James Dean Jättiläisessä

Elokuva-arkisto näyttää Helsingissä 29.12. klo 19.00 George Stevensin James Dean -klassikon Jättiläinen (Giant). Antakaa itsellenne lahja ja käykää katsomassa. Alla rustaamani esite elokuvasta, sillä hämmästyttävää kyllä sitä ei ole ilmeisesti aikaisemmin esitetty elokuva-arkistossa. Ehkä yli kolmen tunnin esitysaika on siihen syynä.

Giant
Jättiläinen / Jätten

Yhdysvallat 1956. Tuotannonjohto: Tom Andre. Tuotantoyhtiö: Warner Bros. Pictures, Inc. A George Stevens Production. © Giant Productions. Tuotannonjohto: Production George Stevens. Tuottaja: Henry Ginsberg. Ohjaus: George Stevens. Apulaisohjaaja: Joe Rickards. 2d unit Director: Fred Guiol. 2d unit Assistant Director: Russ Llewellyn. 1st Assistant Director: Dick Moder. 2d Assistant Director: Buddy Messinger. 2d Assistant Director: Rusty Meek. 2d Assistant Director: Reed Killgore. Käsikirjoitus: Fred Guiol Edna Ferberin romaanista "Giant" (New York, 1952). Kuvaus: William C. Mellor. Lavastus: Boris Leven (production design), Raplh Hursti (Set decorations). Erikoistehosteet: Ralph Webb. Puvut: Marjorie Best, Moss Mabry (Taylor), Ted Kring, John Noble, Sophia Stutz, Ann Landers. Ehostus: Gordon Bau, Frank Prehoda, George Lane, Patricia Westmore, Edith Palmer. Musiikki: Domitri Tiomkin. Leikkaus: William Horn-beck. Apulaisleikkaaja: Phil Anderson. Ääni: Earl Crain. Pääosissa: Elizabeth Taylor (Leslie Lynnton Benedict), Rock Hudson (Jordan "Bick" Benedict, II), James Dean (Jett Rink), Carroll Baker (Luz Benedict, II), Jane Withers (Vashti Snythe), Chill Wills (Uncle Bawley), Mercedes McCambridge (Luz Benedict), Dennis Hopper (Jordan Benedict, III), Sal Mineo (Angel Obregon, III), Rodney Taylor (Sir David Karfrey), Judith Evelyn (Mrs. Horace Lynnton), Earl Holliman (Bob Dace), Robert Nichols (Pinky Snythe), Paul Fix (Dr. Horace Lynnton), Alexander Scourby (Old Polo), Fran Bennett (Judy Benedict), Charles Watts (Whiteside), Elsa Cardenas (Juana), Carolyn Craig (Lacey Lynnton), Monte Hale (Bale Clinch), Sheb Wooley (Gabe Target), Mary Ann Edwards (Adarene Clinch), Victor Millan (Angel Obregon, I), Mickey Simpson (Sarge), Pilar Del Rey (Mrs. Obregon), Maurice Jara (Dr. Guerra), Noreen Nash (Lona Lane), Ray Whitley (Watts), Napoleon Whiting (Swazey), Felipe Turich (Go-mez), Francisco Villalobos (meksikolainen pappi), Tina Menard (Lupe), Anna Maria Majalca (Petra), Guy Teague (Har-per), Natividad Vacio (Desubio), Max Terhune (Dr. Walker), Ray Bennett (Dr. Borneholm), Barbara Barrie (Mary Lou Decker), George Dunne (Verne Decker), Slim Talbot (Clay Hodgins), Tex Driscoll (Clay Hodgins, Sr.), Juney Ellis (Essie Lou Hodgins), Charles Meredith (ministeri), Rush Williams (Waiter), Bill Hale (baarimikko), Tom Monroe (Guard), Marc Hamilton (vartija), John Wiley (apulaisjohtaja), Paul Kruger (kenraali), Ella Ethridge (kenraalin vaimo), Eddie Baker (kuvernööri), Ethel Greenwood (kuvernöörin vaimo), Julian Rivero (vanha mies), Maxine Gates (Mrs. Sarge), John Caler (kuljettaja), Dan White ja Jack Lomas (trukinajajat), Mitzi Sutherland, Pat Cortland, Vera Lee Friedman (Vasthin tyttäret), Richard Bishop, David Bishop, Steven Kay, Mary Ann Cashen (Jordan eri ikäisenä):, Georgann Cashen ja Dana Dillaway (Judy nelivuotiaana), Christine Werner, Judy Lent, Jill Lent (Luz eri ikäisenä), John Garcia, David Jiminez (Angel eri ikäisenä), Colleen Crane, Marlene Crane, Wanda Lee Thompson (Judy, II, eri ikäisenä), Perfideo Aguilar (Jordy, IV, pikkulapsi), Margaret Trujillo (Jordy, IV, pikkulapsi), Ramon Ramirez (Jordy, IV, 2-vuotias), Ina Poindexter. Helsingin ensiesitys: 29.3. 1957 Rea. Televisiolähetyksiä: 22.7.1983, 2.12.1985 MTV1; 1.2.1991 YLE TV1; 1.1.1996, 8.2.1998 YLE TV2; 25.8.2001 MTV3 – VET 46467 – K15 – 5450 m / 198 min. Maahantuoja: Warner Bros., Nordfilm Oy (teatterilevitys), Musiikki Fazer (videolevitys), Sandrew Metronome Dostribution Finland Oy (DVD 2003). Värijärjestelmä: Warner Color; Widescreen/kuvasuhde: 1.66:1

Jättiläinen perustuu vuonna 1952 ilmestyneeseen "Giant"-sukuromaaniin. Sen kirjoittaja Edna Ferber tunnetaan parhaiten ehkä suomennetustakin romaanistaan "Teatterilaiva". Jättiläisen ohjaaja George Stevens oli Hollywoodin vanhoja mestaritekijöitä. Monilla 1950-luvun western-elokuvillaan hän oli tuonut esiin amerikkalaista identiteettiä sen jälkeen kun hän edellisillä vuosikymmenillä oli osoittanut taitonsa monissa eri genreissää seikkailuelokuvista musikaaleihin ja komedioihin.

