Intiaanikesää on pitänyt, eikä syksyn loska pakota kenkien vaihtoon, joten näillä trampataan. Niin kuin syksy aina, tekemistä on riittänyt. Muutto on omalta osalta kuosissaan, vaikka atk joitakin pieniä duuneja söi: aloitin selvästi liian aikaisin, kun sain työhuoneen puretuksi ja kasatuksi.
Normalisoitumisen selkein merkki on uusi kellokorttilaite, joka otetaan lopullisesti käyttöön huomenna. Sähköinen kulunvalvonta kertoo kahvi- ja vessakäynnit, jos halua analyysiin on olemassa - tiettävästi ei ole. Mustaa laattaa heilutellaan suljettujen ovien ääressä myös sisätiloissa kuljettaessa. Aina ei ole toiminut ja ovien pönkkäämiseen auki on ollut tarvetta muutenkin. Vieraat tulevat saamaan vieraslapun rintaan ja heille on välttämätöntä ilmoittautua ja kirjata nimensä listaan viidennen kerroksen aulassa Keskukselle. Noin tiedoksi.
Pienimuotoinen tulojuhlakin järjestettiin tutuissa merkeissä. Yhdeksän aikaan illalla olin silti jo läsnäolollani onnittelemassa Arto Halosta Magneettimiehen valmistumisen johdosta. Kättäpäivää en sanonut, kun oli täyttä ja virrat veivät vinoon. Bändi skulasi Pekka Strengiä mukavasti. Myrskylä-yhteys selitti sen hetken askarruttaneen asian, että paikalla oli myös Lasse Viren. En ollut ainoa, joka sinänsä luontevaa ja selvää yhteyttä mietti hetken, ennen kuin oivallus täytti mielen.
Viikonloppuna juhlimme Markus ja Ilari Nummen elokuvaa The Heimola Story. Historian opiskelijoiden klassikkoraina täytti 25 vuotta ja Suvilahdessa oli koolit karkelot asianmukaisine elokuva-, traileri-, making of-, näytelmä- ja iltamaohjelmistoineen. Nostettakoon elokuvan dvd-ensi-illasta esille yksi. Juha Sihvolan punk-esitys on jo kulttikamaa. Aivan kaikki elokuvan esiintyjät eivät olleet paikalla, mutta kuitenkin varsin edustava ryhmä, mukaan lukien siippani, jonka roolihahmo elokuvassa oli ikimuistoisella tavalla neiti Vähä-älli.
Rakkautta ja anarkiaa -festivaali on tässä humussa jäänyt vähemmälle, mutta tällä viikolla petraantunee. Eilen tsiigasin Saksassa toimivan Hannu Salosen kansainvälisin voimin toteutetun Vashan ja bulgarialaista eksistenssia viipaloivan filkan Eastern plays. Molemmilla on ansionsa: ensimmäisellä kiintoisan asetelman kuvaajana, toisella pohdiskelevuutensa ansiosta. Stream lined on linjana tietysti, mutta onneksi vähän rosoakin. Molemmissa on läsnä muukalaisuutta, jälkimmäisessä aina yhteiskunnalliseen kritiikkiin asti. Sitä varmaan on tulossa meilläkin, kun tämä vaalirahakohu pääsee kohta vauhtiinsa. Eiköhän tämä hallitus ala olla jo tässä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste festarit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste festarit. Näytä kaikki tekstit
keskiviikkona, syyskuuta 23, 2009
sunnuntaina, elokuuta 24, 2008
Viikonloppu mieluisissa töissä
Kulttuurintäyteisiä aikoja. Kun kerran akkreditoitumiseni oli hyväksytty, sain itseni raahattua Espooseen asti paria festarielokuvaa varten: niistä nyt teattereissa pyörivä BenX kuuluu onnistuneisiin.
