millisten elokuvien tekemisestä, suurin osa näistä fiktiota. Viime vuosikymmenellä toteutetut henkilödokumentit toivat runsaasti myös kansainvälistä kiitosta ja Halosen aiheetkin kansainvälistyivät. Monet meistä ovat saaneet oppia paljon hänen kertomuksestaan lapsijumala Karmapasta, Tiibetissä valitusta uudesta "elävästä buddhasta". Elokuva valmistui 1998 ja on esitetty ja palkittu lukuisilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla.
Tämän vuosituhannen ensimmäiset kolme vuotta Arto Halonen omisti lähes kokonaan oman alansa tunnetuksi tekemiseen. Välineeksi Halonen valitsi festivaalitapahtuman ja perusti olemattoman alkurahoituksen turvin uuden festivaalin Helsinkiin nimeltä DocPoint, jonka pääorganisaattorina ja taiteellisena johtajana hän toimi kolme vuotta. Menestys on yllättänyt kokeneemmatkin tuottajat taidetapahtumien kentällä.
Halonen on palannut päätyönsä, dokumenttielokuvan pariin ja on viime aikoina hakenut aiheensa Kuubasta. Tynnyrimies (2004) ja Kuuban valloittajat (2005) jatkavat suomalaisen dokumenttielokuvan menestystarinaa kansainvälisillä areenoilla. Arto Halosen monipuolinen työ sekä oman taiteenalansa eturivin tekijänä että sen tulosten tuojana lähemmäs yleisöä."
Vietimme iltaa kuubalaisia sikareita poltellen ja hyvää ruokaa syöden Eatzin kabinetissa. Keskustelun aiheena olivat pääasiassa elokuvat, sillä yhtä lukuunottamatta parikymmentä läsnäolijaa olivat alan työntekijöitä, tuottajia, äänittäjiä, kuvaajia, säveltäjiä, elokuvatoimistojen työntekijöitä ja festivaalijohtoa. Harvinaisen hauska ilta.
Mutta oli päivälläkin hauskaa. Onnelliset elokuvantekijät saivat kuulla päässeensä DocPointin kotimaiseen esityssarjaan: monet olivat hieman jo hermostuneet, koska lopullinen lista saatiin valmiiksi edellisenä päivänä ja puhelinilmoitus festivaaleille pääsystä venähti pitkälle iltapäivään. Dokumenttielokuvantekijöille festivaalipaikka on aina tärkeä tunnustus - hehän eivät arvostustaan kerää ja saa suurista katsojaluvuista teattereista. Sen sijaan televisiossa dokumentti voi saada runsaasti katsojia siinä missä muutkin elokuvat.
Iikka Vehkalahti kertoi, että viimeisin mukava televisiomenestys on John Websterin Sen edestään löytää. Sitä suurta teatterimenestystä saamme vielä odottaa. Pirjo Honkasalon jo kymmenillä festivaaleilla palkittu Melankolian 3 huonetta on saanut Suomessa vajaat 7000 katsojaa, ei siis aivan Joutilaiden luokkaa. Virpi Suutarin ja Susanne Helkeen Joutilaat sai aikoinaan noin 10 000 katsojaa elokuvateattereissa. [Minulla on hieno kuva Joutilaiden pääesiintyjistä Sodankylän festareilta, mutta kun ei satu olemaan digimuodossa.]
Tapahtumien välissä ehdin pistäytymään Vanhalla Finlandia-palkinnon jakotilaisuuden loppuvaiheissa. Suomentajien ja elokuvaohjaajien seurassa juttelu kahvilassa kävi sujuvasti, kuinkas muuten elokuvasta.
Juhlat jatkuvat. Huomenna on vuorossa Helsingin yliopiston historianopiskelijoiden järjestön Kronoksen 60-vuotisjuhla. Olen siellä vaimon avecina. Pääsen siellä juttelemaan historiasta. Elleivät ne sitten kysy minulta jotain elokuvasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti