Pidin bloggariurani pisimmän kirjoitustauon. Tiiliskiven lähettäminen kustannustoimittajalle viime viikolla vei viimeisetkin kirjoitushalut ja sitä ennen ei paljoa ehtinyt. Nyt voi odotella vesi kielellä taittovedoksia.
Pistäydyin viikko sitten Suomalaisen elokuvan festivaaleilla Turussa. Sielläkin on käyty kohta viidentoista vuoden ajan, tosin pari kertaa on jäänyt väliin kirjoituskiireiden vuoksi. Paluu Turun torin vierestä Helsingin rautatieasemalle vei reilut 12 tuntia, joten turnauskestävyyttäkin tuli testattua paikallisten karaokebaarien jälkeen.
Alkuviikosta silmiin otti aika pahasti, mutta yhteenveto tuli valmiiksi, kun teki sen minkä niin usein ennenkin näissä lukkotilanteissa. Istuu tukevasti tuoliin ja kirjoittaa sen mikä on kirjoitettava, jotta ennusmerkit täyttyisivät.
Eilen pistäydyimme ystävän 50-vuotisjuhlissa. Näitähän on nyt ollut aika paljon. Oma olisi syksyllä, mutta en tiedä vielä formaattia. Ehdotuksia?
sunnuntai, huhtikuuta 26, 2009
tiistaina, huhtikuuta 14, 2009
Piiitkä tiistai
Huomenna keskiviikkona Orionissa (Eerikinkatu 15) Dokumentin ytimessä: saamelaisnäytös (alkaa klo 16.45), sis. uutta ja vanhaa. Mukaan! (liput http://www.kava.fi/) tai ovelta.
Dokumentin ytimessä 47: Saamelaiset
I dokumentarens kärna 47: Samefolket
Suonikylän talvielämää
Suomi 1938. Tuotantoyhtiö: Kansatieteellinen Filmi Oy. Ohjaus ja käsikirjoitus: Eino Mäkinen ja Kustaa Vilkuna. Erikoisasiantuntija: Kansallismuseon tutkija Karl Nickul. Kuvaus: Eino Mäkinen. VET A-1062 – S – 650 m / 25 min
Huhtikuun toisena päivänä 1938 matkusti kolmimiehinen retkikunta Kustaa Vilkuna, koltta-asiantuntija Karl Nickul ja Eino Mäkinen Kansatieteellisen Filmin kuvausretkelle Suenjeliin eli Petsamon Suonikylään. Kuukauden kestäneissä kuvauksissa kolttakylän elämää tallennettiin filmille 1200 metriä eli noin 44 minuuttia, mistä on säilynyt 700 m eli reilut 25 minuuttia. Valokuvia he ottivat nelisensataa. Kolttakulttuuri oli ollut aiemmin eristäytynyttä, mutta 1930-luvulta niin valtion asiantuntijat kuin virkamiehet sekä turistit olivat kiinnostuneita aiemmin vähän tunnetusta alueista
Kansatieteellisen Filmin tieteellinen vastaava Vilkuna ja elokuvaaja Mäkinen kertoivat matkan jälkeen, että tavoitteena oli kolmen tai neljän elokuvan kokonaisuus "vuotuiskierron mukaan". Ensimmäinen matka päättyi kevätmuuton kuvaukseen viimeisten "porokelien" aikana. Syksyksi ja seuraavaksi talveksi suunniteltuja kuvauksia ei koskaan soitu tehdä. Robert Flahertyn Nanook-esikuvan mukaisesti Mäkisellä oli aikomus sijoittaa elokuvaan "yksinkertainen juoni", jossa "yhden perheen elämänkohtalot muodostavat filmin keskeiset tapaukset". Näin pitkälle ei kuvauksissa koskaan päästy.
