"Itsenäisyys on pehmeä sana. Se maistuu eurooppalaiselta yhteisyydeltä, uutuuttaan kahisevalta eurolta, Brysselin halutulta herkulta, Neitsyt Marian sinikeltaiselta tähtilipulta, mepiltä ja kevyen musiikin iskelmänkevyeltä rallatukselta - aivan muulta meiningiltä kuin ennen vanhaan." Näin kirkkoherra Veli-Matti Hynninen Juhlitaan.netin sivustolla.
Jos kohta tuo vaikuttaa omituiselta, niin vaikutti sekin Suomalaisuuden liiton järjestämä tilaisuus, jonka YLE Suomi radioi tänä aamuna yhdeksältä. Tapauksen torvisoiton ja kuoron lauleskelua kuunteli, vaikka pakkasessa sointi ei häikäissyt, mutta ilmeisesti jonkun kenraalin pitämä puhe oli täydellinen: siitä ei puuttunut ainuttakaan nationalistista klisettä. Vahinko, ettei sitä tuolta järjestäjän kotisivuilta löytynyt, sillä se parodioi jo itseään. Kyse ei ole siitä, mikä on totta ja mikä ei, vaan siitä, että pelkistä kliseistä muodostuva puhe on jotakin... kokoomuslaista?
Porvarien tapa pitää mielenrauhaansa yllä kliseitä toistamalla on aina hämmästyttänyt minua. Itsenäisyyspäivänä suomalainen porvari panee parastaan aina narriksi asti. Kerran vuodessa se sallittakoon ilman sarvia ja hampaita.
Liberaalis-vasemmistolaisen taustan omaavana on tottunut aloitteisiin, aktiiviseen toimintaan ja radikaaliin sanaparteen. Ne ovat isäänmaallisuudellaan pöyhistelevälle porvarille ongelma. 1910-luvun lopulla vasemmistolaisittain radikaalit voitiin tappaa tai ajaa Venäjällä, 1920-luvulla enää pääasiassa vain ahdistella, mutta kuitenkin samoin kuin 1930- ja 1940-luvulla laittaa surutta linnaan "maanpetoksellisesta toiminnasta", 1950- ja 1960-luvulla Neuvostoliiton pelossa enää panetella selän takana. Sitten tulivat partaradikaalit, saatanan radikaalit, rauhankulkueissa marssijat ja globalisaation vastustajat. Heitä ovat saatelleet lähes sata vuotta samat puheenparret ja samat haukkumasanat.
Globaalisuustermin kanssa aateellisuuttaan sanoissa uhkuva porvari on jo ongelmien keskellä - kun ei tiedä kannattaako vai vastustaa. Niinpä Sauli Niinistö on mainosmiehineen laittanut tuon poliittisen ykkösterminsä kampanjassaan pannaan. Hänen suustaan emme globalisaatiosta tässä kampanjassa kuule. Puheenparren määräävät muut asiat kuin rehellinen kanta. Sen määräävät mainosmiehet ja kampanjajohto.
Eduskunnassa itsenäistymispäätöstä äänestyspäätöstä tehdessä vastakkain oli kaksi aloitetta. Sosialistien ehdotus meni näin: "Suomen korkeimman valtiovallan haltijana lausuu Suomen eduskunta periaatteen, että Suomi on oleva riippumaton tasavalta. Tämä riippumattomuus on koetettava toteuttaa sovinnollista tietä Venäjän kanssa aikaansaatavalla sopimuksella. Sitä ehdotusta tekemään olisi asetettava yhteinen neuvottelukunta, jossa olisi yhtä monta Suomen ja Venäjän edustajaa. Neuvottelukunnan tulisi tehdä myös muita ehdotuksia Suomen ja Venäjän suhteiden järjestämiseksi. Nuo ehdotukset olisivat alistettava molempien valtioiden täysivaltaisten valtioelinten lopullisesti hyväksyttäviksi. Suomen olisi koetettava saada myös muut valtiot tunnustamaan Suomen riippumaton tasavalta ja tekemään sen kanssa sopimuksia suhteiden järjestämisestä. Edellä mainittuja asioita valmistelemaan sekä tekemään niistä ehdotuksia eduskunnan hyväksyttäviksi päättää eduskunta asettaa 17-henkisen valiokunnan."
Porvarit voittivat äänin 100-88 seuraavalla ehdotuksellaan: "Pyydämme tilaisuuden saada tämänpäiväisessä täysi-istunnossa esittää Eduskunnan päätettäväksi: Sen johdosta, että hallitus on tehnyt eduskunnalle esityksen uudeksi hallitusmuodoksi, joka on rakennettu sille pohjalle, että Suomi on riippumaton tasavalta, eduskunta korkeimman valtiovallan haltijana päättää puolestaan hyväksyä tämän periaatteen ja hyväksyä myös, että hallitus, saattaakseen Suomen valtiollisen itsenäisyyden tunnustetuksi, ryhtyy niihin toimenpiteisiin, jotka hallitus on sitä varten tarpeelliseksi ilmoittanut."
Luultavasti kansainvälinen tunnustus itsenäisyydelle olisi saatu sosialistien ehdotuksella nopeammin. Senaatin joulukuun 4. päivänä tekemä itsenäisyysjulistushan ei realisoitunut - se on myös historiallisesti menettänyt merkityksensä koska sitä ei kukaan muistele. Senaatin julistus ei riittänyt, koska ulkovallat kieltäytyivät tunnustamasta Suomea joulukuun 5. päivän neuvotteluista ilman kansanedustuslaitoksen ja Venäjän hyväksyntää. Sosialistien ehdotus itsenäisyydestä joulukuun 6. päivänä perustui siihen.
Omana aikanaan itsenäisyysjulistusta ei pidetty kovin merkittävänä. Ainoa lukemani elävä kuvaus kertoo, että eduskunnan puhemies, sosialistien (sosialidemokraatti) Kullervo Manner "röhnötti" pöytänsä päällä äänestyksen aikana. Tapauksesta ei ole olemassa yhtään valokuvaa. Lehdet reagoivat itsenäisyyteen viikkojen varoitusajalla. Kirkkojen seiniltä voi tänäänkin lukea Mannerheimin Itä-Karjala -päiväkäskyn sen sijaan että siellä olisi senaatin itsenäisyysjulistus, jonka sisältö lienee harvalle tuttu.
Kansallispäivän valinta ei ollut aivan selvä. Eniten esillä oli sisällissodan jälkeinen valkoisten paraatipäivä, 16. toukokuuta 1918. Se oli esimerkiksi kotimaisten elokuvatoimistojen vuosiohjelmassa näkyvällä tavalla. Valtioneuvosto päätyi nykyiseen ratkaisuunsa 20. päivänä marraskuuta 1919: joulukuun kuudetta päivää on vietettävä vuosittain Suomen itsenäiseksi julistautumisen vuosipäivänä. Vielä 1930-luvulla joulukuun 4. päivä sai vahvaa kannatusta, mutta muutosta ei tehty.
Mutta juhlitaan nyt tätä joulukuun kuudetta. Kilaus kotimaista.
1 kommentti:
Minulla on ihan samanlaisia ongelmia. Kun on koko ikänsä kasvatettu siihen, että Mannerheim oli lahtari, Suomi oli natsi-Saksan apuri ja Ryti sotarikollinen, niin ei siinä paljon itsenäisyyttä kotona juhlita. Koulussa en edes kääntynyt seuraamaan Suomen lippua itsenäisyyspäivän juhlassa, kun sitä vietiin pönäkässä rivissä oppilaiden välistä.
Virallinen totuus kuitenkin nykyään näkyy olevan se, että Suomi teki oikein, kun sillä oli liittolaisenaan Saksa. Huh!
Olen edelleenkin sitä mieltä, että itsenäisyyttä pitäisi juhlia täysin ilman militaristisia painotuksia. Minkäänlainen juhla ei saisi mahdollistaa sitä, että armeija esittelee aseitaan ja iskukykyään.
Lähetä kommentti