Mietteitä budjettiriihestä

Luin lehdestä, että hallituksen budjettiriihi oli myöntänyt rahaa "häätöuhan alla olevalle" Kansalliselle audiovisuaaliselle arkistolle.

Jos näin on, muutamme Punavuoresta - varmaankin ensi vuonna - Sörnäisiin rantatien maisemiin, ellei budjetin lukkoonlyöjä eduskunta tule hulluksi, muuta hallituksen päätöstä ja määrää meitä katupojiksi ja -tytöiksi. Tuskinpa sentään.

Katupoikien laulu tosin sopisi Sörkan tunnelmiin ja olisi pakko opetella vislaamaankin, jos ei muuta niin protestiksi.

Kaikki muuttuu muuksi, paitsi esitysteatteri Orion, joka aikansa vielä toimii Eerikinkadulla (nro 15). Henkisesti tärkeää on bongata jo nyt, että myös arkiston kirjasto - henkireikä elokuvan ystävälle - muuttaa tietysti mukanamme Sörkkaan. Maanalaiset varastot eivät tietenkään muuta Espoosta mihinkään, kuten eivät muutkaan maailmalle sirottuneet elokuvavarastot.

Elokuvamuseo pysyy käsittääkseni Vanhalla talvitiellä, sillä sikäli kun minä tiedän, sen tarvitsemia muutamia satoja vuokraneliöitä ei taida nyt toivottavasti tehtävään sopimukseen kuulua. Käytännössä siis valtiovalta ei tunnusta museon olemassaoloa, vaikka siitä tietääkin, lähinnä siksi, että sitä pitäisi varmaan ainakin jotenkin tukeakin, jos siis sen olemassa olo paitsi tiedettäisiin myös tunnustettaisiin.

Tällainen ei ole monimutkaista tai poikkeuksellista. Kulttuurin parissa työskennelleet tietävät, että tämmöiset asiat etenevät parinkymmenen vuoden periodein, eivät vuosittain - paitsi jos ministeri ottaa jonkun asian omaksi huolekseen.

Minusta hyvin resurssein varustettu elokuvamuseo olisi hyvä lisä myös Helsingin kaupungin näkökulmasta. Hyvällä paikalla se elävöittäisi monin tavoin kulttuuristuvaa Sörkkaa ja säteilisi ympäristöönsä kulttuurista valoa, hehkuisi kauniisti kuin mustavalkoinen nitraattifilmi parhaimmillaan.

Ylen Areenaan on tallennettu eilinen Kultakuume-ohjelma Kansallisen audiovisuaalisen arkiston uusista tehtävistä: Paikallisradioiden ja kaupallisten tv-kanavien systemaattinen tallennus käynnistymässä audiovisuaalisessa arkistossa. Kuunnelkaapas.

Irti tsaareista

Hallituksen sivistysohjelman toteuttajat ovat kaivaneet esille kulttuurikirveen. Nyt ei höylätä ja fiilata juustohöylällä vaan pannaan halki, poikki ja pinoon. Kulttuurin- ja taiteiden tutkimuksen uusien opiskelijoiden määrää aiotaan vähentää 50 prosenttia vuoteen 2012 mennessä. Porvarihallitus näyttää karvansa.

Jo aiemmin on ilmoitettu, että yliopistoista vähennetään 1 000 henkilötyövuotta vuoteen 2015 mennessä. Tämä leikkaus aiotaan nyt ilmeisesti toteuttaa humanistien ja kulttuurialojen opetuksen kustannuksella.

Maailmassa on selvästi liikaa niitä, jotka osaavat avata merkityksiä ja selostaa niitä järkeenkäyvällä tavalla. "Kulttuuriala on se, jota pitää vähentää aika suurestikin pitkällä aikavälillä", opetusneuvos Jukka Katajisto opetusministeriöstä sanoo.

Siellä ei ole paljon säästettävää. Kynä ja kumi eivät paljon maksa, eikä palkoilla ole päässyt rehvastelemaan.

Samaan aikaan kulttuurivientiin lisätään määrärahoja. Toivottavasti en muista väärin, kun sanon, että Saksaan suunnattuun musiikkivientiin satsattiin 190 000 euroa. Music Export Finland oli sitä ennen saanut puolisen miljoonaa tukea muuhun, esimerkiksi hallintoonsa. Sitä ei kannata verrata yliopiston menoihin, mutta festivaaleihin kyllä. Niihin nähden tuo vientituki on aika paljon. Tämä siis vain vertauksen vuoksi sanottuna vailla taka-ajatuksia.

Lainaan uutista: "YLEn haastattelemat yliopistojen edustajat eivät ole nähneet suunnitelmia ennen opetusministeriön raportin julkaisua. Jukka Katajisto Opetushallituksesta myöntää, että kaikki pienemmät tieteenalat eivät välttämättä ole olleet mukana lausuntokierroksella. - Valitettavasti yhteys on hyvin ohutta. Voi olla, että joku pieni ala ei aina tule esiin, Katajisto kertoo."