Nyt Stevens matkasi kameroineen Yhdysvaltain suurimpaan osavaltioon, Texasiin. Tämä jättiläisvaltio on ilmiselvästi paradoksi: eräällä tavalla se on kaiken amerikkalaisuuden (ja sen imagon) ytimessä, vaikka sitä pidetäänkin erilaisena, eristäytyneenä, suuruuteensa kietoutuneena, ja paikkana, josta katsoen muuta maailmaa ei ole olemassa tai ainakaan texasilaisten mielestä ei tarvitsisi olla. Vain Teksasissa voidaan kysyä luontevasti, miksi ihmeessä joku haluaa nähdä muita paikkoja ja matkustaa valtion ulkopuolelle. Teksasilaisen mielestä se on turhinta puuhaa maailmassa.

Jättiläisen keskeisiä päähenkilöitä on upporikas karjaparoni Rick Benedict (Rock Hudson), jolta ei puutu valtaa ja sen takaavaa maata. Hänen maailmansa on periaatteessa muuttumaton, mutta talouden ja tekniikan maailmassa yllätykset eivät ole harvinaisia. Perinteinen maan varaan rakennettu omistus horjuu, kun Teksasista löydetään uusi rikkauden lähde, öljy. Öljy toi pian sellaista varallisuutta, joka uhmasi kaikkia perinteisiä järjestelyjä, ja niin vanhat valtiaat joutuivat hankauksiin uusien öljymiljonäärien kanssa. Se tarkoitti uudenlaisia poliittisia juonitteluja, vanhojen rinnalle kasvoi uusia aatteita ja tehokkuutta korostavia toimintatapoja, mutta entisten lisäksi uuteen maailmanjärjestykseen ilmaantui myös uusia ennakkoluuloja.

Rick Benedict saa ne silmilleen, kun hänen renkinsä Jett Rink (James Dean) löytää omalta maap-läntiltään öljyä. Isännän ja rengin suhde ja suhteen purkautuminen nousee keskiöön sotkemaan ennestään epämukavaa tilannetta, joka muodostaa elokuvan avauksen: Benedictin särmikäs vaimo Leslie (Elizabet Taylor) on etelävaltiolainen kaunotar, jonka hienostunut maailma sortuu hänen jou-duttuaan suureen mutta hänelle kaukaiseen ja käsittämättömään elämänmuotoon. Asiaa ei helpota se, että avioliitosta syntyneet lapset eivät isän perinteisiä toiveita täytä.

Ohjaajalla oli kokemusta Tracy-Hepburn –komedioittensa kautta sukupuolikysymysten käsittelystä, eikä esitys Jättiläisessä jää niistä jälkeen yhtään. Esillä ovat hienolla tavalla sekä sukupuoli (mieheys ja naiseus) että gender, sosiaalinen sukupuoli. Suurelokuvan keskelle rakennettuna nämä ajattomat, intimiteettejä läpäisevät teemat nostavat elokuvan sanoman yleisinhimilliselle tasolle tavalla joka ei vanhene. Onnistumista korostavat näyttelytyössään loistavat Taylor ja Hudson.

Toisen kulmikkaan ja kompleksisen maailman Jättiläiseen synnyttää talouden, rahan ja vallan dimensioilla liikkuva jännite. Siinä Benedictin elämäntavan haastajan asemassa oleva Jett Rink kasvaa valtaisan matkan railakkaasta, mutta skitsoidisesta renkipojasta ökymiljardööriksi, joka tukehtuu omaan valtaansa, asenteihinsa ja tapoihinsa. Elokuvan kannalta ei ole ehkä onnekasta, että Deanin roolin repertuaari on äärimmäisen laaja, tiukasti arvioiden ehkä liiankin laaja, sillä Dean joutuu repimään itsestään irti niin paljon, ettei sen arviointi ylinäyttelemisen termein ole kaukana kriittisen katsojan mielestä. Psykologialtaan Deanin rooli on kuitenkin rakennettu loisteliaasti ja myös tutusti, sillä Rink on voittajana tyypillinen Pyrrhos, sellainen kuin elokuvan kansalainen Kane oli ja ehkä sellainenkin, joka on olennaista Hitlerin ja muiden tyrannien hahmolle.

Hitleriin Rinkin hahmon yhdistää kulissien lisäksi myös rasismi: Stevensin elokuva on vahva rasismin vastainen näyttö, amerikkalaisen elokuvan kultajyviä aikana, jolloin kansalaisuusliike ja etnisten kysymysten humaanit ratkaisut vasta nostavat päätään. Elokuva korottaa unohdetut köyhät ja sorretut ihmisyyden arvoon eikä jätä kritikoimatta poikkeuksellisen selväsanaisesti niitä arkipäiväisiä vastoinkäymisiä jopa hampurilaisbaareissa tai kampaamoissa, mitä etniset vähemmistöt saivat Amerikassa tuta liiankin pitkään.

Jättiläinen jäi James Deanin viimeiseksi elokuvaksi, sillä hän kaahasi urheiluautollaan itsensä hengiltä vain viikkoa ennen elokuvan ensi-iltaa. "Live fast, die young" –asenne oli siivittänyt hänen aiempia roolitöitään ja sloganina se on pysynyt yhtä kuolemattomana kuin liian nuorena kuollut näyttelijä.

– Jari Sedergren 29.12. 2005