Säilynyt elokuva kuvaa Suonjelin talvikylän asukkaiden arkielämää, mm. lampaiden hoitoa, pyykinpesua ja verkkokalastusta avannolla, lasten harjoitusleikkejä suopungilla ja poronsarvilla, suonirihman valmistusta, värttinällä kehräämistä ja kengän heinittämistä. Elokuva päättyy kuvaukseen kolttaperheen omaisuuden pakkauksesta porovetoiseen ahkioon. Lopun symbolikuvat lumimyrskystä tuovat mieleen paitsi luonnon ja ihmisen välisen jatkuvan kamppailun, myös Robert Flahertyn narratiivisen valinnan Mäkisen ihaileman Nanook-elokuvan lopussa.
Vilkunan ja Mäkisen Isien työhön ortodoksisten kolttasaamelaisten kuvaus ei mahtunut. Suomalaisaiheiden käsittelystä poiketen kuvauskohteiden intimiteettiä ei arvostettu, vaan esimerkiksi ihomatojen poistokohtaus esitetään tavalla, joka tuskin olisi ollut mahdollista eteläpohjalaisia talollisia kuvatessa. Myös lähikuvien runsas käyttö viittaa etniseen vähemmistökuvauksen perinteeseen tavalla, joka osoittaa kyseessä olevan myös rodullisen analyysin. Vastaavia kuvia löydämme Sakari Pälsin varhaisimmasta tuotannosta.
Näistä valinnoista huolimatta tutkijat arvostivat kolttasaamelaisten elämäntapaa, joka oli modernisoitumassa: "Nykyisessä muodossaan Suonikylä on ainoa ikivanhan puolinomadin lappalaisen elintavan kannattaja. Kylä ei ole kuolemassa eivätkä sen tuhanten vuotten koettelema elämänmuoto ja yhteiskunnallinen järjestäytyminen ole osoittautuneet kestämättömiksi, sillä ne ovat mitä tarkoituksenmukaisimmin sopeutuneet ympäröivään luontoon. Perheitä Suenjelissä on viitisenkymmentä ja ne ovat varsin hyvin toimeentulevia. Nuoriso on tervettä. talvikylässä toimiva kansakoulu täyttää taitavien opettajien käsissä myös hyvin tehtävänsä nuorimman polven kasvattajana", Eino Mäkinen kirjoitti 1938 matkalta palattuaan. Suonikylän talvielämää on julkaistu Lauri Tykkyläisen kokoamassa dvd:ssä Eino Mäkisen Kansatieteellinen Filmi Oy:lle kuvaamia lyhytelokuvia vuosilta 1938-1941. Ne on julkaissut Suomen kulttuurirahasto 2008.
- Jari Sedergren ja Ilkka Kippola, Dokumentin ytimessä. Suomalaisen dokumenttielokuvan historia 1904–1944. (SKS 2009, ilmestyy syyskuussa)
Porojen parissa
Bland renar / With the Reindeer
Suomi 1947. Tuotantoyhtiö: Erik Blomberg Oy, Eino Mäkinen, Adams Filmi Oy. Tuottajat: Erik Blomberg / Eino Mäkinen. Ohjaajat: Erik Blomberg, Eino Mäkinen. Käsikirjoitus: Erik Blomberg. Kuvaus: Erik Blomberg, Eino Mäkinen. Leikkaus: Erik Blomberg, Eino Mäkinen. VET 2402 – S – 210 m / 8 min
Erik Blomberg ja Eino Mäkinen kuvasivat kevättalvella 1947 poroerotusta Hammastunturilla. Poroerotus on poromiehen elämän kohokohta. Yleensä erotus on kaamosaikana joulun alla, mutta jostain syystä tämä erotus oli viivästynyt kevääseen. Elokuvan kannalta se oli edullista. Kirkkaiden säiden ja puhtaan valon vallitessa syntyi Suomen ensimmäinen "poroelokuva". Inarissa ja Sodankylässä kuvattu Porojen parissa on myös kansatieteellisesti ytimekkään oivallinen lyhytelokuva. Erik Blombergin ja Eino Mäkisen lyhytelokuva Porojen parissa sai Lyhytelokuva-Jussin vuonna 1947.
– Jari Sedergren 15.4.2009
Huuto tuuleen
A Shout into the Wind
Suomi 2007. Tuotantoyhtiö: Oktober Oy. Tuottaja: Joonas Berghäll. Ohjaus ja käsikirjoitus: Katja Gauriloff. Kuvaus: Jarkko T. Laine, J-P. Passi, Jani Kumpulainen, Pentti Pällijeff, Johannes Lehmuskallio. Musiikki: Pekka Karjalainen. Leikkaus: Tuuli Kuittinen. Äänisuunnittelu: Juha Hakanen. Televisiolähetyksiä: 18.12.2007 ja3.6.2008 YLE TV2. 55 min (digibeta)
Huuto tuuleen on kolttasaamelaisen Katja Gauriloffin yhteiskuntakriittinen esikoisohjaus. Dokumenttielokuva kertoo kolttasaamelaisten nykyajasta jossa moderni elämä ja vanhat perinteet kulkevat sovussa rinnakkain. Elämän luonnonläheinen arkisuus nouseekin elokuvan vahvaksi teemaksi.
Veikko Feodoroff on kolttien luottamusmies Sevettijärvellä. Hän ei halua elää rahan voimalla vaan kamppailee sillä mitä luonnosta saa. Feodoroff toimii aktiivisesti uhanalaisen kansansa puolesta. Lähimpänä tavoitteena on oma vanhainkoti kolttasaamelaisille, jotka viedään nyt vanhainkotiin Inariin, satojen kilometrien päähän kotipaikastaan. Siellä ei heidän kotikielellään pärjää. Matkallaan Feodoroff kohtaa virkamiehiä ja poliitikkoja aina Euroopan Unionin Parlamenttia myöten.
Toinen tärkeä huolenaihe on kaivosyhtiö, jonka valtauksella on kallisarvoista nikkeliä. Nikkelikaivosten ympäristövaikutukset ovat kaikkialla olleet kohtalokkaita.
Tärkeä yhteisöä yhdistävä tekijä on vanha tanssilava. Sen kunnostukseen sitoutuu parikymmpinen kolttanuori Natalia Sanila, joka joutuu tekemään muitakin tärkeitä päätöksiä: jäädäkö vai lähteä?
Huuto tuuleen sai jaetun Grand Prix –palkinnon Belgrade Ethnographic Film Festivaaleissa Serbiassa 2008. Elokuvan rahoittivat YLE TV2/ Iikka Vehkalahti, POEM/ Anne Laurila ja National Geographic/ All Roads Film Project ja Kirkon mediasäätiö.
– Jari Sedergren 15.4.2009
Alkuperäinen blogiteksti siirretty alusta loppuun:
"Työpäivä. Pitkä työpäivä, The Long Tuesday, eikä toivoakaan muusta. Esitteet, omat ja vieraat, kesäksi kanssa. Kirja: hakemiston ja lähdeluettelon viilausta, yhteenveto (max. 10 liuskaa). "
Dokumentin ytimessä 47: Saamelaiset
I dokumentarens kärna 47: Samefolket
Suonikylän talvielämää
Suomi 1938. Tuotantoyhtiö: Kansatieteellinen Filmi Oy. Ohjaus ja käsikirjoitus: Eino Mäkinen ja Kustaa Vilkuna. Erikoisasiantuntija: Kansallismuseon tutkija Karl Nickul. Kuvaus: Eino Mäkinen. VET A-1062 – S – 650 m / 25 min
Huhtikuun toisena päivänä 1938 matkusti kolmimiehinen retkikunta Kustaa Vilkuna, koltta-asiantuntija Karl Nickul ja Eino Mäkinen Kansatieteellisen Filmin kuvausretkelle Suenjeliin eli Petsamon Suonikylään. Kuukauden kestäneissä kuvauksissa kolttakylän elämää tallennettiin filmille 1200 metriä eli noin 44 minuuttia, mistä on säilynyt 700 m eli reilut 25 minuuttia. Valokuvia he ottivat nelisensataa. Kolttakulttuuri oli ollut aiemmin eristäytynyttä, mutta 1930-luvulta niin valtion asiantuntijat kuin virkamiehet sekä turistit olivat kiinnostuneita aiemmin vähän tunnetusta alueista
Kansatieteellisen Filmin tieteellinen vastaava Vilkuna ja elokuvaaja Mäkinen kertoivat matkan jälkeen, että tavoitteena oli kolmen tai neljän elokuvan kokonaisuus "vuotuiskierron mukaan". Ensimmäinen matka päättyi kevätmuuton kuvaukseen viimeisten "porokelien" aikana. Syksyksi ja seuraavaksi talveksi suunniteltuja kuvauksia ei koskaan soitu tehdä. Robert Flahertyn Nanook-esikuvan mukaisesti Mäkisellä oli aikomus sijoittaa elokuvaan "yksinkertainen juoni", jossa "yhden perheen elämänkohtalot muodostavat filmin keskeiset tapaukset". Näin pitkälle ei kuvauksissa koskaan päästy.
Säilynyt elokuva kuvaa Suonjelin talvikylän asukkaiden arkielämää, mm. lampaiden hoitoa, pyykinpesua ja verkkokalastusta avannolla, lasten harjoitusleikkejä suopungilla ja poronsarvilla, suonirihman valmistusta, värttinällä kehräämistä ja kengän heinittämistä. Elokuva päättyy kuvaukseen kolttaperheen omaisuuden pakkauksesta porovetoiseen ahkioon. Lopun symbolikuvat lumimyrskystä tuovat mieleen paitsi luonnon ja ihmisen välisen jatkuvan kamppailun, myös Robert Flahertyn narratiivisen valinnan Mäkisen ihaileman Nanook-elokuvan lopussa.
Vilkunan ja Mäkisen Isien työhön ortodoksisten kolttasaamelaisten kuvaus ei mahtunut. Suomalaisaiheiden käsittelystä poiketen kuvauskohteiden intimiteettiä ei arvostettu, vaan esimerkiksi ihomatojen poistokohtaus esitetään tavalla, joka tuskin olisi ollut mahdollista eteläpohjalaisia talollisia kuvatessa. Myös lähikuvien runsas käyttö viittaa etniseen vähemmistökuvauksen perinteeseen tavalla, joka osoittaa kyseessä olevan myös rodullisen analyysin. Vastaavia kuvia löydämme Sakari Pälsin varhaisimmasta tuotannosta.
Näistä valinnoista huolimatta tutkijat arvostivat kolttasaamelaisten elämäntapaa, joka oli modernisoitumassa: "Nykyisessä muodossaan Suonikylä on ainoa ikivanhan puolinomadin lappalaisen elintavan kannattaja. Kylä ei ole kuolemassa eivätkä sen tuhanten vuotten koettelema elämänmuoto ja yhteiskunnallinen järjestäytyminen ole osoittautuneet kestämättömiksi, sillä ne ovat mitä tarkoituksenmukaisimmin sopeutuneet ympäröivään luontoon. Perheitä Suenjelissä on viitisenkymmentä ja ne ovat varsin hyvin toimeentulevia. Nuoriso on tervettä. talvikylässä toimiva kansakoulu täyttää taitavien opettajien käsissä myös hyvin tehtävänsä nuorimman polven kasvattajana", Eino Mäkinen kirjoitti 1938 matkalta palattuaan. Suonikylän talvielämää on julkaistu Lauri Tykkyläisen kokoamassa dvd:ssä Eino Mäkisen Kansatieteellinen Filmi Oy:lle kuvaamia lyhytelokuvia vuosilta 1938-1941. Ne on julkaissut Suomen kulttuurirahasto 2008.