Mitäpä sitä hyvän tsaarin aikana kyselemään. Siirtymä kulttuurillisesta analysoinnista kulttuuriseen yritystoimintaan on selkeää. Se mikä on jäänyt sanomatta, on se, että kulttuurialan koulutuksen painopiste siirtyy samalla yliopistoista ammattikorkeakouluihin. Yliopistoille opetusministeriön linjaus on varmasti tappiollista.

Tsaareista irti pääsystä tuli mieleen, että viime aikoina on alkanut ropsahdella esitelmäkutsuja loppukesälle ja syksylle. Myös artikkeleita, pieniä ja laajempia, pyydetään. 1918-aiheilla on varsinkin kysyntää.

On käynyt selväksi, että valtiovallalla ei intressiä näihin vanhojen kaivelemiseen ole. Ihmiset ajattelevat toisin. Tilaisuuksiin on ollut jopa tunkua. Sana niistä kiertää suusta suuhun. Televisiokeskusteluja sentään järjestetään. Oli setiä ja tätejä ja setämäisyyksiä ja tätimäisyyksiä. Tiedämme, että tietty sukupolvi elää juoksuhaudoissa, mutta luulin jo niiden aikojen olevan ohi, että vuoden 1918 juoksuhautoihin olisi tungosta. Siltä varalta, että kirjamainoksiin tarvitaan bloggarin sanaa sanottakoon: Ylikangas on ylitse muiden.

Takaisin luentoihin ja esitelmiin ja muuhun kulttuuriseen evankeliointiin. Näistä tilaisuuksista ei enää nykyisen journalismikäsityksen mukaan informoida. Lyhyet uutiset saattavat joskus harvoin kertoa etukäteen tilaisuudesta, mikä on tietysti kiitettävää. Kulttuuriala kaipaa sponssausta: ihmisten saaminen tiettyyn tilaan tiettynä aikana ei ole helppoa varsinkaan kaupungeissa. Mutta tilaisuuden sisällöstä ei sitten enää kerrotakaan, koska se on eilispäivää. Sadan vuoden aikana tämä on varmaankin journalismin suurin sisällöllinen muutos. Siitä on tullut ennustustehdas, ei asioita kertova ja analysoiva (symbolinen) instituutio.

Tai jos kerrotaan, kyse on raportti, jonka ydin on toimittajan minän oleminen siinä tilassa. Haastatteluissa sanottava kutistetaan minimiin, entistä useammin haastateltavakin. Toimittaja, kansan palvelija, osoittaa kaapin paikan entistä useammin. Mutta ei valtaa pitäville, vaan niille, jotka heitä työssään auttavat antamalla haastatteluja - asiantuntemuksesta riippumatta tietenkin korvauksetta.

Esitelmän pitäminen kuuluu niihin kulttuurituotteisiin, jotka näennäisesti häviävät, kun ne on pidetty. Jotakin niistä kuitenkin jää läsnäolevien päähän. Taiteista teatteri ja baletti ovat vastaavassa asemassa. Oopperaa kuullaan paljon levyltäkin, ja oopperaelokuvia on aikamoinen määrä, mutta eihän se sama ole.

Elokuvista puheen ollen. Uusi Ennen ja nyt on ilmestynyt verkkoon. Käykääpä katsomassa juttutarjontaa. Outi Nieminen on tehnyt tiedettä nuorena kuolleesta elokuvatähdestä Sirkka Sarista ja Kalle Kaarnan Isovihasta, talvisodan alla ilmestyneestä historiallisesta spektaakkelista, tarjolla on hieman vähemmän tiedettä allekirjoittaneen artikkelissa. Lehti on uudessa olomuodossaan muutenkin tutustumisen arvoinen.

Myös Idäntutkimus satsaa erikoisnumerossaan (1/2008) elokuvaan. Arvostetun venäläisen tutkijan Juri Tsivjanin artikkeli "Mitä elokuva on?" löytyy pdf-muodossa, omaa vaatimatonta kolumniani ei. Lehteä saa ainakin keskustan hyvinvarustetuista kirjakaupoista.

Vielä jonkun päivän voi netissä kuunnella myös Ylen Jukka Kuosmasen elokuvaohjaaja Arto Halosesta toimittamaa ohjelmaa Miten minusta tuli minä? Arton siskon ja lapsuudenkaverin lisäksi heittelen ajatuksia miehen persoonasta minäkin. Kuosmanen on mainio toimittaja ja hyvä tunnelman luoja.

Kulttuuriuutisten antia

YLE:n Radio 1:n kulttuuriuutiset haastatteli minua Amerikan filmi-instituutin julkaisemasta top 100-listasta tänään. Ohjelmaa en kuullut, eikä äänifilettäkään taida olla saatavilla, mutta ahkera toimitus on tehnyt jutustaan ja haastattelusta oivan tiivistelmän.