tiistaina, lokakuuta 06, 2009

Tietokirjalla menee hyvin

Näin se viikko taas vierähti ilman ainuttakaan bloggausta. Vähän sormia syyhytti, mutta aiheet olivat tuolta puolen sateenkaarta. Lähimpänä kirjoitushalu oli eilen, kun lehdessä luki pienellä oikeassa alanurkassa, että kirja-ala näyttää odottavan syksyn myynnistä sekä kauno- että tietokirjallisuudessa hyvää. Toistan, hyvää.

Vähän aikaa sitten oli muotia kirjoittaa, että tietokirjalla menee huonosti. Mitä isompi lehti, sen isommalla otsikolla. Kaikille oikein taottiin otsikkorummulla päähän, että kyllä menee tietokirjalla surkeasti ja sopeutuvat yritykset ovat sen mukaisesti vähentämässä väkeä oikein roppakaupalla. Olivat näemmä sen kvartaalin eli kesäkuun (sic!) tilastot väärällään tietoa, mutta tuo taloudellinen käyännön pääasia saatiin toteutetuksi.

Nettisivuilta tietokirjojen painike katosi tai siirtyi rivissä mahdollisimman alhaiseksi. Näin kun oli päätetty, että kun ne eivät myy, niin sitten ei myydäkään. Näinhän se logiikka menee. Tällainen toisinkin ajattelija ajattelee, että usein tietysti avitetaan, ettei myisi, kun on päätetty leikata rönsyjä pois.

Mutta nyt sitten menee hyvin kaupaksi. Mitä tästä tiedosta opimme? Emme niin yhtään mitään. Ei silti aihetta pessimismiin, sillä tietokirjojen kohdalla pieni on kaunista.

3 kommenttia:

Slasher- kirjoitti...

Kyllä tietokirjoja mielestäni aina tarvitaan. On totta, että nykyään ihmiset etsivät netistä tietoa, koska se on helpommin tarjolla ja ilmaista, mutta kyllä sitä tietoa kirjoistakin luetaan.

Kookas.fi: Kirjallisuusuutiset kootusti.

Anonyymi kirjoitti...

Totta, tietokirjalla menee hyvin. HS:n mukaan tietokirjojen kärkenä porhaltaa "Ratakatu 12". Aivan odotetusti, sanoisin. Ainut joka näytti yllättyneen menekistä, taisi olla kustantaja. Ensimmäinen painos suli heti ennakkotilauksiin. Kakkonen vilahti salamana. Kirja, jonka itse pari viikkoa sitten ostin, parin viikon jonotuksen jälkeen(!) oli jo 3. painosta. Onnea!
Veikko-setä
ps. Sitäpaitsi kirja on siis oikeasti hyvä ja mielenkiintoinen, ja tärkeä.

Anonyymi kirjoitti...

Moi;

Hienoa, että jaksat olla näin ahkera. Olen ajatellut törmääväni sinuun kaupungilla, so. klo
5:n "teellä", mutta käyhän se yhteydenotto ehkä näinkin. Yritän tavoittaa erästä entistä tiedotusopin opettajaa, jonka nykyisestä sijainnista tiedät ehkä. Ottaisitko yhteyttä sähköpostitse, osoitteeni on Helsingin yliopiston. T. Soili