Tilaisuuksien järjestäjillä on näinä päivinä lämpimät oltavat. Kuinka näihin kaikkiin riittää järjestäjiä? Suuremmissa pippaloissa liikun itse vain harvoin, eikä minua niihin kovin usein kutsutakaan, mutta ymmärrän kyllä cocktailhenkisen seuranpidon, jolla on nykyiseen muotisanaan verkostoitumiseen ainakin löyhä kosketus eli tatsi. Kolmatta muotisanaa kultivoidakseni - ilman eu-tukea - sen vaikuttavuudesta en tiedä uusien fb- eli naamakirjafrendien ulkopuolella.
Kokemukseni mukaan paremmat keskustelut käydään ulkoparvekkeella, jossa vielä saa tupakoida suojautumatta ilman tark'ampujien pelkoa. Vierailtakin voi pummata tulta ja tappuraa riittää ainakin elokuvantekijöiden bileissä iltamyöhään. Sanoman saaminen perille kun on niin v-n haastavaa. (Anteeksi kokoperheen bloginlukijoilta!)
Käyn tänään katsomassa ennakkoon 138 minuuttia TPA2:sta, koska TPA1 jäi niin jännään kohtaan. Itseäni kismitti aikoinaan, että menin arvata pöläyttämään harvinaisen mukavalle iltasanomalehden toimittajalle TPA1:n tulevista katsojaluvuista. Luulin että tekeillä oli pieni sivupalsta, mutta osin varmaan vastuuttoman lörpöttelyni innoittamana kahden sivun jutussa luki, että tekijät muka olisivat tyytyväisiä, jos se saa yli 150 000 katsojaa, mikä ei siis mitenkään ole vähän täällä Pohjantähden alla.
Uskaltauduin just äsken katsomaan, miten sille kävi. Ei huonosti. Tähän mennessä 162576 katsojaa. Kolmas sija Risto räppääjän (319497) ja Havukka-ahon ajattelijan jälkeen (217083). Ellei Sisko tahtoisin jäädä, jo nyt henosti 109 943 katsojaa, aivan hirveästi intoudu, niin lista pysynee jokseenkin, suurin piirtein tai ainakin melkein samana. Ehkä. Sehän on teistä passiivikoista kiinni.
Dokumenttisuosikit Reindeerspotting (63686) ja maailmaa ihastuttanut Miesten vuoro (33010) ovat jättimäisiä kävijälukuja elokuvateattereissa dokkareille, mutta enemmänkin voisi olla. Teatterinomistajien sanoma on ollut yksinkertainen. Ihan sama mikä leffa, kunhan jengi käy katsomassa. Dokkari ei ole huonommassa asemassa levityksen näkökulmasta, mutta ei se ole paremmassakaan.
Uusin markkinoille ryntäävä elokuva on Artsi Halosen Prinsessa. Kokenut elokuvantekijä vaikka onkin, tämä on hänen ensimmäinen valkokankaille viety pitkä näytelmäfilkka. TV-elokuva Koti oli toki jo aikaa sitten näyttö osaamisesta. Mutta mitäpä tätä toistamaan: joku vuosi ja menestysdokkari sitten kirjoitin miehen aiemmasta urasta tarinan, joka näyttää vieläkin löytyvän verkosta Art Filmsin sivuilta. Tänään on Prinsessan kutsubileet, huomenna menestyksestä vastaavat markkinat eli katu määrää kuis äijän käy. Kerran jo leffan nähneenä voin sanoa, että varsinkin yhdessä kirjan kanssa aikamoinen paketti, josta voi juttua vääntää, niin kuin hyvästä leffasta pitääkin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuva-ala Suomessa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuva-ala Suomessa. Näytä kaikki tekstit
keskiviikkona, syyskuuta 08, 2010
torstaina, marraskuuta 27, 2008
Elokuva uusiksi
Opetusministeriön asettama selvitysmies, elokuvaohjaaja Lauri Törhönen on saanut valmiiksi raporttinsa elokuvan julkisesta rahoitusjärjestelmästä.
Byrokratian kielellä selvitys "liittyy kulttuuripolitiikan strategiaan, jonka yhtenä tarkoituksena on tehostaa hallinnonalan tavoitteita toteuttavien keskeisten laitosten työtä ja samalla parantaa kulttuuripolitiikan toteutumista".
Raportin kova ydin on viidessä pääkohdassa:
1) Valtion elokuvataidetoimikunta muutetaan valtion elokuvaneuvostoksi
2) Suomen elokuvasäätiötä vahvistetaan ja toimintaa laajennetaan
3) television kannettava sille kuuluva vastuu elokuvan kehittämisestä
4) elokuvalle annetaan vapaata riskipääomaa verohelpotuksin
5) digitalisoidaan elokuvateattereita valtion voimakkaalla tuella
Raportti sisältää myös koko joukon muita ehdotuksia. Yksi niistä on elokuvakeskuksen perustaminen Helsingin keskustaan - esimerkiksi Tennariin, josta kulttuurien museot siirtyisivät - ymmärtääkseni haluamallaan tavalla - muualle. Näin Kava voisi toimia ydinkeskustassa elokuvan hengessä, kuten sen pitääkin.
Kannatan Törtsiä, kuten kirjamessuilla lupasin. Tähän kuuluisi hymiö.
Raportti löytyy OpM:n sivuilta
Jonni Aromaa haastattelee Törhöstä televiisorissa.
Byrokratian kielellä selvitys "liittyy kulttuuripolitiikan strategiaan, jonka yhtenä tarkoituksena on tehostaa hallinnonalan tavoitteita toteuttavien keskeisten laitosten työtä ja samalla parantaa kulttuuripolitiikan toteutumista".
Raportin kova ydin on viidessä pääkohdassa:
1) Valtion elokuvataidetoimikunta muutetaan valtion elokuvaneuvostoksi
2) Suomen elokuvasäätiötä vahvistetaan ja toimintaa laajennetaan
3) television kannettava sille kuuluva vastuu elokuvan kehittämisestä
4) elokuvalle annetaan vapaata riskipääomaa verohelpotuksin
5) digitalisoidaan elokuvateattereita valtion voimakkaalla tuella
Raportti sisältää myös koko joukon muita ehdotuksia. Yksi niistä on elokuvakeskuksen perustaminen Helsingin keskustaan - esimerkiksi Tennariin, josta kulttuurien museot siirtyisivät - ymmärtääkseni haluamallaan tavalla - muualle. Näin Kava voisi toimia ydinkeskustassa elokuvan hengessä, kuten sen pitääkin.
