Ähäkutti. Olen onnistunut viettämään koko heinäkuun ilman, että olisi juuri minkäänlaista aihetta blogattavana. Ja te kesäkuntoiset ette ole huomanneet mitään!
Luin Hesarin. Ei mitään kiinnostavaa. Ei edes yleisönosastossa, vaikka Jyrki Kataiselta oli oikeaoppisen ilkeästi siteerattu kaikkein käsittämättömimmät houreiset tokaisut. Ensimmäisestä ei ota selvää Erkkikään. Nyt-liite oli puolestaan juuri niin kiinnostava kuin Lenita Airisto voi olla. Kalankääreeksi.
Onneksi on tulossa hellepäivä. Kukaan ei kaipaa ajatuksia sen enempää kuin mitä otsalle kihoava hikitippa saa aikaan.
Luonto tempaa mukaansa koko bodyn. Helle ja perjantai.
Kulttuurisissa artefakteissa tästä on revitty Tennesee Williamsista lähtien irti kaikki mahdollinen. Tai itse asiassa Ingmar Bergmanin käsikirjoittamasta ja Alf Sjöbergin ohjaamasta Hets-elokuvasta lähtien. (Elokuvan suomennettu nimi Kiihko missaa tämän pointin - elokuvan dialogi todistaa elokuvalle olennaisen kuumentumisen olevan myös fyysistä...).
Toista on kotikentillä. Kutsu kuului kruunun palvelukseen: ennen puoltapäivää vastuullisena katsottavana on "tehokkaalla käsikirjoituksella ja tasokkailla näyttelijäsuorituksilla varustettu All the Boys Love Mandy Lane", joka edelleen mainostekstinsä mukaan "nostaa perinteisen teinislasherin aivan uudelle tasolle".
Katsotaan onko viileää, sanoi lääkäri, tai tässä tapauksessa tuomari.
Mo, niin kuin tytär nykyään tervehtii tullessaan ja mennessään. Moi on nykynuorisolle ilmeisesti liian pitkä tervehdys. Ja taannoin nelisenkymmentä vuotta sitten me sentään opimme sen muodossa moikka.
4 kommenttia:
Tuo "mo" on totta täälläkin. Jookin on jo, ei on e ja ok on k. Meillä ainakin ovat käytössä. Yä.
Kuulin eilen baarissa, että "mo" on sanottu jo 80-luvulla. Enpä ole vain sattunut itse kuulemaan.
Ihanteellinen nuorisokäyttöön, kun ei tiedä oliko kyseessä tervehdys vai kettuilu.
Isäntä vain kuvittelee, ettei olisi huomattu.
Lähetä kommentti