Elokuvassa tietokonepelejä harrastavan Benin kohtalona on joutua koulukiusatuksi lievän autisminsa - lue erilaisuutensa takia - eikä tilanteesta ole helppoa ulospääsyä. Esteettinen ja onnistuneesti toteutettu erikoisuus on tietokonepelien kuvamaailman sekoittuminen arkipäivän tilanteisiin. Ben on mainio pelaaja, eikä hän verkkomaailmassa ole täysin ilman ystäviä. Elokuvan kruunaa varsin maino loppuratkaisu.
Belgielokuvaa ei Suomeen usein tuoda teatterilevitykseen, joten käykääpä katsomassa. Teini-ikäiset mahtuvat hyvin mukaan tähän elokuvaan.
Kino Tapiolan välikaton romahduksen vuoksi Espoossa ei ole tarvinnut joka päivä käydä, vaan on voinut katsella sinne suunniteltuja elokuvia Helsingissä, Eerikinkadun Andorrassa. Riskinä on tietysti livahtaa elokuva-arkiston näytäntöihin - käytän KAVAsta tätä ilmaisua, koska televisio- ja radionäytöksiä ei siellä vielä ole. Eilen näinkin keihäänheittofinaalin päätyttyä Antonionin Punaisen erämaan, joka sijoittuu Ravennaan.
Antonionin ensimmäinen värielokuva kuvaa psyykkisen trauman ja vieraantumisen aiheuttamia tuntoja urbaanissa ympäristössä. Ne rinnastuvat epäsuorasti ja viitteellisen runollisesti teknologian ulottuvuuksiin (positiivisessa tapauksessa) ja ympäristön saastumiseen (kielteisessä mielessä). Mielen dialektiikkaa, joka aiheuttaa tarkkaavaiselle katsojalle miljoonien mielleyhtymien myrskyn. Kirjoitin lähes koko elokuvan ajan päässäni erästä toista, suunnitteilla olevaa omaa tarinaa.
Antonionin jälkeen käväisin viihtymässä iranilaisen Majid Majidin elokuvassa The Song of Sparrows. Se olisi ollut parhaimmillaan sunnuntai-iltapäivän matineassa, mutta samapa tuo, koska tilaisuus oli loppuunmyyty - myös Antonioni Orionissa oli eturiviä vaille täynnä. Majidilla amatöörinäyttelijöiden mainiosti siivittämä kertomus yhteiskunnan vähäosaisten parissa tutkii kuinka teknologia ja kapitalismi korruptoi, erottaa hengellisestä puhtaudesta ja vaikuttaa kaikilla tasoillaan ihmisen - yksilön - perhe-, ystävyys- ja luontosuhteeseen.
Tarina keski-ikäisestä perheenisästä, strutsifarmin erotettavasta työntekijästä, joka ajautuu moottoripyörätaksiksi Teheraniin, ei ole hollywoodilaisittain ennustettavissa, mikä on ehdottomasti sen voima. Sentimentaalisuus ja huumori rytmittävät kevyesti kantavaa elokuvaa. Toivottavasti televisio älyää tämän ostaa, sillä se on hyvä kaappaus.
Tänään ajattelin jälleen yhdistää elokuva-arkiston ja festivaalit. Andrzej Wajdan Katyn kuuluu historiaelokuviin, kuten New York Timesin Book Reviewin kirjoittaja Anne Applebaum hienosti todistaa.
Illalla Orionissa pyörii jälleen Antonioni: Blow-Up -leffan olen nähnyt muutamaan kertaan, mutta Nainen vailla sielua (1953) on näkemättä. Jälleen siis yksi aiemmin kokematta jäänyt klassikko. Sehän on elokuva elokuvasta ja sen tekemisestä: myyjättären tie ihailluksi filmitähdeksi.
Identiteettikysymykset, toden ja illuusion rajankäynti, tunteiden epäikuisuus, illuusioiden menettäminen ja vieraantuminen sekä esineellistyminen lienevät kiintoisimpia tarkastelunäkökulmia tähän kertomukseen.