Kannatan Törtsiä, kuten kirjamessuilla lupasin. Tähän kuuluisi hymiö.
Raportti löytyy OpM:n sivuilta
Jonni Aromaa haastattelee Törhöstä televiisorissa.
keskiviikkona, syyskuuta 12, 2007
Ganes on jyrä
Syyskuu on aina valtaisa kiihdytyskaista. Tapahtumia, menoja, tekemisiä ja aikeita riittää jokaiselle päivälle.
Eilen kävin katsomassa J. P. Siilin Ganes-leffan. Ganes tarkoittaa edesmennyttä Hurriganes-yhtyettä, jossa vaikuttivat (elokuvan käsittelemänä aikana) rumpali ja päälaulaja Henry "Remu" Aaltonen, basisti ja laulaja Cisse Häkkinen sekä kitaristit Albert Järvinen ja Ile Kallio. Kaikkiaan bändissä on soittanut eri aikoina noin 20 muusikkoa.
Keskipohjanmaa-lehden mukaan Remu on jo kommentoinut eläämäänsä käsittelevää elokuvaa: "Mä ehdotan kymmenen oskarii", olivat hänen ensimmäisiä sanojaan teatterista ulos tultaessa. "Näyttelijöille, puvulle, ohjaukselle, kuvaukselle, musalle." Sehän tekee kaksi per lärvi.
Odotukset eivät olleet korkealla, mutta helpotuksekseni voin onnitella tekijöitä. Elokuva on yksinkertaisesti hyvä ja toimiva, kun sitä ei ala yksityiskohtaisesti riepotella, niin kuin meillä nuorilla vihaisilla miehillä on tapana.
Jos jotakin, Ganes on Remu-elokuva. Onko se peräti bio-pic? Tarkoin lasketuilla pituuksilla esitetty musiikki kulkee hyvin. Sen tuottanut Tipi Tuovinen opetti minulle aikoinaaan kitaran käsittelyä ja olemmepa yhden kerran 1970-luvun puolessa välissä esiintyneet virallisesti samassa bändissä Kajaanin torilla! Olin tuuraamassa sairastunutta kitaristia ja tunsin yhtyeen laulut hyvin, joten sain armon tuntea keikkajännitystä. Olin varmaan jo silloin viisitoista täyttänyt.
Omiin korviini elokuvan kitarasoundi kuulosti hieman enemmän Ileltä kuin Alpulta. Sallittakoon se, sillä Alppua ei ole helppo jäljitellä. Elokuvan bändin jyrä oli erinomainen. Hurriganes on keikoille luotu jyräbändi.
Elokuvan juoni ei ole vahvuudella pilattu, mutta ainakin minun ikäiselleni sen peruskuviot ovat tuttuja. Se voidaan tiivistää Remun nousuun ryysyistä rikkauksiin. Tarina päättyy huipulle, mikä on pelkästään hyvä asia. Eikä elokuva ei tippunut katuojaan kertaakaan. Sivujuoni Remun ja poliisin ongelmallisesta suhteesta voidaan tulkita välttämättömäksi pahaksi, sillä siinä ei nyansseja liikaa ole eikä sen huumorikaan minuun vedonnut.
Mutta Remun kielen rikkaus on tavoitettu aika mukavasti. Anakronismejakaan ("hopi, hopi") ei ole paljon. Product placement tietysti tuottaa muutamia...
Teknisesti tv-sarja Käenpesästä ja Riisutun miehen käsittelijänä tunnetun Antero Arjatsalon käsikirjoitus on toimiva. Dokumenttiaineistoa on käytetty erinomaisen taitavasti elokuvan alussa ja lopussa. Ken sen keksi, saa hatunnoston minulta.
Ganes on myös lavastukseltaan, puvustukseltaan ja tunnelmaltaan aidon tuntuinen epookki olematta tunkkainen. 1970-luvulla oli tunkkaista. Minulla on semmoinen muistikuva, että silloin elämä oli mustavalkoista. Värit ilmaantuivat maailmaan vasta vähän myöhemmin.
Tuottaja Aleksi Bardy voi olla tyytyväinen, sillä elokuva tulee olemaan yleisömenestys. Sanokaa minun sanoneen ekana.
Illalla kävin sitten puhumassa Kansaneläkelaitoksen Filmi-Kela -seminaarissa yhtenä neljästä. Paikalla hieman vajaa sata ihmistä. Muut olivat tällä kertaa parempia kuin minä, joka olin omasta mielestäni sekava, mutta kun olin ensin esillä, ei haukotuksia sentään näkynyt.
Minua hieman arastutti ottaa esille monia Oprissa näkemiäni piirteitä, sillä arvasin muiden miettineen samoja juttuja. Mutta en halunnut jäädä ihan vain elokuvahistorialliseksi kommentoijaksi, joten poimiskelin erinäisiä teemoja sieltä täältä elokuvan sisällöstä. Ja katso, samoja juttujahan me kommentoijat olimme miettineet.
Toivottavasti se, että oma metodini oli erilainen - olin lukenut Kyllikki Mäntylän näytelmän ja vertailin näytelmän painotuksia elokuvan painotuksiin - toi katsojille jotakin. Oleellista oli (yleisellä tasolla), että elokuvan käsikirjoitus mielestäni lievensi kirjailijan yhteiskuntakriittisiä painotuksia. Osin tämä johtuu elokuvateknisistä syistä - sivujuonia ja -polkuja ja tekstiä on karsittava - osin varmasti elokuvan tekemisen taustalla olevista ihmisistä ja instituutioista. Suomalaisen yhteiskunnan instituutioille - esim. kunnalliskodille, vanhusten hoidolle - haluttiin antaa tunnustusta, karjalaisevakkojen sopeutumisen haluttiin osoittaa onnistuneen hyvin ja suomalaiset haluttiin osoittaa lopulta suvaitsevaisiksi pieniä erilaisuuksia kohtaan. Konsensus-leffa siis, mutta pienet yksityiskohdat tietysti rikastuttavat tätä yleistä tulkintaa.
Sosiaalipolitiikan asiantuntijat taustoittivat hienosti elokuvan taustoja ja pitivät balanssin elokuvakokemuksen sekä sosiaalipoliittisen tietämyksensä ja myös käytännöllisen kokemuksensa välillä hienosti.
Tänään vuorossa on Petri Kotwican elokuva Musta jää. Siinä kaksi eri-ikäistä naista on kiinnittynyt samaan mieheen. Vanhempi ottaa yhteyden nuorempaan. Sitten tapahtuu jotakin. Psykologinen kolmiodraama odotettavissa.
Illalla on tiedossa lasi viiniä ja patonginpala elokuvasäätiössä. Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun minut on kutsuttu sinne käymään näissä merkeissä. Viisi vuotta alalla työskennelleenä arkistotyöläisenä sitä ei tietenkään saa. Eikä dokumenttielokuvafestivaalin hallituksen puheenjohtajuuskaan semmoisia. Valtion elokuvalautakunnan jäsenyys, tod. näk. Tai sitten minä olen tyttöjen mielestä hauska jäbä bileissä.
Eilen kävin katsomassa J. P. Siilin Ganes-leffan. Ganes tarkoittaa edesmennyttä Hurriganes-yhtyettä, jossa vaikuttivat (elokuvan käsittelemänä aikana) rumpali ja päälaulaja Henry "Remu" Aaltonen, basisti ja laulaja Cisse Häkkinen sekä kitaristit Albert Järvinen ja Ile Kallio. Kaikkiaan bändissä on soittanut eri aikoina noin 20 muusikkoa.
Keskipohjanmaa-lehden mukaan Remu on jo kommentoinut eläämäänsä käsittelevää elokuvaa: "Mä ehdotan kymmenen oskarii", olivat hänen ensimmäisiä sanojaan teatterista ulos tultaessa. "Näyttelijöille, puvulle, ohjaukselle, kuvaukselle, musalle." Sehän tekee kaksi per lärvi.
Odotukset eivät olleet korkealla, mutta helpotuksekseni voin onnitella tekijöitä. Elokuva on yksinkertaisesti hyvä ja toimiva, kun sitä ei ala yksityiskohtaisesti riepotella, niin kuin meillä nuorilla vihaisilla miehillä on tapana.
Jos jotakin, Ganes on Remu-elokuva. Onko se peräti bio-pic? Tarkoin lasketuilla pituuksilla esitetty musiikki kulkee hyvin. Sen tuottanut Tipi Tuovinen opetti minulle aikoinaaan kitaran käsittelyä ja olemmepa yhden kerran 1970-luvun puolessa välissä esiintyneet virallisesti samassa bändissä Kajaanin torilla! Olin tuuraamassa sairastunutta kitaristia ja tunsin yhtyeen laulut hyvin, joten sain armon tuntea keikkajännitystä. Olin varmaan jo silloin viisitoista täyttänyt.
Omiin korviini elokuvan kitarasoundi kuulosti hieman enemmän Ileltä kuin Alpulta. Sallittakoon se, sillä Alppua ei ole helppo jäljitellä. Elokuvan bändin jyrä oli erinomainen. Hurriganes on keikoille luotu jyräbändi.
Elokuvan juoni ei ole vahvuudella pilattu, mutta ainakin minun ikäiselleni sen peruskuviot ovat tuttuja. Se voidaan tiivistää Remun nousuun ryysyistä rikkauksiin. Tarina päättyy huipulle, mikä on pelkästään hyvä asia. Eikä elokuva ei tippunut katuojaan kertaakaan. Sivujuoni Remun ja poliisin ongelmallisesta suhteesta voidaan tulkita välttämättömäksi pahaksi, sillä siinä ei nyansseja liikaa ole eikä sen huumorikaan minuun vedonnut.
Mutta Remun kielen rikkaus on tavoitettu aika mukavasti. Anakronismejakaan ("hopi, hopi") ei ole paljon. Product placement tietysti tuottaa muutamia...
Teknisesti tv-sarja Käenpesästä ja Riisutun miehen käsittelijänä tunnetun Antero Arjatsalon käsikirjoitus on toimiva. Dokumenttiaineistoa on käytetty erinomaisen taitavasti elokuvan alussa ja lopussa. Ken sen keksi, saa hatunnoston minulta.
Ganes on myös lavastukseltaan, puvustukseltaan ja tunnelmaltaan aidon tuntuinen epookki olematta tunkkainen. 1970-luvulla oli tunkkaista. Minulla on semmoinen muistikuva, että silloin elämä oli mustavalkoista. Värit ilmaantuivat maailmaan vasta vähän myöhemmin.
Tuottaja Aleksi Bardy voi olla tyytyväinen, sillä elokuva tulee olemaan yleisömenestys. Sanokaa minun sanoneen ekana.
Illalla kävin sitten puhumassa Kansaneläkelaitoksen Filmi-Kela -seminaarissa yhtenä neljästä. Paikalla hieman vajaa sata ihmistä. Muut olivat tällä kertaa parempia kuin minä, joka olin omasta mielestäni sekava, mutta kun olin ensin esillä, ei haukotuksia sentään näkynyt.
Minua hieman arastutti ottaa esille monia Oprissa näkemiäni piirteitä, sillä arvasin muiden miettineen samoja juttuja. Mutta en halunnut jäädä ihan vain elokuvahistorialliseksi kommentoijaksi, joten poimiskelin erinäisiä teemoja sieltä täältä elokuvan sisällöstä. Ja katso, samoja juttujahan me kommentoijat olimme miettineet.
