Like vietti eilen 20-vuotisjuhliaan Tavastialla. Minäkin kävin. Paikka oli muuttunut ja ei ollut: edellisen kerran olin siellä vuonna 1996. Juhlan kunniaksi on julkaistu Timo Forssin toimittama kirjakin. Viihdyttävä vajaa 200-sivuinen paketti.
Vaikka en ole itse Likelle mitään tehnyt - Like kyllä minulle ja ystävälleni Jussille, kun se hukkasi erään käännöksemme käsikirjoituksen - kirjan tarinat ovat jotenkin tuttuja. Ilmeisesti onnistuin aikoinaan istumaan samassa Vanhan kuppilan marmoripöydässä perustajajäsenten ja yrityksen liepeillä liikkuneiden kanssa niin usein, että keskeiset myyttiset tarinat on kuultu kerran jos toisenkin.
Muistan istuneeni Vanhan kuppilassa silloin, kun ensimmäinen osakeanti oli suunnitteilla. Vaikka olin yhtä pennitön kuin herrat yritysjohtajat, tarjouduin ostamaan yhden, mutta ajatuskin siitä evättiin selvin sanoin.
Ties miten olisi käynyt, jos olisi suostuttu myymään. Timo Ernamolle siitä jyrkästä ei'stä kiitos. Hän oli silloin ilmeisesti ainoan kerran elämässään lyhytsanainen.
Näin jälkeenpäin ajatellen huomaan, että minullahan oli hämmästyttävän samanlainen tausta: olin opiskellut matematiikkaa, osallistunut Limeksen bailuihin, luin paljon kirjoja, istuin jatkuvasti Vanhan kuppilassa ja olin kiinnostunut alasta radikaalilla tavalla. Carpe diem koputti naapurin oveen.
Tavastialla oli siis vähemmän yllättävästi paljon tuttuja kasvoja menneisyydestäin. Monet heistä ovat kirjoittaneet Likelle kirjoja. Seisoskelua jaksoi aikansa ja kun korvatkin soivat volyymista, vaihdoin maisemaa.
Jatkoin karaokeen. Se on sama karaoke, jonne joskus eksyimme yhdessä Einar Kárasonin, islantilaisten Väinö Linnan kanssa. Hän oli juuri julkaissut mainion romaaninsa Miekkakäräjät.
Olin lukenut kirjan ja pidin siitä. Erään kerran Coronassa isäntä Ernamo alkoi uuvahtaa kolmannen päivän menoon, mutta kirjailija ei. Saavuin sattumoisin paikalle ja tulin kutsutuksi pöytään ettei Einarin tarvitsisi puhua yksinään. Meillä synkkasi heti hyvin ja parin tunnin ja snapsin päästä veisasimme kustannusyhtiön edustajan ihmetellessä täyttä kurkkua karaokea pienessä, savuisessa ja täpötäydessä ravintolassa.
Eilenkin siellä oli älyttömän kivaa. Terveiset, jos satutte lukemaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
torstaina, elokuuta 30, 2007
perjantaina, huhtikuuta 27, 2007
Kansan Uutisten historia
Vasemmistoliiton äänenkannattaja Kansan Uutiset täyttää 50 vuotta. Lehti syntyi kun Vapaa Sana ja Työkansan Sanomat yhdistettiin, mutta Vasemmistoliiton synnyttyä lehti irtaantui vuonna 1990 kymmeneksi vuodeksi puolueista. Paluu puolueen helmaan tapahtui uuden vuosituhannen alkaessa.
Jos olen ymmärtänyt oikein, tänään pitäisi olla lehden historian julkistaminen. Täytynee yrittää pistäytyä, jos paikat kestää.
Kyse on esseekokoelmasta, joka on saanut elokuvaan suoraan viittaavan nimen Etusivu uusiks! Kansan Uutisten viisi vuosikymmentä 1957-2007. Toim. Veli-Pekka Leppänen. [Kansan Uutiset Oy, 2007.]
Lehti itseään aukeaa nettiin vain niukassa muodossa, mutta kyllähän tämän päiväisen, vuonna 1982 perustetun Kansan Uutisten Viikkolehden Outi Nyytäjän haastattelurepparin voi käydä lukemassa, vaikkapa vain synttärien kunniaksi:
Otsikko on ihan raflaava:
Dramaturgi Outi Nyytäjä
heiluttaa työläisyyden taistelulippua:
Luokkasopuilun aika on ohi
Jutun on kirjoittanut Kai Hirvasnoro. Hänellä on oma blogi Hirvasnoro Net, jota hän nimittää blogin luonteen vuoksi juttuarkistoksi.
Demarissa näyttää kirjasta olevan jo ihan hyvä Anu Hakalan juttu.
Jos olen ymmärtänyt oikein, tänään pitäisi olla lehden historian julkistaminen. Täytynee yrittää pistäytyä, jos paikat kestää.