Blow-up - erään suudelman jälkeen alkaa 17.45 ja Nainen vailla sielua 20.00. Ehkäpä päivän mittaan ehtii myös Coronan terassille välissä turinoimaan, vaikka kroppa alkaa olla viikon jälkeen jo aika klesa.
Elokuvassa tietokonepelejä harrastavan Benin kohtalona on joutua koulukiusatuksi lievän autisminsa - lue erilaisuutensa takia - eikä tilanteesta ole helppoa ulospääsyä. Esteettinen ja onnistuneesti toteutettu erikoisuus on tietokonepelien kuvamaailman sekoittuminen arkipäivän tilanteisiin. Ben on mainio pelaaja, eikä hän verkkomaailmassa ole täysin ilman ystäviä. Elokuvan kruunaa varsin maino loppuratkaisu.
Belgielokuvaa ei Suomeen usein tuoda teatterilevitykseen, joten käykääpä katsomassa. Teini-ikäiset mahtuvat hyvin mukaan tähän elokuvaan.
Kino Tapiolan välikaton romahduksen vuoksi Espoossa ei ole tarvinnut joka päivä käydä, vaan on voinut katsella sinne suunniteltuja elokuvia Helsingissä, Eerikinkadun Andorrassa. Riskinä on tietysti livahtaa elokuva-arkiston näytäntöihin - käytän KAVAsta tätä ilmaisua, koska televisio- ja radionäytöksiä ei siellä vielä ole. Eilen näinkin keihäänheittofinaalin päätyttyä Antonionin Punaisen erämaan, joka sijoittuu Ravennaan.
Antonionin ensimmäinen värielokuva kuvaa psyykkisen trauman ja vieraantumisen aiheuttamia tuntoja urbaanissa ympäristössä. Ne rinnastuvat epäsuorasti ja viitteellisen runollisesti teknologian ulottuvuuksiin (positiivisessa tapauksessa) ja ympäristön saastumiseen (kielteisessä mielessä). Mielen dialektiikkaa, joka aiheuttaa tarkkaavaiselle katsojalle miljoonien mielleyhtymien myrskyn. Kirjoitin lähes koko elokuvan ajan päässäni erästä toista, suunnitteilla olevaa omaa tarinaa.
Antonionin jälkeen käväisin viihtymässä iranilaisen Majid Majidin elokuvassa The Song of Sparrows. Se olisi ollut parhaimmillaan sunnuntai-iltapäivän matineassa, mutta samapa tuo, koska tilaisuus oli loppuunmyyty - myös Antonioni Orionissa oli eturiviä vaille täynnä. Majidilla amatöörinäyttelijöiden mainiosti siivittämä kertomus yhteiskunnan vähäosaisten parissa tutkii kuinka teknologia ja kapitalismi korruptoi, erottaa hengellisestä puhtaudesta ja vaikuttaa kaikilla tasoillaan ihmisen - yksilön - perhe-, ystävyys- ja luontosuhteeseen.
Tarina keski-ikäisestä perheenisästä, strutsifarmin erotettavasta työntekijästä, joka ajautuu moottoripyörätaksiksi Teheraniin, ei ole hollywoodilaisittain ennustettavissa, mikä on ehdottomasti sen voima. Sentimentaalisuus ja huumori rytmittävät kevyesti kantavaa elokuvaa. Toivottavasti televisio älyää tämän ostaa, sillä se on hyvä kaappaus.
Tänään ajattelin jälleen yhdistää elokuva-arkiston ja festivaalit. Andrzej Wajdan Katyn kuuluu historiaelokuviin, kuten New York Timesin Book Reviewin kirjoittaja Anne Applebaum hienosti todistaa.
Illalla Orionissa pyörii jälleen Antonioni: Blow-Up -leffan olen nähnyt muutamaan kertaan, mutta Nainen vailla sielua (1953) on näkemättä. Jälleen siis yksi aiemmin kokematta jäänyt klassikko. Sehän on elokuva elokuvasta ja sen tekemisestä: myyjättären tie ihailluksi filmitähdeksi.
