Kello on yksi iltapäivällä ja ulkona on selvästi pimeää tai ainakin hyvin syvän harmaata.
Lähden iltapäiväksi pimeään koppiin, mutta onneksi siellä heijastetaan kuvia valkoiselle kankaalle.
Eilinen päivä elokuvineen ja illanviettoineen oli oikein mukava, vaikka viestit Venäjältä aina sitä eivät ole. Illalla kerrotut vitsit uusrikkaista ovat valitettavasti liian pitkiä toistettavaksi. Mutta ehkä te kerrotte niitä kommenteissa.
Eilisessä paneelikeskustelussa tuli esiin moniakin kiinnostavia asioita venäläisen dokumentin (ja fiktion) tilasta. Siihen liittyen: toivottavasti valitettavan vähälle huomiolle jäänyt Leninin testamentti tulee uusintana. Sarjahan on jo loppupuolellaan ja tämänpäiväinen uusintakin, jota olisi voinut mainostaa jos olisi ehtinyt, on jo mennyt.
Vielä ehtii Kultaiseen vuosisataan.
sunnuntai, marraskuuta 30, 2008
perjantaina, marraskuuta 28, 2008
Kultainen vuosisata viikonloppuna
Dokumenttikilta järjestää viikonloppuna tapahtuman Kultainen vuosisata. Sinne!
Lainaan esittelyä: "Dokumenttikilta ry. järjestää Helsingissä, kulttuurikompleksi Andorrassa 29.—30. marraskuuta 2008 harvinaislaatuisen Kultainen vuosisata – elokuvatapahtuman. Tapahtumassa esitetään neuvostoliittolaisia ja venäläisiä dokumenttielokuvia, joista monet ovat olleet kiellettyjä valmistumisaikanaan ja joista monia ei tätä ennen ole nähty myöskään Suomessa. Elokuvat edustavat niin tiukan sensuurin kuin myöhemmän suojasään ja pysähtyneisyyden aikakautta, kuin myös Putinin elvyttämän sensuurin aikaa. Esitettävistä elokuvista 10 on ensimmäistä kertaa nähtävissä Suomessa."
10.00 – 17.00 Elokuvaesitykset Andorrassa (Kino-sali)
17.15 – 18.45 Seminaari: ” Elokuvapropaganda ennen ja nyt” (Kino-sali)
"Keskustelijoina seminaarissa ovat ohjaaja Vladimir Gertshikov, Venäjän Dokumenttikillan puheenjohtaja (elokuva Reaktio 30.11.) ohjaaja Aleksei Hanjutin, (elokuva DMB-91 30.11.) ohjaaja Marina Razbezhkina, tuottaja Grigori Libergal, elokuva- ja televisiotieteen professori Henry Bacon Helsingin yliopistosta sekä elokuvatutkija Jari Sedergren Kansallisesta audiovisuaalisesta arkistosta (KAVA)."
Lainaan esittelyä: "Dokumenttikilta ry. järjestää Helsingissä, kulttuurikompleksi Andorrassa 29.—30. marraskuuta 2008 harvinaislaatuisen Kultainen vuosisata – elokuvatapahtuman. Tapahtumassa esitetään neuvostoliittolaisia ja venäläisiä dokumenttielokuvia, joista monet ovat olleet kiellettyjä valmistumisaikanaan ja joista monia ei tätä ennen ole nähty myöskään Suomessa. Elokuvat edustavat niin tiukan sensuurin kuin myöhemmän suojasään ja pysähtyneisyyden aikakautta, kuin myös Putinin elvyttämän sensuurin aikaa. Esitettävistä elokuvista 10 on ensimmäistä kertaa nähtävissä Suomessa."
10.00 – 17.00 Elokuvaesitykset Andorrassa (Kino-sali)
17.15 – 18.45 Seminaari: ” Elokuvapropaganda ennen ja nyt” (Kino-sali)
"Keskustelijoina seminaarissa ovat ohjaaja Vladimir Gertshikov, Venäjän Dokumenttikillan puheenjohtaja (elokuva Reaktio 30.11.) ohjaaja Aleksei Hanjutin, (elokuva DMB-91 30.11.) ohjaaja Marina Razbezhkina, tuottaja Grigori Libergal, elokuva- ja televisiotieteen professori Henry Bacon Helsingin yliopistosta sekä elokuvatutkija Jari Sedergren Kansallisesta audiovisuaalisesta arkistosta (KAVA)."
torstaina, marraskuuta 27, 2008
Elokuva uusiksi
Opetusministeriön asettama selvitysmies, elokuvaohjaaja Lauri Törhönen on saanut valmiiksi raporttinsa elokuvan julkisesta rahoitusjärjestelmästä.
Byrokratian kielellä selvitys "liittyy kulttuuripolitiikan strategiaan, jonka yhtenä tarkoituksena on tehostaa hallinnonalan tavoitteita toteuttavien keskeisten laitosten työtä ja samalla parantaa kulttuuripolitiikan toteutumista".
Raportin kova ydin on viidessä pääkohdassa:
1) Valtion elokuvataidetoimikunta muutetaan valtion elokuvaneuvostoksi
2) Suomen elokuvasäätiötä vahvistetaan ja toimintaa laajennetaan
3) television kannettava sille kuuluva vastuu elokuvan kehittämisestä
4) elokuvalle annetaan vapaata riskipääomaa verohelpotuksin
5) digitalisoidaan elokuvateattereita valtion voimakkaalla tuella
Raportti sisältää myös koko joukon muita ehdotuksia. Yksi niistä on elokuvakeskuksen perustaminen Helsingin keskustaan - esimerkiksi Tennariin, josta kulttuurien museot siirtyisivät - ymmärtääkseni haluamallaan tavalla - muualle. Näin Kava voisi toimia ydinkeskustassa elokuvan hengessä, kuten sen pitääkin.
Kannatan Törtsiä, kuten kirjamessuilla lupasin. Tähän kuuluisi hymiö.
Raportti löytyy OpM:n sivuilta
Jonni Aromaa haastattelee Törhöstä televiisorissa.
Byrokratian kielellä selvitys "liittyy kulttuuripolitiikan strategiaan, jonka yhtenä tarkoituksena on tehostaa hallinnonalan tavoitteita toteuttavien keskeisten laitosten työtä ja samalla parantaa kulttuuripolitiikan toteutumista".
Raportin kova ydin on viidessä pääkohdassa:
1) Valtion elokuvataidetoimikunta muutetaan valtion elokuvaneuvostoksi
2) Suomen elokuvasäätiötä vahvistetaan ja toimintaa laajennetaan
3) television kannettava sille kuuluva vastuu elokuvan kehittämisestä
4) elokuvalle annetaan vapaata riskipääomaa verohelpotuksin
5) digitalisoidaan elokuvateattereita valtion voimakkaalla tuella
Raportti sisältää myös koko joukon muita ehdotuksia. Yksi niistä on elokuvakeskuksen perustaminen Helsingin keskustaan - esimerkiksi Tennariin, josta kulttuurien museot siirtyisivät - ymmärtääkseni haluamallaan tavalla - muualle. Näin Kava voisi toimia ydinkeskustassa elokuvan hengessä, kuten sen pitääkin.
Kannatan Törtsiä, kuten kirjamessuilla lupasin. Tähän kuuluisi hymiö.
Raportti löytyy OpM:n sivuilta
Jonni Aromaa haastattelee Törhöstä televiisorissa.
tiistaina, marraskuuta 25, 2008
Vaadimme rauhaa Saksan ja Suomen välille
Rauhanliikkeillä ei ole mennyt erityisen hyvin sitten 1980-luvun jättisuosion saaneiden rauhanmarssien.
Nyt olisi kuitenkin konkreettinen tavoite käsillä ja vielä saavutettavissa.
Uusimmassa Sotilasaikakauslehdessä - se on sotilaiden ja sotilasalasta kiinnostuneiden ammattilehti - Kansallisarkiston tutkija Kauko Rumpunen paljastaa järkyttävän tosiasian: Suomi ei ole solminut Saksan kanssa rauhaa siitä sodasta joka syntyi kun jatkosota kääntyi Lapin sodaksi eli Saksan joukkojen ajamiseksi pois Lapista.
Tunnetusti jo sodan julistaminen ja käyminen oli vaikeaa, vaikka pelisääntö oli selvä: Neuvostoliiton ja Suomen välisen aseleposopimus määräsi, että Suomen on riisuttava saksalaiset joukot aseista syyskuun puoleen väliin mennessä 1944. Asiaa julkisuuteen hoitavat ministerit vain unohtivat kertoa siitä asiasta.
Sisäisesti asia oli hoidettu. Hallitus oli Antti Hackzellin suulla ilmoittanut suhteiden katkaisemisesta Saksaan Eduskunnalle ennen aselepoa, 2.9. järjestetyssä suljetussa istunnossa: “.. niin pian kuin Saksalla on kiistattomasti valta-asema Itämerellä, niin kauan meidän taistelumme Neuvostoliittoa vastaan kuuluu niihin primäärisiin seikkoihin, joista Saksan sodan johdon on ollut huolehdittava. Mutta niin pian kuin Suomenlahden eteläranta menee Saksalta ja sen asema tämän kautta heikkenee, muuttuu Suomen rintama Saksan kannalta vähemmän arvoiseksi. Mitä tämä meille merkitsee, sitä meidän on vakavasti ajoissa ajateltava.”
Tilanne oli parantunut alkukesästä siinä mielessä, että Neuvostoliitto ei enää vaatinut ehdotonta antautumista. Saksalaisten poisajaminen oli kuitenkin selvä vaatimus, johon eduskuntakin sitoutui. "Tästä johtuen ei Suomen valtakunnan aluetta enää kauemmin voida käyttää Saksan valtakunnan sotilaallisten päämäärien saavuttamiseksi." Itse asiassa Hackzell sanoi kansanedustajille, että tämä oli myös saksalaisten etu "nykyoloissa" - vastarintaa ei kannattanut enää tehdä.
Määräaikaan mennessä kuitenkin vain Etelä-Suomi tyhjeni saksalaisista joukoista ilman taistelutoimia. Sotaa sen sijaan käytiin hampaat irvissä, kun saksalaiset yrittivät siinä onnistumatta vallata Suursaaren 15.9. lähtien. Maahan saapunut valvontakomission neuvostojohto totesi tällöin pohjoisen tilanteeseen viitaten suomalaisille, että olisi syytä tappaa kymmenen saksalaista, että heitä voisi tappaa sata. Kauniimmin sanottuna valvontakomissio kiirehti saksalaisten poistamista maasta.
Hackzell sairastui aselevon jälkeen Moskovan neuvotteluissa, ei kyennyt jatkamaan ja tilalle tuli lyhytaikainen Urho Castrénin hallitus 21.9.-17.11.1944.
Neuvostoliiton joukot ylittävät Suomen rajan Suomussalmella ja Kuusamossa, mutta vaikka suomalaiset (Airon toimesta) sitä myöhemmin pyysivät, he eivät osallistuneet perääntyvien saksalaisten kurittamiseen millään tavoin.
Pohjois-Suomen evakuointi aloitettiin aselevon jälkeen, mutta vasta päivää jälkeen välirauhan elokuussa valittu tasavallan presidentti C. G. E. Mannerheim teki periaatepäätöksen sodan aloittamisesta. Käytännössä sotakone yski, kun aseveljet eivät halunneet ryhtyä tositaisteluihin.
Itse asiassa syyskuun 11. päivänä oli tulevien entisten aseveljin kesken sovittu rauhanomaisesta vetäytymisestä. Tällä menetelmällä säästyi Oulu, jossa ammuttiin kaksi saksalaissotilasta. Lapin väestöä oli silloin evakuoitu jo viikon ajan.
27. syyskuuta johtoon määrätty Ensio Siilasvuo ryhtyi toimiin heti tehtävän saatuaan, sillä Valvontakomissio oli kiinnittänyt huomiota suomalaisten passiivisuuteen. Ensimmäisissä taisteluissa tuli muutama uhri puolella ja toisella, mutta yleisesti taisteluja ei käyty ja suomalaisten takaa-ajo oli lähinnä nimellistä jos edes sitä. Lokakuun 1. päivänä aloitettu Tornion valtaaminen oli jo täyttä sotaa, suomalaiskaatuneita oli 376. Rovaniemen kauppala vallattiin 17. päivä lokakuuta. Merkittäviä taisteluita käytiin kuun loppuun saakka kolmella eri rintamalla. Sotaa käytiin lähinnä maavoimien kesken, sotaan kun ei satsattu.
Saksalaiset olivat aloittaneet Lapin tuhoamisen jo syyskuussa. Varmin tapa pysäyttää suomalaisten eteneminen oli kuitenkin jättää tiedustelijoille riittävän suuri viinavarasto. Siinä meni helposti kolmekin päivää.
Talven 1944-45 saksalaiset pitivät vahvoja asemia käsivarren Lapissa. Ns. Sturmbock-asemat suojasivat saksalaisjoukkoja Ruijassa. Vasta 27.4. viimeiset saksalaiset sotilaat poistuvat Suomesta edelleen miehittämänsä Norjan puolelle. Päivähän on nykyisin, vuodesta 1987 lähtien kansallinen veteraanipäivä.
Suomi katsoi omalta osaltaa sodan päättyneeksi. Muodollisesti sotatila jatkui, kunnes hallitus 12. maaliskuuta 1954 kirjasi hallituksen pöytäkirjaan pääministeri Sakari Tuomiojan johdolla: "Sotatoimien sittemmin lakattua ja kanssakäymisen Suomen ja Saksan välillä viime vuosina kehityttyä rauhanomaisesti on aiheellista todeta, että mainittu sotatila on päättynyt." Se oli itse asiassa Saksan liittotasavallan eli Länsi-Saksan toiveesta tehty toteamus. Maiden välinen kaupankäynti on arvatenkin ollut siinä toiveessa takana.
Mutta kuten Rumpunen toteaa, Suomi ja Saksa eivät ole solmineet rauhaa. Toivottavasti tämä voidaan solmia ikuisiksi ajoiksi.
Ottakaamme siis rauhanliikkeen tunnukseksi: Vaadimme rauhaa Saksan ja Suomen välille!
Nyt olisi kuitenkin konkreettinen tavoite käsillä ja vielä saavutettavissa.
Uusimmassa Sotilasaikakauslehdessä - se on sotilaiden ja sotilasalasta kiinnostuneiden ammattilehti - Kansallisarkiston tutkija Kauko Rumpunen paljastaa järkyttävän tosiasian: Suomi ei ole solminut Saksan kanssa rauhaa siitä sodasta joka syntyi kun jatkosota kääntyi Lapin sodaksi eli Saksan joukkojen ajamiseksi pois Lapista.
Tunnetusti jo sodan julistaminen ja käyminen oli vaikeaa, vaikka pelisääntö oli selvä: Neuvostoliiton ja Suomen välisen aseleposopimus määräsi, että Suomen on riisuttava saksalaiset joukot aseista syyskuun puoleen väliin mennessä 1944. Asiaa julkisuuteen hoitavat ministerit vain unohtivat kertoa siitä asiasta.
Sisäisesti asia oli hoidettu. Hallitus oli Antti Hackzellin suulla ilmoittanut suhteiden katkaisemisesta Saksaan Eduskunnalle ennen aselepoa, 2.9. järjestetyssä suljetussa istunnossa: “.. niin pian kuin Saksalla on kiistattomasti valta-asema Itämerellä, niin kauan meidän taistelumme Neuvostoliittoa vastaan kuuluu niihin primäärisiin seikkoihin, joista Saksan sodan johdon on ollut huolehdittava. Mutta niin pian kuin Suomenlahden eteläranta menee Saksalta ja sen asema tämän kautta heikkenee, muuttuu Suomen rintama Saksan kannalta vähemmän arvoiseksi. Mitä tämä meille merkitsee, sitä meidän on vakavasti ajoissa ajateltava.”
Tilanne oli parantunut alkukesästä siinä mielessä, että Neuvostoliitto ei enää vaatinut ehdotonta antautumista. Saksalaisten poisajaminen oli kuitenkin selvä vaatimus, johon eduskuntakin sitoutui. "Tästä johtuen ei Suomen valtakunnan aluetta enää kauemmin voida käyttää Saksan valtakunnan sotilaallisten päämäärien saavuttamiseksi." Itse asiassa Hackzell sanoi kansanedustajille, että tämä oli myös saksalaisten etu "nykyoloissa" - vastarintaa ei kannattanut enää tehdä.
Määräaikaan mennessä kuitenkin vain Etelä-Suomi tyhjeni saksalaisista joukoista ilman taistelutoimia. Sotaa sen sijaan käytiin hampaat irvissä, kun saksalaiset yrittivät siinä onnistumatta vallata Suursaaren 15.9. lähtien. Maahan saapunut valvontakomission neuvostojohto totesi tällöin pohjoisen tilanteeseen viitaten suomalaisille, että olisi syytä tappaa kymmenen saksalaista, että heitä voisi tappaa sata. Kauniimmin sanottuna valvontakomissio kiirehti saksalaisten poistamista maasta.
Hackzell sairastui aselevon jälkeen Moskovan neuvotteluissa, ei kyennyt jatkamaan ja tilalle tuli lyhytaikainen Urho Castrénin hallitus 21.9.-17.11.1944.
Neuvostoliiton joukot ylittävät Suomen rajan Suomussalmella ja Kuusamossa, mutta vaikka suomalaiset (Airon toimesta) sitä myöhemmin pyysivät, he eivät osallistuneet perääntyvien saksalaisten kurittamiseen millään tavoin.
Pohjois-Suomen evakuointi aloitettiin aselevon jälkeen, mutta vasta päivää jälkeen välirauhan elokuussa valittu tasavallan presidentti C. G. E. Mannerheim teki periaatepäätöksen sodan aloittamisesta. Käytännössä sotakone yski, kun aseveljet eivät halunneet ryhtyä tositaisteluihin.
Itse asiassa syyskuun 11. päivänä oli tulevien entisten aseveljin kesken sovittu rauhanomaisesta vetäytymisestä. Tällä menetelmällä säästyi Oulu, jossa ammuttiin kaksi saksalaissotilasta. Lapin väestöä oli silloin evakuoitu jo viikon ajan.
27. syyskuuta johtoon määrätty Ensio Siilasvuo ryhtyi toimiin heti tehtävän saatuaan, sillä Valvontakomissio oli kiinnittänyt huomiota suomalaisten passiivisuuteen. Ensimmäisissä taisteluissa tuli muutama uhri puolella ja toisella, mutta yleisesti taisteluja ei käyty ja suomalaisten takaa-ajo oli lähinnä nimellistä jos edes sitä. Lokakuun 1. päivänä aloitettu Tornion valtaaminen oli jo täyttä sotaa, suomalaiskaatuneita oli 376. Rovaniemen kauppala vallattiin 17. päivä lokakuuta. Merkittäviä taisteluita käytiin kuun loppuun saakka kolmella eri rintamalla. Sotaa käytiin lähinnä maavoimien kesken, sotaan kun ei satsattu.
Saksalaiset olivat aloittaneet Lapin tuhoamisen jo syyskuussa. Varmin tapa pysäyttää suomalaisten eteneminen oli kuitenkin jättää tiedustelijoille riittävän suuri viinavarasto. Siinä meni helposti kolmekin päivää.
Talven 1944-45 saksalaiset pitivät vahvoja asemia käsivarren Lapissa. Ns. Sturmbock-asemat suojasivat saksalaisjoukkoja Ruijassa. Vasta 27.4. viimeiset saksalaiset sotilaat poistuvat Suomesta edelleen miehittämänsä Norjan puolelle. Päivähän on nykyisin, vuodesta 1987 lähtien kansallinen veteraanipäivä.
Suomi katsoi omalta osaltaa sodan päättyneeksi. Muodollisesti sotatila jatkui, kunnes hallitus 12. maaliskuuta 1954 kirjasi hallituksen pöytäkirjaan pääministeri Sakari Tuomiojan johdolla: "Sotatoimien sittemmin lakattua ja kanssakäymisen Suomen ja Saksan välillä viime vuosina kehityttyä rauhanomaisesti on aiheellista todeta, että mainittu sotatila on päättynyt." Se oli itse asiassa Saksan liittotasavallan eli Länsi-Saksan toiveesta tehty toteamus. Maiden välinen kaupankäynti on arvatenkin ollut siinä toiveessa takana.
Mutta kuten Rumpunen toteaa, Suomi ja Saksa eivät ole solmineet rauhaa. Toivottavasti tämä voidaan solmia ikuisiksi ajoiksi.
Ottakaamme siis rauhanliikkeen tunnukseksi: Vaadimme rauhaa Saksan ja Suomen välille!
maanantaina, marraskuuta 24, 2008
Kuinka työntekoa vain ajatellaan
Tuli vähän toisenlainen viikko.
Sinebrychoffin puiston vasta lanattua alamäkeä kulkiessa tuntuma maan pintaan katosi ja ketarat sojottivat kohti taivasta. Tietysti vain hetkellisesti. Paluu maan pinnalle oli sitäkin rajumpaa.
Ymmärsin ilmassa, että leuka on painettava rintaan. Romahtaessani taivaista maahan tähdet vain välkkyivät. Henki salpautui minuutiksi, vaikka tulin u-kirjaimeksi kääntyneelle selälleni. Takaraivo ei osunut maahan, kun sitä ehdin erityisesti varoa, mutta niska nytkyi.
Henkeä haukkoessani polvillani ohi käveltiin. Sanoin hengityskatkosten välissä, että kannattaa varoa liukasta. Iloinen nauru.
Selkä, jossa tunnot ovat kuin majavanhännän muotoisella pesäpallomailalla pieksetyllä, jäykkä niska ja niskalihasten kiinnityskohdat takaraivossa siitä kärsivät. Ja vähän kramppitilaan ilmeisesti ehtineet vatsalihaksetkin. Särkylääkkeitä ja lihasrelaksantteja määräsi lääkäri, jonne työtoverit kumaraselkäisen puoliväkisin ohjasivat työilmapiiriä voihkinnallaan häiritsemästä.
Puolen päivän aikaan taksi kertoi, että olin tänään jo kolmas samasta syystä lääkäriin rahdattava. Toivoin lähtiessä ettei tulisi useampia. Lääkäri sanoi, että on koko aamupäivän paikkaillut liukastuneita. Pahoin pelkään, että muita oli vielä jonossa, vaikka kaikki ajat olivat kyllä varatut. Sain viimeisen ja senkin vahingossa.
Ehkä tämä tästä. Jos tällä selvitään loppuviikosta voi ajatella työntekoakin. Siihen asti ristimme kätemme ja toivomme parasta.
Sinebrychoffin puiston vasta lanattua alamäkeä kulkiessa tuntuma maan pintaan katosi ja ketarat sojottivat kohti taivasta. Tietysti vain hetkellisesti. Paluu maan pinnalle oli sitäkin rajumpaa.
Ymmärsin ilmassa, että leuka on painettava rintaan. Romahtaessani taivaista maahan tähdet vain välkkyivät. Henki salpautui minuutiksi, vaikka tulin u-kirjaimeksi kääntyneelle selälleni. Takaraivo ei osunut maahan, kun sitä ehdin erityisesti varoa, mutta niska nytkyi.
Henkeä haukkoessani polvillani ohi käveltiin. Sanoin hengityskatkosten välissä, että kannattaa varoa liukasta. Iloinen nauru.
Selkä, jossa tunnot ovat kuin majavanhännän muotoisella pesäpallomailalla pieksetyllä, jäykkä niska ja niskalihasten kiinnityskohdat takaraivossa siitä kärsivät. Ja vähän kramppitilaan ilmeisesti ehtineet vatsalihaksetkin. Särkylääkkeitä ja lihasrelaksantteja määräsi lääkäri, jonne työtoverit kumaraselkäisen puoliväkisin ohjasivat työilmapiiriä voihkinnallaan häiritsemästä.
Puolen päivän aikaan taksi kertoi, että olin tänään jo kolmas samasta syystä lääkäriin rahdattava. Toivoin lähtiessä ettei tulisi useampia. Lääkäri sanoi, että on koko aamupäivän paikkaillut liukastuneita. Pahoin pelkään, että muita oli vielä jonossa, vaikka kaikki ajat olivat kyllä varatut. Sain viimeisen ja senkin vahingossa.
Ehkä tämä tästä. Jos tällä selvitään loppuviikosta voi ajatella työntekoakin. Siihen asti ristimme kätemme ja toivomme parasta.
sunnuntai, marraskuuta 23, 2008
Juhlia ja jupellusta
HYY-elokuvien näytös keskiviikkona, kulttuurikeskusteluja torstaina, Pia Tikan väitös ja Filmihullun 40v-juhla sekä Lens Politican jatkot perjantaina johtivat siihen, että lauantai meni nukkuessa ja syödessä tai toisin päin.
Nyt päänahkaa kutittaa ja parransänki riittäisi repimään betonia auki.
Joulukuun vuokranmaksulappu on hukassa, vaikka kaikki muut löytyvät viimeisen viiden vuoden ajalta. Sitä etsiessä löytyi vuosia lainassa ollut kirja, jonka olemassaoloakin olin aina karhulapuissa ihmetellyt.
Hyvän ja loistavalla tavalla epäuskottavan piilon oli sekin löytänyt. Myönteistä asiassa on, että kirjan esittelemä asia on ehtinyt viidessä vuodessa vanhentua.
Ulkona tulee talvi ensilumen muodossa. Lueskelin lehdet ja sain sata ideaa, joista voisi työstää puolen vuoden blogikirjoitukset. Nyt ei tule mitään niistä mieleen.
Paitsi se, että olen törmännyt viime aikoina useissa teksteissä siteeraukseen, jossa Zhou Enlai sanoo, että on liian aikaista kommentoida Ranskan vallankumousta ja sen merkitystä siksi, että siitä on kulunut vasta parisataa vuotta. Intellektuellien lukulistalla juuri nyt välttämätöntä Desain Marxin kostoa on siis luettu hiukan esipuhetta pidemmälle, ensimmäisen luvun eka virkkeisiin.
Ehkä pitäisi pidättäytyä kommentoimasta tai jättää se Suomen johtavalle (antikommunistiselle) historiakommentaattorille Jari Tervolle.
Niin, ja paljon kohutusta erillissodasta olen sanonut kaiken oleellisen jo kolme ja puoli vuotta sitten vaikka tietysti sanoisin sen tänään hieman eri tavalla. Tuo kirjoituksenihan perustui lisurini yhteydessä vuonna 1996 kirjoitettuun, joten on mukavaa nähdä, että historioitsijoiden enemmistö on sittemmin asettautunut linjoille, vieläpä uusia huomioita tehden.
Nyt päänahkaa kutittaa ja parransänki riittäisi repimään betonia auki.
Joulukuun vuokranmaksulappu on hukassa, vaikka kaikki muut löytyvät viimeisen viiden vuoden ajalta. Sitä etsiessä löytyi vuosia lainassa ollut kirja, jonka olemassaoloakin olin aina karhulapuissa ihmetellyt.
Hyvän ja loistavalla tavalla epäuskottavan piilon oli sekin löytänyt. Myönteistä asiassa on, että kirjan esittelemä asia on ehtinyt viidessä vuodessa vanhentua.
Ulkona tulee talvi ensilumen muodossa. Lueskelin lehdet ja sain sata ideaa, joista voisi työstää puolen vuoden blogikirjoitukset. Nyt ei tule mitään niistä mieleen.
Paitsi se, että olen törmännyt viime aikoina useissa teksteissä siteeraukseen, jossa Zhou Enlai sanoo, että on liian aikaista kommentoida Ranskan vallankumousta ja sen merkitystä siksi, että siitä on kulunut vasta parisataa vuotta. Intellektuellien lukulistalla juuri nyt välttämätöntä Desain Marxin kostoa on siis luettu hiukan esipuhetta pidemmälle, ensimmäisen luvun eka virkkeisiin.
Ehkä pitäisi pidättäytyä kommentoimasta tai jättää se Suomen johtavalle (antikommunistiselle) historiakommentaattorille Jari Tervolle.
Niin, ja paljon kohutusta erillissodasta olen sanonut kaiken oleellisen jo kolme ja puoli vuotta sitten vaikka tietysti sanoisin sen tänään hieman eri tavalla. Tuo kirjoituksenihan perustui lisurini yhteydessä vuonna 1996 kirjoitettuun, joten on mukavaa nähdä, että historioitsijoiden enemmistö on sittemmin asettautunut linjoille, vieläpä uusia huomioita tehden.
keskiviikkona, marraskuuta 19, 2008
Euroopan digitaalikirjasto avautui
Euroopan digitaalikirjasto avautui tänään. Euroopan unionin jäsenmaiden kansalliskirjastot ja kulttuurilaitokset ovat lahjoittaneet yhteiseurooppalaiseen kirjastoon tähän mennessä yli kaksi miljoona teosta.
Vuoden 2010 loppuun mennessä kirjoja, karttoja, äänitteitä, valokuvia ja maalauksia, arkistodokumentteja sekä elokuvia pitäisi löytyä yli 10 miljoonaa.
EU:n tutkimuspuiteohjelmasta suunnataan vuosina 2009-10 kaikkiaan 69 miljoonaa euroa digitointiin ja digitaalikirjastojen kehittämiseen. Lisäksi Euroopan kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelmassa tuetaan noin 50 miljoonalla eurolla Euroopan kulttuurisisällön saatavuuden parantamista.
Viiden miljoonan kirjan digitoiminen Euroopan kirjastojen kokoelmista maksaa sitäkin enemmän, arviolta 225 miljoonaa euroa. Kuluihin on laskettava lisäksi käsikirjoitusten ja maalausten kaltaisten teosten digitointikustannukset.
Euroopan digitaalikirjastohankkeen (Europeanan) toteuttaminen edellyttää huomattavia investointeja kansallisilta laitoksilta, mutta toistaiseksi useimmat maat suuntaavat digitointiin vain vähäistä ja hajanaista rahoitusta. Ranskan kansallinen audiovisuaalinen arkisto on ollut kuitenkin erinomaisen aktiivinen.
Vuoden 2010 loppuun mennessä kirjoja, karttoja, äänitteitä, valokuvia ja maalauksia, arkistodokumentteja sekä elokuvia pitäisi löytyä yli 10 miljoonaa.
EU:n tutkimuspuiteohjelmasta suunnataan vuosina 2009-10 kaikkiaan 69 miljoonaa euroa digitointiin ja digitaalikirjastojen kehittämiseen. Lisäksi Euroopan kilpailukyvyn ja innovoinnin puiteohjelmassa tuetaan noin 50 miljoonalla eurolla Euroopan kulttuurisisällön saatavuuden parantamista.
Viiden miljoonan kirjan digitoiminen Euroopan kirjastojen kokoelmista maksaa sitäkin enemmän, arviolta 225 miljoonaa euroa. Kuluihin on laskettava lisäksi käsikirjoitusten ja maalausten kaltaisten teosten digitointikustannukset.
Euroopan digitaalikirjastohankkeen (Europeanan) toteuttaminen edellyttää huomattavia investointeja kansallisilta laitoksilta, mutta toistaiseksi useimmat maat suuntaavat digitointiin vain vähäistä ja hajanaista rahoitusta. Ranskan kansallinen audiovisuaalinen arkisto on ollut kuitenkin erinomaisen aktiivinen.
tiistaina, marraskuuta 18, 2008
Dokumentin ytimessä 45: HYY 140 vuotta
Viilausta ja pari puuttuvaa näytettä lisätty. Esitys siis keskiviikkona alkaen kello 17 Orionissa, Eerikinkatu 15.
Vappu Helsingissä vuonna 1917
Suomi 1917. Otteita. Esitys DigiBeta, otteita 1'.
Ylioppilaat ovat valkolakkeineen olleet pysyvä osa helsinkiläistä vapunviettoa elokuvan alkuajoista lähtien. Värikkäänä massatapahtumana vappujuhla oli elokuvantekijöiden suosima lyhytelokuvan aihe. Kuvia on sittemmin käytetty monissa Suomen elokuvan historiaa valaisevissa kooste-elokuvissa.
Leo Mechelinin hautajaiset
Suomi 1914. Tuotantoyhtiö: Finlandia Film. Filmitarkastus nro 5281: 3.2.1914, 75 m / Esitys DigiBeta, otteita 2'15''
Finlandia Film oli autonomian ajan toiseksi suurin elokuvayhtiö 49 valmistuneella filmillään. Useimmat sen elokuvista on nykyisin luonnehdittavissa uutisvälähdyksiksi tai dokumentaariluonteisiksi uutisaiheiksi. Leo Mechelinin hautajaiset olivat merkittävä kansallinen tapahtuma, sillä sen tallensivat Finlandia Filmin lisäksi myös Hjalmar V. Pohjanheimon omistama Lyyra ja ruotsalais-norjalaisessa omistuksessa ollut Pohjoismainen Biografi Komppania. Uutiskilpailun voitti Lyyra, joka ehti saada Leo Mechelinin hautajaiskuvat julkisuuteen paikallispoliisien toimittamasta sensuurista kahta päivää muita nopeammin. Vain Finlandia Filmin valmistama kuva on säilynyt.
Iso Paraati Helsingissä 16/5 1918
Suomi 1918. Bio-Filmin uudelleen vuonna 1933 liikkeelle laskema. Tuotantoyhtiö: Pohjoismainen Biografi Komppania 7 Bio-Film Oy. Tuottajat: Rasmus Hallseth & David Fernarder / PBK. 300 m. Esitys DigiBeta, otteita 4'
Vuoden 1918 filmitarkastuksen 15:sta elokuvasta peräti kahdeksan liittyy sotaan. Aktiebologet Bio-Film otti levitykseen veroalennuselokuvan alettua haltuunsa vuonna 1918 valmistuneen filmin, jonka valmistajasta ei ole varmaa tietoa. Sodan jälkeen useat ulkomaiset elokuvayhtiöt, saksalaiset UFA ja Messter-katsaus, Ruotsin Pathé Frères ja kotimaiset Lyyra tallensivat Mannerheimin ja valkoisen armeijan saapumisen Helsinkiin.
18.5.1918 tarkastettiin Maximin täydellisenä säilynyt Kenraali Mannerheim’in tulo Helsinkiin Suomen Kansalaisarmeijan kanssa 16 p:nä toukokuuta 1918. Suojeluskuntaelokuva levitti sitä myöhemmin uusin kopioin.
Toukokuun voitonparaatin ikuisti myös Lyyra otsikolla Ylipäällikkö, kenraali Mannerheimin ja nuoren voittoisan kansansotajoukon tulo Helsinkiin toukokuun 16 p:nä. Elokuvan ei tiedetä säilyneen.
Pohjoismainen Biografi Kompanian vuoden ensimmäinen elokuva kuvasi samaten 16.5. pidetyn paraatin, kuvaajana tiettävästi Frans Ekebom. Yhtiön kolmas elokuva sai nimen Ruotsalainen prikaati, missä Mannerheim kiittää ruotsalaisia. Se on toinen täydellisenä säilynyt sisällissotaan liittyvä filmi.
Iso Paraati Helsingissä 16/5 1918 –nimikettä ei filmitarkastuksen nimikkeistä löydy. On todennäköistä, että nyt nähtävä kuva on Pohjoismaisen Biografi Kompanian 1918 valmistama, sillä Lyyran elokuvia ei tiedetä säilyneen.
Kuvasarjasta erottuvat valkoisen armeijan marssi Helsinkiin, kenraali Theslöf ja pormestari J. von Haartman, jotka vastaanottavat ylipäällikön, kenraali Mannerheimin joukkojen ohimarssin Arkadian puiston kohdalla. Mannerheimin senaattikäynnin jälkeen filmi seuraa yleisöä Nikolainkirkon portailla, jonne ylioppilaat ovat muodostaneet kunniakujan. Joukkojen tarkastuksen ja upseerikuvien jälkeen ylioppilaat tervehtivät Mannerheimiä, minkä jälkeen kenraalitar Wetzer – läntisen armeijan komentaja, kenraalimajuri Martin Wetzerin vaimo – luovuttaa kunnialipun Mannerheimille. Jatkossa filmi seuraa rakuunoita, Pohjois-Pohjanmaan rykmenttiä, ruotsalaisia vapaaehtoisia eversti Hjalmarssonin johdolla, yleisöä Esplanadilla ja upseereitten tulon Runebergin patsaan kohdalla Esplanadille.
Snellmanninpäivän juhlallisuudet
Suomi 1926. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi 1926. Filmitarkastus: 13743 – S – 97 m / esitys DigiBeta, otteita 3'
Kulkue, jonka muodostavat Suomen Ylioppilaskunta, Ylioppilaskunnan Laulajat ja Akateeminen Karjala-Seura, järjestäytyy 12.5.1926 ennen puoltapäivää Vanhan Ylioppilastalon eteen. Kulkue lähtee liikkeelle klo 12.00 ja siihen liittyy ryhmä Kirkkokadulla (joko Teknillisen korkeakoulun tai Kauppakorkeakoulun ylioppilaskuntien kulkueet, jotka molemmat liittyivät kulkueeseen myöhemmin), ja kulkue saapuu Suomen Pankin eteen.
Toisessa osassa Ylioppilaskunnan Laulajat esittää "Suomen laulun" pastori Forsmanin johdolla; seuraa kolminkertainen eläköönhuuto isänmaalle ja seppelten lasku Snellmanin patsaan juurelle. Akateemisen Karjala-Seuran seppeleen laskee maisteri E. E. Kaila, niin myös Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta. Kolmannessa osassa Suomalaisuuden Liiton puolesta seppeleen laskevat tri Rafael Engelberg ja opettaja Pekka Puhakka; Ylioppilaskunnan Laulajat esittää laulun "Herää Suomi"; seuraa paluumarssi AKS:n johdolla ja samalla tervehditään Snellmanin patsasta.
Suomi-Filmin uutiskuvia 3 / 1935
Suomi 1935. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Suunnittelu: Topo Leistelä. Kuvaus: Eino Kari. VET 398 – S – 220 m / 8 min. Esitys DigiBeta, otteita 3'
Ylioppilaiden mielenosoituksia ja suomalaisuuskokouksia eduskunnan käsitellessä yliopiston kielilain muutosta 1935. Mykkänä valmistuneen katsauksen välitekstit ovat kadonneet.
Akateeminen romukasa
Suomi 1939. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaaja, teksti ja selostus: Turo Kartto. Kuvaus: Uno Pihlström. VET 1181 – S – 200 m / 6 min. Esitys DigiBeta, otteita 2'45''.
Akateeminen romukasa on talvisodan alla valmistunut Turo Karton ja Suomi-Filmin runomuotoinen ylistys akateemisen väenosan innokkaasta halusta avustaa suomalaista sotilaslentotoimintaa.
Finlandia-katsaus 100
Suomi 1949. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus: Holger Harrivirta. Kuvaus: Unto Kumpulainen, Aimo Jäderholm, Vilho Pitkämäki, Eino Itänen. Selostaja: Yrjö Haapanen. VET: 2828 – S – 240 m / 8 min. Esitys DigiBeta, otteita 1 '.
Kirjatyöntekijöiden lakon, jääpallomestaruustaistelujen, Salpausselän hiihtokilpailujen, eduskunnan hiihtopäivän ja Suomen Kulttuurirahaston lisäksi sadas Finlandia-katsaus esittelee Kalevan 100-vuotisjuhlaa Kalevalan päivänä tavalla, jossa ylioppilasnuorison edustajat saavat huomattavan kunniapaikan.
Suomen Marsalkan viimeinen matka
Suomi 1951. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Tuotannonjohto: Harry Lewing. Ohjaus: Holger Harrivirta. Käsikirjoitus: Usko Kemppi. Selostus: Sakari Kuosmanen. Leikkaus: Orvo Saarikivi, Holger Harrivirta, Harry Lewing, Yrjö Haapanen. Kuvaus: Yrjö Aaltonen, Niilo Heino, Aimo Jäderholm, Uno Pihlström, Sulo Pitkämäki, Veli Tamminen, Reino Tenkanen. VET: 3486 / 5.2.1951 - 400 m / 13'30'' min. 35mm – Esitys DigiBeta, otteita 3'
Carl Gustaf Mannerheimin elokuun 4. päivänä 1944 alkanut presidenttikausi päättyi 4.3.1946. Ennen YYA-sopimusneuvottelujen käynnistymistä vuonna 1947 marsalkka poistui uutiskameroiden silmistä puolueettomaan Sveitsiin. Toukokuun 28.vastaisena yönä 1951 välittyi kotimaahan kuoleman viesti. Rauhan ajan suurimmat uutiselokuvayhtiöt Suomi-Filmi ja Oy Filmiseppo sekä puolustusvoimain kuvaajat saivat yhdistää voimansa taltioidakseen sotamarsalkan univormuun verhotun Mannerheimin hautajaiset.
Sitä ennen Suomi-Filmin Holger Harrivirta anoi kuvaajille "lupaa saada pystyttää 1 metrin korkuiset, 1,5 metrin pituiset ja 40 cm leveät kamerakorokkeet Yliopiston kirjaston rappusille, Postitalon kukkaisistutuksen keskelle, Hietaniemen sankarihaudalle vastapäätä Suomen Marsalkan leposijaa sekä Hietaniemen koivukujan päähän". Telineet myös pystytettiin ja niiltä filmattiin ylioppilaiden saaton mittasuhteet koko maailmalle.
Pyyntö sai pontta perustelulla, joka liitti toisiinsa suruntäyteisen suurmiessaaton ja Suomi-kuvan kirkastamisen: "On huomioitava, että jo seuraavana päivänä lähetetään tapahtuma lähes kymmeneen muuhun maahan. Näin sen 'good will' -arvo maatamme kohtaan on vaikeasti rahaksi arvioitavissa."
Finlandia-katsaus 88
Suomi 1948. Tuotantoyhtiö: Finlandia-Kuva. Kuvaaja: Unto Kumpulainen. Teksti: Usko Kemppi. Selostus: Carl-Erik Creutz 2618 – S – 189 m – 6 min, ote, Esitys DigiBeta, otteita 3'
Ylioppilaat juhlivat Maamme-laulun satavuotisjuhlaa kiivaana keväänä 1948. Paasikivi oli määrännyt tykkiveneen suojaamaan presidentinlinnaa kommunistien "vallankaappaukselta" ja hetkeä myöhemmin sota-alukset vartioivat Helsingin edustaa Suomenlinnassa vietetyn Ehrensvärdin juhlinnan nimissä. Flooranpäivänä ylioppilaslippujen kunniakuja reunusti Helsingin Yliopiston kansleri Antti Tulenheimon saapumista juhlajumalanpalvelukseen. Seuraan liittyvät pian maan hallitus ja tasavallan presidentti J. K. Paasikivi, jonka HYY:n puheenjohtaja professori Erkki Laurila toivottaa tervetulleeksi. Päätapahtuman jälkeen Suurtorilla tuhatlukuiset ylioppilaat ja yleisö laulavat Maamme-laulun sotilassoittokunnan säestämänä ja osakuntalippujen tehdessä kunniaa. Juhlat jatkuivat Kumtähden kentällä, jossa oli paljastettu "vaatimaton, koruton muistomerkki".
Finlandia-katsaus 187
Suomi 1952. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus ja käsikirjoitus: Harry Lewing. Kuvaus: Uno Pihlström, Yrjö Aaltonen, Harry Lewing, Niilo Heino, Erkki Imberg, Väinö Kolhonen, Ensio Lumes, Yrjö Haapanen. VET: 4165 – 210 m / 7min. Esitys DigiBeta, otteita: 1'
Kansleri Antti Tulenheimon hautajaisissa professorit Lönnroth, Myrberg, Pipping, Linkomies, Kivimäki, Salmiala, Sipilä ja Rekola kantavat arkun ulos Helsingin vanhasta kirkosta. Omaisten surusaattue, lisäksi näemme tasavallan presidentti J.K. Paasikiven sekä Ylioppilaskunnan ja osakuntien lippukulkueen ja autosaattue.
Lippusemme kohouupi…
Suomi-Filmi 1953. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus: Harry Lewing. Käsikirjoitus ja selostus: Sampo Sovijärvi. Kuvaus: Uno Pihlström, Aimo Jäderholm, Niilo Heino, Yrjö Aaltonen. Leikkaus: Yrjö Haapanen. 280 m / 10 min. Esitys DigiBeta, otteita 2'33''.
Ylioppilaskunnan laulajien 70-vuotisjuhla katsottiin oman elokuvan arvoiseksi tapahtumaksi vuonna 1953. Suurkonsertti pidettiin Messuhallissa tasavallan presidentin Juho Kusti Paasikiven kunnioittaessa tapahtumaa korva tarkkana. Jatkot olivat veljesillan nimellä Vanhalla Ylioppilastalolla, jonne arvovieraat ja ylioppilaat marssivat lippujen alla illan pimetessä.
Itsenäisyytemme 40-v. juhlallisuudet
Suomi 1957. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus: Orvo Saarikivi. Kuvaus: Väinö Kolhonen, Matti Oksa, Niilo Heino. Teksti: Harry Lewing. Selostus: Reino Hirviseppä. Esitys DigiBeta, otteita 2'41''
Itsenäisyyden 40-vuotisjuhlia veti uusi presidentti, Urho Kekkonen. Juhlinnan muodot ylioppilaiden soihtukulkueineen ja presidentinlinnan tanssiaisineen olivat kuitenkin pysyviä traditioita.
Finlandia-katsaus 439
Suomi 1959. Tuotantoyhtiö: Finlandia-Kuva. Ohjaus: Kari Uusitalo. Käsikirjoitus: Mikko Haljoki, Kari Uusitalo. Kuvaus: Väinö Kolhonen. Äänitys: Heikki Laakkonen. Selostus: Reino Palmroth. Musiikin miksaus ja valinta: Allan Pyykkö. Levittäjä: Suomi-Filmi Oy. Esitys DigiBeta, otteita 2,41''
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta äänestää opiskelijavaaleissa. Katsaus kiinnitti katseet myös ylioppilaiden taloudelliseen valistusrynnäkköön, ns. "markka mieheltä" -keräykseen. Rahat luovutettiin Suomen Pankille (sic!) "taloudelliseen valistustyöhön". Keräys symbolisoi vakaan talouselämän ja kehityksen merkitystä.
Finlandia-katsaus 514
Suomi 1961. Tuotantoyhtiö: Finlandia-Kuva. Levittäjä: Suomi-Filmi Oy. Käsikirjoitus: Esko Helminen. Kuvaus: Väinö Kolhonen, Niilo Heino. Äänitys: Lasse Hjort. Selostaja: Reino Palmroth. Esitys DigiBeta, otteita 23''
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan Kongo-viikko 1961 oli vuosikymmenen ensimmäisiä avautumisia kansainväliseen solidaarisuuteen, mikä ei vastoin yleistä käsitystä suinkaan tapahtunut vasta vuosikymmenen radikaalilla jälkipuoliskolla. Ylioppilaat tulkittiin kansainvälistymisessään liiankin paljon maailmalle suuntautuneiksi, sillä samalla viikolla Helsingin Sanomissa julkaistussa pilapiirroksessa Kari Suomalainen irvaili partaradikaaleille opiskelijoille laulua mukaillen: "Oi bingo bango bongo, on kotimaani Kongo…"
Drink Piss Freak
Suomi 1969. Ohjaus ja kuvaus: Erik Uddström. Musiikki: Ravi Shankar, The Sikiöt. Esitys DigiBeta, otteita 2'.
Välähdyksiä Vanhan ylioppilastalon "underground-yöstä" 12.4.1969 keskellä The Sikiöt -yhtyeen primitiivista free-jamissessiota ja psykedeelistä valoshowta.
Työtä Ylioppilasteatterissa
Suomi 1961. Tuotantoyhtiö: Teekkarien elokuvakerho Montaasi. Ohjaus, suunnittelu, leikkaus: Risto Jarva. Selostusteksti: Jaakko Pakkasvirta. Selostajat: Raija Sinkkonen, Lauri Markos. Kuvaus: Pertti Maisala, Ilkka Salomaa. Kuvausapulaiset: Matti Huhtala, Heikki Kalli, Juhani Savolainen, Juhani Timgren. Erikoistehosteet: Kari Rydman. Esiintyjiä: Kai Lappalainen, Jyri Schreck. Näytteet Franz Kagkan näytelmästä "Haudanvartija", YT 1961. Laboratorio: Aarne Syväpuro Ky / Suomi-Filmi Oy. VET 11733 – S – 220 m / 8 min // 35 mm
Teknisessä Korkeakoulun elokuvakerho Montaasi perustettiin 1957. Se oli Risto Jarvan elämäkerturi Sakari Toiviaisen mukaan Suomen paras elokuvakoulu. Ateneumin kamerataiteen osasto aloitti vasta 1959. Ammattisuuntautuminen ratkesi, kun Montaasi ja Ylioppilasteatteri aloittivat yhteistyön. Montaasiin hankittiin 16 mm:n kamera ja äänilaitteet – juuri äänen mukaantulo nosti filmausharrastuksen amatööritasolta ammattilaisen piiriin.
Ylioppilasteatteri valikoitui yhteistyökumppaniksi helposti. YT:n toinen johtaja Markku Annila oli teekkari ja toinen johtaja Jaakko Pakkasvirta – tuleva elokuvaohjaaja – kirjoitti Teekkari-lehteen. Pakkasvirran sanoin YT "ei tehnyt pelkästään teatteria, vaan siinä olivat mukana musiikki ja kirjallisuus. Se oli hyvin laveasti ihmisiä aktivoiva kokoontumispaikka". YT:n ohjelmisto oli rohkeaa, kokeilevaa, jopa anarkistista ja ehdottomasti esteettisesti radikaalia, jopa taiteen vallankumousta korostava: puhuttiin tietoisuuden syventämisestä ja yhteiskunnallisten vaikutussuhteiden selvittelystä, mikä oli Suomessa uutta.
Työtä Ylioppilasteatterissa (1961) oli toinen yhteistyöelokuva, sillä Shakespeare-esitys "Hairahduksia" oli filmattu 16 mm:n kalustolla jo aiemmin. Ohjaajia olivat Juhani Savolainen ja Risto Jarva.
Työtä ylioppilasteatterissa on 8 minuutin mittainen lyhytelokuva Se sai ensimmäisen kerran jaossa olleen miljoonan "vanhan markan" valtionpalkinnon, mikä moninkertaisti Montaasin budjetin. Elokuva jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on dokumentaari Ylioppilasteatterin tiloista, ihmisistä, harjoituksista ja ilmapiiristä. Esillä ovat rooliin valmistautuvat näyttelijät Kai Lappalainen ja runoilijanakin tunnettu Jyri Schreck – Suomi-Filmin sodanaikaisen toimitusjohtajan Matti Schreckin nuorena kuollut poika. Esityksessä on Franz Kafkan näytelmä "Haudanvartija", jonka ohjasi työryhmä Pakkasvirta – Lappalainen – Schreck – Kai Savola.
Elokuva-arvioissa elokuvan ansiot myönnettiin, kokeilun tarpeellisuus ja valtionpalkinto ymmärrettiin oikeutetuiksi. Arvostelijat toivoivat samaan hengenvetoon tekijöiden kypsyvän realistiseen suuntaan, pois kokeiluista. Levitysmahdollisuudet liittyivät lähinnä ylioppilaiden kulttuurikilpailuihin. Elokuva sai – armosta kuten Toiviainen huomauttaa – kolmen vuoden veronalennusoikeus. Muuten elokuvan "arveltiin ylittävän yleisön älykkyystason eikä seuraavaa samantapaista työtä hyväksyttäisi veronalennuselokuvaksi ollenkaan". Lyhytelokuvassa tämä oli elinehto, sillä näin luokiteltu elokuva alensi pääelokuvan veroa tuolloin 5 prosenttia.
– Lähde: Sakari Toiviainen, Risto Jarva, SEA, VAPK 1983.
Lapualaismorsian – näytteitä "promorullasta"
Suomi 1967. Tuotanto: FJ-Filmi Oy, Jörn Donner Productions Oy. Tuotannonjohto: Pentti Helanne. tuottaja: Arno Carlstedt. Ohjaus: Mikko Niskanen. Käsikirjoitus: Marja-Leena Mikkola, Mikko Niskanen, Jörn Donner, Arvo Salo, Kari Franck, Seppo Aaltonen, Markku Lahtela. Kuvaus: Osmo Harkimo. Musiikki: Kaj Chydenius, Eero Ojanen. Leikkaus: Juho Gartz. Äänitys: Paul Jyrälä, Erkki Seiro, Tuomo Kattilakoski. Pääosissa: Kristiina Halkola (Liisa Alatalo), Kirsti Wallasvaara (Tenu), Aulikki Oksanen (Lulu), Pekka Laiho (Petteri), Pekka Autiovuori (Alpo), Jukka Sipilä (Nipa), Heikki Kinnunen (Hessu), Mikko Niskanen (professori), Ylioppilasteatteri: Kalle Holmberg, Kaj Chydenius, Vesa-Matti Loiri, Kaisa Korhonen, Kari Franck. Promorulla – ei tarkastettu elokuvatarkastamossa. Esitys DigiBeta, otteita 3'.
Mikko Niskasen ohjaama Lapualaismorsian (1967) kiertyi Arvo Salon kuuluisan Lapualaisoopperan ympärille. Katkelmassa on elokuvassa käyttämätöntä materiaalia ja mukana on myös 1930-luvun Lapuanliikkeen autenttista arkistofilmiä.
Kuvissa näkyy useita 1960-luvun ikoneja, mm. Vesa-Matti Loiri, Lars Svedberg, Kari Franck, Kaisa Korhonen, Pekka Laiho, Jukka Sipilä, Soila Komi, Tuula Nyman, Kristiina Halkola, Heikki Kinnunen, Kirsti Wallasvaara ja Maria Wolska. Pasifistimielenosoituksessa Markku Lahtela, vuonna 1968 vallatun Ylioppilaslehden vallankumouspäätoimittaja, polttaa sotilaspassinsa. Tapahtumaa seuraa kiinnostuneena elokuvan tuottaja Jörn Donner.
"Väkivaltaa emme tahdo, väkivaltaa emme tee. Vain heikko vaatii väkivaltaa, vain heikko tottelee".
Kyse ei ole virallisesta elokuvateattereissa pyörineestä trailerista, jollaista ei ole, vaan "promorullasta". Se sai esityksensä pari päivää ennen elokuvan ensi-iltaa erikoisyleisölle.
Vanhan valtaus
Suomi 1968. Tuotantoyhtiö: Maisala & co. Suunnittelutyöryhmä: Peter von Bagh, Elina Katainen, Timo Linnasalo, Pertti Maisala ja Sakari Toiviainen (selostus). VET 20478 – S – Esitys: Digibeta, 8'.
Vanhan valtaus on mainoksen mukaan "lentolehtiskuva". Kyse ei ole perinteisestä elokuvasta, sillä Vanhan Ylioppilastalon satavuotisjuhlat marraskuussa 1968 korvanneesta valtauksesta liikkuvaa kuvaa otettiin varsin vähän. Elokuvan autenttisuutta se ei vähennä, sillä kuvat ja äänet ovat paikan päällä tallennettuja. Vastaavalla tavalla toimittiin valmistettaessa lyhyitä uutisfilmejä Ranskassa toukokuun 1968 ylioppilasliikehdinnän aikana. Kuten elokuvakontaktin esittelyvihkonen 1970-luvun alussa lupasi, elokuva on "tästä huolimatta varmasti parhaita, haastavimpia dokumentteja suomaisen yliopistoelämän käännekohdasta".
28. marraskuuta
Suomi 1973. Tuotantoinstituutio: Elokuvaosuuskunta Palokärki. Työtyhmä: Robert Arnkil, Hannu Eerikäinen, Ari Erti, Johan Hake, Terttu Hämäläinen, Kari Karmasalo, Bo-Erik Mannerström, Heikki Ortamo, Henrik Paersch, Gunnar Petterson, Risto Salonen, Katri Siikarla, Mikko Syvänne, Ilona Tanttu. VET 21662 – S – 355 m (16 mm, 35 min) / Esitys: Digibeta, otteita 17'.
Elokuvassa käydään lyhyesti läpi korkeakoulujen hallinnonuudistustaistelun historia. Esillä ovat helsinkiläisen opiskelijaliikehdinnän tärkeimmät vaiheet mielenosoituksineen. Ylioppilastoiminnan historia liitetään osaksi vasemmistolaista aktivismia, minkä näkökulmasta esille tulevat 1970-luvun alun hengessä opiskelijaliikkeen vaatimukset ja saavutukset. Erityisenä piirteenä mainittakoon opiskelijaliikkeen ja työväenliikkeen lähentyminen.
On elo ylioppilaan…
Suomi 1947. Tuotantoyhtiö: Finlandia-Kuva. Tilaaja: Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta. Levitys: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus: Holger Harrivirta. Käsikirjoitus: Vilho Helanen. Kuvaus: Unto Kumpulainen. Selostaja: Carl-Erik Creutz. Näyttelijä: Kaarlo Halttunen (isä). Esiintyjät: Miina Sillanpää, Viljami Kalliokoski, Heikki Klemetti. VET: 2405 – S – 1300 m / Es. Digibeta 12'.
On elo ylioppilaan… on lyhytelokuva sodanjälkeisen opiskelijasukupolven asuntopulasta Helsingissä. Elokuva on tehty tukemaan Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan Domus Academica -talon rakennushanketta. Vilho Helasen käskirjoitukseen lukeutuvat hyvinkin perinteiseen tapaan suvivirsi, valkolakki ja pojan paluu kotiin: "Mikä herra minä?" ja modernin isän (Kaarlo Halttunen) määräys: "Syksyllä meet Helsinkiin". Junassa matkataan kohti pääkaupunkia, mitä seuraa ajalle tyypillinen ja totuudenmukainen ankara kämpänhaku, kuten myös tuulettautuminen nätin tytön kanssa – tosin vain unessa. Sadat ylioppilaat dallaavat katuja etsien kattoa päänsä päälle: "Kumma kylä tämä Helsinki..."
Ylioppilaselämää
Suomi 1990. Tuottaja: Ville Suhonen. Ohjaus ja leikkaus: Ville Suhonen. Käsikirjoitus ja selostus: Pekka Suhonen. Äänitys: Juha Rikka. Esitys: Digibeta 24 min.
Ylioppilaselämää on Ville Suhosen huolellisesti Helsingin yliopiston 350-vuotisjuhlan kunniaksi kokoama katsaus isänmaan toivojen kulttuurihistoriaan. Runollisuutta unohtamatta elokuva tarkastelee yliopiston sekä sen toimijoiden esiintymisistä valkokankailla 1900-luvulla myös sosiologisella silmällä.
– Koonneet ja esittelevät Ilkka Kippola ja Jari Sedergren. Videotekniikka Jarmo Nyman. Helsinki 19.11.2008
Vappu Helsingissä vuonna 1917
Suomi 1917. Otteita. Esitys DigiBeta, otteita 1'.
Ylioppilaat ovat valkolakkeineen olleet pysyvä osa helsinkiläistä vapunviettoa elokuvan alkuajoista lähtien. Värikkäänä massatapahtumana vappujuhla oli elokuvantekijöiden suosima lyhytelokuvan aihe. Kuvia on sittemmin käytetty monissa Suomen elokuvan historiaa valaisevissa kooste-elokuvissa.
Leo Mechelinin hautajaiset
Suomi 1914. Tuotantoyhtiö: Finlandia Film. Filmitarkastus nro 5281: 3.2.1914, 75 m / Esitys DigiBeta, otteita 2'15''
Finlandia Film oli autonomian ajan toiseksi suurin elokuvayhtiö 49 valmistuneella filmillään. Useimmat sen elokuvista on nykyisin luonnehdittavissa uutisvälähdyksiksi tai dokumentaariluonteisiksi uutisaiheiksi. Leo Mechelinin hautajaiset olivat merkittävä kansallinen tapahtuma, sillä sen tallensivat Finlandia Filmin lisäksi myös Hjalmar V. Pohjanheimon omistama Lyyra ja ruotsalais-norjalaisessa omistuksessa ollut Pohjoismainen Biografi Komppania. Uutiskilpailun voitti Lyyra, joka ehti saada Leo Mechelinin hautajaiskuvat julkisuuteen paikallispoliisien toimittamasta sensuurista kahta päivää muita nopeammin. Vain Finlandia Filmin valmistama kuva on säilynyt.
Iso Paraati Helsingissä 16/5 1918
Suomi 1918. Bio-Filmin uudelleen vuonna 1933 liikkeelle laskema. Tuotantoyhtiö: Pohjoismainen Biografi Komppania 7 Bio-Film Oy. Tuottajat: Rasmus Hallseth & David Fernarder / PBK. 300 m. Esitys DigiBeta, otteita 4'
Vuoden 1918 filmitarkastuksen 15:sta elokuvasta peräti kahdeksan liittyy sotaan. Aktiebologet Bio-Film otti levitykseen veroalennuselokuvan alettua haltuunsa vuonna 1918 valmistuneen filmin, jonka valmistajasta ei ole varmaa tietoa. Sodan jälkeen useat ulkomaiset elokuvayhtiöt, saksalaiset UFA ja Messter-katsaus, Ruotsin Pathé Frères ja kotimaiset Lyyra tallensivat Mannerheimin ja valkoisen armeijan saapumisen Helsinkiin.
18.5.1918 tarkastettiin Maximin täydellisenä säilynyt Kenraali Mannerheim’in tulo Helsinkiin Suomen Kansalaisarmeijan kanssa 16 p:nä toukokuuta 1918. Suojeluskuntaelokuva levitti sitä myöhemmin uusin kopioin.
Toukokuun voitonparaatin ikuisti myös Lyyra otsikolla Ylipäällikkö, kenraali Mannerheimin ja nuoren voittoisan kansansotajoukon tulo Helsinkiin toukokuun 16 p:nä. Elokuvan ei tiedetä säilyneen.
Pohjoismainen Biografi Kompanian vuoden ensimmäinen elokuva kuvasi samaten 16.5. pidetyn paraatin, kuvaajana tiettävästi Frans Ekebom. Yhtiön kolmas elokuva sai nimen Ruotsalainen prikaati, missä Mannerheim kiittää ruotsalaisia. Se on toinen täydellisenä säilynyt sisällissotaan liittyvä filmi.
Iso Paraati Helsingissä 16/5 1918 –nimikettä ei filmitarkastuksen nimikkeistä löydy. On todennäköistä, että nyt nähtävä kuva on Pohjoismaisen Biografi Kompanian 1918 valmistama, sillä Lyyran elokuvia ei tiedetä säilyneen.
Kuvasarjasta erottuvat valkoisen armeijan marssi Helsinkiin, kenraali Theslöf ja pormestari J. von Haartman, jotka vastaanottavat ylipäällikön, kenraali Mannerheimin joukkojen ohimarssin Arkadian puiston kohdalla. Mannerheimin senaattikäynnin jälkeen filmi seuraa yleisöä Nikolainkirkon portailla, jonne ylioppilaat ovat muodostaneet kunniakujan. Joukkojen tarkastuksen ja upseerikuvien jälkeen ylioppilaat tervehtivät Mannerheimiä, minkä jälkeen kenraalitar Wetzer – läntisen armeijan komentaja, kenraalimajuri Martin Wetzerin vaimo – luovuttaa kunnialipun Mannerheimille. Jatkossa filmi seuraa rakuunoita, Pohjois-Pohjanmaan rykmenttiä, ruotsalaisia vapaaehtoisia eversti Hjalmarssonin johdolla, yleisöä Esplanadilla ja upseereitten tulon Runebergin patsaan kohdalla Esplanadille.
Snellmanninpäivän juhlallisuudet
Suomi 1926. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi 1926. Filmitarkastus: 13743 – S – 97 m / esitys DigiBeta, otteita 3'
Kulkue, jonka muodostavat Suomen Ylioppilaskunta, Ylioppilaskunnan Laulajat ja Akateeminen Karjala-Seura, järjestäytyy 12.5.1926 ennen puoltapäivää Vanhan Ylioppilastalon eteen. Kulkue lähtee liikkeelle klo 12.00 ja siihen liittyy ryhmä Kirkkokadulla (joko Teknillisen korkeakoulun tai Kauppakorkeakoulun ylioppilaskuntien kulkueet, jotka molemmat liittyivät kulkueeseen myöhemmin), ja kulkue saapuu Suomen Pankin eteen.
Toisessa osassa Ylioppilaskunnan Laulajat esittää "Suomen laulun" pastori Forsmanin johdolla; seuraa kolminkertainen eläköönhuuto isänmaalle ja seppelten lasku Snellmanin patsaan juurelle. Akateemisen Karjala-Seuran seppeleen laskee maisteri E. E. Kaila, niin myös Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta. Kolmannessa osassa Suomalaisuuden Liiton puolesta seppeleen laskevat tri Rafael Engelberg ja opettaja Pekka Puhakka; Ylioppilaskunnan Laulajat esittää laulun "Herää Suomi"; seuraa paluumarssi AKS:n johdolla ja samalla tervehditään Snellmanin patsasta.
Suomi-Filmin uutiskuvia 3 / 1935
Suomi 1935. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Suunnittelu: Topo Leistelä. Kuvaus: Eino Kari. VET 398 – S – 220 m / 8 min. Esitys DigiBeta, otteita 3'
Ylioppilaiden mielenosoituksia ja suomalaisuuskokouksia eduskunnan käsitellessä yliopiston kielilain muutosta 1935. Mykkänä valmistuneen katsauksen välitekstit ovat kadonneet.
Akateeminen romukasa
Suomi 1939. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaaja, teksti ja selostus: Turo Kartto. Kuvaus: Uno Pihlström. VET 1181 – S – 200 m / 6 min. Esitys DigiBeta, otteita 2'45''.
Akateeminen romukasa on talvisodan alla valmistunut Turo Karton ja Suomi-Filmin runomuotoinen ylistys akateemisen väenosan innokkaasta halusta avustaa suomalaista sotilaslentotoimintaa.
Finlandia-katsaus 100
Suomi 1949. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus: Holger Harrivirta. Kuvaus: Unto Kumpulainen, Aimo Jäderholm, Vilho Pitkämäki, Eino Itänen. Selostaja: Yrjö Haapanen. VET: 2828 – S – 240 m / 8 min. Esitys DigiBeta, otteita 1 '.
Kirjatyöntekijöiden lakon, jääpallomestaruustaistelujen, Salpausselän hiihtokilpailujen, eduskunnan hiihtopäivän ja Suomen Kulttuurirahaston lisäksi sadas Finlandia-katsaus esittelee Kalevan 100-vuotisjuhlaa Kalevalan päivänä tavalla, jossa ylioppilasnuorison edustajat saavat huomattavan kunniapaikan.
Suomen Marsalkan viimeinen matka
Suomi 1951. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Tuotannonjohto: Harry Lewing. Ohjaus: Holger Harrivirta. Käsikirjoitus: Usko Kemppi. Selostus: Sakari Kuosmanen. Leikkaus: Orvo Saarikivi, Holger Harrivirta, Harry Lewing, Yrjö Haapanen. Kuvaus: Yrjö Aaltonen, Niilo Heino, Aimo Jäderholm, Uno Pihlström, Sulo Pitkämäki, Veli Tamminen, Reino Tenkanen. VET: 3486 / 5.2.1951 - 400 m / 13'30'' min. 35mm – Esitys DigiBeta, otteita 3'
Carl Gustaf Mannerheimin elokuun 4. päivänä 1944 alkanut presidenttikausi päättyi 4.3.1946. Ennen YYA-sopimusneuvottelujen käynnistymistä vuonna 1947 marsalkka poistui uutiskameroiden silmistä puolueettomaan Sveitsiin. Toukokuun 28.vastaisena yönä 1951 välittyi kotimaahan kuoleman viesti. Rauhan ajan suurimmat uutiselokuvayhtiöt Suomi-Filmi ja Oy Filmiseppo sekä puolustusvoimain kuvaajat saivat yhdistää voimansa taltioidakseen sotamarsalkan univormuun verhotun Mannerheimin hautajaiset.
Sitä ennen Suomi-Filmin Holger Harrivirta anoi kuvaajille "lupaa saada pystyttää 1 metrin korkuiset, 1,5 metrin pituiset ja 40 cm leveät kamerakorokkeet Yliopiston kirjaston rappusille, Postitalon kukkaisistutuksen keskelle, Hietaniemen sankarihaudalle vastapäätä Suomen Marsalkan leposijaa sekä Hietaniemen koivukujan päähän". Telineet myös pystytettiin ja niiltä filmattiin ylioppilaiden saaton mittasuhteet koko maailmalle.
Pyyntö sai pontta perustelulla, joka liitti toisiinsa suruntäyteisen suurmiessaaton ja Suomi-kuvan kirkastamisen: "On huomioitava, että jo seuraavana päivänä lähetetään tapahtuma lähes kymmeneen muuhun maahan. Näin sen 'good will' -arvo maatamme kohtaan on vaikeasti rahaksi arvioitavissa."
Finlandia-katsaus 88
Suomi 1948. Tuotantoyhtiö: Finlandia-Kuva. Kuvaaja: Unto Kumpulainen. Teksti: Usko Kemppi. Selostus: Carl-Erik Creutz 2618 – S – 189 m – 6 min, ote, Esitys DigiBeta, otteita 3'
Ylioppilaat juhlivat Maamme-laulun satavuotisjuhlaa kiivaana keväänä 1948. Paasikivi oli määrännyt tykkiveneen suojaamaan presidentinlinnaa kommunistien "vallankaappaukselta" ja hetkeä myöhemmin sota-alukset vartioivat Helsingin edustaa Suomenlinnassa vietetyn Ehrensvärdin juhlinnan nimissä. Flooranpäivänä ylioppilaslippujen kunniakuja reunusti Helsingin Yliopiston kansleri Antti Tulenheimon saapumista juhlajumalanpalvelukseen. Seuraan liittyvät pian maan hallitus ja tasavallan presidentti J. K. Paasikivi, jonka HYY:n puheenjohtaja professori Erkki Laurila toivottaa tervetulleeksi. Päätapahtuman jälkeen Suurtorilla tuhatlukuiset ylioppilaat ja yleisö laulavat Maamme-laulun sotilassoittokunnan säestämänä ja osakuntalippujen tehdessä kunniaa. Juhlat jatkuivat Kumtähden kentällä, jossa oli paljastettu "vaatimaton, koruton muistomerkki".
Finlandia-katsaus 187
Suomi 1952. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus ja käsikirjoitus: Harry Lewing. Kuvaus: Uno Pihlström, Yrjö Aaltonen, Harry Lewing, Niilo Heino, Erkki Imberg, Väinö Kolhonen, Ensio Lumes, Yrjö Haapanen. VET: 4165 – 210 m / 7min. Esitys DigiBeta, otteita: 1'
Kansleri Antti Tulenheimon hautajaisissa professorit Lönnroth, Myrberg, Pipping, Linkomies, Kivimäki, Salmiala, Sipilä ja Rekola kantavat arkun ulos Helsingin vanhasta kirkosta. Omaisten surusaattue, lisäksi näemme tasavallan presidentti J.K. Paasikiven sekä Ylioppilaskunnan ja osakuntien lippukulkueen ja autosaattue.
Lippusemme kohouupi…
Suomi-Filmi 1953. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus: Harry Lewing. Käsikirjoitus ja selostus: Sampo Sovijärvi. Kuvaus: Uno Pihlström, Aimo Jäderholm, Niilo Heino, Yrjö Aaltonen. Leikkaus: Yrjö Haapanen. 280 m / 10 min. Esitys DigiBeta, otteita 2'33''.
Ylioppilaskunnan laulajien 70-vuotisjuhla katsottiin oman elokuvan arvoiseksi tapahtumaksi vuonna 1953. Suurkonsertti pidettiin Messuhallissa tasavallan presidentin Juho Kusti Paasikiven kunnioittaessa tapahtumaa korva tarkkana. Jatkot olivat veljesillan nimellä Vanhalla Ylioppilastalolla, jonne arvovieraat ja ylioppilaat marssivat lippujen alla illan pimetessä.
Itsenäisyytemme 40-v. juhlallisuudet
Suomi 1957. Tuotantoyhtiö: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus: Orvo Saarikivi. Kuvaus: Väinö Kolhonen, Matti Oksa, Niilo Heino. Teksti: Harry Lewing. Selostus: Reino Hirviseppä. Esitys DigiBeta, otteita 2'41''
Itsenäisyyden 40-vuotisjuhlia veti uusi presidentti, Urho Kekkonen. Juhlinnan muodot ylioppilaiden soihtukulkueineen ja presidentinlinnan tanssiaisineen olivat kuitenkin pysyviä traditioita.
Finlandia-katsaus 439
Suomi 1959. Tuotantoyhtiö: Finlandia-Kuva. Ohjaus: Kari Uusitalo. Käsikirjoitus: Mikko Haljoki, Kari Uusitalo. Kuvaus: Väinö Kolhonen. Äänitys: Heikki Laakkonen. Selostus: Reino Palmroth. Musiikin miksaus ja valinta: Allan Pyykkö. Levittäjä: Suomi-Filmi Oy. Esitys DigiBeta, otteita 2,41''
Helsingin yliopiston ylioppilaskunta äänestää opiskelijavaaleissa. Katsaus kiinnitti katseet myös ylioppilaiden taloudelliseen valistusrynnäkköön, ns. "markka mieheltä" -keräykseen. Rahat luovutettiin Suomen Pankille (sic!) "taloudelliseen valistustyöhön". Keräys symbolisoi vakaan talouselämän ja kehityksen merkitystä.
Finlandia-katsaus 514
Suomi 1961. Tuotantoyhtiö: Finlandia-Kuva. Levittäjä: Suomi-Filmi Oy. Käsikirjoitus: Esko Helminen. Kuvaus: Väinö Kolhonen, Niilo Heino. Äänitys: Lasse Hjort. Selostaja: Reino Palmroth. Esitys DigiBeta, otteita 23''
Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan Kongo-viikko 1961 oli vuosikymmenen ensimmäisiä avautumisia kansainväliseen solidaarisuuteen, mikä ei vastoin yleistä käsitystä suinkaan tapahtunut vasta vuosikymmenen radikaalilla jälkipuoliskolla. Ylioppilaat tulkittiin kansainvälistymisessään liiankin paljon maailmalle suuntautuneiksi, sillä samalla viikolla Helsingin Sanomissa julkaistussa pilapiirroksessa Kari Suomalainen irvaili partaradikaaleille opiskelijoille laulua mukaillen: "Oi bingo bango bongo, on kotimaani Kongo…"
Drink Piss Freak
Suomi 1969. Ohjaus ja kuvaus: Erik Uddström. Musiikki: Ravi Shankar, The Sikiöt. Esitys DigiBeta, otteita 2'.
Välähdyksiä Vanhan ylioppilastalon "underground-yöstä" 12.4.1969 keskellä The Sikiöt -yhtyeen primitiivista free-jamissessiota ja psykedeelistä valoshowta.
Työtä Ylioppilasteatterissa
Suomi 1961. Tuotantoyhtiö: Teekkarien elokuvakerho Montaasi. Ohjaus, suunnittelu, leikkaus: Risto Jarva. Selostusteksti: Jaakko Pakkasvirta. Selostajat: Raija Sinkkonen, Lauri Markos. Kuvaus: Pertti Maisala, Ilkka Salomaa. Kuvausapulaiset: Matti Huhtala, Heikki Kalli, Juhani Savolainen, Juhani Timgren. Erikoistehosteet: Kari Rydman. Esiintyjiä: Kai Lappalainen, Jyri Schreck. Näytteet Franz Kagkan näytelmästä "Haudanvartija", YT 1961. Laboratorio: Aarne Syväpuro Ky / Suomi-Filmi Oy. VET 11733 – S – 220 m / 8 min // 35 mm
Teknisessä Korkeakoulun elokuvakerho Montaasi perustettiin 1957. Se oli Risto Jarvan elämäkerturi Sakari Toiviaisen mukaan Suomen paras elokuvakoulu. Ateneumin kamerataiteen osasto aloitti vasta 1959. Ammattisuuntautuminen ratkesi, kun Montaasi ja Ylioppilasteatteri aloittivat yhteistyön. Montaasiin hankittiin 16 mm:n kamera ja äänilaitteet – juuri äänen mukaantulo nosti filmausharrastuksen amatööritasolta ammattilaisen piiriin.
Ylioppilasteatteri valikoitui yhteistyökumppaniksi helposti. YT:n toinen johtaja Markku Annila oli teekkari ja toinen johtaja Jaakko Pakkasvirta – tuleva elokuvaohjaaja – kirjoitti Teekkari-lehteen. Pakkasvirran sanoin YT "ei tehnyt pelkästään teatteria, vaan siinä olivat mukana musiikki ja kirjallisuus. Se oli hyvin laveasti ihmisiä aktivoiva kokoontumispaikka". YT:n ohjelmisto oli rohkeaa, kokeilevaa, jopa anarkistista ja ehdottomasti esteettisesti radikaalia, jopa taiteen vallankumousta korostava: puhuttiin tietoisuuden syventämisestä ja yhteiskunnallisten vaikutussuhteiden selvittelystä, mikä oli Suomessa uutta.
Työtä Ylioppilasteatterissa (1961) oli toinen yhteistyöelokuva, sillä Shakespeare-esitys "Hairahduksia" oli filmattu 16 mm:n kalustolla jo aiemmin. Ohjaajia olivat Juhani Savolainen ja Risto Jarva.
Työtä ylioppilasteatterissa on 8 minuutin mittainen lyhytelokuva Se sai ensimmäisen kerran jaossa olleen miljoonan "vanhan markan" valtionpalkinnon, mikä moninkertaisti Montaasin budjetin. Elokuva jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on dokumentaari Ylioppilasteatterin tiloista, ihmisistä, harjoituksista ja ilmapiiristä. Esillä ovat rooliin valmistautuvat näyttelijät Kai Lappalainen ja runoilijanakin tunnettu Jyri Schreck – Suomi-Filmin sodanaikaisen toimitusjohtajan Matti Schreckin nuorena kuollut poika. Esityksessä on Franz Kafkan näytelmä "Haudanvartija", jonka ohjasi työryhmä Pakkasvirta – Lappalainen – Schreck – Kai Savola.
Elokuva-arvioissa elokuvan ansiot myönnettiin, kokeilun tarpeellisuus ja valtionpalkinto ymmärrettiin oikeutetuiksi. Arvostelijat toivoivat samaan hengenvetoon tekijöiden kypsyvän realistiseen suuntaan, pois kokeiluista. Levitysmahdollisuudet liittyivät lähinnä ylioppilaiden kulttuurikilpailuihin. Elokuva sai – armosta kuten Toiviainen huomauttaa – kolmen vuoden veronalennusoikeus. Muuten elokuvan "arveltiin ylittävän yleisön älykkyystason eikä seuraavaa samantapaista työtä hyväksyttäisi veronalennuselokuvaksi ollenkaan". Lyhytelokuvassa tämä oli elinehto, sillä näin luokiteltu elokuva alensi pääelokuvan veroa tuolloin 5 prosenttia.
