Arkistojen kielletyt kuvat

 Aamutelevisio jatkoi teemasta. VTT Aappo Kähönen ja prof. Ohto Manninen keskustelivat teemasta YLE:n aamutelevisiossa arkistopolitiikasta, prof. Henrik Meinander Maikkarin aamu-uutisissa. Ihan viisasta puhetta kaikilta, mukaan lukien toimittajien kysymykset.

Ehkä voimme tiivistää keskeiset asiat, näkökulmanani tietysti pääasiassa elokuva-aines.

Sotien kuvien piilossa pysymisen syitä ovat:
1) Sodan jälkeinen tilanne.
a) Ulkopoliittisista syistä Neuvostoliiton vastainen propaganda oli syytä piilottaa. Esimerkiksi valokuvia neuvostopartisaanien tappamista suomalaisista ei myöskään haluttu näyttää tämän vuoksi. Elokuvaa näistä ei tietääkseni ole. Elokuva-asiaan vaikutti myös se, että esimerkiksi sotakatsauksia ei koskaan pyydetty eikä siksi niitä toimitettu neuvostoliittolaisille: omatoiminen ja itsesensuuri riitti, mutta julkisuuspolitiikkaan niiden kanssa ei ollut aihetta ryhtyä. Filmit piilotettiin sodan loppuvaiheessa myös fyysisesti valvontakomissiolta.

Ehkä juuri siksi neuvostoliittolaiset eivät omissa filmeissään (mm. Juli Reizmanin Läpimurto Kannaksella) käyttäneet suomalaista elokuvaa, saksalaista kyllä.

Neuvostoliittolaisille toimitettiin lista sodan jälkeen uudelleensensuroiduista ja kielletyistä elokuvista. Niihin ei sisältynyt mainintoja suomalaisista sodan aikaisista katsauksista tai muista lyhytelokuvista, vaikka niiden esittäminen oli kielletty. Saksalaiset (ja unkarilaiset) elokuvat olivat joutuneet Neuvostoliiton haltuun, vaikka osa filmeistä oli ostettu Suomeen täysin oikeuksin. Niitä hallinnoi vuosikaudet Saksalaisen omaisuuden hoitokunta. Puolustusvoimain katsaukset oli vapautettu sensuurin uusintatarkastuksessa 1951 mutta siitä ei myöhemmin pidetty kiinni, vaan uusi tarkastus vaadittiin aina (1980-luvulta lähtien kun niitä ylipäänsä sai).

Ulkopoliittinen kieltoperuste - ei saa loukata toista valtiota tai niiden valtionpäämiehiä (tai lippua, tai kansaa jne...) - kirjattiin sodan jälkeen myös erinäisiin lakeihin ja tuli esimerkiksi osaksi elokuvasensuurin lainsäädäntöä. Tarkempia tietoja näistä löytyy esimerkiksi sodan ajan elokuvasensuuria tarkastelevasta väitöskirjastani (Filmi poikki..., 1999) ja elakuvatarkastuksen historiakirjastani (Taistelu elokuvasensuurista, 2006).

Katsaukset oli syytä panna arkiston hyllyille myös rasisminsa vuoksi, ts. ryssittelyn ja etnisen vihanpidon vuoksi. Tämä on erityisesti talvisodan ja jatkosodan alun kielenkäyttöön ja kuvavalintaan liittyvä syy. Jatkosodassa piilotettava aihe oli myös saksalaisten kanssa tehty yhteistyö.

b) Sisäpoliittisista syistä. Sodan aikaiset mielipiteet nähtiin yleisesti vanhentuneiksi, maan uusi johto kaipasi poliittista muutosta ulkopolitiikan ohella myös sisäpolitiikassa. Sodan aikainen argumentointi haluttiin karsia julkisuudesta, sodan tekijät ja ylläpitäjät syrjäyttää; tämän lisäksi sotien puheita (ja kuvia) olisi voitu pitää myös revansistisena ja jopa fascistisena - jälkimmäinen oli tietysti kiellettyä, sillä merkittäviäkin järjestöjä oli lakkautettu nimenomaan fascistisena.

