Viikon villeimmät mietteet

Muistilistaa pitää tänään kehitellä kehiin, on sen verran menojalkaa pelissä näinä päivinä.

Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPoint on alkamaisillaan ja kuten hyviin tapahtumiin ikään, tähänkin on järjestetty ohjelmaa. Jotta tulisi mielen mukaista, osa menoista organisoidaan ihan itse.

Kuten tämä Ilkka Kippolan kanssa yhdessä ohjattu, käsikirjoitettu, kuvasuunniteltu ja koostettu Kekkoslovakia 1, johon kannattaa lippu varmistaa etukäteen, kun sali Orionissa torstaina klo 17 on ihan yhtä pieni kuin aina ennenkin. 191 mahtuu sisään rellestämään, lopuilla on hauskaa Kekkoslovakian ojanpientareilla persuilemassa. Eilen valmiiksi saatettu kooste-elokuva kestää 78 minuuttia, alkukuva reilut 30 minuuttia, joten aikaa pitää varata hieman enemmän kuin katalogi antaa myöten.

Tilaisuudessa piti tarjottaman venäläistä kuohujuomaa, mutta Espoon kaupunginvaltuusto päätti toisin, kuivin suin. Parempi näin, sillä ensimmäiset poromerkittömät uhkaukset ovat jo tulleet: "Jos pojat perkele Kekkoselle alatte..." Pelko pois puseroista, sillä valittu ohjelma on korkealuokkaista balettia myöten eikä pääty maapallon rajojen kahlintaan, minkä k-linja hyvin muistaa.

Laitan tähän vielä rusetin sormeen ja sanon, että menen tänään puolenpäivän aikaan radioon haastateltavaksi. Pulkkinen sitten päättää, kannattaako sitä lähettää ulos.

DocPointin avajaiset ovat tänään, joten kilistelyä tovereiden kanssa ei voi välttää. Kaikki näyttää hyvältä, jos vain kansa pitää kutinsa.

DocPoint

Dokumenttielokuvat valtaavat Helsingin 20.-25.1.2009.

Ateneumin, Bio Rexin, Kiasman ja Orionin näytösten liput voi ostaa DocPointin verkkokaupasta http://liput.docpoint.info (arkisin 12-18, la 12-16).

Maximin ja Bristolin näytöksiin liput saa Finnkinon verkkokaupasta www.finnkino.fi. Festivaalin aikana lippuja voi ostaa suoraan esitysteattereista. Yksittäisliput maksavat 6,50€/näytös, 6 lipun sarjakortti 35€ ja 10 lipun 55€. Sarjakorttiostajat saavat kaupan päälle myös katalogin.

Varatkaa nyt lippu ainakin tähän.

Festivaalit tammikuussa

Pistäydyin eilen DocPointin toimistolla. Festivaalia järjestävän yhdistyksen hallitus kokoontui tohtori Jouko Aaltosen johdolla kuuntelemaan ja vähän keskustelemaankin tammikuun tapahtuman nykyvaiheesta.

Hyvältä näytti. Tammikuun 20.-25 päivän ajaksi itse kunkin kalenteriin riittää vain DP-maininta. Festivaali muuten toteuttaa sähkoisen lipunmyynnin tänä vuonna. Vuoden loppupäivinä kannattaa uusiutuneilla kotisivuilla vierailla siitäkin syystä.

Festivaalin tekeminen vaatii paljon työtä. Ydintiimi on jo aikapäivät ollut kasassa täydessä työssä. Näinä päivinä johto paiskii 15 tuntia päivässä, muut vähintään 12. Kymmenet vapaaehtoiset työskentelevät festivaalin aikana kaikissa mahdollisissa festaritehtävissä. Se on iso ruljanssi johdettavaksi ja aina sattuu jotakin, vaikka organisaatio olisi kuinka hioutunut ja antaumuksellinen. Siitä se sananlaskukin: tekevälle sattuu.

Katalogissa on varmaankin vajaa 300 sivua, se ei ole nurkkaan heitettävä vihko, vaan oikea kirja. Olen siihen muutaman tekstin värkännyt, tosin vanhemmuuttani vähemmän kuin monena muuna vuonna. Lehti on parin viikon päästä tulossa entistä räväkämpänä jakoon.

Lehdistö ei nähdäkseni ole paljon kiinnittänyt huomiota siihen, että kotimaisen elokuvan sarjaan arvovaltainen raati valitsi yksitoista juuri tällä hetkellä tärkeää dokumenttielokuvaa.

Olisi pitänyt huomioida, sillä DocPoint ei jaa palkintoja elokuville: palkinto on juuri se, että tulee valituksi kotimaisen elokuvan esityssarjaan. Siksi juuri listan julkaisu on se uutinen ja vieläpä hyvä!

Valittuja kannattaa festivaaleilla katsoa:
Helsinki, ikuisesti (ohj. Peter von Bagh, Illume Oy)
Kansakunnan olohuone (ohj. Jukka Kärkkäinen, Mouka Filmi Oy)
Kivilaitumet (ohj. Donagh Coleman, Illume Oy)
Kuolema nyky-Suomessa (ohj. ja tuotanto Antti Lempiäinen)
Liikkumavara (ohj. Annika Grof, Illume Oy)
Niin kauan kuin (ohj. Katariina Järvi, Navy Blue Bird Oy)
Niki ja Nikin veli (ohj. Kirsi Mattila, Leino & Suvinen Production Oy)
Meaning of Life (ohj. Visa Koiso-Kanttila, Guerilla Films)
Sergei Verenseisauttaja (ohj. Juha Taskinen & Petteri Saario, Taiga Films Oy)
Täynnä Tarmoa (ohj. Oskari Pastila, Tuotantoyhtiö Kuvaputki Oy)
Yksin Jumala (ohj. Satu Väätäinen, Road Movies Oy)

Sataprosenttista charmia Venäjältä

 

Tammikuinen DocPoint-dokumenttielokuvafestivaali Helsingissä avasi silmät venäläisen elokuvan uusiin virtauksiin. Tällaista ei ole ennen nähty: kepeätä tuotantoa ja raskaita aiheita, luovaa rosoa ja kokeilevuutta.

Elokuvien välittäjänä ja tuottajana toimi Kinoteatr.doc, moskovalainen "dokumenttiteatteri", joka on jo kolme vuotta hakenut inspiraatioita todellisuuden kuvauksiinsa esimerkiksi ajankohtaisista haastatteluista ja kiinnostavista, suurista tuotantoyhtiöistä riippumattomista elokuvista.

Helsingissä esitettyjä elokuvia katsoessa havaitsi helposti, että todellinen elämä ja sen kanssa vuorovaikutuksessa oleva elokuva eivät kysy erottelua fiktion ja faktan välille.

Jean-Luc Godard totesi vuosikymmeniä sitten, että tässä dokumenttielokuvan teoriassa jo perinteisessä jaottelussa on kysymys väärinkäsityksestä.

"Muista, että olet taiteilija!" oli vuoden 2007 festivaalien motto Moskovassa.

Kinoteatr.doc-festivaali Moskovassa heijastelee uusia tuulia Venäjällä. Dv-tekniikka on tehnyt mahdolliseksi elokuvan tekemisen lähellä ihmistä, Internet ja tekstiviestit toimivat tiedon välittäjänä ja yleisötkin ovat erinomaisen nuoria. Ilmiön yhteydessä puhutaan undergroundista. Kritiikki on löytänyt silmätikut. Mustamaalausta ja esteettisesti kömpelöä, sanovat vastustajat.

"Kaiken nähnyt" elokuvahistorioitsijakin jähmettyy paikalleen, kun Aleksandr Malininin minibudjetilla ohjaama Bes ("Paholainen") avautuu kuvalla tupakoivasta Jegorista. Mies imee savukettaan ja sylkee verta. Tuberkuloositapauksen ennuste on epäilemättä huono. Kohta tatuoitu entinen rangaistusvanki hioo autotallissa veitsiään ja sitoo lattialla avuttomana makaavan koiran kuonon sekä jalat. Ennuste on epäilemättä yhtä huono.