- Jari Sedergren ja Ilkka Kippola, Dokumentin ytimessä. Suomalaisen dokumenttielokuvan historia 1904–1944. (SKS 2009, ilmestyy syyskuussa)
Porojen parissa
Bland renar / With the Reindeer
Suomi 1947. Tuotantoyhtiö: Erik Blomberg Oy, Eino Mäkinen, Adams Filmi Oy. Tuottajat: Erik Blomberg / Eino Mäkinen. Ohjaajat: Erik Blomberg, Eino Mäkinen. Käsikirjoitus: Erik Blomberg. Kuvaus: Erik Blomberg, Eino Mäkinen. Leikkaus: Erik Blomberg, Eino Mäkinen. VET 2402 – S – 210 m / 8 min
Erik Blomberg ja Eino Mäkinen kuvasivat kevättalvella 1947 poroerotusta Hammastunturilla. Poroerotus on poromiehen elämän kohokohta. Yleensä erotus on kaamosaikana joulun alla, mutta jostain syystä tämä erotus oli viivästynyt kevääseen. Elokuvan kannalta se oli edullista. Kirkkaiden säiden ja puhtaan valon vallitessa syntyi Suomen ensimmäinen "poroelokuva". Inarissa ja Sodankylässä kuvattu Porojen parissa on myös kansatieteellisesti ytimekkään oivallinen lyhytelokuva. Erik Blombergin ja Eino Mäkisen lyhytelokuva Porojen parissa sai Lyhytelokuva-Jussin vuonna 1947.
– Jari Sedergren 15.4.2009
Huuto tuuleen
A Shout into the Wind
Suomi 2007. Tuotantoyhtiö: Oktober Oy. Tuottaja: Joonas Berghäll. Ohjaus ja käsikirjoitus: Katja Gauriloff. Kuvaus: Jarkko T. Laine, J-P. Passi, Jani Kumpulainen, Pentti Pällijeff, Johannes Lehmuskallio. Musiikki: Pekka Karjalainen. Leikkaus: Tuuli Kuittinen. Äänisuunnittelu: Juha Hakanen. Televisiolähetyksiä: 18.12.2007 ja3.6.2008 YLE TV2. 55 min (digibeta)
Huuto tuuleen on kolttasaamelaisen Katja Gauriloffin yhteiskuntakriittinen esikoisohjaus. Dokumenttielokuva kertoo kolttasaamelaisten nykyajasta jossa moderni elämä ja vanhat perinteet kulkevat sovussa rinnakkain. Elämän luonnonläheinen arkisuus nouseekin elokuvan vahvaksi teemaksi.
Veikko Feodoroff on kolttien luottamusmies Sevettijärvellä. Hän ei halua elää rahan voimalla vaan kamppailee sillä mitä luonnosta saa. Feodoroff toimii aktiivisesti uhanalaisen kansansa puolesta. Lähimpänä tavoitteena on oma vanhainkoti kolttasaamelaisille, jotka viedään nyt vanhainkotiin Inariin, satojen kilometrien päähän kotipaikastaan. Siellä ei heidän kotikielellään pärjää. Matkallaan Feodoroff kohtaa virkamiehiä ja poliitikkoja aina Euroopan Unionin Parlamenttia myöten.
Toinen tärkeä huolenaihe on kaivosyhtiö, jonka valtauksella on kallisarvoista nikkeliä. Nikkelikaivosten ympäristövaikutukset ovat kaikkialla olleet kohtalokkaita.
Tärkeä yhteisöä yhdistävä tekijä on vanha tanssilava. Sen kunnostukseen sitoutuu parikymmpinen kolttanuori Natalia Sanila, joka joutuu tekemään muitakin tärkeitä päätöksiä: jäädäkö vai lähteä?
Huuto tuuleen sai jaetun Grand Prix –palkinnon Belgrade Ethnographic Film Festivaaleissa Serbiassa 2008. Elokuvan rahoittivat YLE TV2/ Iikka Vehkalahti, POEM/ Anne Laurila ja National Geographic/ All Roads Film Project ja Kirkon mediasäätiö.
– Jari Sedergren 15.4.2009
Alkuperäinen blogiteksti siirretty alusta loppuun:
"Työpäivä. Pitkä työpäivä, The Long Tuesday, eikä toivoakaan muusta. Esitteet, omat ja vieraat, kesäksi kanssa. Kirja: hakemiston ja lähdeluettelon viilausta, yhteenveto (max. 10 liuskaa). "
sunnuntai, huhtikuuta 12, 2009
Ylipuhuttavissa
Jalka vipsutti jo siihen malliin, että lähdettävä olisi kylille, mutta tänne sitä vain jämähdettiin koneen äärelle. Facebookin testit saavat korvata katuelämykset. Sitä paitsi olin eilen puoleen yöhön asti karaokessa.