Tässä ei ole aihetta aatehistorialliseen saivarteluuun (tyyliin "mikä on fascismi Suomessa"), vaan poliittisesta aikalaisnäkemyksestä, joka niputti surutta esim. aseelliset ja aseettomatkin maanpuolustusjärjestöt fascismin alle. (Suojeluskunnat, lottajärjestö ja aseveliorganisaatiot ovat tunnetuimpia, eikä niitä muita kukaan muistele...) Lakkautettujen järjestöjen symboleita näkyi varsin monissa kuvissakin - siksi nekin oli syytä panna arkistojen lukittujen ovien taakse. SS-miehet ovat olleet tästä se selvin tunnettu tapaus. Epäilemättä suojeluskunta- ja lottaunivormutkin olivat vähintäänkin epäilyttäviä, eikä niiden kuvien levittämistä kannattanut suosia.

Sodan aikana ja sotasensuurin aikana (se jatkui lehdistön osalta vuoden 1947 lopulle) tietysti mielialojen ylläpitäminen ja defaitismin pelko estivät omien tappioiden kuvaamisen. Sodan jälkeeen tappion tosiasiallista syvyyttä ei haluttu korostaa näillä kuvilla. Sodan negatiivisiksi yleisesti tunnustettujen asioiden piilottelu tekee mahdolliseksi myös patrioottisen hymistelyn ja sublimaation: me taistelimme "puhtain kilvin" kuten presidentti Ahtisaarikin (ilmeisen haamukirjoittajansa tuella) aikoinaan todisti. Näitä poispainettuja teemoja on ollut paljon. Tähän liittyy myös tarve kaunistella omaa historiaa: kaunisteluun, muunteluun ja suoranaiseen valehteluun syyllistyvät varsin usein patrioottisesta sävystään innostuneet juhlapuhujat. Usein sitä tietenkään tajuamatta.

"Ruumiin politiikka" kieltoperusteena ajoittuu sodan jälkeisenä aikana kuitenkin nähdäkseni vasta 1980-luvulle, kun kuvien kieltämiselle ei ollut tosiasiallisia (ulko- tai sisäpoliittisia), vaikkakin käytännöllisiä syitä (esim. mentaalihygieeniset syyt: väkivaltakuvien raakuus, joka koskee myös nykyistä uutisjournalismia). Kehiteltiin argumentti henkilötietosuojasta, jonka mukaan kuvassa näkyvän ruumiin omaisilta pitäisi saada lupa kuvan julkaisemiseen. Annettu tehtävä hankkia lupa oli tietysti mahdoton, mikä hyvin tiedettiin. Se, että selitys oli vähän heikko, vahvistuu sillä, että yhä kiellettyinä olleissa kuvissa lienee yhä aivan tavallista kuvastoa mm. aiemmin mainituista teemoista. Muistaakseni Image-lehti aikoinaan revitteli näillä kuvilla - liekö selitysperustan kehittely tästä tapauksesta kotoisin. En muista miltä vuodelta Imagen kuvajuttu oli. Tältä osin kyse oli puolustusvoimien omasta sensuurista, joka oli tiukka myös elokuva-aineksen suhteen. (Tätä viimeisintä ei kannata kiistää, koska tiedän paremmin.)

Mainittakoon, että esimerkiksi Seppo Rustaniuksen Sotapappi-elokuvan hyllyttäminen Yleisradiossa on turhaan pantu kiellon toteuttaneen yleisradiojohtajan niskoille. Kyllä senkin kiellon takana olivat (dokumentein todistettavasti) puolustusvoimien kuvista vastaavat sotilaat, jotka kokonaisuuden nähtyään esittivät veto-oikeuden arkistomateriaalin käyttötapaan. Puolustusvoimilta saadun sodan aikaisen materiaalin käyttö kiellettiin, koska elokuva rinnasti armeijan mukaan kiellettävällä tavalla sodan aikaisen ja elokuvan aikaisen sotilaspappitoiminnan.

Yleläisille terveisiä, ehkä senkin voisi esittää Ylessä kokonaisena. Olkoonpa vaikka minun vaatimaton toiveeni YleTeeman Oma elokuva-sarjaan. Mutta vain kokonaisena, ei silvottuna. Siihen kyllä voisi keksiä muitakin eri syistä hyllytettyjä ohjelmia ja elokuvia.

(Anteeksi kömpelö kieli, kirjoitettu vauhdilla enempiä miettimättä.)