Vaikka ei henkilökohtaisesti liene mainittu uudessa periaateohjelmassa, Panu vetäisi välittömästi duck-and-coverit Vihreän liiton uudesta huhutusta linjasta.
Erinäisten medioiden välittämän tiedon mukaan Vihreät ovat julistautumassa feministipuolueeksi. Vaikka Vihreän liiton etusivu ei noteeraa ainakaan vielä puolueen valtuuskunnan mahdollista linjausta, niin erinäisiä ennusmerkkejä asiasta on tietysti ollut jo pitkään olemassa.Yllättävää kyllä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry ei näytä reagoineen myöskään millään tavoin.
Jos ja kun uutiset ovat oikeassa, pelkoa ei hameissa tunneta, sillä Ruotsin esimerkki ei lupaavalta näytä.
Mutta missä hiipii Blogistan tässä asiassa? Eikö esirippua repäistäkään puolesta ja vastaan?
12 kommenttia:
Hyvä, kun poliittiset vahdit ovat valveilla. Jaanpa lentolehtiseni tännekin:
Pelkään, että feministiseksi julistautuminen vie liikkeeltä poliittisen voiman. Se on ikävää liikkeen keskeisiin tavoitteisiin kuuluneiden luonnonsuojelullisten näkökohtien kannalta. Feminismi ja luonnonsuojelu eivät tietenkään ole määritelmällisesti vastakkaiset aatteet, mutta ongelma liittyy siihen, minkä puolue näkee ydintehtäväkseen.
Aitoa tasa-arvoa etsivä feminismi on mitä kannatettavin aate, mutta nykyisessä poliittisessa kulttuurissa on vaarallista lähteä hakemaan poliittisen linjauksen kontekstia vastakkaisasetteluista. Feminismi johtaa liian helposti asioiden sukupuolittamiseen eli dialektiikkaan. Olemmehan edellisten vuosikymmenien aikana saaneet huomata, miten sosialismi-kapitalismi-vastakkaisasettelu ei ole riittänyt menestyvän puolueen käyttövoimaksi samoin kuin ei kristillinen-maallinen-dialektiikkakaan.
Tietenkin vihreillä on oikeus painottaa niitä asioita, mitä he ikinä itse haluavatkin, mutta jos heistä tulee sukupuolipuolue, mistä saadaan ympäristöpuolue? Kai sellaisellekin jotain käyttöä olisi?
Edistääkö feministiseksi julistautuminen tasa-arvoa? Onko tasa-arvo oikeasti feminismin päämäärä, vai onko tavoitteena, niin kuin Panu taannoin mielestäni taitavasti argumentoi, jotakin muuta, esimerkiksi emansipaatio?
Tasa-arvo -tilanteissahan feminismin valinta on aina naiseen (naiseuteen) liittyvä etu. On siis tosiasiallisia tilanteita, joissa ratkaisevaksi muodostuu jokin tilannetta itseään suurempi tasa-arvo. TÄmän vuoksi kannatan sukupuolikiintiöitä, mutta en silti julistaudu feministiksi.
Tässä olemmekin asian ytimessä. Tasa-arvoa, ylimääräisiä etuja vai ylivaltaa? Panun kommenttipalstalla esitin vanhan, historiatieteellisesti toki ontuvan, vertaukseni feministisen liikkeen ja työväenliikkeen välillä.
Väitän, että on olemassa ihanteiltaan tasa-arvoon - ei ylimääräisiin etuihin, ei ylivaltaan eikä asioiden sukupuolittamiseen - tähtäävää feminismiä. Voi olla, että sellaista ei ole löydettävissä perinteisiltä poliittisilta foorumeilta, joilla toimivien ensisijaisena käyttövoimana on vallanhalu (eli muiden alistaminen), mutta esimerkiksi kirkon ja teologien keskuudessa tällaiseen ideaaliseen feminismiin saattaa törmätä. Koska teologian tuntemukseni on rippikoulupohjalta, en lähde arvailemaan, missä määrin teologisen feminismin taustalla on Maria-kultin muinaisia kaikuja ja missä määrin kirkon - ainakin evankelisluterilaisen kansankirkkomme - viime vuosikymmeninä keskeiseksi nostamaa yhteiskunnallisen ja muutoinkin yleisen tasa-arvon teemaa.