Kuva skarvaa tavallisen perhe-elämän keskelle. Äiti laittelee ruokaa, kaikkien rakastamaa borssikeittoa, lapset leikkivät koirien kanssa. On kuuma kesä, elämä sujuu leppoisasti. Lapset lähtevät hakemaan jäätelöä.

Kyläilemään saapunut hermostunut nuorukainen on kuitenkin kaikkea muuta kuin rauhallinen. Hän haluaa isänsä kuolevan. Jegor toteaa hänen tulleen oikeaan paikkaan. Keittiön pöydän äärellä liikkumaton kamera tallentaa kaiken.

Helsinkiin oli onnistuttu saamaan myös Moskovan festivaaleilla parhaana "klassisen venäläisen tradition seuraajana" palkittu Moskva. Bakur Bakuradzen ja Dmitri Mamulianin Moskva on näytelmäelokuva, joka ei juuri eroa dokumentaarikuvauksesta.

Nousukautta elävä Moskova on saanut rakentajikseen nuoria maahanmuuttajamiehiä. Työtä saa useimmiten välimiesten kautta, jotka ottavat oman siivunsa potista. Koska kyse on enemmän tai vähemmän selvästi pimeästä työstä, ei siitä läheskään aina muisteta maksaa palkkaa. Epäoikeudenmukaisuuksien realistoituessa ei valitusoikeutta eikä valitusosoitettakaan oikeastaan ole.
Elokuva seuraa Georgiasta bussilla pääkaupunkiin tullutta Mansuria. Työttömällä ja rahattomalla nuorukaisella ei ole muuta tulonlähdettä kuin toimia kaverinsa tuuraajana tämän sairaspäivinä. Muuten elo sujuu verkkaalleen etelän kulttuuria henkivässä kollektiivi- tai ehkä paremmin suurperheen asunnossa, joka on päivisin naisten, lasten ja television valtakuntaa.

Tervetullutta vaihtelua Mansurin elämään tuovat kesäiset kävelyretket Moskovan rönsyävien rikkauksien ja modernin maailman monien erilaisten elämäntapojen keskellä. Mutta kuten elokuvan loppu osoittaa, erilaisuus voi olla myös alttiutta säälimättömällä ja takuuvarmasti epäoikeudenmukaiselle väkivallalle. Nyrkki tai veitsi välähtää.

Näiden filmille tallentamien arkielämien keskiössä näyttäytyy jatkuvasti televisio. Suomessa asuva televisionkatsoja oli jo tottunut siihen, että Venäjältä eivät osaavimmatkaan ostajat löytäneet juuri mitään näytettävää. Oli kuin koko maan elokuva- ja televisiotuotanto olisi pyyhkäisty pois globaalilta televisiokartalta.

Nyt televisioruutu on välittänyt kotisohville sovituksia venäläisistä klassikoista, käsittämätöntä kyllä näennäisesti bolsevikkivallankumouksen tasavuosijuhlia juhliaksemme. Saatana saapuu Moskovaan kuin myös Tohtori Živago ovat juhlimisen sijaan kiintoisia televisiointiratkaisuja Venäjän kirjallisuushistorialliseen historianhallintaongelmaan.

Bulgakovin maailmansodan aikana täydentynyt suurteos voitiin julkaista kokonaan Saksassa vuonna 1967, Venäjällä jokseenkin sensuroimaton versio ilmestyi jo 1973, mutta se sai määrämittaisen, tarkistetun muotonsa vasta 1989.

Nyt Yleisradion esittämä kymmenosainen televisiosarja on osoitus uudesta aluevalloituksesta. Venäläinen televisiosarja voi ällistyttää, älyllistää ja viihdyttää mukaansa sataprosenttisesti kietovalla charmillaan. Televisiokatsojalle sarjan parasta antia on sen riemastuttava kyse läimiä teatraalista realismi-illuusiota yhdistämällä reaalinen, teatteri ja illuusiot sekä harhat.