Toivottavasti se, että oma metodini oli erilainen - olin lukenut Kyllikki Mäntylän näytelmän ja vertailin näytelmän painotuksia elokuvan painotuksiin - toi katsojille jotakin. Oleellista oli (yleisellä tasolla), että elokuvan käsikirjoitus mielestäni lievensi kirjailijan yhteiskuntakriittisiä painotuksia. Osin tämä johtuu elokuvateknisistä syistä - sivujuonia ja -polkuja ja tekstiä on karsittava - osin varmasti elokuvan tekemisen taustalla olevista ihmisistä ja instituutioista. Suomalaisen yhteiskunnan instituutioille - esim. kunnalliskodille, vanhusten hoidolle - haluttiin antaa tunnustusta, karjalaisevakkojen sopeutumisen haluttiin osoittaa onnistuneen hyvin ja suomalaiset haluttiin osoittaa lopulta suvaitsevaisiksi pieniä erilaisuuksia kohtaan. Konsensus-leffa siis, mutta pienet yksityiskohdat tietysti rikastuttavat tätä yleistä tulkintaa.
Sosiaalipolitiikan asiantuntijat taustoittivat hienosti elokuvan taustoja ja pitivät balanssin elokuvakokemuksen sekä sosiaalipoliittisen tietämyksensä ja myös käytännöllisen kokemuksensa välillä hienosti.
Tänään vuorossa on Petri Kotwican elokuva Musta jää. Siinä kaksi eri-ikäistä naista on kiinnittynyt samaan mieheen. Vanhempi ottaa yhteyden nuorempaan. Sitten tapahtuu jotakin. Psykologinen kolmiodraama odotettavissa.
Illalla on tiedossa lasi viiniä ja patonginpala elokuvasäätiössä. Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun minut on kutsuttu sinne käymään näissä merkeissä. Viisi vuotta alalla työskennelleenä arkistotyöläisenä sitä ei tietenkään saa. Eikä dokumenttielokuvafestivaalin hallituksen puheenjohtajuuskaan semmoisia. Valtion elokuvalautakunnan jäsenyys, tod. näk. Tai sitten minä olen tyttöjen mielestä hauska jäbä bileissä.
perjantaina, syyskuuta 07, 2007
Ohjaajien julkilausuma
Tämä on tarpeeksi lyhyt. Journalistista tiivistämistä ei tarvitse eikä varsinkaan sitä, että toimittaja poimii ohjaajien nimistä pari mieleistään.
Aiemmissa osissa sanansa ovat sanoneet Suomen filmikamari sekä elokuvatuottajat ja ministeri
"Ohjaajien julkilausuma suomalaisen elokuvan tilanteesta
Suomalainen elokuva näyttäisi voivan hyvin. Katsojia piisaa ja elokuvat keräävät ulkomailla palkintoja.
Tosiasiassa suurin osa alan yrityksistä elää kädestä suuhun. Yksikin epäonnistuva elokuva voi viedä yhtiön konkurssiin. Päästäkseen omilleen elokuvan pitää keskimäärin saada 150 000 katsojaa. Harvat ulkomaisetkaan suurelokuvat pääsevät tuohon lukemaan.
Me ohjaajat tuemme tuottajien julistamaa tuotantosulkua. Elokuva-alan tuki on liian pieni. Tämän kokoinen kielialue ei pysty tuottamaan laadukasta elokuvaa pelkästään elokuvalipuista tulevilla tuloilla.
Elokuvanteon osa-alueet ovat jatkuvasti kalliimpia. Käytännössä tuen nollalisäys tarkoittaa elokuvan rahoituksen laskua.
Rahanpuute näkyy kaikissa tuotantovaiheen ratkaisuissa. Se voi tuottaa kekseliäisyyttä, mutta on useimmiten rajoittava tekijä. Muutama esimerkki:
Kohtauksia joudutaan hutaisemaan ilman harjoittelua ja liian tiukassa aikataulussa, jolloin tarinan edellyttämä hienovaraisuus katoaa.
Kohtaus, joka jännityksen kannalta olisi pitänyt kuvata kolmessa kuvassa, kuvataan yhdessä, jolloin jännitys katoaa.
Tunnelman kannalta tärkeä musiikki joudutaan budjettisyistä korvaamaan latteammalla vaihtoehdolla.
Tällä hetkellä rahapulasta aiheutuvan ajanpulan takia virheratkaisut kuvauksissa lisääntyvät. Kymmenet päätökset, joita ammattiohjaaja osaisi tehdä minuutissa, on nykyisin pakko tehdä puolessa minuutissa.
Kaikessa inhimillisessä toiminnassa tehdään kompromisseja, mutta rajansa kaikella. Suomalaisen elokuvan sietokyky on tullut vastaan.
Elokuvan tuki on hyvä investointi. Valtiolle palautuu verotuloina ja välillisinä tuloina parhaimmillaan kaksinkertainen määrä annettuun tukeen nähden, tästäkin syystä muissa pohjoismaissa elokuvan tuki on suurempi kuin Suomessa.
Uusien ohjaajien pääsy alalle on todella vaikeaa. Tuen lisääntyessä työtilaisuuksia, oppimisen- ja näytönpaikkoja olisi vastaavasti useammalle.
Suomalaisella elokuvalla on kaikki edellytykset kivuta samalle sisällölliselle ja laadulliselle tasolle muiden pohjoismaiden kanssa. Jännitettä tai herkkyyttä, toimintaa tai koskettavuutta on kuitenkin mahdoton luoda ilman tarvittavia resursseja. Tekijöiden päällimmäisenä tehtävänä ei voi eikä saa olla vähiten latistavan kompromissin valinta.
Me ohjaajat haluamme tehdä yhä koskettavampia, kauniimpia, jännittävämpiä ja hauskempia elokuvia, jotka puhuttelevat katsojia. Elokuvan tekeminen on käsityötä, jota oppii tekemällä ja resurssien kasvaessa me kasvamme myös. Se tarkoittaa entistä parempia elokuvia.
