Kiireinen elämänmuoto tuottaa kaikenlaisia kokemuksia. Tänään nähty Dome Karukosken Napapiirin sankarit on herkullisen hauska komedia, vaikka mainoksen puhe "romanttisesta komediasta" on kirjoitettu sellaisen mainostoimiston takahuoneessa, jonne skriini ei näy.
Domen oliko tämä nyt neljäs elokuva sai rikkomaan tärkeintä ja toimivinta kirjoittamatonta sääntöä, joka on yksinkertaisesti se, että lehdistönäytöksessä ei naureta tai osoiteta tunteita. Anteeksi kanssakatsojat - kriitikoiden parhaimmisto - kihityksestäni Lapin hervottoman elämänmenon vangitsemisyrityksissä. Ja lukijat. Katsokaa kun ette kuitenkaan usko mitä vanha sanoo.
Juontahan tässä mielettömän hyvin käsikirjoitetussa elokuvassa ei juuri ole: pitkäaikainen tyttöystävä kyllästyy poikakaverinsa saamattomuuteen ja sanoo eroavansa, ellei kotiin ilmesty digiboksia seuraavaan aamuun mennessä. Arvaatte kai ettei digiboksi odota nurkan takana noutamistaan. Se olisi yhtä todennäköistä kuin se, että digiboksi ilmestyisi kuumailmapallosta. Tai sukellusveneestä. Tai huljkopterista. Ja tässä näytelläänkin hyvin. (Mihin minä olen menettänyt luontaisen taiten piilotetun kriitikkokykyni...)
Mika Kaurismäen dokumentti Vesku ei hirmuisesti naurattanut, mutta kosketti silleen ihan kivasti. Taitavien ja kokeneiden tekijöiden henkilödokumentti henkilöstä jossa riittää henkilöä ei voi epäonnistua. Valkokankaalla Vesa-Matti Loirissa riittää kokemusta ja taitoa sillä särmällä, että kenkään ei jää huonommaksi toista. Taiteesta ei sitten tämänkään elokuvan yhteydessä tarvitse puhua eikä tarvitsekaan. Vesku-faneille moninaisia auvoisia hetkiä, vaikka ei monesta naisesta yhtä aikaa pitäisikään. Hellästi kohdettaan kohteleva kohtalokas filkka kohtelee kohdettaan hellävaraisesti. Miesten vuorossa kyllä itketään enemmän.
Kesän lopulla nähty Marja Pyykön Sisko tahtoisin jäädä revittelee yli 100 000 katsojaluvuilla jo nyt. Itse olin vakaasti sitä mieltä, että tätä sujuvaa mutta hieman hyppelehtivää elokuvaa ei oikeastaan pitäisi esittää alle kuusitoistavuotiaille, eikä kukaan yli 17-vuotias halua katsoa sitä. Tämä teoriani murtui käytännön kovassa koulussa kun 13-v. tytär vinkui jo kaksi viikkoa ennen elokuvaa leffarahaa muka juuri tämän elokuvan katsomiseen. Kolmannella kerralla vaadin sitten jo elokuvalippua todisteeksi. Ettei menisi rahat Idän ihmeiden tarkkailuun Ruoholahti-Vuosaari -linjalla. Tähän kannattaa ottaa äiti esiliinaksi, vaikka teini sen tietysti kieltää, sillä näin huonoja tapoja oppii parhaiten vain kavereidensa seurassa.
Mutta syksyn paras elokuva on tähän mennessä ollut Thomas Vinterbergin Submarino. Pääosassa oivallisen sukunimen saanut Jakob Cedergren, joka on kova jätkä Tanskan mustemmalla pallonpuoliskolla, jossa harva viitsii ketään auttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti