lauantaina, toukokuuta 07, 2005

Helatorstai ja helluntai

Blogistanin poikamiehet ovat ryhtyneet tarkkailemaan kalenteriaan tarkemmin kuin lasta suunnittelevat pariskunnat. Helatorstaina (4.5.) Visukinttu avasi kommenttipalstana kaikille halukkaille naisihmisille tavoitteenaan ei enempää eikä vähempää kuin heila helluntaiksi. Blogistanin toinen ammattipoikamies peesasi.

Tällaiset puheet ovat hieman neitimäisiä, kuten alla oleva kansanperinteen kertoma vääjäämättömästi osoittaa. Helluja nimittäin kaipaavat ääneen ennen muuta tytöt ja nuoret naiset. Miehet katselevat ja ottavat, eivät paljon puhele. Siispä seuraavassa pieni katsaus menneisiin tapoihin, niitä mihin minuakin on parisataa vuotta opetettu.

En nimittäin voinut olla ihan varma, oliko tämä helatorstain ja helluntain ero oikein hallussa. Luultavasti oli, mutta eihän pieni selvitys pahaa tee, vaikka sattuukin. Helatorstai oli aiemmin Kristuksen taivaaseenastumisen muistopäivä, kalenterissa se laitetaan mekaanisesti aina samalle paikalle, 40 päivää pääsiäisen jälkeen. Sanassa oleva "hela" viittaa ruotsin pyhää merkitsevään sanaan "helg", alunperin "haelghi".

"Nykyiselle ajalle kuvaavaa on," Kustaa Vilkuna kirjoitti 1973, "että [-- --] tämä vanhan kansan pyhin juhla siirettiin 1973 paikaltaan lauantaihin, jotta olisi saatu teollisuudelle ja liiketaloudelle tarkoituksenmukainen ehyt viisipäiväinen työviikko." Tästä syystä helatorstaista tuli muutamaksi vuodeksi helalauantai ja "Kristuksen taivaasen astumispäivä".

En tiedä pitäisikö tässä kiittää presidentti Mauno Koivistoa ja hänen arkipyhä-kantaansa. Valistakaa kommenteissa te paremmin muistavat.

Helatorstaina "ei kasva ruoho maassa, ei lehti puussa, eivätkä kuninkaan myllyt pyöri" sanottiin Nivalassa. Vanhana aikana helatorstaina poltettiin helavalkeita, ensin torstaina ja sitten uudelleen lauantaina. Christfrid Ganander kirjoitti vuonna 1789: "Suomalaiset, varsinkin Hämeessä ja Turun seudulla, panevat silloin toimeen leikkejä, leikkivät Hiippaa, ovat leskisillä jne., tanssivat tulien ympärillä pelloilla ja vihreissä metsiköissä... Näitä ilotulia, joita monin paikoin tehdään pelloille ja aukeille kentille, sanotaan helawalkiaksi, joiden ääressä väki, varsinkin hattulan pitäjässä Hämeessä huvitteleiksen hyvällä oluella, soittaen ja hypellen." Kuuluisin paikka tämmöisille kyläjuhlille on ollut Sääksmäen Ritvala: "Ritvalan vainiot ja pellot lakkaapi kasvamasta ja hedelmiä antamasta, silloin kun kansa näihin kyllästyypi, tai vanhan tapansa heittää", Gottlund kirjasi ylös vuoden 1824 julkaisussaan. Asiaan kuuluvat kulkueet hävisivät 1860-luvulla tullaakseen takaisin nuorisoseuraliikkeen piirien aktivoituessa 1900-luvun alussa.

Nuorten naisten laulava kulkue liittyy Keski- ja Etelä-Euroopan traditioihin, ennen muuta roomalaiskatolisen kirkon rukouskulkueseen. Helkavirsillä - joita siis ei ole alunperin tehty helluntaita varten - on vahvasti kristillinen sävy, ja ne esitettiin kulkueen alussa ja lopussa. Keskellä mahtuivat sitten opetusvirret: sovitusta etsivästä epäsiveellisestä Magdalenasta, uskollisen rakkauden esikuvasta Inkeristä, turhamaisesta ja herkkäuskoisesta Annikaisesta.

Tulien polttamiset ja kulkue eivät kuulu samaan juhlasikermään, vaan ovat sattuneet samalle päivälle. Juhlassa ei ole mitään "pakanallista".

Helluntaita (sunnuntai 15.5.) vietetään kristillisen kirkon syntymäpäiväjuhlana: helluntai päättää pääsiäisen pyhäjakson ja sijoittuu kalenteriin 50 päivää pääsiäisen jälkeen. Raamatun tapahtumana tämä kirkon juhla perustuu siihen, että opetuslapset saivat helluntaina pyhän hengen vuodatuksen.

Kansatieteellisesti katsoen helluntai on juhlapyhänä noin sata vuotta helatorstaita nuorempi. Sen kansatieteellinen merkitys liittyy lähinnä kesän sääoloihin: "Minkälainen on helluntain lauantai, sellainen on koko kesä" tai "jos helluntaina sataa niin sataa joka pyhä juhannukseen saakka", "Jok' ei helota helluntaina, se ei helota koko kesänä" ja "Helluntain paisteet on koko kesän paisteet".

Osa säävertauksista ulottuu seuraavaan talveenkin. Kun toisteita ei ole kovin paljon tavattu, on sitten päätelty, että tämä enne on kirjallista perua, teema on tavattu ensimmäisen kerran vuoden 1773 "Talon-Pojan Sää- eli Ilma-kirjassa", joka alaotsikkonsa mukaan "sisällänsä pitää muutamia kauniita Opetuxia, Kuinka wuoden juoksu, ajat ja muutoxet, yhdestä wuodesta toiseen tunnettaman pitää." Painoksia sille kertyi jo ennen 1800-luvun puoliväliä lähes kaksikymmentä. Suomessa tunnettiin myös ruotsalaiset sääkirjat, jotka ovat taas peräisin Tanskasta (1597) ja edelleen Sveitsistä (Basel 1508). Versioita löytyy ranskaksi (1542), englanniksi (n. 1550), tsekiksi (1558).

Nämä kuitenkin olivat varsin vähän vaikuttavia talonpoikien elämässä, sillä heillä oli omat tapansa katsoa ajan kulkua. Helluntaina tarkkailtiin tähkää syysviljan korresta ja pohdiskeltiin kärpästen ja paarmojen ilmestymistä ihmisten ja eläinten kiusaksi.

Helluntaina ruokavarastot olivat usein loppu eikä maa tuottanut vielä syötävää. Kun nykyään sanomme kepeästi vatsa täynnä "Kesä keikkuen tulevi", siitä on jäänyt virkkeen loppuosa "suvi suuta vääristellen" pois. Suu vääristyy nälästä ja sen kivusta. Nykyisin ei toistella vielä selvempää tarinaa kevään, kesän ja nälän kierrosta: "Laskiainen lapset tappaa, pääsiäinen päähän nappaa, helluntai hengen ottaa, juhannus juhlan tuopi." Vasta juhannus on vapautus nälästä.

Nälkää karkoittivat ennen muuta munat ja maito, jota alkukesän ruohosta herumaan ryhtyneet lehmät tuottivat paarmoista huolimatta. Helluntai oli Etelä-Pohjanmaalla yksi vuoden juustopäivistä, emäntä antoi sille kullekin talon asukkaalle neljänneksen juustoa. "Kukaan ei saanut jäädä verikorvaksi eli osattomaksi", Vilkuna kirjoittaa. Munat olivat parhaimmillaan munamaidossa erityisesti Satakunnassa ja Hämeessä. Ne eivät tietenkään olleet kananmunia, vaan vesi- ja metsälintujen pesistä löydettyjä. Ui on nimeltään tätä tarkoitusta varten kehitetty vesilintujen "munituspönttö". Niistä saatiin helluntain munakokkeliaineksetkin.

Helluntaisauna on yksi juhlan osa. Koivun lehdet ovat tulleet esiin, uusilla vastoilla kelpaa silloin vihtoa. "Helluntaina, lauantaina, uusi vihta vihdotaan, rieskavelli keitetään, lehmä aholle ajetaan." Vasta heitettiin sitten alastomana pihalla ollessa saunan katolle ja sen asennosta ennustettiin. Puolison suunta, palvelijan työn jatkuminen, uuden työn löytymisen ilmansuunta ja jopa kuolema, jos vihdan tyvi osoitti kirkkoa tai hautausmaata kohden, olivat mahdollisia kysymyksiä.

Saunominen oli tietysti naimaonnen nostattamissauna, puhutaan lemmen- eli neidiskylvyistä. Neito kylvetään ja lemmennostosanat kuuluivat: "Nouse lempi liehumahan, kunnia kapuamahan." Usein järjestettiin myös tansseja, pohjoisessa naimattomat tytöt sanoivat usein: "En joutunut joululle, enkä päässyt pääsiäiselle, vaan kyllä hellun helluntaille." Viitattiin myös siihen, että maailma muuttuu nopeasti: "Liiku likka helluntaina, juhannussa et jouva." Tyttöjen kilpa sopivista miehistä johti siihen tunnettuun sanontaan, jossa kehaistaan: "Heilani on kuin helluntai".

"Miksi tytöillä oli juuri helluntaina kiire," Vilkuna kirjoittaa, "selviää, kun tiedämme, että helluntai oli se päivä, jolloin pojat katselivat itselleen mielitiettyä, ja kävipä usein niin, että kesäheilasta tuli morsian ja syksyllä sitten aviovaimo." Pojat siis katselevat, tytöt puhuvat ja suunnittelevat.

Niinpä niin. "Kun ois kesä ja helluntai eikä milloinkaan talvi ja maanantai."

[Lähde: Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto. 20. painos. 0tava 1997]

4 kommenttia:

Sun äitis kirjoitti...

Mauno Koivisto ja helatorstai liittyvät muistaakseni yhteen niin, että Koivisto kyllä presidenttinä vahvisti lain, jolla helatorstai siirrettiin takaisin torstaiksi. Mutta käytti valtaansa ja näytti kantaansa lykkäämällä lain voimaantuloa muutamalla vuodella!

Veloena kirjoitti...

Onkohan se hiipan leikkiminen sama kuin hipan leikkiminen? Hippahan nyt on ot kiinni -leikki jos mikä.

Jari Sedergren kirjoitti...

Hiippanäkkisillä

Valitaan näkki, joka vartioi ”hiippaa”, esim. pihakoivu (lipputanko), jonka ympärille piirretty 2-5 metrin kehä. Toiset koettavat koskettaa viisaasti ja vikkelästi liikkuen hiippaa välttäen samalla joutumasta näkin koskettamaksi. Se joka onnistuu koskettamaan hiippa vapautuu pelistä. Jos kaikki onnistuvat tekemääns sen, entinen näkki jatkaa virassaan, muutoin näkin koskettama leikkijä jää näkiksi. Leikki alkaa alusta, kun näkki vaihtuu.

Jari Sedergren kirjoitti...

H. G. Porthanin mukaan suomalaisilla ei ollut omaperäistä sanaa tanssille, vaan he käyttivät siitä sanaa hiippa. Niinpä kun 1960-luvulla järjestettii bailut sanottiin, että järjestetään hipat.

Nykysuomen sanakirjassa hiippa=hippa.