Identiteettikysymykset, toden ja illuusion rajankäynti, tunteiden epäikuisuus, illuusioiden menettäminen ja vieraantuminen sekä esineellistyminen lienevät kiintoisimpia tarkastelunäkökulmia tähän kertomukseen.
Blow-up - erään suudelman jälkeen alkaa 17.45 ja Nainen vailla sielua 20.00. Ehkäpä päivän mittaan ehtii myös Coronan terassille välissä turinoimaan, vaikka kroppa alkaa olla viikon jälkeen jo aika klesa.
keskiviikkona, elokuuta 20, 2008
Elokuvia, elokuvia
Elokuu näyttää rullaavan kovaa vauhtia. Elokuvasta kiinnostuneella on ollut kiirettä, sillä syksyn ensi-iltaruuhkan lisäksi festivaalit painavat päälle.
Espoon Cine alkoi eilen, mutta en päässyt avajaisiin, kun olin luennoimassa Karjala-kuvastosta talvi- ja jatkosodan katsauksissa. 60 katsojaa paikalla ja tunnelma hyvä. Paras palaute oli se, että ylitin aikani 20 minuutilla eikä kukaan lähtenyt kesken pois.
Olen katsastanut pari ruotsalaista: Roy Anderssonin vanha elokuvan Giliap (1975) osoittautui kiintoisaksi vaikkei maailmaa mullistaisikaan niin kuin sama ohjaaja joskus on muissa elokuvissaan kyennyt. Hyvä tämä on silti nähdä.
Pistäydyin katsomassa myös ruotsalaisspektaakkelin, Jan Guilloun teksteihin perustuvan Arn - pohjalan valtakunta, joka on jatko-osa Arn - temppeliritarille. Ihan kelvollista, sillä ruotsalaiset osaavat elokuvanteon perusteet. Historian ystävälle edellinen oli melkeinpä kiinnostavampi, tässä osassa tarina ajoi historian yksityiskohtien päälle. Elokuva on pohjoismaiden kallein kautta aikojen. Silti Hollywood-budjetteihin on vielä reilusti matkaa.
Kotimaisista olen nähnyt lasten ja nuorten elokuvan Myrsky, jossa kyllä poliittisiakin ulottuvuuksia on vähän aikuisemmalle katsojalle. Myrsky on kaukasian paimenkoira, joka jalostettiin vartijakoiraksi sekä Neuvostoliitossa että DDR:ssä. Elokuva kantoi koko kestonsa.
Mieluisinta nähtävää minulle on ollut Aku Louhimiehen Käsky, joka liittyy 1918-elokuvien joukkoon. Käykääpä katsomassa tämä "Mannerheim-elokuva". Elokuvan päähenkilö kantaa kyllä toista nimeä, mutta Gallen-Kallelan Mannerheim-maalaus kannattaa elokuvan päähahmoa, jonka adjutantinkin nimi on varmuuden vuoksi Paasonen. Kumma, jos tästä ei skandaalinkäryistä keskustelua saa irti. Suosittelen elokuvaa myös ja erityisesti punaniskoille. Historianystäville se on tietenkin välttämättömyys.
Festivaalielokuvia tulee vastaan näinä päivinä runsaasti ja arkisto (Orion, Eerikinkatu 15) näyttää näinä viikkoina Michelangelo Antonionin elokuvia. Katsomista siis riittää, eikä tekosyitä ole.
Espoon Cine alkoi eilen, mutta en päässyt avajaisiin, kun olin luennoimassa Karjala-kuvastosta talvi- ja jatkosodan katsauksissa. 60 katsojaa paikalla ja tunnelma hyvä. Paras palaute oli se, että ylitin aikani 20 minuutilla eikä kukaan lähtenyt kesken pois.