Periaateohjelma on siis vasta käsiteltävänä, puoluevaltuuskunnan jälkeen seuraa kentän kuulemista jne. Ohjelma hyväksytään vasta 2006 puoluekokouksessa. Siksi ei vielä ole mitään reaktioita. Tosin jos asiasta alkaa blogeissa kirjoittelemaan, alkaa varmasti reaktioitakin löytyä. Minua kiinnostaisi mitä siinä luonnoksessa lukee (muustakin kuin tästä f-kysymyksestä), kun julkivihreitä bloggaajia on kerran aika paljon, joku voisi kirjoittaa asiasta.
No, minä en ole syyttänyt feministejä lisäetujen kahmimisesta. Mutta nimimerkki feministi on kyllä tyypillisen väärässä omasta aatteestaan väittäessään sen pyrkivän vain tasa-arvoon. Feministinen teoria on jo pitkään vaatinut naiserityisyyttä, sukupuolisensitiivisyyttä, naisten erityisen standpointin etuoikeuttamista,jne.
"Te äijät uikutatte liikaa. Korviani särkee."
Tsot, tsot. Mehän olemme ihan hissuksissamme. Juusokin esitti eri vaihtoehtoja.
Lopputulos lienee selvä, kuten Juusokin sanoi. Jotkut feministit ajavat kaikin voimin jotakin muuta kuin mitä voi kutsua tasa-arvoksi, mutta että tämänkinsorttisia feministejä on. Tämä ei ole tarkoitettu linjoja hajoittamaan, sillä onhan toki muitakin tärkeitä asioita kuin tasa-arvo ja nekin voivat yhdistää. Mutta tuskin kyse sentään rakenteiden paljastamisesta vain on.
Kaikelle feminismille tasa-arvosta puhuminen näyttää olevan vaikeaa. Ehkä sitä pitäisi harjoitella.
Tuskinpa naisiin kohdistuva tai heidät erityisesti huomioon ottava historiankirjoitus tai yhteiskuntatieteellinen tutkimus mitenkään syrjässä ole. Päinvastoin, se on valtavirtaa meillä ja muualla.
Juuri siksihän feminismitutkijat itse ovat huolissaan sen tasosta. Monet aloittelevat tutkijat nimittäin tyytyvät toistamaan vakiintumassa olevaa oppirakennelmaa. Ymmärtämisen vuoksi sanottakoon kärjistettynä, vaikkakaan ei realismina: kaikkiin töihin ilmestyy yhtäkkiä keskenään samanlainen esipuhe. Kaikki lukevat samat teokset ja tekevät samat johtopäätökset. Tällainenhan jäädyttää kaiken ja kohta on sama, kuka ne osiot töihin kirjoittaa. Vaikka emme kärjistäisi, niin tällaista samanlaistumista on akateemisissa töissä havainnut - jo pitkään.
Osa on tehnyt tästä päätelmän siirtyä sukupuolikysymyksiä laajemmille apajille. Nimenomaan feministeinä.
Joillekin se on myös pakko. Esimerkiksi feministisiin tutkimusaiheisiin tavalla tai toisella sidottuja virkoja ei riitä kaikille ja uskomatonta kyllä, hyviä tutkijoita löytyy vielä miehistäkin, vaikka heidän voikin olla - niissä tasa-arvotilanteissa - vaikeampaa saada työtä, sillä "arpa on heitetty" kuten J. Caesar aikoinaan sanoi.