Ne ovat tietysti myös yhteiskunnallisia allegorioita. Poliisin ja mielisairaalan ympäristöissä päähenkilöt muokkaavat kokemistaan saatanallisista luonnon- ja muitakin lakeja murskaavia tekosista realismin puitteisiin mahtuvia arkijärkisiä ja siksi luotettavia tarinoita. Oikeisiin uomiin saatettuina kertomukset vertautuvat tietysti myyteistä parhaimpaan, Pontius Pilatuksen käsienpesuun.

Suomalaisesta vastaanotosta kertoo Helsingin Sanomien paljon puhuva musta kommentti pari vuotta sitten Mestari ja Margarita –televisiosarjan menestyksestä Venäjällä: "Siinä missä kristikunta on juhlinut Jeesuksen syntymää, venäläiset ovat hartaina syventyneet Saatanaan." Vitsikkäissä kommenteissa unohtui muun muassa se, että puhe Saatanasta on suomalaisen kustannusyhtiön ja televisioyhtiön nimivalinta.

Historiallisen epookin ystävälle paraikaa televisiossa esitettävä kahdeksanosainen Tohtori Živago on jännittävä kokemus. Romaani syntyi 1956, salakuljetettu teos julkaistiin Italiassa 1957 ja sai tunnettuutta Nobel-palkinnon myötä seuraavana vuonna. Erinomainen suomennos ilmestyi jo Nobel-vuonna ja David Leanin maailmanmenestykseksi saattama elokuva pääsi valkokankaille 1965. Venäjällä romaanin julkaisi vuonna 1989 kirjallisuuslehti Novyi Mir – toisin sanoen sama lehti, joka sen aikanaan hylkäsi.

Televisiosarja Živagon toteutus ei noudattele viimeistä piirtoa myöten romaania, mutta sen kiihkottomuus yllättää. Esteettisesti parempaa ei voisi toivoa. Vaikka teatterin traditio on silminnähtävästi läsnä, kamera osaa löytää näkemyksen, joka ei vaikuta keskentekoiselta, sopimattomalta tai anakronistiselta. Kuinka paljon samaa ja sittenkin täysin erilaista kuin brittiläisen vastinparinsa, BBC:n historialliset epookit, joissa järki ja tunteet ovat myös kohdallaan.

Uuden ohella elokuvahistorioitsija saa onnekseen kohdata myös vanhaa. Suomen elokuva-arkiston, nykyisin Kansallisen audiovisuaalisen arkiston kesäohjelmaan Helsinkiin on tulossa sarja neuvostokomedioita 1920-luvulta 1980-luvulle. Kansoittakaamme elokuvateatterit.

 

Juttu on julkaistu Idäntutkimuksen elokuva-erikoisnumerossa 1/2008

DocPointille uusi taiteellinen johtaja

Valitsimme eilen DocPointin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi ohjaaja Erkko Lyytisen. Asia näytti olevan jo tänään Hesarissa. Katja Marteliuksen HS-kirjoituksessa puhutaan vain uudesta "festivaalin johtajasta", mutta kyse on tarkasti ottaen taiteellisesta johtajasta. Festivaalin toiminnanjohtajana on edelleen Jari Matala.

Lopulliset tiedot tammikuisen festarin kävijämääristä ovat valmistuneet. Lähes 23 000 kävijää kaikki tilaisuudet mukaan lukien. Hurjaa. DocPoint on maailmassa iso dokumenttielokuvafestivaali.

Vuoden taiteellisena johtajana menestyksellä toiminut Virpi Suutari jatkaa ohjaajauraansa täysillä kaksivuotiseksi supistuneen taiteilija-apurahan turvin: tämän maailman kummallisuuksia on, että DocPoint-työ vei häneltä taitelija-apurahan ensimmäiseltä vuodelta. Kuulin, että kuvaukset pyörivät täyttä päätä. Olli Sulopuisto on aikanaan haastatellut Virpiä, joka kertoo haastattelun myös lopussa tämänhetkisestä hankkeestaan.