Dome Karukoski (Tyttö, sinä olet tähti)
JP Siili (Hymypoika, Ganes)
Markku Pölönen (mm. Kivenpyörittäjän kylä, Lieksa)
Aleksi Mäkelä (mm. Pahat Pojat, Häjyt)
Aleksi Salmenperä (Miehen Työ, Lapsia ja Aikuisia)
Lenka Hellstedt (Minä ja Morrison )
Johanna Vuoksenmaa (Nousukausi, Onni Von Sopanen)
Klaus Härö (mm. Äideistä Parhain)
Kaisa Rastimo (Säädyllinen murhenäytelmä, Heinähattu ja Vilttitossu)
Ilkka Vanne (mm. Lupaus, Lakeuden Kutsu)
Joona Tena (Fc Venus)
Aku Louhimies (mm. Paha Maa, Riisuttu Mies)
Petri Kotwica (Koti-ikävä, Musta Jää)
Zaida Bergroth (Lasileuka, Heavy Metal)
John Webster (mm. Pölynimurikauppiaat, Sen edestään löytää)
Pirjo Honkasalo (mm. Melancholian 3 huonetta, Tulennielijä)
Raimo O. Niemi (mm. Poika ja Ilves, Suden Arvoitus)
Perttu Leppä (Pitkä kuuma kesä, Helmiä ja sikoja)
Tapio Piirainen (Raid)
Saara Cantell (Unna ja Nuuk)
Jarmo Lampela (mm. Joki, Eila)
Liisa Helminen (Pelikaanimies)
Virpi Suutari (Joutilaat)
Janne Kuusi (mm. Kukkia ja Sidontaa)
Atro Lahtela (mm. Silmä silmästä)
Heikki Kujanpää (Pieni pyhiinvaellus)
Sakari Kirjavainen (mm. Ken tulta pyytää)
Kari Väänänen (Klassikko, Vaiennut kylä)
Arto Koskinen (Kahlekuningas)
Kaija Juurikkala (Valo, Kyytiä Moosekselle)"
Aiemmissa osissa sanansa ovat sanoneet Suomen filmikamari sekä elokuvatuottajat ja ministeri
"Ohjaajien julkilausuma suomalaisen elokuvan tilanteesta
Suomalainen elokuva näyttäisi voivan hyvin. Katsojia piisaa ja elokuvat keräävät ulkomailla palkintoja.
Tosiasiassa suurin osa alan yrityksistä elää kädestä suuhun. Yksikin epäonnistuva elokuva voi viedä yhtiön konkurssiin. Päästäkseen omilleen elokuvan pitää keskimäärin saada 150 000 katsojaa. Harvat ulkomaisetkaan suurelokuvat pääsevät tuohon lukemaan.
Me ohjaajat tuemme tuottajien julistamaa tuotantosulkua. Elokuva-alan tuki on liian pieni. Tämän kokoinen kielialue ei pysty tuottamaan laadukasta elokuvaa pelkästään elokuvalipuista tulevilla tuloilla.
Elokuvanteon osa-alueet ovat jatkuvasti kalliimpia. Käytännössä tuen nollalisäys tarkoittaa elokuvan rahoituksen laskua.
Rahanpuute näkyy kaikissa tuotantovaiheen ratkaisuissa. Se voi tuottaa kekseliäisyyttä, mutta on useimmiten rajoittava tekijä. Muutama esimerkki:
Kohtauksia joudutaan hutaisemaan ilman harjoittelua ja liian tiukassa aikataulussa, jolloin tarinan edellyttämä hienovaraisuus katoaa.
Kohtaus, joka jännityksen kannalta olisi pitänyt kuvata kolmessa kuvassa, kuvataan yhdessä, jolloin jännitys katoaa.
Tunnelman kannalta tärkeä musiikki joudutaan budjettisyistä korvaamaan latteammalla vaihtoehdolla.
Tällä hetkellä rahapulasta aiheutuvan ajanpulan takia virheratkaisut kuvauksissa lisääntyvät. Kymmenet päätökset, joita ammattiohjaaja osaisi tehdä minuutissa, on nykyisin pakko tehdä puolessa minuutissa.
Kaikessa inhimillisessä toiminnassa tehdään kompromisseja, mutta rajansa kaikella. Suomalaisen elokuvan sietokyky on tullut vastaan.
Elokuvan tuki on hyvä investointi. Valtiolle palautuu verotuloina ja välillisinä tuloina parhaimmillaan kaksinkertainen määrä annettuun tukeen nähden, tästäkin syystä muissa pohjoismaissa elokuvan tuki on suurempi kuin Suomessa.
Uusien ohjaajien pääsy alalle on todella vaikeaa. Tuen lisääntyessä työtilaisuuksia, oppimisen- ja näytönpaikkoja olisi vastaavasti useammalle.
Suomalaisella elokuvalla on kaikki edellytykset kivuta samalle sisällölliselle ja laadulliselle tasolle muiden pohjoismaiden kanssa. Jännitettä tai herkkyyttä, toimintaa tai koskettavuutta on kuitenkin mahdoton luoda ilman tarvittavia resursseja. Tekijöiden päällimmäisenä tehtävänä ei voi eikä saa olla vähiten latistavan kompromissin valinta.
Me ohjaajat haluamme tehdä yhä koskettavampia, kauniimpia, jännittävämpiä ja hauskempia elokuvia, jotka puhuttelevat katsojia. Elokuvan tekeminen on käsityötä, jota oppii tekemällä ja resurssien kasvaessa me kasvamme myös. Se tarkoittaa entistä parempia elokuvia.