Olen katsastanut pari ruotsalaista: Roy Anderssonin vanha elokuvan Giliap (1975) osoittautui kiintoisaksi vaikkei maailmaa mullistaisikaan niin kuin sama ohjaaja joskus on muissa elokuvissaan kyennyt. Hyvä tämä on silti nähdä.
Pistäydyin katsomassa myös ruotsalaisspektaakkelin, Jan Guilloun teksteihin perustuvan Arn - pohjalan valtakunta, joka on jatko-osa Arn - temppeliritarille. Ihan kelvollista, sillä ruotsalaiset osaavat elokuvanteon perusteet. Historian ystävälle edellinen oli melkeinpä kiinnostavampi, tässä osassa tarina ajoi historian yksityiskohtien päälle. Elokuva on pohjoismaiden kallein kautta aikojen. Silti Hollywood-budjetteihin on vielä reilusti matkaa.
Kotimaisista olen nähnyt lasten ja nuorten elokuvan Myrsky, jossa kyllä poliittisiakin ulottuvuuksia on vähän aikuisemmalle katsojalle. Myrsky on kaukasian paimenkoira, joka jalostettiin vartijakoiraksi sekä Neuvostoliitossa että DDR:ssä. Elokuva kantoi koko kestonsa.
Mieluisinta nähtävää minulle on ollut Aku Louhimiehen Käsky, joka liittyy 1918-elokuvien joukkoon. Käykääpä katsomassa tämä "Mannerheim-elokuva". Elokuvan päähenkilö kantaa kyllä toista nimeä, mutta Gallen-Kallelan Mannerheim-maalaus kannattaa elokuvan päähahmoa, jonka adjutantinkin nimi on varmuuden vuoksi Paasonen. Kumma, jos tästä ei skandaalinkäryistä keskustelua saa irti. Suosittelen elokuvaa myös ja erityisesti punaniskoille. Historianystäville se on tietenkin välttämättömyys.
Festivaalielokuvia tulee vastaan näinä päivinä runsaasti ja arkisto (Orion, Eerikinkatu 15) näyttää näinä viikkoina Michelangelo Antonionin elokuvia. Katsomista siis riittää, eikä tekosyitä ole.
tiistaina, kesäkuuta 10, 2008
Viileää ja kosteaa
Pikkulinnut varmaankin jäätyvät lentäessään. Lämpöaallon jälkeinen kylmyys riipii luita.
Huomenna lentäjän tie vie Sodankylään elokuvajuhlille.
Siellä on yötön yö, mutta aurinkoa ei taida näkyä. Ennustajatietokoneet ovat laskeneet, että noin neljästä asteesta käyrä ehtii nousta sunnuntaihin mennessä kymmeneen. Sadetta luvataan runsaahkosti. Kerrankin toivoo, että ennustus on täysin pielssä.
Menoahan se ei haittaa, mutta puheenaiheena sää tulee olemaan ylittämätön.
Festarisäät, kuten paikalliset tapaavat sanoa. Muutoin on kaunista, mutta festarin aikana viilenee ja kostuu. Milos Forman, Andrej Konchalovsky, Seymor Cassel ja monet muut vieraat saavat tuta kolean kesäsään.
Vedän Iidan kanssa elokuvakaraokea teltassa tänäkin vuonna. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä laululeffana on Alan Parkerin hieno The Commitments. You Tubesta voi soul-klassikkoja treenata helpoimmin.
Tänään ehditään vielä vääntää dvd:n takakansitekstejä ja ekstroja. Jatkosodan katsauksien ensimmäinen paketti (4-dvd) ilmestyy jo alkusyksystä.
Huomenna lentäjän tie vie Sodankylään elokuvajuhlille.
Siellä on yötön yö, mutta aurinkoa ei taida näkyä. Ennustajatietokoneet ovat laskeneet, että noin neljästä asteesta käyrä ehtii nousta sunnuntaihin mennessä kymmeneen. Sadetta luvataan runsaahkosti. Kerrankin toivoo, että ennustus on täysin pielssä.