Kyse on esseekokoelmasta, joka on saanut elokuvaan suoraan viittaavan nimen Etusivu uusiks! Kansan Uutisten viisi vuosikymmentä 1957-2007. Toim. Veli-Pekka Leppänen. [Kansan Uutiset Oy, 2007.]
Lehti itseään aukeaa nettiin vain niukassa muodossa, mutta kyllähän tämän päiväisen, vuonna 1982 perustetun Kansan Uutisten Viikkolehden Outi Nyytäjän haastattelurepparin voi käydä lukemassa, vaikkapa vain synttärien kunniaksi:
Otsikko on ihan raflaava:
Dramaturgi Outi Nyytäjä
heiluttaa työläisyyden taistelulippua:
Luokkasopuilun aika on ohi
Jutun on kirjoittanut Kai Hirvasnoro. Hänellä on oma blogi Hirvasnoro Net, jota hän nimittää blogin luonteen vuoksi juttuarkistoksi.
Demarissa näyttää kirjasta olevan jo ihan hyvä Anu Hakalan juttu.
torstaina, huhtikuuta 26, 2007
Sähkömetsä
Olin eilen Sähkömetsässä. Kokeellisen elokuvan ja videotaiteen taival on sitten pantu kahden kannen väliin. Mika Taanila, Hannu Eerikäinen, Kari Yli-Annala ja Perttu Rastas olivat kirjaansa eilen Orionissa esittelemässä. Ja kelpaahan sitä esitellä. Hyvin hajanainen kenttä on saatu näin peruskartoitetuksi. "Mapping" olikin termi jota Kari käytti omasta osuudestaan.
Ja kelpasi katsoa väliin laitettuja lyhytelokuvia.
Yhtä lukuunottamatta olin onnistunut ne näkemään toki aiemminkin. Se yksi oli Eino Ruutsalon Kinetiikkaa, joka oli lipsahtanut esitykseen, vaikka siellä olisi pitänyt olla saman tekijän tunnetuin "kokeiluelokuva", maailmallakin kiitelty ja palkittu Kineettisiä kuvia. Suoraan emulsiolle raapustettu Kineettisiä kuvia on kahden vuoden työn tulos. Jokainen ruutu - niitä on 8000 - on oma taideteoksensa.
Ruutsalo piirsi elokuvaansa ylös sen, mitä hävittäjälentäjä näkee matalalennossa. "En koskaan ole ollut näin lähellä maassa sotaa käyvää vihollista! Siinä se oli ohimenevänä nauhana. Kaikki oli nyt niin lähellä, että kokonaiskuva jotenkin katosi ja jäljelle jäivät vain yksityiskohdat. Selvinä, suurina kuvina ne nousivat esiin. Siitäkö se johtui, että tulin heidän asemiinsa takaa päin? Kun kaikki tuntui kuin pyörivän ympäri! Näin korsut, kaivannot, hiekkakumpareet ja hirsillä tuetut ampumahaudat. Näin yksittäisiä venäläisiä sotilaita; kun miehet ryntäsivät ulos korsuista. Eivät oikein tienneet mistä päin tullaan. Koneen meteli tietysti vain kuului! Päät kääntyili, miehet kääntyivät!", Ruutsalo kirjoitti itse kokemuksistaan Wasp-Fokkerin ohjaamosta ja varsinkin eräästä hänen tekemästään tiedustelulennosta Onihmajoelle.
En ole ehtinyt muuta lukea kuin Mika Taanilan artikkelin Seitsemännen taiteen sivullisia - kokeellinen elokuva Suomessa 1933-1985; siitä tuo Ruutsalo-sitaattikin.
"Kokeellinen elokuva" tarkoittaa Taanilaan mukaan "kaikkea riippumatonta, taiteellisesti haastavaa liikkuvan kuvan toimintaa, joka on pyrkinyt tietoisesti asettamaan kyseenalaiseksi totuttuja tapoja nähdä ja tehdä elokuvaa".
Näin laajasta näkökulmasta varhaisia "kokeellisen elokuvan" merkkejä olisi ehkä löytänyt enemmänkin kuin Armas "Ama" Jokisen Vappuhumua (1933), joka kertoo krapulaisen surrealistisista kokemuksista keväisessä Helsingissä. Tarkoitan elokuvien välikuvia, siirtymiä ja montaasilla tai muuten leikattuna tiivistetyn ajan kuvauksia näytelmäelokuvissa. Nyrki Tapiovaara on toki mainittu 1930-luvun lopulta, mutta ei oikeastaan paljoakaan hänen tavoistaan uudistaa näytelmäelokuvaa. Osa niistä lähenee kokeellisen elokuvan tapoja. Taanila pääsee vauhtiin Ruutsalo-kuvauksessa - Ruutsalo ansaitsee toki laajemmankin esittelyn ja tarkemmassa katsauksessa Pasi "Sleeping" Myllymäen elokuviin, joita on muistaakseni 44.
Kaiken kokeellisen jälkeen oli vatsa täynnä kiva istahtaa Orionin penkille uudestaan. Kävin katsomassa Ilmari Unhon Sillankorvan emännän. Kesti katsomisen.
***
Joka paikkaan koskee. Ja kun tiedän, että tällaisessa kivussa minulla on aika korkea kipukynnys - vuosien harjoittelua - niin se on aika kova juuri nyt. Tulisi jo lämmin, niin tämä sitkeä kolotus loppuisi hetkeksi. Minulle kyllä riittäisi vähemmätkin vuodenajat.
Ja kelpasi katsoa väliin laitettuja lyhytelokuvia.
Yhtä lukuunottamatta olin onnistunut ne näkemään toki aiemminkin. Se yksi oli Eino Ruutsalon Kinetiikkaa, joka oli lipsahtanut esitykseen, vaikka siellä olisi pitänyt olla saman tekijän tunnetuin "kokeiluelokuva", maailmallakin kiitelty ja palkittu Kineettisiä kuvia. Suoraan emulsiolle raapustettu Kineettisiä kuvia on kahden vuoden työn tulos. Jokainen ruutu - niitä on 8000 - on oma taideteoksensa.
Ruutsalo piirsi elokuvaansa ylös sen, mitä hävittäjälentäjä näkee matalalennossa. "En koskaan ole ollut näin lähellä maassa sotaa käyvää vihollista! Siinä se oli ohimenevänä nauhana. Kaikki oli nyt niin lähellä, että kokonaiskuva jotenkin katosi ja jäljelle jäivät vain yksityiskohdat. Selvinä, suurina kuvina ne nousivat esiin. Siitäkö se johtui, että tulin heidän asemiinsa takaa päin? Kun kaikki tuntui kuin pyörivän ympäri! Näin korsut, kaivannot, hiekkakumpareet ja hirsillä tuetut ampumahaudat. Näin yksittäisiä venäläisiä sotilaita; kun miehet ryntäsivät ulos korsuista. Eivät oikein tienneet mistä päin tullaan. Koneen meteli tietysti vain kuului! Päät kääntyili, miehet kääntyivät!", Ruutsalo kirjoitti itse kokemuksistaan Wasp-Fokkerin ohjaamosta ja varsinkin eräästä hänen tekemästään tiedustelulennosta Onihmajoelle.
En ole ehtinyt muuta lukea kuin Mika Taanilan artikkelin Seitsemännen taiteen sivullisia - kokeellinen elokuva Suomessa 1933-1985; siitä tuo Ruutsalo-sitaattikin.
"Kokeellinen elokuva" tarkoittaa Taanilaan mukaan "kaikkea riippumatonta, taiteellisesti haastavaa liikkuvan kuvan toimintaa, joka on pyrkinyt tietoisesti asettamaan kyseenalaiseksi totuttuja tapoja nähdä ja tehdä elokuvaa".
Näin laajasta näkökulmasta varhaisia "kokeellisen elokuvan" merkkejä olisi ehkä löytänyt enemmänkin kuin Armas "Ama" Jokisen Vappuhumua (1933), joka kertoo krapulaisen surrealistisista kokemuksista keväisessä Helsingissä. Tarkoitan elokuvien välikuvia, siirtymiä ja montaasilla tai muuten leikattuna tiivistetyn ajan kuvauksia näytelmäelokuvissa. Nyrki Tapiovaara on toki mainittu 1930-luvun lopulta, mutta ei oikeastaan paljoakaan hänen tavoistaan uudistaa näytelmäelokuvaa. Osa niistä lähenee kokeellisen elokuvan tapoja. Taanila pääsee vauhtiin Ruutsalo-kuvauksessa - Ruutsalo ansaitsee toki laajemmankin esittelyn ja tarkemmassa katsauksessa Pasi "Sleeping" Myllymäen elokuviin, joita on muistaakseni 44.
Kaiken kokeellisen jälkeen oli vatsa täynnä kiva istahtaa Orionin penkille uudestaan. Kävin katsomassa Ilmari Unhon Sillankorvan emännän. Kesti katsomisen.
***
Joka paikkaan koskee. Ja kun tiedän, että tällaisessa kivussa minulla on aika korkea kipukynnys - vuosien harjoittelua - niin se on aika kova juuri nyt. Tulisi jo lämmin, niin tämä sitkeä kolotus loppuisi hetkeksi. Minulle kyllä riittäisi vähemmätkin vuodenajat.
tiistaina, huhtikuuta 24, 2007
SEA 50 vuotta tänään
Työpaikkani Suomen elokuva-arkisto viettää tänään 50-vuotisjuhlaa.