Dome Karukoski (Tyttö, sinä olet tähti)
JP Siili (Hymypoika, Ganes)
Markku Pölönen (mm. Kivenpyörittäjän kylä, Lieksa)
Aleksi Mäkelä (mm. Pahat Pojat, Häjyt)
Aleksi Salmenperä (Miehen Työ, Lapsia ja Aikuisia)
Lenka Hellstedt (Minä ja Morrison )
Johanna Vuoksenmaa (Nousukausi, Onni Von Sopanen)
Klaus Härö (mm. Äideistä Parhain)
Kaisa Rastimo (Säädyllinen murhenäytelmä, Heinähattu ja Vilttitossu)
Ilkka Vanne (mm. Lupaus, Lakeuden Kutsu)
Joona Tena (Fc Venus)
Aku Louhimies (mm. Paha Maa, Riisuttu Mies)
Petri Kotwica (Koti-ikävä, Musta Jää)
Zaida Bergroth (Lasileuka, Heavy Metal)
John Webster (mm. Pölynimurikauppiaat, Sen edestään löytää)
Pirjo Honkasalo (mm. Melancholian 3 huonetta, Tulennielijä)
Raimo O. Niemi (mm. Poika ja Ilves, Suden Arvoitus)
Perttu Leppä (Pitkä kuuma kesä, Helmiä ja sikoja)
Tapio Piirainen (Raid)
Saara Cantell (Unna ja Nuuk)
Jarmo Lampela (mm. Joki, Eila)
Liisa Helminen (Pelikaanimies)
Virpi Suutari (Joutilaat)
Janne Kuusi (mm. Kukkia ja Sidontaa)
Atro Lahtela (mm. Silmä silmästä)
Heikki Kujanpää (Pieni pyhiinvaellus)
Sakari Kirjavainen (mm. Ken tulta pyytää)
Kari Väänänen (Klassikko, Vaiennut kylä)
Arto Koskinen (Kahlekuningas)
Kaija Juurikkala (Valo, Kyytiä Moosekselle)"
torstaina, syyskuuta 06, 2007
Filmikamari tukee elokuvatuottajien vaatimuksia
Tässäpä Suomen Filmikamarin tuore tiedote sellaisenaan:
"Tiedote 5.9.2007, julkaistavissa heti
Suomen Filmikamari jäsenjärjestöineen tukee itsenäisten elokuvatuottajien vaatimusta elokuvan tuotantotuen lisäämisestä. Filmikamari on huolissaan pienten teattereiden alati vaikeutuvista toimintaedellytyksistä – viitisenkymmentä paikkakuntaa on vaarassa menettää teatterinsa elokuvarahoituksen vähäisyyden vuoksi. Kotimaisen ohjelmiston supistuminen vaarantaa monipuolisen ohjelmatarjonnan elokuvateattereissa.
Suomen Filmikamari ry:n jäseniä ovat Suomen elokuvatoimistojen liitto, joka edustaa kaikkia merkittäviä Suomessa toimivia elokuvien levitysyhtiöitä sekä Suomen elokuvateatteriliitto, jonka jäsenenä ovat liki kaikki maamme elokuvateatterit.
Kotimaisen elokuvan katsojaosuudet elokuvateattereissa ovat eurooppalaisessa mittakaavassa poikkeuksellisen korkeat. Suomalainen elokuva onkin elokuvateattereiden olemassaololle erittäin tärkeää – sitä tärkeämpää, mitä pienemmällä paikkakunnalla teatteri on.
– Suomessa on noin 200 elokuvateatteria, joista suurin osa on maaseutupaikkakunnilla. Nämä teatterit sinnittelevät hengissä pitkälti kotimaisen elokuvan varassa. Elokuvan rahoitustilanteen vuoksi arvioilta puolisensataa paikkakuntaa on koko ajan vaarassa menettää elokuvateatterinsa, muistuttaa toiminnanjohtaja Tero Koistinen Suomen elokuvateatteriliitosta.
Suomalaisessa kulttuuripolitiikassa keskeisenä ihanteena on ollut kulttuurin tasa-arvoinen alueellinen saavutettavuus. Elokuvan tuotantotuen tasosta päätettäessä ei ole otettu huomioon nykyisen laajuisen elokuvateatteriverkon suurta kulttuurillista ja alueellista merkitystä. Viime vuonna, mikä oli erinomainen kotimaisen elokuvan vuosi, 115 elokuvateatterin lipputulot olivat alle 50 000 euroa.
– Kyse on lähinnä mikroyrityksistä sekä talkoohenkisestä alueellisen kulttuuritoiminnan ylläpitämisestä. Toiminnan suuresta kulttuurisesta merkityksestä kertoo se, että mainituissa 115 pienten paikkakuntien teattereissa oli noin 300 000 elokuvissakäyntiä. Varovaisenkin arvion mukaan vähintään puolet näistä käynneistä kohdistui kotimaisiin elokuviin, Koistinen huomauttaa.
Vaarana ohjelmiston kaventuminen
Suomen elokuvatoimistojen liitto ymmärtää tuottajia.
– Elokuvatuottajat ovat turvautuneet rajuun keinoon kotimaisen elokuvan rahoituksen korjaamiseksi, toteaa toiminnanjohtaja Raija Nurmio Suomen elokuvatoimistojen liitosta.
– Tuotantosulku on äärimmäinen ratkaisu, mutta suomalaisen elokuvan pitkään jatkuneen riittämättömän tuotantorahoituksen tietäen, tuottajien tuskastuminen on hyvin ymmärrettävää.
Kotimainen elokuva on levitysyhtiöiden taloudellinen kivijalka. Jos se rapautuu tuotantosulun takia, kaventuvat levittäjien mahdollisuudet tarjota elokuvateattereille eurooppalaista tai independent-elokuvaa.
– Levittäjien riskinottokyky alenee merkittävästi, jos kotimainen elokuva poistuu niin teattereista kuin muistakin levityskanavista. Tämä olisi katastrofi koko suomalaiselle elokuvakulttuurille ja ennen kaikkea elokuvayleisölle, harmittelee Nurmio.
Suomen Filmikamari toivoo, että elokuvan rahoituksen resursoinnista päättävät voisivat mahdollisimman pian antaa elokuvatuottajille konkreettisen viestin tuotantorahoituksen lisäämisestä, jotta koko elokuva-ala pääsisi jatkamaan työtään suomalaisen elokuvan hyväksi kaikkialla Suomessa.
***
Asiaan liittyvät aiemmat
julkilausumat ja tiedotteet.
"Tiedote 5.9.2007, julkaistavissa heti
Suomen Filmikamari jäsenjärjestöineen tukee itsenäisten elokuvatuottajien vaatimusta elokuvan tuotantotuen lisäämisestä. Filmikamari on huolissaan pienten teattereiden alati vaikeutuvista toimintaedellytyksistä – viitisenkymmentä paikkakuntaa on vaarassa menettää teatterinsa elokuvarahoituksen vähäisyyden vuoksi. Kotimaisen ohjelmiston supistuminen vaarantaa monipuolisen ohjelmatarjonnan elokuvateattereissa.
