Chad Hurley, Steve Chen ja Jawed Karim olivat olleet kaupallisen Pay Pal-yrityksen työntekijöitä ennen kuin perustivat virallisesti YouTuben kesäkuussa 2005. He onnistuivat ensimmäisenä yhtenä monista yrittäjistä ratkaisemaan videoiden välittämisen netissä online. Sivustolle voitiin ladata, julkistaa ja katsoa striimattuja videoita tavalla, joka ei vaatinut suuria teknisiä taitoja. Videoiden määrälle ei annettu ylärajaa, linkit kavereille olivat mahdollisia ja siirto toisille nettisivustoille oli helppoa, sillä videoilla oli oma URL ja HTML-koodi. Vain videoiden pituus oli rajoitettu.
Matka pizzerian yläkerran toimistosta miljardiyritykseksi oli nopea. Google osti YouTuben lokakuussa 2006, hinta oli 1,65 miljardia dollaria. Marraskuussa 2007 YouTube ajoi BBC:n ohi Britannian suosituimmaksi saitiksi, maailman kymmenen suurimman joukossa se oli webmetristen laskutoimitusten mukaisesti pysyvästi vuonna 2008. Samana vuonna lähes neljä kymmenestä Yhdysvalloissa katsotusta videosta oli peräisin YouTubesta, kun tilastojen kakkonen sai noin neljä prosenttiyksikön osuuden.
Koulun penkille yrityksestä marraskuussa 2005 palannut Jawed Karim näki kehityksen takana kokonaisuuden neljä pääominaisuutta. Ensimmäisen muodostavat palveluun oheistetetut videosuositukset ("related videos"), toinen on videon helpon jakamisen mahdollistanut sähköpostilinkki, kolmanneksi palveluun sijoitettu kommenttimahdollisuus, joka oli väylä sosiaalisen median piiriin ja neljänneksi videosoitin, joka teki mahdolliseksi sulauttaa videoita ("embedded videos") muille nettisivustoille, esimerkiksi suuren suosion saaneisiin blogeihin.
Toki muitakin selityksiä menestykselle on annettu. Usein mainittu on teknologia-business –blogi TechCrunchin sivustolla julkaistu yritysprofiili, joka nousi menestyksekkään Slashdot-blogin etusivulle. Saturday Night Live -ohjelman Lazy Sunday–rapin tekijänoikeuskiistaklipin saatua YouTubessa toista miljoonaa katsojaa lyhyessä ajassa, siitä seurasi paljon julkisuutta. Olipa kyse yksittäisten videoiden läpilyönnistä tai teknologiauutisista, on selvää, että vanha vakiintunut valtavirtamedia otti YouTuben omakseen. YouTube oli agendassa, puheenaiheena kotona ja puutarhassa.
YouTube kannatteli samaa ajatusta visuaalisesti kuin minkä blogit tekivät kirjoitukselle. Ajatus pienestä mutta omasta siivusta netissä kasvoi nopeasti ajatukseksi merkityksellisestä julkaisemisesta. Blogien päiväkirjapuhe laajeni kansalaisjournalismiksi erityisesti samaan aikaan käydyistä sodista raportoineiden blogikirjoittajien ansiosta. Vastaavalla tavalla YouTuben tapaiset videojulkaisualustat voitiin nähdä mahdollisuutena suuriin katsojalukuihin ja suosioon. Avainsana oli jakaminen tavalla, joka yhdistelee yksityisyyttä ja lähipiiriä ja kollektiivista, julkista jakamista ääripäässään megasuosio. Ilmiötä kuvaamaan oli kehitetty ajatus netin uudesta vaiheesta, jota kutsuttiin nimellä web2.0.
Bisneksenä web2.0:n oleelliset piirteet ovat käyttäjäsyntyiset sisällöt ja käyttäjälähtöiset innovaatiot, brandin muodostus alhaalta ylös, vetoaminen osallistuvuuden käänteen ajankohtaisuuteen, mutta taustalla ilmiö, jota voidaan kutsua termillä "kansanomaisen luovuuden lisääntyminen". Tästä todistavat sosiaalisen median muotot, esimerkiksi online-verkostot, blogit, jakamiseen keskittyneiden valokuva-alustojen kehitys ja videobloggaus, mutta myös julkisen palvelun lähetyslogiikan laajeneminen esimerkiksi kansalaisvideoihin. Taloustieteellinen seuraus on se, että kuluttajat nähdään siis myös kasvun ja innovaation lähteenä.
Bisnesnäkökulmasta YouTube on metabisnestä. Se keskittyy sisältöihin, mutta ei valmista niitä itse. Myös iTunes on hyvä esimerkki metabisneksestä. Tämä kaupallisen toiminnan muoto välttää tuottamisen ja julkaisemisen karikot, mutta ottaa siivunsa välittäessään digitaalisia menestystuotteita kuluttajille, joille tämä aineisto on nyt "helpommin etsittävissä, helpommin löydettävissä ja helpommin käytettävissä".
Informaatiotalouden termein sanottuna metabisnesyritykset aggregoivat, kasaavat informaatiota, joka on lähtöisin joko tuottajan tai usein myös markkinoijan tuutista. Bisneksen näkökulmasta tilanne on hyvä. Kävijävolyymit ovat suuria ja niiden profiili monimuotoinen. Esimerkiksi monet kuluttajan käytöstä ohjaavat fanikulttuurit ovat näin yhdistettävissä mediateollisuuden toimintalogiikkaan, jonka välittämät kertomukset ovat yhteyden lähetessä tarkentuneet ja muuttuneet hienovaraisemmaksi. Fanikulttuurille ominainen osalllistuvuus, sitoutuneisuus ja tuottavat käytännöt ovat nykyisin usein ohjenuoria myös mediateollisuuden lähentymisyrityksissä.
Ajoittaiset tekijänoikeuskiistat osoittavat, että suurten sisällöntuottajayritysten kesken oli epäselvyyttä siitä, onko malli heille kannattava vai pitikö sitä vastustaa kaikin keinoin. Mutta myös palvelujen käyttäjien tyytymättömyys suurten yritysten rajoituspolitiikkaan on ollut merkittävää – asian varaan on pyritty rakentamaan peräti poliittisia puolueita.
Kulttuurisesta näkökulmasta YouTube on mitä suurimmassa määrin osallistuvaa kulttuuria. Mutta se on samalla myös sen avulla toteutetun bisneksen ydin. Kulttuuriset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset/sosiaaliset piirteet löytävät siinä toisensa. YouTube on suuren volyyminen nettisaitti, lähetysalusta, media-arkisto ja sosiaalinen network tai verkosto. Toiminta on sekä positiivisessa että syntyneiden (bisnes vs. kuluttaja-)ristiriitojen kautta generatiivista, uutta synnyttävää.
Kaiken kaikkiaan tuottajien ja kuluttajien väliset suhteet ovat monimuotoistuneet ajateltiinpa prosessia merkityksen, arvon tai toimijuuden näkökulmasta. YouTube on sekä oire että aikaansaaja mediamurroksessa, joka ei lopulta ole yhteentörmäys "vanhan" ja "uuden" median välillä, vaan pikemminkin osoitus turbulenssista, joka liittyy niiden toteutuneisiin kehityslinjoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti