perjantaina, marraskuuta 28, 2008

Kultainen vuosisata viikonloppuna

Dokumenttikilta järjestää viikonloppuna tapahtuman Kultainen vuosisata. Sinne!

Lainaan esittelyä: "Dokumenttikilta ry. järjestää Helsingissä, kulttuurikompleksi Andorrassa 29.—30. marraskuuta 2008 harvinaislaatuisen Kultainen vuosisata – elokuvatapahtuman. Tapahtumassa esitetään neuvostoliittolaisia ja venäläisiä dokumenttielokuvia, joista monet ovat olleet kiellettyjä valmistumisaikanaan ja joista monia ei tätä ennen ole nähty myöskään Suomessa. Elokuvat edustavat niin tiukan sensuurin kuin myöhemmän suojasään ja pysähtyneisyyden aikakautta, kuin myös Putinin elvyttämän sensuurin aikaa. Esitettävistä elokuvista 10 on ensimmäistä kertaa nähtävissä Suomessa."

10.00 – 17.00 Elokuvaesitykset Andorrassa (Kino-sali)
17.15 – 18.45 Seminaari: ” Elokuvapropaganda ennen ja nyt” (Kino-sali)

"Keskustelijoina seminaarissa ovat ohjaaja Vladimir Gertshikov, Venäjän Dokumenttikillan puheenjohtaja (elokuva Reaktio 30.11.) ohjaaja Aleksei Hanjutin, (elokuva DMB-91 30.11.) ohjaaja Marina Razbezhkina, tuottaja Grigori Libergal, elokuva- ja televisiotieteen professori Henry Bacon Helsingin yliopistosta sekä elokuvatutkija Jari Sedergren Kansallisesta audiovisuaalisesta arkistosta (KAVA)."

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ai, se muuten varsin helvetillinen, kahden maailmansodan ja hirmuhallitsijoiden vuosisata.

Jari Sedergren kirjoitti...

Megakuoleman vuosisata, kuten Brzezinski aikoinaan sanoi.

Jari Sedergren kirjoitti...

http://sedis.blogspot.com/2006/11
/megakuolema_23.html