Apurahoista puheen ollen. Taidehallinnossakin on tietysti byrokratiaa. Apurahabyrokratian kummallisuus on siinä, että tämmöistä taiteilija-apurahaa ei voi siirtää. Jos ottaa / saa / valitsee muuta työtä, apurahan menettää siksi ajaksi ymmärtääkseni poikkeuksetta.

Puhun tässä sellaisen poikkeuksen puolesta. Taiteellinen johtajuushan elokuvafestivaaleilla ei ole pelkkää palkkatyötä, sillä vierailut maailman festareilla ja työn vaatima valtava elokuvan katsomisen määrä ovat myös ammatillisesti erinomaisen kehittäviä. Siksi apurahan menettäminen taiteellisen johtajuuden ajaksi on mielestäni enemmän byrokratiaa kuin järkevää politiikkaa. Festivaalien kannalta tällainen jäykkyys on todella suuri ongelma. Apurahan saajan näkökulmasta kyse on aina aikamoisesta uhrauksesta. Näin ei tarvitsisi olla.

DocPointilla on tässä suhteessa ollut hyvä onni (ja hyvät tutkaimet). Taiteellinen johtaja on edelleen aktiivinen elokuvaohjaaja, mikä on hyvä asia, vaikka ei sitä välttämättömyydeksi asti tarvitse korottaa. Eilinen kokous osoitti, että Erkolla näyttää olevan selkeät suunnitelmat omalle kaudelleen.

Ensi tammikuussa on varmasti odotettavissa hyvä festivaali. Siitä huolimatta, että itse ajattelin hypätä enemmän katselijapuolelle seuraavassa vuosikokouksessa. Olen tainnut olla festivaalin hallituksessa jo puolen tusinaa vuotta, puheenjohtajana muutaman viime vuoden. Kun on järjestötoiminnan kasvattama jo 13-vuotiaasta saakka, on oppinut, ettei kannata istuksia liian pitkään yhdessä paikassa vaikka penkki olisi kuinka mukava. Paikat jäykistyvät. Mutta varmasti teen festarille pikku juttuja tämän jälkeenkin.

Festivaalin omalle tiedotteelle" mahtuu enemmän infoa kuin nykyaikaiseen lehtijuttuun. Klikatkaapa sinne huviksenne.

DocPoint onnistui

"DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin kävijämäärät jatkoivat kasvuaan. Helsingissä 23.-27.1.2008 järjestetyllä DocPoint-festivaalilla elokuvia kävi katsomassa noin 17 500 katsojaa. Kaikissa DocPoint-tapahtumissa laskettiin yhteensä 22 000 käyntiä. Viimevuotinen kokonaiskävijämäärä ylittyi tuhannella käynnillä."

Asiasta julkaistu tiedote on muutenkin mukavaa luettavaa: "DocPointin keskustelutilaisuudet ja seminaarit olivat tänä vuonna erityisen suosittuja. Tilaisuuksista suurimman yleisömäärän keräsi Ateneum-salissa lauantaina järjestetty Sisällissodan kuvat seminaari, jossa käsiteltiin Suomen vuoden 1918 sotaa eri alojen asiantuntijoiden alustamana ja Seppo Rustaniuksen uuden Uhrit-elokuvan pohjustamana." Sain olla puheenjohtajana tässä seminaarissa, joka oli yksi parhaimmista, mihin olen osallistunut. Ja tähän ikään päästyäni olen sentään ollut mukana aika monessa.

Kotimaisista elokuvista DocPoint-yleisöä kiinnosti erityisesti Apollo-palkitun Jörn Donnerin retrospektiivi - olin haastattelemassa ohjaajaa Perkele - kuvia Suomesta elokuvan loppuunmyyydyssä näytöksessä Ateneumissa - ja Hannu Karpon Suomi -sarjan kaksi näytöstä, jotka myytiin loppuun.