– Lähde: Sakari Toiviainen, Risto Jarva, SEA, VAPK 1983.
Lapualaismorsian – näytteitä "promorullasta"
Suomi 1967. Tuotanto: FJ-Filmi Oy, Jörn Donner Productions Oy. Tuotannonjohto: Pentti Helanne. tuottaja: Arno Carlstedt. Ohjaus: Mikko Niskanen. Käsikirjoitus: Marja-Leena Mikkola, Mikko Niskanen, Jörn Donner, Arvo Salo, Kari Franck, Seppo Aaltonen, Markku Lahtela. Kuvaus: Osmo Harkimo. Musiikki: Kaj Chydenius, Eero Ojanen. Leikkaus: Juho Gartz. Äänitys: Paul Jyrälä, Erkki Seiro, Tuomo Kattilakoski. Pääosissa: Kristiina Halkola (Liisa Alatalo), Kirsti Wallasvaara (Tenu), Aulikki Oksanen (Lulu), Pekka Laiho (Petteri), Pekka Autiovuori (Alpo), Jukka Sipilä (Nipa), Heikki Kinnunen (Hessu), Mikko Niskanen (professori), Ylioppilasteatteri: Kalle Holmberg, Kaj Chydenius, Vesa-Matti Loiri, Kaisa Korhonen, Kari Franck. Promorulla – ei tarkastettu elokuvatarkastamossa. Esitys DigiBeta, otteita 3'.
Mikko Niskasen ohjaama Lapualaismorsian (1967) kiertyi Arvo Salon kuuluisan Lapualaisoopperan ympärille. Katkelmassa on elokuvassa käyttämätöntä materiaalia ja mukana on myös 1930-luvun Lapuanliikkeen autenttista arkistofilmiä.
Kuvissa näkyy useita 1960-luvun ikoneja, mm. Vesa-Matti Loiri, Lars Svedberg, Kari Franck, Kaisa Korhonen, Pekka Laiho, Jukka Sipilä, Soila Komi, Tuula Nyman, Kristiina Halkola, Heikki Kinnunen, Kirsti Wallasvaara ja Maria Wolska. Pasifistimielenosoituksessa Markku Lahtela, vuonna 1968 vallatun Ylioppilaslehden vallankumouspäätoimittaja, polttaa sotilaspassinsa. Tapahtumaa seuraa kiinnostuneena elokuvan tuottaja Jörn Donner.
"Väkivaltaa emme tahdo, väkivaltaa emme tee. Vain heikko vaatii väkivaltaa, vain heikko tottelee".
Kyse ei ole virallisesta elokuvateattereissa pyörineestä trailerista, jollaista ei ole, vaan "promorullasta". Se sai esityksensä pari päivää ennen elokuvan ensi-iltaa erikoisyleisölle.
Vanhan valtaus
Suomi 1968. Tuotantoyhtiö: Maisala & co. Suunnittelutyöryhmä: Peter von Bagh, Elina Katainen, Timo Linnasalo, Pertti Maisala ja Sakari Toiviainen (selostus). VET 20478 – S – Esitys: Digibeta, 8'.
Vanhan valtaus on mainoksen mukaan "lentolehtiskuva". Kyse ei ole perinteisestä elokuvasta, sillä Vanhan Ylioppilastalon satavuotisjuhlat marraskuussa 1968 korvanneesta valtauksesta liikkuvaa kuvaa otettiin varsin vähän. Elokuvan autenttisuutta se ei vähennä, sillä kuvat ja äänet ovat paikan päällä tallennettuja. Vastaavalla tavalla toimittiin valmistettaessa lyhyitä uutisfilmejä Ranskassa toukokuun 1968 ylioppilasliikehdinnän aikana. Kuten elokuvakontaktin esittelyvihkonen 1970-luvun alussa lupasi, elokuva on "tästä huolimatta varmasti parhaita, haastavimpia dokumentteja suomaisen yliopistoelämän käännekohdasta".
28. marraskuuta
Suomi 1973. Tuotantoinstituutio: Elokuvaosuuskunta Palokärki. Työtyhmä: Robert Arnkil, Hannu Eerikäinen, Ari Erti, Johan Hake, Terttu Hämäläinen, Kari Karmasalo, Bo-Erik Mannerström, Heikki Ortamo, Henrik Paersch, Gunnar Petterson, Risto Salonen, Katri Siikarla, Mikko Syvänne, Ilona Tanttu. VET 21662 – S – 355 m (16 mm, 35 min) / Esitys: Digibeta, otteita 17'.
Elokuvassa käydään lyhyesti läpi korkeakoulujen hallinnonuudistustaistelun historia. Esillä ovat helsinkiläisen opiskelijaliikehdinnän tärkeimmät vaiheet mielenosoituksineen. Ylioppilastoiminnan historia liitetään osaksi vasemmistolaista aktivismia, minkä näkökulmasta esille tulevat 1970-luvun alun hengessä opiskelijaliikkeen vaatimukset ja saavutukset. Erityisenä piirteenä mainittakoon opiskelijaliikkeen ja työväenliikkeen lähentyminen.
On elo ylioppilaan…
Suomi 1947. Tuotantoyhtiö: Finlandia-Kuva. Tilaaja: Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta. Levitys: Suomi-Filmi Oy. Ohjaus: Holger Harrivirta. Käsikirjoitus: Vilho Helanen. Kuvaus: Unto Kumpulainen. Selostaja: Carl-Erik Creutz. Näyttelijä: Kaarlo Halttunen (isä). Esiintyjät: Miina Sillanpää, Viljami Kalliokoski, Heikki Klemetti. VET: 2405 – S – 1300 m / Es. Digibeta 12'.
On elo ylioppilaan… on lyhytelokuva sodanjälkeisen opiskelijasukupolven asuntopulasta Helsingissä. Elokuva on tehty tukemaan Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan Domus Academica -talon rakennushanketta. Vilho Helasen käskirjoitukseen lukeutuvat hyvinkin perinteiseen tapaan suvivirsi, valkolakki ja pojan paluu kotiin: "Mikä herra minä?" ja modernin isän (Kaarlo Halttunen) määräys: "Syksyllä meet Helsinkiin". Junassa matkataan kohti pääkaupunkia, mitä seuraa ajalle tyypillinen ja totuudenmukainen ankara kämpänhaku, kuten myös tuulettautuminen nätin tytön kanssa – tosin vain unessa. Sadat ylioppilaat dallaavat katuja etsien kattoa päänsä päälle: "Kumma kylä tämä Helsinki..."
Ylioppilaselämää
Suomi 1990. Tuottaja: Ville Suhonen. Ohjaus ja leikkaus: Ville Suhonen. Käsikirjoitus ja selostus: Pekka Suhonen. Äänitys: Juha Rikka. Esitys: Digibeta 24 min.
Ylioppilaselämää on Ville Suhosen huolellisesti Helsingin yliopiston 350-vuotisjuhlan kunniaksi kokoama katsaus isänmaan toivojen kulttuurihistoriaan. Runollisuutta unohtamatta elokuva tarkastelee yliopiston sekä sen toimijoiden esiintymisistä valkokankailla 1900-luvulla myös sosiologisella silmällä.
– Koonneet ja esittelevät Ilkka Kippola ja Jari Sedergren. Videotekniikka Jarmo Nyman. Helsinki 19.11.2008
lauantaina, marraskuuta 15, 2008
Agitointia! Toimintaa!
Päivän kirjoitus koostuu kahdesta tapahtumamainoksesta. Kirjamessujen jälkeen lukulattialla löhönnyt teos on kesken, mutta valaistusta saa tänään pidettävästä tilaisuudesta. Samaan aikaan toisaalla avautuu mainioita mahdollisuuksia elokuvaankin. Viisautta, vapautta ja villiä menoa siis luvassa lauantaiksi.
"Taloustieteilijä, professori Meghnad Desai (London School of Economics) esitelmöi Vanhalla ylioppilastalolla lauantaina 15.11. kello 13-15.
Esitelmä perustuu Desain vastikään suomeksi ilmestyneeseen teokseen Marxin kosto (Gaudeamus 2008). Marxin kosto on valaiseva katsaus kapitalismin historiaan Adam Smithin ajasta tähän päivään. Se kuvaa kehityskulkua, jossa markkinasuhteet ovat vallanneet koko maailman ja tunkeutuneet myös sosiaalisiin suhteisiin. Se auttaa ymmärtämään, miksi maailmantalous on globaalistunut ja miksi Marx on edelleen ajankohtainen.
Desai hyökkää teoksessaan perinteisiä Marx-tulkintoja vastaan. Hänen mukaansa Marx ei kannattanut tuotantovälineiden kansallistamista eikä markkinoiden korvaamista keskusjohtoisella suunnittelulla. Marx puhui vapaakaupan puolesta ja suojatulleja vastaan. Epäonnekseen Marxista kuitenkin tehtiin eräänlainen neuvostokommunismin älyllinen takuumies.
Desai sijoittaa nykyisen finanssikriisin ja taantuman taloustieteellisen ajattelun yhteyteen - marxilaisuudesta monetarismiin. Ratkeaako kriisi itsestään kapitalismin uudistamisen avulla, vai onko kriisi vielä ankarampi, kuten monet marxistit ovat haaveilleet?
Desaita kommentoivat mm. tutkijat Juhana Vartiainen (Konjunkturinstitutet, Tukholma) ja Hanna Kuusela (Goldsmiths, University of London).
Tilaisuus on englanninkielinen.
Järjestäjät: Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitos, Palkansaajien tutkimuslaitos ja Gaudeamus."
***
Kava Kansallinen audiovisuaalinen arkisto on tänään myös aktiivinen Avanto:
14.00 · GUY DEBORD -SEMINAARI
17.00 · Guy Debord: LA SOCIÉTÉ DU SPECTACLE
18.45 · Guy Debord: WE TURN IN THE NIGHT, CONSUMED BY FIRE
Siteeraan Mika Taanilaa: "L'Internationale situationniste (Kansainväliset situationistit) oli vuosina 1957-72 vaikuttanut (risti)riitainen avantgarderyhmä, jonka on sanottu olleen yksi tärkeimmistä sysäyksistä kevään 1968 tapahtumille Pariisissa.
Guy Debord (1931-1994) oli situationistien kiistaton johtohahmo ja tunnetuin teoreetikko. Hän kirjoitti liikkeen keskeisen opuksen Spektaakkelin yhteiskunta (1967, suom. 2005). Sen kritiikki perustui Debordin teoriaan spektaakkeliyhteiskunnasta, joka vieroittaa ihmiset itsestään ja todellisesta elämästä.
Debord ehti muiden aktiviteettiensa ohella tehdä kuusi hämmästyttävän monisyistä elokuvaa, jotka ovat aiemmin olleet harvoin nähtävillä kotimaassaankaan. Debordin ystävä, tuottaja Gérard Lebovici murhattiin epäselvissä olosuhteissa 1984, jonka jälkeen Debord veti kaikki elokuvansa pois levityksestä. Nyt niistä on vuosien odotuksen jälkeen nähtävillä uudet 35 mm:n filmikopiot."
"Taloustieteilijä, professori Meghnad Desai (London School of Economics) esitelmöi Vanhalla ylioppilastalolla lauantaina 15.11. kello 13-15.
Esitelmä perustuu Desain vastikään suomeksi ilmestyneeseen teokseen Marxin kosto (Gaudeamus 2008). Marxin kosto on valaiseva katsaus kapitalismin historiaan Adam Smithin ajasta tähän päivään. Se kuvaa kehityskulkua, jossa markkinasuhteet ovat vallanneet koko maailman ja tunkeutuneet myös sosiaalisiin suhteisiin. Se auttaa ymmärtämään, miksi maailmantalous on globaalistunut ja miksi Marx on edelleen ajankohtainen.
Desai hyökkää teoksessaan perinteisiä Marx-tulkintoja vastaan. Hänen mukaansa Marx ei kannattanut tuotantovälineiden kansallistamista eikä markkinoiden korvaamista keskusjohtoisella suunnittelulla. Marx puhui vapaakaupan puolesta ja suojatulleja vastaan. Epäonnekseen Marxista kuitenkin tehtiin eräänlainen neuvostokommunismin älyllinen takuumies.
Desai sijoittaa nykyisen finanssikriisin ja taantuman taloustieteellisen ajattelun yhteyteen - marxilaisuudesta monetarismiin. Ratkeaako kriisi itsestään kapitalismin uudistamisen avulla, vai onko kriisi vielä ankarampi, kuten monet marxistit ovat haaveilleet?
Desaita kommentoivat mm. tutkijat Juhana Vartiainen (Konjunkturinstitutet, Tukholma) ja Hanna Kuusela (Goldsmiths, University of London).
Tilaisuus on englanninkielinen.
Järjestäjät: Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin laitos, Palkansaajien tutkimuslaitos ja Gaudeamus."
***
Kava Kansallinen audiovisuaalinen arkisto on tänään myös aktiivinen Avanto:
14.00 · GUY DEBORD -SEMINAARI
17.00 · Guy Debord: LA SOCIÉTÉ DU SPECTACLE
18.45 · Guy Debord: WE TURN IN THE NIGHT, CONSUMED BY FIRE
Siteeraan Mika Taanilaa: "L'Internationale situationniste (Kansainväliset situationistit) oli vuosina 1957-72 vaikuttanut (risti)riitainen avantgarderyhmä, jonka on sanottu olleen yksi tärkeimmistä sysäyksistä kevään 1968 tapahtumille Pariisissa.