Menoahan se ei haittaa, mutta puheenaiheena sää tulee olemaan ylittämätön.
Festarisäät, kuten paikalliset tapaavat sanoa. Muutoin on kaunista, mutta festarin aikana viilenee ja kostuu. Milos Forman, Andrej Konchalovsky, Seymor Cassel ja monet muut vieraat saavat tuta kolean kesäsään.
Vedän Iidan kanssa elokuvakaraokea teltassa tänäkin vuonna. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä laululeffana on Alan Parkerin hieno The Commitments. You Tubesta voi soul-klassikkoja treenata helpoimmin.
Tänään ehditään vielä vääntää dvd:n takakansitekstejä ja ekstroja. Jatkosodan katsauksien ensimmäinen paketti (4-dvd) ilmestyy jo alkusyksystä.
sunnuntaina, maaliskuuta 09, 2008
Festari
Olen ilahduttanut kaikkia blogikriitikkoja ja suuria mediataloja vaikenemalla muutaman päivän, mutta nyt palataan taas arkiseen päiväjärjestykseen.
Palailin tänään Tampereelta, jossa olen viettänyt viitisen päivää hurskasta elämää elokuvien ja sanavalmiiden elokuvaihmisten parissa. Joillakin oli enemmän onnea kuin toisilla ja he saivat palkintoja. Paikalla oli ihmisiä Sapporosta Etelä-Afrikkaan ja Norjasta Venezuelaan tai jonnekin sinne päin.
Voi kun saisi takaisin ne ajat, jolloin festivaalit olivat hauskoja, yöt lyhyitä, elokuvat eläämääkin parempia ja hotellikuolemaa ei ollut painettu päivärahaa alentavana matkamääräykseen.
Viime yönä Mikko Alatalon kuuntelemisesta olisi pitänyt maksaa 14 euroa. Festivaalin vieraspassi ei kelvannut. Tai kelpasi, muttei alentanut hintaa, vitsaili ovimies. Muutkin olivat hirvitelleet hintaa, mutta siihen sanoin, että luultavasti siihen kuului kuusi kuukatta keskustapuolueen jäsenyyttä aloitustarjouksena (joka jatkuu pysyvästi sen jälkeen). Tarvinneeko sanoa, että palasin hotelliin nukkumaan saman tiensä. Kuten edellisenä iltana, ja sitä edellisenä. Älkää muistuttako minua keskiviikosta, sillä sen olen jo itse unohtanut.
Kiitoksia tutuille, joiden terävät kyynärpäät pitivät hereillä huonommissa elokuvissa - se palkinto menisi minun mielestäni tänä vuonna Ranskaan koiran ja suden väliin. Kiitoksia hauskoista keskusteluista, punaviinilaseista, chililihapullista ja ystävällisistä hymyistä vitsieni jälkeen.
Next stop is Viet... eiku Turku.
Palailin tänään Tampereelta, jossa olen viettänyt viitisen päivää hurskasta elämää elokuvien ja sanavalmiiden elokuvaihmisten parissa. Joillakin oli enemmän onnea kuin toisilla ja he saivat palkintoja. Paikalla oli ihmisiä Sapporosta Etelä-Afrikkaan ja Norjasta Venezuelaan tai jonnekin sinne päin.
Voi kun saisi takaisin ne ajat, jolloin festivaalit olivat hauskoja, yöt lyhyitä, elokuvat eläämääkin parempia ja hotellikuolemaa ei ollut painettu päivärahaa alentavana matkamääräykseen.