Suomen Filmikamari ry:n jäseniä ovat Suomen elokuvatoimistojen liitto, joka edustaa kaikkia merkittäviä Suomessa toimivia elokuvien levitysyhtiöitä sekä Suomen elokuvateatteriliitto, jonka jäsenenä ovat liki kaikki maamme elokuvateatterit.
Kotimaisen elokuvan katsojaosuudet elokuvateattereissa ovat eurooppalaisessa mittakaavassa poikkeuksellisen korkeat. Suomalainen elokuva onkin elokuvateattereiden olemassaololle erittäin tärkeää – sitä tärkeämpää, mitä pienemmällä paikkakunnalla teatteri on.
– Suomessa on noin 200 elokuvateatteria, joista suurin osa on maaseutupaikkakunnilla. Nämä teatterit sinnittelevät hengissä pitkälti kotimaisen elokuvan varassa. Elokuvan rahoitustilanteen vuoksi arvioilta puolisensataa paikkakuntaa on koko ajan vaarassa menettää elokuvateatterinsa, muistuttaa toiminnanjohtaja Tero Koistinen Suomen elokuvateatteriliitosta.
Suomalaisessa kulttuuripolitiikassa keskeisenä ihanteena on ollut kulttuurin tasa-arvoinen alueellinen saavutettavuus. Elokuvan tuotantotuen tasosta päätettäessä ei ole otettu huomioon nykyisen laajuisen elokuvateatteriverkon suurta kulttuurillista ja alueellista merkitystä. Viime vuonna, mikä oli erinomainen kotimaisen elokuvan vuosi, 115 elokuvateatterin lipputulot olivat alle 50 000 euroa.
– Kyse on lähinnä mikroyrityksistä sekä talkoohenkisestä alueellisen kulttuuritoiminnan ylläpitämisestä. Toiminnan suuresta kulttuurisesta merkityksestä kertoo se, että mainituissa 115 pienten paikkakuntien teattereissa oli noin 300 000 elokuvissakäyntiä. Varovaisenkin arvion mukaan vähintään puolet näistä käynneistä kohdistui kotimaisiin elokuviin, Koistinen huomauttaa.
Vaarana ohjelmiston kaventuminen
Suomen elokuvatoimistojen liitto ymmärtää tuottajia.
– Elokuvatuottajat ovat turvautuneet rajuun keinoon kotimaisen elokuvan rahoituksen korjaamiseksi, toteaa toiminnanjohtaja Raija Nurmio Suomen elokuvatoimistojen liitosta.
– Tuotantosulku on äärimmäinen ratkaisu, mutta suomalaisen elokuvan pitkään jatkuneen riittämättömän tuotantorahoituksen tietäen, tuottajien tuskastuminen on hyvin ymmärrettävää.
Kotimainen elokuva on levitysyhtiöiden taloudellinen kivijalka. Jos se rapautuu tuotantosulun takia, kaventuvat levittäjien mahdollisuudet tarjota elokuvateattereille eurooppalaista tai independent-elokuvaa.
– Levittäjien riskinottokyky alenee merkittävästi, jos kotimainen elokuva poistuu niin teattereista kuin muistakin levityskanavista. Tämä olisi katastrofi koko suomalaiselle elokuvakulttuurille ja ennen kaikkea elokuvayleisölle, harmittelee Nurmio.
Suomen Filmikamari toivoo, että elokuvan rahoituksen resursoinnista päättävät voisivat mahdollisimman pian antaa elokuvatuottajille konkreettisen viestin tuotantorahoituksen lisäämisestä, jotta koko elokuva-ala pääsisi jatkamaan työtään suomalaisen elokuvan hyväksi kaikkialla Suomessa.
***
Asiaan liittyvät aiemmat
julkilausumat ja tiedotteet.
keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2007
NORDISK FILM SOLAR FILMSIN OSAKKAAKSI
Tämmöistä tapahtuu elokuva-alalla tänään:
Solar Films on myynyt tanskalaiselle Nordisk Filmille merkittävän osan yhtiöstä pystyäkseen parantamaan kilpailukykyään myös kansainvälisillä markkinoilla. Yrityskauppa on merkittävä askel suomalaisen elokuvan ja tv-tuotannon kansainvälistymiselle.
Solar Filmsin hallituksen puheenjohtaja ja vastaava tuottaja Markus Selin katsoo että Suomen elokuvasäätiön asema taiteen heittopussina pakottaa tuotantoyhtiön hakemaan tukea ulkomailta: “Yhtiökumppanuus Nordisk Filmin kanssa on iso merkkipaalu suomalaisen sisältötuotannon viemisessä ulkomaille. Nordisk Filmin poikkeuksellinen omistautuminen skandinaaviselle sisältötuotannolle ja erinomaiset kansainväliset suhteet mahdollistavat Solar Filmsin menestyksen kansainvälisillä markkinoilla. Uskomme, että yhteistyö avaa ovia maailmalle.Solar Films on vuosia ollut markkinajohtaja kotimaisessa elokuvatuotannossa ja yksi suurimmista yksityisistä tv-tuotantoyhtiöistä. Lordi-elokuva Dark Floors on ensimmäinen Solar Fimsin ja Nordisk Filmin yhteinen elokuvahanke, joka lanseerataan Cannesin elokuvajuhlilla 20. toukokuuta 2007."
Solar Filmsin tuotantojen ulkomaan myynnin lisäksi Nordisk Film levittää kaikki Solar Filmsin elokuvat Pohjoismaissa.Nordisk Filmin toimitusjohtaja Michael Ritto kommentoi yhteistyötä Solar Filmsin kanssa: “Uusi liittouma on osa Nordisk Filmin strategiaa kohdistaa toimintaansa paikallisille elokuvamarkkinoille Pohjoismaissa. Olen hyvin iloinen, että Markus Selin on valinnut Nordisk Filmin kumppanikseen. Läheinen yhteistyö vahvistaa merkittävästi asemaamme Suomessa.”