Satojen vuosien vääryyksiä on vaikeaa korjata sormia napsauttamalla, vaikka käsittääkseni paljon on edetty aivan viime vuosina. Ainakin yhteiskuntatieteissä ja esimerkiksi varsin pitkään takapajuisina pysytelleissä historia-oppiaineissa.
Mutta kyllä se kitinä aina välillä särkee korvia. :-))
Feministi,
vaikka ei dogmaattisesti hyväksyttäisikään viime vuosisadan neuvosto-oppineiden ajatuksia, on kuitenkin ole olemassa mahdollisuus, että kieli osaltaan luo todellisuutta varsinkin "informaatiotalouteen" pohjautuvissa yhteiskunnissa. "Rakenteista puhuminen" ja "rakenteiden paljastaminen" voi tarpeeksi pitkälle vietynä petollisesti muuntua kyseisiä rakenteita luovaksi järjestelmäksi.
Yhteiskunnallisena liikkeenä feminismi ei pohjimmiltaan eroa muista yhteiskunnallisista liikkeistä olivat ne sitten poliittisia, uskonnollisia tai mitä tahansa. Syy on yksinkertaisesti se, että aivan kuin mikä tahansa yhteiskunnallinen liike, se haluaa valtaa eli vaikutusmahdollisuuksia. Eikä siinä ole mitään väärää, mutta se olisi hyvä tunnustaa myös liikkeen sisällä. Tuskinpa feminismiinliittyy sen enempää tai vähempää pyrkimyksiä etujen siirrosta muilta itselle kuin muihinkaan liikkeisiin. Mutta on epärehellistä väittää feminismiäkään vapaaksi pyrkimyksistä etujen siirtoon omaksi parhaaksi. Monessa yhteiskunnallisessa liikkeessä tarvittaisiin kykyä itsereflektioon ja valmiuteen nähdä oma oppi - ei ainoana oikeassa olevana - ja ennenkaikkea sen toteutustavat - ei ainoina oikeutettuina - vuorovaikutussuhteessa muihin.
Olen edelleen sitä mieltä, että tasa-arvoa (sukupuolten välillä, yhteiskuntakerrostumien välillä, työmarkkinoilla, maailmantaloudessa ja ihmisten välillä ylipäätään) ei kyetä rakentamaan kestävästi niin kauan kuin rakentamispyrkimykset perustuvat dialektiseen ajatteluun.
Feministi, milloin määrittely-yritys on "normatiivista (mies-)vallankäyttöä", milloin se taas on "uuden, tuoreemman näkökulman" tuomista? Sinähän lyttäsit Sediksen puheet aika normatiivisesti, eikö? Ei kai tässä sentään niin banaalilla tasolla liikuta, että puhujan sukupuoli kertoo kuka on hyvis ja kuka pahis? Ja miksi mitätöit keskustelukumppaneitasi äijättelemällä?
Henkilökohtaisesti minua aika ajoin nyppii pahasti koko tämä feminismi-keskustelu.
Kun eri osapuolten välillä ei ole päästy tyydyttävään sopimukseen edes siitä, miten samoja määritelmiä käytetään, niin lienee mahdotonta odottaa edistymistä mihinkään suuntaan.
Väitellään asioista, joiden intressisidonnaisuus sekoitetaan (tai paremminkin "mystifioidaan") tasa-arvopyrkimyksiin.
Tasa-arvo kun ei voi olla kenenkään erityinen intressi.
Panu ON kyllä siinä mielessä oikeassa, että äärifeministit eivät argumentoi vaan harjoittavat strategista vallankäyttöä - eivät kommunikatiivista toimintaa a`la Habermas.
Mutta kuten feministi toteaa - sitähän miehet ovat kabineiteissaan harjoittaneet ties kuinka kauan.
On kuitenkin ilo havaita, että laajaperspektiivisen Sediksen ja aina terveellä järjellä pohdiskelevan Hyvärisen kommentit asettavat nyt tuon Panun "kohkaamisen" asialliseen muottiin.
