lauantaina, heinäkuuta 26, 2008

*Piippiä* kahviin

Reiskaa näkee harvoin niin innokkaana. Mies seisoi työhuoneeni ovella ja viittilöitsi keittiön suuntaan.
- Tules katsomaan, Sedis.
Laittauduin pystyyn tiibetiläisestä mietiskelyasennostani ja seurasin hieman koikkelehtivaa kollegaa työpaikan kaikkein pyhimpään.
- Eikö ole hieno, Reiska sanoi.
- No, on. Kiiltävä ja helekatin iso.
- Niin on, ja tästä saa kaiken. On kaputsiinoa ja espressoa sekä wieniläisvirityksiä. Ihan mitä kaikkea virkamies voi toivoa.
- No, niinpä näyttää. Onkos siellä niitä tavallisempiakin sortteja?
- On täällä: sitä voi juoda afroamerikkalaisena ja sitten *piip*-kahvina.
- Anteeksi, mitä sanoit? kysyin kun en saanut selvää.
Reiska korotti ääntä:
- Että on afroamerikkalaisena versiona ja sitten *piip*-kahvina.
- Kuulen kyllä huutamattakin, mutta en ymmärrä. Mikä ihmeen *piip*-kahvi?
- Niin, sä oletkin ollut lomalla. Et tiedä uusimpia juttuja.
- No en tiedä. En ole paljon lehtiä lukenut.
- Nämä *piipin* tuottajat, siis tään eläimen, jonka koulujen kevätpäätösvirressäkin kerrotaan niistäneen joka paikkaan, ovat nostaneet äläkän siitä, että ilmaisu *piip* on saanut sijansa näissä kahviautomaateissa.
- Vai niin. Miksi ihmeessä happamet ilmeet tämmöisessä asiassa?
- No kun näissä koneissa ei ole oikeasti *piippiä*, sitä ihtiään.
- Vaan...
- Vaan niissä on vain pulvereita ja jauheita.
- Ja...
- Eivätkä pulverit ja jauheet ole sitä ihtiään, *piippiä*
- Alan ymmärrellä, mutta hiljakseen.
- Ja koska näissä koneissa ei ole *piippiä*, ei tätä juomaakaan saa kutsua *piip*kahviksi.
- Ja siksi sinä aina äännähtelet noin *piip* tässä nimenomaisessa yhteydessä.
- Iksäktli.
- Ei ole sitten pelkoa traktorimarsseista ja päniköistä tukkimassa Mannerheimin tietä.
- Ei ole niin, kun sanoo *piip*, Reiska nyökkäili.
- Mutta kyllä tuo *piip* on jotenkin hankala sanoa. Siinä menee helposti ajatus harhaan. Kun sanoo *piip* alkaa ajatus harhailla ihan toisissa asioissa.
- Niin kyllä tekee. Varsinkin kahvitauolla tuolla puistossa, kun silmätkin harhailevat aitanpolulla.
- Että pitäisi keksiä jokin sana tuon *piip*in tilalle.
- On siitä jo kyllä leikkimielisiä kilpailujakin pantu pystyyn.
- Lääninhallituksen luvalla?
- En tiedä osallistumismaksuista tai palkinnoista.
- No, oletkos jo keksinyt jotain?
- Olen minä vähän mietiskellyt, Reiska myönsi.
- Annas tulla vain.
- Mölverikahvista voisimme puhua, kun siinä on jotakin joka muistuttaa sitä *piip*piä ja varsinkin kun kyse on pulverista. Tai lyhyempääkin ehdotusta olen miettinyt. Voisi puhua mölkkikahvista.
- Ei ne taida sopia kansan makuun. Svetisismi nostaa niissä päätään. Eikä *piip* tunnu kunnolla asialta, johon ö-kirjain istahtaisi.
- No keksi sitten parempi, Reiska sanoi loukkaantuneena.
- Älä hötkyile, istumma mäthäälle ja keithämme ensin potut, totesin.
Nautiskelimme uuden koneen *piip*kahvia ja mietiskelin syvällisesti maatalousalan uusinta probleemia.
- Nyt keksin, ilahduin. Reiska katsoi epäilevästi, vieläkin vähän loukkaantuneena ehdotuksiensa tyrmäämisestä.
- Siis tätä *piippiä* ei voi enää sanoa.
- Kyllä, Reiska myönsi.
- Ja se *piip* alkaa kuitenkin m-kirjaimella.
- Alkaapa hyvinkin, Reiska sanoi kuiskaten ja vilkuili ympärilleen, etteivät maataloustuottajat kuulisi.
- No sittenhän juttu on selvä, julistin.
- Miten niin selvä. Ethän sä ole sanonut vielä mitään. Kakista nyt ulos.
- Tämä, viittasin juomaani, on tästä lähtin m-sanakahvia.
- M-sanakahvia?
- M-sanakahvia, sanoin ja päätin palaverin.

***

Ja kansa keskustelee asiasta. (HS-keskustelu)

2 kommenttia:

Timbuktun klaani kirjoitti...

Hauskaa dialogia! Mölkkikahvi on kyl' tähän asti paras ehdotus. Tykähtyy Timbuktun klaani

Sedis kirjoitti...

Kiitän kohteliaisuudesta.