Solar Films jatkaa toimintaansa itsenäisenä yhtiönä, toimitusjohtajana Jukka Helle ja hallituksen puheenjohtajana Markus Selin. Tv-tuotannoista vastaavat edelleen Petteri Ahomaa ja Martti Sivonen.Yhdeksän vuotta Solar Filmsin elokuvia levittäneen Buena Vista International Finlandin toimitusjohtaja Jussi Mäkelä kommentoi päättynyttä yhteystyötä: “Valitettavasti Disneyn strategiana ei ole olla osakkaana tuotantoyhtiössä Suomessa. Aleksi Mäkelän Häjyt-elokuvasta 1999 alkanut menestyksekäs yhteistyö päättyy 2,7 miljoonaa katsojaa myöhemmin niinikään Mäkelän elokuvaan (V2). Mutta kuten joku viisas on joskus sanonut – kaikki hyvä loppuu aikanaan. Toivotamme Solar Filmsille menestystä myös jatkossa.”
Egmont-konserniin kuuluva NORDISK FILM on maailman vanhin elokuvayhtiö, joka täytti 100 vuotta 2006. Yhtiö kehittää, tuottaa ja jakelee liikkuvaa kuvaa Pohjoismaissa. Yhtiön toiminta sisältää elokuvia, animaatioita, mainoksia, musiikkivideoita, videoita, dvd-julkaisuja, sekä tv- ja elektroniikkapelejä. Nordisk Filmillä on Sonyn PlayStationin levitysoikeudet ja se omistaa elokuvateattereita Tanskassa ja Norjassa. Nordisk Film omistaa myös jälkituotantoyhtiöitä, filmilaboratorioita sekä radio- ja televisiolähetysstudioita.Suomessa Nordisk Film tuottaa tv-ohjelmia ja levittää elokuvia, pelejä ja musiikkia. Yhtiö on osakas MRP Matila Röhr Production –elokuvatuotantoyhtiössä. Lisäksi Nordisk Film teki äskettäin elokuvien levityssopimukset Kinottaren ja Kinoproductionin kanssa. Nordisk Filmin liikevaihto 2006 oli 352 miljoonaa euroa, työntekijöitä oli 1150.
[Via Suomen elokuvasäätiö]
Solar Films on myynyt tanskalaiselle Nordisk Filmille merkittävän osan yhtiöstä pystyäkseen parantamaan kilpailukykyään myös kansainvälisillä markkinoilla. Yrityskauppa on merkittävä askel suomalaisen elokuvan ja tv-tuotannon kansainvälistymiselle.
Solar Filmsin hallituksen puheenjohtaja ja vastaava tuottaja Markus Selin katsoo että Suomen elokuvasäätiön asema taiteen heittopussina pakottaa tuotantoyhtiön hakemaan tukea ulkomailta: “Yhtiökumppanuus Nordisk Filmin kanssa on iso merkkipaalu suomalaisen sisältötuotannon viemisessä ulkomaille. Nordisk Filmin poikkeuksellinen omistautuminen skandinaaviselle sisältötuotannolle ja erinomaiset kansainväliset suhteet mahdollistavat Solar Filmsin menestyksen kansainvälisillä markkinoilla. Uskomme, että yhteistyö avaa ovia maailmalle.Solar Films on vuosia ollut markkinajohtaja kotimaisessa elokuvatuotannossa ja yksi suurimmista yksityisistä tv-tuotantoyhtiöistä. Lordi-elokuva Dark Floors on ensimmäinen Solar Fimsin ja Nordisk Filmin yhteinen elokuvahanke, joka lanseerataan Cannesin elokuvajuhlilla 20. toukokuuta 2007."
Solar Filmsin tuotantojen ulkomaan myynnin lisäksi Nordisk Film levittää kaikki Solar Filmsin elokuvat Pohjoismaissa.Nordisk Filmin toimitusjohtaja Michael Ritto kommentoi yhteistyötä Solar Filmsin kanssa: “Uusi liittouma on osa Nordisk Filmin strategiaa kohdistaa toimintaansa paikallisille elokuvamarkkinoille Pohjoismaissa. Olen hyvin iloinen, että Markus Selin on valinnut Nordisk Filmin kumppanikseen. Läheinen yhteistyö vahvistaa merkittävästi asemaamme Suomessa.”
Solar Films jatkaa toimintaansa itsenäisenä yhtiönä, toimitusjohtajana Jukka Helle ja hallituksen puheenjohtajana Markus Selin. Tv-tuotannoista vastaavat edelleen Petteri Ahomaa ja Martti Sivonen.Yhdeksän vuotta Solar Filmsin elokuvia levittäneen Buena Vista International Finlandin toimitusjohtaja Jussi Mäkelä kommentoi päättynyttä yhteystyötä: “Valitettavasti Disneyn strategiana ei ole olla osakkaana tuotantoyhtiössä Suomessa. Aleksi Mäkelän Häjyt-elokuvasta 1999 alkanut menestyksekäs yhteistyö päättyy 2,7 miljoonaa katsojaa myöhemmin niinikään Mäkelän elokuvaan (V2). Mutta kuten joku viisas on joskus sanonut – kaikki hyvä loppuu aikanaan. Toivotamme Solar Filmsille menestystä myös jatkossa.”
Egmont-konserniin kuuluva NORDISK FILM on maailman vanhin elokuvayhtiö, joka täytti 100 vuotta 2006. Yhtiö kehittää, tuottaa ja jakelee liikkuvaa kuvaa Pohjoismaissa. Yhtiön toiminta sisältää elokuvia, animaatioita, mainoksia, musiikkivideoita, videoita, dvd-julkaisuja, sekä tv- ja elektroniikkapelejä. Nordisk Filmillä on Sonyn PlayStationin levitysoikeudet ja se omistaa elokuvateattereita Tanskassa ja Norjassa. Nordisk Film omistaa myös jälkituotantoyhtiöitä, filmilaboratorioita sekä radio- ja televisiolähetysstudioita.Suomessa Nordisk Film tuottaa tv-ohjelmia ja levittää elokuvia, pelejä ja musiikkia. Yhtiö on osakas MRP Matila Röhr Production –elokuvatuotantoyhtiössä. Lisäksi Nordisk Film teki äskettäin elokuvien levityssopimukset Kinottaren ja Kinoproductionin kanssa. Nordisk Filmin liikevaihto 2006 oli 352 miljoonaa euroa, työntekijöitä oli 1150.
[Via Suomen elokuvasäätiö]
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)