Kotimaisen esityssarjan elokuvista katsotuin oli Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin uusi elokuva Matka. Avajaiselokuva Pyhän kirjan varjo keräsi Bio Rexiin sankan kutsuvierasyleisön juhlimaan DocPoint avajaisia. Tämä Arto Halosen elokuva olisi varmaan saanut yleisöä toiseenkin näytökseen, jos sellainen olisi onnistuttu järjestämään.

DocPoint-festivaalilla vieraili yli 70 elokuvantekijää ja elokuva-alan ammattilaista 18 eri maasta. En jutellut tänä vuonna kaikkien kanssa, mutta monet heistä kiittelivät vuolaasti kokemuksiaan.

Yksi kiitoksen aiheista, joka ei suurelle yleisölle näy, oli uudistunut DocPoint Videoteekki, joka toimi festivaalin aikana Hotelli Presidentissä. Se oli vieraiden ahkerassa käytössä ja mikä parasta tapaamani vieraat kertoivat katselleensa erityisen paljon suomalaisia dokumenttielokuvia. Videoteekin käyttäjät valitsevat elokuvia eri festivaaleille ja televisio-ohjelmistoon, mutta mukana on tietysti myös journalisteja, jotka voivat täydentää katseluaan päällekkäisyyksien vuoksi näkemättä jääneiden elokuvien suhteen.

Kotimaisia elokuvia voi katsella vielä ilmaisuusintoina mm. ensi maanantaista lähtien Malmitalolla, nyt lauantaina ja sunnuntaina STOAssa Itäkeskuksessa ja Vuotalossa tänään.

Korvausta tiedossa

DocPointin päätöselokuvana olleen Stranded-dokumentin näytös sunnuntaina 27.1. klo 21.00 Bio Rexissä peruuntui teknisten ongelmien takia. Näytös oli loppuunmyyty, sillä Stranded tunnetaan hienona dokumenttina lento-onnettomuudesta ja jopa shokeeraavana selviytymistarinana Andien keskeltä. Se voitti pääpalkinnon maailman suurimmassa dokumenttielokuvatapahtumassa IDFA:ssa Amsterdamissa marras-joulukuun vaihteessa viime vuonna. Näkemieni elokuvien perusteella olin samaa mieltä palkitsijoiden kanssa. Elokuvassa oli sitä jotakin, jota hyvissä elokuvissa on.

Olen kuullut, että elokuvaa yritettiin hankkia Suomeen jo Amsterdamin festivaaleilla, mutta ei onnistuttu, sillä ainoa kopio oli matkalla Sundance-festivaaleille Utahiin. Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että se voitaisiin sittenkin saada Helsinkiin digibeta-formaatissa ja elokuvalle varattiin kunnioittava paikka päätöselokuvana.

Elokuva oli niin pitkä, että se ei yhdelle kasetille mahtunut. Kaksi kasettia saapuikin viime tingassa ja niin oli, että molempiin oli tallennettu vain elokuvan alkupuoli. Sundancen sivuilta ei käy ilmi, oliko siellä vain kaksi elokuvan loppupuolta.

Murphyn laki on onneksi laiksi kovin epävarma. Park Cityn näytöksessä edes Varietyn arvostelija ei mahtunut istumaan.

DocPoint ilmoittaa nyt kotisivullaan, että näytöksessä olleet saavat halutessaan hyvityksen lippujen hinnasta ottamalla yhteyttä osoitteeseen info@docpoint.info.

Festivaali tiedottaa samalla, että se tekee kaikkensa järjestääkseen lisänäytöksen elokuvasta mahdollisimman pian. Ajasta ja paikasta tiedotetaan myöhemmin festivaalin verkkosivuilla.

Jos lisänäytös järjestyy, alkuperäiset liput kelpaavat näytökseen sellaisenaan.

DocPointin tiedottaja kertoo

DocPointin tiedottaja kertoo:

"DocPointin uusintanäytösten elokuvat sunnuntaina 27.1. elokuvateatteri Maximissa ovat Ulrich Seidlin retrospektiiviin kuuluva, ohjaajan uusin elokuva Import/Export ja naiskauppaa käsittelevä, paljon keskustelua herättänyt It Happened Just Before.

Import/Exportin päähenkilöt ovat Itävaltaan paremman elämän toivossa lähtevä ukrainalainen sairaanhoitaja Olga ja Itävallasta Ukrainaan töiden perässä muuttava vartija Paul. Heidän tarinansa ja matkansa itäisen ja läntisen Euroopan välillä kertovat nykypäivän eurooppalaisesta todellisuudesta. Import/Export on kiistellyn ja kiitetyn itävaltalaisohjaajan Ulrich Seidlin uusin elokuva ja se sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlien kilpailusarjassa keväällä 2007.

Itävaltalaisen Anja Salomonowitzin elokuva It Happened Just Before on todellisten tarinoiden pohjalta rakennettu elokuva naisten salakuljetuksesta ja ihmiskaupasta. Salomonowitz käsittelee ajankohtaista aihetta poikkeuksellisella tavalla, sivustakatsojien kertomusten kautta. It Happened Just Before kuuluu vuoden hätkähdyttävimpiin ja ylistetyimpiin eurooppalaisiin dokumenttielokuviin.

Lippuja uusintanäytöksiin voi ostaa lauantaista 26.1. alkaen kaikista Finnkinon myyntipisteistä. Liput 6 eur.

DocPointin uusintanäytökset
Sunnuntaina 27.1.2008

Klo 17.00
Maxim 1 (Kluuvikatu 1)
It Happened Just Before
Itävalta 2006, 73 min
(Ohj. Anja Salomonowitz)


Klo 21.00
Maxim 1 (Kluuvikatu 1)
Import/Export (K-18)
Itävalta 2007, 135 min
(Ohj. Ulrich Seidl)"

DocPoint lähestyy

DocPoint lähestyy. Ohjelmisto on tullut jo nettisivuille, joten omaa ohjelmaansa voi alkaa rakentaa.

Tämän vuoden valinta oli Apollo-palkinto, joka menee ansaitusti Jörn Donnerille. Kohdemaana on Iran.

Perinteiseen tapaan kotimainen esityssarja on laaja ja antaa hyvän kuvan siitä, missä dokumentaristit nyt menevät.

Itse olen juontamassa keskustelua, joka liittyy Sota- ja sovitussarjaan. Suomen sisällissodan kuvat -keskustelutilaisuudes järjestetään Ateneum-salissa lauantaina 26.1.2008 klo 13-17.

Tilaisuuden aluksi esitetään Seppo Rustaniuksen uusin 1918-elokuva Uhrit. Näytöksen jälkeen asiantuntijat elokuvan, historian ja journalismin aloilta kokoontuvat keskustelemaan sisällissodasta ja sen tulkinnoista. Keskustelemaan on pyydetty elokuvaohjaaja Seppo Rustanius, professori Helena Ranta Helsingin yliopiston oikeustieteen laitokselta, historioitsija Marko Tikka, toimittaja Jouni K. Kemppainen, valokuvaaja Pekka Elomaa sekä tutkijatohtori Outi Fingerroos. Keskustelua johtaa Suomen elokuva-arkiston tutkija Jari Sedergren eli tämän blogin pitäjä. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Alustusten jälkeen sana on vapaa.

Leffojen ja muiden tilaisuuksien välissä voi käydä bailaamassa klubeilla.

Ja onhan siellä vaikka mitä muutakin.

23.-27.1.2008. Helsingin keskustassa.

DocPoint -asiaa

DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaali pidetään 23.-27.1. 2008. Sinne kaivataan vapaaehtoistyöntekijöitä.

DocPointille on nimetty oma gruppokin Facebookissa, joka vaatii rekisteröitymisen...