Kahden sääalueen väkeä olemme täällä Suomessa. Lapista ei lähipäivinä puutu kuin paukkuvat pakkaset, eikä tämän päiväinen helle saa jatkoa täällä etelässäkään.
Mutta tänään parvekkeella tupakilla käydessä jopa hikoilutti. Viitisenkymmentä astetta lämmintä nyt kun aurinko porottaa koko komeudellaan. Oli siitä hyötyäkin. Se sulatti eilen rampauttaneen iskiaksen. Noidannuolet näyttävät olevan kesäkoleiden uhka meikäläiselle joka vuosi.
Ajelimme pitkin ja poikin Laajasaloa, mutta emme saaneet mieleen, miten Stansvikin kartanoon pitäisi sompailla. Kaksi kartanlukijaa vailla kelpoista karttaa sai sen verran sekavan esityksen aikaiseksi, että kuljettaja määräsi täydellisen hiljaisuuden ja ajeli kaikessa rauhassa Vuosaareen.
Tällä kertaa ohjeita ajopuuhiin tuli naisten valtaaman takaistuimen lisäksi myös pelkääjän paikalta, johon oli majoittunut lähisukua. Heille pitäisi antaa Timesin sanaristikko tai Rubikin kuutio tai kuonokoppa.
Kaikesta huolimatta kahvittelupaikka löytyi. Aurinkolahdessa tuuli rivakasti, mutta lämmintä piisasi, eivätkä aivan kaikki tavarat lennelleet pöydältä tuulen mukana.
Hellekulttuuri sysää syrjään kaikki kirjalliset hartauden harjoitukset. Olen viime päivinä lueskellut minulle uutta lukukokemusta, palkittua ja tunnustettua Ian McEwania. Kaikki hänen kirjansa eivät ole tiiliskiviä ja niinpä jaksoin kantaa niitä puolen tusinaa kotiin asti.
Helle loppuu huomenna, mutta takatalvi jää onneksi pohjoisemmaksi.
Koettakaa kestää siellä, te julman luonnon ahdistelemat ihmiset kehäkolmosen takana.
3 kommenttia:
niente
nothing
nada
nihil
rien
Standardit ovat nykypäivänä niin kovat, ettei edes helle saisi pehmittää päätä.
Minä asun osoitteessa 13 Niente, Nihil, Nada, Nothing 13 ja asunto oli pysynyt ilmeisesti osoitteen vuoksi tyhjänä vuosia!
Muistatteko semmoisen lastenlaulun jossa oli läskiset portaat ja luurankohissi? Muistaakseni sanat olivat Ilpo Tiihosen.
Lähetä kommentti