Viime yönä Mikko Alatalon kuuntelemisesta olisi pitänyt maksaa 14 euroa. Festivaalin vieraspassi ei kelvannut. Tai kelpasi, muttei alentanut hintaa, vitsaili ovimies. Muutkin olivat hirvitelleet hintaa, mutta siihen sanoin, että luultavasti siihen kuului kuusi kuukatta keskustapuolueen jäsenyyttä aloitustarjouksena (joka jatkuu pysyvästi sen jälkeen). Tarvinneeko sanoa, että palasin hotelliin nukkumaan saman tiensä. Kuten edellisenä iltana, ja sitä edellisenä. Älkää muistuttako minua keskiviikosta, sillä sen olen jo itse unohtanut.
Kiitoksia tutuille, joiden terävät kyynärpäät pitivät hereillä huonommissa elokuvissa - se palkinto menisi minun mielestäni tänä vuonna Ranskaan koiran ja suden väliin. Kiitoksia hauskoista keskusteluista, punaviinilaseista, chililihapullista ja ystävällisistä hymyistä vitsieni jälkeen.
Next stop is Viet... eiku Turku.
sunnuntaina, kesäkuuta 10, 2007
Muutamia bongauksia
Yhdeltä alkaa Kaivarissa konsertti. Radio Novan järjestämässä tilaisuudessa esiintyvät ennakkotietojen mukaan SUNRISE AVENUE, YÖ, IDOLS - ARI KOIVUNEN, LAURI TÄHKÄ JA ELONKERJUU, APULANTA, JONNA TERVOMAA, UNIKLUBI, HANNA PAKARINEN, PMMP ja IRINA.
Nuorempana nämä happeningit koluttiin tietysti kaikki, mutta viimeisimmän kymmenen vuoden aikana ei juuri ole tullut näissä käytyä. Kotijoukot eivät sitä ole tukeneet.
Itse asiassa ne ovat vastustaneet ajatustakin viimeiseeen asti. Eikä pelkästään voimalla vaan myös pilkalla. Ehkä mukana on vähän omaakin luutumista.
Nyt voimasuhteet ovat kääntyneet. Tytär pakottaa mukaan, kun tietää ettei yksin pääse.
Pitäisköhän ostaa bootsit?
Ja stereoista alkoi juuri soida Ari Koivusen uusin cd. Eli tässähän päivittyy listakärkeen ihan kotioloissa.
Tätä on odotettu. Minähän kuuntelin heavyä koko 1970-luvun. Tosin varmaankin progea enemmän. Sitten nämä rokkijutut veivät, kunnes tämä tämmöinen loppui.
Ari Koivusen on täytynyt muuten kuunnella Uriah Heepiä varsin paljon. Tunnistan kyllä David Byronia muistuttavan laulutyylin ja ainakin cd:n avausraita on jopa tyyliltään (ja soinnutukseltaan) ilmiselvästi Ken Hensleytä. Siis minun mielestäni.
Nuorempana nämä happeningit koluttiin tietysti kaikki, mutta viimeisimmän kymmenen vuoden aikana ei juuri ole tullut näissä käytyä. Kotijoukot eivät sitä ole tukeneet.
Itse asiassa ne ovat vastustaneet ajatustakin viimeiseeen asti. Eikä pelkästään voimalla vaan myös pilkalla. Ehkä mukana on vähän omaakin luutumista.
Nyt voimasuhteet ovat kääntyneet. Tytär pakottaa mukaan, kun tietää ettei yksin pääse.
Pitäisköhän ostaa bootsit?
Ja stereoista alkoi juuri soida Ari Koivusen uusin cd. Eli tässähän päivittyy listakärkeen ihan kotioloissa.
Tätä on odotettu. Minähän kuuntelin heavyä koko 1970-luvun. Tosin varmaankin progea enemmän. Sitten nämä rokkijutut veivät, kunnes tämä tämmöinen loppui.
Ari Koivusen on täytynyt muuten kuunnella Uriah Heepiä varsin paljon. Tunnistan kyllä David Byronia muistuttavan laulutyylin ja ainakin cd:n avausraita on jopa tyyliltään (ja soinnutukseltaan) ilmiselvästi Ken Hensleytä. Siis minun mielestäni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)