Itse yritin (tetoisen tyylittömästi) yhtä aikaa sekä kritisoida, olla samaa mieltä että parodioida Panua tämän omassa blogissa.
Nyt mulla on hiukan toinen ääni kellossa.
Panu kykenee tyylitaiturina perustelemaan ja virittämään keskustelua, mutta polemiikista on vielä pitkä(kin) askel kunnon argumentointiin ja keskustelussa käytetyn terminologian pätevään, aatteellis-poliittiseen selkiyttämiseen.
Eikä edes siihen vaiheeseen näytetä toistaiseksi päädytyn - pikemminkin jopa päinvastoin!
*
Jos vihreät nyt naisvaltaisen enemmistönsä johdolla valitsevat feminismin erääksi peruslinjakseen, voimme luultavasti sanoa hyvästit tälle liikkeelle vakavasti otettavana poliittisena ryhmänä/liikkeenä.
Se jatkanee eräänlaisena naisten "pehmoterroristisena äänitorvena", mutta koteloituu varmasti omaksi pikku klikikseen, jossa "kähmitään" vähintäin yhtä paljon kuin poliittisissa miesporukoissa...
Entä mitä edistyksellistä on siinä, että naiset valitsevat toimintatavoikseen juuri halveksimansa ja vastustamansa miehisen hegemonian käyttämän epätasa-arvo-proseduurin?
Silloin ei - argumentatiivisen rehellisyyden nimissä - totisesti pitäisi väittää edustavansa kommunikatiivisia tasa-arvopyrkimyksiä.
Ja jos sitten muut menettelytavat koetaan tehottomiksi - ei pitäisi edelleenkään väittää, että naisten käytössä niistä muka tulee jotenkin arvostettavampia kuin miesten porukoissa.
Sanottakoon vielä kerran.
Tässä keskustelussa on mennyt käsitteellis-argumentatiiviset puurot ja vellit pahasti sekaisin.
Ovatko miehet ja naiset tosiaankin lopulta niin erilaisia, etteivät he nimenomaan biologisista (?!) syistä johtuen voi päästä yhteisymmärrykseen argumentoinnin ja käsitteiden yhteisestä sisällöstä?
Eihän tällaisen epäjohdonmukaisuuden vallitessa voi kehkeytyä muuta kuin juupas-eipä-tasolle jämähtänyt "perheriita."
*
Ja kun "rakkaus ei riitä", niin pitänee kutsua Ben Fuhrman sovittelemaan...?
(Tämä teksti menee myös omaan blogiini)
Feministi: Te äijät uikutatte liikaa. Korviani särkee.
Kyllä täältä konekiväärilläkin voidaan ampua, ja ammutaankin, jos tarvetta ilmaantuu.
Ehkä vielä Raunon viimeiseen yksi kommentti: feminismi ei tietenkään ole vihreässä liikkeessä mikään uusi asia. Vihreä liike ei syntynyt vanhasta luonnonsuojeluaatteesta. Se syntyi 60- ja 70-lukujen ympäristöhuolesta, mikä on aivan eri asia. Samalla se veti mukaansa aikansa vastakulttuurisesta miljööstä väkeä ja vaikutteita. Näitä ryhmiä olivat esimerkiksi pasifistit ja feministit. Liittoutuma oli luonnollinen sillä kaikki olivat uusia "postmaterialistisia" liikkeitä, jotka eivät saaneet asioilleen ymmärrystä oikeisto - vasemmisto akselilla. Vihreät puolueet ovat tämän vihreän liikkeen jälkeläisiä, vaikka muutakin väkeä on ajan myötä tarttunut mukaan. Feminismin mukanaoloa ei tule ihmetellä.
Minua kiinnostaa kuitenkin, mitä tarkoittaa kun puolue sanoutuu periaateohjelmassaan jonkin -ismin kannattajaksi. Kuka sitä -ismiä sitten käytännössä tulkitsee, ja miten käy toisinajattelijoille?
Lähetä kommentti