Guy Debord (1931-1994) oli situationistien kiistaton johtohahmo ja tunnetuin teoreetikko. Hän kirjoitti liikkeen keskeisen opuksen Spektaakkelin yhteiskunta (1967, suom. 2005). Sen kritiikki perustui Debordin teoriaan spektaakkeliyhteiskunnasta, joka vieroittaa ihmiset itsestään ja todellisesta elämästä.
Debord ehti muiden aktiviteettiensa ohella tehdä kuusi hämmästyttävän monisyistä elokuvaa, jotka ovat aiemmin olleet harvoin nähtävillä kotimaassaankaan. Debordin ystävä, tuottaja Gérard Lebovici murhattiin epäselvissä olosuhteissa 1984, jonka jälkeen Debord veti kaikki elokuvansa pois levityksestä. Nyt niistä on vuosien odotuksen jälkeen nähtävillä uudet 35 mm:n filmikopiot."
perjantaina, marraskuuta 14, 2008
Mielielokuviani
Kemppinen oli listannut elokuvia ja siitä sain idean tehdä vihdoinkin oman listani. Näitä on varmasti satoja kertoja minulta kysytty, mutta olen yleensä kieltäytynyt mainitsemasta enempää kuin nuo kaksi ensimmäistä. Tietysti näistä puuttuu vaikka mitä, mutta nämä nyt tulivat mieleen...
Akira Kurosawa: Nora inu (Kulkukoira)
Paolo Taviani: La Notte di San Lorenzo
Vittorio DeSica: The Garden of Finzi Contini
Orson Welles: Touch Of Evil
Otto Preminger: Laura
Robert Altman: McCabe and Mrs Miller
Michael Curtiz: Mildred Pierce
Ang Lee: Ice Storm
Bernardo Bertolucci: 1900
Fons Rademakers: Max Havelaar of de koffieveilingen der Nederlandsche handelsmaatschappij
Andzej Wajda: Popiol i Diament/ Ashes and Diamonds
Jean-Pierre Melville: Le Cercle Rouge
David Cronenberg: Videodrome
Stuart Rosenberg: Cool Hand Luke
Youssef Chahine : Bal el hadib (Cairo Station)
Roman Polanski: Chinatown
Sam Peckinpah: The Wild Bunch
Charles Vidor: Gilda
Marguerite Duras: India Song
Alex Cox: Repo Man
Sam Fuller: Pickup on South Street
Frank Tashlin: Hollywood or Bust
John Huston: The African Queen
Alan J. Pakula: Parallax View
Ridley Scott: Blade Runner
Ingmar Bergman: Det Sjunde Inseglet
Friedrich Wilhelm Murnau: Sunrise
Jerzy Skolimowski: The Shout
Federico Fellini: Nights of Cabiria
Ettore Scola: Brutti Sporchi e Cattivi/Down And Dirty
Werner Herzog: Aguirre
Aki Kaurismäki: Calamari Union
Ingmar Bergman: Gycklarnas Afton
Andrei Tarkovsky: Zerkalo
Joseph Losey: The Go-Between
Costa-Gavras: Z
Victor Fleming: Gone With The Wind
James Whale: Bride of Frankenstein
Federico Fellini: 8 ½
Yilmaz Guney: Yol
Nicholas Roeg: Don't Look Now
William Wyler: Ben-Hur
George Marshall: Destry Rides Again
Orson Welles: Lady from Shangai
Stanley Kubrick: Dr. Strangelove
Billy Wilder: One, two, three
Michael Powell: Peeping Tom
Andrei Tarkovsky: Solaris (1971)
Andzej Wajda: Czlowiek z Marmuru
Roberto Rossellini: Germania Anno Zero
Michael Curtiz: Casablanca
John Ford: The Searcherts
Luis Bunuel: Belle de Jour
Charles Chaplin: Modern Times
Darren Aronofsky: Pi
David Lean: Lawrence of Arabia
Fred Newmeyer (Harold Lloyd): Safety Last
Orson Welles: Citizen Kane
Ben Sharpsteen (Walt Disney): Dumbo
John Schlesinger: Sunday, Bloody Sunday
John Badham: Saturday Night Fever
Alfred Hitchcock: North By Northwest
Sam Wood (Marx Brothers): A Night at the Opera
Jean Vigo: L'Atalante
Tran Anh Hung: Cyclo
Jiri Menzel: Ostrie Sledovane Vlaky/ Closely Watched Trains
Martin Scorcese: The Good Fellas
Krzysztof Kieslowski: Bleu
Louis Malle: Atlantic
Georg Miller: Mad Max
Ernst Lubitsch: Ninotchka
Theo Angelopulos: Jaxidi sta Kithira/ Voyage to Citera
Istvan Szabo: Mephisto
Glauber Rocha: Barravento
Jacques Rivette: L'Amour Fou
Zhang Yimou: Hong Gaoliang/ Red Sorghum
Francois Truffaut: Les Quatrecents Coups/ The 400 Blows
Shohei Imamura: Narayama-Bushi-ko/ Ballad of Narayama
Alan J. Pakula: All the President's Men
Francis Ford Coppola: Apocalypse Now
Robert Altman: The Long Goodbye
Georg Wilhelm Pabst: Die Freudlose Gasse
Francesco Rosi: Salvatore Giuliano
Kenji Mizoguchi: Ugetsu Monogatari
Luchino Visconti: Senso
Paolo Taviani: Padre Padrone
Jacques Demy: Lola
Robert J. Flaherty: Nanook of the North
Dusan Makavejev: Sweet Movie
Peter Bogdanovich: Paper Moon
Gillo Pontecorvo: La Battaglia di Algeri/ Battle of Algiers
Satyajit Ray: Aparajito
Victor Fleming: The Wizard of Oz
Terry Gilliam: Fisher King
Jean-Luc Godard: Weekend
Jean-Luc Godard: A Bout de Souffle
Tsui Hark : Once Upon a Time In China
Vittorio DeSica: The Garden of Finzi Contini (1971)
Mark Sandrich: Top Hat (1935)
Tay Garnett: The Postman Always Rings Twice
William Wyler: Wuthering Heights
Dennis Hopper: Easy Rider
Elia Kazan: East of Eden
Ben Sharpsteen (Walt Disney): Pinocchio
Howard Hawks: Sergeant York
Robert Altman: Nashville
Peter Weir: Witness
James Ivory: A Room With A View
Joel Coen: Raising Arizona
Errol Morris: The Thin Blue Line
Fritz Lang: The Big Heat
Theo Angelopulos: O Thiassos/ Traveling Players
Emil Kusturica: Underground
Luchino Visconti: Morte a Venezia
torstaina, marraskuuta 13, 2008
Ovela tapa oppia kieltä
Yhtäkkiä kaikki valkeni minulle.
Joskus ei voi kuin hämmästellä, kuinka hienoja tapoja ihmiset ovat keksineet edistääkseen kielen opiskelua.
Tämä obeliski tarjoaa mitä ilmeisimmin italian kielen peruskurssin kaikille turisteille.
Korkeat pylväät ovat vaikuttavia, mutta ongelmaksi tulee, ettei niiden huipulle oikein näe. Kuka se siellä köllöttää? Trajanus vai Pyhä Pietari. Edellisen mukaan tätä pylvästä kuitenkin kutsutaan. Kielenopintoja voi harjoittaa tästäkin, mutta kuinka usein pylvään ympäri on käytävä saadakseen kaiken irti sanomasta.
Pylväs jatkuu alareunasta vielä yli kymmenen metriä ennen maakosketusta. Onneksi Pietarilla on kaide suojanaan yläkerrassa. Ehkä sellainen pitäisi rakentaa pilvenkin päälle.
keskiviikkona, marraskuuta 12, 2008
Sarjassamme kummallisia kadunnimiä
Sarjamme kummallisia kadunnimiä sai jatkoa harhaillessamme Rooman perinteisiä asuinkortteleita. Vastaan tuli Via Metastasio, joka varmaan suomennettaisiin nimellä Etäispesäkekatu.
Osaako joku kertoa, mistä moinen nimi?
tiistaina, marraskuuta 11, 2008
Muisto vain
Sadan prosentin sadepäivänä tällaiset valokuvat ovat muisto vain. Via Cavourin nimeä kantava baari sai toimia hetken helpotuksena, kun mielenosoitukset estivät bussien saapumisen ajallaan. Naposteltavassa oli ripaus chiliä. Pullojen koko 66 cl. 7 euroa kappale.Six-packs
Kotiväen suosikkibodari on keisari Augustus. Hänen vahvat käsivartensa korostuvat erityisesti fasismin aikana valmistetuissa patsaissa korostetussa eleessä, jossa vanhaa roomalaista tervehdystä on hieman säkäkorkeudeltaan korotettu, jotta se muistuttaisi päheämmän ideologian mukaista kädenojennusta. Toiseen käteen sijoitettiin sitten antiikista tuttu vallan symboli fasces lictoriae, josta uuden ideologian nimikin oli näpistetty.
Mutta ruumiin korostus näkyy erinomaisesti myös niissä antiikin patsaissa, joissa six-pack esiintyy usein tyylipuhtaampana kuin monissa nykyisissä ruumiinkulttuurin sublimointiin keskittyneissä kaupallisissa julkaisuissa.
maanantaina, marraskuuta 10, 2008
Tramezzino
Tästä voi kiireinen kokkaaja tarkistaa, mitä täytteitä tramezzinoihin kannattaa laittaa.
Jumalaisen hyvää, hinnat 1,80 e - 2,00 e mukaan otettuna, alkaen 2,5 e pöytään kannettuna.
Hyvässä paikassa näitä ei pakata muoviin. Tämä kuva on Via del Corson varrelta matkalla Piazza Venezialta Piazza del Popololle aivan upeasta kahvilasta ennen tuon reissun puolta väliä vasemmalla puolella.
Italian vanhin postilaatikko
Salaperäinen turistin käsi laittaa suuresta ystäväjoukosta todistavaa postikorttinippua Italian vanhimpaan postilaatikkoon. Se on palvellut uskollisesti kirjoittavien turistien viestintätoimintaa jo vuodesta 1822. Ei mitään Itella-meininkiä.
Laatikko sijaitsee kauniissa Castel Gandolfon kaupungissa Rooman lähistöllä, upean kraaterijärven rannalla. Auringonpaisteella siellä on oikein hyvä köllötellä.
sunnuntai, marraskuuta 09, 2008
Colosseumin varjoissa
Hiukopala maistuu arvoisille Rooman sotureille nykypäivänäkin. Lounaan jälken odottaa itse areena tai enemmänkin turistien salamavalot. Tyttöystävän voi siis laittaa kolmella eurolla samaan valokuvaan. He pyytävät kyllä aluksi viisi. Jos tarjous ei kelpaa, perään tulee ronski vuodatus eli hävyttömyyksiä naisestasi ja siitä, mitä hänen kanssaan voisi tehdä. Ne kuuluvat asiaan, sillä legioonalaiset eivät olleet omana aikanaankaan ystävällisiä ja rauhaa rakastavia, vaan pikemminkin päinvastoin.
Kuvan turisti tarttui kennoon aivan vahingossa.
Sattumakuvia Roomasta
Bussin ikkunasta napattu väläys matkalla Trastevereen, mistä alempi kuva.
Välillä ei voi kuin ihastella, kuinka ruokakulttuuri sulautuu pikaruokakulttuuriin. Käsitys hampurilaisesta muuntuu, kun paikalliset sulautuvat globaaliin.
Perinteinen kylttisarjakin sai jatkoa Trasteveressa.
Pitkä päivä päättyi Piazza del Popololle, jossa odotti pieni olut kuulussa Rosatissa. Vasemmistolaisten suosimaa paikkaa vastapäätä, toisella puolen aukeaa on taksirivin takana oikeistohenkinen kahvila Canova.
Aistipa sitten oikeisto- tai vasemmistopainoitteista fiilistä, on varauduttava pullealla kukkarolla. Pieni olut maksoi seitsemän euroa, euron enemmän kuin kaupungissa keskimäärin - hinta oli sama, mutta annoskoko vaihteli ja kertoi kahvilan arvoasteikosta. Mitä arvokkaampi paikka, sen pienempi kuppikoko. Mainitut hinnat tietysti ilman asiaankuuluvia tippejä.
lauantaina, marraskuuta 08, 2008
Palatinus-kukkula ja Apollo
Rooman keskustan tärkeisiin antiikkikukkuloihin kuuluu Palatinus. Augustuksen huvila (Domus Augustana), Flaviuksen talo (Domus Flavia), Livian talo ja Romuluksen asumukset, Kybelen temppeli, Stadion ja Farnesen puutarha.
Palatinukselle pääsi nykyään sisään Colosseumin vierellä sijaitsevan Konstantinuksen riemukaaren takaa, noin 200 metrin päästä. Journalistisin perustein alennuksia saavat vain italialaiset, ja yhteislippu Palatinukselle, Colosseumiin ja Fori Imperialelle maksaa 12 euroa. Pelkkä Colosseum velottaa vierailusta saman verran joten yhteislippu on ainoa järkevä valinta.
Kuviin osuneet turistit ovat niihin vahingossa eksyneitä.
Palatinus-kukkulan (ital. Palatino) museossa oli upea seinämaalaus Apollosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)