Tapahtuman kunniaksi julkaistaan myös Sakari Toiviaisen teos Sata vuotta, sata elokuvaa. Siinä oiva lahja kaikille elokuvan ystäville.
Sakarin kirjanjulkistamiseen ehdin pistäytymään, mutta iltajuhla jää väliin. Tämä ei johdu siitä, että tuntisin nämä juhlat kannesta kanteen, vaan siitä, että pidän juhlinnan aikaan luentoa elokuvan ja historian välisestä suhteesta.
Jatkoille tietysti ehtisi, mikäli juhlaväen puvut eivät vie liian hienoihin paikkoihin syömään hanhenrintaa.
Tapahtuman kunniaksi julkaistaan myös Sakari Toiviaisen teos Sata vuotta, sata elokuvaa. Siinä oiva lahja kaikille elokuvan ystäville.
Sakarin kirjanjulkistamiseen ehdin pistäytymään, mutta iltajuhla jää väliin. Tämä ei johdu siitä, että tuntisin nämä juhlat kannesta kanteen, vaan siitä, että pidän juhlinnan aikaan luentoa elokuvan ja historian välisestä suhteesta.
Jatkoille tietysti ehtisi, mikäli juhlaväen puvut eivät vie liian hienoihin paikkoihin syömään hanhenrintaa.
maanantaina, huhtikuuta 23, 2007
Muistilistaksi menoja
Menoja riittää: tänään Nyrki Tapiovaaran Juhan 70-vuotisen taipaleen kunniaksi järjestetty juhlaesitys. Huomenna Sakari Toiviaisen suomalaisen elokuvan 100-vuotisen historian kunniaksi julkaistava kirja Sata vuotta – sata elokuvaa(SEA/SKS). Illalla olisi SEA:n 50-vuotisjuhlavastaanotto, jonne en oman luennon vuoksi pääse.
Ylihuomenna torstaina julkaistaan suomalaisen elokuvan avantgardea ja muuta kokeilevaa elokuvaa käsittelevä teos SÄHKÖMETSÄ - videotaidetta ja kokeellista elokuvaa Suomessa 1933 -1998.
Laitetaanpa näkyville sen artikkelit:
Mika Taanila: Seitsemännen taiteen sivullisia - Kokeellinen elokuva Suomessa 1933 – 1985. Ensimmäinen laajempi teosten ja tekijöiden kautta lähestytty artikkeli suomalaisen kokeellisen elokuvan historiaan.
Hannu Eerikäinen: Videotaide Suomessa: taiteen laidalla, eturintamassa vai ei-kenenkään maalla? Audiovisuaalisen kulttuurin tutkijan ensimmäinen laajempi aikalaiskatsaus (teksti kirjoitettu 1993) nuoreen suomalaiseen videotaiteeseen.
Kari Yli-Annala: Pieni jälkiteollinen tuotanto – taiteilijoiden liikkuva kuva Suomessa 1982 - 1998. Kuvataiteilija ja tutkija tarkastelee ruohonjuuritason audiovisuaalisen taiteen tuotantoa ja sen tekijöitä.
Perttu Rastas: Töpselitaide virtaa Suomeen. Pitkän linjan organisaattori muistelee missä on ollut mukana ja etsii vastausta kysymykseen miksi video- ja mediataiteen asema Suomessa on poikkeuksellisen vahva.
Ylihuomenna torstaina julkaistaan suomalaisen elokuvan avantgardea ja muuta kokeilevaa elokuvaa käsittelevä teos SÄHKÖMETSÄ - videotaidetta ja kokeellista elokuvaa Suomessa 1933 -1998.
Laitetaanpa näkyville sen artikkelit:
Mika Taanila: Seitsemännen taiteen sivullisia - Kokeellinen elokuva Suomessa 1933 – 1985. Ensimmäinen laajempi teosten ja tekijöiden kautta lähestytty artikkeli suomalaisen kokeellisen elokuvan historiaan.
Hannu Eerikäinen: Videotaide Suomessa: taiteen laidalla, eturintamassa vai ei-kenenkään maalla? Audiovisuaalisen kulttuurin tutkijan ensimmäinen laajempi aikalaiskatsaus (teksti kirjoitettu 1993) nuoreen suomalaiseen videotaiteeseen.
Kari Yli-Annala: Pieni jälkiteollinen tuotanto – taiteilijoiden liikkuva kuva Suomessa 1982 - 1998. Kuvataiteilija ja tutkija tarkastelee ruohonjuuritason audiovisuaalisen taiteen tuotantoa ja sen tekijöitä.
Perttu Rastas: Töpselitaide virtaa Suomeen. Pitkän linjan organisaattori muistelee missä on ollut mukana ja etsii vastausta kysymykseen miksi video- ja mediataiteen asema Suomessa on poikkeuksellisen vahva.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)