Viikon tauko töissä on tehnyt hyvää. Ensimmäiset päivät menivät nukkuessa, mutta nyt jo kaipaisi toimintaterapiaa. Ruoanlaitto ja televisionkatselu eivät ole tarpeeksi. Jostakin syystä ei luetuta, vaikka olenkin nostellut esille sopivaksi katsomiani tiiliskiviä. Kukaan ei lähetä houkuttelevia tekstareita, sillä totisesti olisin ylipuhuttavissa juuri nyt. Tai viimeistään huomenna.
Kapakkaelämästä vieraantuminen johtaa siihen, että jo iltaseitsemältä ajattelee, että on liian myöhä lähteä minnekään. Tiedän kyllä, että kapakat täyttyvät vasta iltakymmenen jälkeen, ja piikki on ennen puolta yötä. Minusta olisi kummallista tähdätä ruuhkaan tönittäväksi ja läikyteltäväksi. Osin tämä johtuu siitä, että karaokessa iltapäivän tunnit ovat parhaita. Soundit saa kirkkaiksi ja selviksi ja laulamaankin pääsee useammin kuin kerran parissa tunnissa.
Täytyy varmaan katsoa tuota italialaista lällysarjaa televisiosta. Ihanan Elisan tytär, anna mun kaikki kestää. Mutta kieltähän kuuntelee mielikseen.
Viikon tauko töissä on tehnyt hyvää. Ensimmäiset päivät menivät nukkuessa, mutta nyt jo kaipaisi toimintaterapiaa. Ruoanlaitto ja televisionkatselu eivät ole tarpeeksi. Jostakin syystä ei luetuta, vaikka olenkin nostellut esille sopivaksi katsomiani tiiliskiviä. Kukaan ei lähetä houkuttelevia tekstareita, sillä totisesti olisin ylipuhuttavissa juuri nyt. Tai viimeistään huomenna.
Kapakkaelämästä vieraantuminen johtaa siihen, että jo iltaseitsemältä ajattelee, että on liian myöhä lähteä minnekään. Tiedän kyllä, että kapakat täyttyvät vasta iltakymmenen jälkeen, ja piikki on ennen puolta yötä. Minusta olisi kummallista tähdätä ruuhkaan tönittäväksi ja läikyteltäväksi. Osin tämä johtuu siitä, että karaokessa iltapäivän tunnit ovat parhaita. Soundit saa kirkkaiksi ja selviksi ja laulamaankin pääsee useammin kuin kerran parissa tunnissa.
Täytyy varmaan katsoa tuota italialaista lällysarjaa televisiosta. Ihanan Elisan tytär, anna mun kaikki kestää. Mutta kieltähän kuuntelee mielikseen.
lauantaina, huhtikuuta 11, 2009
Nyyh
Linnut sirkuttavat, joten kai se on kevät sitten. Parvekkeella tarkenee viitisentoista sekuntia ilman pitkähihaista. Aurinko, näillä leveysasteilla hankala planeetta, näyttäytyy ja yllättää silmät. Tosin nytkin pilvenriekaleiden takaa, mikä helpottaa hieman häikäistymisen tuskaa, kolmen päivän uneliaisuuden jälkeen. Tänään kävelylle.
Tunnen haikeutta siitä, että lapsi karkaa maailmalle. Ajattelin hankkia hänelle HKL:n kuukausikortin. Nyyh.
torstaina, huhtikuuta 09, 2009
Orastava vanhuus
Lomapäivä on menossa piloille, kun lasit eivät löydy mistään. Kaikki on katsottu, kahteen kertaan. Eikä edes muista, olivatko ne aamulla päässä. Kurkkasin jopa sängyn päähän, josko ne olisivat tipahtaneet sinne, kuten viimeksi. Tätä se on tämä orastava vanhuus, aamupäivä menee sukkelasti huoneesta toiseen vaellellessa.
Täytyy varmaan pyytää tuo toinen lasipää etsimään.
Täytyy varmaan pyytää tuo toinen lasipää etsimään.
sunnuntai, huhtikuuta 05, 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)